Lue keskustelun säännöt.
Mieheni uusavuttomuus ja lapsellisuus kodinhoidossa
hottentotti
09.03.2016 |
Tästä aiheesta olen lukenut monta muutakin samankaltaista ketjua täältä palstalta. Näiden rohkaisemana päätin aloittaa oman ketjuni meidän tilanteesta, jospa saisin vaikka vertaistukea ja neuvoja muilta palstalaisilta.
Olemme nuori opiskeleva pari, ja itse käyn lisäksi lähes kokopäiväisesti töissä samalla kun viimeistelen tutkintoani. Lapsia ei ole, kaksi koiraa kylläkin. Yhdessä olemme mieheni/poikaystäväni kanssa olleet muutaman vuoden. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin "ensihuuman" laannuttua herännyt arkitodellisuuteen, jossa minä olen vetovastuussa koko kotitaloutemme hoidosta. Tiedän kyllä, että saatoin antaa alkuhuuman sumussa vähän liikaa siimaa.. nautin itse suunnattomasti ruoanlaitosta ja samoin olen tarkka kodin siisteydestä, mutta en kylläkään mikään nipo. Mietin aiemmin, että olenko itse ajanut parisuhteemme tilanteeseen, että mieheni olettaa minun mielellään tekevän kaiken. Tänä päivänä se ei kuitenkaan toimi enää tekosyynä, sillä olen useaan otteeseen puhunut aiheesta. Tämä tuskin on mikään uniikki ongelma tosin..
Joka tapauksessa, tuntuu siltä, että poikaystäväni ikään kuin elää yhteisessä kodissamme huoletonta opiskelijaelämää sillä erotuksella, että hänellä on äiti eli minä huoltamassa häntä. Välillä teen kokeiluja, että en itse tee mitään tai kehota häntä tekemään / ehdota siivousta. Silloin ei tapahdu mitään. Pari päivää sitten pesimme pyykkiä; tätä ennen samat pyykit olivat roikkuneet kuivumassa jo pari viikkoa ja koneeseen laittoa odotti kolme koneellista. En muista, että mies olisi parisuhteemme aikana KERTAAKAAN pessyt pyykkiä oma-aloitteisesti. Joko niin, että minä pesen meidän pyykkimme, koska en jaksa katsella hirveitä pyykkikasoja, tai kehotan häntä tekemään sen, jolloin vastaus on yleensä "joo joo, en jaksa nyt, myöhemmin".. Tiedämme kaikki, mitä tuo myöhemmin tarkoittaa. Hän on suuttunut minulle monesti siitä, kun olen kyllästynyt tähän "myöhemmin" = "ei ikinä" -vastaukseen ja sanoo, että minä käskytän häntä, ja aina kun sanon jostakin sen pitäisi tapahtua sillä sekunnilla. No joo, kyllä. Tätä nykyä sanon, että "ei myöhemmin, vaan nyt" koska muuten ko. kotityö ei tule koskaan tehdyksi. Sama kaava toistuu astianpesukoneen täytön / tyhjennyksen kanssa. Siihen menee oikeasti puoli minuuttia.
Ihmettelen kovasti, miten hän on pärjännyt aiemmin eläessään silloin, kun emme vielä seurustelleet. Ihan totta?? Tiedän myös, ettei minun pitäisi antaa enää siimaa, ja nykyään olenkin melko tiukka näissä asioissa. MUTTA! Heräsin vasta joku aika sitten siihen todelliseen ongelmaan täällä palstaillessani ja lukiessani jonkun kirjoittamaa ketjua ja siihen liittyviä uutisointeja siitä, kuinka miehet "osallistuvat kotitöihin", mutta naiset pyörittävät ja valvovat tätä "projektia". Ja kyllä, monesti varmasti toisinkin päin. Oli miten oli, tässäkin taloudessa todellinen ongelma on se, että mitään ei koskaan tapahtuisi ja kämppä olisi kuin kaatopaikka, ei ikinä puhtaita vaatteita tai tiskejä jne. mikäli minä en valvoisi, että täällä siivotaan / käydään kaupassa / laitetaan ruokaa. Se on tosi raskasta. En jaksa edes riidellä aiheesta, vaikka mies kyllä herkästi suuttuu jos asiasta mainitsen. Ja olen kyllä maininnut monen monta kertaa, en mielestäni edes nalkuttaen enkä todella haasta riitaa, vaan keskustellen asiasta. Tästä päästään toiseen "lapselliseen" piirteeseen: kun yritän aiheesta keskustella, mies alkaa itkeä / huutaa / riidellä. Sanon vain rauhallisesti, että tässä ollaan aikuisia ihmisiä ja myös ns. ikävistä asioista on voitava keskustella rauhallisesti ilman että tarvitsee riidellä. Se on ikään kuin hänen lapsellinen puolustusmenetelmänsä, että kun jotain ikävää nostetaan esiin, hän ei ensinnäkään katso minua silmiin vaan pahimmassa tapauksessa kääntää selän ja menee sohvalla/sängylle selkä minuun päin käännettynä nyyhkyttämään, tai vaihtoehtoisesti hän suuttuu ja alkaa "aina sää..".
Viimeksi joku aika sitten kun kysyin häneltä, että mitähän sinun mielestäsi täällä tänään pitäisi tehdä (meillä oli molemmilla vapaapäivä, eikä oltu siivottu taas vaihteeksi pitkään aikaan yhden kokeiluni lopputuloksena), hän sai lopulta kakistettua ulos että "siivota...?" Tähän vastasin että kyllä, ja olisitko ajatellut sitä, jos en olisi asiasta maininnut. Hän hermostui ja loukkaantui että "tarviiko heti aamulla alkaa syyttämään" ????? Huh huh.. olen myös monesti maininnut siitä, että mielestäni teinit käyttäytyvät tuolla tavalla. Kyllä asioista on voitava keskustella ja tuossakin tilanteessa pyysin (monesti) anteeksi sitä, jos sanoin asiani syyttävään sävyyn, sillä en sitä tarkoittanut.
Hänellä on myös tapana jättää vaatteita kasoittain sohvalle / PÖYDÄLLE / tuoleille jne. Ne siinä sitten kasaantuvat ja kasaantuvat, kunnes riidan päätteeksi hän ne siitä siivoaa tai minä viikkaan ne kaappiin. Myöskin, jos laitan vaatteet / lojuvat tavarat paikoilleen niin saan kuulla siitä, että siirtelen aina hänen tavaroitaan eikä hän sitten löydä niitä. Olen todennut tähän, että jos hän itse pitäisi tavaroistaan tai vaatteistaan huolta eikä jättäisi niitä lojumaan, minun ei tarvitsisi niitä siirtää. Eräänä päivänä nousi hirveä haloo siitä kun hän ei löytänyt yhtiä housujaan ja väitti, että minä olen taas "pistänyt ne jonnekin". Myöhemmin kävin itse läpi hänen vaatekaappinsa ja siellähän ne olivat siistissä pinkassa (minun järjestelemässäni). Muuten tähän liittyen, aika huvittavaa mutta myös rasittavaa on se, että yksi yleisimmistä keskustelunaloituksista kotona hänellä on "mihin oot pistänyt mun x-asian!" Sanon tämän jo toistamiseen, mutta ihan totta en käsitä, miten hän on selvinnyt elämästä yksin asuessaan.
