Lue keskustelun säännöt.
Mies ilmoitti, että häntä ahdistaa meidän elämä..
26.02.2016 |
Ollaan alle kolmekymppisiä, yhdessäoloa takana kohta 10 vuotta, meillä on päiväkoti-ikäinen lapsi. Mies on koko yhdessäolomme ajan ollut meistä se passiivisempi osapuoli, mä teen lähestulkoon kaikki päätökset, niin pienet kuin isotkin, ja se on aina ollut miehelle minun ymmärrykseni mukaan ihan ok. Menimme nuorina naimisiin ja toisinaan tuohon passiivisuuteen turhautuneena musta on tuntunut, että mies ikään kuin siirtyi äitinsä helmoista mun helmoihin. Kyse ei ole siitä, etteikö mies saisi tehdä päätöksiä, päinvastoin. Olen vuosi toisensa jälkeen yrittänyt patistaa miestä kertomaan enemmän omia mielipiteitään ja osallistumaan päätöksentekoon, mutta eihän ihmistä nyt voi pakottaa. Olen yrittänyt kysellä, keskustella, kuulostella.. Kuitenkin olen luottanut lopulta siihen, että mies aikuisena ihmisenä ilmaisee, mikäli asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla.
Mies ei juuri tapaa kavereitaan, vaikka mä en mitenkään häntä kielläkään. Olemme nuoria, ja etenkin miehen kaverit ovat vielä ns. rillutteluvaiheessa elämää, valtaosa sinkkuja, kaikki lapsettomia, kokoontuvat ryyppäämään viikonloppuisin ja toisinaan pitkin viikkoakin ja kaikki sosiaalinen toiminta liittyy jotenkin alkoholiin tai vähintäänkin yltyy aina juomiseksi. Samanlaista oli miehenkin elämä ennen lasta, ja olenkin saanut miehen ystävistä vähän sellaisen kuvan, että olen heidän mielestään aika ikävä akka kun olen tällä tavoin kahlinnut miehen perhe-elämään. Kyse ei ole siitä, etteikö mies muka saisi lähteä, ja hän tietää sen itsekin. Viihdyn itse lapsen kanssa mainiosti kotona ja mies voisi kyllä mun puolesta käydä tapaamassa kavereitaan vaikka joka päivä, kunhan ei juo. Joskus pyydän miestä heittämään minut ja lapsen esim. uimahalliin, jotta mies saisi sitten aikaiseksi tehdä poissaolomme aikana jotain. Enimmäkseen tuo on vain käynyt salilla, pelaillut kotona ja hiljentänyt kännykän, kun kaverit on soitelleet.
Arkemme on sitä, että tehdään päivät omia juttujamme (työt, mies on lähes joka päivä töiden jälkeen pari tuntia salilla ja käy kerran pari viikossa treeneissä jne) ja mies tulee kotiin illalla, jonka jälkeen syödään, mies pelaa, leikkii lapsen kanssa, laitan lapsen kahdeksan maissa nukkumaan ja sitten maataan miehen kanssa katsomassa telkkaria. Viikonloppuisin ja kun miehellä on treenaamisen suhteen lepopäivä, käymme kaupoilla, puistoissa yms. EIlen illalla mies totesi, että yhteinen elämämme ahdistaa häntä. Hän kuulemma tuntee olonsa kahlituksi kotiin ja on ollut jo vuosia todella tylsistynyt. Me ei kuulemma tehdä ikinä mitään, ja kun tehdään niin ne on sitten olleet vaan jotain vauvajuttuja tai minun juttujani eikä mitään hänelle mieluista. Hän ei pääse ikinä mihinkään, häntä ahdistaa olla kaikki illat ja viikonloput kotona meidän kanssa. Hänen kaverinsakin kuulemma ihmettelevät, että mihin hän on kadonnut. Hän on jo vuosia "juossut pillini mukaan" ja on nyt väsynyt siihen.
