Mikä miniään oikein meni?

No ehkä siellä kotona/töissä tai hänelle itselleen on nyt vaan sattunut jotain sellaista että miestä kaivataan kotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Jos poika luuhaa lapsineen päivät pitkät teillä, ne kotityöt, joita miniä teki lapsia hoitaessaan, on illalla vielä tekemättä. Eli miniä teki kotityöt ja hoiti lapset, nyt miniä on töissä ja tekee illalla kotityöt, eikä perheekkäole yhteistä aikaa. Pojan pitäisi siis lasten hoidon ohella pestä pyykit, astiat, imuroida jne... siinä kotona, mutta eihän se onnistu, kun luuhaa äidin helmoissa. Pahimmassa tapauksesa miniän tullessa töissä on aamupalan jämät vielä pöydässä... Mullakin kiehuis, kun toinen ei tee omaa osaansa.

Miksi pitää pestä astioita, jos on mummolassa? Eihän silloin synny kotona tiskejä muilta kuin vaimolta, eikö se saa niitä aamulla koneeseen? Koke pesee pyykit, ei se ole iso asia tehtäväksi. Imurointi joka päivä on ihan turhaa, jos ei edes olla kotona.

Aika moni nainen luuhaa vauvan kanssa kylillä miehen vietyä esikoisen päiväkotiin. On muskaria, perhekerhoa, mammajumppaa jne. eikä kukaan itke, että ei noin saa tehdä. Mutta kun mies ja lapset on mummolassa, missä kaikilla on kivaa, niin se on jotenkin naiselta pois?

Minä olin lasten vauva-aikana anopilla!!! 3 kertaa viikossa ainakin 2 tuntia kerrallaan, usein pitempään. Onneksi mies ei ryhtynyt riehumaan, että mitä siellä laiskottelet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minä olen hoitanut valtaosan meidän kotitöistä, mutta ei mieskään avuton ole. No, olin joskus pari päivää reissussa ja miehen mummo ja äiti olivat täällä hoitaneet ruoat ja siivoukset :D Kyllä se oikeasti vähän ärsytti minua. Miehellä on kutakuinkin normityöajat ja päälle harrastuksia, ei ollut mikään poikkeustilanne. Villi veikkaukseni on, että miniä ei ole lasten kanssa saanut apua ja mitään "hemmottelua" ja on nyt kateellinen, ehkä syystäkin?

Musta tuntuu tosi pahalta ajatus, että puolisoaan tai lapsiaan pitäisi kadehtia. Ylipäätään kadehtiminen ja katkeruus ovat aika luotaantyöntäviä juttuja. 

Kateellisuus on kuitenkin meissä ihmisissä oleva inhimillinen piirre. Jatka toki sädekehäsi kiillottelua.

Ja sinä voisit aloittaa oman henkisen kasvusi työstämistä, koska asioita ei tarvitse ottaa annettuina vaan myös tunteitaan ja asenteitaan voi kehittää parempaan suuntaan. 

Kiitos mutta minulla ei ole mitään tarvetta kieltää itsestäni inhimillisiä piirteitä. Sen sijaan itsesääntelyllä voin hallita tunteitani ja käyttäytymistäni. On mielestäni tähdellisempää myöntää ja hyväksyä itsessään kielteisinä pidetyt tunteet kuin yrittää muuttaa itseään inhimillisenä olentona. Se, että tunnen joskus kateellisuutta, ei tarkoita, että toimisin läheisiäni kohtaan rumasti, koska ymmärrän mistä tunteeni kumpuaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ainakin ärsyttää, jos sovitaan, että mies hoitaa lapsia, niin anoppi syöksyy välittömästi auttamaan. Ja mies todellakin lusmuilee tuon ajan sen sijaan, että tekis vaikka niitä kotitöitä, kun on joku katsomassa lasten perään. Ja kertoo sitten, kuinka helppoa ja kivaa on olla 3 alle kouluikäisen kanssa kotona.

