Väkivalta ja siihen suhtautuminen miehillä

Siis miten kanssasi voi keskustella jos olet jo noin varma asiastasi.  Onhan se hullua palata nyrkkeilysäkiksi kerta toisensa jälkeen ja sitten vielä yllyttää kilari makea lyömään. Omilla valinnoillaan voi estää perheväkivaltaa vaikka kuinka paljon.    

Ja mitä se auttaa vaikka mies sanoisi että on perheväkivaltaa vastaan kun ei sitä vaimoa voi väkisin pelastaa eikä sitä miestä voi vankita itse rakentamaansa vankilaan...

Vierailija kirjoitti:

"Miesten suhtautuminen kysymykseen hämmästyttää minua. Kun alan puhua miesseurassa perheväkivallasta, usein kiihkeästi, myönnettäköön, ihan järkevät ja väkivaltaa varmasti vastustavat miehet katselevat hiljaa ja kiusaantuneen oloisina kengänkärkiään eivätkä sano asiaan oikein mitään.

Miksei mies, joka vastustaa väkivaltaa, voi yksinkertaisesti sanoa sitä ääneen ja tuomita väkivaltaisten miesten tekoja? Mistä tarve puolustaa pahoinpiteleviä miehiä muistuttamalla, että naisetkin pahoinpitelevät? Ja mikä on syy vaikenemiseen?

Tutut miehet ehdottavat, että kyse on vain hämmennyksestä. Perheväkivaltakeskustelussa saattaa toteutua itsensäpaljastajien laki: jokainen nainen on nähnyt itsensäpaljastajan, mutta koska kukaan mies ei ole, miesten on vaikea uskoa, että itsensäpaljastajia on niin paljon kuin naiset väittävät. Koska naiset ovat useimmiten väkivallan uhreja, heidän on helpompi kertoa tapahtumista toisilleen. Harva mies kertoo ystävilleen, että on itse pahoinpidellyt naista. Ja koska miehet eivät tapahtumista kuule, heidän on vaikea käsittää, että ne ovat todellisuutta.

Minua tosin hämmästyttää aika moni muukin asia perheväkivaltakeskusteluissa.

Kuten vaikka se, miksi aina ihmetellään, miksei nainen lähde suhteesta. Miksei ihmetellä, miksi mies ei lopeta lyömistä? Tai se, että kun mies surmaa naisen ja lopuksi itsensä, kaikki tuntuvat kauhistelevan miesten ahdinkoa."

http://www.image.fi/image-lehti/aivan-tavallinen-perhe

Tämän olen kuullut niin monesti. Outoa, että minua aina haukuttiin jopa solvaavilla nimityksillä sen vuoksi etten lähtenyt lasten kanssa, eikä miestäni haukuttu ja sanottu suoraan, että lopeta pahoinpitelyt. hän ei varsinaisesti ikinä lyönyt ja siihenkin moni miehen ystävä tarttui. Tukistaminen, kuristaminen, retuuttaminen on myös väkivaltaa ja väkivallalla uhkaaminen. T. terapiassa käyvä pari 

Vierailija kirjoitti:

Siis miten kanssasi voi keskustella jos olet jo noin varma asiastasi.  Onhan se hullua palata nyrkkeilysäkiksi kerta toisensa jälkeen ja sitten vielä yllyttää kilari makea lyömään. Omilla valinnoillaan voi estää perheväkivaltaa vaikka kuinka paljon.    

Ja mitä se auttaa vaikka mies sanoisi että on perheväkivaltaa vastaan kun ei sitä vaimoa voi väkisin pelastaa eikä sitä miestä voi vankita itse rakentamaansa vankilaan...

Juttu ei ole minun kirjoittamani vaan sen tänne linkitin ja otin lainauksen yhdestä kohdasta. Lueppa juttu.

AP

Häpeä? Ihan yhtälailla minullakin on naisena vaikea ymmärtää naisten tekemää väkivaltaa, koska en tiedä ketään sitä harjoittavaa naista. On vaikea sisäistää, että omassa sukupuolessa on väärintekijöitä kun itse ei niihin lukeudu.

Sinänsä olen omakohtaisesti saanut kokea sitä miten naisena on kertonut omista kokemuksista miesten suhteen ja miehiltä vastauksena on ollut pelkkää kokemusten mitätöintiä, että olen kuulemma 'vain itse kuvitellut sen'.

Ap, kuule tuossa tapauksessa vaan ilmenee Suomessa yleinen patriarkaalinen veljeskerho, eli miehet pitävät aina miesten puolta vaikka nämä tekisivät mitään. Koskaan ei tunnusteta, että miehessä olisi vikaa tai että hänen pitäisi kantaa vastuu teoistaan.

