Olen työharjoittelussa päiväkodissa ja siellä yksi tyttö...
On surkeista kotioloista, likaiset ja liian pienet vaatteet, samat vaatteet viikon päällä. Lapsi on itsekin likainen ja hiukset takussa. Vaatteita ei ole tarpeeksi, ei ole kuravaatteita ja kengätkin ovat liian pienet.
Puhuin tästä hoitajille ja päiväkodin lastentarhanopettaja sanoi että ei sille oikein mitään voi jos vanhemmat eivät ymmärrä tai välitä. Sanoi että onhan niitä sellaisiakin vanhempia joilta lapsen perushoito ei suju. En uskaltanut suoraan ehdottaa lastensuojeluilmoitusta.
Koko viikonlopun olen miettinyt tuota tyttöä. Huomenna olisi taas työpäivä ja mietin onko mitään mitä voin tehdä lapsen hyväksi.
Kommentit (267)
Meillä on harjoittelijoille tehty alusta asti selväksi, että heille eivät kuulu ne syyt, miksi lapset ovat päivähoidossa eivä heille kuulu perheiden asiat. Silti löytyy aina ap:n kaltaisia harjoittelijoita, jotka ottavat jonkun lapsen silmätikukseen, urkkivat asioita ja tekevät lastensuojeluilmoituksia.
Ap voisi miettiä pari kertaa, miltä tuntuu vanhemmista, kun hän ryhtyy heidän lastaan pukemaan ja kantaa päiväkotiin vaatteita. Ajatus voi olla hyvä, mutta se on kuitenkin vanhempien reviirille astumista ja voi aiheuttaa jopa sen, että lapsi ei enää tule päivähoitoon. Meillä on päiväkodissa ns. yhteisiä varavaatteita, joista otetaan näille huolettomien perheiden lapsille vaatteita päälle, jos omia ei ole, mutta missään nimessä niitä ei tyrkytetä perheille "köyhäinavuksi".
Todennäköisesti lapsi on jo lastensuojelun asiakas, joten päiväkodilla ei ole sen enempää tehtävissä kuin jo nyt tehdään. Lisä ilmoituksia voi tehdä päivittäin, mutta ainoa hyöty on se, että lastensuojelussa menee paljon aikaa ilmoitusten setvimiseen ja lapsen asioiden hoito jää sivuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää se, miksi et ole maininnut epäkohdista suoraan vanhemmille tai esim. kysynyt mainitsemistasi seikoista. Kannattaa vaikka ensin kysyä lapsen vanhemmilta (mielellään molemmilta) asiasta. Esim. toinen vanhemmista voi olla tietämätön epäkohdista, sillä kaikki vanhemmat eivät välttämättä muista ottaa asiaa kotona puheeksi puolisonsa kanssa.
Koska koululta saimme ohjeet että emme saa mennä vanhemmille puhumaan, vaan meidän täytyy aina jutella hoitajien kanssa. Ap
Miksi ihmeessä ette voi mennä puhumaan? Ja kannattaa luottaa hoitajien arvioon, sillä he tuntevat perheen ja taustat sekä ovat nähneet lapsia mahdollisesti jo jopa useamman vuoden ajan.
Parempi tehdä ilmoitus, joka sitten osoittautuu turhaksi, kuin elää sen tiedon kanssa, että olisi voinut pelastaa lapsen hengen tai tulevaisuuden. Vrt. Vilja Eerika
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän koulun yksi opettaja sanoi että päiväkodin henkilökunnalla on nykyään todella korkea kynnys tehdä lastensuojeluilmoitus ja että yleensä tekevät vain jos lapsen henki on vaarassa.
Sanoin niille hoitajillekin että minun käy niin sääliksi kun lapset kärsivät.
Voinko tehdä nimettömän ilmoituksen yksityishenkilönä?
ApSiinä tapauksessa, että ilmoittavat vasta lapsen hengen ollessa vaarassa, toimivat väärin. Ilmoitusvelvollisuus on jo epäilyistä.
