Jari Lindström Ylellä: Työttömille luvassa lisää velvoitteita
Kommentit (112)
Mitä hittoa mä just luin? Kasvava karenssien määrä tarkoittaa sitä, että työtä on liikkeellä? Ei voi olla totta, olen sanaton.
Jos työttömän velvoite vastaanottaa työtä muutettaisiin 80 kilometristä 1,5 tunnin matka-ajaksi, niin silloin minua EI voitaisi enää velvoittaa ottaa työtä vastaan niin kaukaa kuin nyt tai ei ainakaan yhtään tuota kauempaa.
PS, asun melko korvessa, täältä menee julkisia harvakseltaan ja ne ajavat hitaasti ja syrjäisiä reittejä pitkin. Jos vaikka ajattelee erästä aamulla lähtevääkin bussia, niin se on siinä ja siinä, että ehtiikö 1,5 tunnissa sinne 80 kilometrin päähän. Kaiken lisäksi 80 kilometrin/1,5 tunnin ajomatkan säteellä täältä on lähinnä vain pikkukyliä, joista ei taida paljon töitä löytyä.
Omaa autoa minulla ei ole. Jos joudun työmatkat kulkemaan jalkaisin tai pyörällä, niin silloin pääsen 1,5 tunnissa korkeintaan 10-30 kilometrin päähän.
Eli mitä ajan siis takaa? Sitä, että taitaa aika pahasti mennä metsään se uudistettu ehdotus, että työttömän pitäisi ottaa työ vastaan maksimissaan 1,5 tunnin yhdensuuntaisen työmatkan päästä. Että kivat vain sille uudelle ehdotukselle. :D
Tämä työssäkäyntialueen laajentaminen ei nyt osu oikeaan kohteeseen. Otetaan yksinhuoltajaäiti, jolla kouluikäisiä lapsia. Hän haluaa töihin ja pääsee, Tampereelle. Perheen koti on Helsingissä, lähiössä kaukana keskustasta, vaikkapa Vuosaaressa.
Työmatka kestää, kestää ja kestää.. koululaiset ovat ne, jotka kärsivät, äiti tietysti myös. Lapset joutuisivat olemaan yksin/keskenään koko valveillaoloaikansa, viikonloppuna näkisivät vanhempaansa. Sanoisin, että heitteillejättö, mutta heittelejättöön syyllistyy yhteiskunta.
No nyt sain sanaisen arkkuni auki, eli siis: Kasvava karenssien määrä tarkoittaa siis vain sitä, että siitä yhdestä ja samasta "avoimesta" työpaikasta lähetetään hakukäsky ties kuinka monelle ja näin saadaan karenssit napsaistua yhä useammalle. Ei se tarkoita sitä, että työtä olisi liikkeellä näin Lindströmin sanoja mukaillen. Työkkärien ainoa tarkoitus on maksimoida karenssien määrä, ei oikeasti työllistää ketään.
Haluaisiko herra ministeri vielä kertoa, miten konkreettisesti näillä velvoitteilla saadaan työttömyys laskuun?
Kaikki jotka pitävät tuota hyvänä uutisena, lukaiskaapa tästä vähän miten "vastapuoli" perustelee asian: http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/02/24/tyottomyy…
3kk ammattisuoja on turha koska työkkäri saa just ja just kirjattua työttömäksi ilmoittautuneen kantoihinsa sinä aikana. Sen lyhentäminen ei vaikuta tästä syystä yhtään mihinkään. Lisäksi pitkäaikaistyöttömiä on tarjolla niin paljon että en oikein ymmärrä miksi niistä ei muka löytyisi sopivaa työntekijää joka ei ole omalla alallaan.
