Onko teitä alkanut ikinä tuntematon ihminen kaupassa/kadulla tms syyttelemään jostain?
Itsellä kävi tilanne, että kaupan kassalla ventovieras nainen alkoi uhkailemaan minua poliiseilla ja tekevänsä poliisiasian, koska häiriköin kuulemma hänen elämäänsä.
Näin lyhyesti kerrottuna, onko teille ikinä käynyt mitään vastaavaa?
Kommentit (71)
Olin muutama vuosi sitten juhlimassa kaverini polttareita. Mentiin illan lopuksi erääseen baariin, jossa sain tuntemattoman naisen "kimppuuni". Tämä nainen haukkui minua ja väitti minun vokotelleen miehensä. Ihan kysymysmerkkinä olin tästä käytöksestä. Nainen vain huoritteli minua ja en meinannut saada suunvuoroa. Yritin sanoa, että saman miehen kanssa olen ollut onnellisesti jo 15 vuotta. Lapsiakin minulla on ja baareissa käyn harvoin. Lopulta hän sanoi miehensä nimen, johon totesin, etten edes tunne sen nimistä henkilöä. Huorittelu jatkui ja minun baarireissu päättyi siihen. Meni kyllä fiilikset niiltä juhlilta.
Kerran bussipysäkillä (jostain syystä skitsoilu tapahtuu usein juuri bussipysäkillä) eläkeiässä nähtävästi ollut mies alkoi huutaa, etten saa tulla katettuun tilaan savukkeeni kanssa. En ollut menossa sinne, vaan seisoin bussipysäkkikopin vieressä. Koko odotusajan mies tuijotti minua ja sadatteli. Kun bussi saapui, menin hänen perässään sisään. Kun mies huomasi minut, hän sanoi todella vihaisesti, etten saa istuutua invapaikoille (bussin edessä olevat isommat, kaiteelliset paikat). En ollut istuutumassakaan sellaiselle, vaan istuuduin taaemmas, hyvän matkaa miehen taakse. Bussimatkalla näin miehen puhuttelevan vieressään käytävän toisella puolella istuvaa matkustajaa ja viittaavan äkäisellä ruumiinkielellä taakseen, ilmeisesti minuun(?). Toinen matkustaja vain nyökytteli miehelle.
Olin muutenkin tuohon aikaan stressaavassa elämäntilanteessa, ja kotiin tultuani sain jonkinlaisen hermoromahduksen ja itkin monta tuntia. Tuntemattoman vihainen skitsoilu ei ollut romahdukseni / itkuni syy, vaan sen laukaisija.
Kävin Turuus karting-radalla tuttavien kans, ja vessasta tultuani ilmeisesti joku paikan pikkupomo tuli urputtaan et oon sotkenut vessan, jossa oli paperia hujan hajan, pissaa ja paskaa seassa eikä mulla ollut osaa eikä arpaa siinä sotkussa, päin vastoin, siivosin viel enimmät paperit pois lattialta, niin otin tään urputtajan sit lähipuhutteluun ja sanoin, et käytän sua kohta vessamoppina jos et paa typerää suutas vähän soukemmalle, no tajus onneks lopettaa ja pyyteli kovasti anteeks!
Kerran minua vastaan tuli jaetun kevyenliikenteen väylän pyöräilijöille tarkoitetulla puoliskolla vanhempi rouva, joka alkoi jo kaukaa huutaa, että "tämä on pyörätie", ja viittilöimään minua sivuun. Jäi vähän epäselväksi rouvan pointti, koska olin siis itsekin pyörällä liikenteessä.
Kadulla kävellessäni vanha mammeli tuli tivaamaan minulta miksi seuraan häntä ja kenelle olen töissä. Hetken koitin rauhoitella, etten ole vakooja, mutta totesin nopeasti turhaksi ja jatkoin matkaani. Normaalin ja hyväkuntoisen oloinen vanhus, lienee skitsofreenikko.
