HS: Psykologi: Ihmisten itsekeskeisyys johtaa avioeroihin – oma onni kiinnostaa enemmän kuin lasten

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Nämä ihmiset jotka täälläkin valittivat suoraa huutoa kuinka vähän miehet tekevät, kuinka itse tekee enemmän ja paremmin ja kuinka ne pyykitkään ei koskaan tule oikein ripustettua. Tai ne, jotka eivät jaksa kun mies haluaa olla lasten kanssa liikaa, ei jaksa kuunnella omia tilityksiä jatkuvasti jne. Laittavat deadlineja: jos mikään ei muutu, ensi vuonna eroan. Ja yhden viikonlopun jälkeen uhoavat kuinka helppoa elämä on ilman miestä. Eivät oikeasti ole miettineet mitä yksinhuoltajuus on, kuinka se kaikki kotityö jää itselle, ei ole arjessa vastuunjakajaa ollenkaan. Ja kuinka se haaveilu unelmien miehestä joka olisi paljon parempi kuin nykyinen, siinä ei taas mietitä yhtään ettei tuo prinssi kuitenkaan olisi niiden lapsien isä.

Mutta sitten on meitä, jotka olemme eronneet vaikka ei ole ollut alkoholismia eikä väkivaltaa ja olemme siihen tyytyväisiä. Minä mietin asian pitkään. Riitaa ei tullut kotiasioista, koska riitaa ei tullut kun ei enää puhuttu mistään, annoin monta vuotta kaikessa periksi. Mitään muutakaan yhteistä ei ollut, ei edes halauksia. Jos kotona ahdistaa kaikkia niin silloin kannattaa erota. Nyt on paljon onnellisemmat kodit aikuisilla lapsilla vierailla joissa molemmissa on helpompi hengittää. Meilläkin liittoa kesti 30 vuotta, eli jos siinä ajassa ei ole opittu elämään molempia tyydyttävällä tavalla niin eikö silloin jo saa erota, vaikka ilman väkivaltaa tai alkoholismia?

Moni eroon päätyvä nainen on ollut käytännössä yksinhuoltaja jo avioliiton aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Nämä ihmiset jotka täälläkin valittivat suoraa huutoa kuinka vähän miehet tekevät, kuinka itse tekee enemmän ja paremmin ja kuinka ne pyykitkään ei koskaan tule oikein ripustettua. Tai ne, jotka eivät jaksa kun mies haluaa olla lasten kanssa liikaa, ei jaksa kuunnella omia tilityksiä jatkuvasti jne. Laittavat deadlineja: jos mikään ei muutu, ensi vuonna eroan. Ja yhden viikonlopun jälkeen uhoavat kuinka helppoa elämä on ilman miestä. Eivät oikeasti ole miettineet mitä yksinhuoltajuus on, kuinka se kaikki kotityö jää itselle, ei ole arjessa vastuunjakajaa ollenkaan. Ja kuinka se haaveilu unelmien miehestä joka olisi paljon parempi kuin nykyinen, siinä ei taas mietitä yhtään ettei tuo prinssi kuitenkaan olisi niiden lapsien isä.

Mutta sitten on meitä, jotka olemme eronneet vaikka ei ole ollut alkoholismia eikä väkivaltaa ja olemme siihen tyytyväisiä. Minä mietin asian pitkään. Riitaa ei tullut kotiasioista, koska riitaa ei tullut kun ei enää puhuttu mistään, annoin monta vuotta kaikessa periksi. Mitään muutakaan yhteistä ei ollut, ei edes halauksia. Jos kotona ahdistaa kaikkia niin silloin kannattaa erota. Nyt on paljon onnellisemmat kodit aikuisilla lapsilla vierailla joissa molemmissa on helpompi hengittää. Meilläkin liittoa kesti 30 vuotta, eli jos siinä ajassa ei ole opittu elämään molempia tyydyttävällä tavalla niin eikö silloin jo saa erota, vaikka ilman väkivaltaa tai alkoholismia?

Moni eroon päätyvä nainen on ollut käytännössä yksinhuoltaja jo avioliiton aikana. 

Ja moni mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä riitainen liitto on lapsille huonompi asia kuin avioero. Miksi ihmisiä muutenkin moititaan itsekeskeisyydestä? Miksi elämässä ylipäätään pitäisi ottaa muita huomioon? Jokaisen elämähän on hänen omansa, ei muilla ole oikeutta siitä tulla määräämään ja sitä säätämään?