Myöskään koiria hän ei ikinä vapaaehtoisesti voi käyttää ulkona. Jos olen pitkän päivän töissä, täytyy minun aina erikseen pyytää että hän voisi käyttää ne pissalla. Joskus menen töistä suoraan salille, mutta tämäkin on mahdollista vain jos hän voi käyttää koirat pissalla (5min). Viimeksi hän totesi ettei ole mikään koiranulkoiluttaja minulle...?? Koirat ovat kyllä alunperin minun, mutta silti.. Mielestäni semipieni vaiva siihen nähden, mitä minä joka päivä teen hänen eteensä. Laitan ruuan, siivoan hänenkin jälkensä ja tuon ruoan pöytään.
Niin, ajanpuutteestahan tässä ei ole kyse, sillä hänellä on kaikki päivät aikaa. Luentoja on vähän ja pääasiassa hän on täällä kotosalla. Voi luoja että hyppisin riemusta jos joku päivä tulisin kotiin töistä ja astianpesukone olisi tyhjennetty ja täytetty, lattiat imuroitu ja koirat käytetty ulkona ja ruoka odottaisi pöydässä! Hänellä olisi siis se kahdeksan tuntia aikaa tehdä tämä ( vaikka opiskeleekin, niin jos on kotona niin tällaiset asiat käyvät kädenkäänteessä, ainakin ne itseltäni sujuvat aina niinä päivinä kun olen kotona ja opiskelen). Tai, jos edes YKSI asia näistä olisi tehnynä. No, enpä muista milloin olisi ollut, mutta minähän nämä asiat teen sitten työpäiväni jälkeen.
Tähän kaikkeen liittyy myös se, että useista keskusteluista huolimatta minun stressini ja työnmääräni ei ole selvästikään tullut miehelle selväksi. En vain käsitä, miten muuten tosi fiksun ja empaattisen ihmisen on niin vaikea ymmärtää tätä. Hän on kuitenkin älykäs, hauska, seurallinen ja mukava.. no, paitsi vähemmissä määrin minua kohtaan. Kavereiden kesken hän on suosittu ja kaverit tietysti kuittaavatkin tällaiset asiat sillä että no X nyt on sellainen veijari. Hoh hoijaa! Tähän liittyen - ja tästäkin on keskusteltu, tai minä lähinnä pitänyt monologia ja yrittänyt saada häntä keskustelemaan - hän ei oikein pysty asettumaan asemaani ja ymmärtämään sitä, että kun käyn 30 h / viikossa töissä ja siihen opiskelut, koirien ulkoilutukset ja kodinhoito päälle, niin en minä jaksa olla koko ajan menossa ja tekemässä. Ja sitten hän loukkaantuu. Olen yrittänyt sanoa, että minulla on paljon tekemistä, ja kun koko taloudenhoitokin on minun kontollani niin minun aikani ei yksinkertaisesti riitä jatkuvasti puuhaamaan jotakin. Saatan päästä illalla myöhään töistä ja seuraavana päivänä aamuvuoro, ja sillä välin hän tahtoisi lähteä yhdessä käymään oluella tms. ja hengata kavereiden kanssa jne. jne. Olen sanonut monesti, että en jaksa, täytyy mennä suoraan nukkumaan heti kun olen saanut käytyä koirien kanssa lenkillä ja syötyä yms. En tiedä miten muilla työssäkäyvillä pariskunnilla on, puuhaatteko te jotakin jatkuvasti viikolla? Viikonloppu on eri, jos on vapaata. Mutta en minä vapaapäivinäkään jaksa koko ajan olla tekemässä jotakin. Nautin suunnattomasti omasta ajasta ja minulla onkin itsekseni paljon tekemistä, tosiaan opiskelen ja luen paljon, minulla on ns. omat kutsumukseni. Tietenkin vietän mielelläni myös aikaa miehen tai ystävien kanssa, mutta en voi laittaa kaikkea vapaa-aikaani siihen mielenterveyttäni uhraamatta. Ja olen yrittänyt sanoa, että meillä olisi pariskuntana enemmän aikaa yhdessä jos hän tekisi osuutensa kotitöistä. Ymmärrän kyllä, että jotkut ihmiset eivät omaa aikaa kaipaa, mutta minä en näihin kuulu. Mieheni kuuluu, ja siksi hän ei voi ymmärtää, etten halua viettää mahdollisesti viikon ainutta vapaapäivääni ravaamalla ympäri kaupunkia ja tehden sitä sun tätä. Olen sanonut tästäkin, että on kiva viettää aikaa yhdessä, mutta ei joka hetki ja se on normaalia, mehän asumme ja elämme yhdessä, mutta emme ole sama henkilö, vaan kyllä parisuhteessakin ihmisillä saa olla omia harrastuksia ja menoja ja kiinnostuksen kohteita ilman että jatkuvasti täytyy huomioida toista kuin lasta. Olen kertonut, että en voi muuttaa luonnettani hänen vuokseen, ja jos hän ei pysty elämään sen tiedon kanssa tai minun kanssani, on meidän erottava. Eikä tämä ole mikään uhkaus vaan fakta. Tietenkään en voi pakottaa ketään olemaan kanssani.
Ja monesti mietinkin, onko tällä suhteella tulevaisuutta. Kasvaako se tuosta ja oppii? Ei minulla ole aikaa eikä kiinnostusta holhota ketään, etenkään, kun siitä saa vain huutoa ja paskaa niskaan. Meillä on kuitenkin paljon hyvää ja viihdymme toistemme seurassa, hän on hauska vaikkakin ns. "vaativa" (vaatii siis paljon huomiota ja aikaa..). Meillä on myös samoja kiinnostuksen kohteita, etenkin älyllisesti, viihdymme molemmat luonnossa ja tulevaisuuden haaveemme ovat samankaltaisia. Mutta tällä hetkellä ja pitkään vain ovat vaivanneet nämä samat asiat, ja ne painavat joka päivä arjessa.
Noh, olen päättänyt että mietin tätä asiaa ja jos hän ei paranna tapojaan on vakavan keskustelun paikka. Erosta on tosin puhuttu aiemminkin, mutta olemme päättäneet jäädä yhteen ja meillä meneekin nyt paremmin kuin vielä muutama kuukausi sitten. Omalta kannaltani eron ajattelua tosin vaikeuttaa myös se, että tiedän että hän romahtaisi täysin ja se särkee sydämeni. Itse on olen tavallaan hieman "kylmäkiskoisempi" ja pystyn ajattelemaan asiaa käytännöllisesti.
Mutta sitten kiinnostavimpaan kohtaan: muiden vastaavien ketjujen innoittamana olen päättänyt aloittaa nyt päättymättömän kokeilun kodinhoidossa. Toisin sanoen, joko kokeilu päättyy lopulta eroon tai siihen, että mies parantaa tapansa. En aio enää pestä hänen pyykkejään, en huomauttaa hänelle siivoamisesta, ruoanlaitosta, koirien hoidosta jne. Yleensä minun kontollani on myös laskuista/vuokranmaksusta huolehtiminen. Noh, tietenkin aion huomauttaa vuokranmaksusta (vaikka maksankin siitä suurimman osan) mutta hänen omat asiansa jätän tästä lähin itselleen, aikuinen ihminen kun on.
Jos teitä kiinnostaa niin päivittelen tänne tuloksia ja uusia käänteitä. Tulipas tästä pitkä avautuminen.. toivottovasti jaksatte lukea!
