Viimeisten 10 kilon laihdutusprojekti
Hei.
Olen laihtunut noin 20 kg viime vuoden puolella noin neljässä-viidessä kuukaudessa. Lähtöpainoni oli 88 kg, ja pituuteni on 164 cm. Jossain vaiheessa kyllästyin laihdutukseen, ja lopetin. Olen nyt ollut ilman laihdutteluja noin 3-4 kk, eikä mitään repsahdusta ole tapahtunut, vaan paino on pysynyt samana nämä kuukaudet.
Nyt olisi kuitenkin vielä kymmenen kiloa pudotettavana, ja olen taas henkisesti valmis jatkamaan laihdutusurakkaani. Laihdutusmenetelmänäni on ENED-dieetti, pyrin syömään alle 1000 kcal päivässä, optimaalisesti 700-800 kcal päivässä. Tuohon kalorimäärään syön mahdollisimman paljon proteiinia, jonkin verran rasvaa, ja paljon vihanneksia. Ei mitään makeita, paitsi satunnainen hedelmä. Huomautan, että teen istumatyötä, eikä minulle ole juuri mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa viikonloppuja lukuun ottamatta. Päästyäni tavoitepainooni on tarkoitukseni syödä n. 1500-1700 kcal/päivä loppuelämäni ajan hiilihydraatitietoisesti.
Aion tulla tänne päivittämään tilanteeni aina maanantaisin. Aloitin projektini nyt menneenä maanantaina, ja tavoitteenani on päästä tavoitepainooni yli 58 kg kesäkuun alkuun mennessä.
Lähteekö joku muu mukaan haasteeseen?
15.02. 67,8
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Pääseekö vielä mukaan?
Tietenkin! Mukaan vain. :)
Miki
PS. Vaa'alla kävin viimeksi viime viikolla. Paino täsmälleen sama, mikä oli helpotus. Niin kauan, kun ei tule plussaa niin olen tyytyväinen. Vielä en ole päässyt takaisin kuriin. Liikaa stressiä arjesta (raha, lapset yms). Toivon mukaan pian helpottaa, jotta saisi taas pyörät pyörimään miinuksien suuntaan.
4.5 100,4
,
,
,
22.2 86,2
29.2 81,9
7.3 81.0
.
4.4 82,4
11.4 80,2
Emma
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt viikkoa myöhemmin kolmosen maanantaipaino on 97,4 kiloa vaikka olen noudattanut Nutrilett-kuurin ohjeita tunnontarkasti eli ollut täysnutrauksella tyyliin viisi pussia plus sallitut kasvikset joka päivä.
Välillä huvittaa ihan tosissaan kun ihmiset kysyvät miksen laihduta! Jos näinkin tiukalla kuurilla tulokset ovat vaatimattomia niin suurempaa painonpudotusta saa odottaa pitkään. Jatkan kuuria siitä huolimatta. Lääkärin mukaan minulla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa.
Aika ihmeellistä kyllä ettei paino tipu! Missäköhän voisi olla vika :o En tiedä nutrauksesta mitään, joten en oikein voi antaa vinkkejäkään. Onkohan aineenvaihdunta hidastunut pienen kalorimäärän takia? Pitäisikö kalorit laittaa jonain päivänä vähän korkeammalle, jotta lähtisi taas käyntiin? Tsemppiä, varmasti ärsyttävää! Itsellä mennyt niin mukavan helposti, että hyvä tajuta, ettei se ole kaikille tällaista. -49
En viitsi katkaista ketoosia. Ketoosissahan ei ole laisinkaan näläntunnetta. Olen jatkanut sinnikkäästi nutraamista ja paino on noussut lukemiin 97,6 kiloa. Punnitsen ne sallitut kasviksetkin grammalleen vaa'alla eli en fuskaa.
Lääkäri otatti läjän verikokeita ja odottelen tuloksia.
Eipä ole lääkäri soitellut tuloksista kolmoselle. Päivän paino on 95,7 ja jatkan nutraamista koska en ole keksinyt mitään parempaakaan vaihtoehtoa.
Kolmosen maanantaipaino tänään 93,7 kiloa. Jatkan nutraamista.
Kolmosen tiistaipaino tänään 94,5 kiloa ja jatkan nutraamista.

Vaikka lihoit 800 grammaa eli melkein kilon?
15.02. 67,8
22.02. 66,5
29.02. 65,9
28.03. 64,9
04.04. 64,4
11.04. 64,6
25.04. 63,7
No, sainpa vihdoinkin painon taas vähän alaspäin. Nyt sitä ehkä jo ymmärtää, etten mitenkään voi päästä tavoitepainoon 58 kg kesäkuun alkuun mennessä, ellen ota erittäin järeitä keinoja käyttöön, eli ihan tyyliin paastoamista. 5,7 kg matkaa tavoitteeseen. Nyt alkaa kyllä tuntua siltä, etten luultavasti tule olemaan tuohon 58 kg tyytyväinen, vaan haluan luultavasti siitä vielä jonkin verran laihtua. Tuota alamahaa ja reittä kun edelleen löytyy... Toki kaksi raskauttakin ovat varmaan tehneet jotain tuhoa, mutta eiköhän tuosta taikinamahasta ole silti ihan mahdollista päästä eroon? Toivottavasti...
