Lue keskustelun säännöt.
Mies ilmoitti, että häntä ahdistaa meidän elämä..
26.02.2016 |
Ollaan alle kolmekymppisiä, yhdessäoloa takana kohta 10 vuotta, meillä on päiväkoti-ikäinen lapsi. Mies on koko yhdessäolomme ajan ollut meistä se passiivisempi osapuoli, mä teen lähestulkoon kaikki päätökset, niin pienet kuin isotkin, ja se on aina ollut miehelle minun ymmärrykseni mukaan ihan ok. Menimme nuorina naimisiin ja toisinaan tuohon passiivisuuteen turhautuneena musta on tuntunut, että mies ikään kuin siirtyi äitinsä helmoista mun helmoihin. Kyse ei ole siitä, etteikö mies saisi tehdä päätöksiä, päinvastoin. Olen vuosi toisensa jälkeen yrittänyt patistaa miestä kertomaan enemmän omia mielipiteitään ja osallistumaan päätöksentekoon, mutta eihän ihmistä nyt voi pakottaa. Olen yrittänyt kysellä, keskustella, kuulostella.. Kuitenkin olen luottanut lopulta siihen, että mies aikuisena ihmisenä ilmaisee, mikäli asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla.
Mies ei juuri tapaa kavereitaan, vaikka mä en mitenkään häntä kielläkään. Olemme nuoria, ja etenkin miehen kaverit ovat vielä ns. rillutteluvaiheessa elämää, valtaosa sinkkuja, kaikki lapsettomia, kokoontuvat ryyppäämään viikonloppuisin ja toisinaan pitkin viikkoakin ja kaikki sosiaalinen toiminta liittyy jotenkin alkoholiin tai vähintäänkin yltyy aina juomiseksi. Samanlaista oli miehenkin elämä ennen lasta, ja olenkin saanut miehen ystävistä vähän sellaisen kuvan, että olen heidän mielestään aika ikävä akka kun olen tällä tavoin kahlinnut miehen perhe-elämään. Kyse ei ole siitä, etteikö mies muka saisi lähteä, ja hän tietää sen itsekin. Viihdyn itse lapsen kanssa mainiosti kotona ja mies voisi kyllä mun puolesta käydä tapaamassa kavereitaan vaikka joka päivä, kunhan ei juo. Joskus pyydän miestä heittämään minut ja lapsen esim. uimahalliin, jotta mies saisi sitten aikaiseksi tehdä poissaolomme aikana jotain. Enimmäkseen tuo on vain käynyt salilla, pelaillut kotona ja hiljentänyt kännykän, kun kaverit on soitelleet.
Arkemme on sitä, että tehdään päivät omia juttujamme (työt, mies on lähes joka päivä töiden jälkeen pari tuntia salilla ja käy kerran pari viikossa treeneissä jne) ja mies tulee kotiin illalla, jonka jälkeen syödään, mies pelaa, leikkii lapsen kanssa, laitan lapsen kahdeksan maissa nukkumaan ja sitten maataan miehen kanssa katsomassa telkkaria. Viikonloppuisin ja kun miehellä on treenaamisen suhteen lepopäivä, käymme kaupoilla, puistoissa yms. EIlen illalla mies totesi, että yhteinen elämämme ahdistaa häntä. Hän kuulemma tuntee olonsa kahlituksi kotiin ja on ollut jo vuosia todella tylsistynyt. Me ei kuulemma tehdä ikinä mitään, ja kun tehdään niin ne on sitten olleet vaan jotain vauvajuttuja tai minun juttujani eikä mitään hänelle mieluista. Hän ei pääse ikinä mihinkään, häntä ahdistaa olla kaikki illat ja viikonloput kotona meidän kanssa. Hänen kaverinsakin kuulemma ihmettelevät, että mihin hän on kadonnut. Hän on jo vuosia "juossut pillini mukaan" ja on nyt väsynyt siihen.