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan välillä tekisi mieli potkia pihalle, mutta ahdistaa ajatuskin siitä mihin se menisi ja pärjäisi, ja miten sen sydän särkyisi. Ja toisaalta on myös paljon hyviä asioita, joista en tahtoisi luopua.
- ap
Eli et voi erota, koska ajattelet että mies ei pärjäisi ilman sinua. Mietipä nyt hei itsekin, kuinka hyvä syy tuo on pysyä suhteessa. Sitäpaitsi mies pärjäsi kyllä ilman sinua ennen seurusteluannekin, ja pärjäisi sen jälkeenkin.
En usko että olette hyvät kumppanit toisillenne. Yksittäisiä asioita ihminen voi korjata, mutta kertomastasi tulee esiin niin paljon epäsopivuuksia, että en usko että ne ovat korjattavissa. "Pahin" on mielestäni tuo, että mies on niin raukka että taantuu seurassasi ihan lapseksi. Olet yksinkertaisesti liian dominoiva hänen kumppanikseen (ja hän sinuun verrattuna liian lapatossu), eikä sellainen luonteenpiirre yleensä muutu aikuisella enää mihinkään. Sinä kyllästyt hänen avuttomuuteensa, ja hän kyllästyy sinun dominoivuuteesi, ts. rahvaasti sanottuna hänellä ei ole tarpeeksi palleja kestääkseen dominoivaa naista. Sinä tarvitset jämäkämmän kumppanin joka ei säikähdä sinua, ja hän jonkun perinteisen hiirulaisnaisen jonka seurassa hänkin kokee voivansa olla mies ja aikuinen. Jonkun sellaisen seurassa hän todennäköisesti käyttäytyisi ihan eri lailla. Te tuotte toisistanne huonoimmat puolet esiin.
Ja tämän kaiken sanon ihan sillä, että itse olen sun kaltainen nainen, eikä yksikään suhde tuollaisen man-childin kanssa ole onnistunut. On tosi rankkaa yrittää käsitellä koko ajan miestä kuin pikku prinsessaa joka loukkaantuu kaikesta, siinä kuolee koko parisuhde lopulta.
Kiitos tästä vastauksesta, sanot ääneen sen mitä en itse uskalla. Kaikki tämä on varmastikin totta. En silti ole niin rohkea että nyt jättäisin miehen. Sait minut kuitenkin ajattelemaan, että sulattelen tätä asiaa ja katson, tapahtuuko lähiaikoina mitään edistystä. Jos ei, näytän hänelle "kirjeeni" tänne palstalle ja kerron, ettemme ole sopivia toisillemme ja meidän on erottava. Etenkään tuota kiukuttelua en jaksa. Viimeinen lauseesi kuvaa tunteitani paremmin kuin hyvin.. oletko minä? Koko ajan on päällä sellainen jännite, että mistähän se taas loukkaantuu. Monet asiat ovat täysin mitättömiä ja kummia. Niin kuin eräänä päivänä otin vahingossa miehen sytkärin mukaan töihin, tästäkin piti mainita monen monta kertaa ja sanoin että kyllä, ymmärrän mitä sanoit ja pyysin anteeksi, se oli vahinko, eikä tämä tosiaankaan ole nyt mikään iso asia. Itselle ei tulisi mieleenkään loukkaantua tuollaisesta. Voihan asioista harmistua, mutta ei niin, että loukkaantuu tai suuttuu toiselle.
- ap
Mulla on ollut samantyylinen mies, itseasiassa parikin. Sanoit aiemmin "Sanoin sitten että en halua tehdä tänään mitään vaan relata ja kerätä voimia, pitäs vähän lukeakin. Mies on asioilla eikä vastannut viestiin muuta kun ok, varmaan loukkaantui" ja mä mietin, että haluatko oikeasti elää elämää jossa pitää noinkin neutraalia asiaa kuin MITÄ HALUAT TEHDÄ TÄNÄÄN miettiä että loukkaako se toista? Eihän siinä ole yhtään mitään järkeä!
Mun yksi exä loukkaantui esim. siitä, että en halunnut syödä riisiä. Hänen mielestään se oli osoitus parisuhteen ongelmista, jos ei syö täsmälleen samoja ruokia. Hän loukkaantui siitä, kun huomautin ohimennen että laitatko maitopurkin jääkaapiin (koska hän oli kaappia lähempänä). Hän suuttui viikkojen päästä siitä, jos kysyin vain kahdesti kumpaa tv-ohjelmaa hän haluaa katsoa, ja kahden "ihan sama, päätä sä" vastauksen jälkeen päätin itse (olisi halunnut kuitenkin katsoa sitä toista). Hän loukkaantui ties sun miestä absurdeista asioista joita sanoin tai jätin sanomatta tai jotka sanoin jotenkin väärällä äänenpainolla.
Eihän siitä suhteesta tullut yhtään mitään. "Mies" menetti kaiken miehekkyytensä ja hänestä tuli kaikesta loukkaantuva ja kitisevä ämmä, koska koki minun persoonani jotenkin hänen miehisyyttään uhkaavana. Minusta tuli vainoharhainen itseäni hirveäksi tyranniksi luuleva hermoraunio, joka joutui pyörittelemään joka ikisen lauseen kymmenen kertaa läpi ennenkuin sen uskalsin sanoa. Seksielämämme kuoli täysin, koska en nähnyt häntä enää ollenkaan miehenä, eikä varmaan hänkään minua naisena. Olisi pitänyt ymmärtää erota NIIIIIIN paljon aiemmin, sillä tuossa tuhlaantui monta vuotta kummankin aikaa.
Mun nykyinen puoliso muutes nauraa, jos mäkätän sille vaikka "voi helvetti taas jätit voin pöydälle". Hänessä on tarpeeksi miestä kestämään minun käskyttäminen ja neuroottisuus, ja voin sanoa että se tekee elämästäni miljoona kertaa helpompaa. Olen paljon rennompi ja onnellisempi, kun ei tarvitse miettiä mitä sanoo ja millä äänenpainolla, ettei vahingossa loukkaa toisen herkkää egoa. En ole mikään hirviö, en ikinä hauku toista, mutta en vaan jaksa leperrellä aina kuin jollekin pikkuvauvalle joka saattaa alkaa itkeä jos pikkuisen on mammalla ääni muuta kuin hunajaa :D.
Suosittelen siis, että aseta itsellesi/puolisolle ihan joku aikaraja. Jos hän ei ala radikaalisti muuttaa tapojaan x kuukauden aikana, suhde on siinä. Muuten tuhlaat vain aikaasi ja rikotte teitä molempia - ei sun mieskään tuossa suhteessa onnellinen ole. Ja sanoisin vielä, että ei kannettu vesi kaivossa pysy. Ainoa aito muutos on sellainen jonka toinen tekee vapaaehtoisesti, ei sellainen, jonka hän tekee pakotettuna tai kiristettynä. Ts. jos sanot hänelle "jätän sinut jos et tee näin ja näin", mahdollinen muutos tuskin on pysyvää.
Joo, kyllä se meilläkin vähän niin on että seksiä ei paljoa tee mieli, se on yksi meidän ongelmista. Mies kyllä haluaisi, mutta itsestä tuntuu siltä kuin pitäisi ANTAA jotain palveluksia kun hänkään ei juuri mitään tee minun eteeni tai vaivaudu edes olemaan ystävällinen, vaatii vaatii ja vaatii kaikkea.
