Lue keskustelun säännöt.
Mieheni uusavuttomuus ja lapsellisuus kodinhoidossa
hottentotti
09.03.2016 |
Tästä aiheesta olen lukenut monta muutakin samankaltaista ketjua täältä palstalta. Näiden rohkaisemana päätin aloittaa oman ketjuni meidän tilanteesta, jospa saisin vaikka vertaistukea ja neuvoja muilta palstalaisilta.
Olemme nuori opiskeleva pari, ja itse käyn lisäksi lähes kokopäiväisesti töissä samalla kun viimeistelen tutkintoani. Lapsia ei ole, kaksi koiraa kylläkin. Yhdessä olemme mieheni/poikaystäväni kanssa olleet muutaman vuoden. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin "ensihuuman" laannuttua herännyt arkitodellisuuteen, jossa minä olen vetovastuussa koko kotitaloutemme hoidosta. Tiedän kyllä, että saatoin antaa alkuhuuman sumussa vähän liikaa siimaa.. nautin itse suunnattomasti ruoanlaitosta ja samoin olen tarkka kodin siisteydestä, mutta en kylläkään mikään nipo. Mietin aiemmin, että olenko itse ajanut parisuhteemme tilanteeseen, että mieheni olettaa minun mielellään tekevän kaiken. Tänä päivänä se ei kuitenkaan toimi enää tekosyynä, sillä olen useaan otteeseen puhunut aiheesta. Tämä tuskin on mikään uniikki ongelma tosin..
Joka tapauksessa, tuntuu siltä, että poikaystäväni ikään kuin elää yhteisessä kodissamme huoletonta opiskelijaelämää sillä erotuksella, että hänellä on äiti eli minä huoltamassa häntä. Välillä teen kokeiluja, että en itse tee mitään tai kehota häntä tekemään / ehdota siivousta. Silloin ei tapahdu mitään. Pari päivää sitten pesimme pyykkiä; tätä ennen samat pyykit olivat roikkuneet kuivumassa jo pari viikkoa ja koneeseen laittoa odotti kolme koneellista. En muista, että mies olisi parisuhteemme aikana KERTAAKAAN pessyt pyykkiä oma-aloitteisesti. Joko niin, että minä pesen meidän pyykkimme, koska en jaksa katsella hirveitä pyykkikasoja, tai kehotan häntä tekemään sen, jolloin vastaus on yleensä "joo joo, en jaksa nyt, myöhemmin".. Tiedämme kaikki, mitä tuo myöhemmin tarkoittaa. Hän on suuttunut minulle monesti siitä, kun olen kyllästynyt tähän "myöhemmin" = "ei ikinä" -vastaukseen ja sanoo, että minä käskytän häntä, ja aina kun sanon jostakin sen pitäisi tapahtua sillä sekunnilla. No joo, kyllä. Tätä nykyä sanon, että "ei myöhemmin, vaan nyt" koska muuten ko. kotityö ei tule koskaan tehdyksi. Sama kaava toistuu astianpesukoneen täytön / tyhjennyksen kanssa. Siihen menee oikeasti puoli minuuttia.
Ihmettelen kovasti, miten hän on pärjännyt aiemmin eläessään silloin, kun emme vielä seurustelleet. Ihan totta?? Tiedän myös, ettei minun pitäisi antaa enää siimaa, ja nykyään olenkin melko tiukka näissä asioissa. MUTTA! Heräsin vasta joku aika sitten siihen todelliseen ongelmaan täällä palstaillessani ja lukiessani jonkun kirjoittamaa ketjua ja siihen liittyviä uutisointeja siitä, kuinka miehet "osallistuvat kotitöihin", mutta naiset pyörittävät ja valvovat tätä "projektia". Ja kyllä, monesti varmasti toisinkin päin. Oli miten oli, tässäkin taloudessa todellinen ongelma on se, että mitään ei koskaan tapahtuisi ja kämppä olisi kuin kaatopaikka, ei ikinä puhtaita vaatteita tai tiskejä jne. mikäli minä en valvoisi, että täällä siivotaan / käydään kaupassa / laitetaan ruokaa. Se on tosi raskasta. En jaksa edes riidellä aiheesta, vaikka mies kyllä herkästi suuttuu jos asiasta mainitsen. Ja olen kyllä maininnut monen monta kertaa, en mielestäni edes nalkuttaen enkä todella haasta riitaa, vaan keskustellen asiasta. Tästä päästään toiseen "lapselliseen" piirteeseen: kun yritän aiheesta keskustella, mies alkaa itkeä / huutaa / riidellä. Sanon vain rauhallisesti, että tässä ollaan aikuisia ihmisiä ja myös ns. ikävistä asioista on voitava keskustella rauhallisesti ilman että tarvitsee riidellä. Se on ikään kuin hänen lapsellinen puolustusmenetelmänsä, että kun jotain ikävää nostetaan esiin, hän ei ensinnäkään katso minua silmiin vaan pahimmassa tapauksessa kääntää selän ja menee sohvalla/sängylle selkä minuun päin käännettynä nyyhkyttämään, tai vaihtoehtoisesti hän suuttuu ja alkaa "aina sää..".
Viimeksi joku aika sitten kun kysyin häneltä, että mitähän sinun mielestäsi täällä tänään pitäisi tehdä (meillä oli molemmilla vapaapäivä, eikä oltu siivottu taas vaihteeksi pitkään aikaan yhden kokeiluni lopputuloksena), hän sai lopulta kakistettua ulos että "siivota...?" Tähän vastasin että kyllä, ja olisitko ajatellut sitä, jos en olisi asiasta maininnut. Hän hermostui ja loukkaantui että "tarviiko heti aamulla alkaa syyttämään" ????? Huh huh.. olen myös monesti maininnut siitä, että mielestäni teinit käyttäytyvät tuolla tavalla. Kyllä asioista on voitava keskustella ja tuossakin tilanteessa pyysin (monesti) anteeksi sitä, jos sanoin asiani syyttävään sävyyn, sillä en sitä tarkoittanut.
