Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aloitin työt ja mies kiukuttelee
25.02.2016 |
Olen ollut kotona lasten kanssa vuosia. Vihdoinkin pääsin töihin ja elämään tuli muutakin sisaltöä kuin koti. Olen paljon virkeämpi ja iloisempi nyt:) mutta mies... Elämä ei pyörikään enää vain hänen töiden ja arjen rytmin mukaan. Ja sen näkee naamasta jo miten on tympeissään. Tulee väistämättä olo, että onko minua vain hyödynnetty kotipiikana. Että itse saanut nauttia rennosti töihin menosta ja kotiin tuloista. Vaimo kiltisti kotona odottaa. Tuntuu että inhoan nyt miestäni jo tämän vuoksi:(
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Minä olisin kotona mielelläni mutta mies kiukutteelee niin että minun on pakko mennä töihin.tarpeekseen kun valittaa rahsta yms. niin johan menee asiat niinkuin hän haluaa.
Kotityöt jää edelleen minulle mutta pitäisi tienatakin vielä vähän..
olisinpa syntynyt kikkeli haarovälissä!!!!
Älä suostu siihen että mies ei tee mitään kotona. Pakota mies selkä seinää vasten tässä asiassa. Turhaan uuvut ja katkeroidut jos tilanne jatkuu tuollaisena vuosia. Olet hänelle ilmainen palvelija eikä se ole oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä välitä, pöly laskeutuu ajan myötä. Työhön menosi on miehelle iso elämänmuutos. Sinun itsesi kannalta töihin meno on aivan ehdoton. Luulisi miehen ilostuvan edes siitä, että nyt on enemmän rahaa käytössä. Mutta miehet ovat ikuisia vauvoja, kiukuttelevat oli aihetta eli ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan siinä miehellä totuttelemista. Ja olihan se parempaa ja helpompaa miehelle kun koti hoitui hänen poissaollessaan. Kyllähän se kenen vaan on mukavampi töistä tulla kotiin kun on ruoka pöydässä ja siistiä. Eiköhän se kohta totu uuteen arkeen.
Meidän parisuhdeonnen salaisuus on tämä 50-lukulainen elämä. Miehellä on rankka työ ja päivät venyy pitkiksi. Kun hän tulee töistä kotiin, on aina ruokaa ja kotona odottaa vaimo, joka hymyilee. Viikonloput touhutaan yhdessä perheenä, eikä tuhlata aikaa kodin siistinä pitämiseen. Meille tämä järjestely sopii molemmille, eikä tässä perheessä turhaan riidellä imuroinnista tai roskien viemisestä.
Mitenkähän sopii muille perheenjäsenille? Vanhempani olivat tuollaisia ja olen vieläkin katkera täysin vääristyneen naisenmallin ja kasvatuksen antamisesta. On ollut kova työ opetella pois pelkän alistuvan kyökkipiian roolista. Tuskin se koskaan onnistuu täysin.
No voi voi. Mä olen saanut kotona sellaisen parisuhdemallin, että mies on kävelevä lompakko ja kotityökone jolla ei saa olla tunteita tai omia ajatuksia, vaimo taas kuluttaa sohvaa ja rahoja sekä sättii miestään jatkuvasti. Toteutanko itse samaa mallia? En helvetissä. Eikä toinenkaan ääripää houkuttele. Kyllä ihan niillä omilla aivoilla saa ajatella. Aika harva jäljittelee lapsuudenkotinsa elämää aikuisena, vaan tekee miten on itsestä hyvä.
Eri asia tietenkin olisi, jos lainaamasi kirjoittaja olisi kertonut kasvattavansa lapsia 50-luvun tyyliin. Hän kuitenkin kertoi vain parisuhteestaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta sitä ei tarvitse mitenkään erikseen perustella, että naisen kannattaa käydä töissä. Aikuinen ihminen haluaa töihin, sukupuolesta riippumatta. Ei se ole mikään perustelujen paikka, jos nainenkin haluaa työelämään. Eikä sitä tarvitse ymmärtää, jos mies ei tuota ymmärrä.
Aha. Eli laitetaan sitten eropaperit suoraan vetämään tai kyräillään loppuelämä? Ihminen yleensä joutuu pieneen shokkiin kun vallitseva olotila muuttuu. Ajatus oli pehmentää tätä miehen muutosahdostusta, koska siitä hyötyy koko perhe.
