Lue keskustelun säännöt.
Mieheni uusavuttomuus ja lapsellisuus kodinhoidossa
hottentotti
09.03.2016 |
Tästä aiheesta olen lukenut monta muutakin samankaltaista ketjua täältä palstalta. Näiden rohkaisemana päätin aloittaa oman ketjuni meidän tilanteesta, jospa saisin vaikka vertaistukea ja neuvoja muilta palstalaisilta.
Olemme nuori opiskeleva pari, ja itse käyn lisäksi lähes kokopäiväisesti töissä samalla kun viimeistelen tutkintoani. Lapsia ei ole, kaksi koiraa kylläkin. Yhdessä olemme mieheni/poikaystäväni kanssa olleet muutaman vuoden. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin "ensihuuman" laannuttua herännyt arkitodellisuuteen, jossa minä olen vetovastuussa koko kotitaloutemme hoidosta. Tiedän kyllä, että saatoin antaa alkuhuuman sumussa vähän liikaa siimaa.. nautin itse suunnattomasti ruoanlaitosta ja samoin olen tarkka kodin siisteydestä, mutta en kylläkään mikään nipo. Mietin aiemmin, että olenko itse ajanut parisuhteemme tilanteeseen, että mieheni olettaa minun mielellään tekevän kaiken. Tänä päivänä se ei kuitenkaan toimi enää tekosyynä, sillä olen useaan otteeseen puhunut aiheesta. Tämä tuskin on mikään uniikki ongelma tosin..
Joka tapauksessa, tuntuu siltä, että poikaystäväni ikään kuin elää yhteisessä kodissamme huoletonta opiskelijaelämää sillä erotuksella, että hänellä on äiti eli minä huoltamassa häntä. Välillä teen kokeiluja, että en itse tee mitään tai kehota häntä tekemään / ehdota siivousta. Silloin ei tapahdu mitään. Pari päivää sitten pesimme pyykkiä; tätä ennen samat pyykit olivat roikkuneet kuivumassa jo pari viikkoa ja koneeseen laittoa odotti kolme koneellista. En muista, että mies olisi parisuhteemme aikana KERTAAKAAN pessyt pyykkiä oma-aloitteisesti. Joko niin, että minä pesen meidän pyykkimme, koska en jaksa katsella hirveitä pyykkikasoja, tai kehotan häntä tekemään sen, jolloin vastaus on yleensä "joo joo, en jaksa nyt, myöhemmin".. Tiedämme kaikki, mitä tuo myöhemmin tarkoittaa. Hän on suuttunut minulle monesti siitä, kun olen kyllästynyt tähän "myöhemmin" = "ei ikinä" -vastaukseen ja sanoo, että minä käskytän häntä, ja aina kun sanon jostakin sen pitäisi tapahtua sillä sekunnilla. No joo, kyllä. Tätä nykyä sanon, että "ei myöhemmin, vaan nyt" koska muuten ko. kotityö ei tule koskaan tehdyksi. Sama kaava toistuu astianpesukoneen täytön / tyhjennyksen kanssa. Siihen menee oikeasti puoli minuuttia.
Ihmettelen kovasti, miten hän on pärjännyt aiemmin eläessään silloin, kun emme vielä seurustelleet. Ihan totta?? Tiedän myös, ettei minun pitäisi antaa enää siimaa, ja nykyään olenkin melko tiukka näissä asioissa. MUTTA! Heräsin vasta joku aika sitten siihen todelliseen ongelmaan täällä palstaillessani ja lukiessani jonkun kirjoittamaa ketjua ja siihen liittyviä uutisointeja siitä, kuinka miehet "osallistuvat kotitöihin", mutta naiset pyörittävät ja valvovat tätä "projektia". Ja kyllä, monesti varmasti toisinkin päin. Oli miten oli, tässäkin taloudessa todellinen ongelma on se, että mitään ei koskaan tapahtuisi ja kämppä olisi kuin kaatopaikka, ei ikinä puhtaita vaatteita tai tiskejä jne. mikäli minä en valvoisi, että täällä siivotaan / käydään kaupassa / laitetaan ruokaa. Se on tosi raskasta. En jaksa edes riidellä aiheesta, vaikka mies kyllä herkästi suuttuu jos asiasta mainitsen. Ja olen kyllä maininnut monen monta kertaa, en mielestäni edes nalkuttaen enkä todella haasta riitaa, vaan keskustellen asiasta. Tästä päästään toiseen "lapselliseen" piirteeseen: kun yritän aiheesta keskustella, mies alkaa itkeä / huutaa / riidellä. Sanon vain rauhallisesti, että tässä ollaan aikuisia ihmisiä ja myös ns. ikävistä asioista on voitava keskustella rauhallisesti ilman että tarvitsee riidellä. Se on ikään kuin hänen lapsellinen puolustusmenetelmänsä, että kun jotain ikävää nostetaan esiin, hän ei ensinnäkään katso minua silmiin vaan pahimmassa tapauksessa kääntää selän ja menee sohvalla/sängylle selkä minuun päin käännettynä nyyhkyttämään, tai vaihtoehtoisesti hän suuttuu ja alkaa "aina sää..".
Viimeksi joku aika sitten kun kysyin häneltä, että mitähän sinun mielestäsi täällä tänään pitäisi tehdä (meillä oli molemmilla vapaapäivä, eikä oltu siivottu taas vaihteeksi pitkään aikaan yhden kokeiluni lopputuloksena), hän sai lopulta kakistettua ulos että "siivota...?" Tähän vastasin että kyllä, ja olisitko ajatellut sitä, jos en olisi asiasta maininnut. Hän hermostui ja loukkaantui että "tarviiko heti aamulla alkaa syyttämään" ????? Huh huh.. olen myös monesti maininnut siitä, että mielestäni teinit käyttäytyvät tuolla tavalla. Kyllä asioista on voitava keskustella ja tuossakin tilanteessa pyysin (monesti) anteeksi sitä, jos sanoin asiani syyttävään sävyyn, sillä en sitä tarkoittanut.
Hänellä on myös tapana jättää vaatteita kasoittain sohvalle / PÖYDÄLLE / tuoleille jne. Ne siinä sitten kasaantuvat ja kasaantuvat, kunnes riidan päätteeksi hän ne siitä siivoaa tai minä viikkaan ne kaappiin. Myöskin, jos laitan vaatteet / lojuvat tavarat paikoilleen niin saan kuulla siitä, että siirtelen aina hänen tavaroitaan eikä hän sitten löydä niitä. Olen todennut tähän, että jos hän itse pitäisi tavaroistaan tai vaatteistaan huolta eikä jättäisi niitä lojumaan, minun ei tarvitsisi niitä siirtää. Eräänä päivänä nousi hirveä haloo siitä kun hän ei löytänyt yhtiä housujaan ja väitti, että minä olen taas "pistänyt ne jonnekin". Myöhemmin kävin itse läpi hänen vaatekaappinsa ja siellähän ne olivat siistissä pinkassa (minun järjestelemässäni). Muuten tähän liittyen, aika huvittavaa mutta myös rasittavaa on se, että yksi yleisimmistä keskustelunaloituksista kotona hänellä on "mihin oot pistänyt mun x-asian!" Sanon tämän jo toistamiseen, mutta ihan totta en käsitä, miten hän on selvinnyt elämästä yksin asuessaan.
