7-luokkalainen tyttöni oli "äänestetty" luokan rumimmaksi, yhteys kouluun?
Luokkalaisensa olivat tehneet listaa johon laitettiin tytöt kauneusjärjestyksessä. Lista oli kirjoitettu taululle kaikkien nähtäville. Tyttö itki asiaa minulle, mutta kielsi ottamasta yhteyttä opettajaan. Miten toimisitte?
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Vielä viimevuonna tyttö oli iloinen ja koulu sujui ihan hyvin. Nyt vajaa vuosi seiskaluokkaa niin viha ja suru on ne päälimmäiset tunteet. Tyttö on koittanut kovettaa itsensä, sitä kiusataan. Koulu on lähtenyt alamäkeen, koenumerot huonoja ja lintsaa. Asiasta on puhuttu ja yhteydenotto kouluun ei ainakaan parantanut mitään.
Uhkaa pää levitä kun joutuu pakottamaan tytön kouluun kiusattavaksi.
Muistan tuon vaiheen hyvin, eihän siitä mullakaan ole kuin 10 vuotta. Yläaste oli helvettiä, seiskaluokan alusta ysin loppuun asti. Ysillä sentään alkoi helpottaa mieltä ajatus siitä, että kohta tää päättyy. Ennen ja jälkeen yläasteen koulu oli mukavaa, tai ainakin mukiinmenevää.
Yläasteaikana porukka ilmeisesti jakautuu aina kahtia, pitää joko olla kiusaaja tai muuten sinua kiusataan. Itse olin kiusattu, mutta mielestäni tuo vaihtoehto oli silti monin verroin parempi kuin se toinen. Kiusaus kuitenkin päättyi lukioon mennessä, eikä tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa yhtään mistään.
Itsestään selvään on, että asiaan pitää puuttua. Ensisijaisesti tietysti tyttäresi takia, mutta myös muiden oppilaiden takia. Jos oma lapseni olisi mukana tällaisessa kiusaamisessa, haluaisin siitä ehdottomasti tiedon, jotta pystyisin puuttumaan hänen käytökseensä ja ajatteluunsa.
Siis minusta tuo on todellakin opettajaan yhteydenottamisen paikka. Ensinnäkin on kiusaaminen ja nimittely on inhottavaa ja heti kitkettävä pois. On näytettävä lapsille rajat, mitä sallitaan ja mitä ei sallita koulussa. Ja toiseksi, kuka sen listan laati? Luokan pojat ilmeisesti? Eli tässähän on mielestäni kyllä kiusattu ihan kaikkia listalla olevia tyttöjä. Että mepä päätetään ketkä on "kauniita" tyttöjä, kun sehän on niiden pääasiallinen homma, olla "kauniita". Jos listalla olisi ollut kaikki luokan lapset, siis myös pojat, voisi tämän sukupuolinäkökulman jättää pois laskusta, mutta nythän on ollut vain tarkoitus kyykyttää kaikkia tyttöjä. Ja tämä, jos mikä, on opettajan puuttumisen ja kasvatuksellisen keskustelun paikka koko luokalle. Eli keskustelun siitä kellä on oikeus määrittää kuka on kaunis ja mitä se kauneus on. Ja miten siihen kuka määrittää kenenkin kauneuden liittyy valta. Tänä ulkonäkökeskeisenä selfíe ja belfie aikana on tosi tärkeä keskustella lasten kanssa näistä asioista. Niin oppisivat laittamaan oikeisiin mittasuhteisiin asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuollainen lista lapsellista ja hölmöä, mutta miksi pitää ajatella olevansa rumin? Tuskin on äänestetty rumuusjärjestyksestä vaan kauneusjärjestyksestä. Sama kuin jo laittaisi pituusjärjestykseen. Joku on aina viimeinen.
Olipa outo kommentti. Tosiaan, kun laitetaan ryhmä kauneusjärjestykseen, niin se, joka siinä sitten jää viimeiseksi, on tietysti sen joukon rumin. Jos joukko on kauttaaltaan kaunista, voi viimeinenkin olla aika kaunis, mutta siinä joukossa rumin ja se on todella kova paikka nuorelle tytölle siitäkin huolimatta, että järjestykseen laittaminen tapahtuu tuossakin tapauksessa monin syin, kuten että kaveria puolletaan ja kauneus on katsojan silmissä ym.