Sinä et ilmeisesti ole vielä elämäsi aikana kokenut rankkaa henkistä painetta tai todella suuria muutoksia, koska oletat ihmisen pystyvän kylmään analyyttiseen ajatteluun tilanteessa kuin tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan siinä miehellä totuttelemista. Ja olihan se parempaa ja helpompaa miehelle kun koti hoitui hänen poissaollessaan. Kyllähän se kenen vaan on mukavampi töistä tulla kotiin kun on ruoka pöydässä ja siistiä. Eiköhän se kohta totu uuteen arkeen.
Meidän parisuhdeonnen salaisuus on tämä 50-lukulainen elämä. Miehellä on rankka työ ja päivät venyy pitkiksi. Kun hän tulee töistä kotiin, on aina ruokaa ja kotona odottaa vaimo, joka hymyilee. Viikonloput touhutaan yhdessä perheenä, eikä tuhlata aikaa kodin siistinä pitämiseen. Meille tämä järjestely sopii molemmille, eikä tässä perheessä turhaan riidellä imuroinnista tai roskien viemisestä.
Mitenkähän sopii muille perheenjäsenille? Vanhempani olivat tuollaisia ja olen vieläkin katkera täysin vääristyneen naisenmallin ja kasvatuksen antamisesta. On ollut kova työ opetella pois pelkän alistuvan kyökkipiian roolista. Tuskin se koskaan onnistuu täysin.
No voi voi. Mä olen saanut kotona sellaisen parisuhdemallin, että mies on kävelevä lompakko ja kotityökone jolla ei saa olla tunteita tai omia ajatuksia, vaimo taas kuluttaa sohvaa ja rahoja sekä sättii miestään jatkuvasti. Toteutanko itse samaa mallia? En helvetissä. Eikä toinenkaan ääripää houkuttele. Kyllä ihan niillä omilla aivoilla saa ajatella. Aika harva jäljittelee lapsuudenkotinsa elämää aikuisena, vaan tekee miten on itsestä hyvä.
Eri asia tietenkin olisi, jos lainaamasi kirjoittaja olisi kertonut kasvattavansa lapsia 50-luvun tyyliin. Hän kuitenkin kertoi vain parisuhteestaan.
Ihme että ketju ehti näin pitkälle ennen kuin Laasasen opetuslapsi ehti paikalle. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kotona lasten kanssa vuosia. Vihdoinkin pääsin töihin ja elämään tuli muutakin sisaltöä kuin koti. Olen paljon virkeämpi ja iloisempi nyt:) mutta mies... Elämä ei pyörikään enää vain hänen töiden ja arjen rytmin mukaan. Ja sen näkee naamasta jo miten on tympeissään. Tulee väistämättä olo, että onko minua vain hyödynnetty kotipiikana. Että itse saanut nauttia rennosti töihin menosta ja kotiin tuloista. Vaimo kiltisti kotona odottaa. Tuntuu että inhoan nyt miestäni jo tämän vuoksi:(
Kyllä parisuhteen perusta on hyvinvoivat ihmiset. Voit paremmin kun olet töissä, olet johtavassa asemassa, saat ilmeisesti OK palkkaa. Kaikki muutkin tottuu tilanteeseen. Vaikka alku olisi järkytys kyllä se siitä sutviutuu. Iloinen ja hehkeä, hyväntuulinen vaimo tulee töistä kotiin, tuskin sitä kovin moni mies kuitenkaan pahana pitää. Aika monissa tapauksissa näyttää kotona odottavan se mariseva marttyyrivaimo, joka kiukkuaa huonoa tuultaan purkaen sitä lapsiin ja mieheen. Voi kun useammatkin sulkisivat välillä sen kodin oven ja menisivät aiemmin töihin eikä yrittäisi vasta sen viimeisen lapsen viimeisten mahdollisten tukien jälkeen. Suurin osa aikuisista kun kaipaa aikuiskontakteja ja muitakin haasteita päivään kuin vuodesta toiseen sen oman huushollin hoitoa ja omien lasten takapuolien pyyhkimistä. Ainakin minä olin paljon parempi äitikin kun tiesi äitiyslomien kohta loppuvan ja haastellisen työn alkavan, nautti kotonaolosta mutta tiesi saavansa kohta muitakin haasteita ja muutakin ajateltavaa.
