Olen työharjoittelussa päiväkodissa ja siellä yksi tyttö...
On surkeista kotioloista, likaiset ja liian pienet vaatteet, samat vaatteet viikon päällä. Lapsi on itsekin likainen ja hiukset takussa. Vaatteita ei ole tarpeeksi, ei ole kuravaatteita ja kengätkin ovat liian pienet.
Puhuin tästä hoitajille ja päiväkodin lastentarhanopettaja sanoi että ei sille oikein mitään voi jos vanhemmat eivät ymmärrä tai välitä. Sanoi että onhan niitä sellaisiakin vanhempia joilta lapsen perushoito ei suju. En uskaltanut suoraan ehdottaa lastensuojeluilmoitusta.
Koko viikonlopun olen miettinyt tuota tyttöä. Huomenna olisi taas työpäivä ja mietin onko mitään mitä voin tehdä lapsen hyväksi.
Kommentit (267)
Kertoo aika paljon näistä ihmisistä, jotka kuvittelevat aloittajan puhuvan juuri heidän lapsestaan ja kiivaasti puolustautuvat. Voi tulla narsistille yllätyksenä (paitsi ei tule kun maailma pyörii vaan itsensä ympärillä) että Suomessa on oikeasti lapsia tosi kurjista oloista. Osa voi olla lasun piirissä, osa ei. Kyllä meistä moni olisi vastaavassa tilanteessa huolissaan. En tiedä voisinko itse olla puuttumatta asiaan tavalla tai toisella. Luulen, että vähintäänkin ostaisin itse tuolle lapselle lämpimät ulkoiluvaatteet ja yrittäisin kammata ja letittää tukan päivittäin tms. Kyllä varmasti yleensä empaattinen ihminen erottaa, onko lapsella todellinen hätä vai onko kyseessä vain joku yks hiton puurotakku ja kotiin vahingossa unohdettu mini rodini.
Ottakaa pää pois sieltä perseestänne (jos noin syvältä enää irtoaa). Ei kuulosta siltä, että tuon tytön isoin ongelma olisi pelko, että merkkivaatteet varastetaan tarhassa tai ettei täti muista kurkata lokeroon parempien vaatteiden toivossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni oli puhtaissa vaatteissa ja hyvin hoidettu, mutta lastensuojeluilmoitus tehtiin, kun kerran ajatuksissani ajoin 20 m ohi hoitopaikan pihatiestä, peruutin ja ajoin pihaan.
No se ei todellakaan ole syy tehdä lastensuojeluilmoitus. Uskomatonta! :O Yhdessä harjoittelupaikassani yksi isä tuli hakemaan poikansa ja jätti tyttärensä päiväkotiin eikä sanonut mitään. Tunnin päästä äiti haki tyttären ja totesi että tyttö halusi vielä jäädä leikkimään. Hieman me siitä hämmennyimme mutta totesimme vain että selvä. :D Ap
Ehkä tuossakin oli joku syy ja asia oli sovittu jonkun muun hoitajan kanssa. Ja toiselle hoitajalle lasta hakiessa oli vain tokaistu jotain vitsikästä. Esim. meillä on välillä pitänyt hakea toinen lapsi neuvolakäynnille ja toinen lapsi on jäänyt loppupäiväksi päiväkotiin. En tiennyt, että siinä olisi mitään outoa jonkun hoitajan mielestä. :/ Jos olisin ottanut molemmat lapset mukaan, toinen olisi saattanut viedä liikaa huomiota lääkäriltä tai terveydenhoitajalta ja toisella lapsella rutiinit olisivat suotta häiriytyneet. Mun mielestäni varmaan voisi tehdä niin päin, että te hoitajat laitatte tarkan ohjeistuksen siitä, mitä saa tehdä. Kun siis nyt näyttää siltä, että melkein mistä tahansa saa tehtyä ongelman. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat vaatteet viikon päällä - kamalaa, se on minun lapseni! Meillä on erikseen tarhavaatteet ja kotivaatteet. Tarhavaatteet voin pestä vaikka joka päivä, kuivausrumpu on kätevä. Eipä ole käynyt mielessä, että siellä joku harjoittelija pitää kirjaa siitä, että onko lapset hänen mielestään peräkkäisinä päivinä riittävän erilaisissa vaatteissa hoidossa. Ja voi niissä vaatteissa olla tahrojakin, tietyt sormivärit jämähtää kuituihin ja on tosi hankalasti puhdistuvia.