Nuo loukkaantumiset ja sen pelko on yksi iso asia, tiedän paremmin kuin hyvin millaista on olla kuvailemassasi (edellisessä) suhteessa. Kyllähän sitä täytyy toisten tunteet ottaa huomioon, mutta kyllä minä otankin ja mielestäni olen ystävällinen ja mukava ihminen ja mietin paljon sitä, miten voin helpottaa mieheni elämää tai tehdä hänelle mukavia asioita. Mutta juuri se, että mistä tahansa, no kuten sanoit NEUTRAALISTA asiasta voi hermostua.. on se vähän kummaa ja tosi stressaavaa ennen kaikkea. Hänkin saattaa suuttua äänensävystäni, tarttua yksittäisiin sanoihin.
No joo.. nyt kun näitä vastauksia kirjoittelen niin tuntuu yhtäkkiä ilmeiseltä, ettei meidän pitäisi olla yhdessä tällaisessa suhteessa. Aion kyllä tehdäkin niin, että jos edistystä ei hänen puoleltaan tapahdu, on tämä tässä. Olkoon aikaraja vaikka kesälomani alku, eli muutama kuukausi aikaa. Pakkohan se on päätöksiä tehdä.
Päivittelen vielä tänään miten meidän ilta sujuu, onko hän loukkaantunut kotiin tullessa. Aion ottaa tämän kokeilun myös terapeuttisessa mielessä, sillä saanpahan kirjoitettua tuntemuksia ja näitä asioita tänne ylös, siitä tulee hyvä mieli. Otan tämän myös ihmiskokeena, jolle voin nauraa, sekin helpottaa :D
Kiitos mammat ja muut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Ap!
Sinä olet nuori nainen, paljon haasteita edessäsi joten älä käyyä paukkujasi ko. mieheen - eiku poikaan/ poikalapseen.
Miettisin myös ihan tosissasn sitä, minkä tuoton saat palkkarahallesi. Ei sun vaan yksinkertaisesti kannata tuhlata rahaa ko. mieheen koska suhteellanne ei ole tulevaisuutta. Säästä vaikka oman asunnon käsirahaan enemmän.
Ei tuommoisen suhteen vuoksi kannata taistella tai käyttää aikaa. Mies voi toki tehdä ryhtiliikkeitä, mutta ei se ihminen muutu. Jos ei ole lapsesta asti opetettu tekemään osaansa, on vaikeampaa muuttua aikuisena kodinhoidon suhteen koska (valitettavasti) ne ovat omia standardeja ja tottumuksia joita on vaikea muuttaa.
Sun ei tarvitse mielistellä poikaystävääsi sen pelossa että hän käy itkemään/ murjottaa/ loukkaantuu yms. Konfliktit ovat osa elämää joten en usko teissä pariskuntana olevan mahdollisuuksia kun toinen ei tällaista perusasiaa ymmärrä.
Sinulla Ap on nyt mahdollisuus kasvaa aikuiseksi naiseksi ja voin vinkata että siihen ei kuulu "siivouskokeilut" koska tiedät ilman kokeilua miten kuitenkin käy. Tiedät myös jo ettet pysty tuollaista poikaa oikeasti rakastamaan. On tärkeää että suoritat opiskelut kunnolla loppuun, ja jos miehet kiinnostavat, eikä pojat, niin varmasti tapaat oikean miehen vielä myöhemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Tuo "et saa pimpsaa jos et siivoa" on kyllä hirveintä paskaa mitä parisuhteessa voi tehdä :D
Toivottavasti se on miehesi joka ton suhteen päättää mutta pääasia että loppuu. Älkää vaan menkö lapsia tekemään.
Ja nyt niitä alanuolia.
En minä mitään kiristä. Asiasta on yritetty puhua, mutta mies ei suostu. Ei vaan tee mieli ja olen yrittänyt kyllä, mutta en yhtään kaipaa seksiä. Osittain koska pidän miestä niin lapsellisena, enkä koe hänenkään kunnioittavan minua (ottaisi tunteeni huomioon ja tekisi osuutensa tasa-arvoisesti), joten..
Tavallisesti olen kyllä hyvinkin halukas, mutta tämä stressi vaan kirjaimellisesti kuivattaa halut kasaan.. :D
- ap
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap!
Sinä olet nuori nainen, paljon haasteita edessäsi joten älä käyyä paukkujasi ko. mieheen - eiku poikaan/ poikalapseen.
Miettisin myös ihan tosissasn sitä, minkä tuoton saat palkkarahallesi. Ei sun vaan yksinkertaisesti kannata tuhlata rahaa ko. mieheen koska suhteellanne ei ole tulevaisuutta. Säästä vaikka oman asunnon käsirahaan enemmän.
Ei tuommoisen suhteen vuoksi kannata taistella tai käyttää aikaa. Mies voi toki tehdä ryhtiliikkeitä, mutta ei se ihminen muutu. Jos ei ole lapsesta asti opetettu tekemään osaansa, on vaikeampaa muuttua aikuisena kodinhoidon suhteen koska (valitettavasti) ne ovat omia standardeja ja tottumuksia joita on vaikea muuttaa.
Sun ei tarvitse mielistellä poikaystävääsi sen pelossa että hän käy itkemään/ murjottaa/ loukkaantuu yms. Konfliktit ovat osa elämää joten en usko teissä pariskuntana olevan mahdollisuuksia kun toinen ei tällaista perusasiaa ymmärrä.
Sinulla Ap on nyt mahdollisuus kasvaa aikuiseksi naiseksi ja voin vinkata että siihen ei kuulu "siivouskokeilut" koska tiedät ilman kokeilua miten kuitenkin käy. Tiedät myös jo ettet pysty tuollaista poikaa oikeasti rakastamaan. On tärkeää että suoritat opiskelut kunnolla loppuun, ja jos miehet kiinnostavat, eikä pojat, niin varmasti tapaat oikean miehen vielä myöhemminkin.
Kyllä se varmaan juuri näin on. Minulla ei myöskään ole pelkoa siitä, että jäisin yksin (etenkään kun nautin yksinolosta suunnattomasti), sillä kiinnostuneita kyllä olisi liikaakin.
Olen varmaan sen verran tossu kuitenkin, etten heti uskalla tehdä päätöstä ns. katsomatta vielä. Kaipa se niin on, että minäkin tiedän sisimmässäni miten tässä käy, ainakin luulen niin. Äitikin aina sanoo, että ei ne miehet vaan osaa sellaisia asioita eikä ne koskaan opi. Eihän tämä kaikkiin päde. Mutta pistää se miettimään kuitenkin. On minulla parempaakin tekemistä kun toimia kenenkään kotiorjana ja joutua varomaan jokaista tekoa ja sanaa. Ärsyttää kun asioista ei voi puhua!! Aaaaaargh.
- ap
Minäkin sain nätisti puhuttua ja riideltyä miehen kanssa asiasta. Alkoi vasta sitten ottamaan tosissaan kun aloin etsimään kämppää itselleni. Selitin että en voi yksinkertaisesti asua taloudessa missä minun pitää hoitaa kahden ihmisen asiat ja mies voi vaan elää kuin hotellissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin sain nätisti puhuttua ja riideltyä miehen kanssa asiasta. Alkoi vasta sitten ottamaan tosissaan kun aloin etsimään kämppää itselleni. Selitin että en voi yksinkertaisesti asua taloudessa missä minun pitää hoitaa kahden ihmisen asiat ja mies voi vaan elää kuin hotellissa.
UPEAA!