Jos listoilla on paikkoja joihin ei löydy tekijää niin vika on pikemminkin niissä paikoissa. Joko sijainti on jossain hevon kuusessa ja sinne ei pääse, tai palkka on surkea, pahimmillaan provisiota ilman takeita tuloista. Tai sitten oletetaan että työntekijä siirtyy naurettavan pitkiä matkoja omalla autollaan ja työ on jaettu esim. kolmeen jaksoon aamukuuden ja iltakymmenen välillä. Normaalistihan näitä työntekijän löytymisongelmia ratkotaan tarjoamalla lisää palkkaa tai muuta etua. Nyt näemmä vingutaan ministereille että ihmiset on pakotettava töihin.
Kasvava karenssien määrä? Tuntuu että virkamiehet vedättää Jaria. Eihän tuo muuta tarkoita kuin sitä että virkamiehet on agressiivisempia karensseja lätkiessään. Rahaa ei säästy vaan siirtyy taas taskusta toiseen. Työttömät dumpataan sossun listalle joten ei näy työttömyyslistoissa.
Juhuu, työttömyys väheni?
Jari, tärkeintä ei ole siivota työttömyystilastoja keinolla millä hyvänsä vaan saada porukka palkalliseen yksityissektorin työhön. Palkallisella tarkoitan siis työtä josta saa niin paljon palkkaa että ei tarvitse anoa tukiaisia. Budjetti ja hyvinvointivaltiokin tykkäävät tällaisesta työllistämisestä paljon enemmän kuin siitä toisesta mallista.
Vierailija kirjoitti:
Jos työttömän velvoite vastaanottaa työtä muutettaisiin 80 kilometristä 1,5 tunnin matka-ajaksi, niin silloin minua EI voitaisi enää velvoittaa ottaa työtä vastaan niin kaukaa kuin nyt tai ei ainakaan yhtään tuota kauempaa.
PS, asun melko korvessa, täältä menee julkisia harvakseltaan ja ne ajavat hitaasti ja syrjäisiä reittejä pitkin. Jos vaikka ajattelee erästä aamulla lähtevääkin bussia, niin se on siinä ja siinä, että ehtiikö 1,5 tunnissa sinne 80 kilometrin päähän. Kaiken lisäksi 80 kilometrin/1,5 tunnin ajomatkan säteellä täältä on lähinnä vain pikkukyliä, joista ei taida paljon töitä löytyä.
Omaa autoa minulla ei ole. Jos joudun työmatkat kulkemaan jalkaisin tai pyörällä, niin silloin pääsen 1,5 tunnissa korkeintaan 10-30 kilometrin päähän.
Eli mitä ajan siis takaa? Sitä, että taitaa aika pahasti mennä metsään se uudistettu ehdotus, että työttömän pitäisi ottaa työ vastaan maksimissaan 1,5 tunnin yhdensuuntaisen työmatkan päästä. Että kivat vain sille uudelle ehdotukselle. :D
Eiköhän ole sinun oma valintasi että olet muuttanut ilman autoa jonnekin peräkylään. Pitäiskö sulle jonkun järjestää työpaikka siihen naapuriin?
Multa jos nykyinen työ loppuu ja olen varma että se loppuu muutaman vuoden sisällä niin ikinä en tule tekemään virallisesti töitä sen jälkeen ja kukaan ei ota selkävikaista töihin mikä todennäköisesti on 4kk/vuosi saikulla ainakin.
Vierailija kirjoitti:
3kk ammattisuoja on turha koska työkkäri saa just ja just kirjattua työttömäksi ilmoittautuneen kantoihinsa sinä aikana. Sen lyhentäminen ei vaikuta tästä syystä yhtään mihinkään. Lisäksi pitkäaikaistyöttömiä on tarjolla niin paljon että en oikein ymmärrä miksi niistä ei muka löytyisi sopivaa työntekijää joka ei ole omalla alallaan.