Kaikki tämä tuli ihan mielettömänä kolauksena, en jotenkin yhtään tiedä mitä pitäisi ajatella. Olen vaan niin surullinen. Mun mielestä meidän elämä on mukavaa. Mies viettää omasta näkökulmastaan kaiken vapaa-aikansa kotona, mutta todellisuudessa tuon salilla käymisen ja urheiluharrastuksen vuoksi hän saapuu aamukuudelta alkavan työpäivän päätteeksi yleensä kotiin väsyneenä kuudelta tai kahdeksalta. Lasta hän ehtii nähdä kuuden iltoina pari tuntia, kahdeksan iltoina lapsi usein on jo nukkumassa. Sanoin asiasta, ja mies koki tuon jotenkin hyökkäyksenä hänen isyyttään kohtaan. Riitahan siitä tuli.
No, yritettiin aamulla keskustella aiheesta uudemman kerran. Koitin kysellä, että mitä mies sitten haluaisi tehdä ja millaista muutosta hän arkeemme, tai arkeensa, toivoisi. Ei osannut yhtään sanoa, kaipaa lisää vapautta ja kuulemma haluaa, että hengitän vähemmän niskaan. Tuntuu vaan niin käsittämättömältä. En tiedä yhtään, miten tässä nyt lähtisi lähestymään. Rakastan miestä ihan järjettömästi ja hän on ihana isä lapselle. Musta on toisinaan tuntunut, että meinaa jaksaminen loppua tähän arjen pyörittämiseen näinkin, ajatus lapsen kanssa kahdestaan jäämisestä tuntuu maailmanlopulta. Ei todellakaan lapsen takia, hän on universumini keskipiste, en vain tiedä miten jaksaisin.
Kommentit (149)
Kohtuudella tarkoitan sitä, ettei olla siinä kunnossa ettei pysytä pystyssä, ajaudutaan tappeluihin, kadotetaan omaisuus, ilmestytään yhtäkkiä arkisena aamuyönä kahden kaverin kanssa kotiin metelöimään kun tarkoitus oli mennä kaverin luokse yöksi yms. Arkena mun mielestä ei tarvitse kyllä humaltua ollenkaan, mutta enpä mä nyt ole miehelle mitään kriteereitä asettanut. Pyytänyt vaan, ettei vetäisi sellaisia kaatokännejä että menee ihan ulalle.
Mulla ei rehellisesti ole sellainen tunne, että miehellä olisi toinen, mutta kai sekin on mahdollista.. Ahdistava ajatus. Meillä on molemmilla käytössä sovellus, josta näkee kavereiden sijainnin, ja tuon mukaan mies on ainakin parhaillaan treeneissä. Mun on kyllä vaikea uskoa, että mies olisi edes ehdottanut tämän käyttöä jos hänellä salattavaa olisi. Toisaalta jos on unohtanut. En mä tiedä, nyt alkoi pyöriä ihan hirveät ajatukset päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se elämä tylsää on nuoren ihmisen mielestä, jos ei ikinä tapaa kavereita ja elämä on vain pelkkää arkea, kuntosalia ja töitä ja viikonloput menee vain sohvalla maaten katsoen leffoja. Kyllä joskus pitää mennä ja irrotella, jos on tämän luonteinen sosiaalinen ihminen! Turha siis miehesi on valittaa mistään, jos kerran saisi mennä, mutta ei mene.
Voisko ap sanoa miehelleen, että olet luullut tämän tyyppisen elämän sopivan hyvin miehellesi kun olet ajatellut että hän on niin tylsä ja passiivinen mies että aktiivisempi elämä ahdistaisi miestä. Ja että sinulle sopii kyllä aktiivisempi elämä, kattelepa mies lasta ensi viikonloppu niin sinä otat äkkilähdön Pariisiin viikonlopuksi.