Hänellä on myös tapana jättää vaatteita kasoittain sohvalle / PÖYDÄLLE / tuoleille jne. Ne siinä sitten kasaantuvat ja kasaantuvat, kunnes riidan päätteeksi hän ne siitä siivoaa tai minä viikkaan ne kaappiin. Myöskin, jos laitan vaatteet / lojuvat tavarat paikoilleen niin saan kuulla siitä, että siirtelen aina hänen tavaroitaan eikä hän sitten löydä niitä. Olen todennut tähän, että jos hän itse pitäisi tavaroistaan tai vaatteistaan huolta eikä jättäisi niitä lojumaan, minun ei tarvitsisi niitä siirtää. Eräänä päivänä nousi hirveä haloo siitä kun hän ei löytänyt yhtiä housujaan ja väitti, että minä olen taas "pistänyt ne jonnekin". Myöhemmin kävin itse läpi hänen vaatekaappinsa ja siellähän ne olivat siistissä pinkassa (minun järjestelemässäni). Muuten tähän liittyen, aika huvittavaa mutta myös rasittavaa on se, että yksi yleisimmistä keskustelunaloituksista kotona hänellä on "mihin oot pistänyt mun x-asian!" Sanon tämän jo toistamiseen, mutta ihan totta en käsitä, miten hän on selvinnyt elämästä yksin asuessaan.
Myöskään koiria hän ei ikinä vapaaehtoisesti voi käyttää ulkona. Jos olen pitkän päivän töissä, täytyy minun aina erikseen pyytää että hän voisi käyttää ne pissalla. Joskus menen töistä suoraan salille, mutta tämäkin on mahdollista vain jos hän voi käyttää koirat pissalla (5min). Viimeksi hän totesi ettei ole mikään koiranulkoiluttaja minulle...?? Koirat ovat kyllä alunperin minun, mutta silti.. Mielestäni semipieni vaiva siihen nähden, mitä minä joka päivä teen hänen eteensä. Laitan ruuan, siivoan hänenkin jälkensä ja tuon ruoan pöytään.
Niin, ajanpuutteestahan tässä ei ole kyse, sillä hänellä on kaikki päivät aikaa. Luentoja on vähän ja pääasiassa hän on täällä kotosalla. Voi luoja että hyppisin riemusta jos joku päivä tulisin kotiin töistä ja astianpesukone olisi tyhjennetty ja täytetty, lattiat imuroitu ja koirat käytetty ulkona ja ruoka odottaisi pöydässä! Hänellä olisi siis se kahdeksan tuntia aikaa tehdä tämä ( vaikka opiskeleekin, niin jos on kotona niin tällaiset asiat käyvät kädenkäänteessä, ainakin ne itseltäni sujuvat aina niinä päivinä kun olen kotona ja opiskelen). Tai, jos edes YKSI asia näistä olisi tehnynä. No, enpä muista milloin olisi ollut, mutta minähän nämä asiat teen sitten työpäiväni jälkeen.
Tähän kaikkeen liittyy myös se, että useista keskusteluista huolimatta minun stressini ja työnmääräni ei ole selvästikään tullut miehelle selväksi. En vain käsitä, miten muuten tosi fiksun ja empaattisen ihmisen on niin vaikea ymmärtää tätä. Hän on kuitenkin älykäs, hauska, seurallinen ja mukava.. no, paitsi vähemmissä määrin minua kohtaan. Kavereiden kesken hän on suosittu ja kaverit tietysti kuittaavatkin tällaiset asiat sillä että no X nyt on sellainen veijari. Hoh hoijaa! Tähän liittyen - ja tästäkin on keskusteltu, tai minä lähinnä pitänyt monologia ja yrittänyt saada häntä keskustelemaan - hän ei oikein pysty asettumaan asemaani ja ymmärtämään sitä, että kun käyn 30 h / viikossa töissä ja siihen opiskelut, koirien ulkoilutukset ja kodinhoito päälle, niin en minä jaksa olla koko ajan menossa ja tekemässä. Ja sitten hän loukkaantuu. Olen yrittänyt sanoa, että minulla on paljon tekemistä, ja kun koko taloudenhoitokin on minun kontollani niin minun aikani ei yksinkertaisesti riitä jatkuvasti puuhaamaan jotakin. Saatan päästä illalla myöhään töistä ja seuraavana päivänä aamuvuoro, ja sillä välin hän tahtoisi lähteä yhdessä käymään oluella tms. ja hengata kavereiden kanssa jne. jne. Olen sanonut monesti, että en jaksa, täytyy mennä suoraan nukkumaan heti kun olen saanut käytyä koirien kanssa lenkillä ja syötyä yms. En tiedä miten muilla työssäkäyvillä pariskunnilla on, puuhaatteko te jotakin jatkuvasti viikolla? Viikonloppu on eri, jos on vapaata. Mutta en minä vapaapäivinäkään jaksa koko ajan olla tekemässä jotakin. Nautin suunnattomasti omasta ajasta ja minulla onkin itsekseni paljon tekemistä, tosiaan opiskelen ja luen paljon, minulla on ns. omat kutsumukseni. Tietenkin vietän mielelläni myös aikaa miehen tai ystävien kanssa, mutta en voi laittaa kaikkea vapaa-aikaani siihen mielenterveyttäni uhraamatta. Ja olen yrittänyt sanoa, että meillä olisi pariskuntana enemmän aikaa yhdessä jos hän tekisi osuutensa kotitöistä. Ymmärrän kyllä, että jotkut ihmiset eivät omaa aikaa kaipaa, mutta minä en näihin kuulu. Mieheni kuuluu, ja siksi hän ei voi ymmärtää, etten halua viettää mahdollisesti viikon ainutta vapaapäivääni ravaamalla ympäri kaupunkia ja tehden sitä sun tätä. Olen sanonut tästäkin, että on kiva viettää aikaa yhdessä, mutta ei joka hetki ja se on normaalia, mehän asumme ja elämme yhdessä, mutta emme ole sama henkilö, vaan kyllä parisuhteessakin ihmisillä saa olla omia harrastuksia ja menoja ja kiinnostuksen kohteita ilman että jatkuvasti täytyy huomioida toista kuin lasta. Olen kertonut, että en voi muuttaa luonnettani hänen vuokseen, ja jos hän ei pysty elämään sen tiedon kanssa tai minun kanssani, on meidän erottava. Eikä tämä ole mikään uhkaus vaan fakta. Tietenkään en voi pakottaa ketään olemaan kanssani.
