Miksi ihmisten on niin hankala uskoa, että "toinen kierros" voi todellakin olla parempi?!
Aina mollataan eroajia, eronneita, etenkin yksinhuoltajia. Epäillään motiiveita ja arvostellaan rumasti; "miten joku yh voi kuvitella saavansa vielä jonkun, joka oikeasti rakastaa" yms... Onko aikuiset ihmiset oikeasti niin naiiveja, että uskovat todella ettei lapsia saanut ihminen voisi saada ketään? Tai eronnut ihminen voisi löytää enää kumppania?
Hyvin yleinen kommentti on, että ei se vaihtamalla parane. Tai samat ongelmat seuraavat seuraavaankin suhteeseen ym. perisuomalaista, katkeraa paatosta... Entä jos paraneekin?! Entä jos ongelmat ei seuraakaan enää kun aiheuttajasta pääsee eroon?
Minusta on aivan mahtavaa, että löytyy rohkeita ihmisiä kertomaan rankastikin tarinansa rakkauteen liittyen ja ovat silti jaksaneet uskoa rakkauteensa sekä taistella sen puolesta! Kielletty rakkaus-sarja on paikallaan avaamaan mustavalkoisen-ajattelun verhoja ja rikkomaan tabuja. On paljon ihmisiä ja rakkaustarinoita, joihin kukaan ulkopuolinen ei ole uskonut, mutta rakkaus on näyttänyt voimansa kaikille epäilijöille. Onni ja rakkaus voi olla kovan työn takana, mutta joskus se kannattaa! Toki kukin saa nääntyä ja tuhlata ainoan elämänsä riutuneissa suhteissaan uskomatta parempaan elämään, mutta itse valitsen toisin. Minä kiltti, aina kaikkien sääntöjen mukaan elänyt ja muiden odotusten mukaan toiminut aion myös katsoa mitä rakkaudella on tarjottavana minulle!
Kommentit (68)
Koska eka kierros on niin loistava, että suunta siitä voi olla vain alaspäin.
Ihmiset projisoivat omia epäonnistumisiaan. Silloin on jopa vielä oudompaa jos 1. kierroksella "onnistunut" katsoo asiakseen olla kyyninen ja lytätä muita, ei ole henkisesti tasapainoisen ja onnellisen ihmisen merkki.
Niinpä. Ihminen on itsekin valmiimpi keski-ikäisenä kuin parikymppisenä.
No mistä sen etukäteen tietää miten käy. Rakkaus ei aina riitä, harvoin suhteet varmaan rakkauden puutteeseen sinänsä kaatuu.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Ihminen on itsekin valmiimpi keski-ikäisenä kuin parikymppisenä.
Niinpä. Vanhuksena vielä valmiimpi kuin keski-ikäisenä.
Ne, jotka minulle aikanaan eroa tuskaillessani eniten hokivat tuota "ei se vaihtamalla parane" eivät ole itse vaihtaneet. Minä vaihdoin, ja hyvin vaihdoinkin, eihän se muuten kannatakaan.
Elämä alkaa vasta kolmannelta kierrokselta.
Vierailija kirjoitti:
Elämä alkaa vasta kolmannelta kierrokselta.
Viidenneltä, sanon ma.
Vierailija kirjoitti:
Koska eka kierros on niin loistava, että suunta siitä voi olla vain alaspäin.
Kiltille, empaattiselle,nuorelle ja luottavaiselle ihmiselle eka kerros voi olla niin paska, että paljonkin petrattavaa löytyy. Kynnysmattoudesta voi parntua.
Onko kukaan muu huomannut, että nämä populäärit parisuhdevalistajat, ammattisyyllistäjät, familismin messiaat keskuudessamme ovat juuri näitä puolenkymmentä kertaa eronneita, jotka uskovat, että kaikki muutkin eroavat pelkän tylsyyden ja itsekkyyden vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Ne, jotka minulle aikanaan eroa tuskaillessani eniten hokivat tuota "ei se vaihtamalla parane" eivät ole itse vaihtaneet. Minä vaihdoin, ja hyvin vaihdoinkin, eihän se muuten kannatakaan.
Miksi hyvää pitäisi vaihtaa vain vaihtamisen ilosta?
Koska ensimmäisessä liitossa olevat naiset pelkäävät miehensä vaihtavan parempaan :-) Siitä syystä jatkuvat moitteet uusperheitä kohtaan.
Minä ja mieheni olemme molemmat toisella kierroksella. Lapsia liitossamme on joka sorttia; miehen, minun ja yhteinen. Olemme olleet yhdessä liki 20 vuotta ja edelleen rakkaus kukoistaa. Vanhemmat lapset jo aikuisia. Yhteinen teini-iässä. Jokainen lapsista tasapainoinen. Traumoja ei ole.