Se on surullista, koska tuosta syystä ei naisiin, tyttöihin, vanhuksiin, vammaisiin ja lapsiin kohdistuvat väkivaltateot ja syrjintä koskaan pääse kunnolla yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Miesten ainoa tapa osallistua keskusteluun on kieltää muiden kokemus ja asettaa itsensä keskiöön ja itkeä sitä, kuinka miehet joutuvat väkivallan kohteeksi. Kertoo todella miesten syvälle juurtuneesta itsekeskeisyydestä, naiviudesta sekä uhriutumisesta.

Tunne itse miehiä, jotka ovat eläneet näitä asioita tajuamatta kunnes omalle rakkaalle tyttärelle tapahtuu jotain ja se kyllä murtaa isän mielen. Silti, koskaan näille miehille ei tulisi mieleenkään julkisesti nousta vastustamaan naisten kokemaa väkivaltaa, niin vahva patriarkaatti on. Yleisin reaktio onkin että väkivallan tekijä nähdään yksilönä, joka demonisoidaan (se kamala "mamu", "narkkari", "narisisti", "juoppo", "mt-häiriöinen" jne...) - ei haluta nähdä että yleiset asenteen naisia ja muita kohtaan ovat keskeinen tekijä.

Niin kauan kuin suomalaiset miehet eivät uskalla katsoa peiliin ja nostaa kissaa julkisesti pöydälle, väkivalta jatkuu sukupolvesta toiseen.

Jutussa oli outoa se, että olisi jotenkin väärin keskustella miehiin kohdistuvasta väkivallasta samaan aikaan,

Molemmat ovat uhreja ja molemmat ovat ihmisiä. Kummankaan sukupuolen kokemuksia ei saa vähätellä ja heidät pitää pelastaa vaikka väkisin kotoaan turvallisempiin ympyröihin

Koska naiset usein liioittelevat kokemuksiaan. 

Miehet tietävät sen, että tuo "julma vuosia jatkunut hakkaaminen" on saattanut olla tyynyllä heitto suutuspäissään. 

Vierailija kirjoitti:

Jutussa oli outoa se, että olisi jotenkin väärin keskustella miehiin kohdistuvasta väkivallasta samaan aikaan,

Molemmat ovat uhreja ja molemmat ovat ihmisiä. Kummankaan sukupuolen kokemuksia ei saa vähätellä ja heidät pitää pelastaa vaikka väkisin kotoaan turvallisempiin ympyröihin

Se että keskustellaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta parisuhteessa ei tarvitse vähättelyä siitä, että naisetkin sitä ja naisetkin tätä. Ajatelkaas mä tiedän 10naista vahingoittavaa miestä mutten yhtään naista. Joo pari vittuilevaa naist (henk.väkivalta) tiedän, mutta näistä kymmenestä miehestäkin kaikki käyttävät MYÖS henkistä väkivaltaa. Henkisenä väkivaltana mm. naisen rajoittaminen eri asioissa ja riidan yhteydessä todella iökeät kommentit.

Ikään kuin aloittajan lainaama kirjoittaja tavoittelisi kiihkeällä syyttelyllään miehiltä jonkinlaista katumista tai anteeksipyytelyä muiden miesten teoista. Sehän on juuri oikein tuomita perheväkivalta sukupuolesta riippumatta sen sijaan, että keskitytään vain miesten tuomitsemiseen. Nyrkki naamassa tuntuu ihan yhtä ikävältä riippumatta lyöjän sukupuolesta, ihonväristä tai iästä.

Vierailija kirjoitti:

Koska naiset usein liioittelevat kokemuksiaan. 

Miehet tietävät sen, että tuo "julma vuosia jatkunut hakkaaminen" on saattanut olla tyynyllä heitto suutuspäissään. 

Helvetin kovia tyynyjä satanut munkin frendien kasvoihin ja kehoon..jopa peräaukkoon.. onneksi muakaan ei silloin aikanaan uskottu. Miehellä oli oikeus pahoinpidellä kun olin kerran häntä suhteen alussa pettänyt. EI OLLUT

Vierailija kirjoitti:

Kuten vaikka se, miksi aina ihmetellään, miksei nainen lähde suhteesta. Miksei ihmetellä, miksi mies ei lopeta lyömistä? Tai se, että kun mies surmaa naisen ja lopuksi itsensä, kaikki tuntuvat kauhistelevan miesten ahdinkoa."

