Asia, mitä et haluaisi kenenkään saavan selville sinusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös ihminen joka nautin siitä ettei kukaan esim. työpaikalla tiedä minusta oikeastaan yhtään mitään muuta kuin tietysti sen mitä työni vaatii. Mutta argh.. aina löytyy se joku sivistymätön juntti joka sitten alkaa kyselemään. Kysyy esim reilun 1/2 v tiimityöskentelyn jälkeen että onko minulla lapsia. No siis daa, jos en ole puhunut sanaakaan tänä aikana lapsista (kuten 99% niistä joilla on lapsia tekee) niin eiköhän se ole sanomattakin selvää ettei minulla ole lapsia. Sitten kun vastasin ettei ole, niin kas kun ei jatkanut että miksi? Juntti!

Muistakaa aina, että ihmiset kertoo sen mitä he haluavat, älä kysele henkilökohtaisia! Älä kysy edes mitä lomasuunnitelmia sulla on tai loman jälkeen mitä teit lomalla. Ihmiset kertoo kyllä jos he haluavat tuoda jotain julki. Jos kuitenkin epähuomiossa kysyt ja huomaat että toinen vastaa ympäripyöreästi, niin älä jumaliste tarke

"tällaiset ihmiset työpaikalla ovat raskaita. Ollaan vuosia samassa porukassa töissä mutta yksi ei åaljasta elämästään yhtään mitään, jostakin puutarhanhoidosta saattaa kertoa jotakin ja ketä se nyt kiinnostaa. Eikä tarvitse rynnätä selittämään että jokainen saa olla niin kuin haluaa, joo joo, saa saa mutta ei sellainen inhimillistä eikä kovin normaaliakaan ole. JOtakin voi omasta elämästään ja persoonastaan paljastaa. Se on normaalia kanssakäymistä, ajattelen aina että tällaisilla ihmisillä jotka istuvat hiljaa kaikkitietävä ylimielinen ilme naamallaan kahvipöydässä vuosi toisensa jälkeen on jotakin häikkää ."

Kiva. Joku siis kertoo sinulle rakkaasta harrastuksestaan, ja sua ei kiinnosta.

Kun työkaveri ei avaudu sulle elämästään, hän tekee viisaasti, koska taidat olla sitä lajia keittiöpsykologi, joka leimaa mistä tahansa syystä lähimmäisensä ihmiseksi, jolla on "jotakin häikkää".

Olen täysin kypsä ns. työelämään ja lasken päiviä eläkkeeseen. Jäljellä vielä viisi vuotta ja risat. Haluan kyllä osa-aikatyön, mutta ei onnistu millään. Edes sinne kuuluisalle kaupankassalle ei pääse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syön jalkapohjiani iltaisin.

Sama!

Ei ku... hetkinen. Toihan oli mun oma postaus. Eli ei Sama. Tai siis...

Tämä on palsta, josta haetaan vertaistukea.

Sait sitä, joten kaikki hyvin :D

Vierailija kirjoitti:

Olen Batman!

Tiedetään.

- Robin

Vierailija kirjoitti:

No sellainen melko tavallinen, että vaikka olenkin "järki-ihminen" niin tunnepuoleni unohtaa sen öisin, ja pitää nukkua jonkilainen valo päällä.

Silti jäniksenä säikyn rasahduksia.

Sama juttu, jos nukun yksin.

Haluan nähdä möröt kunnolla.

Olen taas laihiksella, ollut jo kuukausia. Ei vaan näy mitenkään..

olin parikymppisenä aika asiaton koirani kanssa... hävettää vieläkin.

Todellista varallisuuttani. Asun rintamamiestalossa, ei ole autoa mutta kortti on. Rahaa jäisi elämiseen, vaikka ostaisin tänään pari sataa neliöisen kerrostaloasunnon Eirasta. Tällä hetkellä korkotulot riittää elämiseen, mutta joskus saatan vähän repäistä ja kotiuttaa pääomaakin muutaman tonnin...

