Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lähetin lapseni vuorokaudeksi pois
21.02.2016 |
Keskimmäinen lapdi, tyttö, kohta 3-vuotias.
Tällä hetkellä ihan mahdoton.
Saa ihan laatuaikaa yksin minun kanssa, saa sitä myös isänsä kanssa.
On vain jotenkin ylikierroksilla koko ajan, ei auta ulkoilu eikä uimahallissa käyminen eikä mitään.
Liian väsyneenä taas käy vielä enemmän ylikierroksilla.
Ei vain kuuntele mitään, esimerkiksi potkii veljeään, ja nauraa vain kuin käsketään lipeytamaan jolloin otetaan tilanteesta pois.
Tämä toistuu monta kertaa päivässä.
Hän tekee jotain mitä tietää vääräksi, ja nauraa kun torutaan. Nykyään menee vaan hermot niin totaalisesti kun ei saa nukkuakaan että sekä minä että mieheni huudamme liian herkästi.
Öisin hän herää huutamaan milloin mistäkin.
Palvelu ei pelaa öisin, yksin ei joudu olemaan mutta muuten huutoihin ei reagoida.
Aamulla on päässyt mun viereen, mutta esimerkiksi tänään alkoi sielläkin huuto että halusi toiselle puolelle ja mun olis pitänyt häntä nostaa.
Noustuamme soitin äidille ja pyysin hakemaan tyttöä sinne.
Miehellä oli tänään mrnoja enkä vain olis millään jaksanut koko päivän katsoa tytön touhuja, kun ei ole saanut nukkua kunnolla pitkään aikaan.
Toivottavasti heillä on hauskaa.
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oot kyllä kauhea.
Jeo, onneksi lapsi ei tiedä miten kauhea olen, hän tietää vain että pääsee viettämään aikaa mummun kanssa eikä tarvitse tapella huomiosta kenekään kanssa =)
Kantsii kyllä miettiä omaa toimintaansa - lapsi ei synny hirviönä. Ympäristö ratkaisee, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oot kyllä kauhea.
Jeo, onneksi lapsi ei tiedä miten kauhea olen, hän tietää vain että pääsee viettämään aikaa mummun kanssa eikä tarvitse tapella huomiosta kenekään kanssa =)
Ei toi tee susta kauheeta, kaikki tarttee omaa aikaa ja lepoa. Kauhean susta tekee se, että väsyt lapseen noin kovin, mut et hae ammattiapua. Ei lasta voi rankaista huonosta käytöksestä esim. sillä, että itkevää ei lohduteta. Ymmärrän joissain tilanteis toki, mut 3-vuotias on tosi pieni vielä. Käykää vaikka neuvolas, hankkikaa sen kautta tarvittava apu teille. Lapsi oireilee jostain ja toi tän hetkinen "hylkäyskäytäntö" aiheuttaa noidankehän. :( Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Kantsii kyllä miettiä omaa toimintaansa - lapsi ei synny hirviönä. Ympäristö ratkaisee, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Kuka on puhunut hirviöstä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset lapset on vaativampia kuin toiset, ei aina kasvatuksen vika tai huomion vähyyden tms. Hyvä että joskus joku muukin hoitaa, mukava äiti sinulla ap.
Se on se uhmaikä... Eipä taida auttaa kun rajat, rakkaus ja aika. Nyt nukut sitten ihan kunnolla! :) Jaksamisia <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oot kyllä kauhea.
Jeo, onneksi lapsi ei tiedä miten kauhea olen, hän tietää vain että pääsee viettämään aikaa mummun kanssa eikä tarvitse tapella huomiosta kenekään kanssa =)
Ei toi tee susta kauheeta, kaikki tarttee omaa aikaa ja lepoa. Kauhean susta tekee se, että väsyt lapseen noin kovin, mut et hae ammattiapua. Ei lasta voi rankaista huonosta käytöksestä esim. sillä, että itkevää ei lohduteta. Ymmärrän joissain tilanteis toki, mut 3-vuotias on tosi pieni vielä. Käykää vaikka neuvolas, hankkikaa sen kautta tarvittava apu teille. Lapsi oireilee jostain ja toi tän hetkinen "hylkäyskäytäntö" aiheuttaa noidankehän. :( Tsemppiä!
Mikä hylkäyskäytäntö?
Ei hän ole yöllä yksin, mieheni nukkuu patjalla sängyn vierellä lattialla, mutta ei totella yöllä laikkia oikkuja mitä lapsi keksii. Enkä kai missään sanonut että itkua ei lohduteta?
Ihan hyvä ratkaisu. Ja onneksi on mummi, jonka voi kutsua hätiin. Ei siis ollenkaan väärin, hyvä että tunnistat jaksamisen/sietämisen rajasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on se uhmaikä... Eipä taida auttaa kun rajat, rakkaus ja aika. Nyt nukut sitten ihan kunnolla! :) Jaksamisia <3
Joo, rajoja on mutta koetellaan päivittäin. Rakkautta myös, ja odotan vain että ajan myötä helpottaa =)
Mutta kai se on geeneissä, äitini sanoo aina että tyttö on niin tutun oloinen kun äitinsä kanssa sai "kärsiä" samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies nukkuu patjalla, että huomionkipeä kauhukakara pääsee sänkyyn? Ymmärsinkö oikein? Koska tuo ei ole oikein minun mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Mies nukkuu patjalla, että huomionkipeä kauhukakara pääsee sänkyyn? Ymmärsinkö oikein? Koska tuo ei ole oikein minun mielestä.