Voit tehdä ilmoituksen nimettömänä yksityishenkilönäkin, mutta mitä ajattelit sanoa? Miten ajattelin esittää asian kun kuitenkin olet saanut asioita tietoosi asioita töissä?
Tämäpä onkin juuri se ongelma. Täytyy varmaan vain yrittää edelleen puhua hoitajille. En vain voi antaa asian olla. Ap
Se on ihan totta tilastollisestikin, että päiväkodeista tulee vähän ilmoituksia. Mikä voisi olla syynä? Työntekijät joutuvat kohtaamaan tuon perheen joka päivä ilmoituksen jälkeenkin. Itse sain huudot vanhemmilta ilmoituksen teosta ja pyysin johtajaa vaihtamaan lapsen toiseen ryhmään, koska perhe ei enää "luottanut" meihin vaan kohtaamiset olivat ikäviä. Toinen syy on se, että koitamme huolehtia lapsesta itse. Koitamme ohjata ja tukea myös vanhempia. Koemme, että tässä asiassa ei lastensuojelusta ole hyötyä. Mutta saatamme tehdä karhunpalveluksen, jos esim. annamme lapselle jatkuvasti päiväkodin vaatteita lainaan. Jotkut työntekijät eivät edes uskalla ottaa asioita puheeksi vanhemman kanssa ("toisitko lämpimiä sukkia huomikseksi"). Usein asialle pistetään lastentarhanopettaja, joka sitten aina saa sen huonon henkilön maineen ryhmässä, joka on se, joka puuttuu. Yhdessä sovitaan, mutta lastentarhanopettajan naamalla.
Ainiin ja ehkä se tärkein syy. Koemme, että ilmoituksesta ei ole ollut hyötyä. Olemme tehneet ilmoituksen, mutta meihin ei ole otettu yhteyttä sosiaalitoimesta! Tuntuu, että ketään ei ole kiinnostanut tietää, miten lapsen asiat ovat. Vanhemmat ovat kertoneet, että sieltä soitettiin ja he kertoivat, että kotona ei ole mitään hätää. Siis mitä ihmettä???? Joudumme puimaan ilmoitusta ja lapsen tilannetta palaverissa, saamme huudot vanhemmilta, joudumme turvautumaan työnohjaukseen paineissa, jotka tuli ilmoituksen tekemisestä. Sitten sosiaalitoimi ei edes ota tosissaan. Eikä vaivaudu kysymään tarkempia tietoja. Olen kuullut, että tämä johtuu siitä, että siellä on epäpäteviä työntekijöitä, vaihtuvuus on suurta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää se, miksi et ole maininnut epäkohdista suoraan vanhemmille tai esim. kysynyt mainitsemistasi seikoista. Kannattaa vaikka ensin kysyä lapsen vanhemmilta (mielellään molemmilta) asiasta. Esim. toinen vanhemmista voi olla tietämätön epäkohdista, sillä kaikki vanhemmat eivät välttämättä muista ottaa asiaa kotona puheeksi puolisonsa kanssa.
Koska koululta saimme ohjeet että emme saa mennä vanhemmille puhumaan, vaan meidän täytyy aina jutella hoitajien kanssa. Ap
Miksi ihmeessä ette voi mennä puhumaan? Ja kannattaa luottaa hoitajien arvioon, sillä he tuntevat perheen ja taustat sekä ovat nähneet lapsia mahdollisesti jo jopa useamman vuoden ajan.
Juu olet harjoittelija, joten et voi tehdä tulkintoja tai pitää keskusteluja vanhempien kanssa!! Vain työntekijät voivat. Eli vaihtoehtosi: jutella ohjaajasi kanssa tai tehdä nimetön ilmoitus. Suosittelen molempia.
Ole kiltti ja tee se ilmo. Sydäntä raastaa, kun lapset sitten isona muistelee miten kulkivat likaisina ja miksei kukaan aikuinen tehnyt mitään.