Kaikki tämä tuli ihan mielettömänä kolauksena, en jotenkin yhtään tiedä mitä pitäisi ajatella. Olen vaan niin surullinen. Mun mielestä meidän elämä on mukavaa. Mies viettää omasta näkökulmastaan kaiken vapaa-aikansa kotona, mutta todellisuudessa tuon salilla käymisen ja urheiluharrastuksen vuoksi hän saapuu aamukuudelta alkavan työpäivän päätteeksi yleensä kotiin väsyneenä kuudelta tai kahdeksalta. Lasta hän ehtii nähdä kuuden iltoina pari tuntia, kahdeksan iltoina lapsi usein on jo nukkumassa. Sanoin asiasta, ja mies koki tuon jotenkin hyökkäyksenä hänen isyyttään kohtaan. Riitahan siitä tuli.
No, yritettiin aamulla keskustella aiheesta uudemman kerran. Koitin kysellä, että mitä mies sitten haluaisi tehdä ja millaista muutosta hän arkeemme, tai arkeensa, toivoisi. Ei osannut yhtään sanoa, kaipaa lisää vapautta ja kuulemma haluaa, että hengitän vähemmän niskaan. Tuntuu vaan niin käsittämättömältä. En tiedä yhtään, miten tässä nyt lähtisi lähestymään. Rakastan miestä ihan järjettömästi ja hän on ihana isä lapselle. Musta on toisinaan tuntunut, että meinaa jaksaminen loppua tähän arjen pyörittämiseen näinkin, ajatus lapsen kanssa kahdestaan jäämisestä tuntuu maailmanlopulta. Ei todellakaan lapsen takia, hän on universumini keskipiste, en vain tiedä miten jaksaisin.
Kommentit (149)
Vierailija kirjoitti:
mies voisi kyllä mun puolesta käydä tapaamassa kavereitaan vaikka joka päivä, kunhan ei juo.
Mikä tarve teillä on rajoittaa aikuisten ihmisten elämänvalintoja, kuten juomista? Mikä ihme se on, jos miehet alkaa nähdä teidät pelkkinä äiteinä?
Ihan samalla tavalla teidän täytyy ottaa vastuu omasta onnestanne kuin Apn saamattoman miehenkin. Jos joku on tyhmä viinalla läträäjä, niin se on hänen oma häpeänsä. Keskittykää tekin itseenne ja lapsiinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta on outoa että naisten vastuulla on kaiken muun lisäksi opettaa miestä ottamaan vastuuta. Kyllähän muakin ahdistaisi jos toinen päättäisi kaikesta. Mutta koska (?!) olen nainen, en anna muiden päättää kaikesta minuun tai lapsiini kuuluvista asioista, vaan kannan itse vastuuta niistä ja vaadin että minullakin on sananvaltaa. Miksi tämä on ylitsepääsemättömän vaikeaa miehille? Heiltä pitää lypsää vastauksia varovasti, onko sulla kulta jotain sanottavaa tähän, olenko nyt ottanut tarpeeksi sinut huomioon jne. Ei juma. Kaksi aikuista, kaksi samanlaista vastuunkantoa.
Makunsamenettäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies voisi kyllä mun puolesta käydä tapaamassa kavereitaan vaikka joka päivä, kunhan ei juo.
Mikä tarve teillä on rajoittaa aikuisten ihmisten elämänvalintoja, kuten juomista? Mikä ihme se on, jos miehet alkaa nähdä teidät pelkkinä äiteinä?
Ihan samalla tavalla teidän täytyy ottaa vastuu omasta onnestanne kuin Apn saamattoman miehenkin. Jos joku on tyhmä viinalla läträäjä, niin se on hänen oma häpeänsä. Keskittykää tekin itseenne ja lapsiinne.
Joskus se miehen juominen vaikuttaa lapsiin, joten miehen juomiseen puuttuminen on lapsiin keskittymistä. Että näin.
Makunsamenettäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies voisi kyllä mun puolesta käydä tapaamassa kavereitaan vaikka joka päivä, kunhan ei juo.
Mikä tarve teillä on rajoittaa aikuisten ihmisten elämänvalintoja, kuten juomista? Mikä ihme se on, jos miehet alkaa nähdä teidät pelkkinä äiteinä?
