Ongelmia työpaikalla
Omalla työpaikalla tuli yllättäen eteen tilanne, jossa meikäläinen ja pari muuta työntekijää nostettiin "välipalaverissa" tikun nokkaan muiden työntekijöiden toimesta.
Isolle pomolle kerrottiin, että meidän takia joutuu muu porukka joustamaan vaikka ja kuinka.
Ihmeellistä on se, ettei arjessa meikäläinen ole saanut juuri mitään palautetta. Ei vaikka olen kuinka pyytänyt. Kaikki on ollut hyvin, ja kiiteltykin yhteisestä työstä. Itse olen antanut palautetta kyllä, yleensä se positiivinen edellä. Varsinkin kun tarvitsen apua tms.
Kun jälkeen päin kysyin tästä, niin nämä valittajat hymyilevät ja sanovat, että kaikki on nyt ok, kun ilmaa on puhdistettu.
Ei kuulemma saisi ottaa henkilökohtaisesti vaikka ihan nimellä mainitaan.
Tässä duunissa olen ollut nyt 3 vuotta, ja äkkiäväkkiä olenkin muille lähestulkoon taakka, ja tyyppi jonka kanssa ei kuulemma jaksa olla montaa työvuoroa putkeen.
Lisäksi valitettiin siitä etten halua olla työkavereiden kanssa tekemisissä vapaa-ajalla. Vähentää kuulemma yhteishenkeä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (39)
Ja tämän perusteella meidän muiden pitäisi tietää mistä on kyse?
Itse epäilen koko viestiä trolliksi, ei kukaan halua viettää työkavereiden kanssa vapaa-aikaa, kaikilla on omat ystävät.
Siitä voidaan valittaa, että on sulkeutunut eikä kerro vapaa-ajan tekemisistään niin kuin muut.
Anna mää arvaan. Oot sotealalla. Naisvaltaisessa työpaikassa?Itse olin melkein 20 vuotta. Toi on niiiiiiiiin tuttua juttua. Kitinä alkaa tyyliin siitä, että joku ei pyyhi toimiston pöytiä yhtä tiuhaan kun se oman työpaikan Justiina jonka sydänasia on että koko työpaikka on puts ja plänk. Auta armias jos keskityt potilaisiin etkä kuulu johonkin ihmeelliseen sisäpiiriin. Nyt olen miesvaltaisessa duunissa ja täällä tulee kommenttia suoraan ja heti jos jokin ärsyttää. Se on myös sitten siinä. Ei jauheta kuukausikaupalla selän takana ja avauduta sitten jossain kokouksessa tai pikkujouluissa
N43
Vierailija kirjoitti:
Ja tämän perusteella meidän muiden pitäisi tietää mistä on kyse?
Itse epäilen koko viestiä trolliksi, ei kukaan halua viettää työkavereiden kanssa vapaa-aikaa, kaikilla on omat ystävät.
Siitä voidaan valittaa, että on sulkeutunut eikä kerro vapaa-ajan tekemisistään niin kuin muut.
Ei, en trollaa. Enkä oletakaan että pitäisi tietää. Mietin vaan ihmisten kokemuksia työstä, millaisia tilanteita negatiivisen palautteen kanssa.
Ja kyllä, työkaverit haluaisivat mukaan esimerkiksi illanistujaisiin, johonkin "kuntopiireihin" ja yhteisiin WA-ryhmiin.
AP
Tyytyväinen siihen että teen töitä kotoa käsin, lähestulkoon yksin. Asiakkaisiin pidän yhteyttä ja palvelun tilaajiin.
Miksi muuten täällä aina epäillään trolliksi jos toisen teksti ei kohtaa oman arkitodellisuuden kanssa?
Itse olin aikoinaan muutaman vuoden idässä töissä. Siellä sosiaalisten suhteiden ylläpito kollegoihin oli äärimmäisen tärkeä juttu. Suomessa toki yleensä hieman eri asia.
"Lisäksi valitetaan että en halua olla työkavereiden kanssa tekemisissä vapaa-ajalla.Vähentää kuulemma yhteishenkeä".