Vierailija kirjoitti:
Olin muutama vuosi sitten juhlimassa kaverini polttareita. Mentiin illan lopuksi erääseen baariin, jossa sain tuntemattoman naisen "kimppuuni". Tämä nainen haukkui minua ja väitti minun vokotelleen miehensä. Ihan kysymysmerkkinä olin tästä käytöksestä. Nainen vain huoritteli minua ja en meinannut saada suunvuoroa. Yritin sanoa, että saman miehen kanssa olen ollut onnellisesti jo 15 vuotta. Lapsiakin minulla on ja baareissa käyn harvoin. Lopulta hän sanoi miehensä nimen, johon totesin, etten edes tunne sen nimistä henkilöä. Huorittelu jatkui ja minun baarireissu päättyi siihen. Meni kyllä fiilikset niiltä juhlilta.
Baareissa käy usein niin, että kun joku juo vähänkin alkoholia, niin se muuttuu hirveän "viisaaksi". Vielä jos on muutenkin mulkku luonteeltaan.
Minä olen kerran huutanut kotitien tukkineelle lintubongarille, että antoi olla viimeinen kerta, kun tähän jätätte autonne. Mies tuijotti minua hoo moilasena ja yritti selittää, että ei tässä ole taloa ja minä yhtä tiukasti selostin, että miksi sinä tätä aluetta luulit, yksityiseksi parkkipaikaksiko, huomaatko, että tuossa on tuollainen melko tasainen pari metriä leveä hiekka-alue, me kutsumme sitä tieksi ja tuolla mutkan takana on talo. Mies intti, että tässä saa olla, kun on hyvä paikka ja minä totesin, että asia selvä, jätänpä auton sitten tähän ja kävelen kotiin. Kuten sitten teinkin. Hetken kuluttua katselin, kun mies ajeli ihan pokkana meidän pihaan tai siis yritti, olin laittanut portin lukkoon eli äijä oli motissa.
Kävelin koirani kanssa ekaa kertaa ikinä kävelytietä. Siinä varrella rivitalo ja vasemalla puolella ryteikköä ja nokkosia. Sillä puolella siis missä koira käveli. Joku nainen alkoi karjumaan pihaltaan että s..tana taas sitä rakkia paskannutat meidän pihalle. Oli jo omien sanojensa mukaan monta kertaa huomauttanut asiasta enkä kuulema usko. Ei auttanut selittää että ikinä ennen en oo siitä kävellyt eikä se että koira käveli eripuolella kuin pihat eikä se että siinä oli aita välissä eikä heisän pihalleen olisi koira edes päässyt ja jos koira edes olisi kakannut niin oisin suuttumuksen ymmärtänyt mutta kun ei.. Näytin vielä naiselle että minulla on kakkapussit mukana mutta väitti etten silti kerää kakkoja 😂
Minua on syytetty jonkun muun valehtelusta. Tämä tapahtui siihen aikaan kun 16 oli ikäraja tupakan ostoon. Menin kioskille ostamaan irtokarkkeja ja kioskimyyjä sanoi että no näytäpä nyt ne paperit. Olin ihan hoomoilasena että karkkia ostan. Alkoi syytelemään ja huutamaan et viimeks kun olin ostanu tupakkaa niin oli myynyt vaan siksi että lupasin seuraavalla kerralla näyttää paperit. No mä se en ollut mutta senverran alkoi myyjän käytös ottaa kupoliin etten ostanut karkkia enkä näyttänyt papereita. Olin jo yli 16 eli olisi mulla ollut ikää ostaa sitä tupakkaakin mutta kun en ikinä oo polttanu
Joskus kun jonotin kassalle, alkoi takanani oleva nainen törkkiä reppuani ja hokemaan, että "Mitähän täälläkin on?!" Vihjaili ilmeisesti, että reppu olisi täynnä varastettua tavaraa. Vieläkin harmittaa, etten keksinyt mitään nasevaa sanottavaa .
Olin töissä kaupungilla määräaikaisena työntekijänä. Eräänä pakkasaamuna olin laittamassa autoa lämmitystolppaan työpaikan pihassa. Viereen ajoi auto, sieltä nousi nainen, ei puhunut mitään, vaikka tervehdin häntä. Hän laittoi myös autoaan lämmitykseen viereiseen tolppaan. Sanoin siinä sitten, että kyllä on hyvä, kun on lämmitystolppa, johon voi auton laittaa, on mukava työpäivän jälkeen lähteä kotiin. Nainen alkoi huutamaan, että nämä paikat on varattu kaupungin työntekijöille. Olin tyrmistynyt, mutta yritin sopertaa, että kyllä minulla on lupa tähän autoni jättää. Ei hän kuunnellut, kauhee huuto jatkui. Kerroin tästä kohtauksesta työkavereille ja ihmettelin, kuka oli tuo huutava nainen. Hän oli kuulemma kaupungin perhepsygologi.
