Peskää naiset perseenne - ainakin ennen panoa
Mikseivät naiset pidä huolta takapuolihygieniasta?
Nainen kun seksissä usein levittää koko holepoppinsa levälleen niin pershygieniasta olisi pidettävä erityistä huolta. Naisen takapuoli persreikineen on todella kaunis näky levällään (olenhan peppumiehiä nemmän kuin rinta), mutta hygieniaa ordottaa. Turhan usein takaa päin nussiessa huomaa ruskeankostean renkaan persreiän ympärillä ja sen tuoksu. Peskää perseenne ainakin ennen panoa, sillä turhan yleinen näky!
Tuo paikkojen pesemättömyys tuntuu olevan tavattoman yleistä, vaikka nainen muuten olisi siisti, meikkaisi ja pukeutuisi hyvin. Paskaraitaisia alusvaatteita näkyy suurimmalla osalla naisia pesukorissa, ja nimenomaan paska ei kuukautisveri. Myös märkään paskareunaan pyllyreijän ympärillä törmää yllättävän usein kun takaa on sisään menossa. Eihän sitä häveliäisyyssyystä naiselle viitsi mainita, mutta kyllä siinä menee fiilis kun koittaa olla tahrimatta alavatsaansa. Naiset voisivat pyyhkiä paremmin persiinsä paskalla käydessään tai mielummin PESTÄ perseensä ruikun jälkeen. Itsekin käyn aina paskomisen jälkeen alpääpesulla ihan tottumuksesta, sillä monet naiset työntävät seksissä sormensa miehen perseensuulle, enkä halua jättää kynsiin ylimääräistä tavaraa tai tuoksua.
Kommentit (29)
Tää on niin totta koko juttu.
Länsimaalaiset muka siistiä ja fiiniä porukkaa... paskat! Ottakaa miehet ja naiset mallia aasialaisesta vessakultturista. Kusivehkeet ja perse PESTÄÄN VEDELLÄ aina, oli asia sitten iso tai pieni. Ei haise diskopimpitkään juustolle aamun pikkutunteina kun viittii virutella käynnin jälkeen. Muutenkin paljon hygienisempi tapa
Vaikka aloitus ei olekaan välttämättä niin tosissaan kirjoitettu, niin siinä on perää. Ei ole yks tai kaks kertaa kun paska on haissu, vaikka muuten olisi kuinka steriilinä itseään pitävä yksilö. Kastelkaa edes se wc-paperi vedellä pari kertaa pyyhkiessä.
itse kyllä pyyhin ja pesen perseeni perusteellisesti asioinnin jälkeen. samaa ei voisi sanoa teistä joistain miesyksilöistä - tosi kiva ottaa poskeen ja havahtua paskan lemuun & persekarvoihin kiinni kuivuneeseen ulosteeseen. :( miten tästäkään kehtaisi sanoa ilman että kumppani joko haluaisi selibaattia jatkossa tai ryntäisi pulloharjan kanssa vessaan aina kun tunnelma rupeaisi lämpenemään...
Ap: kannattaa vaihtaa steriiliin, karvattomaan ja hajuttomaan mieheen, koska naiset ovat noin sottaisia. Ei niitä kannata panna.
Itse pesen kyllä ala- ja takapääni aina ennen seksiä. Mietityttää kyllä millaisia naisia ap tapailee. Jotain pubiruusuja varmaan, ja sitten odottaa tasoa. Just.:D
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin totta koko juttu.
Länsimaalaiset muka siistiä ja fiiniä porukkaa... paskat! Ottakaa miehet ja naiset mallia aasialaisesta vessakultturista. Kusivehkeet ja perse PESTÄÄN VEDELLÄ aina, oli asia sitten iso tai pieni. Ei haise diskopimpitkään juustolle aamun pikkutunteina kun viittii virutella käynnin jälkeen. Muutenkin paljon hygienisempi tapa
Näin se menee. Suomalaiset naiset ovat olevinaan niin hienoja mutta heti muutamanm siiderin jälkeen unohtavat tarkistaa vessarissuilla onko myös peräreikä pysynyt puhtaana etc. Omasta muijasta huomaa että jos ryyppyillan jälkeen vielä harrastetaan seksiä niin pimppi haisee kuselle voimakkaasti. Muija ei siis kännissä muista pyyhkiä vitalistaan joka kerta. Tuosta aamuhajuista vielä että muijien pitäisi myös heti pestä heti vittureikänsä kun mies on spermaillut menemään sinne syvälle. Aamulla pari panoa pyytänyt aamunuolentaa, mutta toosassa on oikeesti haissu ihan silkka spermainen paska. Eipä hirveesti darraa lievitä jos pitää alkaa imaisemaan vähän etupyllystä Surströmminkejä (pillut siis haisee oikeasti paskatortulle, jos sinne jättää spermoja muhimaan kännissä). Joten korjatkaapa naiset paskanne saatana. Kuvottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse pesen kyllä ala- ja takapääni aina ennen seksiä. Mietityttää kyllä millaisia naisia ap tapailee. Jotain pubiruusuja varmaan, ja sitten odottaa tasoa. Just.:D
No sä oletkin tasokkaampi poikkeustapaus. Hyvää esimerkkiä vaan eteenpäin levittämään ja pyllistelemään.
Ei nyt naisten suuttua tarvi. Totta joka sana, ja sama pätee tietty miehiäkin
Kiihotun luonnollisesta pyllyhien tuoksusta. Ulosteesta en