Ja monesti mietinkin, onko tällä suhteella tulevaisuutta. Kasvaako se tuosta ja oppii? Ei minulla ole aikaa eikä kiinnostusta holhota ketään, etenkään, kun siitä saa vain huutoa ja paskaa niskaan. Meillä on kuitenkin paljon hyvää ja viihdymme toistemme seurassa, hän on hauska vaikkakin ns. "vaativa" (vaatii siis paljon huomiota ja aikaa..). Meillä on myös samoja kiinnostuksen kohteita, etenkin älyllisesti, viihdymme molemmat luonnossa ja tulevaisuuden haaveemme ovat samankaltaisia. Mutta tällä hetkellä ja pitkään vain ovat vaivanneet nämä samat asiat, ja ne painavat joka päivä arjessa.
Noh, olen päättänyt että mietin tätä asiaa ja jos hän ei paranna tapojaan on vakavan keskustelun paikka. Erosta on tosin puhuttu aiemminkin, mutta olemme päättäneet jäädä yhteen ja meillä meneekin nyt paremmin kuin vielä muutama kuukausi sitten. Omalta kannaltani eron ajattelua tosin vaikeuttaa myös se, että tiedän että hän romahtaisi täysin ja se särkee sydämeni. Itse on olen tavallaan hieman "kylmäkiskoisempi" ja pystyn ajattelemaan asiaa käytännöllisesti.
Mutta sitten kiinnostavimpaan kohtaan: muiden vastaavien ketjujen innoittamana olen päättänyt aloittaa nyt päättymättömän kokeilun kodinhoidossa. Toisin sanoen, joko kokeilu päättyy lopulta eroon tai siihen, että mies parantaa tapansa. En aio enää pestä hänen pyykkejään, en huomauttaa hänelle siivoamisesta, ruoanlaitosta, koirien hoidosta jne. Yleensä minun kontollani on myös laskuista/vuokranmaksusta huolehtiminen. Noh, tietenkin aion huomauttaa vuokranmaksusta (vaikka maksankin siitä suurimman osan) mutta hänen omat asiansa jätän tästä lähin itselleen, aikuinen ihminen kun on.
Jos teitä kiinnostaa niin päivittelen tänne tuloksia ja uusia käänteitä. Tulipas tästä pitkä avautuminen.. toivottovasti jaksatte lukea!
Kommentit (98)
Sä oot supermuija ja on kyllä kumma mies. Jatka sinnikkäästi kokeilua! tsemppii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden pienen ajatusvirheen huomasin aloituksessasi. Sanot, että miehesi on sellainen, joka ei tarvitse omaa aikaa, mutta sinä tarvitset. Mitä mies sitten tekee kotona päivät pitkät? Eikö sillä ole päivisin joka ikinen päivä koko päivä sitä omaa aikaa? Ei ihme, että jaksaa illalla innostua ihmisten näkemisestä.
Älä siis kuvittele, että olisitte tuossa asiassa erilaisia. Miehellä on omaa aikaa silloin, kun sinä olet töissä. Jos hänellä ei sitä olisi, niin ei ehkä hänkään jaksaisi illalla enää mihinkään lähteä.
Liian "sivistynyttä" touhua. Suosittelen kans totaaliräjähdystä; paiskaat äijän kamat lattialle tai ainakin jotain särkyvää ja karjaiset VOI JUMALAUTA. Sitten annat tulla oikein antaumuksella, mitä sä oikeesti siitä äijästä ja sen viuruttamisesta aattelet.
Auttaa takuuvarmasti.
Nämä tilanteet eivät todellakaan vaadi sitä, että mies on täysin avuton ja kuolisi pois ilman apua. Yllättävän pienetkin erot standardeissa voi vaikuttaa totaalisesti siihen kuka tekee kaikki hommat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle olisi vastenmielistä asua kanssasi. Koko tekstistä huokuu ylemmyydentuntoisuus. Syyttelet teiniksi, lapselliseksi, jne. Mikä sitten itse olet, lapsiinsekaantuja?
Mies nyyhkyttää kun hänelle sanoo että kotityöt pitäisi tehdä. Ihan aiheellista syytellä lapselliseksi, lapsen käytöstä tuo on.
Ja mitä siis sanoo ap:sta, että lapsen kanssa ylläpidetään seksi-ja parisuhdetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle olisi vastenmielistä asua kanssasi. Koko tekstistä huokuu ylemmyydentuntoisuus. Syyttelet teiniksi, lapselliseksi, jne. Mikä sitten itse olet, lapsiinsekaantuja?
