Ne ihanat lapsenlapset

Mulla on neljä pientä lasta ja kun omat lapseni saa lapsia niin meinaan todellakin ottaa hoitoon niin usein kun vaan pystyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen neljän lapsen äiti, naimisissa ja vuorotyössä. Kaikki lapset ovat jo nuoria aikuisia ja muutaneet pois kotoa, nuorimmainen muutama kuukausi sitten. Kaksi tytärtäni ovat juuri itse tulleet äideiksi ja ilmeisesti odottavat nyt että minä innostuisin mummon roolista mutta kun ei. Soittelevat; tuutko katsomaan ja voitko ottaa muutamaksi tunniksi jne. En halua. Jokunen vuosi sitten elin vielä neljän teinin keskellä, tuntuu että olen vasta saanut lapset isoiksi ja en todellakaan halua aloittaa alusta. Rakastan lapsiani ja nautin heidän kanssaan olemisesta, olin kotiäiti kymmenen vuotta aikoinaan. Jos tyttöni tuovat lapsena hoitoon kerran viikossa niin sinne meni vapaa päivät. En halua. Ollaan nyt miehen kanssa aloitettu uusia harrastuksia (salilla ja teatterissa käyminen), käyty jopa muutaman kerran karaokea kuuntelemassa ja seksielämä on kuin nuorena. Niin olen siis 45v jos sillä jotain väliä. Tuntuu että en voi lapsilleni suoraan sanoa että nautin mieluummin vapaudestani kuin hoidan lapsia, haluan siis säilyttää välit lapsiini enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä. Ja kuulostaakin se pahalle jos sanoo että käyn mieluummin tanssimassa kuin hoidan lapsia.

Niin eli siis se perinteinen itsekkyys. Kylähän sen jo nykymaailman aikaan voi ihan vapaasti myöntää. Sano vain tytöillesi ettei nappaa. 

Yhtä asiaa kyllä ihmettelen, miten ne aikuistuneet lapset sitten yhtäkkiä omia lapsia saatuaan muuttuvatkin ei-perheenjäseniksi joista ei enää tarvitse niin välittää tai ainakaan heidän hyvinvointinsa eteen uhrata itse mitään. Että kun lapsuus ja nuoruus meni, muksu on omillaan, sairas tai terve, uupunut tai jaksava..? 

Itse kannatan kompromissia. Omasta jaksamisesta on jokaisen mahdollisuuksien mukaan järkävä pitää huolta mutta kyllä perheenjäseniä pitää myös ajatella ja auttaa. Vasta äideiksi tulleet omat lapset ovat minusta perheenjäseniä, edelleen, mutta kukin tietysti tavallaan. Turha toisaalta sitten taivastella yhteiskunnan kylmyyttä jne. jos ei halua itse tehdä kompromisseja ja auttaa omiaan, edes joskus.

Meillä kotoa jo lähteneet lapset ovat perheenjäseniä, joille kuuluu niin ruuanlaitto, siivous kuin tiskaaminenkin. Jos katsoo olevansa osa perhettä, toimii tämän perheen säännöillä ja tekee osansa kotitöistä. Imuroida voi vauva sylissä, jos olettaa, että lapsuudenkoti tarjoaa puolestaan ruokaa ja sohvannurkan. Minusta ei voi ajatella niin, että kotoa pois muuttanut voi aina palata nauttimaan eduista ilman velvollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin siis lapseni ovat 18, 19, 21,22v, vanhimmat tyttöjä, nuorimmat poikia. Ja miten ihmeessä muilla kotihommat hoituu jos ei sillä että kaikki tekee, kyllä meillä oli lapsilla siivousvuorot, minä hoidin pyykin (jos on 6 ihmistä talossa niin sitä riittää), ruuanlaiton ja yleensä kävin kaupassa. Meillä oli aika rento koti joten lapsien kaverit olivat yleensä meillä. Ei vielä tytöt ole työelämään ehtineet, opiskelut kesken. En usko että olen ketään paaponut. Nyt on oikeasti vasta muutama kuukausi kun nuorin muutti ja heti olisi lapsenlapset tulossa hoitoon. No juttelen tyttöjen kanssa. Kiitos kommenteista. Ap

Miksi tyttösi tekevät noin nuorina lapset, jos kerran on vielä opiskelutkin kesken?

Äidistä mallia.

