Perhe-elämä kuulostaa ihan kamalalta :(

Tiedoksi ap, perhe-elämä ei ole pakollista kenellekään.

t: tyytyväinen neljän lapsen perheenäiti <3

Samaa mieltä apn kanssa

Musta tuntuu, ettei se lapseton elämä kumminkaan sitten niin hehkeää ole, kun on koko ajan pakko tuoda sitä esiin. Yleensä onnelinen, elämäänsä tyytyväinen ihminen ei tee näin. 😏

Minulla on yksi lapsi, mielestäni yhden lapsen kanssa elämä on kyllä helppoa ja auvoisaa, ei tämä mielestäni vaikeampaa ole kuin lapsettomana. Toki minulla ja miehellä on nyt valtava vastuu lapsesta, mutta siis muuten....Lapseni sain jo 23-vuotiaana, läheiset tietysti olettivat toisenkin tulevan kun ''niin hyvin ehtii'' ja ''paljon hedelmällisiä vuosia edessä'', mutta ei tullut toista ei. Jotkut haluaa vain yhden lapsen ja sen yhdenkin jo silloin nuorena. :)

Kerran täällä vain ollaan! Miksi "helppous" olisi se tavoiteltu toivetila? 

Silloinhan olisi parasta olla syntymättä. Se vasta olisi helppoa. Jos vertaillaan vain "helppoutta", niin toki lapsettomien elämä on helpompaa. Mutta jos vertaillaan rikasta elämää, niin usein ei näin. 

Samaa mieltä, paitsi että mulle mies ja koirakin olisi ihan liikaa. Nautin totaalisesta yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta kodissani, ja siitä ettei kukaan ole tunnepohjaisesti minusta riippuvainen. 

Minun ja mieheni oli tarkoitus hankkia vain yksi lapsi, ultrassa sitten heilutteli kaksi tytsyä käsiään..... :D

eli kaksostytöthän sieltä tuli. Olihan se aluksi aikamoinen shokki, mutta tuntuu vaan niin oudolta että miten MINÄ kaksoset sain?! En olisi ikinä uskonut. Onneksi tytöt ovat molemmat rauhallisia ja elämä on helppoa näiden tyttöjen kanssa, saa nähdä miten sitten kun kasvavat... ;D

Ymmärrän silti ap:ta...on minullakin tuollaisia kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu, ettei se lapseton elämä kumminkaan sitten niin hehkeää ole, kun on koko ajan pakko tuoda sitä esiin. Yleensä onnelinen, elämäänsä tyytyväinen ihminen ei tee näin. 😏

Mietin samaa, ap taitaa hakea tunteilleen jotain hyväksyntää, ts. on siis hyvin epävarma.

Hyvä että näistäkin puhutaan-kunhan ei mene täysin vastakkainasetteluksi. Joku todella nauttii vilskeestä ja vilinästä, joku äiti huomaa ettei olekaan niin äitityyppi. Ja miksei lapseton voisi olla tyytyväinen, oli parisuhteessa tai yksin? Fakta nyt on että onhan lapsista paljon vaivaakin. Itse olen tyytyväinen ja helpottunut että omani ovat jo isoja ihmisiä, en jaksaisi jatkuvaa rääkymistä ja huoltamista, tukena heidän elämässään aioin aina olla. Se kolmen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä. Perheellisille ystävillä ei muutenkaan ole KOSKAAN AIKAA NÄHDÄ! Ei siis ikinä! Lapsettomien ystävien kanssa tehdään vaikka mitä kaikkea ja suunnitellaankin kaikenlaista mutta nähä perheelliset ovat täysin ulkopuolisia kun ei heillä koskaan ole aikaa mihinkää. Vitsi miten tylsää!

Ei ole tylsää. He tapailevat keskenään niissä paikoissa, missä lapsillakin on hauskaa. 

Samaa mieltä ap:n kanssa, paitsi että olen silti raskaana. Plussatestin jälkeen olen ollut pelkkää hymyä, olen valmis kokemaan uudenlaisen elämän kun pieni ihminen tulee elämääni... :D

Vierailija kirjoitti:

Tottakai elämä on ns.helpompaa kun saa olla mahdollisimman itsekäs ja elämä pyörii siinä oman navan ympärillä.Ja on totta että silloin kun lapset on pieniä harvoinhan se arki kovin ruusuista on.Mutta tadaa-vuodet kuluvat ja lapset kasvavat.Härdelli hiljenee ja arki helpottuu.Meillä nyt yli 10v.lapset joiden kanssa ihanaa ja helppoa esim.matkustaa.Olemme tiimi, vuodet on hitsannu tiiviisti yhteen.Kahdestaan ois helvetin tylsää.Lasten näkeminen onnellisina tekee meidätkin onnellisiksi

Luepa tuo: http://www.vauva.fi/keskustelu/2514990/ne_ihanat_lapsenlapset

Ihan hyvin voi käydä niinkin, että kun saat lapset pois kotoa, niin sitten sinne onkin tulossa monta kertaa viikossa lapsenlapsia hoitoon. Sitä "omaa aikaa" ei tulekaan ikinä. Ja sullakin olisi eri ääni kellossa jos teillä olisi erikoislapsi, tai vaikka vain sellainen lapsi joka vihaa matkustamista. 

Mä en viihtynyt kotiäitinä kun oli vain yksi lapsi. Oli tosi borettavaa koko ajan olla keksimässä tekemistä. Ja ei, eka lapsi ei ollut eikä ole itsekseen viihtyvä luonne. Kun lapsia tuli enemmän alkoi arki rullata "itsekseen". Eli mulle yksi lapsi oli rankempi kuin monta.

