Päätin lopettaa nyt kokonaan "parisuhteen hoidon"
Olen yrittänyt priorisoida parisuhdetta jo noin kolmen vuoden ajan ja muuttaa sitä paremmaksi omalla toiminnallani. Nyt alan olla vakuuttunut siitä, että se onkin oikeastaan muuttunut entistä huonommaksi, koska tuntuu siltä, ettei miestä kiinnosta ollenkaan sellainen parisuhde, jollaisen minä haluaisin. Miestä ei lainkaan kiinnosta huomioida minua siten kuin mielestäni parisuhteessa pitäisi, seksi ei suju, koska mielestäni mies haluaa yksin päättää asiasta eikä todellakaan keskustella siitä yhtään mitään, eikä edes että teen aloitteita, miestä ei kiinnosta järjestää kahdenkeskistä aikaa ts hankkia lapsille hoitajaa jne ja oikeastaan ainoat asiat joita se kanssani haluaa, on katsoa iltaisin elokuvia tai sarjoja kun lapset nukkuvat ja puhua omista asioistaan, ei ikinä minun asioista. En jaksa enkä halua enää yrittää yksin yhtään mitään tämän suhteen eteen. Haluan vain seurata, mitä mies tekee jos se edes huomaa, että olen lakannut yrittämästä.
Kommentit (307)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ap, hommaa itsellesi rakastaja. Minä arvostaisin tuollaista perhettä yksikkönä hoitavaa miestä paljon, mutta sinulla on eri prioriteetit. Sinusta ei voi nykyisellä asetelmalla tulla onnellista, ja koska vaikutat hedonistilta ja aika itsekeskeiseltä ulkonäköpuheinesi, ehdottamani ratkaisu on paras.
Ei mulla olisi itsetuntoa hankkia sellaista eikä konkreettista mahdollisuutta tavata ketään salaa tai ylipäätään. Olen sanonut ettei ylimääräistä aikaa ole. Enkä oikeasti edes haluaisi. Haluaisin vain tietää, haluaisiko joku minua, voisinko jollekin kelvata. Mitä muut miehet ulkonäöstäni ja vartalostani ajattelisivat. Ap
Voi sua... Ja sulla vielä lapsiakin :/ Toivottavasti ei oo tyttöjä ni ei tartu tuo sun touhu heihin. Jos haluisikin niin mitäs sitten? Sää saisit kullia? Keskity nyt vaan perheesees. Kiität itteetäs myöhemmin.

Pahimmillaan se ulkonäön arvostelu on ollut sellaista että "sulla on rumin perse jonka olen nähnyt" - tämän sanoi kun vauva oli 2kk enkä ollut kuukausiin päässyt salille. Ymmärrättekö nyt että haluaisin toisenkin mielipiteen?! Ap

Jos mies oikeasti on noin törkeä sinua kohtaan, on teillä suurempia ongelmia kuin se,että et tunne itseäsi halutuksi.