Vierailija kirjoitti:
No jospa puhuisitte asiasta ihan keskenään? Kissa pöydälle niin sanotusti.
Eiköhän tämä asia ole jo toitotettu kaikille sukulaisille ja kavereille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan siinä miehellä totuttelemista. Ja olihan se parempaa ja helpompaa miehelle kun koti hoitui hänen poissaollessaan. Kyllähän se kenen vaan on mukavampi töistä tulla kotiin kun on ruoka pöydässä ja siistiä. Eiköhän se kohta totu uuteen arkeen.
Meidän parisuhdeonnen salaisuus on tämä 50-lukulainen elämä. Miehellä on rankka työ ja päivät venyy pitkiksi. Kun hän tulee töistä kotiin, on aina ruokaa ja kotona odottaa vaimo, joka hymyilee. Viikonloput touhutaan yhdessä perheenä, eikä tuhlata aikaa kodin siistinä pitämiseen. Meille tämä järjestely sopii molemmille, eikä tässä perheessä turhaan riidellä imuroinnista tai roskien viemisestä.
Mitenkähän sopii muille perheenjäsenille? Vanhempani olivat tuollaisia ja olen vieläkin katkera täysin vääristyneen naisenmallin ja kasvatuksen antamisesta. On ollut kova työ opetella pois pelkän alistuvan kyökkipiian roolista. Tuskin se koskaan onnistuu täysin.
No voi voi. Mä olen saanut kotona sellaisen parisuhdemallin, että mies on kävelevä lompakko ja kotityökone jolla ei saa olla tunteita tai omia ajatuksia, vaimo taas kuluttaa sohvaa ja rahoja sekä sättii miestään jatkuvasti. Toteutanko itse samaa mallia? En helvetissä. Eikä toinenkaan ääripää houkuttele. Kyllä ihan niillä omilla aivoilla saa ajatella. Aika harva jäljittelee lapsuudenkotinsa elämää aikuisena, vaan tekee miten on itsestä hyvä.
Eri asia tietenkin olisi, jos lainaamasi kirjoittaja olisi kertonut kasvattavansa lapsia 50-luvun tyyliin. Hän kuitenkin kertoi vain parisuhteestaan.
No voi voi itsellesi. Ei helvetissä kukaan täällä ole sanonut että ei ajattelisi omilla aivoillaan. Esimerkillä niitä lapsia kasvatetaan. Kuka ihme sanoo lapselle, että vanhemmat syövät karkkia lounaaksi ja päivälliseksi mutta syö sinä kuitenkin terveellisesti? Ei kukaan.
Siitä tulee paljon ylimääräistä vaivaa ja jatkuvaa ärtymystä (kuten sinullakin selvästi) kun joutuu tarkkailemaan itseään ja muita, ettei lipsahda siihen väärään rooliin takaisin. Aivan tarpeetonta painolastia lapsille tuollainen ja itsekästä käytöstä vanhemmilta. Ja selvästi sinäkin halveksit omia vanhempiasi, mistä varoitin tuota 50-luvulla elävää kirjoittajaa.
En ymmärrä, mitä ihmeen vapaamatkustajia miehet kuvittelevat olevansa kotonaan, jos mies asuisi yksin niin kyllä se huusholli pitäs ihan itse hoitaa, ellei halua kutsua äitiään siivoamaan.
Nainen ei ole mikään se, joka ottaa vastuun kodin siisteydestä, ihmettelen suuresti niitä, jotka pesevät esim. miehen pyykit ja mies nulisee kuinka jotain ei oltu pesty. Kyllä aikuinen mies osaa itse pestä pyykkinsä eikä naukua siitä vaimolle. Meillä on erilliset pyykkikopat, ja en todellakaan pese miehen pyykkejä, kerran kyllä autoin ja ripustin kuivumaan , mutta kun huomasin, että mies ei vain nosti minun pyykit koneesta heittäen lattialle , jos en ollut esim kotona, niin en todellakaan ole sen jälkeen koskenut. Sama koskee tiskejä, jos ei osaa lautasta pestä eikä se mene kaappiin niin se jää sitten niille sijoilleen. Pesen tasan omat käyttämäni astiat ja ne on eroteltu värein , niin tiedän, mitä olen käyttänyt.
