Alle kahden vuoden ikäero lapsilla - katastrofiratkaisu?

No kaaosta ja hermojenkiristystä on tiedossa, mutta jos sitä ei pelkää, niin...

Silloin kun se toinen on vauva, sulla on kädet täynnä työtä, mutta elämä menee eteenpäin ja lapset kasvavat ja kappas sinulla on kaksi paljon toistensa kanssa puuhastelevaa ja ehkä riitelevää lasta ja siinä he oppivat ihmisiksi. Olen selvinnyt 1v9kk ikäerosta vaikka ekalla todettiin myöhemmin asperger ja hakala oli, mutta sittemmin leikkivät tosi paljon ja riitojakin oli. Tehtiin pari lasta vielä lisää, mut ikäerot alle tai ylle 4 vuotta. Joo, toista pientä ikäeroa en halunnut.

Riippuu paljon tuuristakin. Ei kaikki vauvat ole helppoja. Ei kaikki taaperot ole helppoja. Edes kaikki lapset eivät ole helppoja. Meillä oli monen vuoden työ saada esikoisesta yhteiskuntakelpoinen 5v, siihen kyllä vaadittiin kahden vanhemman usean vuoden panostus. Hyvä että panostettiin, nyt meillä on tosi kiva, kiltti ja kohtelias lapsi. Olisi voinut olla kaukana siitä jos tähän olisi tullut joku koliikkivauva kun hän oli 2v. Tai edes 4v. Tai tavallinenkaan vauva.

Alle kouluikäisinä meno on kova. Tai ainakin oli meidän pojilla.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu paljon tuuristakin. Ei kaikki vauvat ole helppoja. Ei kaikki taaperot ole helppoja. Edes kaikki lapset eivät ole helppoja. Meillä oli monen vuoden työ saada esikoisesta yhteiskuntakelpoinen 5v, siihen kyllä vaadittiin kahden vanhemman usean vuoden panostus. Hyvä että panostettiin, nyt meillä on tosi kiva, kiltti ja kohtelias lapsi. Olisi voinut olla kaukana siitä jos tähän olisi tullut joku koliikkivauva kun hän oli 2v. Tai edes 4v. Tai tavallinenkaan vauva.

Hän oli toki vuoden ikäisenä aivan yhtä hurmaava kuin kaikki sen ikäisenä ovat. Sitä lapsen kasvatuksen työläisyyttä voi arvioida vasta vähän myöhemmin. Toiset on iisejä, toiset vaatii enemmän hommaa.

Ei asia ole noin yksioikoinen.

Onko teillä tukiverkkoja? Ei siis pelkästään paperilla, vaan mummoja, setiä, kummeja, jotka ottaa lapsia hoitoon ja/tai vie muskariin, uimaan tms?!?

Ovatko molemmat vanhemmat valmiita ottamaan kasvatusvastuun ja tinkimään useaksi vuodeksi osasta omista intresseistään? Perhe-elämä vaatii yhteen hiileen puhaltamista?

Onko teillä miten vaativat työt? Paljon ilta-viikonloppu-matkatöitä? Toisaalta pikkulapsiarjessa työ voi olla henkireikä, mutta vaativa työ vie vanhempien aikaa ja voimia.

Pieni ikäero ei todellakaan tarkoita sitä, että lapsista tulisi automaattisesti parhaat kaverit. Tempperamenteissä on eroja!

Tässä muutamia asioita mitä tuli mieleen...

Oletteko kuulleet käsitteestä "Irish twins". Tarkoittaa saman perheen peräkkäisiä lapsia, joilla ikäeroa on alle 12 kk. Kun ainoa ehkäisy on katolilaisen rukous niin...

Olen aina miettinyt tuota motiivia "seuraa toisistaan"... Onko niin, että sinä vanhempana et jaksa viettää lapsesi kanssa aikaa? Et halua muuttaa alueelle, jossa lapsi saisi pihakavereita?

Lisäksi voi olla, että lapset viettävät sen yhteisen ajan vain riidellen ja tapellen, sisaruus kun ei ole automaattisesti kaveruutta... 

Me olemme siskoni kanssa ns. irlantilaiset kaksoset, eli ikäeroa on alle vuosi. Lapsuus oli niin ja näin, sisko oli silloin kova komentelemaan ja päsmäröimään. Teininä sitten kiusasi oikein urakalla, vittuili ja haukkui kuin pahinkin koulukiusaaja. Ja koska oli äidin lellikki, niin sai vapaasti tehdä tätä.

