Lue keskustelun säännöt.
Asia, mitä et haluaisi kenenkään saavan selville sinusta
Voin aloittaa: Väitän eläväni terveellisesti, mutta syön salaa jopa useita suklaalevyjä päivittäin...
Kommentit (1614)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi kenenkään tietävän, että mulla on parantumaton syöpä.
Mulla hoidettiin syöpä jo kerran, ja kaikki luulee, että olen parantunut. Mutta paska syöpä palasi jo, enkä ole kertonut asiasta kuin ihan muutamalle. Enkä kerro. Teen Ilkka Kanervat ja uutinen tulee muille selville vasta ihan loppumetreillä.
En kestä sitä säälittelyä, välttelyä ja vaivautuneisuutta, jonka syöpä aiheuttaa muihin. Haluan, että minua pidetään ihan samana tyyppinä kuin ennen sairauttanikin. Saan kuulla vitsejä, nauraa, iloita, tulla kutsutuksi illanviettoihin, ja kaikkea tavallista, joihin ei syöpäsairaita kutsuta. Haluan elää viimeiset vuoteni normaalia elämää!!!
Tiedän, että läheiset (äiti, sisko, anoppi, ystävät) loukkaantuvat kovasti kun saavat kuulla minun sairastuneen uudestaan jo kauan sitten ja he järkyttyvät kun menehdyn viikoissa/kuukausissa siitä kun kuulevat sairauteni uusineen. Mutta tämä on MINULLE silti mieluisampi vaihtoehto kuin tulla vältellyksi ja säälitellyksi viimeisten vuosien ajan.
Siunausta sinulle Anna elämäsi Jeesukselle jos syöpä vie voiton niin sä olet Jumalan kirkkaudessa ja Taivaan kodissa
No itseasiassa luterilaisen opin mukaan jokainen on kuollut kunnes Jeesus tulee herättämään ja siitä sitten viimeiselle tuomiolle porukalla, mihinkään taivaan kotiin kukaan ei siirry ennen sitä.
Mutta arvostan sitä joka pitää omana tietonaan, helpompi varmaan niin. Itsellä parantumaton sairaus, edes mies ei tiedä siitä, ei itse asiassa kukaan muu. Oireili 20 vuotta, nyt sain remissioon jossa ollut n 4 vuotta. Ei vähennä elinvuosia mutta saattaa vielä työkyvyttömäksi tai suuriin leikkauksiin. En halua että minua nähdään sairaana tai voivotellaan tai kysellään siitä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että tein oikeita töitä vasta 20v ja ensimmäistä kertaa olin mitenkään läheinen naisen kanssa 23 vuotiaana. Jotenkin olen osannut antaa kaikille itsestäni kuvan hyvin supliikista naistenmiehestä, joka vain menee ja tekee asioita. Oikeasti olen hieman ihmispelkoinen, laiska ja lapsellinen. Talousasiat, politiikka ja parisuhdeasiat ovat minulle täyttä hepreaa ja sekös hävettää.
Sitä että olen tietokoneella pelailuun riippuvainen.
Teen mielelläni perheen kanssa kaikkea mutta pelaaminen pyörii mielessä kokoajan. Etätyöpäivät menee siihen että teen työtä hajanaisesti ehkä pari tuntia päivässä ja loput istun omalla koneella pelaamassa kunnes lapset ja vaimo tulee kotiin
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi kenenkään tietävän, että mulla on parantumaton syöpä.
Mulla hoidettiin syöpä jo kerran, ja kaikki luulee, että olen parantunut. Mutta paska syöpä palasi jo, enkä ole kertonut asiasta kuin ihan muutamalle. Enkä kerro. Teen Ilkka Kanervat ja uutinen tulee muille selville vasta ihan loppumetreillä.
En kestä sitä säälittelyä, välttelyä ja vaivautuneisuutta, jonka syöpä aiheuttaa muihin. Haluan, että minua pidetään ihan samana tyyppinä kuin ennen sairauttanikin. Saan kuulla vitsejä, nauraa, iloita, tulla kutsutuksi illanviettoihin, ja kaikkea tavallista, joihin ei syöpäsairaita kutsuta. Haluan elää viimeiset vuoteni normaalia elämää!!!