En ole äiti, joka siivoaa pojan jäljet, en tasan ole.
Ihme suuttumista tuollainen, että ollaan naama norsun v.llla , jos nainen menee töihin. Sitten kuulee niitä, missä naristaan kun nainen ei ole töissä!
Huh huh sentään, voisi miehet mennä itseensä ja miettiä, että te ette ole tosiaankaan niitä perheen päitä, vaan nyky nainen osaa elättää itsensä, mutta emme elä enää 50-luvulla, jolloin vaimo oli vastassa uuniruoan kanssa, kun mies tuli kotiin.
Nainen voi tehdä ihan yhtä pitkää työpäivää ja kyllä se voi kuulkaa olla se mieskin , joka tekee sen uuni ruoan. Jos jäätte joskus leskeksi, niin kukas teille sitten sen tekee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sitä ei tarvitse mitenkään erikseen perustella, että naisen kannattaa käydä töissä. Aikuinen ihminen haluaa töihin, sukupuolesta riippumatta. Ei se ole mikään perustelujen paikka, jos nainenkin haluaa työelämään. Eikä sitä tarvitse ymmärtää, jos mies ei tuota ymmärrä.
Aha. Eli laitetaan sitten eropaperit suoraan vetämään tai kyräillään loppuelämä? Ihminen yleensä joutuu pieneen shokkiin kun vallitseva olotila muuttuu. Ajatus oli pehmentää tätä miehen muutosahdostusta, koska siitä hyötyy koko perhe.
Sinä et ilmeisesti ole vielä elämäsi aikana kokenut rankkaa henkistä painetta tai todella suuria muutoksia, koska oletat ihmisen pystyvän kylmään analyyttiseen ajatteluun tilanteessa kuin tilanteessa.
Älä sinä minun elämästäni huolehdi.
Ei ihminen mihinkään shokkiin joudu jos puoliso haluaa töihin. Eikä miestä tarvitse istuttaa tuoliin ja selittää: "Perhe tarvita rahaa. Vaimo mennä töihin. Saada enemmän rahaa. Perhe voida hyvin." Tuo on ihan selvä asia kaikille aikuiselle. Ei mies ole mikään muutosahdistusta poteva koiranpentu, jota pitää helliä ja hyssytellä. Tosi alentuva asenne sinulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan siinä miehellä totuttelemista. Ja olihan se parempaa ja helpompaa miehelle kun koti hoitui hänen poissaollessaan. Kyllähän se kenen vaan on mukavampi töistä tulla kotiin kun on ruoka pöydässä ja siistiä. Eiköhän se kohta totu uuteen arkeen.
Meidän parisuhdeonnen salaisuus on tämä 50-lukulainen elämä. Miehellä on rankka työ ja päivät venyy pitkiksi. Kun hän tulee töistä kotiin, on aina ruokaa ja kotona odottaa vaimo, joka hymyilee. Viikonloput touhutaan yhdessä perheenä, eikä tuhlata aikaa kodin siistinä pitämiseen. Meille tämä järjestely sopii molemmille, eikä tässä perheessä turhaan riidellä imuroinnista tai roskien viemisestä.
Mitenkähän sopii muille perheenjäsenille? Vanhempani olivat tuollaisia ja olen vieläkin katkera täysin vääristyneen naisenmallin ja kasvatuksen antamisesta. On ollut kova työ opetella pois pelkän alistuvan kyökkipiian roolista. Tuskin se koskaan onnistuu täysin.
No voi voi. Mä olen saanut kotona sellaisen parisuhdemallin, että mies on kävelevä lompakko ja kotityökone jolla ei saa olla tunteita tai omia ajatuksia, vaimo taas kuluttaa sohvaa ja rahoja sekä sättii miestään jatkuvasti. Toteutanko itse samaa mallia? En helvetissä. Eikä toinenkaan ääripää houkuttele. Kyllä ihan niillä omilla aivoilla saa ajatella. Aika harva jäljittelee lapsuudenkotinsa elämää aikuisena, vaan tekee miten on itsestä hyvä.