-ap
Mä en vaan ymmärrä näitä aloituksia joita tänne tippuu vähän väliä...
Jos mies ei tee kotitöitä... puhu sen kanssa... jos ei tee vieläkään joko kestät sen mutisematta tai lähdet mäkeen / lähetät miehen mäkeen.
"Change it / Love it / Leave it"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan välillä tekisi mieli potkia pihalle, mutta ahdistaa ajatuskin siitä mihin se menisi ja pärjäisi, ja miten sen sydän särkyisi. Ja toisaalta on myös paljon hyviä asioita, joista en tahtoisi luopua.
- ap
Eli et voi erota, koska ajattelet että mies ei pärjäisi ilman sinua. Mietipä nyt hei itsekin, kuinka hyvä syy tuo on pysyä suhteessa. Sitäpaitsi mies pärjäsi kyllä ilman sinua ennen seurusteluannekin, ja pärjäisi sen jälkeenkin.
En usko että olette hyvät kumppanit toisillenne. Yksittäisiä asioita ihminen voi korjata, mutta kertomastasi tulee esiin niin paljon epäsopivuuksia, että en usko että ne ovat korjattavissa. "Pahin" on mielestäni tuo, että mies on niin raukka että taantuu seurassasi ihan lapseksi. Olet yksinkertaisesti liian dominoiva hänen kumppanikseen (ja hän sinuun verrattuna liian lapatossu), eikä sellainen luonteenpiirre yleensä muutu aikuisella enää mihinkään. Sinä kyllästyt hänen avuttomuuteensa, ja hän kyllästyy sinun dominoivuuteesi, ts. rahvaasti sanottuna hänellä ei ole tarpeeksi palleja kestääkseen dominoivaa naista. Sinä tarvitset jämäkämmän kumppanin joka ei säikähdä sinua, ja hän jonkun perinteisen hiirulaisnaisen jonka seurassa hänkin kokee voivansa olla mies ja aikuinen. Jonkun sellaisen seurassa hän todennäköisesti käyttäytyisi ihan eri lailla. Te tuotte toisistanne huonoimmat puolet esiin.
Ja tämän kaiken sanon ihan sillä, että itse olen sun kaltainen nainen, eikä yksikään suhde tuollaisen man-childin kanssa ole onnistunut. On tosi rankkaa yrittää käsitellä koko ajan miestä kuin pikku prinsessaa joka loukkaantuu kaikesta, siinä kuolee koko parisuhde lopulta.
Kiitos tästä vastauksesta, sanot ääneen sen mitä en itse uskalla. Kaikki tämä on varmastikin totta. En silti ole niin rohkea että nyt jättäisin miehen. Sait minut kuitenkin ajattelemaan, että sulattelen tätä asiaa ja katson, tapahtuuko lähiaikoina mitään edistystä. Jos ei, näytän hänelle "kirjeeni" tänne palstalle ja kerron, ettemme ole sopivia toisillemme ja meidän on erottava. Etenkään tuota kiukuttelua en jaksa. Viimeinen lauseesi kuvaa tunteitani paremmin kuin hyvin.. oletko minä? Koko ajan on päällä sellainen jännite, että mistähän se taas loukkaantuu. Monet asiat ovat täysin mitättömiä ja kummia. Niin kuin eräänä päivänä otin vahingossa miehen sytkärin mukaan töihin, tästäkin piti mainita monen monta kertaa ja sanoin että kyllä, ymmärrän mitä sanoit ja pyysin anteeksi, se oli vahinko, eikä tämä tosiaankaan ole nyt mikään iso asia. Itselle ei tulisi mieleenkään loukkaantua tuollaisesta. Voihan asioista harmistua, mutta ei niin, että loukkaantuu tai suuttuu toiselle.
- ap
Mulla on ollut samantyylinen mies, itseasiassa parikin. Sanoit aiemmin "Sanoin sitten että en halua tehdä tänään mitään vaan relata ja kerätä voimia, pitäs vähän lukeakin. Mies on asioilla eikä vastannut viestiin muuta kun ok, varmaan loukkaantui" ja mä mietin, että haluatko oikeasti elää elämää jossa pitää noinkin neutraalia asiaa kuin MITÄ HALUAT TEHDÄ TÄNÄÄN miettiä että loukkaako se toista? Eihän siinä ole yhtään mitään järkeä!
Mun yksi exä loukkaantui esim. siitä, että en halunnut syödä riisiä. Hänen mielestään se oli osoitus parisuhteen ongelmista, jos ei syö täsmälleen samoja ruokia. Hän loukkaantui siitä, kun huomautin ohimennen että laitatko maitopurkin jääkaapiin (koska hän oli kaappia lähempänä). Hän suuttui viikkojen päästä siitä, jos kysyin vain kahdesti kumpaa tv-ohjelmaa hän haluaa katsoa, ja kahden "ihan sama, päätä sä" vastauksen jälkeen päätin itse (olisi halunnut kuitenkin katsoa sitä toista). Hän loukkaantui ties sun miestä absurdeista asioista joita sanoin tai jätin sanomatta tai jotka sanoin jotenkin väärällä äänenpainolla.
Eihän siitä suhteesta tullut yhtään mitään. "Mies" menetti kaiken miehekkyytensä ja hänestä tuli kaikesta loukkaantuva ja kitisevä ämmä, koska koki minun persoonani jotenkin hänen miehisyyttään uhkaavana. Minusta tuli vainoharhainen itseäni hirveäksi tyranniksi luuleva hermoraunio, joka joutui pyörittelemään joka ikisen lauseen kymmenen kertaa läpi ennenkuin sen uskalsin sanoa. Seksielämämme kuoli täysin, koska en nähnyt häntä enää ollenkaan miehenä, eikä varmaan hänkään minua naisena. Olisi pitänyt ymmärtää erota NIIIIIIN paljon aiemmin, sillä tuossa tuhlaantui monta vuotta kummankin aikaa.
Mun nykyinen puoliso muutes nauraa, jos mäkätän sille vaikka "voi helvetti taas jätit voin pöydälle". Hänessä on tarpeeksi miestä kestämään minun käskyttäminen ja neuroottisuus, ja voin sanoa että se tekee elämästäni miljoona kertaa helpompaa. Olen paljon rennompi ja onnellisempi, kun ei tarvitse miettiä mitä sanoo ja millä äänenpainolla, ettei vahingossa loukkaa toisen herkkää egoa. En ole mikään hirviö, en ikinä hauku toista, mutta en vaan jaksa leperrellä aina kuin jollekin pikkuvauvalle joka saattaa alkaa itkeä jos pikkuisen on mammalla ääni muuta kuin hunajaa :D.
Suosittelen siis, että aseta itsellesi/puolisolle ihan joku aikaraja. Jos hän ei ala radikaalisti muuttaa tapojaan x kuukauden aikana, suhde on siinä. Muuten tuhlaat vain aikaasi ja rikotte teitä molempia - ei sun mieskään tuossa suhteessa onnellinen ole. Ja sanoisin vielä, että ei kannettu vesi kaivossa pysy. Ainoa aito muutos on sellainen jonka toinen tekee vapaaehtoisesti, ei sellainen, jonka hän tekee pakotettuna tai kiristettynä. Ts. jos sanot hänelle "jätän sinut jos et tee näin ja näin", mahdollinen muutos tuskin on pysyvää.