Tiedän, että läheiset (äiti, sisko, anoppi, ystävät) loukkaantuvat kovasti kun saavat kuulla minun sairastuneen uudestaan jo kauan sitten ja he järkyttyvät kun menehdyn viikoissa/kuukausissa siitä kun kuulevat sairauteni uusineen. Mutta tämä on MINULLE silti mieluisampi vaihtoehto kuin tulla vältellyksi ja säälitellyksi viimeisten vuosien ajan.
Minullakin on syöpä. Kerroin siitä avoimesti. Kukaan ei ole säälitellyt kertaakaan. Kaikki ovat käyttäytyneet seurassani kuten ennenkin.
Syöpä on iso juttu siihen sairastuneelle, mutta ei muille.
En halua huudella kovin monille, että tarvitsen madennuslääkettä työelämän raadollisuuden vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on suhde henkilöön joka on julkisuudessa. Sovitusti ei liikuta yhdessä kotiovien ulkopuolella. Hän ei ole varattu,mutta tämä on helpompaa näin!
Millä tavalla helpompaa? Häpeileekö hän sinua?
Sitä, että juon alkoholia todella usein ja runsaasti yksin kotona. Olen valehdellut läheisilleni ja kaikille muillekin tästä.
Sitä, että olen täysin tietokone/nettiriippuvainen. Voisin asua vaikka jossain hikisessä asuntolakommuunissa, kunhan minulla vain on tietokone, nettiyhteys ja alkoholia. Puhelimella ei jaksa yhtään räplätä, vaan kunnon tietokone on se juttu.
Sitä, että olen aikuisiälläkin pissannut housuun, kahdesti. Ja ei siis mitään pikkulirahdusta, vaan kunnolla.
Sitä, että en haluaisi olla ihmisten kanssa juuri missään tekemisissä ja jos ei olisi rahan takia pakko, niin en todellakaan kävisi töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huvipuistohullu kirjoitti:
Ikä 😂
Sama
Onanoin kerran viikossa, joskus kahdesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sairaanloisen ylipainoinen.[/kiire
Tuota kukaan ei varmasti saa selville.]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on suhde henkilöön joka on julkisuudessa. Sovitusti ei liikuta yhdessä kotiovien ulkopuolella. Hän ei ole varattu,mutta tämä on helpompaa näin!
Millä tavalla helpompaa? Häpeileekö hän sinua?
Emme halua kumpikaan lööppeihin!
Minä en halua työssäni muuta huomiota kuin omaan asemaani liittyen.
En ymmärrä miksi kysyjälle tulee mieleen häpeäminen?
Uskon että kellä onni on, sen kätkeköön.
Julkisuus rikkoo liittoja ja aiheuttaa turhaa huomionhakua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi kenenkään tietävän, että mulla on parantumaton syöpä.
Mulla hoidettiin syöpä jo kerran, ja kaikki luulee, että olen parantunut. Mutta paska syöpä palasi jo, enkä ole kertonut asiasta kuin ihan muutamalle. Enkä kerro. Teen Ilkka Kanervat ja uutinen tulee muille selville vasta ihan loppumetreillä.
En kestä sitä säälittelyä, välttelyä ja vaivautuneisuutta, jonka syöpä aiheuttaa muihin. Haluan, että minua pidetään ihan samana tyyppinä kuin ennen sairauttanikin. Saan kuulla vitsejä, nauraa, iloita, tulla kutsutuksi illanviettoihin, ja kaikkea tavallista, joihin ei syöpäsairaita kutsuta. Haluan elää viimeiset vuoteni normaalia elämää!!!
Tiedän, että läheiset (äiti, sisko, anoppi, ystävät) loukkaantuvat kovasti kun saavat kuulla minun sairastuneen uudestaan jo kauan sitten ja he järkyttyvät kun menehdyn viikoissa/kuukausissa siitä kun kuulevat sairauteni uusineen. Mutta tämä on MINULLE silti mieluisampi vaihtoehto kuin tulla vältellyksi ja säälitellyksi viimeisten vuosien ajan.
