Päätin lopettaa nyt kokonaan "parisuhteen hoidon"
Olen yrittänyt priorisoida parisuhdetta jo noin kolmen vuoden ajan ja muuttaa sitä paremmaksi omalla toiminnallani. Nyt alan olla vakuuttunut siitä, että se onkin oikeastaan muuttunut entistä huonommaksi, koska tuntuu siltä, ettei miestä kiinnosta ollenkaan sellainen parisuhde, jollaisen minä haluaisin. Miestä ei lainkaan kiinnosta huomioida minua siten kuin mielestäni parisuhteessa pitäisi, seksi ei suju, koska mielestäni mies haluaa yksin päättää asiasta eikä todellakaan keskustella siitä yhtään mitään, eikä edes että teen aloitteita, miestä ei kiinnosta järjestää kahdenkeskistä aikaa ts hankkia lapsille hoitajaa jne ja oikeastaan ainoat asiat joita se kanssani haluaa, on katsoa iltaisin elokuvia tai sarjoja kun lapset nukkuvat ja puhua omista asioistaan, ei ikinä minun asioista. En jaksa enkä halua enää yrittää yksin yhtään mitään tämän suhteen eteen. Haluan vain seurata, mitä mies tekee jos se edes huomaa, että olen lakannut yrittämästä.
Kommentit (307)
Hei.Minä tein juuri kuten ap. Kolmisen vuotta.Ei mitään muuta vaikutusta kuin lisääntyvä riitely.Nyt olen eronnut ja muuttamassa omaan kotiin lasten kanssa.Harmittaa vain etten tajunnut aiemmin lähteä😊Ap:n kannattaisi ehkä käydä pariterapiassa,sitä emme kokeilleet ja kun vihdoin sitäkin ehdotin oli jo liian myöhäistä,kumpaakaan ei oikeastaan kiinnostanut.
Ei meillä varmasti riitely lisäänny, jos tosiaan "unohdan" seksin ja olen aiempaa ystävällisempi. Mies varmasti on ainakin aiempaa tyytyväisempi. Ap
Jos ap olisi mies,joka valittaisi kuinka vaimo ei anna tarpeeksi intohimoisesti pillua olisiko täällä näin monta ymmärtäjää?
Eiköhän sille vain sanottaisi että ole tyytyväinen vaan kun kuitenkin saat, ei tietenkään noin kohteliain sanankääntein.
Meillä on ihan samalla tavalla, mies hoitaa mallikkaasti lapsiin ja perheeseen liittyvät asiat mutta ei tee mitään parisuhteen eteen. Minä olen aina se, joka varaan ja järjestän ravintolat, matkat ja hotellit, jos halutaan kahdenkeskistä aikaa.
Mutta ero on siinä, että en näe tätä minään ongelmana, meidän suhteessa nyt roolit on vaan näin ja se on ihan ok. Meillä nyt vaan sattuu miehen kanssa prioriteetit painottumaan hieman eri tavalla mutta parisuhteessa ja avioliitossa on kai se idea, että arvostetaan toista vaikka hän ei tekisi/ajattelisi joka asiasta ihan täsmälleen samalla tavalla ja kuten minäminäminä haluan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko lapsillekkin sitten et joo isi ja äiti eros... Muuten kaikki oli hyvin mut äiti sai liian vähän kullia?
Mitäs sanot miehille jotka valittavat että vaimo pihtaa? Veikkaan että jätä muijas. Ja kuulostaako ap susta todellakin siltä, että "muuten oli kaikki hyvin?" HEI PLZ.
Mutta kun tuo mies ei pihtaa. Panee vaan väärin tms :D
Ja pakko myöntää etten tiijä noista paljoo. Itse en pihtaa, eikä multa olla pihdattu. Mutta en ole toiminutkaan kuten ap. Tuo pelkkä otsikkokin kertoo jo paljon. Ei edes halua selvittää asioita. Haluaa vaan huomiota.