Naisen on helppo lähteä, mutta miehen miltei mahdotonta muuttua. Lisäksi kärsijä on nainen. Siksi naisen jääminen ihmetyttää. Miehen osalta taas on luovuttu toivosta ja ihmetellään, että miksi sitä idioottia joku sietää. En siis sanoisi, että mieheen suhtaudutaan millään tavoin positiivisesti. Tilanne vain nähdään pragmaattisesti.

Laajennetuissa itsemurhissa taas nimenomaan pitää yrittää ymmärtää teon syyt. Se on ainoa keino estää niitä. Tämä ei mitenkään väheksy uhrin kokemusta, vaan toivottavasti estää sen, ettei uhreja tule enää lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska naiset usein liioittelevat kokemuksiaan. 

Miehet tietävät sen, että tuo "julma vuosia jatkunut hakkaaminen" on saattanut olla tyynyllä heitto suutuspäissään. 

Helvetin kovia tyynyjä satanut munkin frendien kasvoihin ja kehoon..jopa peräaukkoon.. onneksi muakaan ei silloin aikanaan uskottu. Miehellä oli oikeus pahoinpidellä kun olin kerran häntä suhteen alussa pettänyt. EI OLLUT

No miten muiden miesten tuomitseminen olisi auttanut asiaa?  

Naisen helppo lähteä väkivaltaisesta suhteesta? Ei pahalla, mutta ei tosiaankaan ole...

Juuri eilisessä ketjussa oli, että riski tulla tapetuksi väkivaltaisen puolison taholta kohoaa jättämisen jälkeen viikoiksi. Jos on läheisriippuvainen ja pahoinpidelty, tulee saada jostain aivan älytön määrä voimaa että kykenee uhmaamaan kuolemanpelkoa ettei se mies tule ja tapa kun olet sen jättänyt.

Suomessa kuolee kumppaninsa toimesta joka vuosi yli 10 naista.

Väkivalta sekä naisia, miehiä, lapsia, yms. kohtaan on laissa kieletty, eikä näitä kokemuksia saisi vähekyksyä. Miesten naisiin ja tyttöihin kohdistama väkivalta kuitenkin on paljon yleisempää ja syyt palautuvat kulttuuriimme ja yhteiskuntajärjestykseen.

Samasta syystä naisen väkivaltaa kokenut mies joutuu vähättelyn kohteeksi, samat asenteet miehisyydestä kun nollaavat hänenkin kärsimyksensä.

Siksi väkivaltakuvioiden vastustaminen on sekä naisen että miehen väkivaltakokemusten vähentämistä.

Vierailija kirjoitti:

Ikään kuin aloittajan lainaama kirjoittaja tavoittelisi kiihkeällä syyttelyllään miehiltä jonkinlaista katumista tai anteeksipyytelyä muiden miesten teoista. Sehän on juuri oikein tuomita perheväkivalta sukupuolesta riippumatta sen sijaan, että keskitytään vain miesten tuomitsemiseen. Nyrkki naamassa tuntuu ihan yhtä ikävältä riippumatta lyöjän sukupuolesta, ihonväristä tai iästä.

Itse en näe kirjoitusta syyttävänä ja siten että sillä haluttaisiin anteeksipyytelyä toisten tekemistä vääryyksistä, mutta siinä korostuu mielestäni se että MIKSEI edes keskustelun tasolla voi tuomita selkeästi miesten väkivaltaa?

Vierailija kirjoitti:

Koskaan ei tunnusteta, että miehessä olisi vikaa tai että hänen pitäisi kantaa vastuu teoistaan.

Miehenä kokemukseni on aivan toisenlainen. Nimenomaan olen saanut pienestä asti kuulla, kuinka miehet eivät itke, valita, pyydä apua tai ole heikkoja, koska Oikea Mies ryhdistäytyy ja pärjää missä vain. Enemmänkin on niin, että mies ei kiinnosta ketään. Myöskään silloin, kun kyse on väkivallasta muita kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikään kuin aloittajan lainaama kirjoittaja tavoittelisi kiihkeällä syyttelyllään miehiltä jonkinlaista katumista tai anteeksipyytelyä muiden miesten teoista. Sehän on juuri oikein tuomita perheväkivalta sukupuolesta riippumatta sen sijaan, että keskitytään vain miesten tuomitsemiseen. Nyrkki naamassa tuntuu ihan yhtä ikävältä riippumatta lyöjän sukupuolesta, ihonväristä tai iästä.

Itse en näe kirjoitusta syyttävänä ja siten että sillä haluttaisiin anteeksipyytelyä toisten tekemistä vääryyksistä, mutta siinä korostuu mielestäni se että MIKSEI edes keskustelun tasolla voi tuomita selkeästi miesten väkivaltaa?