Vierailija kirjoitti:
Parempi tehdä ilmoitus, joka sitten osoittautuu turhaksi, kuin elää sen tiedon kanssa, että olisi voinut pelastaa lapsen hengen tai tulevaisuuden. Vrt. Vilja Eerika
Mutta ylireagoinneista seuraa se, että niille oikeasti vakaville tapauksille ei riitä resursseja tai aikaa. Se, jos vaatteet ovat vähän nuhjuiset tai köyhän näköiset, ei tarkoita sitä, etteikö lapsesta välitettäisi ja etteikö koti olisi muuten turvallinen. Eerikan tapauksessa oli kyse julmasta kiduttamisesta ja nöyryyttämisestä sekä raa'asta väkivallasta.
Tästä ketjusta saa sellaisen kuvan että pk.n henkilökunta välttelee lasten suojeluilmoituksen tekoa?? Tai jos se on tehty niin uutta ilmoitusta ei tehdä!
Mun lapsesta harjoittelija teki lastensuojeluilmoituksen, koska tällä oli puuroa hiuksissa (päiväkodissa oli aamupuuro) ja likaiset vaatteet (kuluneet ja nuhjuiset, ei likaiset, koska päiväkodissa varastetaan hyvät vaatteet ja toisaalta tehdään kaikenlaista sotkuista, jolloin ei nuhjuisia vaatteita tarvitse varoa). Siinä piti sitten selittää lastensuojelulle, että kyseessä oli ainakin minun mielestäni ylireagointi ja että en todellakaan ennätä istumaa päiväkodissa 3v:n vieressä varmistamassa, että hän syö siististi.
Kyllä, lapsi vaihdettiin toiseen päiväkotiin ja sen harjoittelijan ohjaajan kanssa kävin aika lailla napakan keskustelun siitä, milloin lapsi on suojelun tarpeessa ja milloin ei.
Vierailija kirjoitti:
Ole kiltti ja tee se ilmo. Sydäntä raastaa, kun lapset sitten isona muistelee miten kulkivat likaisina ja miksei kukaan aikuinen tehnyt mitään.
Tiesitkö, että lasta ei oteta huostaan, vaikka sillä olisi vaatteissa banaanitahroja. Harmillisesti meillä ei ole varaa siihen, että otetaan huostaan ne, joilla ei ole juuri kaupasta kotiin kannettuja merkkivaatteita tyyliin MiniRodin tai baby Armani.
Eikö teillä ole mahdollisuus käydä tätä keskustelua opettajien tai ohjaajien kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsesta harjoittelija teki lastensuojeluilmoituksen, koska tällä oli puuroa hiuksissa (päiväkodissa oli aamupuuro) ja likaiset vaatteet (kuluneet ja nuhjuiset, ei likaiset, koska päiväkodissa varastetaan hyvät vaatteet ja toisaalta tehdään kaikenlaista sotkuista, jolloin ei nuhjuisia vaatteita tarvitse varoa). Siinä piti sitten selittää lastensuojelulle, että kyseessä oli ainakin minun mielestäni ylireagointi ja että en todellakaan ennätä istumaa päiväkodissa 3v:n vieressä varmistamassa, että hän syö siististi.
Kyllä, lapsi vaihdettiin toiseen päiväkotiin ja sen harjoittelijan ohjaajan kanssa kävin aika lailla napakan keskustelun siitä, milloin lapsi on suojelun tarpeessa ja milloin ei.
Aamen. Meidänkin lapsesta on valitettu samoista syistä. En tiennyt, että päiväkodissa pitää olla uudenkarheat vaatteet. Luulin, että siistit ja puhtaat, vaikkakin kuluneet, riittävät. Kotona, kyläillessä ja kauppareissuilla pidetään sitten niitä nätimpiä vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Ole kiltti ja tee se ilmo. Sydäntä raastaa, kun lapset sitten isona muistelee miten kulkivat likaisina ja miksei kukaan aikuinen tehnyt mitään.
Heh heh omat lapseni ovat vasta teineinä alkaneet olla huolissaan vaatteistaan. Pojilla oli täysin hahdotonta laitta joka päivä puhtaat ulkovaatteet päälle. En tosiaan viitsinyt joka ulkoilun jälkeen pestä vaatteita. Luultavasti pojat muistavat sen kuinka saivat vapaasti sotkea vaatteensa ilman nipottamisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soita lapsen neuvolaan? Siellä tuntevat perheen.