Vierailija kirjoitti:
Voisko ap sanoa miehelleen, että olet luullut tämän tyyppisen elämän sopivan hyvin miehellesi kun olet ajatellut että hän on niin tylsä ja passiivinen mies että aktiivisempi elämä ahdistaisi miestä. Ja että sinulle sopii kyllä aktiivisempi elämä, kattelepa mies lasta ensi viikonloppu niin sinä otat äkkilähdön Pariisiin viikonlopuksi.
Ja tämän tyyppinen toiminta ap:lta auttaisi asiaa... Eh, miten?! Joskos sille miehelle antais ihan total vapaan viikonlopun - saattaisi sunnuntai-iltapäivänä kotiin kömpiessään ollakin jo sitä mieltä, että rauhallinen kotielämäkin on ihan jees ;)
Vierailija kirjoitti:
Kohtuudella tarkoitan sitä, ettei olla siinä kunnossa ettei pysytä pystyssä, ajaudutaan tappeluihin, kadotetaan omaisuus, ilmestytään yhtäkkiä arkisena aamuyönä kahden kaverin kanssa kotiin metelöimään kun tarkoitus oli mennä kaverin luokse yöksi yms. Arkena mun mielestä ei tarvitse kyllä humaltua ollenkaan, mutta enpä mä nyt ole miehelle mitään kriteereitä asettanut. Pyytänyt vaan, ettei vetäisi sellaisia kaatokännejä että menee ihan ulalle.
Mulla ei rehellisesti ole sellainen tunne, että miehellä olisi toinen, mutta kai sekin on mahdollista.. Ahdistava ajatus. Meillä on molemmilla käytössä sovellus, josta näkee kavereiden sijainnin, ja tuon mukaan mies on ainakin parhaillaan treeneissä. Mun on kyllä vaikea uskoa, että mies olisi edes ehdottanut tämän käyttöä jos hänellä salattavaa olisi. Toisaalta jos on unohtanut. En mä tiedä, nyt alkoi pyöriä ihan hirveät ajatukset päässä.
Niin. Mutta sillä, mikä sinun mielestäsi on kohtuujuomista, ei pitäisi olla väliä silloin, kun puhutaan miehesi juomisesta. Siis tietenkin tollainen kuvailemasi käytös on suoraan sanottuna ihan perseestä ja täysin edesvastuutonta perheenisältä, mutta miehen on tajuttava se ihan itse, vaikka sitten kantapään kautta.
Siitä kotiin änkemisestä kavereiden kanssa kännipäissään en kyllä minäkään joustaisi. Saisin varmaan ihan helvetillisen raivarin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tossa tilanteessa mä en alkais yhtään peesata miestä et voi kulta miten mä tekisin sut onnelliseksi ja monellekohan mutkalle mä vääntyisin et sä olisit tyytyväinen meidän elämään VOI PERSE. Aikuinen ottaa vastuun omasta elämästään ja onnellisuudestaan, aukaisee suunsa eikä mutise et tää meidän elämä ahdistaa.. A) mikä ahdistaa ja B) mitä aiot tehdä asialle.
Sattuuhan se mutta anna mennä jos on mennäkseen. Ei elämä lopu jos rakkaus tai mielenkiinto puolisoon loppuu mutta yhtään kohtuutonta, aiheetonta ja perustelematonta valitusta elämän laadusta en naisena enää ota niskaani. Kaksi valittajaa jätin nalkuttamaan taakseni ja olen nyt onnellinen reilun, hauskan ja älykkäämmän miehen kanssa. Ehkä se on se miehen itseluottamuksen, itsetuntemuksen, älyn ja oikeudenmukaisuuden taju mikä saa parisuhteen toimimaan. Näin meillä. Rakastan ja olen reilu, turhasta ei valiteta.
No sanopa sille mulkulle, että nyt on myöhäistä haikailla villiä vapautta!! Se juna meni, kun ryhtyi perheenisäksi vapaasta tahdostaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No sanopa sille mulkulle, että nyt on myöhäistä haikailla villiä vapautta!! Se juna meni, kun ryhtyi perheenisäksi vapaasta tahdostaan!