Älä paastoa koska menetät lihaskudosta. Lihaskudos polttaa energiaa kuusi kertaa enemmän kuin rasvakudos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt viikkoa myöhemmin kolmosen maanantaipaino on 97,4 kiloa vaikka olen noudattanut Nutrilett-kuurin ohjeita tunnontarkasti eli ollut täysnutrauksella tyyliin viisi pussia plus sallitut kasvikset joka päivä.
Välillä huvittaa ihan tosissaan kun ihmiset kysyvät miksen laihduta! Jos näinkin tiukalla kuurilla tulokset ovat vaatimattomia niin suurempaa painonpudotusta saa odottaa pitkään. Jatkan kuuria siitä huolimatta. Lääkärin mukaan minulla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa.
Aika ihmeellistä kyllä ettei paino tipu! Missäköhän voisi olla vika :o En tiedä nutrauksesta mitään, joten en oikein voi antaa vinkkejäkään. Onkohan aineenvaihdunta hidastunut pienen kalorimäärän takia? Pitäisikö kalorit laittaa jonain päivänä vähän korkeammalle, jotta lähtisi taas käyntiin? Tsemppiä, varmasti ärsyttävää! Itsellä mennyt niin mukavan helposti, että hyvä tajuta, ettei se ole kaikille tällaista. -49
En viitsi katkaista ketoosia. Ketoosissahan ei ole laisinkaan näläntunnetta. Olen jatkanut sinnikkäästi nutraamista ja paino on noussut lukemiin 97,6 kiloa. Punnitsen ne sallitut kasviksetkin grammalleen vaa'alla eli en fuskaa.
Lääkäri otatti läjän verikokeita ja odottelen tuloksia.
Eipä ole lääkäri soitellut tuloksista kolmoselle. Päivän paino on 95,7 ja jatkan nutraamista koska en ole keksinyt mitään parempaakaan vaihtoehtoa.
Kolmosen maanantaipaino tänään 93,7 kiloa. Jatkan nutraamista.
Kolmosen tiistaipaino tänään 94,5 kiloa ja jatkan nutraamista.
Kolmonen päivittää nyt painon 93,8 kg.
Järkyttävän hidas painonpudotusvauhti nutraajalla!
Korjaan:
15.02. 67,8
22.02. 66,5
29.02. 65,9
28.03. 64,9
04.04. 64,4
11.04. 64,6
25.04. 63,4
Punnitsin itseni tänä aamuna ennen vessassa käyntiä. Yleensä olen punninnut vessan jälkeen. Positiivinen yllätys oli, että paino onkin siis tänään 63,4 kg. Tavoitepainoon matkaa siis 5,4 kg. Yhteensä painoa laihdutuksen alusta on siis pudonnut lähes 25 kg.
Paastoamiseta: en kyllä siihen luultavasti ryhdykään. Tällä alle 1000 kcal-menetelmälläkin kun paino kuitenkin laskee suhteellisen nopeasti. Harmittaa vain vähän, etten pääse tavoitepainooni kesäkuun alkuun mennessä. Kesäkuun alun valitsin tavoiteajaksi siksi, että kesäkuussa 2015 aloitin projektin. Olisi ollut kiva, kun painon olisi saanut alas vuoden aikana. Mutta eihän sillä oikeasti mitään merkitystä ole, ihan vain symbolinen juttu.
AP
Ap: oletko ollut vuoden tuhannen kalorin dieetillä?
Vierailija kirjoitti:
Ap: oletko ollut vuoden tuhannen kalorin dieetillä?
En. Aloitin kesäkuussa -15, ja söin noin 1000 kcal/pv noin 4-5 kk:n ajan, mutta pidin siinä kuitenkin herkkupäivän kerran viikossa, ja välillä tuli muutenkin syötyä enemmän. Välillä taas söin n. 700 kcal/pv. Tuon 4-5 kk aikana lähti 20 kg painoa. Sen jälkeen oli muutaman kuukauden tauko koko laihdutusprojektista, jolloin söin melko vapaasti mitä huvitti, mutta paino ei kuitenkaan noussut. Nyt helmikuussa aloitin uudelleen, ja tosi usein on mennyt kalorit yli. MUTTA! Nyt tänään aloitin taas tiukemmalla linjalla. Pyrin pääsemään 58 kiloon kesäkuun alkuun mennessä! Vaikeaa tulee olemaan, ja on hyvinkin todennäköistä, etten onnistu, mutta nyt on kunnon tsemppi päällä.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt viikkoa myöhemmin kolmosen maanantaipaino on 97,4 kiloa vaikka olen noudattanut Nutrilett-kuurin ohjeita tunnontarkasti eli ollut täysnutrauksella tyyliin viisi pussia plus sallitut kasvikset joka päivä.