Tai tee itse lastensuojeluilmoitus.
Oletko nähnyt vanhempia? Koittanut keskustella asiasta? Esim. sanonut suoraan, että kengät ovat liian pienet. Miten reagoivat?
Ei todellakaan ole työharjoittelijoiden asia soittaa neuvolaan.
Älä vain erehdy liikaa tietämään, minä olin joskus päiväkodissa harjoittelija, joka kertoi,että näinkin vois tehdä lasten ulos lähdön kanssa. Siitähän keskeytyi hirveä riita, sinähän et puutu asioihin ja laitettiin eri puolelle?
Samat vaatteet viikon päällä - kamalaa, se on minun lapseni! Meillä on erikseen tarhavaatteet ja kotivaatteet. Tarhavaatteet voin pestä vaikka joka päivä, kuivausrumpu on kätevä. Eipä ole käynyt mielessä, että siellä joku harjoittelija pitää kirjaa siitä, että onko lapset hänen mielestään peräkkäisinä päivinä riittävän erilaisissa vaatteissa hoidossa. Ja voi niissä vaatteissa olla tahrojakin, tietyt sormivärit jämähtää kuituihin ja on tosi hankalasti puhdistuvia.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on harjoittelijoille tehty alusta asti selväksi, että heille eivät kuulu ne syyt, miksi lapset ovat päivähoidossa eivä heille kuulu perheiden asiat. Silti löytyy aina ap:n kaltaisia harjoittelijoita, jotka ottavat jonkun lapsen silmätikukseen, urkkivat asioita ja tekevät lastensuojeluilmoituksia.
Ap voisi miettiä pari kertaa, miltä tuntuu vanhemmista, kun hän ryhtyy heidän lastaan pukemaan ja kantaa päiväkotiin vaatteita. Ajatus voi olla hyvä, mutta se on kuitenkin vanhempien reviirille astumista ja voi aiheuttaa jopa sen, että lapsi ei enää tule päivähoitoon. Meillä on päiväkodissa ns. yhteisiä varavaatteita, joista otetaan näille huolettomien perheiden lapsille vaatteita päälle, jos omia ei ole, mutta missään nimessä niitä ei tyrkytetä perheille "köyhäinavuksi".
Todennäköisesti lapsi on jo lastensuojelun asiakas, joten päiväkodilla ei ole sen enempää tehtävissä kuin jo nyt tehdään. Lisä ilmoituksia voi tehdä päivittäin, mutta ainoa hyöty on se, että lastensuojelussa menee paljon aikaa ilmoitusten setvimiseen ja lapsen asioiden hoito jää sivuun.
Jäin vain miettimään että miksi opiskelijoille ei kuulu tietää lapsista mitään? Tulee hieman sellainen mielikuva että opiskelijan mielipitellä ja huolella ei ole mitään väliä, hänhän on vain opiskelija.
Ap kertoi jossain viestissään että ulkoisen habituksen lisäksi tyttö itkeskelee paljon. Epäsiistin ulkonäön ja surullisen vaikutelman pitäisi kaikille toimia hälytyskellona. Tällaista lasta ei voi olla huomaamatta ja ajatella että kyllä se siitä. Lapsen hyysäämistä, pesemistä ja puettamista en itsekään suosittele, ne ovat vanhempien vastuulla olevia asioita. Osaltaan jatkuvat ilmoitukset kuormittavat lasun henkilökuntaa, mutta mikäli ilmoituksia samasta lapsesta tulee useita, on asioita pakko alkaa selvittelemään.
Vierailija kirjoitti:
On surkeista kotioloista, likaiset ja liian pienet vaatteet, samat vaatteet viikon päällä. Lapsi on itsekin likainen ja hiukset takussa. Vaatteita ei ole tarpeeksi, ei ole kuravaatteita ja kengätkin ovat liian pienet.