Mies nyyhkyttää kun hänelle sanoo että kotityöt pitäisi tehdä. Ihan aiheellista syytellä lapselliseksi, lapsen käytöstä tuo on.
Ja mitä siis sanoo ap:sta, että lapsen kanssa ylläpidetään seksi-ja parisuhdetta?
Googleta, mitä eroa on "lapsella" ja "lapsellisella".
Mies vaikuttaa henkisesti raakileelta, ikuiselta mammanpojalta.
Ja näitä "liian pitkä teksti, en jaksanut lukea" -kommentoijia ihmettelen: miten te olette selvinneet edes peruskoulusta (vai oletteko?) jos lukutaito on tuolla mallilla? Onko täällä ihan oikeesti tämmöiset määrät aikuisia ihmisiä, joille jo jokin A4-kokoisen arkin tekstimäärämä on ylivoimainen ponnistus? En yhtään ihmettele enää, että Suomi on tässä jamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hä. Tottakai mies (poika) alkaa itkeä, kun olet saanut tosiasioista vihiä. Käyttää itkemistä lyömäaseena, jotta lopettaisit hänen ahdistelun ja syyllistyisit vielä enemmän ja passaisit enemmän. Sanoisi hän ihan mitä vaan, niin jäisi kiinni sinun passauttamisesta.
Ootko oikeasti tosissas että
- maksat suurimman osan menoista
- teet kaikki kotityöt
- käyt töissä eli tuot rahaa pöytään ?
Tulevaisuudessa hoidat sitten lapsetkin ja vanhana tuo mies ehkä sairastuu ja joudut hoitamaan häntä kokopäiväisesti. Mitä itse saat? Huomaatko, että joka päivä tätä lisää on vain etu miehelle? Jos hän asuisi yksin, niin hoitaisi nuo kaikki itse.
Maksat asunnostanne siis enemmän vuokraa kuin miehesi, miksi ihmeessä??? Newsflash: miehesi on lompakkoloinen 😃
5 vuoden päästä tulet potkimaan itseäsi siitä, ettet tajunnut jättää tätä ääliötä aiemmin. Mitä paremmin pääset suhteesta pois, sitä parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hottentotti kirjoitti:
Tästä aiheesta olen lukenut monta muutakin samankaltaista ketjua täältä palstalta. Näiden rohkaisemana päätin aloittaa oman ketjuni meidän tilanteesta, jospa saisin vaikka vertaistukea ja neuvoja muilta palstalaisilta.
Olemme nuori opiskeleva pari, ja itse käyn lisäksi lähes kokopäiväisesti töissä samalla kun viimeistelen tutkintoani. Lapsia ei ole, kaksi koiraa kylläkin. Yhdessä olemme mieheni/poikaystäväni kanssa olleet muutaman vuoden. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin "ensihuuman" laannuttua herännyt arkitodellisuuteen, jossa minä olen vetovastuussa koko kotitaloutemme hoidosta. Tiedän kyllä, että saatoin antaa alkuhuuman sumussa vähän liikaa siimaa.. nautin itse suunnattomasti ruoanlaitosta ja samoin olen tarkka kodin siisteydestä, mutta en kylläkään mikään nipo. Mietin aiemmin, että olenko itse ajanut parisuhteemme tilanteeseen, että mieheni olettaa minun mielellään tekevän kaiken. Tänä päivänä se ei kuitenkaan toimi enää tekosyynä, sillä olen useaan otteeseen puhunut aiheesta. Tämä tuskin on mikään uniikki ongelma tosin..
Joka tapauksessa, tuntuu siltä, että poikaystäväni ikään kuin elää yhteisessä kodissamme huoletonta opiskelijaelämää sillä erotuksella, että hänellä on äiti eli minä huoltamassa häntä. Välillä teen kokeiluja, että en itse tee mitään tai kehota häntä tekemään / ehdota siivousta. Silloin ei tapahdu mitään. Pari päivää sitten pesimme pyykkiä; tätä ennen samat pyykit olivat roikkuneet kuivumassa jo pari viikkoa ja koneeseen laittoa odotti kolme koneellista. En muista, että mies olisi parisuhteemme aikana KERTAAKAAN pessyt pyykkiä oma-aloitteisesti. Joko niin, että minä pesen meidän pyykkimme, koska en jaksa katsella hirveitä pyykkikasoja, tai kehotan häntä tekemään sen, jolloin vastaus on yleensä "joo joo, en jaksa nyt, myöhemmin".. Tiedämme kaikki, mitä tuo myöhemmin tarkoittaa. Hän on suuttunut minulle monesti siitä, kun olen kyllästynyt tähän "myöhemmin" = "ei ikinä" -vastaukseen ja sanoo, että minä käskytän häntä, ja aina kun sanon jostakin sen pitäisi tapahtua sillä sekunnilla. No joo, kyllä. Tätä nykyä sanon, että "ei myöhemmin, vaan nyt" koska muuten ko. kotityö ei tule koskaan tehdyksi. Sama kaava toistuu astianpesukoneen täytön / tyhjennyksen kanssa. Siihen menee oikeasti puoli minuuttia.