Ihan samalla tavalla teidän täytyy ottaa vastuu omasta onnestanne kuin Apn saamattoman miehenkin. Jos joku on tyhmä viinalla läträäjä, niin se on hänen oma häpeänsä. Keskittykää tekin itseenne ja lapsiinne.
Juominen viikolla tai usein viionloppuisin ei sovi pienten lasten vanhemmille. Niiden lasten kanssa on vietettävä aikaa, kun ne kerta on hankittu. Krapulainen, väsynyt ja lyhyt pinnainen vanhempi ei sovi tehtävään. Tosin jokaisen tulisi tajuta se itse, eikä puolison vaatimana. Ap kirjoitti, että miehellä kosteita menoja riittäisi viikolle ja viikonloppuihin. Eri asia on käydä silloin tällöin viihteellä.
Minä ja mieheni voidaan käydä esimerkiksi viikolla katsomassa bändejä selvinkin päin. Toisaalta voidaan myös lähteä yhdessä tai erikseen rellestää kavereiden kanssa tai kutsua kavereita meille tai mennä itse illanviettoon mutta ei edes joka toinen kuukausi. Juomisen ja rälläämisen määrä vaikuttavat, onko touhu pienen lapsen vanhemmalle sopivaa.
Vierailija kirjoitti:
Makunsamenettäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies voisi kyllä mun puolesta käydä tapaamassa kavereitaan vaikka joka päivä, kunhan ei juo.
Mikä tarve teillä on rajoittaa aikuisten ihmisten elämänvalintoja, kuten juomista? Mikä ihme se on, jos miehet alkaa nähdä teidät pelkkinä äiteinä?
Ihan samalla tavalla teidän täytyy ottaa vastuu omasta onnestanne kuin Apn saamattoman miehenkin. Jos joku on tyhmä viinalla läträäjä, niin se on hänen oma häpeänsä. Keskittykää tekin itseenne ja lapsiinne.
Joskus se miehen juominen vaikuttaa lapsiin, joten miehen juomiseen puuttuminen on lapsiin keskittymistä. Että näin.
Kuten jo aiemmin totesin, sen miehen ei tarvitse kännipäissään tulla kotiin, jossa se lapsi mitä luultavimmin on. En myöskään puhu mistään päivittäisestä ryyppäämisestä, senhän pitäisi olla sanomattakin selvää.
Näistä viesteistä tulee sellainen kuva, että mies ei saisi lainkaan, koskaan vetää niin sanotusti perseitä olalle isäksi tultuaan, ja tarvitsee naiselta luvan satunnaiseen irrotteluun, johon alkoholi miehen mielestä ehkä kuuluu. Näin tämä asia ei minun mielestäni saa olla, kun on kyse aikuisesta.
En myöskään ymmärrä, miksei mies saisi kavereita tavatessa ottaa yhtä tai kahta kaljaa vaikka arki-ilta olisikin. Tuossa yhdessäkin viestissä sanottiin, että mies saa tavata kavereitaan vaikka joka päivä, kunhan ei juo. Se, jos mies ottaa yhden tai kaksi, on ihan hänen oma asiansa, vaikka isä olisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Makunsamenettäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies voisi kyllä mun puolesta käydä tapaamassa kavereitaan vaikka joka päivä, kunhan ei juo.
Mikä tarve teillä on rajoittaa aikuisten ihmisten elämänvalintoja, kuten juomista? Mikä ihme se on, jos miehet alkaa nähdä teidät pelkkinä äiteinä?
Ihan samalla tavalla teidän täytyy ottaa vastuu omasta onnestanne kuin Apn saamattoman miehenkin. Jos joku on tyhmä viinalla läträäjä, niin se on hänen oma häpeänsä. Keskittykää tekin itseenne ja lapsiinne.
Juominen viikolla tai usein viionloppuisin ei sovi pienten lasten vanhemmille. Niiden lasten kanssa on vietettävä aikaa, kun ne kerta on hankittu. Krapulainen, väsynyt ja lyhyt pinnainen vanhempi ei sovi tehtävään. Tosin jokaisen tulisi tajuta se itse, eikä puolison vaatimana. Ap kirjoitti, että miehellä kosteita menoja riittäisi viikolle ja viikonloppuihin. Eri asia on käydä silloin tällöin viihteellä.