No, ei se perheellisyys tarkoita, ettetkö voisi joskus irrotella, jos siltä tuntuu. Ei minulle perheellisyys tarkoita sitä, että olisin vain kahlittuna perheeseeni ja kotiini. Kyllä minä olen ainakin vapaa tapaamaan ystäviäni, tosin ehkä harvemmin, kuin ennen.
Olen pahoillani ap. mutta toinen nainen tuli heti mieleen. Minunkin ex kertoi minulle, että tuntee ahdistuvansa suhteessa ja haluaa pois. No se toinen nainen sieltä sitten paljastui. Hetken asiaa mietittyäni pyysin miestä muuttamaan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet on niin vitun yksinkertaisia että luulevat kun vähän nillittää et elämä ahistaa niin simsalabin alkaa vapaat viikonloput ja nainen taipuu mutkalle et jos Pera saa rällätä mielensä mukaan niin ehkä sitä alkaa kiinnostaa perhe-elämä. Ei sitä oikeesti kiinnosta. Kaikki haluaa olla indiana joneksia, peer gynttejä ja axel roseja.
Mutta suprise, ota sinä tämä rääkyvä rakkaudemme hetelmä syliisi niin mamma lähtee vähän kattelemaan onko ne luis vuittonit niin hienoja kun puhutaan. Vähän kuplivaa sen iän ikuisen pikku kakkosen ja pukluliinan sijaan. Cela vie ukkokulta.
Voitte alkaa mennä enemmän ulos, mutta molempien pitää käydä sitten iltamenoissa yhtä paljon! Mene vaikkei huvittaisikaan, sillä muuten suhteenne muuttuu yhä epätasa-arvoisemmaksi. Muehen pitää opetella hoitamaan lasta ja kotia yksinäönkin ja siten kasvaa vastuullisen aikuisen rooliin. Eli ei niin, että toimit hänen äitinään ja hän saa vaan lisää vapautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle taas ei tullut ollenkaan epäilystä existä ja voin hyvin samaistua mieheesi, tiedän mitä se tarkoittaa.
Mitä kivaa te olette tehneet kahdestaan viimeisen 2kk aikana, joka ei liity lapseen ja poikkeaa arjesta?
Leffaa ja syömään? Lätkämatsia? Pari drinksua ja yö hotellissa? Lomamatka?
Ehkä se ei tunne enää oikein kuuluvansa siihen kavereiden örvellysjengiin, mutta pelkkä perhe-elämäkin kuulostaa tylsältä ...
Vierailija kirjoitti:
Mulle taas ei tullut ollenkaan epäilystä existä ja voin hyvin samaistua mieheesi, tiedän mitä se tarkoittaa.
Mitä kivaa te olette tehneet kahdestaan viimeisen 2kk aikana, joka ei liity lapseen ja poikkeaa arjesta?
Leffaa ja syömään? Lätkämatsia? Pari drinksua ja yö hotellissa? Lomamatka?
Ehkä se ei tunne enää oikein kuuluvansa siihen kavereiden örvellysjengiin, mutta pelkkä perhe-elämäkin kuulostaa tylsältä ...
Piti siis laittaa että ei epäilyistä muista naisista eikä eksistä, ajatusvirhe..
Mutta siis, se kaipaa actionia siihen normielämään, se haluaa tehdä sun kanssa uusia juttuja, kokea jotain mahtavaa. Onko se liikaa pyydetty, ei mun mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai kauheeta, jos erehtyisi perustamaan perheen tuollaisen kusipään kanssa...
