Lue keskustelun säännöt.
Mies ilmoitti, että häntä ahdistaa meidän elämä..
26.02.2016 |
Ollaan alle kolmekymppisiä, yhdessäoloa takana kohta 10 vuotta, meillä on päiväkoti-ikäinen lapsi. Mies on koko yhdessäolomme ajan ollut meistä se passiivisempi osapuoli, mä teen lähestulkoon kaikki päätökset, niin pienet kuin isotkin, ja se on aina ollut miehelle minun ymmärrykseni mukaan ihan ok. Menimme nuorina naimisiin ja toisinaan tuohon passiivisuuteen turhautuneena musta on tuntunut, että mies ikään kuin siirtyi äitinsä helmoista mun helmoihin. Kyse ei ole siitä, etteikö mies saisi tehdä päätöksiä, päinvastoin. Olen vuosi toisensa jälkeen yrittänyt patistaa miestä kertomaan enemmän omia mielipiteitään ja osallistumaan päätöksentekoon, mutta eihän ihmistä nyt voi pakottaa. Olen yrittänyt kysellä, keskustella, kuulostella.. Kuitenkin olen luottanut lopulta siihen, että mies aikuisena ihmisenä ilmaisee, mikäli asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla.
Mies ei juuri tapaa kavereitaan, vaikka mä en mitenkään häntä kielläkään. Olemme nuoria, ja etenkin miehen kaverit ovat vielä ns. rillutteluvaiheessa elämää, valtaosa sinkkuja, kaikki lapsettomia, kokoontuvat ryyppäämään viikonloppuisin ja toisinaan pitkin viikkoakin ja kaikki sosiaalinen toiminta liittyy jotenkin alkoholiin tai vähintäänkin yltyy aina juomiseksi. Samanlaista oli miehenkin elämä ennen lasta, ja olenkin saanut miehen ystävistä vähän sellaisen kuvan, että olen heidän mielestään aika ikävä akka kun olen tällä tavoin kahlinnut miehen perhe-elämään. Kyse ei ole siitä, etteikö mies muka saisi lähteä, ja hän tietää sen itsekin. Viihdyn itse lapsen kanssa mainiosti kotona ja mies voisi kyllä mun puolesta käydä tapaamassa kavereitaan vaikka joka päivä, kunhan ei juo. Joskus pyydän miestä heittämään minut ja lapsen esim. uimahalliin, jotta mies saisi sitten aikaiseksi tehdä poissaolomme aikana jotain. Enimmäkseen tuo on vain käynyt salilla, pelaillut kotona ja hiljentänyt kännykän, kun kaverit on soitelleet.
Arkemme on sitä, että tehdään päivät omia juttujamme (työt, mies on lähes joka päivä töiden jälkeen pari tuntia salilla ja käy kerran pari viikossa treeneissä jne) ja mies tulee kotiin illalla, jonka jälkeen syödään, mies pelaa, leikkii lapsen kanssa, laitan lapsen kahdeksan maissa nukkumaan ja sitten maataan miehen kanssa katsomassa telkkaria. Viikonloppuisin ja kun miehellä on treenaamisen suhteen lepopäivä, käymme kaupoilla, puistoissa yms. EIlen illalla mies totesi, että yhteinen elämämme ahdistaa häntä. Hän kuulemma tuntee olonsa kahlituksi kotiin ja on ollut jo vuosia todella tylsistynyt. Me ei kuulemma tehdä ikinä mitään, ja kun tehdään niin ne on sitten olleet vaan jotain vauvajuttuja tai minun juttujani eikä mitään hänelle mieluista. Hän ei pääse ikinä mihinkään, häntä ahdistaa olla kaikki illat ja viikonloput kotona meidän kanssa. Hänen kaverinsakin kuulemma ihmettelevät, että mihin hän on kadonnut. Hän on jo vuosia "juossut pillini mukaan" ja on nyt väsynyt siihen.
Kaikki tämä tuli ihan mielettömänä kolauksena, en jotenkin yhtään tiedä mitä pitäisi ajatella. Olen vaan niin surullinen. Mun mielestä meidän elämä on mukavaa. Mies viettää omasta näkökulmastaan kaiken vapaa-aikansa kotona, mutta todellisuudessa tuon salilla käymisen ja urheiluharrastuksen vuoksi hän saapuu aamukuudelta alkavan työpäivän päätteeksi yleensä kotiin väsyneenä kuudelta tai kahdeksalta. Lasta hän ehtii nähdä kuuden iltoina pari tuntia, kahdeksan iltoina lapsi usein on jo nukkumassa. Sanoin asiasta, ja mies koki tuon jotenkin hyökkäyksenä hänen isyyttään kohtaan. Riitahan siitä tuli.