NO NIINHÄN SE AP ON ALUSTA SAAKKA SANONUT ETTÄ HALUAA VAIN VÄHÄN HUOMIOTA, MIEHELTÄÄN. On se nyt ihme että nainen ei saa mieheltään toivoa positiivista huomiota ilman että jopa huoraksi haukuttaisiin. Täällä on sellaisia kommentoijia että menkää itteenne porsaat.
Ap:lle. Oliko teillä siis vielä kovin pieniä lapsia? Miehilläkin testosteronitasot laskee jos he viettävät paljon aikaa lasten kanssa, tutkittu juttu. Käykö mies omilla reissuilla (en tarkoita nyt niitä reissuja vaan ihan harrasteita jne)? Siitä on ollut meille apua, on aina eri innokkuus kun palaa vaimon luo... Se että miehesi haukkuu ulkonäköäsi kuulostaa hurjalta, sun ei tarvitse siihen alistua. Kaikki me vanhetaan ja se on fakta, teinejä kuolaavat äijät on säälittäviä. Jos muutkin pitävät sua kauniina, kuuntele heitä. Jos mies jatkaa haukkumista vaikka jätät enemmän tilaa jatkossa, ennuste on huono.
TIedän tuon sun turhautumisen niin täysin. Sama tunne välillä, minä haluaisin pysyä tässä perheessä ja tässä suhteessa, mutta ei kukaan pysty siihen että omat syvimmät tarpeet sivuutetaan jatkuvasti, eikä se suukko hali pari tuntia kahden ole paljon pyydetty! Luulen, että on hyvä ajatus että keskityt omiin harrastuksiin jne. nyt vähän aikaa. Koeta siirtää se liikunnan tavoite ulkonäöstä (=mies) sun omaan hyvään oloon ja parantuneisiin tuloksiin. Purat paineet siellä salilla, ja pidät huolen siitä että sunkin oma aika kertakaikkiaan on löydyttävä.
Vaikka asuisitte vähän syrjemmässä, lähde tarpeeksi usein kaupungille/kylään/tms muiden ihmisten pariin. Ehkä sen oman, kodin ulkopuolisen elämän kautta löydät takaisin minuutta äitiyden ulkopuolella, itselle ainakin juuri liikuntaharrastus (puolitavoitteellinen) ja ystäväviikonloput on nyt olleet tärkeitä. Yllättäin tuntuu, että kun olen siirtänyt huomion miehestä itseeni, myös parisuhde on jonkin verran parantunut. Se vaan vaatii että päästää irtoamisen pelon menemään. Jos sitten yrittämisen tilalle ei mitään uutta synny, niin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat huomiointia ei siihen auta se että jätät toisen huomioimatta. Saat toki kokeilla, mutta epäilen vahvasti.
Oletko varma että mies edes kaipaa sitä huomiointia mitä sinä olet hänelle antanut? Kerro mieluummin omista tarpeistasi ja kysele millaista asioista toinen pitää ja mitä hän haluaa parisuhteelta.
Vuorovaikutus taitojen opettelua suosittelisin molemmille.Jätän huomioimatta jatkossa miehenä. Koska mies ei halua huomioida minua naisena. Muuten kyllä aion huomioida, ehkä aiempaakin kärsivällisemmin ja ystävällisemmin. En vain jaksa enkä siis haluakaan enää yksin yrittää ylläpitää jotakin seksuaalista kipinää, kun toinen sitä ei kerran lainkaan tunne, eikä näköjään edes kaipaa. Ainakaan tilanteessa jossa saa on saanut satunnaisen pikapanon aina kun HÄNTÄ on sattunut huvittamaan. Olen kertonut tarpeistani miljoona kertaa. Mies haluaa selvästikin parisuhteelta sitä, että minä olen koska tahansa valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan HÄNEN asioistaan ja tajuan olla hiljaa omistani, hänen mielestään epäkiinnostavista asioista. En vonkaa seksiä enkä valita ja teen ylipäätään mitä se pyytää/käskee. Siinä se. ap
Ei kuulosta hyvältä suunnitelmalta, et sinä pitkän päälle jaksa tuolla tavalla elää.