Toivottavasti on molemmilla vakaat parisuhteet jos perheen isoimpana tulonlähteenä ovat miehet, jotka käyvät töissä ja ovat samanikäisiä. Muuten voi käydä hullusti. 

Et nähtävästi ap opettanut, että kannattaa hoitaa opiskelut ennen lapsia ja ei saa jäädä toisten ihmisten varaan. Niin ja kannattaa elää se nuoruus silloin nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin siis lapseni ovat 18, 19, 21,22v, vanhimmat tyttöjä, nuorimmat poikia. Ja miten ihmeessä muilla kotihommat hoituu jos ei sillä että kaikki tekee, kyllä meillä oli lapsilla siivousvuorot, minä hoidin pyykin (jos on 6 ihmistä talossa niin sitä riittää), ruuanlaiton ja yleensä kävin kaupassa. Meillä oli aika rento koti joten lapsien kaverit olivat yleensä meillä. Ei vielä tytöt ole työelämään ehtineet, opiskelut kesken. En usko että olen ketään paaponut. Nyt on oikeasti vasta muutama kuukausi kun nuorin muutti ja heti olisi lapsenlapset tulossa hoitoon. No juttelen tyttöjen kanssa. Kiitos kommenteista. Ap

Miksi tyttösi tekevät noin nuorina lapset, jos kerran on vielä opiskelutkin kesken?

Äidistä mallia.

Toivottavasti on molemmilla vakaat parisuhteet jos perheen isoimpana tulonlähteenä ovat miehet, jotka käyvät töissä ja ovat samanikäisiä. Muuten voi käydä hullusti. 

Et nähtävästi ap opettanut, että kannattaa hoitaa opiskelut ennen lapsia ja ei saa jäädä toisten ihmisten varaan. Niin ja kannattaa elää se nuoruus silloin nuorena.

Jatkaen vielä, että parin vuoden seurustelusuhde tuossa iässä ei ole vakaa parisuhde. 

No itse ainakin tajusin sanomattakin, kun ei mummosta kuulunut omatoimisesti mitään. Lopetin kaikki ehdottelut ja nyt tapaavat sen kerran vuodessa. Jos ei lapsenlapsi kiinnosta, se on ihan oma valinta.

Voisiko miehesikin hoitaa lapsenlapsiaan?

Ymmärrän!

Itse olen jo 50v. ja mun pojat 12 ja 14v. En aio 60v. lähteä kakkos kierrokselle. Sitä vapautta odottaa ja se ei johdu muusta kuin väsymyksestä. Omaa elämää ei ole ollut. Kyllä varsinkin toi nuorempi on kiukkuinen murkku.

Aion olla 60v. villi ja vapaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on neljä pientä lasta ja kun omat lapseni saa lapsia niin meinaan todellakin ottaa hoitoon niin usein kun vaan pystyn.

Niin minäkin silloin kuvittelin, kun lapset oli pieniä. Mutta kummasti mieli on muuttunut, kun miehellä on alkanut tulla pitkäaikaissairauksia ja itselläkin on monenlaista vaivaa munuaisten vajaatoiminnasta kuluneeseen olkapäähän ja lonkan nivelrikkoon. Ehkä en olekaan niin hanakka hoitamaan, kun se tilanne tulee oikeasti eteen. Onneksi ei ole vielä ajankohtaista

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka täällä syyllistää ap:tä ja povaa yksinäistä vanhuutta, ovat juuri niitä jotka hoidattavat lapsensa isovanhemmilla, että saavat itse elää aivan kuin sinkkuaikoina! Hävetkää!!

Väärin. Ainoastaan kostonhimoisia, apua saamattomia vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen neljän lapsen äiti, naimisissa ja vuorotyössä. Kaikki lapset ovat jo nuoria aikuisia ja muutaneet pois kotoa, nuorimmainen muutama kuukausi sitten. Kaksi tytärtäni ovat juuri itse tulleet äideiksi ja ilmeisesti odottavat nyt että minä innostuisin mummon roolista mutta kun ei. Soittelevat; tuutko katsomaan ja voitko ottaa muutamaksi tunniksi jne. En halua. Jokunen vuosi sitten elin vielä neljän teinin keskellä, tuntuu että olen vasta saanut lapset isoiksi ja en todellakaan halua aloittaa alusta. Rakastan lapsiani ja nautin heidän kanssaan olemisesta, olin kotiäiti kymmenen vuotta aikoinaan. Jos tyttöni tuovat lapsena hoitoon kerran viikossa niin sinne meni vapaa päivät. En halua. Ollaan nyt miehen kanssa aloitettu uusia harrastuksia (salilla ja teatterissa käyminen), käyty jopa muutaman kerran karaokea kuuntelemassa ja seksielämä on kuin nuorena. Niin olen siis 45v jos sillä jotain väliä. Tuntuu että en voi lapsilleni suoraan sanoa että nautin mieluummin vapaudestani kuin hoidan lapsia, haluan siis säilyttää välit lapsiini enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä. Ja kuulostaakin se pahalle jos sanoo että käyn mieluummin tanssimassa kuin hoidan lapsia.