Missä työpaikassa voi olla näin toksisia työkavereita? Itse katselisin muita työpaikkoja.
Meillä on työntekijä joka jankkaa antamaan sitä palautetta. Sitten kun sitä antaa niin tyyppi on kuin teflonpinnoitettu, mikään ei jää mieleen.
-Älä tee asiaa tavalla x, se on väärin tehty ja aiheuttaa vaaran y. Tee tavalla z.
- Joo! Niinpä teenkin tästä lähtien!
Seuraavana päivänä:
-Teit näköjään taas tavalla x? Kun puhuimme siitä? Osaatko tavan z, tarvitsetko apua?
- No mä unohdin, kyllä mä osaan tavan z tietenkin. Teen tästä lähtien tavalla z!
Seuraavana päivänä:
- Tuota, olit näköjään taas tehnyt tavalla x...
En jaksa joka päivä antaa negatiivista palautetta. Meidän pitäisi olla tasa-arvoisia työkavereita, mutta osa joutuu toimimaan kuin lastentarhatädit neuvomaan ja auttamaan ja torumaan. Haluan keskittyä omiin töihini. Sen takia kaikki menee nykyään esimiehen kautta, jos se saisi jotain palautetta uppoamaan.
Mä olen duunissa paikassa jossa muutama vuosi aikaisemmin saatiin hirveä riita aikaiseksi siitä kun kaikki ei halunnut olla duunin waryhmässä mukana. Siinä ryhmässä puhuttiin ihan työn vierestäkin. Pitkävetovinkkejä, lomakuvia ja vaikka mitä. Sitten siellä kysyttiin vapaalla olevalta työjuttuja ja vuoronvaihtoja.
Osa jengistä toivoi että vapaalla oleva olisi sitten vastaillut viesteihin. Ollaan kyllä pieni työpaikka että ehkä se on sen takia. Nykyään meno on muuttunut kun isompi firma osti meidät.

Tämä! Meillä myös pari työntekijää joille pitää sanoa kuin äiti lapselle, että tee näin, joo joo, noh selkäsi kun käännät niin toteuttaa taas sitä omaa tyyliään joka tuskastuttaa muut. Ei auta mikään, ihan oikeasti valehtelematta jankkaan päivittäin samasta asiasta. Sitten ihmettelee saamaansa anonyymiä palautetta, koska omasta mielestään tekee hyvin. En tiedä onko vika tiiminvetäjänä minussa, kun ei ohjeet mene perille mitenkään vaikka sanoo ymmärtävänsä, mutta en ainakaan yksin ota vastuuta toisen matalammasta energiatasosta ja työmoraalista.
Kuulostaa nuorten pöhinältä. Ei sanota suoraan mitään, aina seläntakana. Vapaa-ajallakin pitäisi sietää yli-ikäisiä teinejä. Työ on vain työtä, varsinkin perheellisille.
Vierailija kirjoitti:
Ja tämän perusteella meidän muiden pitäisi tietää mistä on kyse?
Itse epäilen koko viestiä trolliksi, ei kukaan halua viettää työkavereiden kanssa vapaa-aikaa, kaikilla on omat ystävät.
Siitä voidaan valittaa, että on sulkeutunut eikä kerro vapaa-ajan tekemisistään niin kuin muut.
Mitä se krllekään kuuluu mitä vapaalla tekee? Saati esimiehen
Mää olin Stockalla työpaikkakiusattu 28 vuotta pikkupomon toimesta. Työkaverit kävi antamassa osanottonsa mutta sanoivat myös että eivät uskalla puuttua tilanteeseen koska pelkäsivät että sen jälkeen ovat itse uhreja. Ymmärsin täysin. Tää pikkupomo keksi musta perättömiä juttuja ja olin isojen pomojen puhuttelussa ja vaikka sanoin että ei pidä paikkaansa niin eivät uskoneet ruohojuurityöntekijän sanaa. Sitte en vaa enää jaksanut ja otin loparit.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen duunissa paikassa jossa muutama vuosi aikaisemmin saatiin hirveä riita aikaiseksi siitä kun kaikki ei halunnut olla duunin waryhmässä mukana. Siinä ryhmässä puhuttiin ihan työn vierestäkin. Pitkävetovinkkejä, lomakuvia ja vaikka mitä. Sitten siellä kysyttiin vapaalla olevalta työjuttuja ja vuoronvaihtoja.
