Omituisin lääkärikäyntisi?

Vierailija kirjoitti:

Tintui omituiselta kun kätilö opistolla oli kymmenen harjottelijaa hanskat kädessä jonottamassa minun kopelointiani.siinä makasit jalat levällään ja kaikki vuoron perään kykkäsivät kätensä sisääni liukkaria vaan lisättiin

Tuo on kyllä potilasta alentavaa, eikö yhtään ajatella. Kun minä olin gynen kurssilla Tampereen lääkiksessä, oli meitä muutama kandi huoneessa, mutta vain yksi tutki yhden potilaan opettajalääkärin lisäksi.

Jälkitarkastuksessa neuvolalääkäri löi minulle hormonikierukkareseptin kouraan, vaikka olin vastaanottolla ainakin kolme kertaa sanonut, että minulla on krooninen sairaus, joka estää hormonaalisen ehkäisyn käytön. Otin lopulta reseptin vastaan, en jaksanut alkaa jankkaamaan asiasta, kun minua ei selvästi kuunneltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin parikymppinen tyttö, ja oireena oli joku flunssa. Päivystävä lääkäri oli 40-50-vuotias mies, joka kuunteli keuhkot. Otin paidan pois, mutta lääkäripä pyysi ottamaan myös rintsikat pois, niin "kuuluu paremmin"-LOL. No mitäpä muutakaan sitä 20-kymppinen tekee kuin ottaa ne pois. Oli outo tilanne.

Pikkasen turhan kovat luulot itselläsi vissiin. Mulla ainakin kuunnellaan keuhkot ja sydän stetoskoopilla rintsikoiden ALTA ja joskus se vain on helpompaa riisumalla liivit tai nostamalla rintojen yläpuolelle ne liivit.

Ööö ravaan itse lääkärillä jatkuvasti erilaisten sairauksieni vuoksi, enkä ikinä koskaan ole joutunut riisumaan liivejä keuhkojen/sydämen kuuntelua varten! Ja lääkäreitä olen tavannut varmaankin sata sekä miehiä että naisia... Ja siis joka kerta keuhkoni/sydän kuunnellaan.

Vierailija kirjoitti:

Kävin yksityisellä lääkärillä vatsakivun vuoksi. Mieslääkäri ei varmaan sanonut yhtään normaalia sanaa käyntini aikana. Urisi vain urrrmm, örrrm kun kerroin oireistani. Jossain kohtaa naurahtikin urhhmmhaahhaa. Siis tosi outo tapaus, mutta sain sentään lääkekuurin, joka auttoi vaivaan. Urrrmmmhh!

Mulla oli tollanen soittoajalla. Tosin tk-lekuri, mutta piti pidätellä naurua, kun se vaan urisi xD

Mulla on niin omituinen omalääkäri (vanhempi mies), että joka kerta on outo. Nauretaan niitä aina kavereitten kanssa jälkeenpäin. Hyvä lääkäri, mutta TODELLA erikoinen.

Mulla oli vettä jaloissa seisomistyön takia, ja vastassa nuori ja söpö lääkärinplanttu. Ujosti se pyysi ottamaan housut pous (siis ne ulkohousut) ja sitten tunnusteli ja punasteli. Kehotti ottamaan paljon kylmiä suihkuja ja palaamaan, jos vaiva ei parane. Tämä oli joku kesäkandi varmaan, mutta jotenkin liikuttavaa, miten hämmentynyt se oli. <3

Ajoin jokin aika sitten kolarin, pieni törmäys vain parkkialueella. Niska kuitenkin retkahti sen verran, että menin käymään lääkärissä varmuuden vuoksi. Lääkäri oli selvästi huomattavasti järkyttyneempi tapahtuneesta kuin minä ja kirjoitti 3 päivää sairaslomaa akuuttiin stressiin. Joskus siis näinkin päin, yleensä ei sitä saikkua heru millään meidän työterveydestä - mutta ehkä hän itse on ollut jossain kolarissa josta jäi stressi?

Minulla oli n. 10 opiskelijaa huoneessa (annoin luvan) jotka tutki kummallisia oireitani. Paljon latinaa ja arvauksia. Lääkäri opetti siinä sitten diagnoosin tekoa ja esitti ilmeisesti hyviä pointteja.

Lopuksi minulle lykättiin seuranta- aika käteen ja heippa. Ajattelin siinä sitten että eivät ilmeisesti kaikesta huolimatta keksineet mitään osuvaa diagnoosia kun eivät minulle mitään sanoneet.