Kärkevästi mennään syyttämään, että te miehet olette usein väkivaltaisia parisuhteessa, ja odotetaan nöyrää vastausta, että no niinhän me miehet olemme. Siltähän tuo vastaajasta tuntuu, joten ei ihme, että siihen on vaikea vastata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikään kuin aloittajan lainaama kirjoittaja tavoittelisi kiihkeällä syyttelyllään miehiltä jonkinlaista katumista tai anteeksipyytelyä muiden miesten teoista. Sehän on juuri oikein tuomita perheväkivalta sukupuolesta riippumatta sen sijaan, että keskitytään vain miesten tuomitsemiseen. Nyrkki naamassa tuntuu ihan yhtä ikävältä riippumatta lyöjän sukupuolesta, ihonväristä tai iästä.

Itse en näe kirjoitusta syyttävänä ja siten että sillä haluttaisiin anteeksipyytelyä toisten tekemistä vääryyksistä, mutta siinä korostuu mielestäni se että MIKSEI edes keskustelun tasolla voi tuomita selkeästi miesten väkivaltaa?

Kärkevästi mennään syyttämään, että te miehet olette usein väkivaltaisia parisuhteessa, ja odotetaan nöyrää vastausta, että no niinhän me miehet olemme. Siltähän tuo vastaajasta tuntuu, joten ei ihme, että siihen on vaikea vastata.

Mielestäni näin miehenä olen voinut vilpittömästi kummastella väkivaltaa, sillä en sellaista käytä. Useimmiten se tekijä vaan on mies. miehet hakkaavat toisiaankin pikkuisesta asti. Mä olen saanut turpaan useasti lapsena ja teininä, mutta en naiselta.  Onko niin että ne älähtää joihin kalikka kalahtaa?

Olen nainen ja itsekin olisin vaivautunut, jos joku alkaisi kiihkeästi puhumaan mistä tahansa aiheesta, mikä ei minua henkilökohtaisesti kosketa. Ei sellaisessa tilanteessa tulisi mieleenkään, että minulta odotetaan, että lauluisin julki paheksuntami johonkin itsestään selvästi tuomittavaan asiaan. Jos ei saa haluamaansa reaktiota edes niiltä ihmisiltä, joiden tietää olevan kanssaan samaa mieltä, kannattaisiko omaa keskustelutapaa muuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Ap, kuule tuossa tapauksessa vaan ilmenee Suomessa yleinen patriarkaalinen veljeskerho, eli miehet pitävät aina miesten puolta vaikka nämä tekisivät mitään. Koskaan ei tunnusteta, että miehessä olisi vikaa tai että hänen pitäisi kantaa vastuu teoistaan.

Se on surullista, koska tuosta syystä ei naisiin, tyttöihin, vanhuksiin, vammaisiin ja lapsiin kohdistuvat väkivaltateot ja syrjintä koskaan pääse kunnolla yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Miesten ainoa tapa osallistua keskusteluun on kieltää muiden kokemus ja asettaa itsensä keskiöön ja itkeä sitä, kuinka miehet joutuvat väkivallan kohteeksi. Kertoo todella miesten syvälle juurtuneesta itsekeskeisyydestä, naiviudesta sekä uhriutumisesta.

Tunne itse miehiä, jotka ovat eläneet näitä asioita tajuamatta kunnes omalle rakkaalle tyttärelle tapahtuu jotain ja se kyllä murtaa isän mielen. Silti, koskaan näille miehille ei tulisi mieleenkään julkisesti nousta vastustamaan naisten kokemaa väkivaltaa, niin vahva patriarkaatti on. Yleisin reaktio onkin että väkivallan tekijä nähdään yksilönä, joka demonisoidaan (se kamala "mamu", "narkkari", "narisisti", "juoppo", "mt-häiriöinen" jne...) - ei haluta nähdä että yleiset asenteen naisia ja muita kohtaan ovat keskeinen tekijä.

Niin kauan kuin suomalaiset miehet eivät uskalla katsoa peiliin ja nostaa kissaa julkisesti pöydälle, väkivalta jatkuu sukupolvesta toiseen.

Olipa aika yksisilmäinen ja miehiä syyllistävä vuodatus. Omassa ystäväpiirissäni ei ole yhtään miestä joka hyväksyisi tai hyssyttelisi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tilastoiden perusteella on myös vähän harhaista peräänkuuluttaa nimenomaan miehiltä peiliin katsomista, kun kuitenkin naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on vähentynyt rajusti viimeisen 30 vuoden aikana, siinä missä miehiin ja lapsiin kohdistuva on viime aikoina jopa lisääntynyt.