Joo, kyllä se meilläkin vähän niin on että seksiä ei paljoa tee mieli, se on yksi meidän ongelmista. Mies kyllä haluaisi, mutta itsestä tuntuu siltä kuin pitäisi ANTAA jotain palveluksia kun hänkään ei juuri mitään tee minun eteeni tai vaivaudu edes olemaan ystävällinen, vaatii vaatii ja vaatii kaikkea.
Nuo loukkaantumiset ja sen pelko on yksi iso asia, tiedän paremmin kuin hyvin millaista on olla kuvailemassasi (edellisessä) suhteessa. Kyllähän sitä täytyy toisten tunteet ottaa huomioon, mutta kyllä minä otankin ja mielestäni olen ystävällinen ja mukava ihminen ja mietin paljon sitä, miten voin helpottaa mieheni elämää tai tehdä hänelle mukavia asioita. Mutta juuri se, että mistä tahansa, no kuten sanoit NEUTRAALISTA asiasta voi hermostua.. on se vähän kummaa ja tosi stressaavaa ennen kaikkea. Hänkin saattaa suuttua äänensävystäni, tarttua yksittäisiin sanoihin.
No joo.. nyt kun näitä vastauksia kirjoittelen niin tuntuu yhtäkkiä ilmeiseltä, ettei meidän pitäisi olla yhdessä tällaisessa suhteessa. Aion kyllä tehdäkin niin, että jos edistystä ei hänen puoleltaan tapahdu, on tämä tässä. Olkoon aikaraja vaikka kesälomani alku, eli muutama kuukausi aikaa. Pakkohan se on päätöksiä tehdä.
Päivittelen vielä tänään miten meidän ilta sujuu, onko hän loukkaantunut kotiin tullessa. Aion ottaa tämän kokeilun myös terapeuttisessa mielessä, sillä saanpahan kirjoitettua tuntemuksia ja näitä asioita tänne ylös, siitä tulee hyvä mieli. Otan tämän myös ihmiskokeena, jolle voin nauraa, sekin helpottaa :D
Kiitos mammat ja muut!
Näin jälkikäteen ymmärrän paljonkin exää. Siis sitä kautta, että vasta eron jälkeen tajusin kuinka "epämieheksi" hänet ilmeisesti sain itsensä tuntemaan. Ihan vain sillä, että olin oma "jämäkkä" itseni. Kun hänellä oli koko ajan epävarma olo, hän oli varmasti koko ajan stressaantunut ja "taisteluasemissa", jolloin mikä tahansa pikkurisahdus ilmeisesti sitten hänestä merkitsi kauheaa sotatilaa ja sitä, että astuin taas "hänen reviirilleen". Eli ihan kuin "laitatko maitopurkin jääkaappiin" olisi ollut hänelle sama, kuin "sä et ole mies etkä mikään, senkin paska luuseri kun et edes osaa ruokaa hoitaa kylmään, häpeä senkin maan matonen munaton idiootti". Jos on todella huono itsetunto, niin tuollaiseksi ne ihan mitättömät asiat ilmeisesti sitten kääntyy. Kaikkea mitä toinen sanoo tai tekee sitten luetaan kuin pahinkin piru raamattua, eikä se toinen raukka voi ikinä tietää että miten mikäkin tulee tulkittua.
Tottakai tuosta tulee sitten vielä noidankehä niin, että mies varmaan itsekin huomasi kuulostavansa mäkättävältä akalta ja menetti entisestään miehistä itsetuntoaan, ja minä stressaannuin koko ajan enemmän ja muutuin itsekin sitten kriittisemmäksi, ts. aloin varmasti valittaa asioista entistä enemmän ja ottaa sitä "miehen roolia" kun toisesta ei siihen ollut. Kumpikaan ei vaan vuosiin uskaltanut myöntää, että ei vaan sovittu toisillemme ollenkaan. Nyt jälkikäteen se olisi voinut huomata varmaan jo puolen vuoden deittailun jälkeen, mutta kun silloin ajatteli että rakkaus kantaa... Meillä seksi meni siihen, että miestä ei enää huvittanut ollenkaan, ja viimeiset vuodet harrastettiin sitä ehkä kerran kuussa, minun aloitteestani. Varmaan haluttomuuskin johtui ainakin osittain siitä syystä, että en ollut tarpeeksi "naisellinen" luonteeltani. Toisaalta kaiken lisäksi mieskin oli äärikonservatiivi, ja esim. alkoi kirkua kauhusta kun kerran kokeilin josko istuisin hänen naamalleen (olen ihan normaalipainoinen) :D. Kuulema tuntui ihan liian perverssiltä sellainen touhu... Aaargh :D.
Joskus kun olen käynyt fbstä katsomassa mitä tyyppi nykyään puuhaa, niin siellä se kirjoittelee tyyliin "naiset ne on sellaisia että ne vaan shoppaa, taas tässä ikeassa kasseja kantamassa ja maksumiehenä. Onneksi huomenna ajamaan moottoripyörää eiks jätkät niin jeah" - lienee siis onnellinen siinä perinteisessä miehen roolissa perinteisen naisen kanssa vanhoja stereotypioita noudattamassa. Hyvä hänelle :). Ja hyvä mulle että pääsin tosta eroon :D!
Vierailija kirjoitti:
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap.
Yritän sinulle lyhyesti pitkään kirjoitukseesi. Minulle tuli mieleen kolme asiaa.
1) Vuorovaikutus
Millä tavalla voisitte parantaa vuorovaikutustanne niin, että olisitte selkeästi kaksi tasa-arvoista ihmistä suunnittelemassa ja ideoimassa yhteistä suhdettanne, ajanviettoanne yms? Vuorovaikutus on parisuhteen tärkein ja samalla kompastuttavin elementti. Se, miten puhumme, vaikuttaa toiseen ja kertoo arvostuksistamme. Parisuhteen vuorovaikutusta, viestintää ja kommunikaatiota tarvitsee yleensä opetella koko elämä, mutta toisaalta kyse on taidoista, jotka myös voi oppia! Nimenomaan harjoitella ja oppia. Miltä kuulostaisi napata johonkin viikonloppuun parisuhdeviestinnän kurssi?2) Hierarkia ja roolit
Jokin kirjoituksessasi sai minut miettimään, oletko taipuvainen asettumaan joko toisen ala- tai yläpuolelle. Missä määrin siis itse otat vanhemman roolin parisuhteessasi? Mitä todellinen tasa-arvo ja rinnakkainen, epähierarkkinen suhde sinulle merkitsee? Vallankäyttö hiipii suhteeseen helposti ja nitistää tunteita.
3) Itse työt ja sopiminen
Jos kohdan 1 vuorovaikutus toimii, löydätte mallin, johon molemmat voivat ilomielin sitoutua. Tarkoitus on luoda sopimus, jolla asiat hoidetaan kuin hampaiden pesu iltaisin. Siinä kumpikaan ei kontrolloi toisen suoritusta, vaan kyse on kummankin osapuolen omasta sitoumuksesta. Esimerkiksi se voi olla, että X hoitaa pyykit ja Y kauppakäynnit. Tai että X hoitaa ne tiistaisin ja Y torstaisin. Töiden ei tarvitse mennä mitenkään matemaattisesti tasan, vaan kyse on siitä, että määritellään mitkä hommat kotona edistävät elämistä ja miten ne hoidetaan.Saitko näistä ehkä umpimähkään heittämistäni ajatuksenpätkistä mitään iloa? Miltä kuulostaa? Osuiko yhtään villakoiran ytimeen vai menikö ihan huti.