Jos se on sinun lapsesi, niin voitko ostaa lapsellesi sopivia vaatteita, lämpimiä välivaatteita ja kuravaatteet? Ei ole kivaa kun lapsi valittaa että sormia, varpaita, ranteita ja nilkkoja palelee. Ap
Lapsella on siellä repullinen varavaatteita. Jostain syystä niitä ei oteta käyttöön. Pitäisikö minun laittaa lappu, että lokerosta löytyy?
Kyllä me ihan kaikki reput ja lokerot pengomme. Taitaa olla keisarin uudet vaatteet. Tai sitten kyse ei vain ole sinun lapsestasi. Ap
Meillekin on valitettu vaatteista, mutta silti lokeroon ja/tai reppuun on jätetty pino varavaatteita. Ja jos varavaatteet loppuvat, niin siitä kannattaa *jälleen kerran* sanoa vanhemmille. Nimittäin lasta hakiessa lapset voivat olla iltapäiväulkoilulla, joten vanhempi ei välttämättä edes huomaa varavaatteista tyhjentynyttä lokeroa (jos siis hän ei edes käy sisällä enää iltapäivällä).
Kyllä aina laitamme lapun jossa lukee "lisää varavaatteita kiitos". Se lappu nyt on jonkin aikaa siinä lokerossa ollut. No huomenna varmaan sanon sitten tytön äidille siitä. Ajattelin että voisin itse ottaa puheeksi senkin että tytöllä ei ole tarpeeksi lämmintä vaatetta. Sanon vaikka että "nyt kun pakkanen on vähän kiristynyt" tai muuta vastaavaa. Jos siis huomennakaan ei ole riittävästi lämmintä vaatetta. Ap
Minä näin kerran tilanteen, jossa oman lapseni pk-ryhmän toista lasta kohdeltiin kaltoin. Epäröin ottaa asiaa puheeksi päiväkodissa, mutta koska kys. juttu tapahtui päiväkodin välittömässä läheisyydessäkin, sain lopulta suuni auki. Selvisi, että hoitajat olivat huomanneet saman asian itsekin ja ilmoitukseni ansiosta saivat vietyä asian johtajan harkittavaksi (siis että tekevätkö ls-ilmon vai ei). Kiittelivät kovasti kun kerroin heille asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on harjoittelijoille tehty alusta asti selväksi, että heille eivät kuulu ne syyt, miksi lapset ovat päivähoidossa eivä heille kuulu perheiden asiat. Silti löytyy aina ap:n kaltaisia harjoittelijoita, jotka ottavat jonkun lapsen silmätikukseen, urkkivat asioita ja tekevät lastensuojeluilmoituksia.
Ap voisi miettiä pari kertaa, miltä tuntuu vanhemmista, kun hän ryhtyy heidän lastaan pukemaan ja kantaa päiväkotiin vaatteita. Ajatus voi olla hyvä, mutta se on kuitenkin vanhempien reviirille astumista ja voi aiheuttaa jopa sen, että lapsi ei enää tule päivähoitoon. Meillä on päiväkodissa ns. yhteisiä varavaatteita, joista otetaan näille huolettomien perheiden lapsille vaatteita päälle, jos omia ei ole, mutta missään nimessä niitä ei tyrkytetä perheille "köyhäinavuksi".
Todennäköisesti lapsi on jo lastensuojelun asiakas, joten päiväkodilla ei ole sen enempää tehtävissä kuin jo nyt tehdään. Lisä ilmoituksia voi tehdä päivittäin, mutta ainoa hyöty on se, että lastensuojelussa menee paljon aikaa ilmoitusten setvimiseen ja lapsen asioiden hoito jää sivuun.
Jäin vain miettimään että miksi opiskelijoille ei kuulu tietää lapsista mitään? Tulee hieman sellainen mielikuva että opiskelijan mielipitellä ja huolella ei ole mitään väliä, hänhän on vain opiskelija.
