Perhe-elämä kuulostaa ihan kamalalta :(

Vierailija kirjoitti:

Siis lapsiperheiden elämä.... ihan kamalaa jos käy tuttavalla jolla lapsia niin kylässä, ihan pelkkää sähellystä ja vanhemmat keskenään riitelevät joka asiasta ja lapset vinkuu ja marisee ja leluja on ympäriinsä. Olen aina NIIIN onnellinen kun menen omaan kotiini, omaan rauhaani. Töistäkin saan aina tulla rauhassa kotiini. Asumme miehen kanssa kahdestaan ja meillä on yksi koira. Niin ihanaa, en voi tajuta kuka haluaa sitä perhe-elämää....

Enemmän toi viesti kertoo aloittajan tuttavapiiristä kuin yhdestäkään lapsiperheestä.

Samaa mieltä. Siksi ei lapsia koskaan hankittukaan.

N45, avioliittoa takana 10v.

ei yksilapsisissa perheissä ole tuollaista...Monta tuttavaa joilla yksi lapsi, ja ihan hiljaista ja rauhallista heillä kotona. Monilapsiset perheet kyllä ovat tuollaisia, etenkin jos penskoilla pieni ikäero.

Samaa minä mietein sinun lemmikistäsi. Minä tulen itse töiden jälkeen kotiin, jossa asustaa vain minä ja mies. Me olemme vapaita tekemään "mitä vaan" ja pääsemme helpolla esim. äkkilähdöllä ulkomaille ym. Kaikki tekevät itse valintansa ja toivottavasti ollaan tyytyväisiä :)

Vierailija kirjoitti:

ei yksilapsisissa perheissä ole tuollaista...Monta tuttavaa joilla yksi lapsi, ja ihan hiljaista ja rauhallista heillä kotona. Monilapsiset perheet kyllä ovat tuollaisia, etenkin jos penskoilla pieni ikäero.

Mulla on kyllä ihan eri kokemus. Useammallakin kaverilla on vain 1 lapsi, ja voi luoja niistä lähtee ääntä ja häiriötä! Kyseisten kaverien luona on ihan turha käydä kylässä, kun lapsi (iästä riippuen) joko huutaa, hakkaa esineitä, tai on koko ajan pölöttämässä jotain omia juttujaan äidilleen. Hirveä härdelli ja meteli koko ajan, ja ihan vain yhdestä lapsesta. 

Samalta tuntuu. Siis kotiin on ihana tulla. Kylässä ei voi olla kuten kotona. Lapset on osa sitä. Muiden lasten kodeissa on eri. Ja muiden lapsettomien kodeissa eri. Omassa kodissa paras

Se touhu ja olohuoneeseen leviävät leikit on just parasta elämässä :) kun lapset touhuaa ja pyörii siinä jaloissa. riidellä ei ole pakko puolison kanssa eikä lapsille huutaa, jämäkkyys riittää. Sisarukset tietty flaidaa välillä mutta se on normaalia elämää. Mulle kauhistus olisi tyhjä ja hiljainen koti, olen halunnut vielä lemmikkejäkin hoidettavaksi lasten lisäksi ettei aika käy pitkäksi. Mutta jokainen tyylillään, onneksi nykyään saa tehdä omat valintansa!

Samaa mieltä. Perheellisille ystävillä ei muutenkaan ole KOSKAAN AIKAA NÄHDÄ! Ei siis ikinä! Lapsettomien ystävien kanssa tehdään vaikka mitä kaikkea ja suunnitellaankin kaikenlaista mutta nähä perheelliset ovat täysin ulkopuolisia kun ei heillä koskaan ole aikaa mihinkää. Vitsi miten tylsää!

Mulla yksi lapsi, sain jo 22-vuotiaana hänet. Ei ole tämä yksi lapsi mielestäni elämää rajoittanut oikeastaan millään tavalla, täydentänyt vain entisestään. Pakko silti myöntää, etten enempää lapsia meinaa hankkia, juurikin siksi että monilapsisista perheistä samankaltaisia kokemuksia kuin ap:lla. Olen nyt 28-vuotias ja kahden vuoden päästä menen sterilisaatioon. :)

Tuo kertoo lähinnä sun tuttavapiiristä, ei lapsiperheiden elämästä.

Ihan parasta aamulla herätä esikoisen tullessa halailemaan minua ja isäänsä, monesti mies viikonloppuisin nappaa esikoisen syliin ja sanoo että annetaan äidin vielä nukkua. Taapero kun herää niin syödään aamupala, meillä myös riidellään todella harvoin, on upeaa nähdä lapsensa kasvavan, miehen rakastavan lapsiaan ylikaiken ja illalla kun päivän pyöritykset on tehty, käpertyä turvallisen miehen kainaloon.

Vierailija kirjoitti:

ei yksilapsisissa perheissä ole tuollaista...Monta tuttavaa joilla yksi lapsi, ja ihan hiljaista ja rauhallista heillä kotona. Monilapsiset perheet kyllä ovat tuollaisia, etenkin jos penskoilla pieni ikäero.

Lasten iälläkin on himpan merkitystä.. Itellä kolme(!) lasta ja esim. eilen illalla oli ihan haudan hiljaista monta tuntia, kun ensin tehtiin läksyjä, sitten luettiin kokeisiin ja sitten kahdesta kolmella oli treenit ja kotona ollut pelasi pleikkaa omassa huoneessaan. meteliä oli puolisen tuntia kun tultiin kotiin koulusta ja sitten taas iltapala-aikaan sellainen vartti. Ikäerot lapsilla on 3v ja 2,5v.