Puhuin tästä hoitajille ja päiväkodin lastentarhanopettaja sanoi että ei sille oikein mitään voi jos vanhemmat eivät ymmärrä tai välitä. Sanoi että onhan niitä sellaisiakin vanhempia joilta lapsen perushoito ei suju. En uskaltanut suoraan ehdottaa lastensuojeluilmoitusta.
Koko viikonlopun olen miettinyt tuota tyttöä. Huomenna olisi taas työpäivä ja mietin onko mitään mitä voin tehdä lapsen hyväksi.
Mainitset, että lapsi on "surkeista kotioloista". Mistä tiedät niin tarkkaan niistä kotioloista? Voihan perhe olla onnellinen ja jopa varakaskin. Miten lapsi voi käyttää liian pieniä kenkiä. Eiväthän sellaiset mahdu jalkaan ja kapsi itkisi, jos hänelle yrittäisi laittaa liian pienet kengät. Jos joku huomaisi moisen, siitähän pitäisi huomauttaa vanhemmille heti samana päivänä, kun asia on huomattu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on harjoittelijoille tehty alusta asti selväksi, että heille eivät kuulu ne syyt, miksi lapset ovat päivähoidossa eivä heille kuulu perheiden asiat. Silti löytyy aina ap:n kaltaisia harjoittelijoita, jotka ottavat jonkun lapsen silmätikukseen, urkkivat asioita ja tekevät lastensuojeluilmoituksia.
Ap voisi miettiä pari kertaa, miltä tuntuu vanhemmista, kun hän ryhtyy heidän lastaan pukemaan ja kantaa päiväkotiin vaatteita. Ajatus voi olla hyvä, mutta se on kuitenkin vanhempien reviirille astumista ja voi aiheuttaa jopa sen, että lapsi ei enää tule päivähoitoon. Meillä on päiväkodissa ns. yhteisiä varavaatteita, joista otetaan näille huolettomien perheiden lapsille vaatteita päälle, jos omia ei ole, mutta missään nimessä niitä ei tyrkytetä perheille "köyhäinavuksi".
Todennäköisesti lapsi on jo lastensuojelun asiakas, joten päiväkodilla ei ole sen enempää tehtävissä kuin jo nyt tehdään. Lisä ilmoituksia voi tehdä päivittäin, mutta ainoa hyöty on se, että lastensuojelussa menee paljon aikaa ilmoitusten setvimiseen ja lapsen asioiden hoito jää sivuun.
Mitä urkkimista se on jos on HUOLISSAAN LAPSISTA? Jos vanhempia niin paljon ärsyrtää, niin vanhemmat voisivat pitää huolta niistä lapsistaan! Tai myöntää että eivät siihen kykene ja antaa sen tehtävän jollekin muulle. Uskomatonta että on sellaisia vanhempia ja uskomatonta että viitsivät vielä puolustella heitä LASTEN hyvinvoinnin kustannuksella! Nyt kyllä ihan oikeasti suututtaa! Vaatteiden tyrkyttäminen ja päiväkotiin kantaminen meni nyt ihan ohi. Mitähän mahdat sillä tarkoittaa? Ap
Vierailija kirjoitti:
Samat vaatteet viikon päällä - kamalaa, se on minun lapseni! Meillä on erikseen tarhavaatteet ja kotivaatteet. Tarhavaatteet voin pestä vaikka joka päivä, kuivausrumpu on kätevä. Eipä ole käynyt mielessä, että siellä joku harjoittelija pitää kirjaa siitä, että onko lapset hänen mielestään peräkkäisinä päivinä riittävän erilaisissa vaatteissa hoidossa. Ja voi niissä vaatteissa olla tahrojakin, tietyt sormivärit jämähtää kuituihin ja on tosi hankalasti puhdistuvia.
Jos se on sinun lapsesi, niin voitko ostaa lapsellesi sopivia vaatteita, lämpimiä välivaatteita ja kuravaatteet? Ei ole kivaa kun lapsi valittaa että sormia, varpaita, ranteita ja nilkkoja palelee. Ap