Poika huolehtii lapsista ja kodista sen 2-3 päivää viikossa, kun he eivät käy meillä. Ja kyläilypäiviinkin mahtuu vielä monta tuntia, jolloin huolehtii lapsista ja kodista. Ymmärrän kyllä että kertomasi ärsyttää, mutta meillä noin ei ole.

ap

Mä en tietenkään tiedä miten asia oikeasti on, mutta epäilen, että poikasi ei hoida tarpeeksi töitä mitä hänen kuuluisi hoitaa ja siksi miniää ärsyttää että se aika mitä miehen pitäisi käyttää heidän perheen ja talouden hyväksi niin hän on monta kertaa viikossa teillä. Voisin kuvitella, että miniällä on vähän suuremmat vaatimukset esim kodinhoidon suhteen kuin mitä pojalla ja ehkäpä tekosyyksi on muodostunut "en oo kerenny tiskata tai pestä pyykkiä kun ollaan oltu äidin luona".

Voin kuvitella, että muakin ärsyttäis että itse on vuoden raatanu lapsen kanssa kotona ja sitten kun olisi miehen vuoro, niin puolet ajasta mies viettää äitinsä luona. Ja kysymys kuuluu miksiköhän? Ehkä siksi että se on helpompaa kuin olla kotona kahdestaan lapsen kanssa ja pitää asuntoa siistinä.

No voi hyvä luoja, jos miniä on noin kateellinen siitä, että poika vierailee äidillään, miksei itsekin olisi istunut anopillaan?? Siitä siis kyse, että pitää kärsiä tasapuolisesti

Vierailija kirjoitti:

Vaikka varsinkin esikoisen ollessa pieni vietin useampana päivänä viikossa aikaa lapsen kanssa omilla vanhemmillani (ja käytiin myös kerhoissa yms.) en koe että se jotenkin olisi estänyt äitisuhteen kehittymistä. Miksi se estäisi jos isä viettää lapsen kanssa aikaa paljon muualla kuin kotona?

Just näin. Tässä ketjussa on ihmeen monta katkeraa ämmää, jotka kyllä itse ihan mielellään menisivät omien sukulaisten tai kaverien luokse miehen ollessa töissä.

Ap, just toi on niin mahtavaa, että sinun ja pojan välit ovat lähtentyneet, samoin lapset tutustuvat sukuunsa ja juuriinsa ja mummullakin on seuraa ja sinulla virkistystä omaan urakkaasi.

Millä mielellä miniä on lähtenyt töihin? Voisiko kokea syyllisyyttä siitä, että on erossa etenkin nuoremmasta? Kokeeko jäävänsä paitsi, jos lapset viettää paljon aikaa mummolassa?

Oletteko oikeasti samaa mieltä kasvatusasioista? Tuntuuko miniästä, että voi luottaa mummolavierailujen sujuvan hyvin vaikka ei itse ole paikalla (esim. ruokavalion ym. suhteen)?

Ihan vertailun vuoksi ex-miehen äiti yrittää jatkuvasti syöttää jotain lapsellemme aina omalla lusikallaan ja yhteiset leikit sen verran riehumista, että joku kovempi kopsahdus tulee melkeinpä jokaisella vierailulla...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minä olen hoitanut valtaosan meidän kotitöistä, mutta ei mieskään avuton ole. No, olin joskus pari päivää reissussa ja miehen mummo ja äiti olivat täällä hoitaneet ruoat ja siivoukset :D Kyllä se oikeasti vähän ärsytti minua. Miehellä on kutakuinkin normityöajat ja päälle harrastuksia, ei ollut mikään poikkeustilanne. Villi veikkaukseni on, että miniä ei ole lasten kanssa saanut apua ja mitään "hemmottelua" ja on nyt kateellinen, ehkä syystäkin?

Musta tuntuu tosi pahalta ajatus, että puolisoaan tai lapsiaan pitäisi kadehtia. Ylipäätään kadehtiminen ja katkeruus ovat aika luotaantyöntäviä juttuja. 