Parin päivän päästä sain kumminkin kirjeen jossa luki minun sairastavan parantumatonta autoimmuunisairautta. Unohtivat kai kertoa...

Tuhannen Taudin Tamminen oli kiva lääkäri: oli minulla mikä tahansa sairaus, oli se ollut hänelläkin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin joitakin vuosia sitten juttelemassa psykiatrin (yksityinen) kanssa erään trauman jälkeisistä tuntemuksista. Ehdin käydä vastaanotolla muutaman kerran. Ensimmäisten kertojen jälkeen olin terapiaan tyytyväinen, mutta myöhemmin aloin epäillä, että lääkäri oli jollakin tavalla epänormaalin ja epäammattimaisen kiinnostunut asioistani. Hän kyseli erittäin seikkaperäisesti parisuhteestani, eikä vain nykyisestä, vaan myös entisistä miehistä ja seksielämästäni. Nämä eivät millään lailla liittyneet käsiteltävään asiaan. Vastailin ensin kysymyksiin velvollisuudentuntoisesti, mutta lopulta aloin vaihtaa puheenaihetta, koska tilanne tuntui liian kiusalliselta. Hän myös myötäili minua kaikissa asioissa ja puhui muutenkin häiritsevän tuttavallisesti.

Viimeisen kerran lopuksi sanoin lääkärille, että taidan jättää terapian täällä erää tähän. Psykiatri oli tästä silminnähden tyrmistynyt ja yritti saada monella tavoin pääni käännettyä. Sanoin, että olen nyt päätökseni tehnyt ja nousin tuolista tarttuakseni ovenkahvaan. Tässä vaiheessa lääkäri säntäsi perään, tarttui molemmilla käsillä kiinni käsistäni ja sanoi: "Muista että minä rakastan sinua.". Olin niin yllättynyt, että sanoin vain "kiitos", ja lähdin ulos. Myöhemmin on käynyt mielessä paljon parempiakin vastauksia, mutta jätin asian kuitenkin tähän.

Erikoinen tapaus. Ihan Off Topic, mutta kaikki psykiatrit eivät ole psykoterapeutteja.

Vahvistaa käsitystä siitä, että ennen psykiatrille tai psykologille menoa on syytä tarkistaa, etteivät he ole hullumpia kuin sinä itse :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin joitakin vuosia sitten juttelemassa psykiatrin (yksityinen) kanssa erään trauman jälkeisistä tuntemuksista. Ehdin käydä vastaanotolla muutaman kerran. Ensimmäisten kertojen jälkeen olin terapiaan tyytyväinen, mutta myöhemmin aloin epäillä, että lääkäri oli jollakin tavalla epänormaalin ja epäammattimaisen kiinnostunut asioistani. Hän kyseli erittäin seikkaperäisesti parisuhteestani, eikä vain nykyisestä, vaan myös entisistä miehistä ja seksielämästäni. Nämä eivät millään lailla liittyneet käsiteltävään asiaan. Vastailin ensin kysymyksiin velvollisuudentuntoisesti, mutta lopulta aloin vaihtaa puheenaihetta, koska tilanne tuntui liian kiusalliselta. Hän myös myötäili minua kaikissa asioissa ja puhui muutenkin häiritsevän tuttavallisesti.

Viimeisen kerran lopuksi sanoin lääkärille, että taidan jättää terapian täällä erää tähän. Psykiatri oli tästä silminnähden tyrmistynyt ja yritti saada monella tavoin pääni käännettyä. Sanoin, että olen nyt päätökseni tehnyt ja nousin tuolista tarttuakseni ovenkahvaan. Tässä vaiheessa lääkäri säntäsi perään, tarttui molemmilla käsillä kiinni käsistäni ja sanoi: "Muista että minä rakastan sinua.". Olin niin yllättynyt, että sanoin vain "kiitos", ja lähdin ulos. Myöhemmin on käynyt mielessä paljon parempiakin vastauksia, mutta jätin asian kuitenkin tähän.

Erikoinen tapaus. Ihan Off Topic, mutta kaikki psykiatrit eivät ole psykoterapeutteja.

Vahvistaa käsitystä siitä, että ennen psykiatrille tai psykologille menoa on syytä tarkistaa, etteivät he ole hullumpia kuin sinä itse :)

Usein ovat.

T. Kokemusta on

Lääkäri selvästi kiihottui minua tutkiessaan. Mies, tietenkin. Asiasta ei ollut erehtymisen varaa, kun takki oli auki. Naamakin oli sen verran nolo. xD

Minua kuitenkin asia lähinnä huvitti, kun olen kuitenkin aikuinen nainen. Mies se on lääkärikin.