Lapseni olivat huostassa (ovat jo palautuneet kotiin). Ystäväni ja vanhempani tietävät, muttei työpaikalla eikä muut sukulaiset (ainakaan tietääkseni tiedä). Eli tää ei kyllä nyt mennyt pyydettyyn kategoriaan, mutta tuo huostajuttu on niin leimaava, että siitä ei parane kertoa kenellekään ulkopuoliselle, ei ne kumminkaan ymmärrä. 

'tällaiset ihmiset työpaikalla ovat raskaita. Ollaan vuosia samassa porukassa töissä mutta yksi ei åaljasta elämästään yhtään mitään, jostakin puutarhanhoidosta saattaa kertoa jotakin ja ketä se nyt kiinnostaa. Eikä tarvitse rynnätä selittämään että jokainen saa olla niin kuin haluaa, joo joo, saa saa mutta ei sellainen inhimillistä eikä kovin normaaliakaan ole. JOtakin voi omasta elämästään ja persoonastaan paljastaa. Se on normaalia kanssakäymistä, ajattelen aina että tällaisilla ihmisillä jotka istuvat hiljaa kaikkitietävä ylimielinen ilme naamallaan kahvipöydässä vuosi toisensa jälkeen on jotakin häikkää mielenterveydessä.'

---

Työpaikan juoruakkaa ärsyttää :D:D Niin että ketä nyt jonkun puutarhanhoitoharrastus kiinnostaa, kun siitä ei saa muhevaa juorua levitettäväksi selän takana. Pitäisi ainakin saada ruotia työkaverin avioero tai lapsettomuusongelmat, niin tuntuisi taas itsestä paremmalta. Ja onhan se työkaveri nyt vähintään mielisairas, kun ei työpaikan lörppähuulelle paljasta syvimipiä salaisuuksiaan :D Voi kuule, sä taidat olla keskustelun aihe muiden selän takana, siksi ne fiksummat on ihan hiljaa siellä kahvipöydässä.

Vierailija kirjoitti:

Todellista varallisuuttani. Asun rintamamiestalossa, ei ole autoa mutta kortti on. Rahaa jäisi elämiseen, vaikka ostaisin tänään pari sataa neliöisen kerrostaloasunnon Eirasta. Tällä hetkellä korkotulot riittää elämiseen, mutta joskus saatan vähän repäistä ja kotiuttaa pääomaakin muutaman tonnin...

Tyhmä kysymys mutta kenelle sinä noita säästät? Arkussa ei ole mukana kassakaappia jossa voit viedä säästösi mennessäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran tultuani  itse törkeästi petetyksi parisuhteessa en ole jaksanut sen jälkeen  itsekkään kunnioittaa toista sukupuolta.

Pysyn poissa tietenkin parisuhteista, mutta saatan osoittaa valheellista kiinnostusta miehiä kohtaan. Yleensä saan sen mitä haluan ja sen jälkeen minusta ei kuulu enää.

Tiedostan todellakin tekeväni väärin, mutta tuntuu, etten koskaan pääse yli kaikesta vihasta, katkeruudesta ja surusta mitä _monta kertaa_ petetyksi tuleminen aiheutti. 

 

Minulle kävi hyvin nopeasti nuorena selväksi, miten vähän miehet välittävät kenestäkään muusta kuin itsestään. Tästä johtuen otin nuorena tyylin, että parisuhteessa säännöt koskevat sitten molempia ja ne käsikirjoitetaan tekojen, ei sanojen, kautta. Muutama ystävä on lakannut arvostamasta minua, kun sanoin, etten ollut enää uskollisuusvelvollinen kun eksäni sai kakaistua vu

Seurustelen erään miehen kanssa (kohta 3 vuotta ollaan seurusteltu) . Sen verran mulle on kertynyt elämänkokemusta, että tiedämme miehen kanssa molemmat, että haikaillaan joskus omassa yksinäisyydessä milloin kenenkin exän perään. Ollaan jo tunnustettu (tai ehkä mä etunenässä oon tunnustanut) se ääneen, että vaikka rakastamme toisiamme, voi silti olla rakkaudellisia tunteita jotakuta exää kohtaan. Kumpikaan meistä ei siedä pettämistä, eli sitä ei tehdä, mutta ajatukset saattaa lennellä.

