Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Työpaikka ihastukseni taitaa inhota minua.

Vierailija
15.03.2016 |

Olen ollut nyt muutaman kuukauden uudessa työpaikassa, jossa on ikäiseni mies. Olemme siis molemmat sairaanhoitajia, joten välillä töitä tehdään fyysisestikin lähekkäin. Alusta alkaen ainakin minusta on tuntunut, että välillämme kipinöi. Hoitotilanteissa välillä esimerkiksi käsivarret väkisinkin hipaisevat toisiaan ja tuntuu, kuin molemmat olisivat aina säpsähtäneet tilanteesta. Mielestäni mies on välillä selvästi hakeutunut seuraani, katseemme ovat kohdanneet aina käytävillä yms muita "varmoja kiinnostuksen merkkejä". Viime päivinä mies on kuitenkin käyttäytynyt minua kohtaan siten, kuin inhoaisi minua eniten koko osastolla. Tänä aamuna kun toivotin huomenta, mies vältteli katsettani eikä ollut kuulevinaan. Välillä kuitenkin taas vaihdoimme samoja vanhoja tuttuja vaivaantuneita pikaisia katseita.
En ole muuttanut käytöstäni millään tavalla. En ymmärrä miksi taas käy näin!? Lupaavasti alkanut ihastus päätyy taas siihen, että mies alkaa vihata ja vältellä minua. Onko kukaan keksinyt tähän selitystä?

Kommentit (46)

Vierailija
1/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkäpä mies on varattu, sillä yleensä ne potentiaalisimmat kumppanit on.

Vierailija
2/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Usko huviksesi. Ei inhoa. Hän on vain niin ihastunut, että yrittää käyttäytyä välinpitämättömästi kohtaasi, ettei ihastuminen paljastuisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on muuten työpaikkaihastus

Vierailija
4/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä mies on varattu, sillä yleensä ne potentiaalisimmat kumppanit on.

Tästä ei ole kyse. Viimeksi viikko sitten kahvipöydässä oli puhetta miehen sinkkuudesta. Ap

Vierailija
5/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työpaikalla ihastelu voi olla pidemmän päälle kiusallista kun pitäisi kuitenkin keskittyä siihen työhön. Voi olla, että mies on sen takia päättänyt pysyä viileänä. Putkiaivoilla tuo työhön keskittyminen sujuu paremmin kuin spaghettiaivoilla. Tämän vaan ihan leikillisenä kommenttina. Ainahan niitä työoaikkaromansseja kuitenkin syntyy ja kaatuu.

Vierailija
6/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se löysi jo toisen. Juna meni jo...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katseet kohtaavat, hakeutuu seuraan = selvä ihastumisen merkki. Käyttäytyy välintpitämättömästi = selvä ihastumisen merkki. Naisilla on taipumus pettää itseään juuri tuolla tavalla.

Vierailija
8/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hoitajamies ei ole jännämies.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa miettiä haluaako seurustella samassa työpaikassa olevan ihmisen kanssa tai pidemmän päälle haluaako kumppanikseen saman alan ihmisen kuin itse on ja sitten vielä kolmanneksi kannattaa miettiä, haluaako miehen, jonka tulot on yhtä pienet kuin sinullakin.

Vierailija
10/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sil on kuukautiset

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veikkaan samaa kakkosen kanssa. Valitettavan usein ihmiset siinä vaiheessa kun eivät ole vastapuolen tunteista varmoja, antaa asian olla sen sijaan että ottaisi riskin ja tulisi nolatuksi. Odota vain niitä kuuluisia firman pikkujouluja. Siellä mies lähestyy.

Vierailija
12/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla sama juttu mutta olemme varattuja ja vanhoja jo mutta kuitenkin kopinöi eikä voi mitään. Vai voiko?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä haluaako seurustella samassa työpaikassa olevan ihmisen kanssa tai pidemmän päälle haluaako kumppanikseen saman alan ihmisen kuin itse on ja sitten vielä kolmanneksi kannattaa miettiä, haluaako miehen, jonka tulot on yhtä pienet kuin sinullakin.

Juuri tuon takia miehillä on samassa työssäkin isompi palkka.

Vierailija
14/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle on kerran käynyt niin että ihastus, joka oli varattu, alkoi yhtäkkiä vihata. Luulen että se oli sen keino päästä tunteista eroon. (en ollut mitenkään ahdistellut sitä, eikä oltu edes juuri puhuttu. Molemminpuoleinen ihastuminen oli kuitenkin jatkunut sitä ennen aika pitkään) Se vihaaminen tuntui tosi pahalta, niin pahalta että mun oli pakko lähteä siitä "työpaikasta". Ja nykyään kun ihastun johonkin molemminpuoleisesti pelkään aina että tuo uusikin ihastus alkaa jossain vaiheessa vihaamaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on täsmälleen sama tilanne työpaikalla. Mies on viimeiset pari viikkoa käyttäytynyt todella tylysti minua kohtaan. Paitsi välillä sitten hymyilytkin ja vaikuttanut ilahtuneelta minut nähdessään. Laitoin hänelle eilen aamulla viestiä yhdestä työasiasta ja hän vastasi viestiin heti iloisen oloisesti. Kun esitin jatkokysymyksen samaan asiaan liittyen, niin hän ei vastannut enää mitään. Muutoinkin käytös on täysin muuttunut, välttelee selvästi minua.

Eikö kukaan osaa sanoa mistä tällainen johtuu? Omalla kohdalla olen tulkinnut asian niin, että hän on ollut minuun ihastunut, mutta ei ole (jostain syystä) enää. Nyt hän vaikuttaa suorastaan inhoavan minua, mikä on tietty vähän ikävää, kun ollaan samalla työpaikalla. Miksi ihmiset käyttäytyvät noin, onko vaikeaa olla normaalin kohtelias edes?

Vierailija
16/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi kuulostaa niiiiiiin tutulta. Minulla aivan sama tilanne työpaikalla. Välillä mies kyselee ja varmistaa, että selviydyn aivan itsestäänselvistä tehtävistä. Välillä taas kun kysyn apua haastavaan tehtävään, tuntuu kuin mies suuttuisi etten osaa tehdä sitä. Välillä tulee samaan tilaan pyörimään "ja muka etsimään jotain", välillä tuntuu että työt seisoo, ettei vain tarvitse olla minun kanssa samassa tilassa. Välillä tervehtii aamulla todella iloisesti, välillä välttelee katsetta niin paljon, ettei varmasti tarvitse sanoa huomenta... Otapa taas tästäkin tapauksesta selvää.

Vierailija
17/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi 15 ja 16, ihan kuin olisitte kertoneet minun tilanteestani. Ei käynyt mielessäkään, että mies voisi olla niin ihastunut, että olisi siksi suorastaan ilkeä. No, uskon, että asiat järjestyy jos niin on tarkoitettu. Ap

Vierailija
18/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, mulle tapahtui aiemmin samaa ja loppuvaiheissa mies ei halunnut katsoa edes silmiini vaikka toki peruskohteliaasti käyttäytyi. En käsitä tuollaista miksi miehet käyttäytyvät niin, että toisena päivänä ovat niiiin iloisia ja haluavat seuraan, seuraavana voivat vältellä.

Vierailija
19/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä hän on homo?

Vierailija
20/46 |
15.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se sai selville, että olet harrastanut pikaisia anaalipanoja lääkärin kanssa liinavaatevarastossa, vähempikin vituttaa, jos on ihastunut toiseen. Ens viikolla se suutelee kiimaisesti jotakuta randomia sun nähden.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi yhdeksän