Minä ja mieheni voidaan käydä esimerkiksi viikolla katsomassa bändejä selvinkin päin. Toisaalta voidaan myös lähteä yhdessä tai erikseen rellestää kavereiden kanssa tai kutsua kavereita meille tai mennä itse illanviettoon mutta ei edes joka toinen kuukausi. Juomisen ja rälläämisen määrä vaikuttavat, onko touhu pienen lapsen vanhemmalle sopivaa.
Olen ihan samaa mieltä. Apn miehen vaan tulisi tajuta nuo asiat itse. Pakottamalla ja vaatimalla tilanne menee vaan pahempaan solmuun, kuten Apn kertomakin jo osoittaa.
Hyvä, että te olette löytäneet teidän perheellenne sopivan mallin. Tuo teidän systeeminne (ei edes joka toinen kuukausi) ei vaan välttämättä ole muille perheille oikea (vaikka se minustakin kuulostaa varsin fiksulta). Jokaisen pitää löytää oma tapansa, ja uskon parhaan lopputuloksen syntyvän kompromissien ja keskustelun kautta - en mainitsemani pakottamisen.
Tutut sanat, on kuultu täälläkin. Oltiin oltu muutama vuosi yhdessä, muutettu omaan kämppään. Oli hienot autot molemmilla, työpaikat, ei vielä lapsia. Mentiin ekat yhteiset vuoteemme aika railakkaasta.. Mies olisi ehkä halunnut mennä enemmän, rajoitin juurikin sen "jatkuvan juomisen" takia. Että miksei kavereita voinut nähdä selvinpäin.. No, sit tuli noi sanat ja mies oli oikeesti todella ahdistunut mun kanssa. Mä luulin et kaikki on hyvin! Olihan meillä "kaikkee"..
Tsemppasin miestä ja annoin tilaa, olo helpotti hänellä. Jossain vaiheessa kuvittelin taas että kaikki hyvin mutta kun hän lähti viihteelle, saattoi mennä kaks-kolme päivää ennenku kuulin hänestä tai hän tuli kotiin. Juu ei kaikki ollut kunnossa vieläkään.. No mut aikansa kun tota jatkui ja mies sai omassa päässään selvitellä asioita, niin kyllä hän sitä sanokin että nimenomaan hänestä kiinni, vaikkei osaa sanoa mikä on mut joku painaa. Tarvitsee vaan aikaa. Liian nopeesti kaikkee "omaa" isolla velalla, työtilanne hatara tulevaisuuden suhteen, jätänkö jos hän ei pystykään taloudellisesti huolta pitämään yms. Silti hän tiesi et haluaa olla mun kanssa vaikka pelottikin.
Jatkettiin eteenpäin, saatiin lapsi, ollaan edelleen yhdessä. Mies oli "kriisinsä" aikaan 30-31v, ei osaa vieläkään sanoa mistä kaikki johtui sillon aikanaan, pelotti vaan tulevaisuus? Ei ollut muita naisia, vaikka ajoittain "pakeni" juomareissuilleen. Muistan ikuisesti yhden kerran kun hänellä oli reissuja takanaan ja ei sit halunnut mennä ettei loukkaa mua. Pakotin hänet, mene vaan koska huomasin että kotona ahdistaa. Hän vietti yön kaverillaan jatkoilla, mutta soitti mulle yöllä ja aamulla. Halusi että tuun moikkaa heitä kaikkia ja kertoi kuinka paljon mua rakastaa.
Nykyään vietetään paljon vkloppuja yhdessä kotona lapsen kanssa, välillä kysyn ahdistaako miestä. Kyllä hän saa mennä jos haluaa, mutta kokee että on hyvä näin. Lapsi ei ole ikuisesti pieni.
Toivon että teillä myös mies tulee järkiinsä. Raskasta se on ja satuttaa, kuulla noi sanat. Mutta anna aikaa..ota sitä myös itselles.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minulla oli samanlainen ex-mies. Ei koskaan sanonut juuri mitään ja passiivisesti sopeutui talon ostoon, lapsien syntymään ym. Sitten 39-vuotiaana jätti minut ja 3 lasta toisen naisen vuoksi. Nyt selittää, että hänet on pakotettu tekemään lapsia, vaikka kävimme mm. lapsettomuushoidoissa, joiden aikana hän olisi monta kertaa ehtinyt sanoa, ettei halua.