Toki, mutta me olemme ihmisiä vikoinemme. Ja oikeasti jos vaikka on niin, että anoppi on antanut miniän pärjätä yksin ja nyt hyysää poikaansa, kun tällä on niin rankkaa, niin tuntuuhan se miniästä pahalta. En sano, että tilanne olisi tämä, mutta voi olla, että miniä tulkitsee tilanteen näin. Ehkä ap voisi jotenkin "hemmotella" miniää, jotenkin erityisesti huomioida tätä välillä, voisi olla kiva ele.

Vierailija kirjoitti:

Musta se kuullostaa aika paljolta, jos on vaikka kolmesti viikossa n. 3 tuntia, se tarkoittaa kuitenkin et on useampana päivänä teillä kun lasten kanssa keskenään kotona. Jos he vielä käy perhekerhossa tai muskarissa muina päivinä, voi olla ettei mies käytännössä vietä yhtään kotipäivää viikossa lasten kanssa kekenään.

En mäkään haluaisi käydä töissä ja mahdollistaa miehen hoitovapaalle jäämistä jos se tarkottaisi sitä, että lapsi viettäisi paljon aikaa mummolassa eikä kotona. Miehen kotiin jääminen on musta nimenomaan mahdollisuus miehen ja lasten suhteen tiiviille kehittymiselle, varsinkin tuon vuoden ikäisen kohdalla. Jatkuva mummolassa luuhaaminen ei musta oikein ole tätä ja silloin olisi sama mennä molempien töihin ja lasten mummolaan hoitoon. Koska silloin taloudellinen tilanne olisi kevyempi kun molemmat tienaisi. Yksinkertaistettuna, mä en haluais raataa ainoana perheen työssäkäyvänä et lapset saa mummola-aikaa (jota voi viettää vaikka viikonloppuisin yhtä hyvin tai ne lapset voi olla sit siellä mummolassa hoidossa js se sopii kaikille)  mutta raataisin mielellään että miehellä on mahdollisuus luoda lämmin ja tiivis suhde lapsiinsa.

Tuttavapiirissä on siis lapsia jotka on mummolassa hoidossa (vaikka vaan osittain jos mummo ei täyttä hoitoviikkoa jaksa ja osin sit päiväkodissa), mutta silloin tosiaan molemmat vanhemmat käy töissä.

En ikinä olisi itse kehdanut teetättää ruokia ja hoidattaa lapsia äidilläni kun mies teki pitkiä päiviä mahdollistaaksen sen, että mä saan olla lasten kanssa kotona. Vaan hoidin lapset ja kodin ja mummolareissut tehtiin koko perheellä.

Muutama tunti poissa kotoa/päivä ei estä tiiviin suhteen muodostumista lapsen ja vanhemman välille. Aika moni kotona oleva vanhempi käy lasten kanssa arkipäivisin kerhossa/puistossa/kaupassa/kylässä... Itse työssäkäyvänä haluaisin viettää vapaat mielellään kotona perheen kanssa, joten olisi ihan kiva jos puoliso hoitaa mummolakyläilyt "alta pois" arkena, niin viikonloppuisin ei ole niin usein painostusta lähteä mummolaan.

Ja aloittajan tapauksessa mies ei ilmeisesti mene mummolaan vain passattavaksi, vaan välillä hoitaa omaa mummoaan, mikä on hieno juttu.

Miniä voi tietysti kokea mustasukkaisuutta ja ärtymystä siitä, että noin tiiviillä yhteydenpidolla anopilla voi olla hänen mielestään liikaa jalansijaa perheen arjessa. Se voi olla aiheetonta ja johtua ihan vaan siitä että "musta tuntuu", mutta voi olla myös aiheellista jos noin tiivis yhteydenpito johtaa siihen, että mummo sekaantuu liikaa perheen asioihin. Sekään ei välttämättä ole mummon vika. Minua on joskus ottanut päähän, kun mies on esimerkiksi keskustellut ja suunnitellut jotakin meidän perheen asiaa äitinsä kanssa, vaikka minusta asia olisi ollut sellainen, että meidän olisi pitänyt ensin puhua siitä miehen kanssa kahdestaan. 