Myöskään koiria hän ei ikinä vapaaehtoisesti voi käyttää ulkona. Jos olen pitkän päivän töissä, täytyy minun aina erikseen pyytää että hän voisi käyttää ne pissalla. Joskus menen töistä suoraan salille, mutta tämäkin on mahdollista vain jos hän voi käyttää koirat pissalla (5min). Viimeksi hän totesi ettei ole mikään koiranulkoiluttaja minulle...?? Koirat ovat kyllä alunperin minun, mutta silti.. Mielestäni semipieni vaiva siihen nähden, mitä minä joka päivä teen hänen eteensä. Laitan ruuan, siivoan hänenkin jälkensä ja tuon ruoan pöytään.
Niin, ajanpuutteestahan tässä ei ole kyse, sillä hänellä on kaikki päivät aikaa. Luentoja on vähän ja pääasiassa hän on täällä kotosalla. Voi luoja että hyppisin riemusta jos joku päivä tulisin kotiin töistä ja astianpesukone olisi tyhjennetty ja täytetty, lattiat imuroitu ja koirat käytetty ulkona ja ruoka odottaisi pöydässä! Hänellä olisi siis se kahdeksan tuntia aikaa tehdä tämä ( vaikka opiskeleekin, niin jos on kotona niin tällaiset asiat käyvät kädenkäänteessä, ainakin ne itseltäni sujuvat aina niinä päivinä kun olen kotona ja opiskelen). Tai, jos edes YKSI asia näistä olisi tehnynä. No, enpä muista milloin olisi ollut, mutta minähän nämä asiat teen sitten työpäiväni jälkeen.
Tähän kaikkeen liittyy myös se, että useista keskusteluista huolimatta minun stressini ja työnmääräni ei ole selvästikään tullut miehelle selväksi. En vain käsitä, miten muuten tosi fiksun ja empaattisen ihmisen on niin vaikea ymmärtää tätä. Hän on kuitenkin älykäs, hauska, seurallinen ja mukava.. no, paitsi vähemmissä määrin minua kohtaan. Kavereiden kesken hän on suosittu ja kaverit tietysti kuittaavatkin tällaiset asiat sillä että no X nyt on sellainen veijari. Hoh hoijaa! Tähän liittyen - ja tästäkin on keskusteltu, tai minä lähinnä pitänyt monologia ja yrittänyt saada häntä keskustelemaan - hän ei oikein pysty asettumaan asemaani ja ymmärtämään sitä, että kun käyn 30 h / viikossa töissä ja siihen opiskelut, koirien ulkoilutukset ja kodinhoito päälle, niin en minä jaksa olla koko ajan menossa ja tekemässä. Ja sitten hän loukkaantuu. Olen yrittänyt sanoa, että minulla on paljon tekemistä, ja kun koko taloudenhoitokin on minun kontollani niin minun aikani ei yksinkertaisesti riitä jatkuvasti puuhaamaan jotakin. Saatan päästä illalla myöhään töistä ja seuraavana päivänä aamuvuoro, ja sillä välin hän tahtoisi lähteä yhdessä käymään oluella tms. ja hengata kavereiden kanssa jne. jne. Olen sanonut monesti, että en jaksa, täytyy mennä suoraan nukkumaan heti kun olen saanut käytyä koirien kanssa lenkillä ja syötyä yms. En tiedä miten muilla työssäkäyvillä pariskunnilla on, puuhaatteko te jotakin jatkuvasti viikolla? Viikonloppu on eri, jos on vapaata. Mutta en minä vapaapäivinäkään jaksa koko ajan olla tekemässä jotakin. Nautin suunnattomasti omasta ajasta ja minulla onkin itsekseni paljon tekemistä, tosiaan opiskelen ja luen paljon, minulla on ns. omat kutsumukseni. Tietenkin vietän mielelläni myös aikaa miehen tai ystävien kanssa, mutta en voi laittaa kaikkea vapaa-aikaani siihen mielenterveyttäni uhraamatta. Ja olen yrittänyt sanoa, että meillä olisi pariskuntana enemmän aikaa yhdessä jos hän tekisi osuutensa kotitöistä. Ymmärrän kyllä, että jotkut ihmiset eivät omaa aikaa kaipaa, mutta minä en näihin kuulu. Mieheni kuuluu, ja siksi hän ei voi ymmärtää, etten halua viettää mahdollisesti viikon ainutta vapaapäivääni ravaamalla ympäri kaupunkia ja tehden sitä sun tätä. Olen sanonut tästäkin, että on kiva viettää aikaa yhdessä, mutta ei joka hetki ja se on normaalia, mehän asumme ja elämme yhdessä, mutta emme ole sama henkilö, vaan kyllä parisuhteessakin ihmisillä saa olla omia harrastuksia ja menoja ja kiinnostuksen kohteita ilman että jatkuvasti täytyy huomioida toista kuin lasta. Olen kertonut, että en voi muuttaa luonnettani hänen vuokseen, ja jos hän ei pysty elämään sen tiedon kanssa tai minun kanssani, on meidän erottava. Eikä tämä ole mikään uhkaus vaan fakta. Tietenkään en voi pakottaa ketään olemaan kanssani.
Ja monesti mietinkin, onko tällä suhteella tulevaisuutta. Kasvaako se tuosta ja oppii? Ei minulla ole aikaa eikä kiinnostusta holhota ketään, etenkään, kun siitä saa vain huutoa ja paskaa niskaan. Meillä on kuitenkin paljon hyvää ja viihdymme toistemme seurassa, hän on hauska vaikkakin ns. "vaativa" (vaatii siis paljon huomiota ja aikaa..). Meillä on myös samoja kiinnostuksen kohteita, etenkin älyllisesti, viihdymme molemmat luonnossa ja tulevaisuuden haaveemme ovat samankaltaisia. Mutta tällä hetkellä ja pitkään vain ovat vaivanneet nämä samat asiat, ja ne painavat joka päivä arjessa.
Noh, olen päättänyt että mietin tätä asiaa ja jos hän ei paranna tapojaan on vakavan keskustelun paikka. Erosta on tosin puhuttu aiemminkin, mutta olemme päättäneet jäädä yhteen ja meillä meneekin nyt paremmin kuin vielä muutama kuukausi sitten. Omalta kannaltani eron ajattelua tosin vaikeuttaa myös se, että tiedän että hän romahtaisi täysin ja se särkee sydämeni. Itse on olen tavallaan hieman "kylmäkiskoisempi" ja pystyn ajattelemaan asiaa käytännöllisesti.
Mutta sitten kiinnostavimpaan kohtaan: muiden vastaavien ketjujen innoittamana olen päättänyt aloittaa nyt päättymättömän kokeilun kodinhoidossa. Toisin sanoen, joko kokeilu päättyy lopulta eroon tai siihen, että mies parantaa tapansa. En aio enää pestä hänen pyykkejään, en huomauttaa hänelle siivoamisesta, ruoanlaitosta, koirien hoidosta jne. Yleensä minun kontollani on myös laskuista/vuokranmaksusta huolehtiminen. Noh, tietenkin aion huomauttaa vuokranmaksusta (vaikka maksankin siitä suurimman osan) mutta hänen omat asiansa jätän tästä lähin itselleen, aikuinen ihminen kun on.