Avioerojen lisääntymisen seurauksena on myös mielisairaudet lisääntyneet. Toisin sanoen, ei avioeron helppous ja itsekeskeisyys ole ainakaan onnellisuutta lisännyt.

Onko sulla tähän joku tutkimus jossakin? Vai onko tää näitä jäätelön syönti lisää hukkumistapauksia- "tutkimuksia"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Nämä ihmiset jotka täälläkin valittivat suoraa huutoa kuinka vähän miehet tekevät, kuinka itse tekee enemmän ja paremmin ja kuinka ne pyykitkään ei koskaan tule oikein ripustettua. Tai ne, jotka eivät jaksa kun mies haluaa olla lasten kanssa liikaa, ei jaksa kuunnella omia tilityksiä jatkuvasti jne. Laittavat deadlineja: jos mikään ei muutu, ensi vuonna eroan. Ja yhden viikonlopun jälkeen uhoavat kuinka helppoa elämä on ilman miestä. Eivät oikeasti ole miettineet mitä yksinhuoltajuus on, kuinka se kaikki kotityö jää itselle, ei ole arjessa vastuunjakajaa ollenkaan. Ja kuinka se haaveilu unelmien miehestä joka olisi paljon parempi kuin nykyinen, siinä ei taas mietitä yhtään ettei tuo prinssi kuitenkaan olisi niiden lapsien isä.

Mutta sitten on meitä, jotka olemme eronneet vaikka ei ole ollut alkoholismia eikä väkivaltaa ja olemme siihen tyytyväisiä. Minä mietin asian pitkään. Riitaa ei tullut kotiasioista, koska riitaa ei tullut kun ei enää puhuttu mistään, annoin monta vuotta kaikessa periksi. Mitään muutakaan yhteistä ei ollut, ei edes halauksia. Jos kotona ahdistaa kaikkia niin silloin kannattaa erota. Nyt on paljon onnellisemmat kodit aikuisilla lapsilla vierailla joissa molemmissa on helpompi hengittää. Meilläkin liittoa kesti 30 vuotta, eli jos siinä ajassa ei ole opittu elämään molempia tyydyttävällä tavalla niin eikö silloin jo saa erota, vaikka ilman väkivaltaa tai alkoholismia?

Moni eroon päätyvä nainen on ollut käytännössä yksinhuoltaja jo avioliiton aikana. 

Ja moni mies.

Niistä jotka eroa hakevat?

Naiset ovat aloitteellisempia kuin miehet http://www.nainen.com/naiset-ehdottavat-avioeroa-miehia-useammin-parisuhteissa-eroaloite-tulee-tasapuolisemmin/ ja tutkimuksiin perustuu myös se että kotitöitä naiset tekevät yhä miehiä enemmän. "

Rosenfeld kertoi Huffington Postille, että tutkimustulokset antavat uskottavuutta sille ajatukselle, että osa naisista kokee olonsa tukahdetuksi ja sorretuksi eri sukupuolta olevien avioliitoissa.

“Se tukee teoriaa, johon sosiologit viittaavat ‘pysähtyneenä sukupuolivallankumouksena’, eli vaikka naisten roolit yhteiskunnassa ovat muuttuneet, ovat naisten roolit perheissä muuttuneet hitaasti”, Rosenfeld sanoi mainiten samalla miesten oletuksen, että vaimot tekevät suuren osa kotitöistä ja lastenhoidosta, vaikka avioliiton molemmat osapuolet olisivat töissä."

Kyllä parin pitää olla onnellisia ja puhaltaa yhteen hiileen. Ei se onnistu, että väkisin ollaan yhdessä vaikka mieli haluaisi muualle.

Käännetäänpäs asia toisinpäin.

Naimisiin mennään liian helpoin perustein, väärin mielikuvin ja odotuksin. Joskus puhtaasta perheen halusta.

Olen itse eronnut. Ja myös psykologi. Oma eroni oli oikea päätös. Mutta miksi menin alunperin naimisiin miehen kanssa, jonka ongelmat olivat jos silloin tiedossa. Mutta tietenkään en nyt kadu, koska en koskaan katuisi mahtavia lapsiani.

Vierailija kirjoitti:

Käännetäänpäs asia toisinpäin.

Naimisiin mennään liian helpoin perustein, väärin mielikuvin ja odotuksin. Joskus puhtaasta perheen halusta.