Jos listoilla on paikkoja joihin ei löydy tekijää niin vika on pikemminkin niissä paikoissa. Joko sijainti on jossain hevon kuusessa ja sinne ei pääse, tai palkka on surkea, pahimmillaan provisiota ilman takeita tuloista. Tai sitten oletetaan että työntekijä siirtyy naurettavan pitkiä matkoja omalla autollaan ja työ on jaettu esim. kolmeen jaksoon aamukuuden ja iltakymmenen välillä. Normaalistihan näitä työntekijän löytymisongelmia ratkotaan tarjoamalla lisää palkkaa tai muuta etua. Nyt näemmä vingutaan ministereille että ihmiset on pakotettava töihin.
Kasvava karenssien määrä? Tuntuu että virkamiehet vedättää Jaria. Eihän tuo muuta tarkoita kuin sitä että virkamiehet on agressiivisempia karensseja lätkiessään. Rahaa ei säästy vaan siirtyy taas taskusta toiseen. Työttömät dumpataan sossun listalle joten ei näy työttömyyslistoissa.
Juhuu, työttömyys väheni?
Jari, tärkeintä ei ole siivota työttömyystilastoja keinolla millä hyvänsä vaan saada porukka palkalliseen yksityissektorin työhön. Palkallisella tarkoitan siis työtä josta saa niin paljon palkkaa että ei tarvitse anoa tukiaisia. Budjetti ja hyvinvointivaltiokin tykkäävät tällaisesta työllistämisestä paljon enemmän kuin siitä toisesta mallista.
Ihan vain sellainen asiavirheen oikaisu, että ne työttömät karensseineen ovat samalla tavalla tilastoja rumentamassa kuin ilman karenssia olevatkin. Ei se mahdollinen sossun asiakkuus tilastoja paranna mitenkään.
Nyt en kyllä ymmärrä kuinka tuo ammattisuojan poistaminen vähentää työttömyyttä. Uskallan väittää, että hyvin monella korkeasti koulutetulla on kokemuksia siitä, että he ovat ylikoulutettuja tehtäviin joita ovat tavoitelleet. Työnantajien kertomana. Ja tänä aikana suurin ongelma ei ole tapatyöttömät, vaan se, ettei työpaikkoja niitä haluaville ja tavoitteleville yksinkertaisesti ole!
Oliko se Albert Einstein, joka totesi ettei ongelmia voi ratkaista samalla tasolla missä ongelma itse on. Kateeksi ei käy päättäjät. Itse ovat kuitenkin tehtäviinsä hakeutuneet ja nostavat osoitettuihin taitoihinsa (jopa taitojen puutteisiinsa) nähden järkyttävän korkeatasoista palkkaa. Näillä esitetyillä ratkaisuilla ei poisteta ongelmia, ne vain yriteään naamioida poissaoleviksi pukemalla ne erilaisiin vaatteisiin. Huoh!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arto kirjoitti:
"- Me koitetaan muuttaa tätä siihen suuntaan, että tulee lisää kannustavia efektejä, mutta samalla myös sitä keppiä."
Persut näyttävän rakastavan erityisesti tuota keppiä. Mutta mitä muuta voi odottaakaan? Macho-puolue joka tykkää perinteisen miehisestä asennoitumisesta ja maskuliinisesta maailmankuvasta tietenkin kokee että ihmisten pitäisi miehisesti purra hampaat yhteen, olla valittamatta, ja kestää iskut. Keppi on koville tyypeille ja se pitää kestää mukisematta. Jollei, niin ei ole tosisuomalainen. Myötätunto taas on nössöille ja heikoille.
Ajatelkaa muuten persuissa sitä, että ne tulee viemään eteenpäin abortin kieltämistä kokonaan suomessa.
Tälläkin hetkellä isoin ryhmä, joka tekee abortteja on perheenäidit, joilla on ennestään jo lapsia, eikä ole voimavaroja/varallisuutta lisälapsiin.
No, ajatelkaa sitä, että persut köyhdyttää suomea entisestään ---> tulee lisää perheitä, joilla ei ole varaa lapsiin, eli aborttien tarve lisääntyy, mutta persut tulee kieltämään ennen pitkää kaikki abortit.