Ihan samalla tavallahan esimerkiksi liikuntatunnilla koripallojoukkuieta valittaessa viimeiseksi jää luokan lyhin, vaikkei se lyhin mikään kääpiö olisikaan.
Voi olla paha tuokin jossain ääritilanteessa, mutta kasvot ovat erityisen herkkä alue ihmiselle, etenkin tytöille ja sinäkin varmaan tiedät sen, joten mielipiteesi on viisastelua. Ja tosiaan, jos luokan kaikki muut tytöt ovat vaikkapa yli 170 cm ja tämä lyhin vaikkapa 165 cm, niin tuskinpa se tuntuu miltään kovin kenkulta jäädä viimeiseksi.
Heti soitto rehtorille ja tiukka linja. Ne lässyttää siellä koulussa. Me otimme koulutoimeen yhteyttä kun asiat eivät alkaneet luistaa. Kiva koulun voi unohtaa vaan suoraa tekstiä ja vaikka yhteys aluehallinnon lakimieheen. Älä ole nössö vaan toimi?!!!!!!!!!
Frtgvxzde kirjoitti:
Heti soitto rehtorille ja tiukka linja. Ne lässyttää siellä koulussa. Me otimme koulutoimeen yhteyttä kun asiat eivät alkaneet luistaa. Kiva koulun voi unohtaa vaan suoraa tekstiä ja vaikka yhteys aluehallinnon lakimieheen. Älä ole nössö vaan toimi?!!!!!!!!!
lisäys. Meillä koulu yritti viimeiseen asti hyysätä kiusaajia. Tiukka linja. Kun asiat eivät edenneet niin yhteys tosiaan koulutoimeen. Älä anna niiden pitkittää tilannetta. Meilläkin joku palaveri pidettiin monen viikon päästä kun eivät halunneet selvittää asiaa.
ota yhteyttä opettajaan, muuten ei tapahdu mitään muutosta parempaan. opettaja voi sitten miettiä miten saadaan ryhmädynamiikkaa luokassa muutettua niin ettei se ruoki tuollaista kiusaamista. opettaja ei myöskään voi tietää kaikkea jos ei joku ota yhteyttä ja kerro.
Vierailija kirjoitti:
Inhottavaa käytöstä muilta. Mutta, onko tyttäresi oikeasti ylipainoinen? Se on 13-vuotiaan ollessa kyseessä myös vanhempien asia ja vanhempien valintojen seuraus. Tytölle voi esitellä kiinnostavaa liikuntaa ja tarkasta ruokailutottumukset! Ihosta huolehtiminen kannattaa myös käydä läpi. Onko tyttärelläsi myös hyviä puolia, esim. hiukset? Niiden laittamiseen voi antaa myös vinkkejä, samoin vaatepuolelle. Ei 13-vuotiaan tarvitse sen kummemmin laittautua muita varten kuin itseään varten jotta saa itsetuntoa ja elämä on helpompaa.
Kuule, ei tuon ikäisenä tarvitse olla kuin normaalipainoinen niin se riittää jo syyksi läskittelyille. Itse olin teininä 165/65 ylimmillään ja sitä läskihuutelua sai kestää jatkuvasti... Sitten vaan lakkasin syömästä, vissiin olin jo niin pettynyt itseeni ja elämään ja osa reagoi masennukseen ruokahaluttomuudella. Siitä sitten laihduin 48 kiloiseksi, eipä muuten enää naurattanut ketään enää sen jälkeen, olin luuta ja nahkaa ja entistä surullisempi.
Nyt olen liki kolmekymppinen, mitoilta 165/63... Jäljet tuo läskittely on jättänyt, on paha olla tämän painon takia. En voi laihduttaa vielä, koska minulla on nyt kolmikuinen pikkuinen jota vielä imetän... Onneksi on poika, niin tulee todennäköisemmin säästymään näiltä mitä tytöt useammin joutuvat kokemaan..
Voi, olen pahoillani tytön puolesta, tuollainen tuntuu pahalta ja jää kyllä mieleen. Lapset ovat julmia.