.
Hoidan hautaa ja se on aina kauniissa kuosissa. Yks outo kummajainen naikkonen pysähtyi kohdalle ja sanoi niin halveksivaan ääneen, että "onko nuo jotain sinun sukulaisia, kun aina on niin törkyinen se hauta?" Olin kertakaikkisen sanaton, uskomaton tilanne. Muija käveli matkoihinsa.
Olin koirani kanssa lenkillä ja koirani remmissä kiinni. Kun eräs koiran ulkoiluttaja, jolla koira vapaana, niin tuli nuuhkimaan koiraani. Omistaja totesi, etten osaa hallita omaa koiraani, kun hänen koiransa vapaana? Tämä vieras koiran omistaja huusi minulle heti alkumetreillä, että enkö hallitse koiraani, siis mitä? En hallitse omaa koiraani, kun hänen koiransa tulee lähelle omaa koiraani, ja siinä rytäkässä oma sormeni katkesi. Hän vain huusi koko ajan kovalla äänellä, että minun pitää hallita omaa koiraani?!
Toinen samanlainen tapaus, kun koirani oli pentu, niin eräs koiran omistajan koira puraisi koiraani, että tästä nyt oppii tuo pentu tästä lähtien? Piti jälleen koiraansa vapaana, ja saa vahingoittaa muita ja sen jälkeen vielä opettaa minua? Mikä ihme näitä toisten koiran omistajia vaivaa?
Näistä koirajutuista tuli mieleen omakin tarina. Oltiin vuokramökissä paikkakunnalla jolla en ennen ollut käynyt. Meillä oli kyllä metsästyskoiran näköinen sekarotuinen koira muttei tajunnut riistasta yhtään mitään. Joku nainen tuli vastaan ja katsoi asiakseen sättiä meitä siitä että koiramme juoksee irti metsästämässä hänen pihallaan olevia pieniä pupuja. Luikki kyllä hiiteen kun sanottiin ettei olla paikkakunnalta mutta jälkikäteen vielä kauempaa huusi että kaikki metsästyskoirat pitäis ampua..
Joku mummo alkoi ojentamaan terassin kohdalla, että siinäkin mies parhaassa iässä kaljottelee viikolla keskellä päivää. Menisit töihin.
Suksi vtttuuun, oli vastaus ja lisäys, että vuorotyöläisenä tässä vapaillani maistelen.
Kaverille kävi kerran niin että oli koulun pihalla odottelemassa keskellä päivää tytärtään jonka piti siitä pihalta hakea kotiin unohtunut kirja. Joku vanhempi naikkonen tuli sättimään ja käski pois koulun pihalta pyörimästä. Tyttö tuli hakemaan kirjaansa ja muija oli katsellut silmät pyöreinä ja puistellut päätään. Mitä lie kaverin kuvitteli olevan ja tekevän. Tyyppi kuitenkin ihan normaalin näköinen aika tavallinenkin mies.
Olen mies ja lienenkö sitten poliitikon näköinen kun mulle on alettu monesti paasaamaan yhteiskunnan epäkohdista vaikka en tunne henkilöä ollenkaan :D
Ja en ole kyllä minkäänlainen poliitikko, enimmäkseen olen ollut teollisuudessa tuotantotyöntekijänä.
Ei, mutta olen vierestä todistanut kun noin on käynyt.
Vaan yksi lievästi outo tapaus: olin kaupassa ja henkilökunta oli jättänyt yhdelle käytävälle rullakon. Kun menin rullakon ja hyllyn välistä, alkoi parin metrin päässä oleva rollaattorimummo sättiä kun en antanut hänen mennä ensin rauhassa. Selvennykseksi sanottakoon että mummo liikkui hyvin hitaasti ja oli tosiaan pari metriä ahtaasta kohdasta, en siis mitenkään hidastanut hänen menoaan, töninyt tms. Hämmentävä tapaus, mutta eipä tuostamieltään voinut pahoittaa.