Tosin ex-mieheni kävi viikoittain baarissa ja ryyppäsi eli se ei auttanut, eikä saanut häntä yhtään onnellisemmaksi. Ilmeestä ja elämäntyylistä ei ole edelleenkään onnellinen, vaikka saa elää kahdestaan naisen kanssa ja ilman lapsia.
Tsemppiä! En halua yllyttää, mutta ero ex-miehestäni on parasta, mitä minulle on tapahtunut lasten syntymien jälkeen. Nyt lopulta siis näin, eikä minulla ole edes uutta miestä ja silti ajattelen niin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehesi ei mene kavereiden kanssa?? Jos et kerran kiellä ottamasta alkoholia silloin tällöin? Ei nyt viikolla tai joka viikonloppu tarvitse kännätä, mutta edes joskus. Se tekee oikeasti hyvää tuulettua kavereiden kanssa pikkulapsiarjen keskellä, oikeasti! Kokeile sinäkin ap :) jos taas miehesi ei saa aikaiseksi mitään kavereidensa kanssa, niin oma vika. Silloin turha syyttää ketään muuta, kuin itseä.
Tässä kuviossa onkin niin, että miehellä on hotelli, jossa nauttii ruuat ja yöunet sekä lapsen seuraa. Kaikki muu tuntuukin olevan vaimon harteilla. En käsitä miten jotkut naiset suostuvat elämään, jossa mies vain pyörähtää kotona omien, todella paljon aikaavievien harrastustensa vuoksi ja silloinkin harmittaa joku. En tiedä ketään perheellistä miestä tuttavapiirissäni, joka kävisi joka päivä tuntitolkulla harrastuksissaan. Kyllä minä heitän pettämiskortin aika vahvasti esille ja joka tapauksessa mies on sietämättömän itsekäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista, mutta moni mies on lapsi. Ne odottaa, että kaikki tehdään valmiiksi eteen. Tyttöystävä tai vaimo on vain jatke äidille. Tällaisen miehen tunnistaa siitä, ettei ota aktiivisesti itse osaa omaan arkeensa ja tee siitä parempaa. Nämä miehet vain odottavat asioiden maagisesti menevän halutulla tavalla. Eivät saa suutansa auki, haluavatko lapsen vai ei: antavat taas muiden tehdä kaikki heidän eteensä. Eivät ota osaa parisuhteeseen: vaimon pitää järjestää yhteinen aika. Eivät ota osaa arkeen: oma aloitteisesti järjestä lasta hoitoo esimerkiksi tai tee kotitöitä. Älkää ikinä ikinä haksahtako tähän miestyyppiin!
Onkohan teidän parisuhteen dynamiikka ollut aina hieman epätasapainossa: Sinä sanot, ja mies myötäilee? Ehkä mies on oppinut, että parempi myötäillä sinua kuin sanoa vastaan. Miten reagoit, jos mies on erimieltä kanssasi?
En syytä ap:ta mistään, mutta pariskunta on ollut niin pitkään yhdessä, että ongelmat oletettavasti juontuvat jo parisuhteen alkuajoilta. Mies ei ole ehkä hennonnut/uskaltanut/viitsinyt sanoa ääneen, että aikuistuminen on tullut liian vauhdikkaasti. Tämä toki miehen vika, turpa pitäisi avata, jos on jotain sanottavaa. Ja nimenomaan: Onko lapsi oikeasti ollut molempien toive, yhdessä harkittu ja suunniteltu? Vai vahinko, johon mies on myöntynyt syystä tai toisesta?