Ap kertoi jossain viestissään että ulkoisen habituksen lisäksi tyttö itkeskelee paljon. Epäsiistin ulkonäön ja surullisen vaikutelman pitäisi kaikille toimia hälytyskellona. Tällaista lasta ei voi olla huomaamatta ja ajatella että kyllä se siitä. Lapsen hyysäämistä, pesemistä ja puettamista en itsekään suosittele, ne ovat vanhempien vastuulla olevia asioita. Osaltaan jatkuvat ilmoitukset kuormittavat lasun henkilökuntaa, mutta mikäli ilmoituksia samasta lapsesta tulee useita, on asioita pakko alkaa selvittelemään.
Päiväkodissa on vaitiolovelvollisuus! Ei missään nimessä kuulu ohimeneville sijaisille tai harjoittelijoille perheiden asiat. Siis emme kerro heille missään nimessä henk.koht. asioita perheistä (avioerot, lasut, jne jne). Kerromme toki, että lapsi tykkää autoleikeistä tai että kannattaa silitellä uneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat vaatteet viikon päällä - kamalaa, se on minun lapseni! Meillä on erikseen tarhavaatteet ja kotivaatteet. Tarhavaatteet voin pestä vaikka joka päivä, kuivausrumpu on kätevä. Eipä ole käynyt mielessä, että siellä joku harjoittelija pitää kirjaa siitä, että onko lapset hänen mielestään peräkkäisinä päivinä riittävän erilaisissa vaatteissa hoidossa. Ja voi niissä vaatteissa olla tahrojakin, tietyt sormivärit jämähtää kuituihin ja on tosi hankalasti puhdistuvia.
Jos se on sinun lapsesi, niin voitko ostaa lapsellesi sopivia vaatteita, lämpimiä välivaatteita ja kuravaatteet? Ei ole kivaa kun lapsi valittaa että sormia, varpaita, ranteita ja nilkkoja palelee. Ap
Jos lapsi valittaa, että palelee, niin eikö niille vahemmille voi sanoa välittömästi samana päivänä (vaikka silloin kun hakevat lapsen), että lapsi tarvitsee heti huomiseksi ne kuravaatteet ja välivaatteet? Eikö päiväkodissa ole lainavaatteita? On vastuutonta viedä lapsi ulkoilemaan, jos hän palelee - silloinhan lapsen pitäisi jäädä sisälle ulkoilutauon ajaksi.
Kuka sen lapsen kanssa jää sisälle jos 20 muuta lasta on ulkona?
Sitten siitä asiasta pitää kertoa vanhemmille heti samana päivänä ja pyytää ostamaan ne puuttuvat vaatteet. Ihme homma, jos hoitajat vaan ihmettelevät ja puhisevat itsekseen, mutta eivät sano epäkohtaa ääneen. Tietävätkö lapsen vanhemmat kuravaatteiden tarpeesta? Ovatko he suomalaisia/suomenkielisiä vai maahanmuuttajia?
Ovat suomalaisia ja suomenkielisiä. Päiväkodin ovessa on lappu kuravaatteista. Ap
Jos he eivät ole huomanneet sitä, niin kaipa asiasta silti voi sanoa ihan selvällä suomenkielellä ääneen.
Vierailija kirjoitti:
On meilläkin lapsilla usein likaista tai rikkinäistä päällä, kurvaatteet tai muut hukassa. Lapset ajoittain myös likaisia. Meillä on monta lasta, molemmat vanhemmat täysipäivätyössä. Ei vaan ehdi huomioida kaikkea. Ja sitten lapsilla on myös oma tahto.
Ei ole tullut mieleen huolia lasu-ilmoituksesta, kun lapset ovat terveitä, ravittuja, hyvinvoivia jne. Pistän esim.lapsille lukemisen ja heidän kanssaan soittoläksyjen harjoittelun, ulkoilun, yhteisten aterioiden valmistamisen ja yhdessä syömisen kurahousujen huuhtomisen edelle prioriteeteissä.