Jos teitä kiinnostaa niin päivittelen tänne tuloksia ja uusia käänteitä. Tulipas tästä pitkä avautuminen.. toivottovasti jaksatte lukea!
Kommentit (98)
Syytän ihan avoimesti tästä ongelmasta appivanhempiani, jotka ovat kasvattaneet jälkikasvunsa ajattelemaan, etteivät miehet tee kotitöitä, sotkevat vain. Naiset tekevät oman työnsä päälle kaikki kotityöt samalla kun miehet raapivat perseitään ja harrastavat jotain omia kivoja juttuja. Mistään ei keskustella ja kaikesta loukkaannutaan. Ovat hankalaa ikäluokkaa.
Sama tilanne täällä! Aidosti tyrmistyin, kun mieheni kertoi ettei hän ja veljensä ole koskaan joutuneet tekemään mitään kotitöitä kotona asuessaan. Tämä selittää miksi miehellä on täysin puutteellinen käsitys siitä, mitä kodin siistinä pitäminen ylipäätänsä vaatii eikä hän oikeasti osaa edes kunnolla siivota. Ja kun miehen perheen elämää katselee, niin siellä se anoppi iloisena passaa koko miesporukkaa. Arghh.
Mulla ja miehelläni on hyvin erilaiset siisteyskäsitykset ja se rasittaa aivan suunnattomasti. Miehellä ei pysy tavarat järjestyksessä, työhuone on yksi romuläjä, vaatteita (likaisia ja puhtaita) lojuu kaikialla muualla paitsi vaatekaapissa, vaatekaappi kun on täynnä vanhoja, liian pieniä tai muuten käyttämättömiä vaatteita, mitään ei muutenkaan voi heittää pois, vaan kaikki romu pitää säilyttää eikä niitä voi käydä edes läpi niin että osan veisi varastoon pois tieltä. Yleisen siisteyden ylläpidosta ei ole mitään käsitystä, esim. että ruokaa laittaessa likaantuneen keittiötason voisi rätillä pyyhkäistä. Ymmärrän kyllä, että yhtälailla miestäni häiritsee mun kireys sotkuisuudesta ja epäjärjestyksestä - häntä kun ei asia häiritse - sekä napina esimerkiksi noista vaatteista tai keittiötasojen siisteydestä.
Tämä on nyt tätä perinteistä vuodatusta siitä, kun "mies on niin ärsyttävä ja sotkee vaan eikä ikinä siivoa!", mutta tässäkin taloudessa se vaan sattuu olemaan totuus : D. Olen tosissani yrittänyt niellä kiukkuni ja olla nalkuttamatta ja miettinyt mielessäni miten ottaisin asian esille rakentavasti ja saisin miehen ymmärtämään, ettei asunto pysy siistinä itsestään. Jos olisin mies, en itsekään innostuisi siivoamaan sillä, että joku nalkuttaa ja syyttelee. En tosin ole vielä keksinyt keinoa, mikä auttaisi! Miten saada toinen ymmärtämään, että suihkutilatkin täytyy välillä pestä ja pölyt pyyhkiä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kysyi miten muut pariskunnat viettää aikaa jne.
Meillä mies töissä, minä työttömänä ja kolme lasta. Minä teen pääosan tavallisista kotitöistä kun kerta olen kotona mutta mies puolestaan lämmittää pannuhuoneella yleensä ( koska astmani ei tykkää siellä touhuamistaan) ja hoitaa kaikki autoihin ja remontteihin liittyvän. Ja lisäksi tekee meidän pienessä firmassa töitä välillä.
Kun lapset oli pienempiä niin meinasin jossakin kohti uupua täysin. Kerran hermostuin ja paiskasin muovirasioihin palasiksi lattiaan. Varsinkin sen jälkeen mies hoiti oma-aloitteisesti enemmän myös lapsia ja siivouksia koska en yksin jaksanut. Mutta aina on kyllä tehnyt jos olen pyytänyt.
Miehellä menee paljon aikaa töissä ja harrastuksissaan. Meillä on joitakin yhteisiä harrastuksiakin ja yhteistä aikaa vietämme usein kävelyllä tai saunoen. Ja teemme mielellään yhdessä töitä esim pienitään polttopuita.
Äsken vaihdeltiin miehen kanssa viestejä ja sovittiin että haen hänet kesken työpäivän yhteiselle lounaalle. Käymme usein kaksistaan syömässä. Mies maksaa useimmin mutta ei väliä kun yhteiset rahat. Apn esimerkki vesilasin täyttämisestä kuulosti hämmentävältä. Meillä kun mies huolehtii aina automaattisesti molemmille juotavaa jos hakee itselleen ravintolassakin. Samoin kuin minäkin.
Jos toinen näyttää viluiselta olkkarissa istuessaan toinen tuo automaattisesti viltin. Jos itseä laiskottaa, on sairas ym niin toinen hemmottelee. Ja tämä toimii koska se on vastavuoroista. Jos en jaksa laittaa perheelle ruokaa niin mies laittaa tai hakee valmista. Jos miestä laiskottaa niin käyn laittamassa pannuhuoneeseen valkean.
Eli pääosin tavalliset kotityöt on minulla mutta ei yksin. Ja kokonaistilanteen huomioiden teen kuitenkin vähemmän. Meillä se tekee joka jaksaa / osaa paremmin/ miten tilanne nyt helpoimmin sujuu.
Ainoa mihin toivoisin parannusta olisi miehen keskustelutaito Jos joku asia harmittaa. Vaikka paljon puhummekin muuten niin siinä olisi parantamisen varaa. Toisaalta kommunikaatiomme on pääosin helppoa ja sujuvaa. Anoppi joskus nauroi makeasti kun kysyi jotain lomajuttua meiltä. Ja mies vilkaisi minuun ja vastasi anopille molempien puolesta. Anoppi ihmetteli ja mies vaan sanoi että näki jo silmistäni vastauksen, ja oikein arvasi mielipiteeni. Eli usein jo pelkkä vilkaisu toiseen riittää tulkitsemaan toisen mielipiteen asioihin.
Meillä mies haluaisi mennä enemmän. Siksipä tilanne hyvä kun saa reissata työssään ja käy muutenkin joskus kavereiden kanssa kaupungilla ym. Minä viihdyn kotona ja onneksi mieskin pääosin. Mutta kyllä minäkin joskus lähden miehen kanssa liikkeelle vaikka en siitä tykkääkään. Mutta toisen iloksi.
Ap täytyy sanoa että itse laittaisin tilanteessanne jatkon ehdoksi jonkun parisuhdeterapian tai vastaavaa. Muuten en kyllä usko onnelliseen jatkoon. Tsemppiä ap!
Heips!