Eri asia tietenkin olisi, jos lainaamasi kirjoittaja olisi kertonut kasvattavansa lapsia 50-luvun tyyliin. Hän kuitenkin kertoi vain parisuhteestaan.
Ihme että ketju ehti näin pitkälle ennen kuin Laasasen opetuslapsi ehti paikalle. :D
Et sitten ymmärtänyt lukemaasi vai etkö lukenut esimmäistä riviä pitemmälle? No ei se mitään, teitähän täällä riittää. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sitä ei tarvitse mitenkään erikseen perustella, että naisen kannattaa käydä töissä. Aikuinen ihminen haluaa töihin, sukupuolesta riippumatta. Ei se ole mikään perustelujen paikka, jos nainenkin haluaa työelämään. Eikä sitä tarvitse ymmärtää, jos mies ei tuota ymmärrä.
Aha. Eli laitetaan sitten eropaperit suoraan vetämään tai kyräillään loppuelämä? Ihminen yleensä joutuu pieneen shokkiin kun vallitseva olotila muuttuu. Ajatus oli pehmentää tätä miehen muutosahdostusta, koska siitä hyötyy koko perhe.
Sinä et ilmeisesti ole vielä elämäsi aikana kokenut rankkaa henkistä painetta tai todella suuria muutoksia, koska oletat ihmisen pystyvän kylmään analyyttiseen ajatteluun tilanteessa kuin tilanteessa.
Älä sinä minun elämästäni huolehdi.
Ei ihminen mihinkään shokkiin joudu jos puoliso haluaa töihin. Eikä miestä tarvitse istuttaa tuoliin ja selittää: "Perhe tarvita rahaa. Vaimo mennä töihin. Saada enemmän rahaa. Perhe voida hyvin." Tuo on ihan selvä asia kaikille aikuiselle. Ei mies ole mikään muutosahdistusta poteva koiranpentu, jota pitää helliä ja hyssytellä. Tosi alentuva asenne sinulla.
En huolehdikaan. Muista kuitenkin ruokkia kissat.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, mitä ihmeen vapaamatkustajia miehet kuvittelevat olevansa kotonaan, jos mies asuisi yksin niin kyllä se huusholli pitäs ihan itse hoitaa, ellei halua kutsua äitiään siivoamaan.
Nainen ei ole mikään se, joka ottaa vastuun kodin siisteydestä, ihmettelen suuresti niitä, jotka pesevät esim. miehen pyykit ja mies nulisee kuinka jotain ei oltu pesty. Kyllä aikuinen mies osaa itse pestä pyykkinsä eikä naukua siitä vaimolle. Meillä on erilliset pyykkikopat, ja en todellakaan pese miehen pyykkejä, kerran kyllä autoin ja ripustin kuivumaan , mutta kun huomasin, että mies ei vain nosti minun pyykit koneesta heittäen lattialle , jos en ollut esim kotona, niin en todellakaan ole sen jälkeen koskenut. Sama koskee tiskejä, jos ei osaa lautasta pestä eikä se mene kaappiin niin se jää sitten niille sijoilleen. Pesen tasan omat käyttämäni astiat ja ne on eroteltu värein , niin tiedän, mitä olen käyttänyt.
En ole äiti, joka siivoaa pojan jäljet, en tasan ole.
Ihme suuttumista tuollainen, että ollaan naama norsun v.llla , jos nainen menee töihin. Sitten kuulee niitä, missä naristaan kun nainen ei ole töissä!
Huh huh sentään, voisi miehet mennä itseensä ja miettiä, että te ette ole tosiaankaan niitä perheen päitä, vaan nyky nainen osaa elättää itsensä, mutta emme elä enää 50-luvulla, jolloin vaimo oli vastassa uuniruoan kanssa, kun mies tuli kotiin.
Nainen voi tehdä ihan yhtä pitkää työpäivää ja kyllä se voi kuulkaa olla se mieskin , joka tekee sen uuni ruoan. Jos jäätte joskus leskeksi, niin kukas teille sitten sen tekee?