Kyllä minulle ainakin äitinä yksi prioriteeteistä on nimenomaan asianmukainen ja puhdas vaatetus, koska lapsi ei ole kykenevä päättämään ja huolehtimaan niistä asioista itse. Asianmukaisella tarkoitan sekä säähän sopivaa (kuravaatteet, toppavaatteet yms) että tilanteeseen sopivaa; päiväkotiin joustavaa ja mukavaa päällä, ei mitään hankalia mekkoja/farkkuja tms).
Kohta joku varmaan sanoo "helppohan sinun kun sinulla on vain yksi", mutta se onkin totta - tein/teen niin monta lasta, josta koen pystyväni huolehtimaan täysin ja lapsen parasta ajatellen.

Nyt ei ole kurakelejä, mutta jatkossa muistutan vanhempia kyllä. :) Ap
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni oli puhtaissa vaatteissa ja hyvin hoidettu, mutta lastensuojeluilmoitus tehtiin, kun kerran ajatuksissani ajoin 20 m ohi hoitopaikan pihatiestä, peruutin ja ajoin pihaan.
Tätä et usko itsekään. Vai tarkoitatko pihaan peruuttamisella, että rysäytit autolla aidan läpi leikkikentälle??
jotkut vähän likaiset vaatteet on mun mielestä sivuseikka lapsen kokonaisvoinnissa. Meillä taas on niin, että pk vaarantaa lasten turvallisuuden, ja aika voimaton olen sen suhteen miten voisin asioihin puuttua. Päivien aikana huonekalut vaan "kaatuilee" (lue= villit lapset kaataa niitä ilokseen), lyödään ja tönitään ryhmäkavereita ja mitä tekee hoitajat? Katselee netistä jotain söpöjä kissavideoita ja juoruilee kahvin äärellä vanhemmista pahaa. Toivoisin kameravalvontaa hoitopaikkoihin, meinaan meininki on sellaista, että jos lapsen kotona olisi samanlaista, niin olisi ls-ilmon paikka. Jos lapsen päälle kotona vaan painavat kaapit "kaatuilisi" itsekseen ja joku välillä kävisi vähän tönimässä ja potkimassa, niin aika huonot kotiolot? Mutta päiväkodin osalta tämä on ihan normaalia arkea, eihän hoitajat kaikkea "ehdi".
Toki, tee kaikkesi lapsen eteen, jos luulet, että hän voi huonosti. Toivottavasti teillä päiväkodissa lapsilla on päivisin turvallinen ja hyvä olla jokaisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On meilläkin lapsilla usein likaista tai rikkinäistä päällä, kurvaatteet tai muut hukassa. Lapset ajoittain myös likaisia. Meillä on monta lasta, molemmat vanhemmat täysipäivätyössä. Ei vaan ehdi huomioida kaikkea. Ja sitten lapsilla on myös oma tahto.
Ei ole tullut mieleen huolia lasu-ilmoituksesta, kun lapset ovat terveitä, ravittuja, hyvinvoivia jne. Pistän esim.lapsille lukemisen ja heidän kanssaan soittoläksyjen harjoittelun, ulkoilun, yhteisten aterioiden valmistamisen ja yhdessä syömisen kurahousujen huuhtomisen edelle prioriteeteissä.
Kyllä minulle ainakin äitinä yksi prioriteeteistä on nimenomaan asianmukainen ja puhdas vaatetus, koska lapsi ei ole kykenevä päättämään ja huolehtimaan niistä asioista itse. Asianmukaisella tarkoitan sekä säähän sopivaa (kuravaatteet, toppavaatteet yms) että tilanteeseen sopivaa; päiväkotiin joustavaa ja mukavaa päällä, ei mitään hankalia mekkoja/farkkuja tms).
Kohta joku varmaan sanoo "helppohan sinun kun sinulla on vain yksi", mutta se onkin totta - tein/teen niin monta lasta, josta koen pystyväni huolehtimaan täysin ja lapsen parasta ajatellen.
Kirjoitit tismalleen sen mitä minä ajattelin! :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni oli puhtaissa vaatteissa ja hyvin hoidettu, mutta lastensuojeluilmoitus tehtiin, kun kerran ajatuksissani ajoin 20 m ohi hoitopaikan pihatiestä, peruutin ja ajoin pihaan.
