Lue keskustelun säännöt.
Mies ilmoitti, että häntä ahdistaa meidän elämä..
26.02.2016 |
Ollaan alle kolmekymppisiä, yhdessäoloa takana kohta 10 vuotta, meillä on päiväkoti-ikäinen lapsi. Mies on koko yhdessäolomme ajan ollut meistä se passiivisempi osapuoli, mä teen lähestulkoon kaikki päätökset, niin pienet kuin isotkin, ja se on aina ollut miehelle minun ymmärrykseni mukaan ihan ok. Menimme nuorina naimisiin ja toisinaan tuohon passiivisuuteen turhautuneena musta on tuntunut, että mies ikään kuin siirtyi äitinsä helmoista mun helmoihin. Kyse ei ole siitä, etteikö mies saisi tehdä päätöksiä, päinvastoin. Olen vuosi toisensa jälkeen yrittänyt patistaa miestä kertomaan enemmän omia mielipiteitään ja osallistumaan päätöksentekoon, mutta eihän ihmistä nyt voi pakottaa. Olen yrittänyt kysellä, keskustella, kuulostella.. Kuitenkin olen luottanut lopulta siihen, että mies aikuisena ihmisenä ilmaisee, mikäli asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla.
Mies ei juuri tapaa kavereitaan, vaikka mä en mitenkään häntä kielläkään. Olemme nuoria, ja etenkin miehen kaverit ovat vielä ns. rillutteluvaiheessa elämää, valtaosa sinkkuja, kaikki lapsettomia, kokoontuvat ryyppäämään viikonloppuisin ja toisinaan pitkin viikkoakin ja kaikki sosiaalinen toiminta liittyy jotenkin alkoholiin tai vähintäänkin yltyy aina juomiseksi. Samanlaista oli miehenkin elämä ennen lasta, ja olenkin saanut miehen ystävistä vähän sellaisen kuvan, että olen heidän mielestään aika ikävä akka kun olen tällä tavoin kahlinnut miehen perhe-elämään. Kyse ei ole siitä, etteikö mies muka saisi lähteä, ja hän tietää sen itsekin. Viihdyn itse lapsen kanssa mainiosti kotona ja mies voisi kyllä mun puolesta käydä tapaamassa kavereitaan vaikka joka päivä, kunhan ei juo. Joskus pyydän miestä heittämään minut ja lapsen esim. uimahalliin, jotta mies saisi sitten aikaiseksi tehdä poissaolomme aikana jotain. Enimmäkseen tuo on vain käynyt salilla, pelaillut kotona ja hiljentänyt kännykän, kun kaverit on soitelleet.
Arkemme on sitä, että tehdään päivät omia juttujamme (työt, mies on lähes joka päivä töiden jälkeen pari tuntia salilla ja käy kerran pari viikossa treeneissä jne) ja mies tulee kotiin illalla, jonka jälkeen syödään, mies pelaa, leikkii lapsen kanssa, laitan lapsen kahdeksan maissa nukkumaan ja sitten maataan miehen kanssa katsomassa telkkaria. Viikonloppuisin ja kun miehellä on treenaamisen suhteen lepopäivä, käymme kaupoilla, puistoissa yms. EIlen illalla mies totesi, että yhteinen elämämme ahdistaa häntä. Hän kuulemma tuntee olonsa kahlituksi kotiin ja on ollut jo vuosia todella tylsistynyt. Me ei kuulemma tehdä ikinä mitään, ja kun tehdään niin ne on sitten olleet vaan jotain vauvajuttuja tai minun juttujani eikä mitään hänelle mieluista. Hän ei pääse ikinä mihinkään, häntä ahdistaa olla kaikki illat ja viikonloput kotona meidän kanssa. Hänen kaverinsakin kuulemma ihmettelevät, että mihin hän on kadonnut. Hän on jo vuosia "juossut pillini mukaan" ja on nyt väsynyt siihen.