Hiukan outo fiilis siitä jäi, mutta on mukavaa olla haluttu. Lääkäri oli aika nuori, joten varmaan helpommin otti eteen. (Enkä siis ole mikään jumalatar, mutta ehkä kaveri oli jotenkin herkillä.)

Ei hän minua mitenkään lähennellyt, tai imeskellyt rintoja tms kuten se taannoin narahtanut lääkäri. Stondikselle ei kai voi mitään, ja melkoinen oli teltta. Onneksi en ole mies.

Olihan se vähän kuin jostain pornoleffasta. Välillä mietin, että mitä jos... xD

Olin silmälääkärissä kuivien silmieni takia, siis lähinnä säännöllisessä tarkistuksessa, ettei ole mitään vaurioita, koska silmissäni on todella ihan testeissä todettu erittäin vähäinen kyyneleritys.

Lääkäri oli vieraskielinen, mahdollisesti jostain baltianmaasta, enkä tiedä johtuiko kielimuurista, mutta hän pyysi riisumaan silmälasit ja katsomaan taululta E-kirjaimia. No en nähnyt yhtäkään eetä, koska minulla ei ollut laseja päässäni. Lääkäri sitten oli ihan pöyristynyt, että miksen näe. Hän jankkasi ja jankkasi, että minun täytyy nähdä ne, joten arvailin siinä sitten muutaman ihan päin helvettiä.

Käynnin lopuksi kysyin lääkäriltä, että ovatko silmäni siis ihan kunnossa kuivuudesta huolimatta. Lääkäri vastasi siihen: "Ei olla kunnosa! Ei missään nimesä olla kunnosa! Sinähän ei nähdä mitän!" Sanoin sitten, että johtunee siitä, että minulla ei ollut laseja päässäni. Lääkäri tuhahti ja sanoi teatraalisesti huokaisten, että "noh, kokeillaan vielä". Minulla oli siis siinä vaiheessa lasit taas päässä. Kaikki e:t menivät nappiin pienimpiä myöten (yllätys yllätys, onhan näköni laseilla korjattuna 0). Lääkäri mutisi, ettei voi ymmärtää tätä nyt ollenkaan, mutta ainakaan silmäni eivät ole lainkaan kuivat, että kuka semmoistakin on väittänyt. Lähdin vastaanotolta ihan yhtä tyhmänä, mitä olin sinne mennytkin.

Näitä on useampikin.

Kerran menin kovassa flunssassa ja kuumeessa terveyskeskukseen. Virolaistaustainen vähän huonosti suomea puhuva, ilmeisesti kesäloman tuuraajaa, oli ihan super tehokas. Se katsoi korviini (ei löytynyt mitään), kirjoitti saikun ja heippa! Ei mitannut kuumetta, katsonut nielukipuista nieluani esim. :-D

Toinen hassu oli kun paloin loppuun ja kävin terveyskeskuksessa omalääkärilläni jotta saisin lähetteen psykiatrille. Olin käynyt tällä tk-lääkärillä useasti ennenkin ja tiesin hänen olevan hyvin tomera, tehokas ja jämpti mies. Jostain syystä hän sitten vaan jotenkin muuttui pehmoisella äänellä lässyttäväksi kun tulin sisään. Oikein tuli tuolillaan lähemmäs ja kumartui minun puoleen ja alkoi huolehtivasti lässyttämään. Ei varmasti tarkoittanut sillä mitään pahaa, mutta tuntuihan se vähän hassulta kun olin kyllä ihan täysin ymmärtävä henkilö, vain väsynyt.

Esikoistani imettäessäni attooppinen ihoni meni todella huonoon kuntoon, ja sain lähetteen Helsingin Allergiasairaalaan ihotautilääkärille. Yllättäen vastassa oli varsinaisen lääkärin lisäksi 6 erikoistuvaa lääkäriopiskelijaa, joista yksi toimi hoitavana lääkärinä ja ne 5 muuta istuivat vieressä rivissä kuin kanat orrella. Haastatteleva lääkäriopiskelija oli kovin ujo ja epävarma, ja se tilannetta ohjaava ihotautilääkäri huuteli välillä huoneen perältä hänelle ohjeita. Minun piti tietenkin riisua paita pois koska ihottuma-alueet olivat enimmäkseen ylävartalon alueella, ja jossain vaiheessa ihotautilääkäri tuli vetäisemään minua kuulakärkikynän päällä selkään, että "katsokaas kun atoopikoilla tällainen saa aikaan ihossa kutinareaktion". Oli vähän sellainen olo kuin olisin ollut lähinnä jonkinlainen anatominen harjoittelumalli, en potilas.