Minulla ja pikkuveljelläni on 1v 4kk ikäeroa. Veli oli lapsena paras ystäväni ja meitä jopa usein luultiin kaksosiksi. Pienestä ikäerosta oli ainakin meille lapsille paljon iloa :)

Tuurilla voi saada yhtä hyvin myös nuo helpot vauvat/lapset, niistä ei vaan puhuta kun se otetaan leveilynä vaikka ihan tsägää se on mitä sieltä tulee. Aina puhutaan vaan vaikueksista.

Meillä alle 2v. ikäero, superhelpot lapset, esim. nukuttu kaikki kolme koko kahden lapsen kotiäitiaikani (menin töihin kun kuopus 3v. ja esikoinen vajaa 5v.) kahden tunnin päikyt joka päivä kl 13-15. Yöunet silti päiväyniaikana yli 10h n.20.30.-7.30. isommallakin. Vauvoina nukkuivat myös nopsaa täysiä öitä. Ei sairauksia juurikaan, satunnainen flunssa syksyllä ja vatsatauti keväällä.

Ei mustasukkaisuutta, heti kun pienempi mitään tajunnut vastavuoroisuudesta ovat touhunneet yhdessä. En tiedä mitä tekisin jos ei olisi toista. Olisin halunnut heti kolmannen perään kun ovat niin helppoja mutta kohtuni repesi kuopuksen syntymässä ja lapsia en enää voi saada. Onneksi on nämä kaksi kaverusta.

Minäkin olen Irish twin ja kyllä veli on se, joka tietää musta kaiken ja se, jonka tiedän ottavan kopin jos pahasti kaadun. Mulla on kaksi lasta alle 2v ikäerolla ja ei mummoja auttamassa. Ihan hyvin selvittiin, toki mies myös sellainen, että ymmärsi vanhemmuuden tarkoittavankin jotain.

Veli on kaksi vuotta nuorempi. Oli siinä vanhemmilla kestämistä kun oltiin aina toistemme kurkussa kiinni :D Lisäksi keksittiin mitä mielikuvituksellisimpia haukkumanimiä toisillemme :D Tätä jatkui siitä lähtien kun opittiin puhumaan melkein täysi-ikäiseksi asti. Nykyään tullaan hyvin toimeen.

Meidän kahdella ensimmäisellä ikäeroa 1v5kk. Esikoisen vauva-ajasta muistan paljon kaikenlaista, seuraavan lapsen vauva-ajasta en mitään. Enkä oikeastaan esikoisen enkä toisena syntyneen taapero iästäkään juurikaan mitään muista.

Raskasta siis oli. Kaksi raskautta lähes putkeen oli itsessään aika väsyttävää. Sitten tosiaan yövalvomiset, kahden pienen vaipanvaihdot, syöttämiset yms, you named it! Ja esikoinen oli tosi mustasukkainen pienelle sisarukselleen. Oireilo selvästi kun joutui itse vielä niin pienenä luopumaan äidi huomiosta. Samalla itse tunsin syyllisyyttä kun tunsin etten ehtinyt olla läsnä lapsille niin paljon kuin halusin.

Parisuhde oli telakalla monta vuotta, ei vaan riittänyt jaksaminen oikein muuhun kuin arjen hulinoihin.

Yhdessä kuitenkin pysyttiin ja selvittiin niistä raskaista vuosista!

Nyt meillä on kaksi oikein fiksua teini-ikäistä joiden kanssa elämä on ollut jo useita vuosia oikein mukavaa :) Ja vielä halusimme yhden pikkuisen jolle ikäeroa sisaruksiinsa tulikin reilu 10 vuotta. Yhden pienen kanssa elämä kyllä on sata kertaa helpompaa ainakin mun ja miehen mielestä. Tälle ei "tehdä kaveria" :D

Näiden tutkimusprofessorien ja muiden "asiantuntijoiden" mielipiteet nyt vaihtelevat vähän sen mukaan, mistä suunnasta tuuli milloinkin käy.

Tässäkin asiassa on puolensa ja sitten ne toiset, eli ei se niin yksiselitteisesti ole hyvä eikä huono. Ihan itse kannattaa se asia ajatella, että kestääkö vuoden vähän kiivaampaa aikaa kahden pienen kanssa, vaiko sitä vauva-aikaa erikseen eri aikoina pitempään.