Kaikki tämä tuli ihan mielettömänä kolauksena, en jotenkin yhtään tiedä mitä pitäisi ajatella. Olen vaan niin surullinen. Mun mielestä meidän elämä on mukavaa. Mies viettää omasta näkökulmastaan kaiken vapaa-aikansa kotona, mutta todellisuudessa tuon salilla käymisen ja urheiluharrastuksen vuoksi hän saapuu aamukuudelta alkavan työpäivän päätteeksi yleensä kotiin väsyneenä kuudelta tai kahdeksalta. Lasta hän ehtii nähdä kuuden iltoina pari tuntia, kahdeksan iltoina lapsi usein on jo nukkumassa. Sanoin asiasta, ja mies koki tuon jotenkin hyökkäyksenä hänen isyyttään kohtaan. Riitahan siitä tuli.
No, yritettiin aamulla keskustella aiheesta uudemman kerran. Koitin kysellä, että mitä mies sitten haluaisi tehdä ja millaista muutosta hän arkeemme, tai arkeensa, toivoisi. Ei osannut yhtään sanoa, kaipaa lisää vapautta ja kuulemma haluaa, että hengitän vähemmän niskaan. Tuntuu vaan niin käsittämättömältä. En tiedä yhtään, miten tässä nyt lähtisi lähestymään. Rakastan miestä ihan järjettömästi ja hän on ihana isä lapselle. Musta on toisinaan tuntunut, että meinaa jaksaminen loppua tähän arjen pyörittämiseen näinkin, ajatus lapsen kanssa kahdestaan jäämisestä tuntuu maailmanlopulta. Ei todellakaan lapsen takia, hän on universumini keskipiste, en vain tiedä miten jaksaisin.
Kommentit (149)
Vierailija kirjoitti:
Minua ahdistaisi elää tuollaisen vapaudenkaihoisen kusiaivon kanssa. Näyttäisin sille varmaan tien vapauteen eli ovea, koska sehän on ap selvä että toi kultakimpalees häippäsee tovin kuluttua lopullisesti.
Minusta taas tuntuu, että on niin nössö, ettei uskalla,valittaa vaan, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Jos miehellä on kuitenkin vapaus tavata kavereita, vapaus ehdottaa vaimolleen, että laitetaanpas lapsi hoitoon ja lähdetään ravintolaan (tai mitä vaan sitten haluaakin tehdä). Mutta mies on tehnyt itse itselleen "vankilan". Ei haluakaan tehdä mitään muuta, kuin sitä arkea ja kuntosalia??? Ristiriitaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jos teette selkeät säännöt ja muutokset elämäänne? Hoitakaa jo nyt lasta vuoroviikoin. Joka toinen viikko mies pysyy kotona päävastuussa ja joka toinen viikko saa tehdä mitä huvittaa. Kerran kuussa laitatte lapsen viikonlopuksi hoitoon ja vietätte yhteistä aikaa.
Mies vaikuttaa velvollisuudentuntoiselta. Hän ei ole onnellinen, mutta velvollisuudesta ei halua jättääkään perhettään.
Jos ei keskustelua ja tulosta synny, pakkaa tavarat ja poistu hänen elämästään vähäksi aikaa.Mies on alkanut pitää teitä itsestäänselvyytenä. Mieshän pääsee omiin menoihinsa enemmän kuin moni muu mies. Olisko kuitenkin toinen nainen sitten takana...?
Vierailija kirjoitti:
Mies vaikuttaa velvollisuudentuntoiselta. Hän ei ole onnellinen, mutta velvollisuudesta ei halua jättääkään perhettään.
No velvollisuudentuntoinen ei kyllä ollut ensimmäinen sana, joka tuli mieleen ap:n kuvauksesta. Velvollinen isä ei sysäisi melkein koko hoitovastuuta vaimolleen ja valittelisi sitten illalla kotiin tullessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kypsän aikuisen toimintaa hiljaa sopeutua, lopulta kyllästyä ja sysätä vastuu tapahtuneesta toisen hartioille. Miehellä on ollut aina oikeus ryypätä halutessaan miten paljon tahansa ja pitää miten paljon tahansa hauskaa. On sitten ap:n tehtävä miettiä ovatko heidän intressinsä liian eriävät - ap on tyytyväinen elämään, mies ei.