Jospa se olikin mies joka väsyi siihen, että pitää pukea ja pakata lapset kahteen kertaan parin tunnin takia monta kertaa viikossa.

Tai jospa anopilla oli miehen siellä ollessa tämä "mikäköhän MINIÄÄN tuli" milloin mistäkin asiasta. Ehkä mies ei jaksa puolustella elämäänsä/lastensa äitiä.

Jos syy on oikeasti se, ettei mies saisi olla äidillään lasten kanssa, niin millainen ihminen tuon takana onkaan...? Miksei saisi? Ei ole yksi ja kaksi äitiä, jotka hengaa omien vanhempiensa luona äitiyslomalla ja esimerkiksi kälyni vanhemmat on heillä 3-4 päivää viikossa, kun veli on töissä ja vain yksi vauva hoidettavana. Ei tulisi veljelle mieleenkään paheksua sitä jotenkin vaan hänestä on hyvä, että appivanhemmat käy päivällä, niin ei pyöri hänen jaloissaan (hyvät välit on, mutta haluaa rauhaa töiden jälkeen) ja saapa rouvansa apuakin samalla.

Itse hoitovapaalla vein jopa vauvaa 2-3 krt/vko hoitoon äidilleni. Esikoista en vienyt, kun olivat silloin töissä ja helppo tää kuopuskin oli, mutta kun vanhemmat sen halusi, niin siitä vaan. Kitisemällä kitisivät lasta sinne jatkuvasti. Mikäs siinä oli hoitovapailla, kun lapsi on 5-6 tuntia parina päivänä viikossa mummulassa ja itse löffää kotisohvalla. Esikoinen oli jo koulussa. Eikä mies tuosta mitään sanonut. Miksi olisi? Nyt taas olen töissä ja mies on työttömänä ja tuo esikoinen osa-aikahoidossa. Aika usein mies vie lapsen vapaapäivinä mummulle, koska lapsi itse haluaa (5v.) ja mun vanhemmat suorastaan poraa, jos ei ole lasta pariin viikkoon näkynyt. Ei se mua haittaa, vaikka miehellä ei muutenkaan ole muuta kuin vapaa-aikaa tässä elämäntilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos poika luuhaa lapsineen päivät pitkät teillä, ne kotityöt, joita miniä teki lapsia hoitaessaan, on illalla vielä tekemättä. Eli miniä teki kotityöt ja hoiti lapset, nyt miniä on töissä ja tekee illalla kotityöt, eikä perheekkäole yhteistä aikaa. Pojan pitäisi siis lasten hoidon ohella pestä pyykit, astiat, imuroida jne... siinä kotona, mutta eihän se onnistu, kun luuhaa äidin helmoissa. Pahimmassa tapauksesa miniän tullessa töissä on aamupalan jämät vielä pöydässä... Mullakin kiehuis, kun toinen ei tee omaa osaansa.

Poika lapsineen on käynyt meillä kaksi tai kolme kertaa viikossa, muutaman tunnin kerrallaan. Se ei ole päivät pitkät luuhaamista. Vierailupäivinä jää yhden ruokailun astiat sotkematta, eikä siis tarvitse tiskata. Muista kotitöistä en tietenkään tiedä.

ap

No ei se varmaan taidoista olekaan kiinni vaan toisen huomioimisesta ja viitsimisestä. Ehkä poikasi sanoo aina, ettei millään ehtinyt kun tulivat sinun luotasi tms.

Voin hyvin kuvitella, kuinka yksin mies on tuollaisessa tilanteessa. Ei ole äitikavereita, eikä luultavasti hoitovapaalla olevia isäkavereitakaan, joiden kanssa voisi tavata. Vaikea uskoa, että mikään perhekerhokaan kiinnostaisi, tai jokapäiväinen leikkipuistossa patsastelu. Ei mikään ihme, että kaipaa muutakin aikuista seuraa kuin vaimo. Jos sitä oman äidin luota löytyy, niin mitä pahaa siinä on? Varsinkin isomummon elinaika on rajallinen, eli tämä aika tulee olemaan myöhemmin kullanarvoista.