Ihmettelen kovasti, miten hän on pärjännyt aiemmin eläessään silloin, kun emme vielä seurustelleet. Ihan totta?? Tiedän myös, ettei minun pitäisi antaa enää siimaa, ja nykyään olenkin melko tiukka näissä asioissa. MUTTA! Heräsin vasta joku aika sitten siihen todelliseen ongelmaan täällä palstaillessani ja lukiessani jonkun kirjoittamaa ketjua ja siihen liittyviä uutisointeja siitä, kuinka miehet "osallistuvat kotitöihin", mutta naiset pyörittävät ja valvovat tätä "projektia". Ja kyllä, monesti varmasti toisinkin päin. Oli miten oli, tässäkin taloudessa todellinen ongelma on se, että mitään ei koskaan tapahtuisi ja kämppä olisi kuin kaatopaikka, ei ikinä puhtaita vaatteita tai tiskejä jne. mikäli minä en valvoisi, että täällä siivotaan / käydään kaupassa / laitetaan ruokaa. Se on tosi raskasta. En jaksa edes riidellä aiheesta, vaikka mies kyllä herkästi suuttuu jos asiasta mainitsen. Ja olen kyllä maininnut monen monta kertaa, en mielestäni edes nalkuttaen enkä todella haasta riitaa, vaan keskustellen asiasta. Tästä päästään toiseen "lapselliseen" piirteeseen: kun yritän aiheesta keskustella, mies alkaa itkeä / huutaa / riidellä. Sanon vain rauhallisesti, että tässä ollaan aikuisia ihmisiä ja myös ns. ikävistä asioista on voitava keskustella rauhallisesti ilman että tarvitsee riidellä. Se on ikään kuin hänen lapsellinen puolustusmenetelmänsä, että kun jotain ikävää nostetaan esiin, hän ei ensinnäkään katso minua silmiin vaan pahimmassa tapauksessa kääntää selän ja menee sohvalla/sängylle selkä minuun päin käännettynä nyyhkyttämään, tai vaihtoehtoisesti hän suuttuu ja alkaa "aina sää..".
Viimeksi joku aika sitten kun kysyin häneltä, että mitähän sinun mielestäsi täällä tänään pitäisi tehdä (meillä oli molemmilla vapaapäivä, eikä oltu siivottu taas vaihteeksi pitkään aikaan yhden kokeiluni lopputuloksena), hän sai lopulta kakistettua ulos että "siivota...?" Tähän vastasin että kyllä, ja olisitko ajatellut sitä, jos en olisi asiasta maininnut. Hän hermostui ja loukkaantui että "tarviiko heti aamulla alkaa syyttämään" ????? Huh huh.. olen myös monesti maininnut siitä, että mielestäni teinit käyttäytyvät tuolla tavalla. Kyllä asioista on voitava keskustella ja tuossakin tilanteessa pyysin (monesti) anteeksi sitä, jos sanoin asiani syyttävään sävyyn, sillä en sitä tarkoittanut.
Hänellä on myös tapana jättää vaatteita kasoittain sohvalle / PÖYDÄLLE / tuoleille jne. Ne siinä sitten kasaantuvat ja kasaantuvat, kunnes riidan päätteeksi hän ne siitä siivoaa tai minä viikkaan ne kaappiin. Myöskin, jos laitan vaatteet / lojuvat tavarat paikoilleen niin saan kuulla siitä, että siirtelen aina hänen tavaroitaan eikä hän sitten löydä niitä. Olen todennut tähän, että jos hän itse pitäisi tavaroistaan tai vaatteistaan huolta eikä jättäisi niitä lojumaan, minun ei tarvitsisi niitä siirtää. Eräänä päivänä nousi hirveä haloo siitä kun hän ei löytänyt yhtiä housujaan ja väitti, että minä olen taas "pistänyt ne jonnekin". Myöhemmin kävin itse läpi hänen vaatekaappinsa ja siellähän ne olivat siistissä pinkassa (minun järjestelemässäni). Muuten tähän liittyen, aika huvittavaa mutta myös rasittavaa on se, että yksi yleisimmistä keskustelunaloituksista kotona hänellä on "mihin oot pistänyt mun x-asian!" Sanon tämän jo toistamiseen, mutta ihan totta en käsitä, miten hän on selvinnyt elämästä yksin asuessaan.
Myöskään koiria hän ei ikinä vapaaehtoisesti voi käyttää ulkona. Jos olen pitkän päivän töissä, täytyy minun aina erikseen pyytää että hän voisi käyttää ne pissalla. Joskus menen töistä suoraan salille, mutta tämäkin on mahdollista vain jos hän voi käyttää koirat pissalla (5min). Viimeksi hän totesi ettei ole mikään koiranulkoiluttaja minulle...?? Koirat ovat kyllä alunperin minun, mutta silti.. Mielestäni semipieni vaiva siihen nähden, mitä minä joka päivä teen hänen eteensä. Laitan ruuan, siivoan hänenkin jälkensä ja tuon ruoan pöytään.
Niin, ajanpuutteestahan tässä ei ole kyse, sillä hänellä on kaikki päivät aikaa. Luentoja on vähän ja pääasiassa hän on täällä kotosalla. Voi luoja että hyppisin riemusta jos joku päivä tulisin kotiin töistä ja astianpesukone olisi tyhjennetty ja täytetty, lattiat imuroitu ja koirat käytetty ulkona ja ruoka odottaisi pöydässä! Hänellä olisi siis se kahdeksan tuntia aikaa tehdä tämä ( vaikka opiskeleekin, niin jos on kotona niin tällaiset asiat käyvät kädenkäänteessä, ainakin ne itseltäni sujuvat aina niinä päivinä kun olen kotona ja opiskelen). Tai, jos edes YKSI asia näistä olisi tehnynä. No, enpä muista milloin olisi ollut, mutta minähän nämä asiat teen sitten työpäiväni jälkeen.