Osa jengistä toivoi että vapaalla oleva olisi sitten vastaillut viesteihin. Ollaan kyllä pieni työpaikka että ehkä se on sen takia. Nykyään meno on muuttunut kun isompi firma osti meidät.
Itse en ainakaan koskaan vapaalla ota kantaa työasioihin
Juorukellot lähettelee toisista haukkumaviestejä. Puhuvat myös pahaa toisesta niin, että kohde kuulee kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Mää olin Stockalla työpaikkakiusattu 28 vuotta pikkupomon toimesta. Työkaverit kävi antamassa osanottonsa mutta sanoivat myös että eivät uskalla puuttua tilanteeseen koska pelkäsivät että sen jälkeen ovat itse uhreja. Ymmärsin täysin. Tää pikkupomo keksi musta perättömiä juttuja ja olin isojen pomojen puhuttelussa ja vaikka sanoin että ei pidä paikkaansa niin eivät uskoneet ruohojuurityöntekijän sanaa. Sitte en vaa enää jaksanut ja otin loparit.
Kai sillä pikkupomollakin oli esimies?
vapaa-ajalla pitäs nähä? Mitä ihmettä
Mulla ollut kai sitten aika hyviä työpaikkoja kun ei isompia konflikteja ole ainakaan omaan tietoon ole tullut.
Otan kantaa tuohon palautteen antamiseen.
Tässä vähän tuli soraääntä sen suhteen, että palautteen antaminen arjessa on kuin äiti paapoisi lastaan.
En tiedä aloittajan työtä, mutta omassa työssä arkipalaute on tietyllä tapaa välttämätöntä. Esimies ei ole yleensä keikalla mukana, jonka vuoksi suorapuheisuus on elinehto sille että hommat toimii. Se ei ole paapomista vaan pakollista.
Mä ajattelenkin että palaute on hyvä asia, jos se käy luontevasti työn ohessa, ilman että jatkuvasti joutuu huomauttamaan samoista asioista ja korjaamaan toisten tekemisiä.
Vierailija kirjoitti:
vapaa-ajalla pitäs nähä? Mitä ihmettä
Vanhassa duunissa oli aikoinaan toi 😅 Tosin siksi kai kun kylässä oli oikeestaan yksi työnantaja jolla melkein kaikki oli duunissa. Siinä sitten olisi pitänyt olla hyvää pataa oman osaston kanssa. Sisäs11ttosta toimintaa mutta luulen että myös semmosissa duuneisssa voi käydä noin joissa on vuodesta toiseen sama ydin jengi.
On hyvinkin paljon kokemusta siitä miten jotkut yrittää miellyttää muita ja muuttaa mielipidettään keskustelukumppanin mukaan. Ja mitä enemmän nämä ovat joutuneet patoamaan tunteita sisälleen, sitä suurempi taipumus heillä on purkaa niitä juoruilemalla, syyttelemällä ja puhumalla pahaa muista selän takana.
Vierailija kirjoitti:
Mää olin Stockalla työpaikkakiusattu 28 vuotta pikkupomon toimesta. Työkaverit kävi antamassa osanottonsa mutta sanoivat myös että eivät uskalla puuttua tilanteeseen koska pelkäsivät että sen jälkeen ovat itse uhreja. Ymmärsin täysin. Tää pikkupomo keksi musta perättömiä juttuja ja olin isojen pomojen puhuttelussa ja vaikka sanoin että ei pidä paikkaansa niin eivät uskoneet ruohojuurityöntekijän sanaa. Sitte en vaa enää jaksanut ja otin loparit.
Samanlainen kokemus itsellä mutta eri firmasta. Ei siinä auta kuin lähteä jos esimies on manipuloiva narsisti.
Ota yhteys liittoon hyvissä ajoin.