Miksi pitäisi olla jotain hemmetin kotipäiviä? Kun äiti lykkii vaunuja ja kalkattaa naapurin kanssa, jolla myös vaunut, niin sekö on jotain upeaa bondaamista lapsen kanssa ja sen sijaan isän ja lasten ollessa mummolassa se on jotain huijaamista ja laiskottelua?

Kun miniä on 9 tuntia töissä työmatkoineen, niin ihan hyvin se isä voi viettää kolme tuntia mummolassa, ja silti niiden lasten kanssa ehtii nysvätä viisi tuntia päivässä. Päiväunien jälkeenkin se tiivis aika lasten kanssa on enemmän kuin siellä mummolassa vietetty aika ja tämän lisäksi näin ei ole joka päivä eikä joka toinen päivä vaan muutaman kerran viikossa! Ei se hiekkalaatikolla nököttely ja naapurien kanssa juoruilu ole yhtään sen laadukkaampaa aikaa kuin mummolassa leipominen, vaikka kuinka äidit haluaisivat täällä kuvitella viettäneensä laatuaikaa lastensa kanssa. Harvoin sitä näkee äitiä yksinään vaunulenkillä tai hiekkalaatikolla/leikkipuistossa. Ihan samalla tavalla se isäkin tarvitsee juttuseuraa ja henkistä tukea arkeensa.

Ja lapsetkin hyötyvät läheisestä suhteesta isovanhempaan. On uskomatonta, että niin moni täällä junnaa oman navan ympärillä eikä välitä, mikä on parasta omille lapsille. Se, että vanhempi tapaa muita ihmisiä, ei tarkoita, etteikö samalla syntyisi hyvää ja läheistä suhdetta omiin lapsiin. Syntyy takuulla luontevammin kuin kotona neljän seinän sisällä räytymässä.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en käsitä teitä naisia (ja nainen olen itsekin). Minusta olisi upeaa ja hienoa, jos mies kävisi muutaman kerran viikossa muutaman tunnin kerrallaan äitinsä luona. Lapset saisivat nähdä isovanhempaansa ja samalla tulisi autettua sitä isomummoakin. Ei minua haittaisi, että mies pääsisi parina päivänä helpommalla ruoanlaiton suhteen. En muutenkaan osaa olla kateellinen siitä ajasta, jonka mies ----

Mutta totuus taitaa olla tämän ketjun perusteella, että miniää harmittaa, kun muilla on mukavaa eikä häntä kiinnosta lasten paras vaan vain se, että mieskin vajoaa samaan sotkuun kuin hänkin. Ihmiset ovat yllättävän kateellisia ja lässyttävät jotain tasa-arvosta silloin, kun tuntuu, että joku muu pääsee helpommalla. Jos mies, lapset, isoäiti ja isoisoäiti kaikki ovat tyytyväisiä, niin tottahan sen miniän pahan mielen ja kateellisuuden täytyy päästä sanelemaan, miten jatkossa homma hoituu. Kaikkien pitää tuntea pahaa mieltä, niin silloin on miniä onnellinen.

Olen   samaa mieltä. Jotenkin tuntuu, että jotkut naiset osaavat tehdä kaikista asioista ongelmia. Jos miniä olisi viisas, hän voisi jopa ottaa hyödyn tästä lapsirakkaasta isoäidistä, ja kaikki olisivat tyytyväisiä. Mutta nyt tuntuu, että miniä näkee mustasukkaisuuttaan vain ikävän puolen asioissa. Ehkä jokin asia saa hänet tuntemaan itsensä ns. huonoksi äidiksi. Mutta se tunne on hänen omassa mielessään. Naiset, jos olette tällaisia, ei tarvitse ihmetellä, kun uuvuttaa ja ei ehdi ja jaksa tehdä kotitöitä  saati ottaa omaa aikaa.

Nainen olen minäkin ja olen kyllä itse pyrkinyt hyötymään kaikista mahdollisista apukäsistä kodin- ja lapsenhoidossa. Vaativa työ, yksinhuoltajuus ja silti olen klaarannut ilman mustasukkaisuutta tai uupumista.