Olen itse eronnut. Ja myös psykologi. Oma eroni oli oikea päätös. Mutta miksi menin alunperin naimisiin miehen kanssa, jonka ongelmat olivat jos silloin tiedossa. Mutta tietenkään en nyt kadu, koska en koskaan katuisi mahtavia lapsiani.

Tällä palstalla moni nainen on sanonut, että otti ensimmäisen miehen, joka huoli, kun oli viime hetket tehdä lapsiai. Siinä perusteet terveelle perhe-elämälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Nämä ihmiset jotka täälläkin valittivat suoraa huutoa kuinka vähän miehet tekevät, kuinka itse tekee enemmän ja paremmin ja kuinka ne pyykitkään ei koskaan tule oikein ripustettua. Tai ne, jotka eivät jaksa kun mies haluaa olla lasten kanssa liikaa, ei jaksa kuunnella omia tilityksiä jatkuvasti jne. Laittavat deadlineja: jos mikään ei muutu, ensi vuonna eroan. Ja yhden viikonlopun jälkeen uhoavat kuinka helppoa elämä on ilman miestä. Eivät oikeasti ole miettineet mitä yksinhuoltajuus on, kuinka se kaikki kotityö jää itselle, ei ole arjessa vastuunjakajaa ollenkaan. Ja kuinka se haaveilu unelmien miehestä joka olisi paljon parempi kuin nykyinen, siinä ei taas mietitä yhtään ettei tuo prinssi kuitenkaan olisi niiden lapsien isä.

Mutta sitten on meitä, jotka olemme eronneet vaikka ei ole ollut alkoholismia eikä väkivaltaa ja olemme siihen tyytyväisiä. Minä mietin asian pitkään. Riitaa ei tullut kotiasioista, koska riitaa ei tullut kun ei enää puhuttu mistään, annoin monta vuotta kaikessa periksi. Mitään muutakaan yhteistä ei ollut, ei edes halauksia. Jos kotona ahdistaa kaikkia niin silloin kannattaa erota. Nyt on paljon onnellisemmat kodit aikuisilla lapsilla vierailla joissa molemmissa on helpompi hengittää. Meilläkin liittoa kesti 30 vuotta, eli jos siinä ajassa ei ole opittu elämään molempia tyydyttävällä tavalla niin eikö silloin jo saa erota, vaikka ilman väkivaltaa tai alkoholismia?

Moni eroon päätyvä nainen on ollut käytännössä yksinhuoltaja jo avioliiton aikana. 

Ja moni mies.

Niistä jotka eroa hakevat?

Naiset ovat aloitteellisempia kuin miehet http://www.nainen.com/naiset-ehdottavat-avioeroa-miehia-useammin-parisuhteissa-eroaloite-tulee-tasapuolisemmin/ ja tutkimuksiin perustuu myös se että kotitöitä naiset tekevät yhä miehiä enemmän. "

Rosenfeld kertoi Huffington Postille, että tutkimustulokset antavat uskottavuutta sille ajatukselle, että osa naisista kokee olonsa tukahdetuksi ja sorretuksi eri sukupuolta olevien avioliitoissa.

“Se tukee teoriaa, johon sosiologit viittaavat ‘pysähtyneenä sukupuolivallankumouksena’, eli vaikka naisten roolit yhteiskunnassa ovat muuttuneet, ovat naisten roolit perheissä muuttuneet hitaasti”, Rosenfeld sanoi mainiten samalla miesten oletuksen, että vaimot tekevät suuren osa kotitöistä ja lastenhoidosta, vaikka avioliiton molemmat osapuolet olisivat töissä."

Jenkkitutkimuksissa pitää ottaa huomioon se, että siellä sukupuoliroolit (etenkin "raamattuvyöhykkeellä") ovat paljon perinteisempiä kuin täällä. Miehet maksavat aina treffeillä, naiset pitävät kotia yllä. Suomessa asiat ovat vähän toisin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä erotaan liian helposti ja kyllä, aivan liian itsekeskeisistä syistä. 

 Totta kai erityisesti nuorissa perheissä ja pienten lasten kanssa on vaikeeta. Mutta kun asennoituu niin että tämän ymmärtää, tajuaa sen olevan tilapäistä,  pistää asiat tärkeysjärjestykseen, tekee parhaansa siinä mitä tekee ja jättää turhat tekemättä, toinen toista tukien ja huumorilla, siitä selviää ja päivä päivältä helpottaa. Ennen kuin huomaakaan, lapset ovat jo isoja ja muuttavat pois kotoa. Aika menee sitä nopeammin mitä vuodet kuluu.