Onko sinulla muuta elämää, kuin tuo lapsi?? Yrittäkää järkätä aikaa kaksistaan esim. ravintolaan syömään? Kutsutte jotain ystäviä teille istumaan iltaa? Leffaa? Lapsi hoitoon siksi aikaa. Jos miestäsi ei kiinnosta, niin tee sinä niin, että lapsi miehelle ja lähdet tyttöjen kanssa viihteelle! Miehen oma häpeä, jos ei halua tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Olemme myös yksilapsinen perhe, ja minusta sinun mies on kyllä tosi paljon poissa kotoa. En ole oman mieheni menoja pyrkinyt mitenkään rajoittamaan (tietenkään, aikuisen ihmisen!) mutta hyvin se kyllä kotona viihtyy. Välillä käy toki kavereilla jopa viikonloppuja, mikä ei minua haittaa enkä todellakaan ole alkometrin kanssa ja naama rutussa vastassa kun tulee takaisin. Miksei miehesi saisi juoda kavereilla käydessään? Olisiko sinusta kiva jos toinen rupeaisi rajoittamaan, mitä (täysin laillista) saat kehoosi työntää? Jotenkin tuntuu, että olet hieman liian kontrolloiva, suosittelisin hiukan hölläämään. Anna miehen juosta juoksunsa, sittenpähän näkee alkaako biletys pikku hiljaa maistua puulta ja koti näyttää kivemmalta. Näin usein käy. Niin tai näin, toista ei voi kahlita, siitä kärsii vain koko perhe.
Entä jos ap päättääkin aloittaa saliharrastuksen ja ryyppäämisen? Kuka sen lapsen sitten hoitaa? Ap nyt jo hoitaa lapsen 90% yksin. Minusta ei ole paljon vaadittu, että mies viitsisi tulla kotiin selvin päin, silloin harvoin kun menoiltansa kotiin ehtii. Ihan uskomatonta, että syytätte ap:tä kontrolloinnista! Kuulostaa täysin päinvastaiselta heidän tilanteensa. Mies huitelee ties missä, äiti kakaran kanssa kotona. Ap vielä sanoo miehensä olevan hyvä isä, kuulostaa kyllä kaikelta muulta.
Mmmh, jälkiviisaus on aina huono juttu, mutta hämmästyttää silti aina nämä tarinat, joissa on se perhe perustettu ihan liian nuorena. (Ja tähän nyt on ihan turha sitten vastailla, että 'kyllä ollaan oltu super onnellisia jo 30 vuotta, vaikka tehtiin penskat 16-vuotiaina). Kun isolla osalla se ei mene niin - etenkään tänä päivänä. Että kaatunutta maitoa on turha itkeä, mutta ehkä omille lapsille vois vinkata, että elää sitä nuoruuttaan, eikä kiirehdi aikuisuuteen.
Onhan tuo ajatuksenakin aika kamala, että n. parikymppisenä aloitat sen keski-ikäisyyden - joka sitten vaan jatkuu ja jatkuu. Kunnes olet jo 'liian' vanha elämään sitä uudestaan. Perhettä perustamaan vasta kolmenkympin hujakoilla, silloin on suurin osa juoksuista juostu.
Tietenkin alle 30-v tuntee jääneensä jotain paitsi, jos kaverit opiskelee, bilettää, käy festareilla ja keikoilla, lähtee 'ex tempore' reissuille - ja itse... On vaimonsa autokyydityksen varassa töissä/harrastuksessa ja kotona pieni lapsi.
Mielenkiinnosta siis kysyn ap:lta, miksi sitouduitte niin nuorina? Ja miksi lapsi niin varhaisessa elämänvaiheessa?
Minua ahdistaisi elää tuollaisen vapaudenkaihoisen kusiaivon kanssa. Näyttäisin sille varmaan tien vapauteen eli ovea, koska sehän on ap selvä että toi kultakimpalees häippäsee tovin kuluttua lopullisesti.
Olisin näyttänyt missä on ulko-ovi ja nostanut tavarat perässä. Mies ei oo ite viitsinyt elää elämäänsä ja on passuuttanut sua, nyt vielä syyttää siitä:D What??
Oliko lapsi yhteinen, suunniteltu päätös?