Seurauksena on kehitysmaa, jossa on valtavat määrät katulapsia.
Missä on se omavastuu huolehtia ehkäisystä itse ettei ylipäätään tule raskaaksi? Aborttia ei ole tarkoitettu ehkäisyksi.
Ei kukaan ole aborttia ehkäisyksi väittänytkään. Kaikki toivomme että voimme sen välttää. Mutta se on viimeinen vaihtoehto jos kuitenkin niin käy että raskaus iskee.
Vierailija kirjoitti:
Tämä työssäkäyntialueen laajentaminen ei nyt osu oikeaan kohteeseen. Otetaan yksinhuoltajaäiti, jolla kouluikäisiä lapsia. Hän haluaa töihin ja pääsee, Tampereelle. Perheen koti on Helsingissä, lähiössä kaukana keskustasta, vaikkapa Vuosaaressa.
Työmatka kestää, kestää ja kestää.. koululaiset ovat ne, jotka kärsivät, äiti tietysti myös. Lapset joutuisivat olemaan yksin/keskenään koko valveillaoloaikansa, viikonloppuna näkisivät vanhempaansa. Sanoisin, että heitteillejättö, mutta heittelejättöön syyllistyy yhteiskunta.
No tässä tapauksessa on jopa olemassa helppo ratkaisu, eli koko perhe muuttaa Tampereelle. Se ei ole mikään kauhea kohtalo kenellekään. Asuminen halpenee, nuo pendelöintikulut jäävät pois, eikä kyseessä ole mikään takahikiän korpi.
Olettaen siis, että työpaikka on vakituinen tai edes useamman vuoden pätkä. Toki koeaika on pakko pendelöidä, jotta varmistuu, ettei ole tempputyöpaikka, jossa työllistetään jatkuville koeajoille ja ihan sattumalta aina sopivasti irtisanotaan 3 kk jälkeen. Tämän esimerkin perheellä on ok tilanne.
Mutta mietin perhettä, jossa esim. isällä on vakituinen työpaikka kotipaikkakunnalla, sanotaan nyt vaikka Helsingissä ja äiti pakotetaan ottamaan työ sieltä Tampereelta. Isän palkka ei ole suuri, mutta paikka on vakituinen ja Tampereella ei oman alan töitä. Äiti on matalapalkka-alalla ja bruttopalkka on vaikkapa 1500 €. Siitä kun sitten vähennetään pendelöinnin kulut, niin saadaan yksi perhe taas näppärästi sossun asiakkaaksi. Mutta kaunistuihan siinä työttömyystilasto.
Keppi on hyvästä, suomalaiset tarvitsee kepukkaa ja kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3kk ammattisuoja on turha koska työkkäri saa just ja just kirjattua työttömäksi ilmoittautuneen kantoihinsa sinä aikana. Sen lyhentäminen ei vaikuta tästä syystä yhtään mihinkään. Lisäksi pitkäaikaistyöttömiä on tarjolla niin paljon että en oikein ymmärrä miksi niistä ei muka löytyisi sopivaa työntekijää joka ei ole omalla alallaan.
Jos listoilla on paikkoja joihin ei löydy tekijää niin vika on pikemminkin niissä paikoissa. Joko sijainti on jossain hevon kuusessa ja sinne ei pääse, tai palkka on surkea, pahimmillaan provisiota ilman takeita tuloista. Tai sitten oletetaan että työntekijä siirtyy naurettavan pitkiä matkoja omalla autollaan ja työ on jaettu esim. kolmeen jaksoon aamukuuden ja iltakymmenen välillä. Normaalistihan näitä työntekijän löytymisongelmia ratkotaan tarjoamalla lisää palkkaa tai muuta etua. Nyt näemmä vingutaan ministereille että ihmiset on pakotettava töihin.