Minullakin on syöpä. Kerroin siitä avoimesti. Kukaan ei ole säälitellyt kertaakaan. Kaikki ovat käyttäytyneet seurassani kuten ennenkin.
Syöpä on iso juttu siihen sairastuneelle, mutta ei muille.
Niin, se on aina iso juttu ihmisille jotka välittää sinusta, muille ei. Jokainen saa päättää kertooko vai ei. Monelle tärkeintä olla kuin muutkin ja tulla kohdatuksi ihmisenä eikä sairautena. Kun ihminen elää elämänsä viimeisiä hetkiä hänellä on oikeus nähdä läheisensä tasapainoisina, onnellisina ja vapaina huolesta. Pitkitetyssä surussa ja huolessa ei kukaan saavuta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nyt joillekin tutuille olen kertonut, mutta he ovat samanlaisia, joten ei lasketa. Enkä nyt niin suuria skitsoja asiasta saisi, jos laajemmalti asia tiedettäisiin, mutta silti. Olen käynyt huorissa. Jonkin verran. Kävisin varmaan vieläkin, mutta köyhyys ja keski-iän libido, niin en käy. Ehkäpä jonain päivänä vielä intoudun!
Yäk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitan nettiin homofanfictionia. Parhaalla ficillä on yli 10 000 tykkäystä, mutta en koskaan halua kenenkään tietävän, että minä sen kirjoitin.
Alkoi kiinnostamaan mikä sarja, elokuva tms sinulla on aiheena josta hahmot otat. Jos uskallat sen paljastaa niin mietin, että olenkohan itsekin sen lukenut. Yleensä luen itse archive of our own sivustolla olevia. Tosin itseä kiinnostaa vaan tietyt. Niitä luen sitten paljon. Näin en varmaan ehkä helposti kertoisi tästä muille. Ainakaan jos muutkaan eivät sanoisi lukevansa näitä. Itseä kiinnostaa näissä lähinnä ne ihmissuhteet ja se kuinka esim joku saa läheisyyttä toiselta tai kaksi ihmistä tutustuu hitaasti. Joku voi lukea selain takia, mutta minä luen lähinnä sen vuoksi kuinka hyviä tarinoita moni kirjoittaa ja samaistun esim niihin yksinäisyyden, erilaisuuden tai surun tunteisiin mitä päähenkilöt kokevat. Ehkä kun oma elämäni on hyvin yksinäistä ja ulkopuolista niin pystyn jotenkin niin hyvin samaistumaan noihin.
Joskus harvoin luen myös naisen ja miehen välisestä suhteesta, mutta ehkä tämä homo genre on jotenkin "helpompaa" lukea, koska olen itse nainen niin ei tarvi miettiä "naiseuttaan" lukiessa niin kuin jos lukisin esim naisen ja miehen läheisyydestä. Jos joku tajusi mitä tarkoitan.
Tämän kaiken lisäksi katsoin melkein aina homopornoa. En vaan saa oikein mitään itselleni heteropornosta. Tulee liikaa mieleen esim se kuinka en ole koskaan harrastanut seksiä tai kuinka oma keho tuntuu esim jotenkin rumalta yms tai sitten alan miettiä miten joskus pystyisin seksiä harrastamaan tai uskaltaisin. Siihen kaikkeen tuo porno ei oikein ainakaan innosta. Näin jotenkin senkin puolesta homoporno on helpompaa katsoa ja monesti ns asetelma erilainen. Joskus tosin tykkään katsoa esim jos nainen touhuaa jonkun lelun kanssa. Tämä kaikki on myös yksi asia mistä en puhuisi. Moni kirjoitti täällä kuinka on neitsyt. Itsekin olen alle 30 v nainen ja kuulun siis siihen porukkaan.