Niin eli siis se perinteinen itsekkyys. Kylähän sen jo nykymaailman aikaan voi ihan vapaasti myöntää. Sano vain tytöillesi ettei nappaa. 

Yhtä asiaa kyllä ihmettelen, miten ne aikuistuneet lapset sitten yhtäkkiä omia lapsia saatuaan muuttuvatkin ei-perheenjäseniksi joista ei enää tarvitse niin välittää tai ainakaan heidän hyvinvointinsa eteen uhrata itse mitään. Että kun lapsuus ja nuoruus meni, muksu on omillaan, sairas tai terve, uupunut tai jaksava..? 

Itse kannatan kompromissia. Omasta jaksamisesta on jokaisen mahdollisuuksien mukaan järkävä pitää huolta mutta kyllä perheenjäseniä pitää myös ajatella ja auttaa. Vasta äideiksi tulleet omat lapset ovat minusta perheenjäseniä, edelleen, mutta kukin tietysti tavallaan. Turha toisaalta sitten taivastella yhteiskunnan kylmyyttä jne. jos ei halua itse tehdä kompromisseja ja auttaa omiaan, edes joskus.

Meillä kotoa jo lähteneet lapset ovat perheenjäseniä, joille kuuluu niin ruuanlaitto, siivous kuin tiskaaminenkin. Jos katsoo olevansa osa perhettä, toimii tämän perheen säännöillä ja tekee osansa kotitöistä. Imuroida voi vauva sylissä, jos olettaa, että lapsuudenkoti tarjoaa puolestaan ruokaa ja sohvannurkan. Minusta ei voi ajatella niin, että kotoa pois muuttanut voi aina palata nauttimaan eduista ilman velvollisuuksia.

Tietysti. Juuri noin toimin omassa lapsuudenkodissa, mikä on ihmeellistä? Edut ja velvollisuudet tasapainossa, kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän!

Itse olen jo 50v. ja mun pojat 12 ja 14v. En aio 60v. lähteä kakkos kierrokselle. Sitä vapautta odottaa ja se ei johdu muusta kuin väsymyksestä. Omaa elämää ei ole ollut. Kyllä varsinkin toi nuorempi on kiukkuinen murkku.

Aion olla 60v. villi ja vapaa.

Olet tehnyt lapset liian vanhana, jotta et sitten kykene auttamaan lapsiasi. Itsekästä nuorena vain ajatella itseään ja tehdä lapset niin vanhana, ettei jaksa enää lapsenlapsiaan hoitaa. Lapset pitää tehdä sen verran nuorena, että on vielä virkeä mummo ja jaksaa auttaa lapsiaan.

Kun poika meni naimisiin niin minä ilmoitin, että tulen tästä lähtien teille joka perjantai-ilta ja lähden pois vasta lauantaina. Haluan pitää läheiset välit perheeseeni ja parhaitenhan se sujuu niin, että ollaan paljon yhdessä. Miniä vastusteli, mutta sanoin, että tällä tavalla sitä luodaan pohjaa tulevien lastenlasten hyvälle elämälle. Olen koko perheelle läheinen liiton alusta alkaen ja kun niitä vauvoja tulee, niin olen jo tottunut tähän rutiiniin. Ei ne läheiset ihmissuhteet synny tyhjästä, kyllä niitä pitää hoitaa. Lisäksi minä en enää ole yksinäinen kotonani, vaan saan seuraa pojan perheestä ja voidaan tehdä kaikkea yhdessä. Jokainen hyötyy.

Minusta on turha odottaa lastenlasten syntymään asti, nuorta perhettä pitää tukea paljon aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vanhainkodissa parikymmentä vuotta työskenneelleenä voin sanoa, että ei siellä käy ne lapset, joiden lapsia on hoidettu, eikä lapsenlapset.