Tilanteesi kuulostaa tutulta, vaan nyt on lapset isoja ja meidän parisuhde kukoistaa.
Mies on sanonut sitä että häntä harmittaa miten ymmärtämätön ja taitamaton hän oli.
Ja sen huomaa nyt käytöksestä että nyt ymmärtää ja toki olen itse myös tajunnut monta asiaa tehdä toisin = paremmin.
En ollenkaan sano että teille käy näin hyvin, mutta en oikein usko mihinkään " pelien" pelailuun ja niiden toimivuuteen.
En koe pelaavani mitään peliä, en vain oikeasti halua yrittää uskotella itsellenikään enää että tässä on jokin parisuhde olemassa. Kun koko ajatus siitä aiheuttaa lähinnä ahdistusta. En aio nöyryyttää itseäni enää tässä. Ap
Ja joku muu sit jaksais aapeeta? Epäilen!
Vierailija kirjoitti:
En koe pelaavani mitään peliä, en vain oikeasti halua yrittää uskotella itsellenikään enää että tässä on jokin parisuhde olemassa. Kun koko ajatus siitä aiheuttaa lähinnä ahdistusta. En aio nöyryyttää itseäni enää tässä. Ap
Ok, saat siunauksesi. Meinaatko tänään lähtee jo panee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe pelaavani mitään peliä, en vain oikeasti halua yrittää uskotella itsellenikään enää että tässä on jokin parisuhde olemassa. Kun koko ajatus siitä aiheuttaa lähinnä ahdistusta. En aio nöyryyttää itseäni enää tässä. Ap
Ok, saat siunauksesi. Meinaatko tänään lähtee jo panee?
En mä voi mihinkään kotoa lähteä. Ja miten niin panee kun suunnitelmahan on nyt unohtaa koko seksi syksyyn asti. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on erilaisia parisuhdemalleja. Joista yksi, hyvin yleinen, on se, ettei parisuhteesta tehdä mitään projektia, vaan eletään sitä elämää sellaisena kuin se on. Joskus se toki tarkoittaa sitä, että se itsekkäämpi puolisko ei vaan halua venyä miettimään toisen tarpeita, mutta hyvin usein siitäkään ei ole kyse, ja tämä parisuhdemalli toimii monilla oikein hyvin. Molemmilla on elämässään niin kaikenlaista puuhaa, että suurin rakkauden osoitus on se, ettei kuormita toista ja itseä ylimääräisillä vaatimuksilla siitä, miten omassa kodissaan pitäisi olla ja elää ja puhua ja toimia toisen mieliksi.
Jos perheessä on pienet lapset ja vanhemmat on väsyneitä, niin kaikenlainen ylimääräinen säätäminen voi vaan olla liikaa. Turhanpäiväistä. Parisuhde voisi paremmin, jos senkin aikaa mies olisi pilkillä ja nainen kahvilla kavereidensa kanssa ja molemmat tulisivat kotiin hyväntuulisina ja levänneinä.
Mitäpä ap, jos lakkaisit ajattelemasta, että teidän parisuhteessa on jotain vialla, ja hyväksyisit sen, että tällainen parisuhde teillä nyt vaan on. Kun käsittelee sen pettymyksensä, energiaa vapautuu valtavasti eikä ne täyttymättömät toiveet ole jatkuvasti siinä teidän välissä. Sullakin on silloin enemmän vapautta olla sellainen kuin olet, kun et enää murehdi sitä, että et saa toiselta mitä haluat. Ihmiset nyt vaan hyvin harvoin jaksavat olla koko loppuelämän kestävän avioliiton ajan sellaisia kuin puoliso haluaa. Sen jälkeen, kun tämä asia on käyty läpi, parisuhde on entistä realistisempi, ja siitä voi tulla monella tavalla onnellisempi. Sitä ymmärtää paremmin, että parisuhteessa todellakin on kaksi erillistä ihmistä elämässä yhdessä mutta siltikin kumpikin elää sitä omaa elämäänsä.