Kun tyttö nukkui meidän sängyssä, kukaan ei saanut nukuttua koska hän liikkuu unissaan niin paljon että tuli potkuja selkään ja leukaan ja mahaan ja niin, kaikkialle läpi yön.
Hän ja isoveljensä saivat sitten oman huoneen, nukkuvat kerrossängyssä.
Pitkään tehtiin niin että yöllä kun heräsi kävimme huoneessa silittämässä takaisin uneen, mutta tämä(kään) ei johtanut mihinkään. Hän heräsi hetken päästä uudelleen. Kukaan ei nukkunut.
Laitoimme sitten patjan lattialle, että nukuimme vuorotellen siinä miehen kanssa. Ajatuksena että tyttö oppisi että jos herää, niin joku on aina paikalla, ja lopulta ei olis enää se tarve herätä ja vaatia luokseen koska luilisi että siellä on aina joku.
Ei olla jääty heti illalla sinne nukkumaan, mutta sen jälkeen kun tyttö on ekan kerran herättänyt.
Aamuisin aikaisin hän hiipii sitten minun viereeni meidän sänkyyn, ja jos juuri silloin imetän niin en jätä vauvaa huutamaan viesääkseni tytön takaisin oman sänkyyn, vaan voin silitellä hetken aikaa jos hön jatkaisi unia vielä hetken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkautta rakkautta ja vielä kerran rakkautta.Ota itse rennommin ja vaikka likka viereen nukkumaan välillä niin saat itsekin nukuttua kunnolla.Kaikilla meillä 3 vuotiaiden vanhemmilla on ihan yhtä rankkaa..ne vaan on NIIN raskaita!!!Ne kasvaa ja kohta helpottaa..pois koneelta ja pois puhelimesta ja pois kaikki turha aikuisten touhu ja huomiota lapselle niin kyllä lähtee kulkemaan paremmin.
Tää on nyt tälläistä aikaa ja me vanhemmat ollaan siitä vastuussa-ei se lapsi!
Meillä kolme vee nukuu vielä aikuisten makkarissa meidän sängyn vieressä omsassa sängyssään.Jos ja kun poikkeli rupee yöllä äkisemään laitan vaan selälle käden ja jatkaa uniaan.On vielä niin kovin kovin pieni hei!Älkää tehkö samaa virhettä kuin me ja kuvitelko että tyttö on jotenkin iso vaikka jo itse touhuaakin..teitä harmittaa se myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies nukkuu patjalla, että huomionkipeä kauhukakara pääsee sänkyyn? Ymmärsinkö oikein? Koska tuo ei ole oikein minun mielestä.
Kun tyttö nukkui meidän sängyssä, kukaan ei saanut nukuttua koska hän liikkuu unissaan niin paljon että tuli potkuja selkään ja leukaan ja mahaan ja niin, kaikkialle läpi yön.
Hän ja isoveljensä saivat sitten oman huoneen, nukkuvat kerrossängyssä.
Pitkään tehtiin niin että yöllä kun heräsi kävimme huoneessa silittämässä takaisin uneen, mutta tämä(kään) ei johtanut mihinkään. Hän heräsi hetken päästä uudelleen. Kukaan ei nukkunut.
Laitoimme sitten patjan lattialle, että nukuimme vuorotellen siinä miehen kanssa. Ajatuksena että tyttö oppisi että jos herää, niin joku on aina paikalla, ja lopulta ei olis enää se tarve herätä ja vaatia luokseen koska luilisi että siellä on aina joku.
Ei olla jääty heti illalla sinne nukkumaan, mutta sen jälkeen kun tyttö on ekan kerran herättänyt.
Aamuisin aikaisin hän hiipii sitten minun viereeni meidän sänkyyn, ja jos juuri silloin imetän niin en jätä vauvaa huutamaan viesääkseni tytön takaisin oman sänkyyn, vaan voin silitellä hetken aikaa jos hön jatkaisi unia vielä hetken.