En oikein tiedä, mistä tämä oikeus onneen-hekuman hyysääjien pauhina on lähtenyt, mutta median lempilapsi se kyllä on ja esimerkiksi ET-lehti on tehnyt oikein palkinnonarvoisen työn erottaessaan isovanhempisukupolven lapsista ja lapsenlapsista. Kun lehti sai tämän mantransa vietyä käytännön toteutuksen tasolle, seuraava vaihe on erottaa mammat ja papat, koska jokaisella on oikeus YKSILÖLLISEEN onneen. 

Osa isovanhemmista on itsekkäämpiä kuin ennen ja puuttuu lastensa elämään ja lastenkasvatukseen syyllistävän valtiuden tavoin. Ehkä heillä on myös enemmän aikaa miettiä ja syynätä miniän edesottamuksia, harrastuksia ja ulkonäköäkin. Ehkä osa heistä on sota-ajan vanhempien vaurioiden tulosta, kaikki ovat kasvaneet hyvänä ja itsekkyyttä ruokkivana aikana, jolloin töihin pääsi kävelemällä työpaikan ovesta sisään. Os aeroista johtuu näistä ongelmista. Kiitos ja kunnia ihanille ymmärtäväisille isovanhemmille kuitenkin.

Harkitsen vakavasti eroa. Ahdistaa niin paljon, että saanut migreenilääkityksen ja viimeksi havaittu sydänongelma. Jos jatkan samalla tavalla nalkuttamatta puolisoa tukien (arki minun vastuullani, mies kotona kun lapset menee nukkumaan jne) niin olen aika varma ettei ongelmat helpotu. Suhdetta takana 16 v. Kuinka kauan pitäisi jatkaa? Onko ydinperheen illuusio lapsille tärkeämpi kuin terve äiti?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä parin pitää olla onnellisia ja puhaltaa yhteen hiileen. Ei se onnistu, että väkisin ollaan yhdessä vaikka mieli haluaisi muualle.

Tämän ajan ongelma on enemmänkin se, että se ruokkii mielotä halajamaan muualle. Kai se sitten on sitä itsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Nämä ihmiset jotka täälläkin valittivat suoraa huutoa kuinka vähän miehet tekevät, kuinka itse tekee enemmän ja paremmin ja kuinka ne pyykitkään ei koskaan tule oikein ripustettua. Tai ne, jotka eivät jaksa kun mies haluaa olla lasten kanssa liikaa, ei jaksa kuunnella omia tilityksiä jatkuvasti jne. Laittavat deadlineja: jos mikään ei muutu, ensi vuonna eroan. Ja yhden viikonlopun jälkeen uhoavat kuinka helppoa elämä on ilman miestä. Eivät oikeasti ole miettineet mitä yksinhuoltajuus on, kuinka se kaikki kotityö jää itselle, ei ole arjessa vastuunjakajaa ollenkaan. Ja kuinka se haaveilu unelmien miehestä joka olisi paljon parempi kuin nykyinen, siinä ei taas mietitä yhtään ettei tuo prinssi kuitenkaan olisi niiden lapsien isä.

Mutta sitten on meitä, jotka olemme eronneet vaikka ei ole ollut alkoholismia eikä väkivaltaa ja olemme siihen tyytyväisiä. Minä mietin asian pitkään. Riitaa ei tullut kotiasioista, koska riitaa ei tullut kun ei enää puhuttu mistään, annoin monta vuotta kaikessa periksi. Mitään muutakaan yhteistä ei ollut, ei edes halauksia. Jos kotona ahdistaa kaikkia niin silloin kannattaa erota. Nyt on paljon onnellisemmat kodit aikuisilla lapsilla vierailla joissa molemmissa on helpompi hengittää. Meilläkin liittoa kesti 30 vuotta, eli jos siinä ajassa ei ole opittu elämään molempia tyydyttävällä tavalla niin eikö silloin jo saa erota, vaikka ilman väkivaltaa tai alkoholismia?

Moni eroon päätyvä nainen on ollut käytännössä yksinhuoltaja jo avioliiton aikana. 

Ja moni mies.

Niistä jotka eroa hakevat?