Omassa tilanteessa asioihin paljon vaikuttaa se kun itselläni on pitkä kiusaamistausta ja ikäviä kokemuksia ihmisistä. Se kaikki on johtanut vuosien aikana siihen kuinka esim olen tullut hyvin araksi tutustumaan sekä jännitän kaikkea. Tuskin koskaan olisin ollut se rohkein, mutta tämä kaikki on tehnyt paljon huonoa itselleni. Persoonani on jotenkin monesti piilossa ja en halua paljastaa itsestäni mitään tai sitten pitäisi niin hitaasti tutustua. Näin ystävien saaminen on jo vaikeaa seurustelusta puhumattakaan. Jos miettii ulkonäköäni niin voi sanoa, että jopa häpeän itseäni. Mietin monesti, että on turhaa ostaa jokin kaunis vaate tai meikata, kun eihän se mitään auta. Itsetuntoni on hyvin huono ainakin ihmisjoukossa. Yksin omassa rauhassa voin hetkeksi unohtaa epäkohtani. Usein en silti jaksa enää miettiä tätä kaikkea. Silti en näkisi sitä miksi joku tahtoisi seurustella juuri minun kanssani.
Jatkuu
Jatkoa
Vuosia sitten olin pienessä chat*rbate koukussa. Kävin siellä vaan seuran takia, mutta lopulta koin senkin vaikeaksi ja en jotenkin osannut sielläkään "jutella" rennosti. Tuli itselle liian vaikeaksi miettiä mitä kirjoittaa ja niiden "esiintyjien" aiheena oli tietysti seksi ja koin, että kun he huomasivat kuinka itse en tykännyt kirjoittaa siitä niin välillä joku kirjoitti kanssani jostain muusta niin paljon, että hänen aikaansa kului siihen. Sekin oli noloa ja häiritsin heitä joten sitten en kirjoittanut oikein mitään enää ja sekin oli kiusallista. Olin myös ainoita naista katsojina tuolla jotka edes kirjoittivat mitään. Sekin oli vähän ikävää olla siellä ainoa nainen. Erään kerran eräs kysyi olenko koskaan kokeillut bondage seksiä. Taisin valehdella, että olen kun oikeasti se "esiintyjä" luuli, että olen monia seksikokemuksia omaava ja en voinut edes kuvitella, että olisin kehdannut paljastaa olevani neitsyt. Olisi siinä ympäristössä ollut vähän noloa. Kuitenkin jätin tuollakin käymisen, kun se alkoi olla liian vaikeaa. Tässä nyt niitä juttuja mistä en kertoisi. Kiitos jos joku jaksaa tämänkin lukea, kun tuli näin pitkä viesti.
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi kenenkään tietävän, että mulla on parantumaton syöpä.
Mulla hoidettiin syöpä jo kerran, ja kaikki luulee, että olen parantunut. Mutta paska syöpä palasi jo, enkä ole kertonut asiasta kuin ihan muutamalle. Enkä kerro. Teen Ilkka Kanervat ja uutinen tulee muille selville vasta ihan loppumetreillä.
En kestä sitä säälittelyä, välttelyä ja vaivautuneisuutta, jonka syöpä aiheuttaa muihin. Haluan, että minua pidetään ihan samana tyyppinä kuin ennen sairauttanikin. Saan kuulla vitsejä, nauraa, iloita, tulla kutsutuksi illanviettoihin, ja kaikkea tavallista, joihin ei syöpäsairaita kutsuta. Haluan elää viimeiset vuoteni normaalia elämää!!!
Tiedän, että läheiset (äiti, sisko, anoppi, ystävät) loukkaantuvat kovasti kun saavat kuulla minun sairastuneen uudestaan jo kauan sitten ja he järkyttyvät kun menehdyn viikoissa/kuukausissa siitä kun kuulevat sairauteni uusineen. Mutta tämä on MINULLE silti mieluisampi vaihtoehto kuin tulla vältellyksi ja säälitellyksi viimeisten vuosien ajan.
Sytostaatit kavaltavat että hoidot jatkuu, kun tukka lähtee. Kyllä rankat hoidot näkyy ulos päin.
Voitko tosiaan luulla, että voit sairastaa "huomaamatta" kuolinhetkeesi saakka?! Toki jos et tapaa ollenkaan läheisiäsi.