Kiitos vastauksesta! Näköjään hyvin väärin ymmärsin. Noin tuo kuulostaa hyvältä. Anteeksi kun olin heti tuomitsemassa. Vaikuttaa että olette ajattelevia ja hyviä vanhempia. Luulen, että tyttö on vain astetta haastavampi tapaus ja tilanteen korjaa täysin vasta aika ja kasvaminen, mutta minulla ei ole koulutusta varhaiskasvatukseen, joten ehkä jokin keino kokeilla voisi vielä olla. Käyttäkää mummon apua jatkossakin, kun hän kerran jaksaa ja tyttö on hyvällä tavalla erilainen täydessä huomion keilavalossa :) Sehän on vain jokaiselle hyvä hengähdystauko, toisille rauhaa ja toisille kaivattua huomiota. Tsemppiä :)
Ja jatkan vielä että meillä on yksi tyttö tuo pikkukakkonen ja vauvoja tullut hänenkin jälkeensä ja yhdestä opin että en voi tyttöä niin isona pitää kuin häntä pidin vaikka uusi vauva tulikin.Jos jätät tytön huomiotta ja huomioit häntä jotenkin väkisin vain..esim näillä uima reissuilla ja kuvittelet että se lapsi pärjää sillä huomiolla menet metsään ja pahasti..Se on vielä tosi pieni ja kaipaa huomiota ja vanhempiensa rakastavaa katsetta.
Älkää jättäkö pientä ihanaa tyttöänne huomiotta vaikka pieni sisarus siinä onkin.
Vanhempien täytyy vaan koittaa jaksaa huomata kaikki ja helpoimmin se käy kun nouset siitä koneelta tai laitat sen puhelimen pois ja olet sen lapsen kanssa...
Älä ajattele huomista--selviydy vain tästä päivästä..päivä kerrallaan.
Ja hymyä huuleen ja jaksamista..ei tää ole niin vakavaa!
Mutta muista--se on vielä pieni ja kaipaa sua!
Vierailija kirjoitti:
Rakkautta rakkautta ja vielä kerran rakkautta.Ota itse rennommin ja vaikka likka viereen nukkumaan välillä niin saat itsekin nukuttua kunnolla.Kaikilla meillä 3 vuotiaiden vanhemmilla on ihan yhtä rankkaa..ne vaan on NIIN raskaita!!!Ne kasvaa ja kohta helpottaa..pois koneelta ja pois puhelimesta ja pois kaikki turha aikuisten touhu ja huomiota lapselle niin kyllä lähtee kulkemaan paremmin.
Tää on nyt tälläistä aikaa ja me vanhemmat ollaan siitä vastuussa-ei se lapsi!
Esikoinen, joka on 5v, kaipaa myös äidin huomiota.
Keksimme sitten sellaisen hauskan jutun että perjantaisin nukutaan sohvalla kaikki (tai no, minä ja lapset). Ollaan sit nukuttu "väärinpäin" niin että sänky on 200cm leveä (ja mulle jää sitten vähän lyhyeksi...)
Mutta se kaksi metriä ei edes riitä. Minä ja vauva keskellä, enkä uskalla nukkua kun molemmat hyörii miten sattuu.
Potkivat ja kierivät ja nousevat istumaan ja rojahtavat takaisin makuulle mihin suuntaan tahansa.
Ja puhuvat unissaan.
Tiedän kyllä että ei olis kannattanut lisääntyä mieheni kanssa, olemme molemmat unissapuhujia ja -kävelijöitä joten ei kai voinut odottaakaan että yöt sujuisi rauhallisesti.....
Vierailija kirjoitti:
Ja jatkan vielä että meillä on yksi tyttö tuo pikkukakkonen ja vauvoja tullut hänenkin jälkeensä ja yhdestä opin että en voi tyttöä niin isona pitää kuin häntä pidin vaikka uusi vauva tulikin.Jos jätät tytön huomiotta ja huomioit häntä jotenkin väkisin vain..esim näillä uima reissuilla ja kuvittelet että se lapsi pärjää sillä huomiolla menet metsään ja pahasti..Se on vielä tosi pieni ja kaipaa huomiota ja vanhempiensa rakastavaa katsetta.
Älkää jättäkö pientä ihanaa tyttöänne huomiotta vaikka pieni sisarus siinä onkin.
Vanhempien täytyy vaan koittaa jaksaa huomata kaikki ja helpoimmin se käy kun nouset siitä koneelta tai laitat sen puhelimen pois ja olet sen lapsen kanssa...
Älä ajattele huomista--selviydy vain tästä päivästä..päivä kerrallaan.
Ja hymyä huuleen ja jaksamista..ei tää ole niin vakavaa!
Mutta muista--se on vielä pieni ja kaipaa sua!
Hän pääsee mun syliin aina kun voin ottaa.
Luemme paljon, laulamme yhdessä, usein vain ollaan ja löhöillään ja "piirrän" hänen selkään kuvioita ja koska tottakai vauva nyt vaatii paljon huomiota niin pyydän molempia "auttamaan" vauvan hoidossa ja kehun kun ovat niin loistavia isosisaruksia vauvalle.
Kerron myös paljon tarinoita heille millaisia vauvoja he olivat, ja katsotaan kuvia ja videopätkiä heidän vauvahetkistä.
Ehkä yritän jopa liikaa, mutta todella yritän että kaikki saisivat huomiota.
Mieheni ja esikoinen ovat nyt alkaneet viettää enemmän aikaa yhdessä kahdestaan, joten minulle jää vielä enemmän aikaa tytölle.
Vähän kyllä kauhistuttaa miten käy kun palaan töihin ja äitini tulee hoitamaan lapset päivisin.
Alue: Aihe vapaa
Huh, onpa täällä hiljaista....