Kasvava karenssien määrä? Tuntuu että virkamiehet vedättää Jaria. Eihän tuo muuta tarkoita kuin sitä että virkamiehet on agressiivisempia karensseja lätkiessään. Rahaa ei säästy vaan siirtyy taas taskusta toiseen. Työttömät dumpataan sossun listalle joten ei näy työttömyyslistoissa.
Juhuu, työttömyys väheni?
Jari, tärkeintä ei ole siivota työttömyystilastoja keinolla millä hyvänsä vaan saada porukka palkalliseen yksityissektorin työhön. Palkallisella tarkoitan siis työtä josta saa niin paljon palkkaa että ei tarvitse anoa tukiaisia. Budjetti ja hyvinvointivaltiokin tykkäävät tällaisesta työllistämisestä paljon enemmän kuin siitä toisesta mallista.
Ihan vain sellainen asiavirheen oikaisu, että ne työttömät karensseineen ovat samalla tavalla tilastoja rumentamassa kuin ilman karenssia olevatkin. Ei se mahdollinen sossun asiakkuus tilastoja paranna mitenkään.
Siinä meni se ainoa järjellinen selitys minkä keksin näille karenssitalkoille :)
Ehkä työkkäri sitten vaan tykkää potkia työtöntä perseelle. Työntämisestä ei ole hyötyä jos ei ole työpaikkoja joihin ihmiset voisivat mennä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä työssäkäyntialueen laajentaminen ei nyt osu oikeaan kohteeseen. Otetaan yksinhuoltajaäiti, jolla kouluikäisiä lapsia. Hän haluaa töihin ja pääsee, Tampereelle. Perheen koti on Helsingissä, lähiössä kaukana keskustasta, vaikkapa Vuosaaressa.
Työmatka kestää, kestää ja kestää.. koululaiset ovat ne, jotka kärsivät, äiti tietysti myös. Lapset joutuisivat olemaan yksin/keskenään koko valveillaoloaikansa, viikonloppuna näkisivät vanhempaansa. Sanoisin, että heitteillejättö, mutta heittelejättöön syyllistyy yhteiskunta.
Tuossa tapauksessa yh-äiti tietenkin muuttaa lastensa kanssa Tampereelle, ellei ole täysin idiootti.
Jos maassa on vapaita työpaikkoja joku 20 000-25 000 ja työttömiä 245 000 niin miten hemmetissä se keppi auttaa työllistymisessä? Tämän kun Lindström selittäisi. Miksi työttömiä rangaistaan asiasta joihin he eivät ole syyllisiä?
Tässä keskitytään taas asiaan, joka ei auta yhtään mitään. Työpaikkoja tässä pitäis saada lisää, mutta sille asialle ei tehdä yhtään mitään. Sen sijaan puuhastellaan vaan tätä työttömien lisäkiusaamista. Voi vittu tätä hallitusta ja Lindströmiä.
Ja juu, on elämäntapatyöttömiä, mutta heitä on pieni osa työttömistä. Eikä se ole tässä se isoin ongelma. Ongelma on se että tässä maassa on yli 200 000 työtöntä joille ei ole työpaikkaa, ei vaikka lätkäsis millasen karenssin ja vaikka laajentais työssäkäyntialueen koko maahan. Tyhjästä on paha nyhjästä.
Tämä kaikki tehdään vain Suomen ja suomalaisten parhaaksi! Luottakaa meihin suomalaiset! T. Hallitus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3kk ammattisuoja on turha koska työkkäri saa just ja just kirjattua työttömäksi ilmoittautuneen kantoihinsa sinä aikana. Sen lyhentäminen ei vaikuta tästä syystä yhtään mihinkään. Lisäksi pitkäaikaistyöttömiä on tarjolla niin paljon että en oikein ymmärrä miksi niistä ei muka löytyisi sopivaa työntekijää joka ei ole omalla alallaan.