Tuo miehen toiminta kuullostaa ap:n kertomana niin ristiriitaiselta, että sillä taitaa oikeasti olla toinen nainen? Haluaa jotain toista naista? Kyllä aikuisella ihmisellä on vapaus tavata kavereita, vapaus vetää joskus perseet, jos haluaa jne. Tämä KAIKKI on ollut mahdollista, mutta mies haluaa vaan jumittaa samoissa kaavoissa eikä halua tavata kavereitaan ja kehtaa syyllistää vaimoaan tästä ja tylsää perhe-elämää!? Oikea syy on, että on kyllästynyt vain ap:hen ja katselee toisia naisia tai on jo joku kierroksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me alettiin miehen kanssa seurustelemaan teineinä, naimisiin mentiin parikymppisinä. Mies kosi, enkä siinä vaiheessa olisi voinut kuvitellakaan sanovani mitään muuta kuin kyllä, oltiin oltu vuositolkulla yhdessä enkä mä ainakaan osannut kuvitella itseäni kenenkään muun kanssa. Lapsi ilmoitti tulostaan, kun olin 22, se nyt ei ollut mitenkään päin suunniteltu juttu. Mulla oli itselläni tuossa vaiheessa tarkka suunnitelma elämälleni, opiskelin parhaillaan ja jouduin miettimään, haluanko lykätä valmistumista (tai siis siihenhän ne opiskelut jäi) ja hylätä sen mun tarkan suunnitelman, mies oli sitä mieltä että haluaisi pitää lapsen, mutta kunnioittaa minun päätöstäni. Päätin ryhtyä äidiksi. Lyhyesti sitouduttiin ja lapsi tuli, koska halusimme.
Lasta en ole katunut hetkeäkään, ja mies rakastaa kyllä häntä aivan mielettömästi, toisinaan harmitteleekin, jos en tule treeni-iltana hakemaan ja lapsi on jo nukkumassa kun hän tulee kotiin. Usein iltavuoroa tehdessään haluaa facetimettää tauoilla lapsen kanssa, ei siis ole kyse siitä etteikö lapsi kiinnostaisi miestä.. Mies on kyllä hyvä isä silloin, kun on paikalla, mutta tietysti tuota paikalla olemista voisi olla enemmänkin. Mutta ei se ole mun asia huudella miestä kotiin harrastuksista, siinähän harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies vaikuttaa velvollisuudentuntoiselta. Hän ei ole onnellinen, mutta velvollisuudesta ei halua jättääkään perhettään.
No velvollisuudentuntoinen ei kyllä ollut ensimmäinen sana, joka tuli mieleen ap:n kuvauksesta. Velvollinen isä ei sysäisi melkein koko hoitovastuuta vaimolleen ja valittelisi sitten illalla kotiin tullessaan.
Silti se roikkuu samassa huushollissa. Velvollisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäskö siihen arkeen keksiä jotain pientä piristystä? Jokin koko perheen matka viikonloppuna tms. Tai sitten kahdenkeskistä aikaa, jos mahdollista saada lastenhoitaja. Mua ainakin auttaa arjen keskellä pienetkin piristykset. Ja miehesi nimenomaan kannattaisi nähdä kavereitaan, antaa voimaa arkeen.
Miten teidän parisuhteenne muuten? Onko yhteistä aikaa, läheisyyttä, seksiä jne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut muita kommentteja, mutta tuli heti ajatus kirjoituksestasi, että miehesi ei osaa ottaa vastuuta omasta onnestaan. On saamaton lähtemään ja menemään ja syyttää nyt sinua. Et ole syypää. Jotkut ihmiset vaan ripustautuu (ja vihaa sitä itsekin)
Ap, kuvauksesi perusteella miehesi on pieni poikalapsi. Kuulostaa fobbajutulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli periaatteessa olet kieltänyt miestä lähtemään kavereidensa kanssa rilluttelemaan? Eikö miehesi ikinä käy missään jätkien saunailloissa tai juhlimassa??
Missä lukee että ap on kieltänyt ?
Voi käydä tapaamassa kavereita, kunhan ei juo.
kuka vittu jaksaa lähteä näkemää kavereitaan kun bisseä litkitään ja sä ooy selvinpäin ja joudut kuuntelee vittuilua että ämmä taas kieltää kaiken. :D kukaa tollasee seuraa jaksa mennä. se tulee muute eroomaan susta hetiku kasvattaa pallit.