No, yritettiin aamulla keskustella aiheesta uudemman kerran. Koitin kysellä, että mitä mies sitten haluaisi tehdä ja millaista muutosta hän arkeemme, tai arkeensa, toivoisi. Ei osannut yhtään sanoa, kaipaa lisää vapautta ja kuulemma haluaa, että hengitän vähemmän niskaan. Tuntuu vaan niin käsittämättömältä. En tiedä yhtään, miten tässä nyt lähtisi lähestymään. Rakastan miestä ihan järjettömästi ja hän on ihana isä lapselle. Musta on toisinaan tuntunut, että meinaa jaksaminen loppua tähän arjen pyörittämiseen näinkin, ajatus lapsen kanssa kahdestaan jäämisestä tuntuu maailmanlopulta. Ei todellakaan lapsen takia, hän on universumini keskipiste, en vain tiedä miten jaksaisin.
Kommentit (149)
Ap, kuka teillä käy kaupassa ja laittaa ruokaa? Kuka pesee pyykit, kuka siivoaa? Arvaukseni on että ap. Olet varmaankin myös päävastuussa lapsen kasvatuksesta, hankinnoista, neuvolakäynneistä jne.
Miestä voi ahdistaa sekin, että on perheessään ulkopuolinen. Hän sen toki omalla toiminnallaan aiheuttanut, mutta ykso ratkaisu ahdistuksen helpotukseen voisi olla miehen sitouttaminen perheeseen, ei työntäminen entistä kauemmaksi.
Ehdota miehelle, että treenivapaat viikonloppupäivät ovat hänen päiviään. Mies siis päättää mitä teette, minne menette, mitä syötte jne. Kuulostaa vähän lapselliselta, mutta jotenkin mies pitäisi saada ilmaisemaan tahtonsa. Jos mitä sä haluat elämältä on liian vaikea kysymys, niin kysy mitä sä haluat syödä lauantaina.
Ja sitten ihan oikeasti, onko mies poissa JOKA arki-ilta vähintään kuuteen? Treenisuunnitelmat uusiksi, kyllä jonain iltana on pakko olla kotona. Mies voi vaikka herätä neljältä ja treenata aamulla, jos se muka oikeasti on ihan välttämätöntä. Ja lapsiperheessä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vain AP:n versio tilanteesta ja miehen versio puuttuu.
Niin moni nainen on täysi lapsi. Kuullaan tiedon puolikas ja vedetään huikeat loppupäätelmät...
Ihmeesti enemmistö täällä pitää ryyppäämistä tärkeänä, ihan kuin sen avulla parisuhde säilyisi ja perhe pysyisi kasassa. Tuskin on niin. Ryypyreissuilta uusi löytyy todennäköisemmin. Ja siinä on yksi tekijä mikä lisää perheen erillään oloa.
Onko miehesi ammattibodari, kun treenaa nuin paljon?
Vai maailmanloppu olisi elämä lapsen kanssa, mutta etkö jo yksin pyöritä lapsen arkea? Ajattele, jos saisit lähellesi miehen joka arvostaisi perhe-elämää ja parisuhdetta.
Itselläni on hyvä mies, mutta on aika jolloin jouduin herättämään häntä omaan arkeeni, kun olin kotona kahden vaippaikäisen kanssa, hän pitkissä työvuoroissa ja päälle salilla ja lätkätreeneissä jne. Sanoin, että et sano nyt mitään, vaan mieti miltä minusta tuntuu, kun valvon yötäpäivää,olen lasten kanssa 24/7. Enkä päässyt edes lenkille yksin jne. Puhuttelun jälkeen mies ymmärsi, että tarvin omaa aikaa. Lenkin jälkeen jaksoi taas patemmin 😀
Ihan selvää, toinen nainen. Seuraamissovelluksen mies on halunnut täydelliseksi alibiksi: puhelin salin pukkarinkaappiin ja naisen luo kylään, eikä ap:lla oo nokan koputtamista - mieshän "oli koko ajan salilla"...