Tähän kaikkeen liittyy myös se, että useista keskusteluista huolimatta minun stressini ja työnmääräni ei ole selvästikään tullut miehelle selväksi. En vain käsitä, miten muuten tosi fiksun ja empaattisen ihmisen on niin vaikea ymmärtää tätä. Hän on kuitenkin älykäs, hauska, seurallinen ja mukava.. no, paitsi vähemmissä määrin minua kohtaan. Kavereiden kesken hän on suosittu ja kaverit tietysti kuittaavatkin tällaiset asiat sillä että no X nyt on sellainen veijari. Hoh hoijaa! Tähän liittyen - ja tästäkin on keskusteltu, tai minä lähinnä pitänyt monologia ja yrittänyt saada häntä keskustelemaan - hän ei oikein pysty asettumaan asemaani ja ymmärtämään sitä, että kun käyn 30 h / viikossa töissä ja siihen opiskelut, koirien ulkoilutukset ja kodinhoito päälle, niin en minä jaksa olla koko ajan menossa ja tekemässä. Ja sitten hän loukkaantuu. Olen yrittänyt sanoa, että minulla on paljon tekemistä, ja kun koko taloudenhoitokin on minun kontollani niin minun aikani ei yksinkertaisesti riitä jatkuvasti puuhaamaan jotakin. Saatan päästä illalla myöhään töistä ja seuraavana päivänä aamuvuoro, ja sillä välin hän tahtoisi lähteä yhdessä käymään oluella tms. ja hengata kavereiden kanssa jne. jne. Olen sanonut monesti, että en jaksa, täytyy mennä suoraan nukkumaan heti kun olen saanut käytyä koirien kanssa lenkillä ja syötyä yms. En tiedä miten muilla työssäkäyvillä pariskunnilla on, puuhaatteko te jotakin jatkuvasti viikolla? Viikonloppu on eri, jos on vapaata. Mutta en minä vapaapäivinäkään jaksa koko ajan olla tekemässä jotakin. Nautin suunnattomasti omasta ajasta ja minulla onkin itsekseni paljon tekemistä, tosiaan opiskelen ja luen paljon, minulla on ns. omat kutsumukseni. Tietenkin vietän mielelläni myös aikaa miehen tai ystävien kanssa, mutta en voi laittaa kaikkea vapaa-aikaani siihen mielenterveyttäni uhraamatta. Ja olen yrittänyt sanoa, että meillä olisi pariskuntana enemmän aikaa yhdessä jos hän tekisi osuutensa kotitöistä. Ymmärrän kyllä, että jotkut ihmiset eivät omaa aikaa kaipaa, mutta minä en näihin kuulu. Mieheni kuuluu, ja siksi hän ei voi ymmärtää, etten halua viettää mahdollisesti viikon ainutta vapaapäivääni ravaamalla ympäri kaupunkia ja tehden sitä sun tätä. Olen sanonut tästäkin, että on kiva viettää aikaa yhdessä, mutta ei joka hetki ja se on normaalia, mehän asumme ja elämme yhdessä, mutta emme ole sama henkilö, vaan kyllä parisuhteessakin ihmisillä saa olla omia harrastuksia ja menoja ja kiinnostuksen kohteita ilman että jatkuvasti täytyy huomioida toista kuin lasta. Olen kertonut, että en voi muuttaa luonnettani hänen vuokseen, ja jos hän ei pysty elämään sen tiedon kanssa tai minun kanssani, on meidän erottava. Eikä tämä ole mikään uhkaus vaan fakta. Tietenkään en voi pakottaa ketään olemaan kanssani.
Ja monesti mietinkin, onko tällä suhteella tulevaisuutta. Kasvaako se tuosta ja oppii? Ei minulla ole aikaa eikä kiinnostusta holhota ketään, etenkään, kun siitä saa vain huutoa ja paskaa niskaan. Meillä on kuitenkin paljon hyvää ja viihdymme toistemme seurassa, hän on hauska vaikkakin ns. "vaativa" (vaatii siis paljon huomiota ja aikaa..). Meillä on myös samoja kiinnostuksen kohteita, etenkin älyllisesti, viihdymme molemmat luonnossa ja tulevaisuuden haaveemme ovat samankaltaisia. Mutta tällä hetkellä ja pitkään vain ovat vaivanneet nämä samat asiat, ja ne painavat joka päivä arjessa.
Noh, olen päättänyt että mietin tätä asiaa ja jos hän ei paranna tapojaan on vakavan keskustelun paikka. Erosta on tosin puhuttu aiemminkin, mutta olemme päättäneet jäädä yhteen ja meillä meneekin nyt paremmin kuin vielä muutama kuukausi sitten. Omalta kannaltani eron ajattelua tosin vaikeuttaa myös se, että tiedän että hän romahtaisi täysin ja se särkee sydämeni. Itse on olen tavallaan hieman "kylmäkiskoisempi" ja pystyn ajattelemaan asiaa käytännöllisesti.
Mutta sitten kiinnostavimpaan kohtaan: muiden vastaavien ketjujen innoittamana olen päättänyt aloittaa nyt päättymättömän kokeilun kodinhoidossa. Toisin sanoen, joko kokeilu päättyy lopulta eroon tai siihen, että mies parantaa tapansa. En aio enää pestä hänen pyykkejään, en huomauttaa hänelle siivoamisesta, ruoanlaitosta, koirien hoidosta jne. Yleensä minun kontollani on myös laskuista/vuokranmaksusta huolehtiminen. Noh, tietenkin aion huomauttaa vuokranmaksusta (vaikka maksankin siitä suurimman osan) mutta hänen omat asiansa jätän tästä lähin itselleen, aikuinen ihminen kun on.
Jos teitä kiinnostaa niin päivittelen tänne tuloksia ja uusia käänteitä. Tulipas tästä pitkä avautuminen.. toivottovasti jaksatte lukea!
no en kyllä jaksanut lukea kokonaan. Mutta siis. pyykkää omat pyykkisi, siivoa omat sotkusi, älä tee ruokaa ollenkaan, ulkoiluta koirat itse. Kyllä se rupeaa vielä jotain itsekin tekemään, jos ei niin sitten elää haisevana possuna. Oletteko tehneet noita kotitöitä yhdessä? siis että vaikka ripustaisitte pyykkejä yhdessä, tekisitte ruokaa yhdessä jne. pyydät vaikka pilkkomaan salaattiainekset yms.