Tänään ehdotin miehelle, että jaetaan jatkossa kotitöissä vastuu siten, että minun työpäivinäni (4 pv viikossa vaihtelevasti) miehellä on vetovastuu, eli huolehtii tiskit, pyykit ja yleisen siisteyden, laittaa jopa mahdollisesti ruokaa. Ja minulla on vapaapäivinäni vastuu. Hän otti tämän hyvin vastaan ja kuulemma sopii. Katsotaan, toteutuuko käytännössä.
Ja muuten, mietin että aivan kuin mies tämän palsta-avautumiseni seurauksena olisi aavistanut stressiäni :D Kirjoitin aiemmin, miten toisinaan loukkaantuu jos en jaksa puuhata hänen kanssaan jotain. Eilen kun tuli kotiin, ennen nukkumaanmenoa kertoi että rakastaa minua ja kysyi, oliko minulla sellainen vapaapäivä kuin toivon. Vastasin että oli, on mukavaa saada vain relata. Hän hymyili, pussasi ja totesi että no hyvä! :)
Aikoo myös kuulemma tänään oma-aloitteisesti laittaa kuivat pyykit kaappiin ja käyttää koiran ulkona. Alan jo epäilemään, että mieskin lukee ketjuani :D :D
Hyvä mieli tänä aamuna! Aurinko paistaa ja ennen töitä yhdessä "kartsalle". Toivo elää! Mukavaa viikonloppua kaikille.
- ap
Suosittelen tukevaa niska-perseotetta miehestä. Nakkaa se ulkoruokintaan. Sinä olet passannut häntä jo tarpeeksi. Onni, että ette ole vielä hankkineet jälkikasvua. Minä en olisi tuollaista katsellut muutamaa vuotta, vaan jotain olisi tapahtunut jo aikoja sitten.
Vierailija kirjoitti:
Hei AP! Elin vuosia vastaavassa parisuhteessa, jossa puoliso oli niin saamaton, että hänen saamattomuutensa muutti jopaa omaa luonnettani lukuisten rohkaisujen, ymmärtämisten, yrittämisten ja tukemisen jälkeen ilkeämmäksi ja kylmemmäksi. Ainoa ero on se, että minä olen mies ja hän nainen. Lopulta suhde onneksi loppui ja nyt parin-kolmen vuoden jälkeen olen onnellisempi kuin koskaan uudessa tasavertaisessa parisuhteessa, jossa asiat toimii mahtavasti. Tällä eksälläni oli masennus, joka vaikutti hänen saamattomuuteensa, mutta mielestäni hänen luonteensa oli lopulta laiska, saamaton ja uusavuton, mitä masentuneisuus vain pahensi.
Tsemppiä sulle!
Heippa! Upeaa, että sinulla kaikki kääntyi ns. parhain päin! Tulee hyvä mieli kun lukee tällaisia tarinoita, jatkui suhde sitten parempaan päin muuttuneena tai ei. Ja tosiaan, tästäkin näkee, ettei kyse ole yksinomaan nainen tekee kaiken ja mies elää passattavana -skeemasta. Kyllä se on luonteestakin kiinni. Kiitos tsempeistä! P. S. Minunkin mieheni pari kuukautta sitten vihjasi, että hän on jotenkin onneton. Kyselin sitten että voiko olla, että hänen saamattomuutensa johtuu tuosta kotiin jumahtamisesta ja hän on myös onneton siksi, ettei saa asioita tehtyä. Myönsi tämän itsekin. Totesin vain että se on itsestä kiinni mitä tekee ja toimeliaisuus on monesti parasta lääkettä melankoliaan ja laiskuuteen.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP:n kirjoitus sai minut aivan kuohuksiin, palasi mieleen exäni patalaiskuus. Minä paitsi kävin töissä, niin myös siivosin, ostin ruuat, valmistin ruuat (oikeasti, tyyppi osasi tehdä vain mikrossa kaurapuuroa), pyykkäsin... Jätkä oli yli 30, pelasi päivät tietokoneella kotona eikä mikään pyyntö mennyt perille. Suuttui, kun ehdotin vuorolistan tekemistä kodinhoitoa varten. Pelkäsin alkavani nalkuttaa, siksi ajattelin vuorolistan selkiyttävän asiaa. Suhde loppui, en pystynyt enää olemaan äiti hänelle. Harmittaa se kaikki aika, jonka tuhlasin moiseen loiseen.
Huh huh! Kuulostaa kamalalta. Onneksi mun mies ei pelaa koneella (on aivan onneton kaiken tekniikan kanssa) tms. Hyvä että pääsit eroon! - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah että tänään on ollut mukavaa, lähes koko päivä yksin kotona lueskellen ja telkkaria katsellen. Mies olisi halunnut myös keikalle johonkin baariin enkä suostunut lähtemään, mutta tuli nyt kyllä ihan hyväntuulisena kotiin.
...
Olen itse asiassa suunnitellut lähteväni koirien kanssa reissuun missä saan olla itsekseni ja mahdollisesti vietän lopun loman isän tiluksilla gradua kirjoitellen ja luonnossa liikkuen. Mies kysyi naama mutrulla, että eikö hän pääse mukaan, kun suunnittelin tätä omalomaa. Listasin sitten pitkän listan harrastuksiani, mitä aion tehdä (mistä mies ei ole lainkaan kiinnostunut), eikä hän enää tahtonutkaan mukaan :D Ja jos ero on edessä, niin sittenpä sitä ei ainakaan tarvitse miettiä..!
Viihdytkö sinä miehen kanssa? Onko teillä mitään yhteistä, kivaa tekemistä?
Nimittäin kaiken muun lisäksi kuulostaa että sä et edes kaipaa miehen seuraa, vaan nautit paljon enemmän siitä, kun saat tehdä asioita yksin. Onko tuossa suhteessa siis mitään säilyttämisen arvoista, jos lomastakin odotat lähinnä sitä, että saat olla miehestä erossa?
Hei! Tuo on hyvä kysymys ja olen miettinyt sitä itsekin. Huomaan että esimerkiksi mökillä meillä on todella ihanaa yhdessä, ei riidellä ja työt jakaantuvat tasaisesti. Tästä kyllä puhuttiinkin viimeksi ja mieskin myönsi tämän. Luultavasti minun yksinäisyyden kaipuuni kumpuaa paitsi hieman vetäytyvästä luonteestani mutta myös siitä, että monesti se on ainut tapa minulle rentoutua. Tulen kyllä hyvin muiden ihmisten kanssa toimeen, mutta olen lapsesta saakka viihtynyt hyvin yksin ja ollut ns. itseriittoinen. Silloin kun olo on kevyt ja rento, vietän myös miehen kanssa mielellään aikaan.
Kyllä meillä on yhteisiä harrastuksiakin joiden parissa on todella mukava puuhailla ja viettää aikaa. Yhtenä esimerkkinä se että nautitaan molemmat paljon luonnossa liikkumisesta ja sitä tehdäänkin esim. lomilla ja toisinaan vapaapäivänäkin (päiväreissuja metikköön patikoimaan) yhdessä. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä meillä on myös paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita musiikista kirjallisuuteen jne. ja yksi ajanviettoon ja yhteiseen kaveriporukkaan liittyvä harraste jonka jätän tunnistesyistä kertomatta ( :D ) mutta jonka parissa tulee vapaailtoina vietettyä paljonkin aikaa. Nyt kun mietin aiempia kirjoituksiani, niin ehkä liian radikaalinkin kuvan saa suhteestamme. Tällaiset hyvät asiat tuppaa vaan hautautua kun stressi ja ärtymys painaa niskaa.