Välillä huvittaa ihan tosissaan kun ihmiset kysyvät miksen laihduta! Jos näinkin tiukalla kuurilla tulokset ovat vaatimattomia niin suurempaa painonpudotusta saa odottaa pitkään. Jatkan kuuria siitä huolimatta. Lääkärin mukaan minulla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa.
Aika ihmeellistä kyllä ettei paino tipu! Missäköhän voisi olla vika :o En tiedä nutrauksesta mitään, joten en oikein voi antaa vinkkejäkään. Onkohan aineenvaihdunta hidastunut pienen kalorimäärän takia? Pitäisikö kalorit laittaa jonain päivänä vähän korkeammalle, jotta lähtisi taas käyntiin? Tsemppiä, varmasti ärsyttävää! Itsellä mennyt niin mukavan helposti, että hyvä tajuta, ettei se ole kaikille tällaista. -49
En viitsi katkaista ketoosia. Ketoosissahan ei ole laisinkaan näläntunnetta. Olen jatkanut sinnikkäästi nutraamista ja paino on noussut lukemiin 97,6 kiloa. Punnitsen ne sallitut kasviksetkin grammalleen vaa'alla eli en fuskaa.
Lääkäri otatti läjän verikokeita ja odottelen tuloksia.
Eipä ole lääkäri soitellut tuloksista kolmoselle. Päivän paino on 95,7 ja jatkan nutraamista koska en ole keksinyt mitään parempaakaan vaihtoehtoa.
Kolmosen maanantaipaino tänään 93,7 kiloa. Jatkan nutraamista.
Kolmosen tiistaipaino tänään 94,5 kiloa ja jatkan nutraamista.
Kolmonen päivittää nyt painon 93,8 kg.
Kolmonen siirtyi vappuna nutreista 1200 kilokalorin dieetille ja ketoosi on ohi. Päivän paino on 93,7 kg.
Juhlivatko muut vieläkin vappua ;) ? T. Kolmonen
P.S. Älkää jättäkö minua yksin laihduttamaan. Porukalla on hauskempaa laihduttaa.
Huomenna aloitan taas kolmen viikon Nutrilett-kuurin, tavoitteena 75 kilon alitus. Paino on nyt noin 81 kiloa. 4. päivä tuli vuosi kuuria täyteen, lähtöpaino silloin 100,8.
Emma
Vierailija kirjoitti:
Huomenna aloitan taas kolmen viikon Nutrilett-kuurin, tavoitteena 75 kilon alitus. Paino on nyt noin 81 kiloa. 4. päivä tuli vuosi kuuria täyteen, lähtöpaino silloin 100,8.
Emma
Kuinka usein uusit nutrikuurin? Luin jostain, että kuurin välillä pitäisi pitää puoli vuotta väliä jotta keho ehtisi toipua koettelemuksesta. Liekö urbaanilegendaa?

Kolmonen pitää kiinni saavutetuista linjoista ja ajaa alas nutrikuuria. Paino on siis 93,7 kiloa tänäänkin.
Jos painoni ei nouse eikä laske tuhannella kalorilla päivässä niin sittenhän juuri se tuhat kaloria onkin se peruskulutukseni (?). Olen tosiaankin aiemmin vain lihonut 1500 kalorin dieeteillä.
Kolmonen lisää vielä että tällä viikolla korvaan kaksi Nutrilettia 300 kalorin aterialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenna aloitan taas kolmen viikon Nutrilett-kuurin, tavoitteena 75 kilon alitus. Paino on nyt noin 81 kiloa. 4. päivä tuli vuosi kuuria täyteen, lähtöpaino silloin 100,8.
Emma
Kuinka usein uusit nutrikuurin? Luin jostain, että kuurin välillä pitäisi pitää puoli vuotta väliä jotta keho ehtisi toipua koettelemuksesta. Liekö urbaanilegendaa?
Vuoden aikana olen ollut 4 kertaa täysnutrauksella noin 2-3 viikkoa kerrallaan. Tuosta puolen vuoden tauosta en ole kuullut aiemmin. Kuurien välit olen opetellut sellaista ruokavaliota jotta paino ei lähde nousuun. Minulla on normaalilla hiilihydraatteja sisältävällä ruokavaliolla 2-3 kiloa turvotusta joten paino tippuu nopeasti Nutrilett-kuurilla. Tänään aamupaino oli 81.4.
Emma
Ihmisellä paino vaihtelee jo pelkän suolistossa olevan ulostemassankin vuoksi. Kaikilla suoli ei toimi kellontarkkuudella ja sen vuoksi kerran viikossa punnitseminen ei ole hyvä idea. Myös kuukautiskierron eri vaiheissa voi olla välillä turvotusta. Se ei ole läskiä. Kannattaa ennemminkin laskea kuukauden keskiarvo päivittäisistä punnituksista.