Jos listoilla on paikkoja joihin ei löydy tekijää niin vika on pikemminkin niissä paikoissa. Joko sijainti on jossain hevon kuusessa ja sinne ei pääse, tai palkka on surkea, pahimmillaan provisiota ilman takeita tuloista. Tai sitten oletetaan että työntekijä siirtyy naurettavan pitkiä matkoja omalla autollaan ja työ on jaettu esim. kolmeen jaksoon aamukuuden ja iltakymmenen välillä. Normaalistihan näitä työntekijän löytymisongelmia ratkotaan tarjoamalla lisää palkkaa tai muuta etua. Nyt näemmä vingutaan ministereille että ihmiset on pakotettava töihin.
Kasvava karenssien määrä? Tuntuu että virkamiehet vedättää Jaria. Eihän tuo muuta tarkoita kuin sitä että virkamiehet on agressiivisempia karensseja lätkiessään. Rahaa ei säästy vaan siirtyy taas taskusta toiseen. Työttömät dumpataan sossun listalle joten ei näy työttömyyslistoissa.
Juhuu, työttömyys väheni?
Jari, tärkeintä ei ole siivota työttömyystilastoja keinolla millä hyvänsä vaan saada porukka palkalliseen yksityissektorin työhön. Palkallisella tarkoitan siis työtä josta saa niin paljon palkkaa että ei tarvitse anoa tukiaisia. Budjetti ja hyvinvointivaltiokin tykkäävät tällaisesta työllistämisestä paljon enemmän kuin siitä toisesta mallista.
Ihan vain sellainen asiavirheen oikaisu, että ne työttömät karensseineen ovat samalla tavalla tilastoja rumentamassa kuin ilman karenssia olevatkin. Ei se mahdollinen sossun asiakkuus tilastoja paranna mitenkään.
Siinä meni se ainoa järjellinen selitys minkä keksin näille karenssitalkoille :)
Ehkä työkkäri sitten vaan tykkää potkia työtöntä perseelle. Työntämisestä ei ole hyötyä jos ei ole työpaikkoja joihin ihmiset voisivat mennä.
Höpsö :) Katsos se raha tulee sitten aivan eri kustannuspaikasta ja TE-toimiston tädit näyttää tehokkailta, kun on hurjat karenssiluvut ;)
Olin 6 kk työttömänä ja sinä aikana hain muistaakseni kymmentä sellaista paikkaa, jotka vastasivat kokemustani aivan täysin ja pääsin muistaakseni seitsemässä myös haastatteluun. Kun on tiukka kisa, jäin ärsyttävän usein hopealle, kunnes lopulta tärppäsi.
Nämä kaikki työpaikat olivat auki myös MOL:n sivuilla, työkkäri ei kertaakaan ehdottanut minulle niiden hakemista. Sain yhden tällaisen työnhakuvelvoituksen, vai miksi niitä kutsutaan? Se oli aivan käsittämättömällä arvontasysteemillä vedetty hatusta. Ei siis ollenkaan vastannut kokemustani eikä varsinaista koulutustani. Ehkä joo 20 v. sitten, ennen korkeakouluopintojani ja sen jälkeistä 15 vuoden työelämää suorittamaani kurssia. Oli pakko soittaa ja kysyä, että tuliko tää nyt oikealle henkilölle, eihän mulla ole edes voimassaolevaa pätevyyttä tuohon työhön. Oli kuulemma, vastasi profiiliani. No hain kiltisti, mutta nauratti kyllä.
Tuo oli siis ainoa kerta koko puolen vuoden aikana, kun minuun oltiin minkäänlaisessa yhteydessä työkkäristä. Hiukan kyllä mietin, että mitä ne siellä tekee päivät pitkät.
Jospa ihan ensimmäiseksi laitettais tää Lindström työttömäks. Ehkä parin vuoden työnhakemisen, paperisotien, ylettömän syyttelyn, masennuksen, leipäjonojen ja paskojen puhelinmyyntitöiden/yleisten kusetusduunien jälkeen sieltä alkais syntymään oikeasti toteuttamiskelpoisia ideoita tän työttömyystilanteen korjaamiseen.