Miehesi ei ole aikuinen vaan lapsi. Toisaalta kätevää, ei tarvi lisääntyä kun kotona on jo vauva, vaikkakin iso sellainen.
Mitä tuollaisella miehellä tekee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehesi ei ole aikuinen vaan lapsi. Toisaalta kätevää, ei tarvi lisääntyä kun kotona on jo vauva, vaikkakin iso sellainen.
Mitä tuollaisella miehellä tekee?
Käyttää isona baby born -nukkena? Hyi, seksiä en kyllä voisi tuollaisen vinkuvan vauvan kanssa harrastaa!
Vierailija kirjoitti:
Miehesi ei ole aikuinen vaan lapsi. Toisaalta kätevää, ei tarvi lisääntyä kun kotona on jo vauva, vaikkakin iso sellainen.
Mitä tuollaisella miehellä tekee?
ei miehet ole hyödykkeitä millä tekee tai ei tee jotain. Mitä vauvalla tekee pitäisikö heittää mäkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies vaikuttaa henkisesti raakileelta, ikuiselta mammanpojalta.
Ja näitä "liian pitkä teksti, en jaksanut lukea" -kommentoijia ihmettelen: miten te olette selvinneet edes peruskoulusta (vai oletteko?) jos lukutaito on tuolla mallilla? Onko täällä ihan oikeesti tämmöiset määrät aikuisia ihmisiä, joille jo jokin A4-kokoisen arkin tekstimäärämä on ylivoimainen ponnistus? En yhtään ihmettele enää, että Suomi on tässä jamassa.
Luen 2-5 romaania kuukaudessa, vähintään. Silti en jaksanut lukea koko aloitusta. Teksti on liian pitkä avaukseksi keskustelupalstalla. On vain kirjoittajan laiskuutta tai osaamattomuutta, jos jaarittelee ja pakottaa muut kahlaamaan noin pitkän tekstin. Kirjoittajan pitäisi tiivistää ja huolehtia, että "punainen lanka" löytyy helposti. Etiketti se on täälläkin.
Hei!
Nämä neuvot olivat oikeasti sellaisia konkreettisia asioita, joita kaipasinkin. Aion varmasti ehdottaa tuota töiden tasapuolista jakamista esimerkiksi viikonpäiville / osa-alueita, jotka kumpikin hoitaa tahollaan. Olen itsekin ajatellut, että kyllä joidenkin kohdalla asioita on vain harjoiteltava ja ne on mahdollista oppia. Olen kyllä luonteeltani melko dominoiva, ja voi olla, että olen itse alitajuisesti ottanut ns. "vanhemman" roolin, mitä en kylläkään halua. Niin kuin joku aiemmissa kommenteissa myös sanoi, olisiko ollut ykköskommentti, niin haluan että mies on mies ja aikuinen, ja kyllä, minunkin on vaikea suhtautua häneen tällä hetkellä miehenä ja se vaikuttaa myös muihin parisuhteemme asioihin.
Koirista sen verran, että kyllä niitä on aikaa ulkoiluttaa ja luonnossa liikkuminen on muutenkin itselleni henkireikä ja rakas harrastus. Kyse olikin enemmänkin siitä, että jos kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen olisi menoa, niin ei tosiaan ole paljoa vaadittu, että mies käyttää koirat pissalla ja minä käytän ne sitten kotiin tullessani lenkillä.
- ap
Kiitos viestistä! On todella rohkaisevaa kuulla että muillakin on samanlaisia tilanteita, ja että niistä voi päästä yli. Olen iloinen, että sinun miehesi petrasi vaikka se vaatikin "räjähdyksen" :)
Olen kyllä miettinyt, miten jaksaisin jos olisi lapsia, vai muuttuisiko mies vastuuntuntoisemmaksi? Me molemmat tahdomme lapsia, mutta haluan olla varma (vaikkei mistään voikaan varmistua), että hän petraa näissä normiasioissa ennen sitä.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Jaksoin sentään lukea, vaikka pitkä olikin. :)
Paljon piirteitä omasta tilanteestani! Tosin sillä erotuksella, että meillä on kaksi pientä lasta. Ja mies on koti-isänä. Itse teen jotakuinkin samanpituista työviikkoa kuin ap.
Mä ratkaisin ongelman saamalla todellisen melt down:in. En kyllä varsinaisesti suosittele, mutta meillä toimi. ;)
Tilanne meni jotakuinkin niin, että olin tullut töistä ja kotona odotti (yllätys yllätys) hirveästi kotitöitä. Oli tiskivuori, pyykivuori, lasten leluja levällään lähestulkoon joka huoneessa, vaatteita (likaisia, puhtaita, semipuhtaita) sekaisin ympäriinsä joka huoneessa niitäkin, vessa haisi pissalle (2 poikalasta...), roskia ympäriinsä, pölyä jokaisen huoneen nurkissa, jne.
No mies siinä sitten iloisena ehdotteli, josko lähdettäis porukalla mukavasti johonkin. Totesin ykskantaan, että sen kun lähdette lasten kanssa, mutta minä jään mieluummin siivoamaan kotiin. Mies sitten vaatimalla vaati että kyllä nyt pitäis porukalla lähteä, ois kivaa mennä sinne ja sinne ja tehdä sitä ja sitä.