Oi kauheeta :o Puhuuko sun mies tollalailla sulle? :( Muitten mielipiteillä ei ole väliä, ainoastaan sun mielipiteellä! En tiennyt että miehesi puhuu sulle noin. Anteeksi. Miehesi on kusipää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahimmillaan se ulkonäön arvostelu on ollut sellaista että "sulla on rumin perse jonka olen nähnyt" - tämän sanoi kun vauva oli 2kk enkä ollut kuukausiin päässyt salille. Ymmärrättekö nyt että haluaisin toisenkin mielipiteen?! Ap
Jos mies oikeasti on noin törkeä sinua kohtaan, on teillä suurempia ongelmia kuin se,että et tunne itseäsi halutuksi.
No tuo oli pahin ja oikeastaan ainoa yhtä paha ja anteeksi on pyytänyt ja ei kuulemma silläkään tarkoittanut, ettei halua seksiä kanssani sen takia millainen perse mulla mielestään on. Mutta olihan se järkytys kuulla enkä ikinä unohda sitä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se miehes huomaa. Mä lopetin just siivoamisen, ruoan laiton sille, pyykinpesun yms. Ihan vaan sen takia että mä en enää jaksa. Yhden lapsen kanssa olen kotona ja toista odotan viimeisilläni. Kaikki pyynnöt mitä esitän miehelle, menee toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Ei tee kotona koskaan mitään eikä osallistu minkään asioiden hoitoon tai organisointiin. Vauva syntyy lähipäivinä eikä sänkyä ole kasattu, vaatteita pesty, petivaatteita pesty, kaukaloa haettu, ei mitään. Mies aina sanoo että hän ei kerkeä kun käy töissä. Ihan perus virka työajat sillä on, kummasti kaikkien muiden miehet kerkeää. Ja kummasti sillä on töiden jälkeen aikaa käydä salilla, harrastuksissa, menoillaan, nukkua ip unia yms.
Mun pointti on se että ei ne assholet huomaa kun nainen lyö hanskat tiskiin. Ehkä se huomaa kun joku päivä oon pakannu mun ja lasten kamat ja muuttanu pois. En tiedä huomaako sittenkään. Näin kauan oon tätä kestäny vaa lasten takia. Nyt kattelen aktiivisesti mulle ja lapsille asuntoa. Lapsethan tästä tulee kärsimään mutta nyt mun on pakko ajatella kerran edes itseäni myös. Ot
Sä makaat päivät kota etkä saa mitään tehtyä. Olet patalaiska akka joka odottaa miehensä palvelevan itseään vaikka ukko on päivät töissä.
Jäkä, jäkä, mäkä, mäkä!! Ei mikään ihme että niitä eroja tulee, eikö teille mikään riitä? Ei se elämä mitään kauniita&rohkeita ole. Parisuhteessa molemmat tekee sitä mitä parhaiten osaa. Eli sinä pidät yllä parisuhdetta ja mies taas hoitaa koko perhettä.
Missä kaikki normaalit naiset luuraa? Eikö sujuva ja mukava arki riitä? Miksi pitää kokoajan etsiä jotain harlekiinia siitä tavallisesta, mutta hyvästä elämästä?
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin selvittää markkina-arvoni seksimarkkinoilla. Vaikken haluaisikaan seksiä kuin oman mieheni kanssa, siis että HÄN oikeasti haluaisi minua. Olenhan koittanut selvittää asiaa, mies haluaisi asian sujuvan kuten hän haluaa. Halumme eivät käy yksiin, koen olevani jatkuvassa huomion ja seksin puutteessa. Ap
Jos sulle riittää huomio muilta, niin käyt tyttökavereiden kanssa säännöllisesti viihteellä korjaamassa tämä puute. Sopivassa paikassa saat varmasti huomiota ja voit flirtata pilkkuun ja sitten mennä tyytyväisenä kotiin. Sivussa pari lassukkaa voi suuttua ja kirjoittaa palstalle miksi naiset antavat ymmärtää mutta eivät ymmärrä antaa. Haittako se?

En pääse säännöllisesti tyttökavereiden kanssa viihteelle. Enkä jaksa valvoa myöhään, kun aina on noustava aikaisin. Mies hiillostaa minua usein myös siitä, että teen kotitöitä liian vähän ja huonosti. Mutta tällaisissa ketjuissa kannattaa muistaa, että toista osapuolta ei luulla. Olen varmasti itsekin ollut monta kertaa paskiainen tässä suhteessa, enkä sittenkään oikeasti voi väittää, ettei mies olisi mitään suhteen eteen yrittänyt. Kaiken kaikkiaan mua vain ahdistaa olla kotona, haluaisin oikeastaan lähteä yksin ulkomaille. Ap
Luin koko ketjun vielä kerran ja jotenkin nyt on aika aivovammainen olo, kun olen näinkin kauan jaksanut edes haluta sitä seksiä tilanteessa, joka on niin monin tavoin ihan perseestä. En taida oikeasti haluta enää. Mikä on kaikille osapuolille helpotus. Eikä niillä puuttuvilla kehuillakaan sitten enää mitään merkitystä ole. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin selvittää markkina-arvoni seksimarkkinoilla. Vaikken haluaisikaan seksiä kuin oman mieheni kanssa, siis että HÄN oikeasti haluaisi minua. Olenhan koittanut selvittää asiaa, mies haluaisi asian sujuvan kuten hän haluaa. Halumme eivät käy yksiin, koen olevani jatkuvassa huomion ja seksin puutteessa. Ap
Jos sulle riittää huomio muilta, niin käyt tyttökavereiden kanssa säännöllisesti viihteellä korjaamassa tämä puute. Sopivassa paikassa saat varmasti huomiota ja voit flirtata pilkkuun ja sitten mennä tyytyväisenä kotiin. Sivussa pari lassukkaa voi suuttua ja kirjoittaa palstalle miksi naiset antavat ymmärtää mutta eivät ymmärrä antaa. Haittako se?
En pääse säännöllisesti tyttökavereiden kanssa viihteelle. Enkä jaksa valvoa myöhään, kun aina on noustava aikaisin. Mies hiillostaa minua usein myös siitä, että teen kotitöitä liian vähän ja huonosti. Mutta tällaisissa ketjuissa kannattaa muistaa, että toista osapuolta ei luulla. Olen varmasti itsekin ollut monta kertaa paskiainen tässä suhteessa, enkä sittenkään oikeasti voi väittää, ettei mies olisi mitään suhteen eteen yrittänyt. Kaiken kaikkiaan mua vain ahdistaa olla kotona, haluaisin oikeastaan lähteä yksin ulkomaille. Ap
Ehkä sun olis hyvä käydä omillasi ulkona useammin? Olet nyt yrittänyt parantaa suhdetta vuosia tuloksetta. Mies selvästi osaa hoitaa lapset ja kodin, niin miksi et järjestäisi omaa elämää paremmaksi? Kai teillä jokin puheyhteys on?