Kerrassaan ihmeellistä, ettei tuo sovellushomma nimenomaan saanut ap:n hälytyskelloja soimaan. Mun mielestä toi, käytökseen yhdistettynä, vaikuttaa ihan selvältä tapaukselta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan selvää, toinen nainen. Seuraamissovelluksen mies on halunnut täydelliseksi alibiksi: puhelin salin pukkarinkaappiin ja naisen luo kylään, eikä ap:lla oo nokan koputtamista - mieshän "oli koko ajan salilla"...
Juuri näin. Ensireaktio oli tosin, että apua mikä kontrollifriikki tuo ap oikein on!? Sitten toki tajusin, että tuohan on juuri sopiva alibi miehelle. Minunkin rakastajani vietti paljon aikaa "kuntosalilla" ja olihan niitä muitakin "treenejä". Hän piti puhelintaan aina äänettömällä mutta tuo seurantasovellushan olisi ollut todella mainio...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin ap enää tulee päivittämään.. Vaikka olis mukava kyllä kuulla, mitä heille nyt kuuluu ja aukesiko asiat johonki suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Me alettiin miehen kanssa seurustelemaan teineinä, naimisiin mentiin parikymppisinä. Mies kosi, enkä siinä vaiheessa olisi voinut kuvitellakaan sanovani mitään muuta kuin kyllä, oltiin oltu vuositolkulla yhdessä enkä mä ainakaan osannut kuvitella itseäni kenenkään muun kanssa. Lapsi ilmoitti tulostaan, kun olin 22, se nyt ei ollut mitenkään päin suunniteltu juttu. Mulla oli itselläni tuossa vaiheessa tarkka suunnitelma elämälleni, opiskelin parhaillaan ja jouduin miettimään, haluanko lykätä valmistumista (tai siis siihenhän ne opiskelut jäi) ja hylätä sen mun tarkan suunnitelman, mies oli sitä mieltä että haluaisi pitää lapsen, mutta kunnioittaa minun päätöstäni. Päätin ryhtyä äidiksi. Lyhyesti sitouduttiin ja lapsi tuli, koska halusimme.
Lasta en ole katunut hetkeäkään, ja mies rakastaa kyllä häntä aivan mielettömästi, toisinaan harmitteleekin, jos en tule treeni-iltana hakemaan ja lapsi on jo nukkumassa kun hän tulee kotiin. Usein iltavuoroa tehdessään haluaa facetimettää tauoilla lapsen kanssa, ei siis ole kyse siitä etteikö lapsi kiinnostaisi miestä.. Mies on kyllä hyvä isä silloin, kun on paikalla, mutta tietysti tuota paikalla olemista voisi olla enemmänkin. Mutta ei se ole mun asia huudella miestä kotiin harrastuksista, siinähän harrastaa.
Pistäpä vastaustesi perään "ap", niin erottaa, kuka puhuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tämä miehen puhumattomuus omista tunteistaan ja ahistuksen kasaaminen pinnan alla on niin vitun suomalaista. Vaietaan vittu itsemme hengiltä.
Paljon tuosta puhumattomuudesta on sukurasitetta mutta siitähän on jokaisen vaan repästävä itsensä irti.
Elämä olis paljon helpompaa jos äijätkin aukaisis suunsa sillon kun olo on epätietoinen, oli kyse sitten mistä vaan.
Tyhmä kun on vaan sen hetken verran kun kysyy mutta se joka ei saa suutaan auki niin jää idiootiksi loppuelämänsä.
Aika usein äijä kokee jäävänsä liian vähälle huomiolle kun lapsi tulee mukaan kuvioihin.
Se vaan on niin että kaikissa meissä asuu se pikkulapsi joka haluaa toisen huomiota, sitä on vähän vaikea antaa itselleen.
Ja onhan se niin että kun vaimo häärää ipanan kanssa koko ajan eikä mies keksi omaa kivaa niin ongelmia on taatusti luvassa. Enkä nyt tarkoita että äijän pitäis lähteä vierasta misua kopasemaan.
Mutta jotain "toiseutta", erilaista suhteeseen tarttis saada että kipinä säilyy yllä.