Tuskinpa tämän parisuhteen taru jatkuu enää montaa vuotta pidemmälle. Tämä on niin nähty. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullista, mutta moni mies on lapsi. Ne odottaa, että kaikki tehdään valmiiksi eteen. Tyttöystävä tai vaimo on vain jatke äidille. Tällaisen miehen tunnistaa siitä, ettei ota aktiivisesti itse osaa omaan arkeensa ja tee siitä parempaa. Nämä miehet vain odottavat asioiden maagisesti menevän halutulla tavalla. Eivät saa suutansa auki, haluavatko lapsen vai ei: antavat taas muiden tehdä kaikki heidän eteensä. Eivät ota osaa parisuhteeseen: vaimon pitää järjestää yhteinen aika. Eivät ota osaa arkeen: oma aloitteisesti järjestä lasta hoitoo esimerkiksi tai tee kotitöitä. Älkää ikinä ikinä haksahtako tähän miestyyppiin!
Sivumennen sanoen - olen alkanut pelätä, että pojastani tulee tällainen. Antakaa neuvoja, miten käännän kurssin! Hän on vasta 10 v, mutta ei tee itse mitään.
Asiat ovat kehittyneet näin, kun kärsin ensin pitkään lapsettomuudesta. Poika sai alkunsa pitkän yrityksen jälkeen viidennellä koeputkihedelmöityksellä ja raskauskin oli koko ajan vaakalaudalla ja meinasi mennä kesken ja syntyikin ennenaikaisesti jne. Nyt kun hän on olemassa, näen hänet yhä pienenä rakkaana vauvana ja passaan liikaa. Tiedän että pitäisi lopettaa, mutta en pysty. Jän on ikäänkuin elämäni keskipiste.
Mitä kymmenen vuotias yleensä osaa ha teke itse? Mitrn kannustaa lasta lempeästi?
mitä toi "kunhan ei juo" tuolla kesken kaiken tarkoitti? eli eikö saisi juoda, koskaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mitä toi "kunhan ei juo" tuolla kesken kaiken tarkoitti? eli eikö saisi juoda, koskaan?
Samaa minäkin ihmettelin. Ehkä miehestä tuntuu, että vaikka antaisit hänelle "luvan" nähdä kavereitaan niin silti silloinkin rajoitat hänen tekemisiä?
Itse kysyisin mieheltä mitä minun pitäisi tehdä toisin. Valitanko jostain tietystä asiasta vai mistä on kyse. Sitten antaisin miehelle täyden vastuun itsestään. Kehottaisin menemään kavereidensa kanssa saunailtaan tai pelaamaan bilistä tai mitä vaan. Toivottaisin mukavaa iltaa ja painottaisin ettei mieti perheasioita vaan rentoutuu.
Joskushan rakkaus saattaa vain loppua, ja sen jälkeen yhteiselämä alkaa ahdistaa rankasti. Itselleni on valitettavasti käynyt näin, ja tässä kipuilen, onko "oikein" jättää muuten loistomies tällaisen seikan takia :(
Ohis
Mies ei vaan ole valmis perhe-elämään eikä osaa sitä arvostaa. On tehnyt virheen mennessään nuorena naimisiin, hänen olisi pitänyt vielä elää yksikseen ja tehdä asioita yksin ja kavereiden kanssa.
Ihmettelen kyllä vähän tämän ketjun vastauksia. Luitteko saman aloituksen kuin minä? Olisiko reaktionne sama, jos isän sijaan se olisikin äiti, joka poistuu kotoa varhain aamulla ja palaa myöhään illalla, jättää kodin ja lapsen lähestulkoon täysin miehen vastuulle ja sitten valittaisi ahdistustaan, kun ei olisi tarpeeksi vapautta..? Viittaan nyt siis teihin, joiden mielestä ratkaisu Ap:n tilanteeseen olisi järjestää miehelle vapaaviikonloppuja ja mitä vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista, mutta moni mies on lapsi. Ne odottaa, että kaikki tehdään valmiiksi eteen. Tyttöystävä tai vaimo on vain jatke äidille. Tällaisen miehen tunnistaa siitä, ettei ota aktiivisesti itse osaa omaan arkeensa ja tee siitä parempaa. Nämä miehet vain odottavat asioiden maagisesti menevän halutulla tavalla. Eivät saa suutansa auki, haluavatko lapsen vai ei: antavat taas muiden tehdä kaikki heidän eteensä. Eivät ota osaa parisuhteeseen: vaimon pitää järjestää yhteinen aika. Eivät ota osaa arkeen: oma aloitteisesti järjestä lasta hoitoo esimerkiksi tai tee kotitöitä. Älkää ikinä ikinä haksahtako tähän miestyyppiin!