Ap:n miehen viiteryhmä taisi löytyä...
Kannattaa hakeutua pariterapiaan? Meillä mies alkoi käyttäytyä noin ja sanoi että hänellä paha olo meidän suhteessa. No toinen nainen paljastui käytännössä heti kun hän alkoi olla lauantai illat "töissä" tai jossain eikä vastannut edes puheluihin mitään. Ensin kielsi sitten myönsi tavallaan kuitenkin. Ja syy tietysti minun kun en ole huomioinut tarpeeksi. Olen kuitenkin joka päivä soittanut kun hän on ollu työreissussa ja hoitanut kodin ja perheen käytännössä yksinhuoltajana. Terapiaan ollaan menossa mutta auttaako se enää mitään.
Tavallaan ymmarran ap:n miesta. Elamanne kuulostaa (minun mielestani) todella tylsalta ja ahdistavalta... Olen vanhempi kuin sina ja miehesi, enka haluaisi olla jumittunut samaan arkiseen kaavaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen! Sinuna suunnittelisin jotain yhteista tekemista ILMAN lasta. Voiko lapsi menna vaikka isovanhemmille viikonlopuksi niin etta sina ja miehesi voisitte taas tutustua toisiinne uudelleen? Tehkaa jotain kivaa ja uutta.
Vaikka teilla onkin lapsi, ei lapsesta voi tulla kaiken keskipistetta. Te olette miehenne kanssa suhteessa toisiinne ja tata suhdetta tulisi vaalia.
Toki miehellakin on vastuu siita, etta saa suunsa auki, jos on asiasta toista mielta, mutta kokemukseni mukaan jotkut miehet on vaan sellaisia, etta he todellakin muuttavat aidin helmoista tyttoystavan helmoihin ja tyttoystava sitten maaraa kaapin paikan, eika miesten koskaan tarvitse kasvaa aikuisiksi...
Jos mies ei ala kasvattamaan selkarankaa, voi teilla olla edessa vielakin hankalampi tulevaisuus.
Veikkaan, etta tuo jatkuva salilla ravaaminenkin on ainakin osittain hanen pakoreittinsa kotoa, niin ettei hanen tarvitse viettaa iltoja sinun ja lapsenne kanssa.
Minusta on törkeää, että mies saatuaan lapsen, alkaa katsella muita ainakin jos lapsi oli yhdessä mietitty. Toki elämä muuttuu , joa perustetaan perhe. Siinä vaiheessa pitäisi miettiä, haluaako elää sinkun elämäö jolloin voi paneskella ketä.haluaa ja matkustaa mihin haluaa vai onko valmus ottamaan vastuun perheestään.
Kukaan ei oo töissä 10 h , eikä salilla kuutta tuntia illassa. Itse lähtisin ehkä stalkkaamaan työpaikalle, onko esim. auto siellä silloin kun sanoo olevansa salilla. Jos ei näy autoa, ei mieskään siellä taida olla. Pistä miehelle luu kurkkuun ja sano että mikä ahdistaa.Hyvin helposti kuvitellaan että elämä jonkun toisen kanssa olisi auvoisempaa mutta ei välttämättä.
Arki tulee vastaan kaikissa suhteissa.
Nuoret miehet ovat usein keskenkasvuisia, eivätkä jaksa ottaa vastuuta perheestä ja parisuhteesta. Kaveriporukan paine ja mielipide vaikuttaa liikaa, koska oma persoona ei ole tarpeeksi vahva. Tai eivät saa tarpeeksi seksiä. Eroja tulee paljon.
Olen vilpittömästi pahoillani puolestasi. Pysy vahvana, lapsi on tärkein. Kypsymätöntä miestä et voi taltuttaa, ellei hän saa jonkinlaista herätystä.
Itse otin miehen, joka on vanhempi ja "juoksunsa juossut". Juurikin tuosta ed.mainitusta syystä. Oli hyvä valinta.
Pysy vahvana, sillä sinä olet AIKUINEN.
Minä perustin perheen vanhempana mutta ei auttanut. Tuli viidenkympin villitys ja toinen nainen. Yhtäkkiä minut haukuttiin ja hylättiin. Nuorilla varmasti vielä tavallisempaa.
Tämä.