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa
Vuosia sitten olin pienessä chat*rbate koukussa. Kävin siellä vaan seuran takia, mutta lopulta koin senkin vaikeaksi ja en jotenkin osannut sielläkään "jutella" rennosti. Tuli itselle liian vaikeaksi miettiä mitä kirjoittaa ja niiden "esiintyjien" aiheena oli tietysti seksi ja koin, että kun he huomasivat kuinka itse en tykännyt kirjoittaa siitä niin välillä joku kirjoitti kanssani jostain muusta niin paljon, että hänen aikaansa kului siihen. Sekin oli noloa ja häiritsin heitä joten sitten en kirjoittanut oikein mitään enää ja sekin oli kiusallista. Olin myös ainoita naista katsojina tuolla jotka edes kirjoittivat mitään. Sekin oli vähän ikävää olla siellä ainoa nainen. Erään kerran eräs kysyi olenko koskaan kokeillut bondage seksiä. Taisin valehdella, että olen kun oikeasti se "esiintyjä" luuli, että olen monia seksikokemuksia omaava ja en voinut edes kuvitella, että olisin kehdannut paljastaa olevani neitsyt. Olisi siinä ympäristössä ollut vähän noloa. Kuitenkin jätin tuollakin käymisen, kun se alkoi olla liian vaikeaa. Tässä nyt niitä juttuja mistä en kertoisi. Kiitos jos joku jaksaa tämänkin lukea, kun tuli näin pitkä viesti.
Olen yläkoulun ope, ja minua surettaa se, miten koulukiusatut ihmiset ajautuvat yksinäisiksi. Kasvuvuosina koettu halveksunta syöpyy syvälle psyykeen, se muovaa luonnetta. Myös omaa poikaani kiusattiin rankasti, joten mulla on myös äidin näkökulma ja havaintoja asiaan.
Mielestäni sinun pääongelma on vääristynyt minä-kuva, jonka kiusaaminen on saanut aikaan. Ala hankkia apua siihen! Mene terapiaan ja ala harrastaa jotain kehoa vapauttavaa lajia kuten joogaa tai tanssia. Hankkiudu, mikäli mahdollista, uuteen ympäristöön, jossa voit alkaa muuttua omaksi itseksesi. Entä koiran hankkiminen, luotetuksi kaveriksi? Koiran kautta voit tutustua uusiin ihmisiin.
Älä siis jää tuleen makaamaan, eli tähän valmiiseen tilanteeseen. Sieltä on ulopääsy, ihminen on paranemaan ohjelmoitu olento.
Katselen välillä autofellaatio/gay/bi- pornoa. Olen eronnut nainen ilman fyysistä suhdetta.
Toisaalta, en voi tietää mitä muut katsovat, eikä juuri kiinnostakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa
Vuosia sitten olin pienessä chat*rbate koukussa. Kävin siellä vaan seuran takia, mutta lopulta koin senkin vaikeaksi ja en jotenkin osannut sielläkään "jutella" rennosti. Tuli itselle liian vaikeaksi miettiä mitä kirjoittaa ja niiden "esiintyjien" aiheena oli tietysti seksi ja koin, että kun he huomasivat kuinka itse en tykännyt kirjoittaa siitä niin välillä joku kirjoitti kanssani jostain muusta niin paljon, että hänen aikaansa kului siihen. Sekin oli noloa ja häiritsin heitä joten sitten en kirjoittanut oikein mitään enää ja sekin oli kiusallista. Olin myös ainoita naista katsojina tuolla jotka edes kirjoittivat mitään. Sekin oli vähän ikävää olla siellä ainoa nainen. Erään kerran eräs kysyi olenko koskaan kokeillut bondage seksiä. Taisin valehdella, että olen kun oikeasti se "esiintyjä" luuli, että olen monia seksikokemuksia omaava ja en voinut edes kuvitella, että olisin kehdannut paljastaa olevani neitsyt. Olisi siinä ympäristössä ollut vähän noloa. Kuitenkin jätin tuollakin käymisen, kun se alkoi olla liian vaikeaa. Tässä nyt niitä juttuja mistä en kertoisi. Kiitos jos joku jaksaa tämänkin lukea, kun tuli näin pitkä viesti.Olen yläkoulun ope, ja minua surettaa se, miten koulukiusatut ihmiset ajautuvat yksinäisiksi. Kasvuvuosina koettu halveksunta syöpyy syvälle psyykeen, se muovaa luonnetta. Myös omaa poikaani kiusattiin rankasti, joten mulla on myös äidin näkökulma ja havaintoja asiaan.