Onko teidän jostain syystä "pakko" hankkia lapset noin tiiviisti? Jos mahdollista on odottaa, suosittelen lämpimästi odottamaan esikoisen kolmeen ikävuoteen, että vaipoista on päästy pois.

Neljäkin vuotta on mainio ikäero, saa nauttia kunnolla vauva-ajasta eikä se mene selvitessä.

Moni tälläkin palstalla vain selviytyy ja kärsii, vaikka tuo aika on sitä mitä kipeimmin sitten joskus kaipaa. EI kannata tehdä siitä muistamatonta tai huonoilla muistoilla täytettyä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja pikkuveljelläni on 1v 4kk ikäeroa. Veli oli lapsena paras ystäväni ja meitä jopa usein luultiin kaksosiksi. Pienestä ikäerosta oli ainakin meille lapsille paljon iloa :)

Tämä! Mun lapsilla sama ikäero ja monesti luultiin kaksosiksi. Molemmat olivat helppoja lapsia,ja nyt aikuisina todella läheisiä! Mun rakkaat 92 ja 94

Kyllähän muutama vuosi oli aika vilskettä, mutta toisaalta: lapset melko pian alkoivat leikkiä keskenään ja kaikesta riitelystä huolimatta ovat alusta asti olleet tosi läheisiä keskenään. Leikki-iästä alkaen olen ollut onnellinen siitä, että aina on keveri matkoilka, lomilla, mummolassa.. Ovat tyttöjä ja nyt toinen on murkkuiässä ja toinen seuraa pian perässä. Nyt ikäero on taas isompi, kun toinen vielä leikkii ja toinen ei enää. Mutta aina on sisko tukena ja turvana elämän melskeessä. Itselläni ei ollut näin, joten ihanaa, että lapsillani on.

Ei tietysti aina mene näin hyvin sisarusten välillä. Meillä vaikuttaa varmaan se, että kumpaakin hoidettiin kotona varhaisvuodet eikä isompaa dumpattu päiväkotiin. Ovat kasvaneet yhdessä.

Minulla nuoremmilla lapsilla ikäero 1,5 vuotta (nyt ovat 15 ja melkein 14), tyttö ja poika. Heti kun pystyivät, alkoivat yhteiset leikit ja ovat läheisiä, ymmärtävät hyvin toisiaan kun ovat niin samanikäisiä. Ei kai yhtä totuutta kuitenkaan ole, lapset ja elämäntilanteet kun ovat niin erilaisia. Minä jäin yksinhuoltajaksi nuorimman synnyttyä, mutta selvittiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja pikkuveljelläni on 1v 4kk ikäeroa. Veli oli lapsena paras ystäväni ja meitä jopa usein luultiin kaksosiksi. Pienestä ikäerosta oli ainakin meille lapsille paljon iloa :)

Tämä! Mun lapsilla sama ikäero ja monesti luultiin kaksosiksi. Molemmat olivat helppoja lapsia,ja nyt aikuisina todella läheisiä! Mun rakkaat 92 ja 94 <3

Mun miehellä ja siskollaan samoin 1 v 4 kk. Heittelivät lapsena toisiaan keittiöveitsillä ja ovat vihanneet toisiaan aikuisuuteen saakka. Nyt nelikymppisinä voivat sukujuhlissa tai jouluaterialla viipyä samassa huoneessa pakollisen vierailuajan. Monta on muuttujaa matkassa, eiköhän ole kiinni persoonista eikä ikäeroista.

Kehityspsykologia tunnistaa ja tunnustaa, että lapsen hyvinvoinnille parasta on saada kasvaa rauhassa ainoana pienenä ainakin 3-vuotiaaksi ja mieluiten pidempään. Alle kahden vuoden ikäero on lapsen tulevalle mielenterveydelle suurempi riski kuin vanhempien avioero tai yksinhuoltajuus. Ts. tilastollisesti tällaiset lapset ovat aikuisena kouluttamattomampia ja stressaantuneempia sekä heillä on enemmän mielenterveys - ja päihdeongelmia. (Huom. tilastollinen merkitys ei tarkoita, että kaikilla). Tämä selittyy juuri sillä, että lyhyin välein syntyneet lapset jäävät vaille sellaista huomiota ja tukea, jota muut saavat, koska kaikki om jaettua. Tilastollisesti parhaiten elämässä pärjäävät perheen ainoat lapset ja suurten ikäerojen lapset. Siinä pohdinnan aihetta.