Tai sitten olet opettanut lapsille esim. uskontoa tai jotain asioita mistä miniä ei pidä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on rakkaita muistoja lapsuuden mummulasta. Mulla ei ole yhtään rakasta muistoa siitä, että kotona siivotaan. Eikös tuo ole omanlaistaan virikehoitamista parhaimmillaan. 

Perheenäiti saa varmaan ihania muistoja siitä kuinka hän pitkän työpäivän jälkeen alkaa väsyneenä ja nälkäisenä vääntää ruokaa koko poppoolle, kun mies on koko päivän luuhannut annoppilassa ja siksi "ei ole ehtinyt"? Jospa ap:n pojan perheen elämä onkin tällaista?

Lasten ihanat muistot ovat tietysti tärkeitä, mutta tärkeää on myös molempien vanhempien hyvinvointi ja jaksaminen.

Mulla on itelläni kolme lasta. Monesti sanoin miehelle, että otapa lapses ja mene äitis ja isäs luona käymään, ja niinpä ne lähti, ja itse sain laatuaikaa itseni kanssa :) Ei mua haitannu, vaikka olis kuinka useasti vanhempiensa luona käyny.

Jospa jää pesukoneet pyörittämättä ja ulkoilut väliin noina mummola-päivinä? Ja äiti tekee ne sit illalla.

Luojalle Kiitos, että olen lapseton, jos äitiys tekee naisesta pirttihirmun joka ei salli miehen tavata iäkästä äitiään ja isoäitiään muutaman kerran viikossa muutamaa tuntia, vaan nainen pitää talutusnuorassaan nyrkin ja hellan välissä.

Missä on perheen tasa-arvo ja miehen oikeus lapsuuden perheeseen.

Minusta on todella hienoa ja kunnioitettavaa kun mieheni pitää yhteyttä vanhempiinsa ja isovanhempiinsa ja auttaa arkisissa askareissa, eikä tulisi edes mieleen kieltää häneltä lapsuuden perhettä tai käymästä hänen luonaan.

Hulluuden huippuna on vielä äidin tarjoamat pullat, jotka monista mammoista tuntuvat olevan suoraan helvetistä.

En enää ihmettele. miksi isovanhemmat eivät hoida poikiensa lapsia, sillä syy löytyy kun miniä katsoo peilistä.

Vierailija kirjoitti:

Luojalle Kiitos, että olen lapseton, jos äitiys tekee naisesta pirttihirmun joka ei salli miehen tavata iäkästä äitiään ja isoäitiään muutaman kerran viikossa muutamaa tuntia, vaan nainen pitää talutusnuorassaan nyrkin ja hellan välissä.

Missä on perheen tasa-arvo ja miehen oikeus lapsuuden perheeseen.

Minusta on todella hienoa ja kunnioitettavaa kun mieheni pitää yhteyttä vanhempiinsa ja isovanhempiinsa ja auttaa arkisissa askareissa, eikä tulisi edes mieleen kieltää häneltä lapsuuden perhettä tai käymästä hänen luonaan.

Hulluuden huippuna on vielä äidin tarjoamat pullat, jotka monista mammoista tuntuvat olevan suoraan helvetistä.

En enää ihmettele. miksi isovanhemmat eivät hoida poikiensa lapsia, sillä syy löytyy kun miniä katsoo peilistä.

Hyvin ja napakasti sanottu. Minä voin puhua suuni puhtaaksi, sillä minulla ei ole enää mitään  menetettävää. Minä olen miniäni silmissä kakkosluokan kansalainen eli eronnut isä. Miniäni maailmaan ei mahdu käsitettä avioero, minkä hän ilmoitti syyksi, kun kielsi minua ja ex-vaimoani tapaamasta lapsia. Asumme kaikki puolen tunnin ajomatkan päässä toisistamme, mutta emme tapaa miniän vaatimuksesta. Lisäksi uusi vaimoni on miniäni mielestä "hullu". Poikani on puun ja kuoren välissä. Voisin pitää luennon ilkeydestä ja itsekkyydestä.