Olin jo aikaisemmin vastaavinani tähän mutten tajunnut lainata. Nämä neuvot kuulostavat hyvältä. Aion ehkä illalla ruoan jälkeen kysyä, mitä mieltä olisi tällaisesta järjestelystä. Jos ei halua aiheesta puhua, niin.. no en tiedä.
Joku myös sanoi, että jos ei kiinnosta huolehtia yhteisestä kodista, etsii oman kämpän. Olen näin miehelle sanonutkin. Nyt katson miten kokeilu menee, pakkohan sitä on yrittää. Vaikka olen kyllästynyt niin en tahdo silti heittää tätä suhdetta heti hukkaan kun uskon, että miehessä on potentiaalia. Jos mies ei tule minua yhtään vastaan asiassa, sitten varmastikaan asialle ei mitään voi tehdä ja meidän on jatkettava teitämme erikseen.
- ap
Mitä tarkoittaa että miehessä on potentiaalia?
Eikö se ole niin että (sillä oletuksella että kukaan ei ole täydellinen) sun täytyy itse tietä mitä mieheltä haluat ja mistä voit joustaa tai missä voitte täydentää toisianne. Jos nämä minimit ei täyty, niin ei kannata. Moni haluaa nykyäänkin vielä perheen ja siinä elämänvaiheessa kun on lapsia, on elintärkeää että on se oikea kumppani. Kun tavasta, tottumuksesta, läheisriippuvaisuudesta tai rahanpuuttesta pysytään yhdessä, mennän naimisiin tai perustetaan perhe niin seuraukset voi lukea avo- ja avioerotilastoista, erolasten määrästä ja uusperheiden kasvusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[Äitikin aina sanoo, että ei ne miehet vaan osaa sellaisia asioita eikä ne koskaan opi. Eihän tämä kaikkiin päde. Mutta pistää se miettimään kuitenkin. O
Älä mieti tuollaista, äitisi on väärässä ja varmaankin perustelee vain sillä omia huonoja valintojaan. Miehet ovat erilaisia, ihan niinkuin naisetkin. On paljon miehiä, joiden kanssa voi keskustella, jotka kantavat vastuunsa, ja jotka osaavat ottaa myös vastaan palautetta kuin aikuiset. Tästä suhteesta voit nyt ottaa opiksesi, ja miettiä tarkkaan mistä merkeistä olisit voinut tunnistaa jo paljon aiemmin sen, millainen nykyisesi on (ja miksi hän ei sovi sinulle). Et sitten toista kertaa harhaudu samanlaisen matkaan :).
T. Se tuollaisen joskus dumpannut, joka kirjoitti myös tekstin 69.
Tuo seksihaluttomuus on muuten ihan oikea uhka, jos työtaakka on epätasainen. Meillä kävi niin, että panostin sitten sen vähän jaksamisen miehen mielihyvään. Mutta se olikin miehelle kova paikka, kun hän yritti ihan tosissaan saada mut tulemaan, mutta ei vaan onnistunut. Itsekin odottelin kovasti samanlaista mahtiorgasmia kuin yleensäkin. Lopulta sitten selitin itkien (taas, olen kova itkemään) ja pettyneenä etten nyt vaan onnistu tulemaan, kun en saa mielestäni imurointia ja tiskivuoren purkamista :D Taisi tämäkin olla aikamoinen herätys miehelle. En sitten tiedä miten tähän olisi reagoinut sellainen vähemmän empaattinen tyyppi. Jos tilanne olisi jatkunut, olisi varmaa mullakin halut kadonneet totaalisesti.
-55
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nää tarinat, jotka on siis niin totta liian monissa talouksissa, saa mut ihan raivon partaalle :D Varmaankin johtuu siitä, että jouduin elämään vuosia tällaisen sottapytyn kanssa, jota ei kiinnostanut mikään muu kuin netissä notkuminen ja laiskottelu. Olen monta kertaa miettinyt, miksen laittanut suhdetta poikki jo paljon aikaisemmin. Koen että minulta meni montaa hyvää vuotta hukkaan. Onneksi kuitenkin lopulta tajusin, ettei mikään tule koskaan muuttumaan, lupauksista huolimatta.
Arki-illat menivät siis minun osaltani melkeinpä pelkkään toisen jälkien korjaamiseen. Olin myös osa-aikaisessa työssä oleva opiskelija, mutta silti minä olin se, joka piti huolta kodin lisäksi myös yhteisestä taloudesta. Aikuista, työssäkäyvää miestä ei kiinnostanut tippaakaan mikään yhteiseen kotiin liittyvä...ei voi kuin ihmetellä näitä tapauksia. Seksi ei todellakaan maistunut, tuntui lopulta jopa ällöttävältä ajatukselta muhinoida jonkun henkisesti teini-ikäisen vätyksen kanssa. Minäkin yritin näitä "en tee mitään ja katson mitä tapahtuu"-kokeiluja, mutten koskaan onnistunut sietämään sitä sekasotkua ja paskaisuutta kahta viikkoa kauempaa. Onnea ap:lle yritykseen, tulen seuraamaan tätä ketjua mielenkiinnolla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nää tarinat, jotka on siis niin totta liian monissa talouksissa, saa mut ihan raivon partaalle :D Varmaankin johtuu siitä, että jouduin elämään vuosia tällaisen sottapytyn kanssa, jota ei kiinnostanut mikään muu kuin netissä notkuminen ja laiskottelu. Olen monta kertaa miettinyt, miksen laittanut suhdetta poikki jo paljon aikaisemmin. Koen että minulta meni montaa hyvää vuotta hukkaan. Onneksi kuitenkin lopulta tajusin, ettei mikään tule koskaan muuttumaan, lupauksista huolimatta.
Arki-illat menivät siis minun osaltani melkeinpä pelkkään toisen jälkien korjaamiseen. Olin myös osa-aikaisessa työssä oleva opiskelija, mutta silti minä olin se, joka piti huolta kodin lisäksi myös yhteisestä taloudesta. Aikuista, työssäkäyvää miestä ei kiinnostanut tippaakaan mikään yhteiseen kotiin liittyvä...ei voi kuin ihmetellä näitä tapauksia. Seksi ei todellakaan maistunut, tuntui lopulta jopa ällöttävältä ajatukselta muhinoida jonkun henkisesti teini-ikäisen vätyksen kanssa. Minäkin yritin näitä "en tee mitään ja katson mitä tapahtuu"-kokeiluja, mutten koskaan onnistunut sietämään sitä sekasotkua ja paskaisuutta kahta viikkoa kauempaa. Onnea ap:lle yritykseen, tulen seuraamaan tätä ketjua mielenkiinnolla!
Kiitos tsemppaamisesta! Juuri siltähän se tuntuu, että seksi ei maistu, koska tuntuu että muhinoisi teinipojan kanssa. Ei kiitos! Katsotaan nyt, miten tämä menee. Yritän kokeilun myötä keskittyä itseeni ja omaan arkeeni, ehkä meidänkin elämä on auvoisempaa kun minäkin olen onnellisempi enkä keskity toisen jälkien siivoamiseen ja miettimään sitä, mistä tuo taaskin mahtaa loukkaantua. Jos asiat ei parane niin kyllä on miehen sitten etsittävä toinen huoltaja itselleen, näin se vaan on.