Sivumennen sanoen - olen alkanut pelätä, että pojastani tulee tällainen. Antakaa neuvoja, miten käännän kurssin! Hän on vasta 10 v, mutta ei tee itse mitään.
Asiat ovat kehittyneet näin, kun kärsin ensin pitkään lapsettomuudesta. Poika sai alkunsa pitkän yrityksen jälkeen viidennellä koeputkihedelmöityksellä ja raskauskin oli koko ajan vaakalaudalla ja meinasi mennä kesken ja syntyikin ennenaikaisesti jne. Nyt kun hän on olemassa, näen hänet yhä pienenä rakkaana vauvana ja passaan liikaa. Tiedän että pitäisi lopettaa, mutta en pysty. Jän on ikäänkuin elämäni keskipiste.
Mitä kymmenen vuotias yleensä osaa ha teke itse? Mitrn kannustaa lasta lempeästi?
Mulla on tyttö ja poika. Olen selkeästi paaponut poikaani. Muistutellut, tehnyt leivät ja huolehtinut läksyt. Molemmat on kyllä siivonneet huoneensa ym. Mutta ihan erilailla. Jossain vaiheessa lakkasin muistttamasta ja kyllä se pieni (14 v) näyttää pärjäävän ilmankin. 10 vuotiaana kuöki kavereiden kanssa. Patistamalla siivosi huoneensa.
En tiedä miksi edelleen on vaikea uskoa, että poikani osaa ja pärjää... Olen aina huolissaan, ettei eksy vieraassa paikassa ym. Tyttären pärjääminen on ollut aina itsestään selvää
Miehelläsi on sama vaihe käynnissä, kuin minulla oli aikoja sitten. Olin ainoa miespuolinen lapsuudenkodissani ja siksi minulla oli vastuu talon kunnossapidosta ja sisarusten ja äidin viihtyvyydestä. Elettiin eri aikaa silloin. Vaimokin minulle haettiin äidin ystävän tyttärestä ja olin koko elämäni palvellut muita ja siinä samalla minusta oli tullut täysin kuuro itselleni ja omille tarpeilleni. No elämä jatkui ja yhtenä päivänä, kun ajoin töistä kotiin, se tapahtui. Yhtäkkiä sähköiskun lailla sain voimaannuttavan aatteen päähäni. Tajusin, etten lopulta ollut vastuussa kenestäkään muusta, kuin itsestäni ja että nyt saa loppua tämä palvelu. Siitä paikasta ajoin sen paskan munanmuotoisen eunukkibiilin vaihtoon ja ostin "urheiluauton". Sitten menin kotiin ja vaimo tuli heti ulos se tuima ilme kasvoillaan, mutten kokenut enää sitä ahdistavaa tunnetta, kun tiedän tehneeni jotain väärin vaimon mielestä. Kävelin muina miehinä sisään ja sanoin vaimolle heti, että minulle on riittänyt ja tästä eteenpäin teen itsekkäitä asioita ja ihan mitä minua huvittaa. Se ilme vaimoni kasvoilla oli unohtumaton, enkä ikinä nähnyt sitä ilmettä toiste. Sanoin myös, etten ole tilivelvollinen kenellekkään ja jos haluat roikkua mukana, niin kyllä se käy. Ja jos et, niin ei paina vaikka menisit siltä seisomalta ulos. Annoin hänen miettiä asiaa sillä aikaa, kun itse haen viinaa ja tuhlaan tienaamania rahoja.
No vaimo ei lähtenyt ja on nähtävästi oppinut rakastamaankin tätä uutta minua. Se voimaantumisen tunne oli parasta sillä hetkellä. Haistatin äidille ja siskoille vitut ja elämänlaatuni parani. Vaimoni elämänlaadusta en tiedä, enkä kysy. Mukana näyttää edelleen olevan.
mies voisi kyllä mun puolesta käydä tapaamassa kavereitaan vaikka joka päivä, kunhan ei juo.