Tasa-arvon ja työnjaon voi vetää tuollekin tasolle jos haluaa. Jos teillä on yhteinen auto, vaihdatko sinä etu-vai takapään renkaat? Jatkuva pilkuntarkka laskeminen kuka tekee mitäkin ja kenen kuuluu tehdä mitäkin ei taida olla edes työelämässä sitä haluttua. Jos menet kysymään autonmyyjältä jotain ja hän vastaa ei kuulu mulle, se toinen vastaa ja se ei ole töissä tänään, taidat kävellä seuraavaan liikkeeseen? Ja sellainen autonmyyjä ei vamaan kovin kauaa töissä pysyisi? Suurin osa ihmisistä pitäisi noin tiukkaa töiden jakamista hieman jäykkänä mallina, toimii mieluumminkin "minä autan sinua, auta sinä minua"-tai "se tekee kumpi kerkeää"-periaatteella. Mutta hienoa jos teillä tuo toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kotona lasten kanssa vuosia. Vihdoinkin pääsin töihin ja elämään tuli muutakin sisaltöä kuin koti. Olen paljon virkeämpi ja iloisempi nyt:) mutta mies... Elämä ei pyörikään enää vain hänen töiden ja arjen rytmin mukaan. Ja sen näkee naamasta jo miten on tympeissään. Tulee väistämättä olo, että onko minua vain hyödynnetty kotipiikana. Että itse saanut nauttia rennosti töihin menosta ja kotiin tuloista. Vaimo kiltisti kotona odottaa. Tuntuu että inhoan nyt miestäni jo tämän vuoksi:(
Kyllä parisuhteen perusta on hyvinvoivat ihmiset. Voit paremmin kun olet töissä, olet johtavassa asemassa, saat ilmeisesti OK palkkaa. Kaikki muutkin tottuu tilanteeseen. Vaikka alku olisi järkytys kyllä se siitä sutviutuu. Iloinen ja hehkeä, hyväntuulinen vaimo tulee töistä kotiin, tuskin sitä kovin moni mies kuitenkaan pahana pitää. Aika monissa tapauksissa näyttää kotona odottavan se mariseva marttyyrivaimo, joka kiukkuaa huonoa tuultaan purkaen sitä lapsiin ja mieheen. Voi kun useammatkin sulkisivat välillä sen kodin oven ja menisivät aiemmin töihin eikä yrittäisi vasta sen viimeisen lapsen viimeisten mahdollisten tukien jälkeen. Suurin osa aikuisista kun kaipaa aikuiskontakteja ja muitakin haasteita päivään kuin vuodesta toiseen sen oman huushollin hoitoa ja omien lasten takapuolien pyyhkimistä. Ainakin minä olin paljon parempi äitikin kun tiesi äitiyslomien kohta loppuvan ja haastellisen työn alkavan, nautti kotonaolosta mutta tiesi saavansa kohta muitakin haasteita ja muutakin ajateltavaa.
En tiedä tästä tapauksesta, mutta yllättävän usein tässä tilanteessa miehen kärttyisyyden taustalla on erilaiset odotukset. Kun pikkulapsiaika on ohi, moni mies odottaa parisuhteen palaavan lähemmäs aikaa ennen lapsia. Monesti vaan se innolla töitä odottanut vaimo onkin työpäivän jälkeen uupunut ja kaipaa lepoa tai purkaa työstressiään mieheensä. Mies voi kokea tämän epäreiluksi. Varsinkin jos on vaimon kotona ollessa miehen ei ole sallittu työpäivän jälkeen yhtään huokaista vaan hänen on pitänyt heti rynnätä auttamaan lasten hoidossa.
Eikä ole mitenkään harvinaista, että nainen on kotona ollessaan kokenut miehen pääsevän töissä helpolla tai jopa kadehtinut tätä siitä kun tämä on päässyt pois kotoa. Harva tätä vaan osaa miehelleen kertoa tai nähdä niitä miehen elämän vaikeuksia. Tämän vuoksi moni nainen kokee, että työelämään palattuaan on hänen vuoro elää ja harrastaa. Jos mies on odottanut enemmän parisuhdeaikaa, mutta lopputulos onkin se, että vaimo alkaa panostaa työhön ja harrastuksiin, niin ei ihme, että hän pettyy. Kun ei tiedä mikä toista painaa ja itsekin keskittyy vain omiin vaikeuksiin, ei toisen ongelmia näe. Ei niitä silloin osaa ottaa huomioon. Tällöin on turhan helppo uhriutua ja olla kateellinen toisen helpolle elämälle. Jos vaan osattaisiin/uskallettaisiin puhua avoimemmin, olisi toisen saappaisiin asettuminen helpompaa.