Kiitän kysymyksistä, niistä on apua kun joutuu paneutumaan asioihin kunnolla, eikä itsellä tulisi välttämättä muuten mieleen samalla tavoin ikään kuin analysoida suhteen eri osa-alueita. - AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä tilanne on se, että mies tienaa 15 000€/kk ja mä olen "kotiorja". Meillä on 450 m2 koti ja iso piha, kaikki viimeisen päälle laitettua paikkaa. Meillä ei käy siivooja. Lapsia monta. Kaikki kotityöt on mun harteilla. Teen ne hommat jotka jaksan, ja loput jää tekemättä. -> kotimme on semisiisti.
Neuvon sua AP: miehesi ei muutu, vain sinä itse voit muuttua. Voit muuttua siihen suuntaan, että et pese miehesi pyykkejä. Kun pyykkikori tulee täyteen, kerrot siitä miehelle 1 kerran. Vuorokauden jälkeen ukon pyykit pussiin, pussi parvekkeelle, säilököön siellä retkujaan.
Opettele sietämään sotkua. Siksi, että miehesi ei tule koskaan muuttumaan niin siistiksi, kuin sinulla on toive. Ei laiskajaakosta tule siivoushirmua, joka on koko ajan pyyhkimässä rätillä ja järjestelemässä paikkoja. Jos miehessäsi on moni muu tärkeä asia kunnossa, esim ei ole muiden naisten perään, niin kannattaa siitä edestä joko siivota itse enemmän tai sietää sitä sotkua.
Jos tilanne on se, että miehesi ei oikeasti tee yhtään mitään, niin voit vaatia korvausta omasta siivouksestasi. Ja se on rahallista korvausta. Miehesi maksakoon sitten suuremman osan kuluista ja viekööt sinut syömään siivouspäivän jälkeen parempaan ravintolaan. Näin meilläkin tehdään. Usein sanon miehelleni, että kaurapolle tarvitsee nyt ravintoa, haluan ravintolaan syömään.
ÄLÄ kuitenkaan missään nimessä suostu siihen, että maksatte kaiken puoliksi ja kuitenkin sinä teet yksin kotityöt.
Huh kotiorja! Sulla on isot tilukset huolehdittavana, respect..! Kiitän tästäkin vastauksesta, arvostan suoria juttuja omasta elämästä. Tuo on kuitenkin hyvä pointti, että ns. kaikkea ei voi saada. Aiemmin joku kysyi, mitä tarkoittaa että miehessä on potentiaalia. Ehkä tässä on hyvä kohta selventää ajatuksiani. Mies on kuitenkin muutoin tosi fiksu ja joo luotettava siinä mielessä, että en ikimaailmassa epäilisi pettämisestä ja siinä mielessä hän kyllä palvoo minua, naisena. Hän on myös mukava muita ihmisiä kohtaan, tosi kohtelias ja herttainen. Arvostan sitä. Kunpa osaisi olla enempi minuakin kohtaan, ja kyllähän se päivittäin vaihteleekin. Vaikka onkin aikuinen, niin pidän eräänlaisena realiteettina sitä että kyllä hänkin on vielä nuori, niin olen minäkin, ja yhdessä tässä opetellaan asioita. Vaikka kuohun toisinaan hänen lapsellisuutensa ja kommunikaatio-ongelmien vuoksi, haluan antaa mahdollisuuden. Olenhan tätä ns. sietänyt kauan, mutta täytyy korostaa, että vasta viime aikoina kotityöt ja ristiriidat on nostettu pöydälle.
Eräässä asiassa uskon sinun olevan oikeassa (ja selvästi kokeneempi tässä asiassa).. siinä, että en voi muuttaa miestä mutta itseäni kyllä. En passaa enää, sen on loputtava. Täytyy opetella sietämään sotkua enemmän, yleensähän lopputulos on ollut se, etten jaksa katsella enää siivoa ja sitten teen itse, siitä tulee myös vähän sellainen marttyyrimainen olo, enkä halua sellainenkaan olla.
Itse asiassa tuo pyykkihomma voisi toimia noin muutenkin aika hyvänä herätyksenä, mies kun yllättäen on kuitenkin ulkoisesta olemuksestaan ja vaatteistaan TODELLA tarkka. Kyllä se olisi aikamoinen herätys, kun ei olisi enää puhtaita vaatteita. Taidankin viikonloppuna pyykätä vain omat kledjuni, sehän se oli tarkoituskin.
Miehen piti tänään myös tyhjentää astianpesukone ja kuten aiemmin kirjoitin, laittaa ne kuivat pyykit kaappiin. Ei ole vielä tapahtunut enkä ole sanonut mitään. En aio laittaa niitä itse, tapahtuuko tämä sitten missä ajassa, yritän pinnistää hermojani nyt kun niin päätin!
- ap
Vierailija kirjoitti:
Syytän ihan avoimesti tästä ongelmasta appivanhempiani, jotka ovat kasvattaneet jälkikasvunsa ajattelemaan, etteivät miehet tee kotitöitä, sotkevat vain. Naiset tekevät oman työnsä päälle kaikki kotityöt samalla kun miehet raapivat perseitään ja harrastavat jotain omia kivoja juttuja. Mistään ei keskustella ja kaikesta loukkaannutaan. Ovat hankalaa ikäluokkaa.
Sama tilanne täällä! Aidosti tyrmistyin, kun mieheni kertoi ettei hän ja veljensä ole koskaan joutuneet tekemään mitään kotitöitä kotona asuessaan. Tämä selittää miksi miehellä on täysin puutteellinen käsitys siitä, mitä kodin siistinä pitäminen ylipäätänsä vaatii eikä hän oikeasti osaa edes kunnolla siivota. Ja kun miehen perheen elämää katselee, niin siellä se anoppi iloisena passaa koko miesporukkaa. Arghh.
Mulla ja miehelläni on hyvin erilaiset siisteyskäsitykset ja se rasittaa aivan suunnattomasti. Miehellä ei pysy tavarat järjestyksessä, työhuone on yksi romuläjä, vaatteita (likaisia ja puhtaita) lojuu kaikialla muualla paitsi vaatekaapissa, vaatekaappi kun on täynnä vanhoja, liian pieniä tai muuten käyttämättömiä vaatteita, mitään ei muutenkaan voi heittää pois, vaan kaikki romu pitää säilyttää eikä niitä voi käydä edes läpi niin että osan veisi varastoon pois tieltä. Yleisen siisteyden ylläpidosta ei ole mitään käsitystä, esim. että ruokaa laittaessa likaantuneen keittiötason voisi rätillä pyyhkäistä. Ymmärrän kyllä, että yhtälailla miestäni häiritsee mun kireys sotkuisuudesta ja epäjärjestyksestä - häntä kun ei asia häiritse - sekä napina esimerkiksi noista vaatteista tai keittiötasojen siisteydestä.
