Jäätiin vauvan kanssa yksin :|

alottaja1 kirjoitti:

Kiitos kovasti viesteistä! En ehdi jokaiseen vastamaan mutta noi viestit on tosi tärkeitä mulle. Ihana että viitsitte tsempata.

Hyvä idea laittaa kaveri-ilmoitus jonnekin :) Vähän epäilen kyllä että kukaan ottaisi yhteyttä. Olen yhteen fb ryhmään laittanut kaverinhakuilmoituksen ja sain vastauksiakin mutta tapaamiset sitten jäi ja vastaajat olivat vanhempia jolla jo isompia lapsia ja miehet. Haluaisin mielummin oman ikäistä seuraa tai että edes lapset saman ikäisiä. Tai tulee vaan surullisempi olo nähdä vanhempia ihmisiä joilla oikeat perheet ja koti ja onnellisia :(

Oltiin kesällä puistoissa paljon mutta ei sitä kontaktia muihin oikein saa. Oltiin imetystukitapaamisissakin mutta musta aina tuntuu kovin yksinäiseltä noissa kaikissa.

Luentoja en oikein voi aloittaa aikaisemmin kuin marraskuussa. Äiti toki voisi hoitaa vauvaa mutta ei mulla ole mitään minne mennä tai mitä tehdä ilman vauvaa.

Olen ollut töissä vanhainkodeissa enkä oikein innostu sinne menosta. Suurin osa vanhuksista ei nykyään ole kovin mukavaa tai ystävällistä seuraa ja mielen laittaa matalaksi muutenkin muistot töistä ja huonokuntoisista vanhuksista.

Mulla ei oikein ikinä ole ollut mitään hyvää kaveria. Kaikki jättää niinkuin ex myös :/ Tällähetkellä olo tuntuu niin voimattomalta. En ymmärrä miten ex hommasi vaan heti uuden ja unohti meidät. Miksei tykännyt meistä ja kaikki yhteinen oli vaan turhaa. Ihmiset on yleensä onnellisia kun saa lapsen mutta hän heitti meidät vaan pois kun roskan. En olisi ikinä voinut kuvitella että mulle kävisi näin ja että edes olisin koskaan lasta saanut ja nyt on näin. Tuntuu että kaikki ilo kadonnut elämästä enkä osaa nauttia ja iloita vauvastakaan :(

Käyn juttelemassa terapeutille mutta en ole huomannut siitä apua olevan. Lääkkeitäkin syön toista kuukautta mutta mieliala ei ole kohonnut.

Tuolla Kanalinrannassa on paljon hyväkuntoisiakin mummoja ja vaareja. He kokoontuvat ala-aulaan kahville ja juttelemaan keskenään. Vaikka ajatus tuntuukin sinusta vieraalta, kehottaisin kuitenkin harkitsemaan ja käymään vaikka ensin vain itse kahvittelemassa siellä. Näkisit millaista porukkaa siellä on. Monessa hoivakodissa toki on todella huonokuntoisia asukkaita, mutta ei kaikissa. Soita ja kysy vähän asiasta ja siitä mihin aikaan päivästä sinne kannattaisi piipahtaa ja ensin siis vain ihan kurkistamaan tilannetta. Jos ei miellytä, ei kannata sitten enää mennä, mutta jos tuntuu hyvältä niin mikä ettei.

Niin totta voisinhan siellä käydä. Mutta luulen että katsotaan oudosti vapaaehtoista vain muuten vaan juttelemaan menevää tyttöä ja vauvaa? Mua jotenkin ahdistaa vanhat ihmiset sillä sairaukset ja se että harmittelevat elämänsä olevan pian ohi, masentaa enkä tiedä mitä siihen sanoa.

Päivät on mennyt nyt taas aikalailla vaan yksin vauvan kanssa kun televisiokin hajosi. En tiedä olen jo niin turtunut tähän yksinoloon että en jaksa valittaa tai odottaa tai yrittää muutosta enää.

Oon ala-asteelta saakka kilpaillu ystävistä ja kaikki aina hylkää aina mutta sitä se on

Mieti ap sitä lapsen adoptioon antamista koska oikeasti jos masennuksesi jatkuu eikä sua saada kuntoon niin tuhoat sen lapsen.

Ap:n kannattaa miettiä, olisiko todella halunnut, että pienen tyttären pitää pelätä, milloin isä tulee kännissä kotiin, haukkuu ja hakkaa äidin? Se ei ole sen enempää naisen kuin lapsenkaan arvoista elämää.

Kannattaa lähteä kotoa ulos, kukaan ei tule kotoa hakemaan.

Vaikka nyt tuntuu tosi surkealta, sinulla on kuitenkin mitä odottaa, koulusi alkaa syksyllä ja

nyt keväällä/kesällä olet mahdollisimman paljon ulkona lapsesi kanssa.

Tsemppiä - asioilla on tapana järjestyä.