No se ei todellakaan ole syy tehdä lastensuojeluilmoitus. Uskomatonta! :O Yhdessä harjoittelupaikassani yksi isä tuli hakemaan poikansa ja jätti tyttärensä päiväkotiin eikä sanonut mitään. Tunnin päästä äiti haki tyttären ja totesi että tyttö halusi vielä jäädä leikkimään. Hieman me siitä hämmennyimme mutta totesimme vain että selvä. :D Ap
Olisko tuo hakuasia kuitenkin sovittu jonkun kanssa ja sana ei vain ollut kulkenut? Meillä usein poika haetaan ensin, kun isä vie hänet harrastukseen ja haen tytön vasta itse työstä tullessani. Jotkut hoitajat ovat olleet ilmeisen tietämättömiä siitä, miksi se poika haettiin ensin, vaikka asia oli sovittu hoitajan kanssa. Vähäpuheinen mies ei sitä enää poikaa hakiessaan käynyt sen kummemmin läpi, mistä on kysymys :)
Kyllä noin heikko vaatetus , likaset, reikäset ryysytja liian pienet kengätkin kertoo siitä, että kotona ei oo kaikki kondiksessa. Minäkin yyhoona kerkiän pestä lapseni vaatteet ja tarksitaa varavaatteet, päivän sään ym pakolliset jutut työssä käynnin ohella eikä lapsi oo koskaan likasissa, reikäsissä vaatteissa tarhassa. Jos ei kerkiä huolehtia vaatteista ym niin sillon on jotain vikaa kotona. Oot kiinnittäny ihan oikean asiaan huomiota.
Ja jos pk.n johtaja muut ei noteeraa asiaa, se on laiminlyönti, tiedä mitä muuta sille lapselle tapahtuu kotona.
Juuri tuollaisia tilanteita varten on harkinnanvarainen toimeentulotuki ja tekisit vain palveluksen perheelle,jos vinkkaisit.Puhuisit vaikka niistä kuravaatteista.
Vierailija kirjoitti:
Kertoo aika paljon näistä ihmisistä, jotka kuvittelevat aloittajan puhuvan juuri heidän lapsestaan ja kiivaasti puolustautuvat. Voi tulla narsistille yllätyksenä (paitsi ei tule kun maailma pyörii vaan itsensä ympärillä) että Suomessa on oikeasti lapsia tosi kurjista oloista. Osa voi olla lasun piirissä, osa ei. Kyllä meistä moni olisi vastaavassa tilanteessa huolissaan. En tiedä voisinko itse olla puuttumatta asiaan tavalla tai toisella. Luulen, että vähintäänkin ostaisin itse tuolle lapselle lämpimät ulkoiluvaatteet ja yrittäisin kammata ja letittää tukan päivittäin tms. Kyllä varmasti yleensä empaattinen ihminen erottaa, onko lapsella todellinen hätä vai onko kyseessä vain joku yks hiton puurotakku ja kotiin vahingossa unohdettu mini rodini.
Ottakaa pää pois sieltä perseestänne (jos noin syvältä enää irtoaa). Ei kuulosta siltä, että tuon tytön isoin ongelma olisi pelko, että merkkivaatteet varastetaan tarhassa tai ettei täti muista kurkata lokeroon parempien vaatteiden toivossa.
Mitä se lastensuojeluilmoitus vaikuttaa, jos lapsi on jo valmiiksi päivähoidossa perhetilanteen takia? Voihan niitä lasuja tehdä vaikka 10 päivässä, mutta jos ei ole lapselle vaatteita niin ei ole. Päivähoidossa ei kukaan hoitaja ryhdy itsekseen ostamaan lapsille vaatteita, se katsotaan jo sellaiseksi puuttumiseksi, johon esimiehet ottavat vahvasti kantaa.