Mielestäni sinun pääongelma on vääristynyt minä-kuva, jonka kiusaaminen on saanut aikaan. Ala hankkia apua siihen! Mene terapiaan ja ala harrastaa jotain kehoa vapauttavaa lajia kuten joogaa tai tanssia. Hankkiudu, mikäli mahdollista, uuteen ympäristöön, jossa voit alkaa muuttua omaksi itseksesi. Entä koiran hankkiminen, luotetuksi kaveriksi? Koiran kautta voit tutustua uusiin ihmisiin.
Älä siis jää tuleen makaamaan, eli tähän valmiiseen tilanteeseen. Sieltä on ulopääsy, ihminen on paranemaan ohjelmoitu olento.
Kiitos viestistäsi. Uskon itsekin siihen, että kiusaaminen on vaikuttanut paljon minuun. Lisäksi olin jo nuoruudessa hyvin yksinäinen. Jäin porukoista. Mietin vaan itse sitä kuinka paljon tahdon miettiä näitä asioita. Itsellä on ollut tapana se, että haluan vaan unohtaa kaiken enkä enää miettiä näitä. Näin sen kaiken käsittely olisi ehkä jo liikaa. Terapiassa käymiseen ei itselläni ole oikein rahaa ja toisaalta juuri se, että tahdonko enää miettiä niitä kokemuksia.
Koirasta voin kertoa sen, että minulla oli koira joka tuli minulle nuoruudessa. Se kuoli pari vuotta sitten. Oikeastaan se oli syy jaksaa eteenpäin. Tuli minulle silloin kun voin huonoiten. Hoidin sen hyvin loppuun saakka. Sen kautta kävin esim koirakoulussa, mutta sieltäkään en ystäviä saanut. Muuten todella kivaa porukkaa oli ja kävin siellä pitkään. Koirani oli minulle hyvin tärkeä, mutta enää en helpolla lähtisi siihen kaikkeen. Koirani sairasteli loppuvaiheessa paljon ja tavallaan koko elämäni meni sen ehdoilla. En sen vuoksi helposti enää ota toista. Kiitos silti ideasta.
Kirjoitit ettei saa jäädä tuleen makaamaan. Ymmärrän ajaksen, mutta itsellä se eteenpäin meno näkyy ehkä juuri siinä, että tahdon vaan unohtaa kaiken. Sitten taas kun tavallaan kadotan sen kaiken mielestäni niin silti ne asiat nousevat esiin esim jossain tilanteissa. Uskon, että jos mietin persoonaani niin olen muutenkin vähän introvertti ja ujo ihminen. Oikea seura on itselle se tärkeä asia. Yhdessä porukassa pystyin olemaan rohkea ja sosiaalinen. Joku toinen ryhmä joka ei tavallaan tule yhtään vastaan on taas vaikeampi. Minulla ei ole ollut elämässäni oikeastaan ketään jonka kanssa puhua vaikeista asioista. Vanhemnat eivät ymmärtäneet kokemuksiani kiusaamiseen ja yksinäisyyteen liittyen. Nyt voin paremmin, mutta ajoittain varsinkin talvisin on unettomuutta ja fyysinenkin jaksaminen huonoa. Näin itseään on pakko säästää välillä.
Mitä se hyödyttää?
Auttaako se omaisia, lapsia, jotka jäävät itkemään äitiään/isäänsä....?
EI!
Se ei auta mitään, eikö aikuinen ihminen voisi tajuta sitä? Jeesus EI auta, vain sinun mielikuvituksessa..