Kun minä olin yläasteella, kerran tunnin lopussa luokassa kiersi vihko. Minä istuin nurkkapöydässä ja sain vihon nähtäväkseni viimeisenä. Vihkoon oli numeroitu ja piirretty luokan kaikista tytöistä näköinen pääkuva, nimet alla. Muiden tyttöjen kuvat oli piirretty pelkällä lyijykynällä, minun kuvani viimeisenä oli lisäksi pilkutettu punaisella.
Puuttuisin heti. Minua kiusattiin 1. luokalta lukioon. Se tekee elämästä helvettiä. Kunnon puuttuminen asiaan niin, että kiusaajien vanhemmatkin saavat tiedon ja reagoivat.
Frtgvxzde kirjoitti:
Heti soitto rehtorille ja tiukka linja. Ne lässyttää siellä koulussa. Me otimme koulutoimeen yhteyttä kun asiat eivät alkaneet luistaa. Kiva koulun voi unohtaa vaan suoraa tekstiä ja vaikka yhteys aluehallinnon lakimieheen. Älä ole nössö vaan toimi?!!!!!!!!!
Komppaan tätä. Ei mitään lässytyksiä koulun puolesta. Opettajien puututtava luokassa tapahtuvaan kiusaamiseen tai syyllistyvät siihen itsekin. Eikä mitään selittelyjä, etteivät ole huomanneet. Eivät varmaankaan.
Siis miksi laitatte sen tässä vain opettajan ja rehtorin vastuulle, kun oikea osoite on kiusaajan vanhemmat?!
Open mahdollisuus puuttua tilanteeseen on rajallinen, lapsen vanhemmilla täysi valta lapseensa sekä vastuu!
Lapset voivat helposti myötäillä open ollessa paikalla ja kiusata selän takana huomaamatta, niinhän kiusaaminen tapahtuu aina!
Jos oikeasti aikoo puuttua, niin puuttuisi kunnolla: Selvitä lapseltasi ketkä olivat tämän listan takana? (AINA löytyy ne 1-2 kpl jotka tekevät hommat ja loput myötäilee)
Sitten selvität kiusaajien vanhempien tiedot ja käyt paikanpäällä juttelemassa heidän kanssaan tilanteessa ja rauhassa sovitte että tämä touhu loppuu tähän.
"normaalipainoinen". äidin silmissä. teet lapsellesi palveluksen jos huolehdit siitä että hän olisi "vähän alle" sen äitinsilmienkauttakatsotun normaalipainon. ja puutut kiusaamiseen tottakai, mutta se on vain oire.
Vierailija kirjoitti:
Jos pojat tekisivät tällaista toisilleen he osaisivat ottaa asian huumorilla tai vaihtoehtoisesti kohauttelisivat olkiaan. Miehet pystyvät ottamaan itseensä kohdistuvan pilkan paljon kypsemmin jo lapsena. Miehet eivät ota itseään niin vakavasti. Siksi miehillä on yleisesti parempi itsetunto kuin naisilla.
Vaan annas olla jos tehtäisiin lista penisten koosta, jonka viimeisenä komeileva kyllä naureskelee muiden mukana surkealle nysälleen, niin viimeistään kotona hän hakkaa tyynyä, itkee ja potee alemmuutta ja alkaa vihata vasta kehittyvää vartaloaan. Me emme ole niin erilaisia vaikka sinä haluatkin niin väittää.
Tämä tapaus oli South Parkin jaksossa joka tuli Music TVltä eräänä iltana! Kun niiden koulussa listattiin hoteimmat ja jotkut pahoittivat mielensä!
Nuo listat eivät edes kerro totuutta. Kaunis tyttökin voidaan laittaa listan hännille, jos hän ei meikkaa tai hänen ei tarvitse kuin meikata vähän, ollakseen entistä kauniimpi. Hänet yritetään saada vakuuttumaan rumuudestaan ja pysymään luokan sylkykuppina.
Oikeasti tuollaisia listoja ei pitäisi tehdä ollenkaan, mutta niitähän tekevät juuri he, joilla on jotain piilotettavaa ja salattavaa/ tyytymättömyyttä omaan ulkonäköönsä. Tekevät näitä siksi, ettei kukaan vain huomaisi mitä he itse piilottelevat. He vain odottavat aikaa, jolloin pääsevät plastiikkakirurgille, nuo tavallisen näköiset ja kauniita kadehtivat ihmisluopiot!