Eniten vieraita käy niillä vanhuksilla, joilla oli omia kavereita ja jotka elivät muullekin, kuin lastenhoidolle. Ne kaverit, jos ovat parempikuntoisia, käyvät. Mummon hoitamat lapsenlapset odottavat vain, että mummo kuolisi ja tulisi jotain perintöä.

Joten mummot, eläkää omaa elämää. Teilläkin on vain yksi elämä ja jos lapsenne odottavat vielä aikuisina palveluita teiltä, niin kun makaatte paskavaipoissa, ne odottaa vain kuolemaanne ja rahoja.

Olenkin aina ihmetellyt, kun näin lapsenlapsena käyn muutaman kerran kuukaudessa katsomassa alzheimerin tautia sairastaava mummiani vanhainkodissa. Niin yleensä hoitajia ei näy missään mutta sen kerran, ku jonkun näkee tulevan taukohuoneesta niin saa osakseen vähän kyseenalaisia katseita. Mutta hyvä tietää, että se johtuu siis siitä, että mun odotetaan kieli pitkänä vain hamuavan perintöä. Tiedoksi sinne katkeroituneelle vanhainkotityöntekijälle niin kyllä, joku voi ihan aidosti välittää läheisistään, ilman että taustalla tarvitsisi olla perinnön hamuamista. Aika huolestuttavaa, että jollain alalla olevalla on noin kyyniset ajatukset.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on neljä pientä lasta ja kun omat lapseni saa lapsia niin meinaan todellakin ottaa hoitoon niin usein kun vaan pystyn.

Et voi tietää vielä. Olet vasta alussa. Ikä tuo väsymystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En saanut hoito apuja kun lapset oli pieniä, ollaan aikoinaan töiden perässä muutettu toiselle puolelle suomea joten omaiset eivät olleet lähellä lapsien ollessa pieniä. Toisaalta halusin olla lasteni kanssa enkä vaan kaivannut mitään vapaata, otin sen linjan että eletään lasten ehdoilla ja joskus sitten koittaa aika jolloin voi panostaa omiin harrastuksiin jne.

Okei, mitens sitten, oletko kiinnostunut siitä että lapsenlapsesi käyvät joskus luonasi, kun et pysty enää käymään harrastuksissasi, auttavat kotisi kanssa kun omat voimasi hiipuvat ja kuuntelevat suruasi, kun miehesi on kuollut?

Siis oikeesti harrasta, pidä hauskaa, nauti elämästäsi. Mutta kyllä siihen voi kuulua myös läheinen suhde lapsenlapsiisi.

Jos taas tuumit ettet halua heihin olla yhteydessä, niin älä sitten ihmettele miksei puhelin tai ovikello soi niin usein kuin mummuilma, jotka ovat touhunneet lastenlastesi kanssa. Sulla on oikeus tehdä miten haluat, sä muokkaat juuri sellaisen tulevaisuuden millaisen itse haluat.

Tämä on yleinen harha, jota pidetään kummallisesti etenkin 80-lukuisten keskuudessa yllä, koska he ovat ensimmäinen isovanhempansa hylännyt sukupolvi. Me vanhemmat tiedämme, että ihmissuhteenei tarvitse olla hoitosuhde missään vaiheessa. Lapsenlapsen vaippoja ei tarvitse vaihtaa, jotta hän täysi-ikäisenä suostuisi puhumaan isovanhemmilleen. Näin siis silloin, jos ne lapsen vanhemmat ovat ymmärtäneet, miten elää eri sukupolvien kanssa.

Ei ole harha. Vanhempani eivät ole vaihtaneet yhtään vaippaa lapsenlapseltaan koskaan eikä vahtinut myöskään. Nyt kun käyvät yhdeksääkymppiä, en minäkään vaihda yhtään vaippaa heille koskaan, enkä käy seurustelemassa. Hommatkoon viihdykkeensä muualta, niinhän ovat ennenkin tehneet.

Demonstroit juuri edellisen kirjoittajan kuvaamaa itsekkyyttä. Kun sinä et ole saanut vielä lisää vanhemmiltasi sen jälkeen, kun kasvoit aikuiseksi, rankaiset heitä vanhoina. No, kohtaat tämän toiminnan hedelmät todennäköisesti itse vanhuksena, kun lapsesi ovat oppineet, että omien vanhempien kunnioitus on vapaaehtoista ja punnitaan sen mukaan, kokeeko saaneensa heiltä riittävästi.