Kiletäydyin lähtemästä, mutta mies ei hyväksynyt asiaa vaan kulki perässäni ja intti että miksen lähde.. kun mainitsin sotkusta, hän vaan totesi, ettei täällä nyt niin sekaista ole(?!). No, tässä välissä sanomiseni meni jo huudon puolelle.. Kysyin, että ihanko tosissaan häntä ei tippaakaan häiritse tämä sotku.
No arvaapas mitä mies siihen? No päätti alkaa "neuvomaan" mua, miten kotia pidetään siistinä. Marmatti siitä, miten en ole järjestänyt puhtaita pyykkejä. Siis hän, joka on kotona päivät pitkät mutta ei lähes koskaan pese, ripusta SAATI viikkaa tai vie paikalleen puhtaita pyykkejä!
Tässä kohtaa mulla sumeni silmissä ja aloin huutamaan, parkumaan ja heittelemään miestä tavaroilla (kevyillä, pehmeillä, kuten pyyhe, pieni tyhjä pahvilaatikko jne, tarkoitukseni ei ollut tosiaankaan satuttaa vaikka täysin tolaltani olinkin), että miten hän kehtaa kaataa kaiken mun niskaan kun hän se täällä kotona makoilee.. no siis, ja muuta sellaista, kun mulla on vaikeita juttuja elämässä tällä hetkellä niin niistä mainitsin, että eikö hän oikeasti tajua miten perseestä mun asiat on, ja hän senkun vaikeuttaa mun elämääni sen sijaan että auttaisi..
Sitten sulkeuduin makkariin vollottamaan oikein kunnolla.
No joo. Hirveä tilanne, eikä todellakaan minulta mitenkään tavanomaista käytöstä. Ikinä ennen en ole aikuisiällä tuolla tavalla itkenyt, saati heitellyt tavaroita! Mieskin siitä tajusi, että nyt ollaan aika pahassa jamassa.
Ja ajatelkaa, hän tuli pyytämään multa anteeksi! Ja nykyään (tuosta joku 1,5kk aikaa) pesee pyykkiä joka päivä, ja ripustaa ja vieläpä viikkaa. Tekee toki muutakin kotona ja on petrannut muissakin pyytämissäni asioissa, on mm lasten kanssa aktiivisempi.
Meillä siis vaadittiin mun totaalinen räjähdys, että mies tajus, miten loppu olen kaiken pyörittämiseen. Olin samoista asioista keskustellut monesti aiemmin, mutta vasta tuo sai sitten asian oikein kunnolla kolahtamaan.
Tsemppiä sulle ap! Kyllä mä uskon että sunkin miehes voi muuttua. Vaaditaan vaan herääminen tilanteeseen ja sen jälkeen motivaatiota.
Tähän oli siis tarkoitus vastailla aiemmassa...
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä se olisi nyt viimeistään viisainta etsiä ne omat kämpät eikä leikkiä kotia jo opiskeluaikana. "Tarkka muttei nipo" - kyllä sinä olet nipo, ja kuulostat jo tekstissäsi siltä. Miestä ei vaan kiinnosta, ja tuo sinun jatkuva asioiden selvittelysi ottaa hermoon niin, että kiinnostaa vielä vähemmän. Koska ette sovi yhteen ja kumpikaan ei ole väärässä, eriytykää omiin talouksiinne.
Tämä voi hyvinkin olla totta. Enpä minäkään ole täydellinen ja ärsytän varmasti miestäni toisinaan tosi paljon. Itseäni lähinnä rassaakin se, että samasta asiasta täytyy keskustella ja sanoa monta kertaa, jatkuvasti. Minuakaan ei kiinnosta leikkiä kotia - siksi olettaisin, että kumpikin tekisi omat osuutensa eikä tarvisi leikkiä mitään kotiäitiä. Ja meillä molemmilla on omat elämämme. Kyllä se vaan väsyttää, kun joutuu toisen jälkiä siivoamaan eikä koskaan pysty asioista kunnolla puhumaan. - ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos viestistä! On todella rohkaisevaa kuulla että muillakin on samanlaisia tilanteita, ja että niistä voi päästä yli. Olen iloinen, että sinun miehesi petrasi vaikka se vaatikin "räjähdyksen" :)
Olen kyllä miettinyt, miten jaksaisin jos olisi lapsia, vai muuttuisiko mies vastuuntuntoisemmaksi? Me molemmat tahdomme lapsia, mutta haluan olla varma (vaikkei mistään voikaan varmistua), että hän petraa näissä normiasioissa ennen sitä.
- ap
Ei. Mies ei muutu vastuuntuntoisemmaksi, yhtään tällaista tarinaa en ole kuullut. Sen sijaan alkuaan ihan toimeliaat ja vastuuntuntoiset miehet tuntuvat taantuvan vauvan tasolle, kun perheeseen tulee lapsi.
Eli älä hyvä tyttö ala lisääntyä tuon miehen kanssa, ainakaa ennen kuin todella, todella paljon positiivista kehitystä on tapahtunut ja olet saanut satavarmat vakuudet siitä, että tilanne ei taannu ennallen heti kun silmä välttää.
Lue jokaisen kappaleesi ensimmäinen virke. Saat niistä tosi hyvän ja ytimekkään kuvan siitä, mikä on ongelma ja kuinka se ratkaistaan.
Täällä näkyy aika usein tapauksia, joissa mies (yleensä siis mies) on saanut kumppaninsa tekemään kaikki ikävät työt sillä, että joko esittää osaamatonta tarpeeksi pitkään ja saa kumppaninsa kihahtamaan "parempi tehdä itse kuin katsoa huonoa jälkeä" tai jättää yksinkertaisesti tekemättä kerta toisensa jälkeen. Kummankin oma asia on päättää, miten haluaa elämänsä elää.