No ei ole enää parisuhdeasioista puheyhteyttä. Sanoin jo, etten pääse mihinkään viihteelle eikä mun olisi mitään järkeä alkaa rasittaa itseäni sellaisella, kun en saa aamulla nukkuakaan. Se ei ainakaan edistäisi vartalotavoitteitanikaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten kun olen valittanut huomion puutetta, mies alkaa luetella asioita, joita on PERHEEN ja lasten eteen tehnyt. Vaikka eihän se jumalauta ole MINUN huomioimista naisena ja kumppanina!!! Ap
Ketä miestä kiinnostaa vanha läski lortto?
En ole läski. Mutta samapa se, vaikka olisinkin. Määrittele lortto. Ja mies on vanhempi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat huomiointia ei siihen auta se että jätät toisen huomioimatta. Saat toki kokeilla, mutta epäilen vahvasti.
Oletko varma että mies edes kaipaa sitä huomiointia mitä sinä olet hänelle antanut? Kerro mieluummin omista tarpeistasi ja kysele millaista asioista toinen pitää ja mitä hän haluaa parisuhteelta.
Vuorovaikutus taitojen opettelua suosittelisin molemmille.Jätän huomioimatta jatkossa miehenä. Koska mies ei halua huomioida minua naisena. Muuten kyllä aion huomioida, ehkä aiempaakin kärsivällisemmin ja ystävällisemmin. En vain jaksa enkä siis haluakaan enää yksin yrittää ylläpitää jotakin seksuaalista kipinää, kun toinen sitä ei kerran lainkaan tunne, eikä näköjään edes kaipaa. Ainakaan tilanteessa jossa saa on saanut satunnaisen pikapanon aina kun HÄNTÄ on sattunut huvittamaan. Olen kertonut tarpeistani miljoona kertaa. Mies haluaa selvästikin parisuhteelta sitä, että minä olen koska tahansa valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan HÄNEN asioistaan ja tajuan olla hiljaa omistani, hänen mielestään epäkiinnostavista asioista. En vonkaa seksiä enkä valita ja teen ylipäätään mitä se pyytää/käskee. Siinä se. ap
Voin hyvin kuvitella, kuinka voimatonkin olo sinulla varmaan ajoittain on, kun olet se joka ottaa miehen huomioon, mutta mies ei tee sinun suhteesi samoin. Oikein mikään ihmissuhde ei voi noin yksipuolisena hyvin. Mutta onko miehesi ollut aina tällainen? Itsekeskeisyys on aika pysyvä piirre ihmisessä. Läheisen ihmisen ominaisuutena raskas.

No en voi väittää, ettei mies mitenkään minua huomio. Mutta haluttavana naisena ei, ja se on se suurin tyytymättömyyteni aihe. Ap
Vierailija kirjoitti:
Turha esittää tollasta marttyyriä. Miehesi ottaa jonkun kivemman ja kauniimman ja sellaisen joka ymmärtää häntä ja hänen tarpeitaan heti kun olet päässyt lastesi kanssa alta pois. Sielläkään sitten kituutat kersojen kanssa yhoona.
Mies on sanonut ottavansa lapset, jos eroamme. Ap