Naiset ovat aloitteellisempia kuin miehet http://www.nainen.com/naiset-ehdottavat-avioeroa-miehia-useammin-parisuhteissa-eroaloite-tulee-tasapuolisemmin/ ja tutkimuksiin perustuu myös se että kotitöitä naiset tekevät yhä miehiä enemmän. "

Rosenfeld kertoi Huffington Postille, että tutkimustulokset antavat uskottavuutta sille ajatukselle, että osa naisista kokee olonsa tukahdetuksi ja sorretuksi eri sukupuolta olevien avioliitoissa.

“Se tukee teoriaa, johon sosiologit viittaavat ‘pysähtyneenä sukupuolivallankumouksena’, eli vaikka naisten roolit yhteiskunnassa ovat muuttuneet, ovat naisten roolit perheissä muuttuneet hitaasti”, Rosenfeld sanoi mainiten samalla miesten oletuksen, että vaimot tekevät suuren osa kotitöistä ja lastenhoidosta, vaikka avioliiton molemmat osapuolet olisivat töissä."

Jenkkitutkimuksissa pitää ottaa huomioon se, että siellä sukupuoliroolit (etenkin "raamattuvyöhykkeellä") ovat paljon perinteisempiä kuin täällä. Miehet maksavat aina treffeillä, naiset pitävät kotia yllä. Suomessa asiat ovat vähän toisin.

Niin luulenkin että naiset kokevat nykyisin saavansa melko vähän perinteisestä parisuhteesta. He ansaitsevat itse eivätkä hoida kotia tyytyväisenä miehen elättäessä heidät. Naiset eivät tarvitse parisuhdetta taloudellisen turvan takia. Odotukset parisuhteelta on kokonaan toisenlaiset kuin esim. 50-luvulla. Onko miehet pystyneet vastaamaan näihin odotuksiin? ...varmasti osa on toiset taas ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Nämä ihmiset jotka täälläkin valittivat suoraa huutoa kuinka vähän miehet tekevät, kuinka itse tekee enemmän ja paremmin ja kuinka ne pyykitkään ei koskaan tule oikein ripustettua. Tai ne, jotka eivät jaksa kun mies haluaa olla lasten kanssa liikaa, ei jaksa kuunnella omia tilityksiä jatkuvasti jne. Laittavat deadlineja: jos mikään ei muutu, ensi vuonna eroan. Ja yhden viikonlopun jälkeen uhoavat kuinka helppoa elämä on ilman miestä. Eivät oikeasti ole miettineet mitä yksinhuoltajuus on, kuinka se kaikki kotityö jää itselle, ei ole arjessa vastuunjakajaa ollenkaan. Ja kuinka se haaveilu unelmien miehestä joka olisi paljon parempi kuin nykyinen, siinä ei taas mietitä yhtään ettei tuo prinssi kuitenkaan olisi niiden lapsien isä.

Mutta sitten on meitä, jotka olemme eronneet vaikka ei ole ollut alkoholismia eikä väkivaltaa ja olemme siihen tyytyväisiä. Minä mietin asian pitkään. Riitaa ei tullut kotiasioista, koska riitaa ei tullut kun ei enää puhuttu mistään, annoin monta vuotta kaikessa periksi. Mitään muutakaan yhteistä ei ollut, ei edes halauksia. Jos kotona ahdistaa kaikkia niin silloin kannattaa erota. Nyt on paljon onnellisemmat kodit aikuisilla lapsilla vierailla joissa molemmissa on helpompi hengittää. Meilläkin liittoa kesti 30 vuotta, eli jos siinä ajassa ei ole opittu elämään molempia tyydyttävällä tavalla niin eikö silloin jo saa erota, vaikka ilman väkivaltaa tai alkoholismia?

Itselläni on ollut yh:na (jo useampi vuosi) paljon helpompaa lastenhoidon ja kotitöiden suhteen kun naimisissa ollessa. Yksi passattava vähemmän. Aiemmin olin yh, jolla oli mies riippana ja ankeuttajana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käännetäänpäs asia toisinpäin.

Naimisiin mennään liian helpoin perustein, väärin mielikuvin ja odotuksin. Joskus puhtaasta perheen halusta.

Olen itse eronnut. Ja myös psykologi. Oma eroni oli oikea päätös. Mutta miksi menin alunperin naimisiin miehen kanssa, jonka ongelmat olivat jos silloin tiedossa. Mutta tietenkään en nyt kadu, koska en koskaan katuisi mahtavia lapsiani.