Amen. Suorastaan röyhkeyttä hipovia nämä joissakin kommenteissa maalaillut vaipanvaihtodiilit. No, ihmissuhteet kaikeksi onneksi eivät toimi ihan noin. Vielä viisikymppisenäkin koen ihan itse tarvitsevani omia vanhempiani, he ovat aina olleet minua ja sisaruksiani varten olemassa, vaikka aikoinaan ilmoittivatkin lapsikatraalleen että eivät aio kenenkään lapsia hoitaa. Pysyivät muuten lupauksessaan.

Mun vanhemmat eivät ilmeisesti tarvitse mua, koska OMA ELÄMÄ menee kaiken edelle yhä yli 7-kymppisenäkin. En todellakaan ala perään itkemään enkä myöhemmin auttelemaankaan. Ne vaa'an punnukset kun jossain vaiheessa aina kääntyvät toisinpäin. Silloin kun olisin apua tarvinnut, en saanut ja sitä rataa myös heille. Ei röyhkeyttä vain realismia.

Hyvänen aika, saattoiko tuosta kirjoituksestani ymmärtää että vanhemmillani ei olisi omaa elämää? Kyllä on ja vahvasti, vielä yli 80- vuotiainakin. Silti he ovat minua(kin) varten olemassa mutta ei tietysti minun ehdoillani!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on neljä pientä lasta ja kun omat lapseni saa lapsia niin meinaan todellakin ottaa hoitoon niin usein kun vaan pystyn.

Niin minäkin silloin kuvittelin, kun lapset oli pieniä. Mutta kummasti mieli on muuttunut, kun miehellä on alkanut tulla pitkäaikaissairauksia ja itselläkin on monenlaista vaivaa munuaisten vajaatoiminnasta kuluneeseen olkapäähän ja lonkan nivelrikkoon. Ehkä en olekaan niin hanakka hoitamaan, kun se tilanne tulee oikeasti eteen. Onneksi ei ole vielä ajankohtaista

Et olis ryypännyt munuaisias tohon kuntoon, eikä sun miehen erektio-ongelmat susta parane, päinvastoin... 😂

Ei kai äidit voi väsyä vanhetessaan. Kyllä niiden täytyy jaksaa toinen kierros hoitaa ihan samalla tavalla kuin nuorena. Mummot ovat niin itsekkäitä ja vaativat lapsiltaan nykyään ihan mahdottomia ja sitä, että niiden pitäisi jaksaa omia lapsiaan hoitaa. Minä aion kyllä pitää itsestäni niin hyvän huolen, että 60 vuotiaana jaksan hoitaa kaikki lapsenlapset ja auttaa tyttöjäni.

Mun äidillä alzheimer ja ei ole koskaan hoitanut lapsiani. Nyt minä hoidan häntä kerran kuukaudessa, kun ei tee enää mitään. Olen aina vähintään kaksinyötä hänen luonaan. Hoidan kaikki kotityöt ja raha -asiat ja ym.Asun kaukana hänestä ja hän on minut hoitanut hyvin. En hylkää rakasta äitiäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En saanut hoito apuja kun lapset oli pieniä, ollaan aikoinaan töiden perässä muutettu toiselle puolelle suomea joten omaiset eivät olleet lähellä lapsien ollessa pieniä. Toisaalta halusin olla lasteni kanssa enkä vaan kaivannut mitään vapaata, otin sen linjan että eletään lasten ehdoilla ja joskus sitten koittaa aika jolloin voi panostaa omiin harrastuksiin jne.

Okei, mitens sitten, oletko kiinnostunut siitä että lapsenlapsesi käyvät joskus luonasi, kun et pysty enää käymään harrastuksissasi, auttavat kotisi kanssa kun omat voimasi hiipuvat ja kuuntelevat suruasi, kun miehesi on kuollut?

Siis oikeesti harrasta, pidä hauskaa, nauti elämästäsi. Mutta kyllä siihen voi kuulua myös läheinen suhde lapsenlapsiisi.

Jos taas tuumit ettet halua heihin olla yhteydessä, niin älä sitten ihmettele miksei puhelin tai ovikello soi niin usein kuin mummuilma, jotka ovat touhunneet lastenlastesi kanssa. Sulla on oikeus tehdä miten haluat, sä muokkaat juuri sellaisen tulevaisuuden millaisen itse haluat.