Pitkien onnellisten parisuhteiden salaisuus ei ole loistava seksi ja jatkuva tyytyväisyys kumppaniin, vaan arkeen rakennettu ystävällisyys hyvinä ja huonoina päivinä.
Vau! Todella hyvin sanottu, kyllä tykkään! Niin totta. Ja silti rakastavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe pelaavani mitään peliä, en vain oikeasti halua yrittää uskotella itsellenikään enää että tässä on jokin parisuhde olemassa. Kun koko ajatus siitä aiheuttaa lähinnä ahdistusta. En aio nöyryyttää itseäni enää tässä. Ap
Ok, saat siunauksesi. Meinaatko tänään lähtee jo panee?
En mä voi mihinkään kotoa lähteä. Ja miten niin panee kun suunnitelmahan on nyt unohtaa koko seksi syksyyn asti. Ap
Aijaa, nyt sit päätit noin! :DDDD Voi luoja. Onko sulla joku lääkitys?
Onko tuo hullu kommentoija mies vai nainen? Siis tuo, joka nimittää huoraksi naista, joka haluaisi seksuaalista läheisyyttä aviomiehensä kanssa???? Nyt olen kyllä kaiken kuullut.
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo hullu kommentoija mies vai nainen? Siis tuo, joka nimittää huoraksi naista, joka haluaisi seksuaalista läheisyyttä aviomiehensä kanssa???? Nyt olen kyllä kaiken kuullut.
Oon nainen! Ja vihaan huomiohuoria!!!
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo hullu kommentoija mies vai nainen? Siis tuo, joka nimittää huoraksi naista, joka haluaisi seksuaalista läheisyyttä aviomiehensä kanssa???? Nyt olen kyllä kaiken kuullut.
Enkä nimitä tuon sanomasi syysi takia, vaan tuon takia että pyytelee täällä hyväksyntää että pääsisi jakamaan itseään. Jotain kunnioitusta pitäisi olla itseään ja perhettään kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo hullu kommentoija mies vai nainen? Siis tuo, joka nimittää huoraksi naista, joka haluaisi seksuaalista läheisyyttä aviomiehensä kanssa???? Nyt olen kyllä kaiken kuullut.
Oon nainen! Ja vihaan huomiohuoria!!!
Peukutatko sä omia kommenttejas? Ikääkään ei taida olla kovinkaan paljon, miljoonan d:n hymiöistä päätellen. Tai ainakin kypsyminen on jäänyt vähän rajalliseksi. Jos et pidä näistä keskusteluista, niin minkä helvetin takia täällä pyörit niitä lukemassa ja haukkumassa tuntemattomia ihmisiä? Onko kenties paha olla ja johonkin se pitää purkaa? Sori, mutta ei itseensä ja elämäänsä tyytyväinen ajatteleva ihminen pyöri netissä tai kadulla huorittelemassa muita, vaikka kuinka olisi eri mieltä asioista.
Hyvä juttu. Jos parisuhde ei pärjää hoitamatta, niin lienee parempi vaihtaa suhdetta.
Tämä mieltä olen miehenä.
Miksi ihmisten pitää tietää oma markkina-arvo seksimarkkinoilla? Pönkittääkö se omaa itsetuntoa vai mitä?
Jos ap tietäisi kelpaisi jollekkin niin se olisi menoa!
Haluaisin selvittää markkina-arvoni seksimarkkinoilla. Vaikken haluaisikaan seksiä kuin oman mieheni kanssa, siis että HÄN oikeasti haluaisi minua. Olenhan koittanut selvittää asiaa, mies haluaisi asian sujuvan kuten hän haluaa. Halumme eivät käy yksiin, koen olevani jatkuvassa huomion ja seksin puutteessa. Ap