Varmaan se, kun lapsena äiti vei jatkuvan lämpöilyn takia lääkäriin, diagnoosi oli koulupinnari. Ei se lämpö vaan laskenut ja jalatkin meni alta. Minulla oli leukemia.

Silmälääkäri kiitteli vuolaasti että oli mukava tavata ja kiitteli käynnistä. En ihan ymmärtänyt miksi, kyseessä oli verkkokalvossa oleva pieni reikä jonka paikkasi. Kiittelin takaisin.

Rintojen ultrassa lääkäri totesi "nämä ovat melkein kokonaan rasvaa" (isot luomurinnathan minulla on vaikken lihava olekaan. En taaskaan ymmärtänyt vai onko niin ettei rasvaan syöpä tartu?

Ei tule mitään yksittäistä kertaa mieleen oikeastaan, mutta teini-ikäisenä sain aina lääkärissä todella huonoa kohtelua. Ikinä ei otettu tosissaan, vaan kohdeltiin niin kuin tulisin valittamaan mitättömistä asioista. Monesti en saanut edes omaa diagnoosia selville - vaikka se paperille kirjoitettiin. Tuolloin kun ei ollut mitään nettisivuja joista olisi voinut katsoa edes. Kerran olin todella sairaana, ja oireet olivat tosi selvät keuhkokuumeeseen, niin lääkäri kirjoitti lähetteen sairaalaan, ja sanoi että tuskin tarvii mennä, mutta on nyt lähete sinne jos haluat käydä vielä. Vähätteli niin paljon, että minä 16-vuotias en todellakaan tiennyt kehtaanko mennä sinne, enkä käsittänyt alkuunkaan miten on mahdollista että lähete kirjoitetaan mutta samaan henkäykseen sanotaan ettei varmaan kannata mennä. No menin kuitenkin, ja keuhkokuumehan se oli ja sairaalaan jouduin jäämään.

Lisää :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin joitakin vuosia sitten juttelemassa psykiatrin (yksityinen) kanssa erään trauman jälkeisistä tuntemuksista. Ehdin käydä vastaanotolla muutaman kerran. Ensimmäisten kertojen jälkeen olin terapiaan tyytyväinen, mutta myöhemmin aloin epäillä, että lääkäri oli jollakin tavalla epänormaalin ja epäammattimaisen kiinnostunut asioistani. Hän kyseli erittäin seikkaperäisesti parisuhteestani, eikä vain nykyisestä, vaan myös entisistä miehistä ja seksielämästäni. Nämä eivät millään lailla liittyneet käsiteltävään asiaan. Vastailin ensin kysymyksiin velvollisuudentuntoisesti, mutta lopulta aloin vaihtaa puheenaihetta, koska tilanne tuntui liian kiusalliselta. Hän myös myötäili minua kaikissa asioissa ja puhui muutenkin häiritsevän tuttavallisesti.

Viimeisen kerran lopuksi sanoin lääkärille, että taidan jättää terapian täällä erää tähän. Psykiatri oli tästä silminnähden tyrmistynyt ja yritti saada monella tavoin pääni käännettyä. Sanoin, että olen nyt päätökseni tehnyt ja nousin tuolista tarttuakseni ovenkahvaan. Tässä vaiheessa lääkäri säntäsi perään, tarttui molemmilla käsillä kiinni käsistäni ja sanoi: "Muista että minä rakastan sinua.". Olin niin yllättynyt, että sanoin vain "kiitos", ja lähdin ulos. Myöhemmin on käynyt mielessä paljon parempiakin vastauksia, mutta jätin asian kuitenkin tähän.

Erikoinen tapaus. Ihan Off Topic, mutta kaikki psykiatrit eivät ole psykoterapeutteja.

Vahvistaa käsitystä siitä, että ennen psykiatrille tai psykologille menoa on syytä tarkistaa, etteivät he ole hullumpia kuin sinä itse :)

Tää tuli kyl mieleen kerran psykiatrin vastaanotolla.  Hän oli vanhempi mieshenkilö ja minun mielestä otti huonosti kontaktia potilaaseen. Seinässä siinä minun tuolin lähellä oli pidetty kuulakärkikynällä tukkimiehenkirjanpitoa suoraan seinään. Viivoja ja rukseja oli monessa rivissä. Vastaanoton jälkeen ajattelin että oon terveempi tai ainakin normaalimpi kuin tuo lekuri.