Silti, en ole kehenkään ollut niin rakastunut kuin nykyiseen miesystävääni  ja toivon että menisimme naimisiin (ärsyttää toki kun hän viivyttää ja viivyttää, mutta sitten olen sanonut että käyttäydyn tietyissä paikoissa kuin olisin sinkku, koska haluan naimisiin) . Hän on myös paras ystäväni. Olen edelleen rakastunut häneen, vain vähän eri tavalla kuin alussa. Ja hän tietää nämä. Niin, ja eihän meilläkään ole ollut mitään ruusuilla tanssimista tämä, mutta mies on ollut harvinaisen sitkeä jatkamaan suhdetta. 

Jos ei seurusteltaisi, niin saattaisin suhtautua häneen kuin pakkomielteeseen. Ja hän myös minuun. Tunteet ovat niin syviä.

Vähän nyt off topic, mutta liittyi tuohon kun joku kirjoitti että miehet haikailee exien perään. Niin me naisetkin osataan haikailla. 

Olen jättänyt taakseni "ystäviä" jotka tuottavat vaan pahaa oloa ja joita en erityisesti kaipaa. Välttelen tapaamisia tekosyillä, en tule sanoneeksi ettei kiinnosta pitää yhteyttä. 

Olen seurustellut kahden kuuluisan huipputaiteilijan kanssa. En halua, että saan median kimppuuni tai että kaverit tulevat kateellisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni olivat huostassa (ovat jo palautuneet kotiin). Ystäväni ja vanhempani tietävät, muttei työpaikalla eikä muut sukulaiset (ainakaan tietääkseni tiedä). Eli tää ei kyllä nyt mennyt pyydettyyn kategoriaan, mutta tuo huostajuttu on niin leimaava, että siitä ei parane kertoa kenellekään ulkopuoliselle, ei ne kumminkaan ymmärrä. 

Kyllähän jotkut tietävätkin, mutta eivät kehtaa suoraan ilmaista. Onhan se sellasta.

Miten kädestä suuhun eletään ja että minulla on luottokorttivelkaa 3000€. Noilla on lähinnä maksettu eläinlääkärikäyntejä ja muuta pakollista, mutta en saa koskaan maksettua velkaa pois, kun kaikki menee mitä tulee. Toki on siis talolainaa ym lisäksi. 

Kaivan räkää yksin ollessani

Vierailija kirjoitti:

Mulla on pakkomielle symmetriaan ja numeroon 3.

Symmetriset rinnat ovat muuten kauneimmat mahdolliset. Se koko ei mua kiinnosta. Yleensä aiheuttaa vieläpä vaivoja naisille, jos on suuret rinnat.

Olen kolmekymppinen perheenäiti, onnettomassa parisuhteessa. Uusi kollegani ja työparini on vasta valmistunut parikymppinen sinkkumies ja olen ihastunut häneen. On meillä pientä flirttiä ja olemme kaverillisesti "kosketusläheisiä" eli kumpaakaan ei haittaa toisen fyysinen lähellä olo tai toverillinen olkapäälle koskeminen (olemme kerran halanneetkin).

Eteenpäin en uskalla tätä fyysisyyttä viedä, mutta nautin suunnattomaasti tästä työkaverin kanssa vietetystä ajasta.

En tiedä, onko mulla mitää noin suurta salaisuutta, ettei koskaan kukaan saisi tietää... Ehkä joskus.

Mulla on suhde tätini eksän kanssa. Ollut nyt kuutisen vuotta. He olivat ihan normaaliperhe aikoinaan ja mä sukulaistyttönä kävin hoitamassa lapsia. Ihastuin ajoissa tuohon mieheen, muttei meillä mitään silloin ollut. Teinitytön yöfantasioita lukuunottamtta.

He erosivat, kun täti petti. Hänellä oli usea kohde. Välit meni siihen mieheen poikki muutamaksi vuodeksi. Sitten jostain taas hän pulpahti meidän suvun elämään, lähinnä lasten kautta. Erokatkeruudet takana.

Oijoi. Hän on mua siis kuutisen vuotta vanhempi. Aikuinen mies. Nyttemmin olemme rakastuneet, mutta yhä pidetään asiat ominamme. Ei kiinnosta alkaa selittelemään, eikä haluaisi loukata ketään ja riidellä.