Itse oivalsin tämän vasta pariterapiassa. Olen vain huomannut, ettei tämä lähipiirissäkään harvinaista ole. Monelta murheelta olisi vältytty, jos joku olisi tämän minulle ja vaimolle silloin ensimmäisen lapsen aikoihin selittänyt.
Olen kyllä tyytyväinen, että mies on ollut lasten kanssa kotona yhteensä 2 vuotta. Kummallekaan ei tule mieleenkään vapaamatkustaa.
(siis, täydet sympatiani ap:lle, en tarkoita olla ylimielinen vaan olen aidosti kiitollinen että pystyimme jakamaan hoitovapaat).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, mitä ihmeen vapaamatkustajia miehet kuvittelevat olevansa kotonaan, jos mies asuisi yksin niin kyllä se huusholli pitäs ihan itse hoitaa, ellei halua kutsua äitiään siivoamaan.
Nainen ei ole mikään se, joka ottaa vastuun kodin siisteydestä, ihmettelen suuresti niitä, jotka pesevät esim. miehen pyykit ja mies nulisee kuinka jotain ei oltu pesty. Kyllä aikuinen mies osaa itse pestä pyykkinsä eikä naukua siitä vaimolle. Meillä on erilliset pyykkikopat, ja en todellakaan pese miehen pyykkejä, kerran kyllä autoin ja ripustin kuivumaan , mutta kun huomasin, että mies ei vain nosti minun pyykit koneesta heittäen lattialle , jos en ollut esim kotona, niin en todellakaan ole sen jälkeen koskenut. Sama koskee tiskejä, jos ei osaa lautasta pestä eikä se mene kaappiin niin se jää sitten niille sijoilleen. Pesen tasan omat käyttämäni astiat ja ne on eroteltu värein , niin tiedän, mitä olen käyttänyt.
En ole äiti, joka siivoaa pojan jäljet, en tasan ole.
Ihme suuttumista tuollainen, että ollaan naama norsun v.llla , jos nainen menee töihin. Sitten kuulee niitä, missä naristaan kun nainen ei ole töissä!
Huh huh sentään, voisi miehet mennä itseensä ja miettiä, että te ette ole tosiaankaan niitä perheen päitä, vaan nyky nainen osaa elättää itsensä, mutta emme elä enää 50-luvulla, jolloin vaimo oli vastassa uuniruoan kanssa, kun mies tuli kotiin.
Nainen voi tehdä ihan yhtä pitkää työpäivää ja kyllä se voi kuulkaa olla se mieskin , joka tekee sen uuni ruoan. Jos jäätte joskus leskeksi, niin kukas teille sitten sen tekee?
Tasa-arvon ja työnjaon voi vetää tuollekin tasolle jos haluaa. Jos teillä on yhteinen auto, vaihdatko sinä etu-vai takapään renkaat? Jatkuva pilkuntarkka laskeminen kuka tekee mitäkin ja kenen kuuluu tehdä mitäkin ei taida olla edes työelämässä sitä haluttua. Jos menet kysymään autonmyyjältä jotain ja hän vastaa ei kuulu mulle, se toinen vastaa ja se ei ole töissä tänään, taidat kävellä seuraavaan liikkeeseen? Ja sellainen autonmyyjä ei vamaan kovin kauaa töissä pysyisi? Suurin osa ihmisistä pitäisi noin tiukkaa töiden jakamista hieman jäykkänä mallina, toimii mieluumminkin "minä autan sinua, auta sinä minua"-tai "se tekee kumpi kerkeää"-periaatteella. Mutta hienoa jos teillä tuo toimii.
No itse olisinkin sellainen , joka auttaisi toista, mutta kun toinen ei tule vastaan vaan omaa juuri tuon kannan, että kenen on, se tekee, en varmaan edes saisi koskea miehen auton renkaisiin.