Mutta tämä tilannehan on AV:n mukaan mahdoton eli ilmeisesti elämme sadumaassa ;-D
Olisi aika autoa, että se eka olisi se oikea. Jos niin olisi, niin meidän kaikkien pitäisi olla onnellisesti yhdessä ekan kumppanin kanssa. Samoin eka työpaikka on paras, eka asunto yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne, jotka minulle aikanaan eroa tuskaillessani eniten hokivat tuota "ei se vaihtamalla parane" eivät ole itse vaihtaneet. Minä vaihdoin, ja hyvin vaihdoinkin, eihän se muuten kannatakaan.
Miksi hyvää pitäisi vaihtaa vain vaihtamisen ilosta?
Jos se entinen ei ollutkaan enää hyvä itselle.
Ihmisen aivot ja persoona kehittyvät vielä 25 ikävuoteen asti. Jos on osannut valita oikean kumppanin itselleen jo hyvin varhain ja kerralla onnistuen niin bravo, olit onnekas. Suurimmalla osalla asia ei näin ole, vaan lopulta todetaan että ollaan toisilleen sopimattomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne, jotka minulle aikanaan eroa tuskaillessani eniten hokivat tuota "ei se vaihtamalla parane" eivät ole itse vaihtaneet. Minä vaihdoin, ja hyvin vaihdoinkin, eihän se muuten kannatakaan.
Miksi hyvää pitäisi vaihtaa vain vaihtamisen ilosta?
Siitä ei ole kyse, vaan siitä, että tuo on eroamassa olevalle jotakuinkin yhtä fiksu toteamus kuin "otahan nyt itseäsi niskasta kiinni" on masentuneelle. Sanahelinää. Mistäs ne vaihtamattomat sen tietävät, että vaihtamalla ei parane?
Suurin osa vaihtaa puolisonsa ihan samanlaiseen idioottiin kuin se ensimmäisellä kierroksellakin oli. Silloin voisi kyllä ihan rehellisesti sanoa, ettei ole vaihtamalla parantanut. Mutta on niitä sentään niitäkin, jotka vahingosta viisastuneena etsivät toisella kierroksella itselleen sopivamman puolison ja siten parantavat elämäänsä.
Ja sitten jos vika on itsessä eikä väärässä puolisovalinnassa, niin eipä ne omat ongelmat vaihtamalla mihinkään katoakaan. Mutta noissa tilanteissa on ihan yksi ja sama sanooko ulkopuoliset jotain viisaita sanojaan asianosaisille vai ei. Hyvin harva niitä omia ongelmiaan haluaa myöntää ja kohdata. Vaikka puoliso voi silloin vaihtamalla jopa parantuakin, niin tilanne ei parane. Joten "ei se vaihtamalla parane" -sanonta pätee silloinkin.
Voihan se olla! Ennen kolmatta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne, jotka minulle aikanaan eroa tuskaillessani eniten hokivat tuota "ei se vaihtamalla parane" eivät ole itse vaihtaneet. Minä vaihdoin, ja hyvin vaihdoinkin, eihän se muuten kannatakaan.
Miksi hyvää pitäisi vaihtaa vain vaihtamisen ilosta?
Siitä ei ole kyse, vaan siitä, että tuo on eroamassa olevalle jotakuinkin yhtä fiksu toteamus kuin "otahan nyt itseäsi niskasta kiinni" on masentuneelle. Sanahelinää. Mistäs ne vaihtamattomat sen tietävät, että vaihtamalla ei parane?
Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.
Mitä olen oman tuttavapiirini parisuhteita tutkaillut niin väittäisin että osalla voisi parantuakin. Ihmiset roikkuu niin ihmeellisissä parisuhteissa ettei tosikaan. Tai lähinnä ihmetyttää se miksi ovat alunperinkin moiseen suhteeseen alkaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne, jotka minulle aikanaan eroa tuskaillessani eniten hokivat tuota "ei se vaihtamalla parane" eivät ole itse vaihtaneet. Minä vaihdoin, ja hyvin vaihdoinkin, eihän se muuten kannatakaan.
Miksi hyvää pitäisi vaihtaa vain vaihtamisen ilosta?
Siitä ei ole kyse, vaan siitä, että tuo on eroamassa olevalle jotakuinkin yhtä fiksu toteamus kuin "otahan nyt itseäsi niskasta kiinni" on masentuneelle. Sanahelinää. Mistäs ne vaihtamattomat sen tietävät, että vaihtamalla ei parane?
Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.
Niin. Minun tapauksessani Jumala oli selvästi lomafiiliksissä yhdistäessään. Toisella kierroksella asialla oli Jumalan sijaan maistraatin päällikkö, ja hän osui paremmin kohdalleen.
Koska morsiamen tulee olla neitsyt.