Tällä palstalla moni nainen on sanonut, että otti ensimmäisen miehen, joka huoli, kun oli viime hetket tehdä lapsiai. Siinä perusteet terveelle perhe-elämälle.

Eikös ne erot ole enemmän nuorempien keskuudessa. Kun on oltu nuorista asti yhdessä ja kasvettu eriolleen, tai oltu monen kanssa ja pirstaleina. Kypsemmällä iällä kun pariutuu, osaa jo löytää itselleen sopivan kumppanin ja molemmilla on samat arvot ja tavoitteet. Eipä sitä lastenteko mielessä rynnätä suinpäin vääräään suhteeseen. Kuka täällä haluaa leimata vanhemmalla iällä pariutuneita ja perheytyneitä?

Huh! Onneksi olen vela ja voin vaikka erota, jos haluan, ilman että lapsia pitäisi ajatella.

Toisaalta.. olen ajatellut, että lapsille ei ole koskaan hyväksi olla huonon parisuhteen "sateenvarjon alla". Ne aistivat sen ja oppivat ehkä huonoja malleja samalla. Miten lie?

Vierailija kirjoitti:

Keitä te tai kukaan muukaan luulee olevansa väittämään, että liian heppoisesti erotaan. Paskapuhetta ja tuota paskapuhetta viljelee monet, jotka itse viimiseen asti kituuttavat kulissiliitoissa.

Minun ero oli varmaan muiden näkökulmasta ihan turha. Ei kukaan tiedä, mitä seinien sisällä tapahtuu ja miten eletään. Puoli elämää elin miehen kanssa, kaksi lasta. Ei väkivaltaa, mies oli viikonloppu juoja, mutta ei varsinaisesti alkoholisti. Hoidin asiat miehen puolesta, kotona ja lasten kanssa. Mies eleli kuin yksineläjä, meni ja tuli, harrasteli ja kyykytti lasten hyvinvoinnin kustannuksella minua huonon itsetuntoni kanssa. Ja osasikin sen kyykytyksen ja syyllistämisen viimeisen päälle. Elin lopulta kuin häkissä, josta pääsin töihin, mutta en muualle. 1,5 vuotta kävin yksin perheterapiassa, jossa todettiin, että ei miehestä ole elämään parisuhteessa ja minun mielenterveyden kannalta on parasta erota.

Moniko on minulle päivitellyt eroa. No monikin ja mitä läheisempi, sen pahemmin on sanalla minua sivallettu ja itsekkääksi väitetty. Ja kuinka minä olen laittanut oman onneni lasten onnen eteen.

Ja ei kaduta, ei sitten yhtään. Lapset ovat selviytyneet. Itse olen selviytynyt. Olen onnellinen ja ennen kaikkea olen vapaa, henkisesti ja fyysisesti. Elämä tuntuu jälleen elämisen arvoiselta.

Älkää siis kukaan jeesusteltko kenellekään, että jos ei sinua hakata, petetä tai ukko ei ryyppää, niin ei ole oikeutta erota.

Kumman luona lapset asuivat eron jälkeen?

Ehkä. Mutta itse olen ainakin siinä suhteessa viisas, että en ole hankkinut enkä ole hankkimassa lapsia, koska oma tila on henk. koht. tärkeä.

Sikäli samaa mieltä että on se aika itsekästä äidiltä erota sen takia että mies ei ole tarpeeksi miehekäs ja ottava sängyssä.

Vierailija kirjoitti:

Eli jos en olisi aikanaan eronnut, lapseni olisivat onnellisia? Mitenköhän olisi isänsä ja minun vointi nykyään?

En usko hetkeäkään, että lapseni olisivat onnellisia, jos pakkoliitossa oltaisiin oltu nämä viimeiset 10 vuotta.