On kamalaa, että joku kommentoi tyyliin"ei kuulu sulle". Onko tää maailma todella mennyt siihen että laitetaan silmät kiinni kun eihän tämä harjoittelijalle kuulu? eikö täällä pitäisi pitää huolta toisista :(
Ja teille jotka riehutte minirodineista. On eri asia jos lapsi on jatkuvasti likainen, tukkaa ei rhkä harjattu viikkoon, eikä syihkussakaan käyty! Ja ap mainitsi tytön itkevän paljon ja viihtyvän omissa oloissaan. Sydämeen sattuu, pieni tyttö :,(
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noin heikko vaatetus , likaset, reikäset ryysytja liian pienet kengätkin kertoo siitä, että kotona ei oo kaikki kondiksessa. Minäkin yyhoona kerkiän pestä lapseni vaatteet ja tarksitaa varavaatteet, päivän sään ym pakolliset jutut työssä käynnin ohella eikä lapsi oo koskaan likasissa, reikäsissä vaatteissa tarhassa. Jos ei kerkiä huolehtia vaatteista ym niin sillon on jotain vikaa kotona. Oot kiinnittäny ihan oikean asiaan huomiota.
Ja jos pk.n johtaja muut ei noteeraa asiaa, se on laiminlyönti, tiedä mitä muuta sille lapselle tapahtuu kotona.
Meillä ainakin vaatteet eivät todellakaan olleet reikäisiä tai rikkinäisiä tai edes likaisia, vain hieman kuluneita, mutta silti tuli negatiivista palautetta siitä, että eivät ole tarpeeksi siistejä. Ainakin ne olivat vielä aamulla pukiessa siistejä ja suoraan pesun jäljiltä... Pikkulapsille ei myöskään voi laittaa liian pieniä kenkiä, sillä he eivät vain suostu pitämään epämukavan tuntuisia kenkiä. Jos kengät olisivat liian pienet, niin ei niitä vain pysty käyttämään lapsella ja siitä pitäisi huomauttaa välittömästi tyyliin "huomikseksi pitää tuoda kaksi numeroa isommat jalkineet, sillä lapsi ei halua/voi pitää näitä".
Vierailija kirjoitti:
jotkut vähän likaiset vaatteet on mun mielestä sivuseikka lapsen kokonaisvoinnissa. Meillä taas on niin, että pk vaarantaa lasten turvallisuuden, ja aika voimaton olen sen suhteen miten voisin asioihin puuttua. Päivien aikana huonekalut vaan "kaatuilee" (lue= villit lapset kaataa niitä ilokseen), lyödään ja tönitään ryhmäkavereita ja mitä tekee hoitajat? Katselee netistä jotain söpöjä kissavideoita ja juoruilee kahvin äärellä vanhemmista pahaa. Toivoisin kameravalvontaa hoitopaikkoihin, meinaan meininki on sellaista, että jos lapsen kotona olisi samanlaista, niin olisi ls-ilmon paikka. Jos lapsen päälle kotona vaan painavat kaapit "kaatuilisi" itsekseen ja joku välillä kävisi vähän tönimässä ja potkimassa, niin aika huonot kotiolot? Mutta päiväkodin osalta tämä on ihan normaalia arkea, eihän hoitajat kaikkea "ehdi".
Toki, tee kaikkesi lapsen eteen, jos luulet, että hän voi huonosti. Toivottavasti teillä päiväkodissa lapsilla on päivisin turvallinen ja hyvä olla jokaisella.
Voi kun olisi aikaa edes käydä kahvitauolla päiväkodissa! Edes omaa puhelinta en ehdi katsoa ennenkuin kotona. Netistä ja tietsikalta katsomme lasten kanssa aiheeseen liittyvää, kissa-aiheessa kissajuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuollaisia tilanteita varten on harkinnanvarainen toimeentulotuki ja tekisit vain palveluksen perheelle,jos vinkkaisit.Puhuisit vaikka niistä kuravaatteista.
Niin muuten, tuli mieleen että eräs sairaalan sosiaalityöntekijä sanoi joskus että lastensuojeluasiakkuus tehdään joskus vain siksi että perhe saa taloudellista tukea. Puhui silloin sairaalamaksuista, mutta voiko sama koskea myös lastenvaatteita? Ap
20 lasta, 3 hoitajaa. Vähintään 2.