Jospa äijä itse miettis voisko tehdä jotain ihan uutta harrastetta, ei välttämättä mitään base-hyppyjä tai motocrossia...nämä kun ei välttämättä lapsiperheen isänä ole ehkä se kaikkein fiksuimpia harrasteita.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei oo töissä 10 h , eikä salilla kuutta tuntia illassa. Itse lähtisin ehkä stalkkaamaan työpaikalle, onko esim. auto siellä silloin kun sanoo olevansa salilla. Jos ei näy autoa, ei mieskään siellä taida olla. Pistä miehelle luu kurkkuun ja sano että mikä ahdistaa.Hyvin helposti kuvitellaan että elämä jonkun toisen kanssa olisi auvoisempaa mutta ei välttämättä.
Arki tulee vastaan kaikissa suhteissa.
Luetko ollenkaan? Mies on naisen kyydin varassa tai julkisten. Tämä auto pirttihirMUN
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jatkat tuota tahtia ...haluat itse lopettaa aivioliittosi.
Minun vaimoni laittoi lätkimään, kun sanoi että oli 20 v yksin hoitanut lapset. Paskat. Mutta minkäs sille selittää että 20v remppasin talot, rakensin kesämökit, korjasin autot ja hoidin lapsiakin ihan älyttömästi. Ei se enää niitä laskenut.
Varo vain.
Kaikki hyvin periaatteessa ja silti perhe-elämä ahdistaa?
-> toinen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan ymmärrän miestäsi, jos hänen kaverinsa ovat kaikki sinkkuja ja lapsettomia ja teidän elämänne "pyörii lapsen ympärillä"niin aika iso kontrastihan siinä on. Mutta jos lapsi on yhdessä haluttu eikä mies ole edes sinun kyselyittesi jälkeen saanut sanaa suustaan niin itsehän hän on tuollaisen elämän halunnut tai ainakin siihen suostunut. Ikävä temppu siis sinua ja lastanne kohtaan! Toivottavasti löydätte jonkun ratkaisun, joka olisi tyydyttävä kaikille.
Miten on ikävä temppu jos ilmoittaa mitä haluaa? Toki on ikävää, jos parisuhde kariutuu (varsinkin kun on lapsi), mutta missä tuossa se temppu on?
En näe tuossa juurikaan eroa tilanteeseen, jossa nainen toteaa, ettei parisuhde vastaakaan enää hänen toiveitaan ja haluaa erota. Jostain syystä se nyt vaan nähdään rohkeana ja hyvänä tekona, että irtautuu parisuhteesta, joka ei itselle sovi. Vai pitäisikö silloinkin todeta, että itsehän on sitä suhdetta halunnut tai ainakin siihen suostunut? Ikävä temppu siis.
Kauheeta spekulointia ja aina vedetään pettämiskortti esiin ja haukutaan mies pystyyn!
Vaan mistä me sen toisen osapuolen mietteet tiedetään, kun ei olla kuultu kuin vain tämä yksi kertomus tarinasta.
Tuo on tosi yleistä nuorilla miehillä (ja naisillakin ) että voi alkaa ahdistaa.
Monia alkaa ahdistaa pelkkä parisuhde, saati sitten kun syntyy lapsi /lapsia.
Kyllä siinä parisuhteen ja perheen dynamiikka muuttuu kun huusholliin syntyy ipana.
Ihmisen on usein tavallista ahdistua silloin, kun jokin jossakin mättää. Usein syytä ei osaa nimetä edes itse.
Minun mielestä tämä on erittäin klassinen tilanne.
Nainen on omistautunut lapselle ja miehellä on oma elämä. On ajauduttu erilleen.
Nyt pitäisi järjestää sitä yhteistä kivaa tekemistä ja sopivassa suhteessa perheen yhteistä aikaa.
Miksi ette mene yhdessä sinne uimaan? Tehkää yhdessä perheenä mukavia juttuja, mutta järjestäkää aikaa myös teille kahdelle.
Luulen, että mies kaipaa sitä. Hänellä on ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain Suomessa voi olla keskustelu jossa pohditaan pitäisikö miehen antaa juoda itsensä känniin keskellä viikkoa, viikonloppuna toki ilman muuta. Uskomatonta.
Ap, mulla on sellainen tunne sun viestien perusteella, että sinä ja miehesi teette kaiken sinun ehdoilla. Ja niinhän itsekin aloitit ekan viestisi, sinä teillä päätät asiat. Sanoit että lapsi in universumisi keskipiste, mikä kuulostaa todella voimakkaalta tässä yhteydessä. Missä se mies siellä universumissa on? Olet rakentanut teidän perhe-elämäm sinun ja lapsesi muodostaman akselin ympärille. Mies kompensoi käymällä kuntosalilla ja treeneissä. Selvästikin hän ei koe olevansa "kotonaan" teidän kodissa. Mutta sehän onkin sinun ja lapsesi koti.