Tämä on nyt tätä perinteistä vuodatusta siitä, kun "mies on niin ärsyttävä ja sotkee vaan eikä ikinä siivoa!", mutta tässäkin taloudessa se vaan sattuu olemaan totuus : D. Olen tosissani yrittänyt niellä kiukkuni ja olla nalkuttamatta ja miettinyt mielessäni miten ottaisin asian esille rakentavasti ja saisin miehen ymmärtämään, ettei asunto pysy siistinä itsestään. Jos olisin mies, en itsekään innostuisi siivoamaan sillä, että joku nalkuttaa ja syyttelee. En tosin ole vielä keksinyt keinoa, mikä auttaisi! Miten saada toinen ymmärtämään, että suihkutilatkin täytyy välillä pestä ja pölyt pyyhkiä...
Niinpä... maksaisin maltaita (jos niitä nyt olisi :D ) siitä, jos joku kertoisi sellaisen taian millä voisi näistä asioista keskustella ilman, että se tuomitaan nalkutuksena..! Tuntuu hölmöltä myös että joutuu näkemään hirveästi vaivaa sellaisen asian eteen, jota pitää itsestäänselvyytenä. Ikään kuin tekee kaksinkertaisen työn, kun ensin tekee ne kotihommat ja sen jälkeen käy ne läpi ja kertoo toiselle, mitä pitää tehdä, ja sitten tekee taas itse. Jälkimmäinen on rankempaa. Ja joo, sepä se tässä itseä huvittaakin, kun mielestäni kotityöt ei ole mitään älyttömän raskaita hommia, kun päivittäin tekee vähän. Harvoin minäkään mitään suursiivousta teen, vaan ylläpidän siisteyttä. Stressiä aiheuttaa se yksipuolisuus ja kommunikoinnin vaikeus.
Olen myös suunnitellut eräänlaista "porkkanaa".. jos mies on hoitanut osuutensa kotitöistä viikolla, niin voin viikonloppuna laittaa hyvää ruokaa tms. ja muuten jättää sen kokkauksen nollaan ainakin toistaiseksi.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyi miten muut pariskunnat viettää aikaa jne.
Meillä mies töissä, minä työttömänä ja kolme lasta. Minä teen pääosan tavallisista kotitöistä kun kerta olen kotona mutta mies puolestaan lämmittää pannuhuoneella yleensä ( koska astmani ei tykkää siellä touhuamistaan) ja hoitaa kaikki autoihin ja remontteihin liittyvän. Ja lisäksi tekee meidän pienessä firmassa töitä välillä.
Kun lapset oli pienempiä niin meinasin jossakin kohti uupua täysin. Kerran hermostuin ja paiskasin muovirasioihin palasiksi lattiaan. Varsinkin sen jälkeen mies hoiti oma-aloitteisesti enemmän myös lapsia ja siivouksia koska en yksin jaksanut. Mutta aina on kyllä tehnyt jos olen pyytänyt.
Miehellä menee paljon aikaa töissä ja harrastuksissaan. Meillä on joitakin yhteisiä harrastuksiakin ja yhteistä aikaa vietämme usein kävelyllä tai saunoen. Ja teemme mielellään yhdessä töitä esim pienitään polttopuita.
Äsken vaihdeltiin miehen kanssa viestejä ja sovittiin että haen hänet kesken työpäivän yhteiselle lounaalle. Käymme usein kaksistaan syömässä. Mies maksaa useimmin mutta ei väliä kun yhteiset rahat. Apn esimerkki vesilasin täyttämisestä kuulosti hämmentävältä. Meillä kun mies huolehtii aina automaattisesti molemmille juotavaa jos hakee itselleen ravintolassakin. Samoin kuin minäkin.
Jos toinen näyttää viluiselta olkkarissa istuessaan toinen tuo automaattisesti viltin. Jos itseä laiskottaa, on sairas ym niin toinen hemmottelee. Ja tämä toimii koska se on vastavuoroista. Jos en jaksa laittaa perheelle ruokaa niin mies laittaa tai hakee valmista. Jos miestä laiskottaa niin käyn laittamassa pannuhuoneeseen valkean.
Eli pääosin tavalliset kotityöt on minulla mutta ei yksin. Ja kokonaistilanteen huomioiden teen kuitenkin vähemmän. Meillä se tekee joka jaksaa / osaa paremmin/ miten tilanne nyt helpoimmin sujuu.
Ainoa mihin toivoisin parannusta olisi miehen keskustelutaito Jos joku asia harmittaa. Vaikka paljon puhummekin muuten niin siinä olisi parantamisen varaa. Toisaalta kommunikaatiomme on pääosin helppoa ja sujuvaa. Anoppi joskus nauroi makeasti kun kysyi jotain lomajuttua meiltä. Ja mies vilkaisi minuun ja vastasi anopille molempien puolesta. Anoppi ihmetteli ja mies vaan sanoi että näki jo silmistäni vastauksen, ja oikein arvasi mielipiteeni. Eli usein jo pelkkä vilkaisu toiseen riittää tulkitsemaan toisen mielipiteen asioihin.
Meillä mies haluaisi mennä enemmän. Siksipä tilanne hyvä kun saa reissata työssään ja käy muutenkin joskus kavereiden kanssa kaupungilla ym. Minä viihdyn kotona ja onneksi mieskin pääosin. Mutta kyllä minäkin joskus lähden miehen kanssa liikkeelle vaikka en siitä tykkääkään. Mutta toisen iloksi.
Ap täytyy sanoa että itse laittaisin tilanteessanne jatkon ehdoksi jonkun parisuhdeterapian tai vastaavaa. Muuten en kyllä usko onnelliseen jatkoon. Tsemppiä ap!
Kiitos! Kyllä siitä terapiastakin voisi olla hyötyä, täytyy ehkä vähän selvittää asiaa :) P.S. Teidän elämä kuulostaa mukavalta. Jotain tällaista vastausta toivoinkin. Tuo on juuri sellaista arkista yhdessäoloa, mitä mikään ei voita. Arkisesta on myös turhaan tehty haukuttu käsite. Päinvastoin, arki on juhlaa jos itse niin päättää, mitä kukin itse haluaa vain tehdä ja miten. Minä pidän rutiineista ja toivoisin myös, että mies kävisi useammin kävelyillä minun ja koirien kanssa. Taidankin patistaa tähän... Tykkäähän se yhtä lailla käydä retkeilemässä kanssani. Minäkin viihdyn enemmän kotona ja samoin pääosin mieskin, etenkin jos minä en lähde jonnekin. En kuitenkaan ole mikään pirttihirmu joka vaatii tulemaan kotiin, mielestäni on hyvä että mies saa nähdä kavereitaan ilman minua ja jutella rauhassa, vaikkei itse muka haluaisikaan. Onhan se kuitenkin herttaista, että pyytää minut aina mukaan ja aidosti sitä tahtoisi. Nämä ovat niitä hyviä asioita :)
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle olisi vastenmielistä asua kanssasi. Koko tekstistä huokuu ylemmyydentuntoisuus. Syyttelet teiniksi, lapselliseksi, jne. Mikä sitten itse olet, lapsiinsekaantuja?