Onhan tämä välillä rankkaa ja usein mietin miten ihanaa olisi asua jälleen pienessä yksiössäni omassa rauhassa ja saisin tehdä mitä haluan ja milloin haluan. En kuitenkaan ikinä kuvitellutkaan, että elämä pienten lasten kanssa olisi helppoa. En oikein ymmärrä miksi lapset pitäisi jättää tekemättä tämän muutaman vuoden kestävän hulina-ajan takia. Se kuitenkin menee todella nopeasti. Kaverit, joilla on jo vanhempia lapsia (ala-asteikäisiä) kuvailevat elämää ihanaksi ja helpoksi, kun lapset ovat jo omatoimisia ja antavat omaa rauhaa vanhemmilleen. Tässäkin keskustelussa kauhistellaan pienten lasten aiheuttamaa kaaosta ja vannotaan, ettei ikinä tehdä lapsia. Siis ihan vaan sen pikkulapsiajan takiako?? Miettivätkö kyseiset ihmiset pidemmälle? Kun lapsi/lapset ovat 10v, 20v, 30v, 40 v jne. ja mikä merkitys näillä lapsilla on elämälle siinä vaiheessa? Elämä, joka jatkuu samanlaisena vuodesta toiseen ja jossa keskitytään vain itseen, kuulostaa mielestäni puuduttavalta. Mutta sehän on selvää, että jokainen kaipaa elämältä eri asioita.

Vierailija kirjoitti:

Kerran täällä vain ollaan! Miksi "helppous" olisi se tavoiteltu toivetila? 

Silloinhan olisi parasta olla syntymättä. Se vasta olisi helppoa. Jos vertaillaan vain "helppoutta", niin toki lapsettomien elämä on helpompaa. Mutta jos vertaillaan rikasta elämää, niin usein ei näin. 

Riippuu ihan siitä, minkä näkee rikkautena. Toinen kokee sellaisena metelin, toinen hiljaisuuden. Toinen sen että saa itse päättää joka päivä mitä tekee illalla, toinen sen että joka päivä on pakko suorittaa tietyt rutiinit. Ja niin edelleen. Minulle mitä suurinta rikkautta on se, että mun kotona on rauhallista, siistiä ja hiljaista, ja voin viettää illat harrastusteni parissa ja rentoutuen. On yksisilmäistä nähdä vain omien mieltymystensä toteuttaminen rikkautena. 

Ja nimenomaan, kerran täällä vain ollaan - miksi tehdä elämästään hankalaa ja ikävää, kun se voi olla myös helppoa ja kivaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lapsiperheiden elämä.... ihan kamalaa jos käy tuttavalla jolla lapsia niin kylässä, ihan pelkkää sähellystä ja vanhemmat keskenään riitelevät joka asiasta ja lapset vinkuu ja marisee ja leluja on ympäriinsä. Olen aina NIIIN onnellinen kun menen omaan kotiini, omaan rauhaani. Töistäkin saan aina tulla rauhassa kotiini. Asumme miehen kanssa kahdestaan ja meillä on yksi koira. Niin ihanaa, en voi tajuta kuka haluaa sitä perhe-elämää....

Enemmän toi viesti kertoo aloittajan tuttavapiiristä kuin yhdestäkään lapsiperheestä.

En kyllä ihan allekirjota, näytä minulle yksikin lapsiperhe jossa lapset ovat vain hissukseen, nätisti istuvat vain paikoillaa eikä mitää ääntä lähe, lejuja ei missää hujan hajan , kyllä se lapsi perhe elämä on aika pitkälti sellasta kun ap kuvaili. Meillä vain yksi lapsi ja kyllä hänestäki ääntä ja muuta lähtee ja se on täysin normaalia:)

Ap:lle:Happamia sano kettu pihlajanmarjoista.

Vierailija kirjoitti:

Samaa minä mietein sinun lemmikistäsi. Minä tulen itse töiden jälkeen kotiin, jossa asustaa vain minä ja mies. Me olemme vapaita tekemään "mitä vaan" ja pääsemme helpolla esim. äkkilähdöllä ulkomaille ym. Kaikki tekevät itse valintansa ja toivottavasti ollaan tyytyväisiä :)

Montako kertaa olette lähteneet äkkilähdöllä ulkomaille?

Olin just kaverin luona yökyläilemässä ja ihmeteltiin molemmat, miten hiljaista on talossa, jossa kuitenkin on kuusi 1-8 v. lasta. Saatiin ihan rauhassa istua sohvalla rupattelemassa, kun lapset leikkivät keskenään, taapero kävi välillä kirjan tai lelun kanssa sylissä, muttei sen kummempaa. Ruoka-aikaan oli härdelliä, mutta sekin rauhoittui, kun kaikille saatiin ruuat nenän eteen. Lapsiperhearkeakin on monenlaista.

Vierailija kirjoitti:

Mä en viihtynyt kotiäitinä kun oli vain yksi lapsi. Oli tosi borettavaa koko ajan olla keksimässä tekemistä. Ja ei, eka lapsi ei ollut eikä ole itsekseen viihtyvä luonne. Kun lapsia tuli enemmän alkoi arki rullata "itsekseen". Eli mulle yksi lapsi oli rankempi kuin monta.

Vai että ihan borettavaa, ei jessus. Eihän tuo ole mitään kieltä.