Jos ette lopeta, niin kerronko, että sinulla on ruma nenä (juuri sellainen kuin yhdellä toisellakin jota kiusaat nenästä), mutta sinä vain muokkaat nenääsi meikillä eri muotoisen näköiseksi. Mutta varo vaan, jos päätämme laittaa sinut vielä kuriin ja kerromme totuuden nenästäsi koko luokalle! KYLLÄ, OLEMME HUOMANNEET SEN, MUTTA EMME OLE KIUSANNEET SINUA SIITÄ. SINULLA ON KOVIN KIIRE KIUSATA MUITA.
Ei ne tee koulussa mitään asialle teit mitä tahansa. Lässyttää vaan hetken pitääkseen vanhemmat hiljasena.
Minut äänestettiin koulun rumimmaksi ja tyhmimmäksi oppilaaksi, joka vuosi ja haukuttiin paskaks.
Opettajat ivaili tunneilla ettei musta oo mihinkään ja en osaa edes peruslaskui jne.
Annoin asioiden vain olla ja popsin päänsärky lääkkeitä päivittäin ja pelasin koton aina koulun jälkee.
jouduin psykologille, koska en viettänyt välitunnilla aikaa ja esitin mielipuolta päästäkseni pois keskusteluista ja ryhmätöistä. Näytin videon opettajien ja oppilaiden käytöksistä päättäjäisissä yhdelle aikuiselle, joka olikin poliisi ja hän katsoi videon tuumaillen, miten minua on kohdeltu, ja päättäjäisten jälkeen jouduin kuulusteluun ja samoin opettajat ja rehtori ja tietyt oppilaat. Loppu tulos opettajille, jotka oli videossa ja rehtorille potkut ja psykologin tekemät paperit mitätöitiin, ja sitä sanottiin ulkopuolisille "virka vapaaksi" tai että he ovat siirtyneet eläkkeelle tai vaihtanut työpaikkaa , kotiin sain 500 euron sakko laskun sala-kuvaamisesta koulun sisällä, vaikka koulussa saa kuvata, koska se on julkinen alue? Oppilaat, jotka aloitti koko jutun pyysivät anteeksi.
Nykyisin olen töissä ammattilaisena rakennus miehenä vaikka oli 5.9 ka ylä-asteella...
Jatkoin elämää ja erakkomainen elämä sopii minulle mainiosti.
Tämmöistä on olla ihminen, jota ei uskota kunnes vasta tapahtuu ja taivas jyrisee ja kaikki vapisee pelosta.
T.edellinen koulu kiusattu oppilas
Oikeasti hyväksyttiinkö kuvamateriaalisi todistusaineistoksi, vaikka se oli hankittu tuolla tavoin? Lämpimät onnittelut kaikille itseään auttaneille!
Ottaisin silti yhteyttä opettajaan ja rehtoriin ja kertoisin, mitä on tapahtunut. Tämänhän voi tehdä vaikka Wilman kautta ja pyytää soittamaan (opettajien yhteystietoja ei aina jaella julkisesti). Pyytäisin, että koulu ottaa tiukasti puheeksi kiusaamisen, tarkkailee tilannetta ja hajottaa mahdolliset syntyneet klikit. Tyttäresi kanssa puhuisin siitä, että moinen lista oli vain ilkeyttä, kiusantekoa ja halveksittavaa, eikä kerro mitään ihmisten kauneudesta vaan listan tekijöiden sielun rumuudesta.
Tsemppiä pikku tytöllesi. Olen havainnut, että hiljaisia, vetäytyviä, älykkäitä ja lahjakkaita lapsia kiusataan. Ei kukaan koskaan käy luokan häirikön kimppuun, koska ei uskalla. Vie tyttösi partioon, siellä on aika tervehenkistä porukkaa. Eikä siellä tyrkytetä uskontoa tai maailmankuvaa.
Tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää, mutta tosiasioille ei voi mitään; kaikki eivät ole yhtä kauniita. Ehkäpä tyttösi kannattaa keskittää tarmonsa toisaalle kuin "bimbojen" ja vain taivas on rajana. Katariina Suurikin oli ruma lapsena. ;)