Mies nyyhkyttää kun hänelle sanoo että kotityöt pitäisi tehdä. Ihan aiheellista syytellä lapselliseksi, lapsen käytöstä tuo on.
Ei se välttämättä ole niinkään lapsen käytöstä kuin herkän. Nyt kun miesten ei tarvitse piilottaa herkkyyttä, tuloksena on näitä suhteita, joissa roolit kääntyvät aidommin ja nykymaailmassa mies voi myös käyttäytyä kuin lapsi, joksi hän on aina ennenkin itsensä tuntenut nuoruussuhteissaan, mutta on voinut piileskellä miehenroolin takana komentelemassa. Nyt sen perään itketään avoimesti: anna mun olla mies...
Teillä on toisianne täydentäviä piirteitä, jotka kiellätte itseltänne. Sinun täytyy olla kovis, jos olet ymmärtämättömän äidin jäljiltä 16-vuotiaana joutunut omillesi. Miehellä on ollut varaa jäädä pehmikseksi. Tämä kiehtoo teitä toisissanne ja aiheuttaa kateutta ja raivoa. Jos kykenette ottamaan toisistanne mallia ja laajentamaan roolia, olette täydellinen pari. Jos ette, raatelette toisenne rikki. Yksinkertaista, eikö?
Myötätuntoa, lämpöä, omista oikeuksista kiinni pitoa ja joustamista sopivassa suhteessa. Ehkä se onnistuu. Älä kuitenkaan petä itseäsi, jos ette pääse siihen suuntaan. Siihen kun tarvitaan yleensä elämänkokemusta, ennenkuin se onnistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle olisi vastenmielistä asua kanssasi. Koko tekstistä huokuu ylemmyydentuntoisuus. Syyttelet teiniksi, lapselliseksi, jne. Mikä sitten itse olet, lapsiinsekaantuja?
Mies nyyhkyttää kun hänelle sanoo että kotityöt pitäisi tehdä. Ihan aiheellista syytellä lapselliseksi, lapsen käytöstä tuo on.
Ei se välttämättä ole niinkään lapsen käytöstä kuin herkän. Nyt kun miesten ei tarvitse piilottaa herkkyyttä, tuloksena on näitä suhteita, joissa roolit kääntyvät aidommin ja nykymaailmassa mies voi myös käyttäytyä kuin lapsi, joksi hän on aina ennenkin itsensä tuntenut nuoruussuhteissaan, mutta on voinut piileskellä miehenroolin takana komentelemassa. Nyt sen perään itketään avoimesti: anna mun olla mies...
Teillä on toisianne täydentäviä piirteitä, jotka kiellätte itseltänne. Sinun täytyy olla kovis, jos olet ymmärtämättömän äidin jäljiltä 16-vuotiaana joutunut omillesi. Miehellä on ollut varaa jäädä pehmikseksi. Tämä kiehtoo teitä toisissanne ja aiheuttaa kateutta ja raivoa. Jos kykenette ottamaan toisistanne mallia ja laajentamaan roolia, olette täydellinen pari. Jos ette, raatelette toisenne rikki. Yksinkertaista, eikö?
Myötätuntoa, lämpöä, omista oikeuksista kiinni pitoa ja joustamista sopivassa suhteessa. Ehkä se onnistuu. Älä kuitenkaan petä itseäsi, jos ette pääse siihen suuntaan. Siihen kun tarvitaan yleensä elämänkokemusta, ennenkuin se onnistuu.
Hei! AP tässä pitkästä aikaa. Kiinnostava pointti. Ymmärtämätön äiti minulla ei kyllä ole, päinvastoin, hän on upea ja aikaansaava yksinhuoltaja (isänikin on kyllä kuvioissa), joka on aina pärjännyt omillaan. Luultavasti olenkin häneltä saanut sellaisen mallin, että asiat on tehtävä eikä niistä ruikuteta, ihan perusasioista siis. Siksi minun on vaikea ymmärtää miten vaikeata arjen hoitaminen jollekin voikaan olla. "Tämä kiehtoo teitä" on tavallaan aika osuvastikin sanottu. Minä olen tiukka omissa asioissani mutta puolustan myös miestäni viimeiseen asti ja silloin, kun hän itse sitä ei osaa tehdä. Kyllä hän on tavallaan kiltti luonteeltaan. Ystävällinen, ja siinä minullakin on oppimista.
Ehkä minunkin täytyisi opetella vähän relaamaan. Eilen ja tänään käytiin taas sama keskustelu näistä kotitöistä ja puhuttiin myös siitä miten se joudutaan käymään kerta toisensa jälkeen. Olen yrittänyt kertoa että kyllä minunkin olisi mahdollista ottaa rennommin jos hän tekisi aktiivisesti osuutensa. Nyt olin muutaman päivän reissussa ja aika pettymys oli kun tulin kotiin.. MITÄÄN ei oltu tehty, siis samat tiskit tyhjentämättä koneessa mitkä laitoin ennen lähtöäni pyörimään. Kaiken lisäksi tein sellaisen pienen muistilapun että näitä perusjuttuja voisi tehdä poissaollessani.. (samoja joita minäkin arkena teen). Itse asiassa lomaani vähän laimensi se etten voinut yhtään luottaa siihen että mies hoitaa omia tai meidän yhteisiä asioita. Sanoin hänelle kuitenkin ennen lähtöäni että LUOTAN siihen että teet nämä asiat (pari sellaista tosi kiireellistä hoidettavaa asiaa jotka siis häneen itseensä vaikuttaa, yksityiskohtiin menemättä). Laitoin vielä viestiä muun yhteydenpidon lomassa kesken reissun että oletko hoitanut... "Huomenna hoidan, lupaan.." No joo. Olipa kiva tulla kotiin kun taas oli uusia tekosyitä miksi ei voinut hoitaa. Toinen koirista oli ripuloinut niin ei voinut tehdä mitään muuta. Mies oli myös ihan paskana siitä että oli yksin joutunut hoitamaan koiria. Sanoin hänelle kyllä aika väsyneesti ja surullisena, että en ensinnäkään pidä siitä miten puhut meidän koirista noin vihaiseen sävyyn ja välillä ripuli on ihan normaalia (niin kuin ihmisilläkin). Tämä muuten meni heti ohi kun tulin kotiin. Kerroin myös miten ikävä on tulla kotiin kun joudun heti siivoamaan ja mitään juoksevia asioita ei ole tehty niin kuin hän lupasi. Kyllä hän ymmärsi pointtini ja pyysi anteeksi monesti. En tiedä tajusiko kuitenkaan miten paljon minua harmitti, tunsin kyllä surua siitäkin että hän oli harmissaan (tosin asioiden hoitamisen sijaan oli ilmeisesti lähtenyt viikolla ryypiskelemään, tästäkin sanoin että ensin työt, sitten huvit...). Aamulla vielä totesin että kyllä hänen on otettava itseään niskasta kiinni enkä minäkään loputtomasti tällaista jaksa. Edellisiltana olin kysynyt, onko hän kanssani onneton ja siksi saamaton. Kuulemma ei. Saamattomuuttaan hän ei osaa selittää mitenkään. No, kuten jo keskustelun alussa sanoin, niin seurataan pari kuukautta.