No et varmaan tuolla asenteella. Miksi ylipäätään menit miehen kanssa yhteen ja miksi hankit lapsia, jos se niin kamalaa oli? Silloin kun eroa ei ajattele vaihtoehtona, ihminen voi olla valmis tekemään enemmän avioliittonsa ja itsensä onnellistamiseksi (sori sanahirviö)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Nämä ihmiset jotka täälläkin valittivat suoraa huutoa kuinka vähän miehet tekevät, kuinka itse tekee enemmän ja paremmin ja kuinka ne pyykitkään ei koskaan tule oikein ripustettua. Tai ne, jotka eivät jaksa kun mies haluaa olla lasten kanssa liikaa, ei jaksa kuunnella omia tilityksiä jatkuvasti jne. Laittavat deadlineja: jos mikään ei muutu, ensi vuonna eroan. Ja yhden viikonlopun jälkeen uhoavat kuinka helppoa elämä on ilman miestä. Eivät oikeasti ole miettineet mitä yksinhuoltajuus on, kuinka se kaikki kotityö jää itselle, ei ole arjessa vastuunjakajaa ollenkaan. Ja kuinka se haaveilu unelmien miehestä joka olisi paljon parempi kuin nykyinen, siinä ei taas mietitä yhtään ettei tuo prinssi kuitenkaan olisi niiden lapsien isä.

Mutta sitten on meitä, jotka olemme eronneet vaikka ei ole ollut alkoholismia eikä väkivaltaa ja olemme siihen tyytyväisiä. Minä mietin asian pitkään. Riitaa ei tullut kotiasioista, koska riitaa ei tullut kun ei enää puhuttu mistään, annoin monta vuotta kaikessa periksi. Mitään muutakaan yhteistä ei ollut, ei edes halauksia. Jos kotona ahdistaa kaikkia niin silloin kannattaa erota. Nyt on paljon onnellisemmat kodit aikuisilla lapsilla vierailla joissa molemmissa on helpompi hengittää. Meilläkin liittoa kesti 30 vuotta, eli jos siinä ajassa ei ole opittu elämään molempia tyydyttävällä tavalla niin eikö silloin jo saa erota, vaikka ilman väkivaltaa tai alkoholismia?

Moni eroon päätyvä nainen on ollut käytännössä yksinhuoltaja jo avioliiton aikana. 

Ja moni mies.

Niistä jotka eroa hakevat?

Naiset ovat aloitteellisempia kuin miehet http://www.nainen.com/naiset-ehdottavat-avioeroa-miehia-useammin-parisuhteissa-eroaloite-tulee-tasapuolisemmin/ ja tutkimuksiin perustuu myös se että kotitöitä naiset tekevät yhä miehiä enemmän. "

Rosenfeld kertoi Huffington Postille, että tutkimustulokset antavat uskottavuutta sille ajatukselle, että osa naisista kokee olonsa tukahdetuksi ja sorretuksi eri sukupuolta olevien avioliitoissa.

“Se tukee teoriaa, johon sosiologit viittaavat ‘pysähtyneenä sukupuolivallankumouksena’, eli vaikka naisten roolit yhteiskunnassa ovat muuttuneet, ovat naisten roolit perheissä muuttuneet hitaasti”, Rosenfeld sanoi mainiten samalla miesten oletuksen, että vaimot tekevät suuren osa kotitöistä ja lastenhoidosta, vaikka avioliiton molemmat osapuolet olisivat töissä."

Jenkkitutkimuksissa pitää ottaa huomioon se, että siellä sukupuoliroolit (etenkin "raamattuvyöhykkeellä") ovat paljon perinteisempiä kuin täällä. Miehet maksavat aina treffeillä, naiset pitävät kotia yllä. Suomessa asiat ovat vähän toisin.

Niin luulenkin että naiset kokevat nykyisin saavansa melko vähän perinteisestä parisuhteesta. He ansaitsevat itse eivätkä hoida kotia tyytyväisenä miehen elättäessä heidät. Naiset eivät tarvitse parisuhdetta taloudellisen turvan takia. Odotukset parisuhteelta on kokonaan toisenlaiset kuin esim. 50-luvulla. Onko miehet pystyneet vastaamaan näihin odotuksiin? ...varmasti osa on toiset taas ei.

Minusta tuntuu, etä nykynaiset eivät oikein itsekään tiedä mitä tahtovat. Miehillä on vaikea työ olla vastaamassa odotuksiin, jotka muuttuvat parisuhteen aikanakin, joskus useampaankin otteeseen. Kuitenkin nainen on vain parisuhteen puolikas, ei mikään hallitsija, jonka odotuksia ja toiveita miehen pitäisi olla täyttämässä. Tätä ei aina muisteta niinä arkisina kausina, joita lähes jokaisessa pitkässä parisuhteessa on, vaan nainen hakee eron, koska hänellä on "oikeus omaan onneen".