Miksi siis tekisin itsestäni orjan ja alkaisin korjata omien jälkieni lisäksi myös miehen jäljet, kun toisin päin se ei toimi. Jos minulta jää lautasia pöydälle, niin mies ei tasan niitä tiskaa. Ennen saatoin tiskata kummankin, mutta koska mies ei näe vastavuoroisuutta asiassa, niin pakko minunkin oli muuttaa tapojani. Mieluummin lähden harrastamaan kun tiskaan koko illan astioita, joissa olen käyttänyt itse yhden lautasen.
Koen tällä hetkellä meidän arjen paljon parempana, koska voin itsekin henkisesti paremmin. Minulle kotiäitiys ei ollut hyvä juttu. En vain kestänyt kun tuntui joka toinen päivä että seinät kaatuu päälle:( minulle ei mitenkään riittänyt päivän ajaksi ainoaksi virikkeeksi perhekerho tms. Olen liikunnallinen ja pidän huolta itsestäni. Minä olen nyt paljon iloisempi ja muutenkin oikein hyvä vaimo. Kotiäitinä en ollut. Sen takia tämä asia nyt vaivaakin. Eikö mieheni olekaan iloinen kun sai takaisin hymyilevän ihanan vaimon. Eikö hän halunnutkaan minulle hyvää? AP
Eli mies ei saisi AP sinusta tuntea mitään negatiivista tästä uudesta elämän muutoksesta, joka koskee häntäkin? Sinuna koittaisin vaikka kaksinkertaisen iltapalan yhteydessä vielä jutella, kuinka siitä huolimatta, vaikka sanot ettei sinua haittaa työssäkäyntini, niin olen ollut huomaavinani harmitusta olemuksessasi? Koen, että se johtuu työssäkäynnistäni ja siitä johtaneesta muutoksesta elämässäni. Olenko vääräässä? Sitten miehellä on mahdollisuus sanoa vielä kantansa. Jos sanoo, että ei johdu siitä, niin kysy onko joku muu vialla, koska aistit negatiivisia tunteita miehestään. Hänellähän voi olla töissä asioita, joita ei ole sinulle kertonut tms.
Kaikki ei aina ole sitä, miltä nainen kuvittelee sen itsestään selvästi olevan. Miehen pahantuulisuus ei johdu aina meistä. Miehen elämä ei pyöri vain meidän ympärillä. Niilläkin on omaa elämää, jossa voi olla muitakin murheita kuin vaimo ja koti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sitä ei tarvitse mitenkään erikseen perustella, että naisen kannattaa käydä töissä. Aikuinen ihminen haluaa töihin, sukupuolesta riippumatta. Ei se ole mikään perustelujen paikka, jos nainenkin haluaa työelämään. Eikä sitä tarvitse ymmärtää, jos mies ei tuota ymmärrä.
Aha. Eli laitetaan sitten eropaperit suoraan vetämään tai kyräillään loppuelämä? Ihminen yleensä joutuu pieneen shokkiin kun vallitseva olotila muuttuu. Ajatus oli pehmentää tätä miehen muutosahdostusta, koska siitä hyötyy koko perhe.
Sinä et ilmeisesti ole vielä elämäsi aikana kokenut rankkaa henkistä painetta tai todella suuria muutoksia, koska oletat ihmisen pystyvän kylmään analyyttiseen ajatteluun tilanteessa kuin tilanteessa.
Tässä oli kyse naisen töihinpaluusta, ei sen pitäisi aikuiselle olla mikään iso asia. Pienille lapsille se on iso juttu, aikuiselle miehelle pieni järjestelykysymys. Shokki se olisi ollut, jos nainen olisi yllättäen joutunut kuukausiksi sairaalaan.
Alue: Aihe vapaa
Näin se pitkälti on. Meillä on kuitenkin yhteiset rahat, ei tämä muuten olisi onnistunut. Suren kuitenkin sitä, että eläkekertymäni jää selkeästi pienemmäksi ja mietin usein miten se näkyy muutaman vuosikymmenen kuluttua elämässäni. Suren myös sitä että olen korkeasti koulutettu ja urani tyssäsi kokonaan näinä kotivuosina. Alallani on paljon kilpailua ja kotonaolovuodet heikentävät todella paljon asemaani työmarkkinoilla. Jos minulla olisi tyttäriä, en suosittelisi heille tätä ratkaisua.