Ei tarvii muita niin paljon kun on oma perhe, näin se vaan on. Mutta jos lapseton ystävä ei kestä edes nähdä lapsia niin sitten on hankala kyllä tavata. Yhyy.

Meillä on yksi lapsia ja on erittäin rauhallista meillä kotona. Sen sijaan kun käyn tuttavalla jolla 5 lasta ikähaarukalla 1,5v-16v niin voi sitä kamalaa menoa ja meininkiä.

Jep, samaa mieltä. Eräs ystäväni oli kunnon menevä nainen, seikkaili maailman ympäri millon missäkin, ehdotteli kaikkea aivan mahtavaa tekemistä spontaanisti jne. Sitten hän sai aika lyhyen ajan sisällä _3_ tyttöä ja voi herranjumala sentään, ei toivoakaan että ehtisi kyseisen ihmisen kanssa puhua edes PUHELIMESSA kuulumisia! Puhelimen toisessa päässä vaan tyttöjen huudot kuuluu ''äiti kuka siellä on äitiiiilopeta puhelu äitiii!!'' voi h*lvetti. Itse en missään nimessä hanki lapsia. Yhden kanssa nyt varmaan oliskin vielä ollut ok, mutta tosiaan lyhyessä ajassa 3 muksua. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo kertoo lähinnä sun tuttavapiiristä, ei lapsiperheiden elämästä.

Ihan parasta aamulla herätä esikoisen tullessa halailemaan minua ja isäänsä, monesti mies viikonloppuisin nappaa esikoisen syliin ja sanoo että annetaan äidin vielä nukkua. Taapero kun herää niin syödään aamupala, meillä myös riidellään todella harvoin, on upeaa nähdä lapsensa kasvavan, miehen rakastavan lapsiaan ylikaiken ja illalla kun päivän pyöritykset on tehty, käpertyä turvallisen miehen kainaloon.

nyt pääsi kyllä sateenkaarioksennus. "käpertyä turvallisen miehen kainaloon", oksu.

Tottakai elämä on ns.helpompaa kun saa olla mahdollisimman itsekäs ja elämä pyörii siinä oman navan ympärillä.Ja on totta että silloin kun lapset on pieniä harvoinhan se arki kovin ruusuista on.Mutta tadaa-vuodet kuluvat ja lapset kasvavat.Härdelli hiljenee ja arki helpottuu.Meillä nyt yli 10v.lapset joiden kanssa ihanaa ja helppoa esim.matkustaa.Olemme tiimi, vuodet on hitsannu tiiviisti yhteen.Kahdestaan ois helvetin tylsää.Lasten näkeminen onnellisina tekee meidätkin onnellisiksi

Mulla samoja ajatuksia, tosin yhden lapsen haluan jos sellainen minulle suodaan. En vaan osaa päättää onko järkevämpää hankkia se yksi lapsi nuorempana (23-27v) vai sitten vasta 30v jälkeen.. ja tosiaan, jos edes lapsia saan. Voi olla etten saa, siihen on mahdollisuus kohdallani.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai elämä on ns.helpompaa kun saa olla mahdollisimman itsekäs ja elämä pyörii siinä oman navan ympärillä.Ja on totta että silloin kun lapset on pieniä harvoinhan se arki kovin ruusuista on.Mutta tadaa-vuodet kuluvat ja lapset kasvavat.Härdelli hiljenee ja arki helpottuu.Meillä nyt yli 10v.lapset joiden kanssa ihanaa ja helppoa esim.matkustaa.Olemme tiimi, vuodet on hitsannu tiiviisti yhteen.Kahdestaan ois helvetin tylsää.Lasten näkeminen onnellisina tekee meidätkin onnellisiksi

Lasten hankkiminen on itsekkäämpää kuin lapsettomuus. Ja sinunkin viestistäsi valitettavasti paistaa pieni kateus ja katkeruus lapsettomia kohtaan.

Olen samaa mieltä. Minulla on 3 lasta joista kaksi asuu vielä kotona (teini-ikäisiä), ja myönnän että elämä olisi ollut helpompaa ilman lapsia ja parisuhdetta (joka päättyi eroon). Teinit ovat helpompia kuin pikkulapset, heidän kanssaan voi keskustella, jakaa kotitöitä, olla välillä rauhassakin ja osaavat huolehtia hygieniastaan itse. Ja rakastan lapsiani eniten maailmassa mutta parasta aikaa ovat hetket yksin, vain koira seurana.

Vierailija kirjoitti:

Mulla yksi lapsi, sain jo 22-vuotiaana hänet. Ei ole tämä yksi lapsi mielestäni elämää rajoittanut oikeastaan millään tavalla, täydentänyt vain entisestään. Pakko silti myöntää, etten enempää lapsia meinaa hankkia, juurikin siksi että monilapsisista perheistä samankaltaisia kokemuksia kuin ap:lla. Olen nyt 28-vuotias ja kahden vuoden päästä menen sterilisaatioon. :)

Mnäkö täällä kirjoitan..? :)

Terveisiä kaltaiselleni myöhemmästä elämänvaiheesta: Olen nyt täyttämässä 37, lapsi samassa rytäkässä 15 ja klipsit ovat pitäneet jo sen melkein 7 vuotta. En voisi olla tyytyväisempi ratkaisuuni (etenkin, kun katsoo pikkulapsivaihetta vielä elävien ystävien ruuhkavuosia vierestä, mutta sitähän ei saa sanoa). Meillä on muuten ihanan hiljaista ollut jo pitkään, teinistäkin kasvoi tasapainoisen ja hyväntuulisen oloinen, vaikka sitä joskus joku ainokaisesta epäilikin. Oma elämä palaili pätkittäin jo kauan sitten, ja hyvä niin :)