Tämä on yleinen harha, jota pidetään kummallisesti etenkin 80-lukuisten keskuudessa yllä, koska he ovat ensimmäinen isovanhempansa hylännyt sukupolvi. Me vanhemmat tiedämme, että ihmissuhteenei tarvitse olla hoitosuhde missään vaiheessa. Lapsenlapsen vaippoja ei tarvitse vaihtaa, jotta hän täysi-ikäisenä suostuisi puhumaan isovanhemmilleen. Näin siis silloin, jos ne lapsen vanhemmat ovat ymmärtäneet, miten elää eri sukupolvien kanssa.

Ei ole harha. Vanhempani eivät ole vaihtaneet yhtään vaippaa lapsenlapseltaan koskaan eikä vahtinut myöskään. Nyt kun käyvät yhdeksääkymppiä, en minäkään vaihda yhtään vaippaa heille koskaan, enkä käy seurustelemassa. Hommatkoon viihdykkeensä muualta, niinhän ovat ennenkin tehneet.

Demonstroit juuri edellisen kirjoittajan kuvaamaa itsekkyyttä. Kun sinä et ole saanut vielä lisää vanhemmiltasi sen jälkeen, kun kasvoit aikuiseksi, rankaiset heitä vanhoina. No, kohtaat tämän toiminnan hedelmät todennäköisesti itse vanhuksena, kun lapsesi ovat oppineet, että omien vanhempien kunnioitus on vapaaehtoista ja punnitaan sen mukaan, kokeeko saaneensa heiltä riittävästi.

Amen. Suorastaan röyhkeyttä hipovia nämä joissakin kommenteissa maalaillut vaipanvaihtodiilit. No, ihmissuhteet kaikeksi onneksi eivät toimi ihan noin. Vielä viisikymppisenäkin koen ihan itse tarvitsevani omia vanhempiani, he ovat aina olleet minua ja sisaruksiani varten olemassa, vaikka aikoinaan ilmoittivatkin lapsikatraalleen että eivät aio kenenkään lapsia hoitaa. Pysyivät muuten lupauksessaan.

Mun vanhemmat eivät ilmeisesti tarvitse mua, koska OMA ELÄMÄ menee kaiken edelle yhä yli 7-kymppisenäkin. En todellakaan ala perään itkemään enkä myöhemmin auttelemaankaan. Ne vaa'an punnukset kun jossain vaiheessa aina kääntyvät toisinpäin. Silloin kun olisin apua tarvinnut, en saanut ja sitä rataa myös heille. Ei röyhkeyttä vain realismia.

Hyvänen aika, saattoiko tuosta kirjoituksestani ymmärtää että vanhemmillani ei olisi omaa elämää? Kyllä on ja vahvasti, vielä yli 80- vuotiainakin. Silti he ovat minua(kin) varten olemassa mutta ei tietysti minun ehdoillani!

Katsos kun minua varten ei ole! Ei soiteta, ei pyydetä kylään, matkaillaan vaan. Korttiakaan ei lähetetä. Helvettiäkö sellaisista piittaan. Aika näyttää kyllä mistä kana kusee.

Vierailija kirjoitti:

Kun poika meni naimisiin niin minä ilmoitin, että tulen tästä lähtien teille joka perjantai-ilta ja lähden pois vasta lauantaina. Haluan pitää läheiset välit perheeseeni ja parhaitenhan se sujuu niin, että ollaan paljon yhdessä. Miniä vastusteli, mutta sanoin, että tällä tavalla sitä luodaan pohjaa tulevien lastenlasten hyvälle elämälle. Olen koko perheelle läheinen liiton alusta alkaen ja kun niitä vauvoja tulee, niin olen jo tottunut tähän rutiiniin. Ei ne läheiset ihmissuhteet synny tyhjästä, kyllä niitä pitää hoitaa. Lisäksi minä en enää ole yksinäinen kotonani, vaan saan seuraa pojan perheestä ja voidaan tehdä kaikkea yhdessä. Jokainen hyötyy.

Minusta on turha odottaa lastenlasten syntymään asti, nuorta perhettä pitää tukea paljon aikaisemmin.

Siis tämän täytyy olla vitsi, onhan? Jos tuo olisi totta, niin olisi kamalaa. Anoppi tulisi joka perjantai kylään ja olisi yötä, vaikkei olisi edes lapsenlapsia tai vaikka olisikin, niin ihan painajaismaista se olisi silti!