Ah että tänään on ollut mukavaa, lähes koko päivä yksin kotona lueskellen ja telkkaria katsellen. Mies olisi halunnut myös keikalle johonkin baariin enkä suostunut lähtemään, mutta tuli nyt kyllä ihan hyväntuulisena kotiin.
Onhan se äärettömän surullista ja kertoo jotakin yhteiskunnastamme, miten yleistä tällainen on.. Ja minä en ole mikään perinteiset arvot kunniaan, vaan olen hyvinkin perillä sukupuolten tasa-arvoon liittyvistä asioista sillä nämä opintoihini liittyvät. Niinpä en todellakaan niele sitä, että tässä pitäisi aikuista miesta alkaa palvelemaan, tai yhtään ketään. On kuitenkin myös helpottavaa lukea teidän viestejä ja huomata, että en ole yksin. Tämän kokeilun tarkoituksena on myös konkreettisesti kartoittaa miehen oma-aloitteisuus ja tekemät asiat seuraavan parin kuukauden aikana. Aion sitten näyttää miehelle, minkälainen tilanne todellisuudessa on ja odotan mielenkiinnolla hänen vastaustaan siihen, meneekö hommat hänen mielestään tasapuolisesti.
En tiedä vaikuttaako tähän se, että itse olen kuusitoistavuotiaasta likasta saakka tehnyt töitä opiskelun ohella ja asunut yksin omassa kodissani. En ole varakkaasta perheestä, joten lisätienestiä on opittu ansaitsemaan itse, samoin olen kaiken muun opetellut tekemään itse. Olen myös aiemmin elänyt pitkässä parisuhteessa, missä mies tosin oli tosi pikkutarkka itse (jopa minun makuuni!). Mutta toisaalta, jos mies nyt ei tässä iässä osaa taloudesta huolta pitää niin kyllä on jo ensimmäisen maailman ongelmia. Tuskastuttaa myös se, että eletään suunnattoman vaurauden ja yltäkylläisyyden keskellä, ja sitten ei vaivauduta edes pitämään omaisuudesta mitään huolta. Minusta tavaroitakin täytyy kunnioittaa, eivät ne taivaasta ole tipahtaneet, joku on ne tehnyt ja maasta ne on loppujen lopuksi revitty luonnon kustannuksella.
Siis herranjumala minkä vätyksen sä olet ottanut hoidettavaksesi! Eroa ja pistä paska kiertoon... Mun mies hoitaa tosi hyvin kotitöitä ja on aina ollut sellainen. Kaveripiirini perusteella sanoisin että tilanne ei tule muuttumaan teillä. Laiskoista miehistä tulee vielä laiskempia kun tulee lapsia...
Vierailija kirjoitti:
Siis herranjumala minkä vätyksen sä olet ottanut hoidettavaksesi! Eroa ja pistä paska kiertoon... Mun mies hoitaa tosi hyvin kotitöitä ja on aina ollut sellainen. Kaveripiirini perusteella sanoisin että tilanne ei tule muuttumaan teillä. Laiskoista miehistä tulee vielä laiskempia kun tulee lapsia...
Kiitos suorasta kommentista :D olen sulle kateellinen, voi niin kateellinen! Mutta kaipa tästä itseäkin voi syyttää, itsehän omat valintani teen ja pysyn tässä suhteessa.. TOISTAISEKSI. Voin vakuuttaa että nämä parin vuorokauden sisällä saamani vastaukset antavat valtavasti rohkeutta, jos ero tulee kyseeseen. Se selvinnee kesään mennessä. Mulla on kuukauden kesäloma, enkä aio käyttää sitä kenenkään passaamiseen vaan omiin juttuihin. Olen itse asiassa suunnitellut lähteväni koirien kanssa reissuun missä saan olla itsekseni ja mahdollisesti vietän lopun loman isän tiluksilla gradua kirjoitellen ja luonnossa liikkuen. Mies kysyi naama mutrulla, että eikö hän pääse mukaan, kun suunnittelin tätä omalomaa. Listasin sitten pitkän listan harrastuksiani, mitä aion tehdä (mistä mies ei ole lainkaan kiinnostunut), eikä hän enää tahtonutkaan mukaan :D Ja jos ero on edessä, niin sittenpä sitä ei ainakaan tarvitse miettiä..!
Hei AP! Elin vuosia vastaavassa parisuhteessa, jossa puoliso oli niin saamaton, että hänen saamattomuutensa muutti jopaa omaa luonnettani lukuisten rohkaisujen, ymmärtämisten, yrittämisten ja tukemisen jälkeen ilkeämmäksi ja kylmemmäksi. Ainoa ero on se, että minä olen mies ja hän nainen. Lopulta suhde onneksi loppui ja nyt parin-kolmen vuoden jälkeen olen onnellisempi kuin koskaan uudessa tasavertaisessa parisuhteessa, jossa asiat toimii mahtavasti. Tällä eksälläni oli masennus, joka vaikutti hänen saamattomuuteensa, mutta mielestäni hänen luonteensa oli lopulta laiska, saamaton ja uusavuton, mitä masentuneisuus vain pahensi.
Tsemppiä sulle!
AP:n kirjoitus sai minut aivan kuohuksiin, palasi mieleen exäni patalaiskuus. Minä paitsi kävin töissä, niin myös siivosin, ostin ruuat, valmistin ruuat (oikeasti, tyyppi osasi tehdä vain mikrossa kaurapuuroa), pyykkäsin... Jätkä oli yli 30, pelasi päivät tietokoneella kotona eikä mikään pyyntö mennyt perille. Suuttui, kun ehdotin vuorolistan tekemistä kodinhoitoa varten. Pelkäsin alkavani nalkuttaa, siksi ajattelin vuorolistan selkiyttävän asiaa. Suhde loppui, en pystynyt enää olemaan äiti hänelle. Harmittaa se kaikki aika, jonka tuhlasin moiseen loiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ah että tänään on ollut mukavaa, lähes koko päivä yksin kotona lueskellen ja telkkaria katsellen. Mies olisi halunnut myös keikalle johonkin baariin enkä suostunut lähtemään, mutta tuli nyt kyllä ihan hyväntuulisena kotiin.
...
Olen itse asiassa suunnitellut lähteväni koirien kanssa reissuun missä saan olla itsekseni ja mahdollisesti vietän lopun loman isän tiluksilla gradua kirjoitellen ja luonnossa liikkuen. Mies kysyi naama mutrulla, että eikö hän pääse mukaan, kun suunnittelin tätä omalomaa. Listasin sitten pitkän listan harrastuksiani, mitä aion tehdä (mistä mies ei ole lainkaan kiinnostunut), eikä hän enää tahtonutkaan mukaan :D Ja jos ero on edessä, niin sittenpä sitä ei ainakaan tarvitse miettiä..!
Viihdytkö sinä miehen kanssa? Onko teillä mitään yhteistä, kivaa tekemistä?
Nimittäin kaiken muun lisäksi kuulostaa että sä et edes kaipaa miehen seuraa, vaan nautit paljon enemmän siitä, kun saat tehdä asioita yksin. Onko tuossa suhteessa siis mitään säilyttämisen arvoista, jos lomastakin odotat lähinnä sitä, että saat olla miehestä erossa?
Tuo "et saa pimpsaa jos et siivoa" on kyllä hirveintä paskaa mitä parisuhteessa voi tehdä :D
Toivottavasti se on miehesi joka ton suhteen päättää mutta pääasia että loppuu. Älkää vaan menkö lapsia tekemään.
Ja nyt niitä alanuolia.