Et puhu mitään yhteisistä haaveista, tulevaisuudensuunnitelmista, toteutuneista tai vielä toteutumattomista. Mitä tavoitteita teillä on, vai oliko ae kaikki tässä? Olitko sinä se aktiivinen osapuoli teidän suhteen alkuaikoina? Oliko avioliitto ja lapsi sinun toiveitasi?
Miehesi varmaan tuntee itsensä huijatuksi. Hänen elämänsä kun kuulostaa ihan kamalan tylsältä, ja samalla tietysti sinunkin elämäsi. Ette harrasta yhdessä, teillä ei ole projekteja, ei elämänjanoa. Sen sijaan "käytte kaupoilla" ja "makaatte sängyssä ja katsotte telkkaria". Hmm.
Sinun on nyt syytä katsoa vakavasti peiliin ja miettiä miten muutatte miehesi ja sinun elämää. Yhdessä. Mutta tietenkin sinun on selvitettävä myös suhteesi lapseesi. Tuohon äiti-lapsi liittoon ei mahdu muita.
Onnea elämänmuutokseen!
Vierailija kirjoitti:
Vain Suomessa voi olla keskustelu jossa pohditaan pitäisikö miehen antaa juoda itsensä känniin keskellä viikkoa, viikonloppuna toki ilman muuta. Uskomatonta.
Missä tämmöistä on pohdittu?
Ite oon puhunut ilmanmuuta viikonlopusta. (ilman erillistä mainintaa )
Täällä keskustelussa enemmistö on pikemminkin sitä mieltä, että isän ja äidin elämään ei kuulu juhliminen missään tapauksessa IKINÄ ja kaikki muu elämä , omar ystävät ja harrastukset pitää välittömästi unohtaa kun perhe perustetaan.
Mahdollista vain Suomessa.
Onko ihme, että kaikki on niin masentuneita?
Ihmeen monessa viestissä epäillään toista naista. Ei sellaista aina välttämättä ole. Itse miehenä olen tilanteessa jossa kotona haukuttavana olo ahdistaa ja töissä viihdyn paremmin. 10 h on aika perus työpäivän pituus, joskus 12. Viikonloput on hirveitä, ei hetken rauhaa nalkutukselta ja syyttelyltä. Toista naista ei ole, tykkäisin omastani mutta siihen ei saa koskeakaan. Ehkä AP:n miehellä on sama, jatkuvasti torjutuksi tuleminen, jatkuva miehen tunteiden vähättely ja kunnioituksen puute saa ahdistumaan ja kodin tuntumaan vankilalta.
Aika ankealta kuulostaa APn elämä. Miksi oi miksi suomalaisilla on niin jumalaton kiire? Leikitään jotain keski-ikästä alle kolmikymppisinä. Parikymppisenä hirveellä höngällä naimisiin ja lastentekohommiin.... ja entäs sitten? Mitä seuraavat 30 vuotta?
Ollaan oman mieheni kanssa nyt 4v oltu yhdessä, vajaa kolmekymppisiä. Pikkuhiljaa puhutaan häistä, ja asunto ostetaan varmaan kunhan miehen työkuviot selviää, ts. tuleva kotipaikkakunta. Lapsia mietitään lähinnä siltä kannalta, että misaä vaiheessa niitä pitää alkaa tehdä ilämme puolesta. Molemmat nautitaan vielä elämästä ihan täysillä, matkustellaan, käydään keikoilla, harrastetaan oluita yms. Ei ole kiire mihinkään. Mies saa nähdä kavereita ja hui, jopa juodakin.
Pari ajatusta:
- Vaikka et kiellä miestäsi lähtemästä mihinkään, kokeeko hän kuitenkin, että siitä syyllistetään jos menee?
- Kokeeko hän, että on toimittava kuten sinä toivot?
- Miksi olet määrännyt, että kavereiden kanssa saa olla, kunhan ei ota alkoholia?
- Voisitko sinä ruveta harrastamaan ja menemään? Joks toinen kerta on miehen sali-ilta ja joka toinen sinun. Jätät miehen yksin vastuuseen kodista ja lapsesta?
Joko ap on käynyt kertomassa paljastuneen syyn miehen parisuhdeahdistukseen? Eli Mirkun sieltä salilta.