Aion kuitenkin jatkaa sitä että en hänen puolestaan tee asioita. Tänään aion pestä esimerkiksi omat pyykkini ainoastaan. Myös tästä vuoropäivät kodinhoidossa -systeemistä ei toistaiseksi ole kovin hyviä tuloksia... Mies on kyllä tehnyt mutta olen joutunut kuitenkin muistuttamaan. Ja minun työpäivinäni (eli hänen vuoronsa siivota jne.) yrittänyt kuitenkin saada minut tekemään asioita. Olin tässä tiukkana ja selvensin mitä tarkoitin kun oli puhe vuoropäivistä, meni kyllä perille.
- AP
Ja taas on joku mamma jäänyt ilman tikkaria!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa nyyhkyttävästä lapsimiehestä ja etsi itsellesi aikuinen mies kumppaniksi.
Kaikkein karmeinta sinun teoissasi oli, että viikkaat likaiset pyykit kaappiin. Likaisia ja puhtaita vaatteita ei koskaan, ikinä, milloinkaan sekoiteta.
Vierailija kirjoitti:
Eroa nyyhkyttävästä lapsimiehestä ja etsi itsellesi aikuinen mies kumppaniksi.
Kaikkein karmeinta sinun teoissasi oli, että viikkaat likaiset pyykit kaappiin. Likaisia ja puhtaita vaatteita ei koskaan, ikinä, milloinkaan sekoiteta.
Totta, enpä minäkään ole (läheskään) täydellinen, joten kiitän suorasta palautteesta :D (Jatkossa likaiset pyörivät vaatteet siirrän muutenkin ulos tuulettumaan, etsikööt niitä sieltä sitten..) - AP
AP, toivottavasti vielä luet ja päivität tilannetta tänne.
Sen haluan sanoa, että jätä tämä mies mahdollisimman pian. Mä tiedän, miten vaikea tilanne se on, mutta kertomasi perusteella tulevaisuudessa miehesi korkeintaan oppii sisäistämään muutaman pikku askareen ja nekin vain miellyttääkseen sinua. Eli ei sen takia, että ymmärtäisi astiakoneen tyhjentämisen, pyykkäämisen yms. parantavan elämänlaatua ja vähentävän stressitekijöitä.
Pahinta tässä tilanteessa on, että sinä oikeasti tuhlaat elämääsi. Mä tiedän, että se ei siltä tunnu, koska sulla on työt ja kaverisuhteet varmasti ihan kunnossa, mutta jälkeen päin kun olet päässyt tästä miehestä eroon todella ymmärrät, että yhteisistä vuosistanne/kuukausistanne ihan liikaa meni täysin hukkaan.
Vaikea näin netin kautta anonyymisti tätä perustella tämän enempää, mutta minulla on niin varma tunne tästä, mitä kirjoitan. Jätä miehesi heti, kun olet ensin muutaman päivän esivalmistellut tulevaa eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle olisi vastenmielistä asua kanssasi. Koko tekstistä huokuu ylemmyydentuntoisuus. Syyttelet teiniksi, lapselliseksi, jne. Mikä sitten itse olet, lapsiinsekaantuja?
Mies nyyhkyttää kun hänelle sanoo että kotityöt pitäisi tehdä. Ihan aiheellista syytellä lapselliseksi, lapsen käytöstä tuo on.
Ei se välttämättä ole niinkään lapsen käytöstä kuin herkän. Nyt kun miesten ei tarvitse piilottaa herkkyyttä, tuloksena on näitä suhteita, joissa roolit kääntyvät aidommin ja nykymaailmassa mies voi myös käyttäytyä kuin lapsi, joksi hän on aina ennenkin itsensä tuntenut nuoruussuhteissaan, mutta on voinut piileskellä miehenroolin takana komentelemassa. Nyt sen perään itketään avoimesti: anna mun olla mies...
Teillä on toisianne täydentäviä piirteitä, jotka kiellätte itseltänne. Sinun täytyy olla kovis, jos olet ymmärtämättömän äidin jäljiltä 16-vuotiaana joutunut omillesi. Miehellä on ollut varaa jäädä pehmikseksi. Tämä kiehtoo teitä toisissanne ja aiheuttaa kateutta ja raivoa. Jos kykenette ottamaan toisistanne mallia ja laajentamaan roolia, olette täydellinen pari. Jos ette, raatelette toisenne rikki. Yksinkertaista, eikö?
Myötätuntoa, lämpöä, omista oikeuksista kiinni pitoa ja joustamista sopivassa suhteessa. Ehkä se onnistuu. Älä kuitenkaan petä itseäsi, jos ette pääse siihen suuntaan. Siihen kun tarvitaan yleensä elämänkokemusta, ennenkuin se onnistuu.
"Herkkä" on kyllä liian positiivinen sana kuvaamaan ihmistä, joka yrittää itkemällä välttää kotitöiden tekemisen. Aikuisella ihmisellä tuollainen käytös kertoo mielestäni todella isoista ongelmista eikä ole mitään herkkyyttä.
Meillä tilanne on se, että mies tienaa 15 000€/kk ja mä olen "kotiorja". Meillä on 450 m2 koti ja iso piha, kaikki viimeisen päälle laitettua paikkaa. Meillä ei käy siivooja. Lapsia monta. Kaikki kotityöt on mun harteilla. Teen ne hommat jotka jaksan, ja loput jää tekemättä. -> kotimme on semisiisti.
Neuvon sua AP: miehesi ei muutu, vain sinä itse voit muuttua. Voit muuttua siihen suuntaan, että et pese miehesi pyykkejä. Kun pyykkikori tulee täyteen, kerrot siitä miehelle 1 kerran. Vuorokauden jälkeen ukon pyykit pussiin, pussi parvekkeelle, säilököön siellä retkujaan.
Opettele sietämään sotkua. Siksi, että miehesi ei tule koskaan muuttumaan niin siistiksi, kuin sinulla on toive. Ei laiskajaakosta tule siivoushirmua, joka on koko ajan pyyhkimässä rätillä ja järjestelemässä paikkoja. Jos miehessäsi on moni muu tärkeä asia kunnossa, esim ei ole muiden naisten perään, niin kannattaa siitä edestä joko siivota itse enemmän tai sietää sitä sotkua.
Jos tilanne on se, että miehesi ei oikeasti tee yhtään mitään, niin voit vaatia korvausta omasta siivouksestasi. Ja se on rahallista korvausta. Miehesi maksakoon sitten suuremman osan kuluista ja viekööt sinut syömään siivouspäivän jälkeen parempaan ravintolaan. Näin meilläkin tehdään. Usein sanon miehelleni, että kaurapolle tarvitsee nyt ravintoa, haluan ravintolaan syömään.
ÄLÄ kuitenkaan missään nimessä suostu siihen, että maksatte kaiken puoliksi ja kuitenkin sinä teet yksin kotityöt.