Wanhojen tansseista tullut missikisat lukiotytöille
Ilta-Sanomat etsii kauneimpia pukuja uutisessaan. Mistä lähtien tapahtumasta on tullut missikisat? Asut muuttunut iltapuvuiksi ja käytetään jopa 800e.
Kommentit (261)
Vierailija kirjoitti:
Vanhojentanssit menee vuosi vuodelta aina vain pahemmaksi kilpailuksi ja törsäilyksi.
Huvittaa kuinka likat valehtelee silmät kirkkaina, että tanssiaispukua tullaan kåyttämään uudestaan jossain muissa juhlissa, joten ei sen hinta niin kirpaise. Ja katin kontit: pukua ei toista kertaa käytetä, on ne niin leimallisesti vanhojentanssipukuja.
Kävitkö tänä vuonna katsomassa niitä? Aika moni on enemmän iltapuku kuin tanssiaispuku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka vuosi sama ulina.
Aina se on sitä ollut enemmän tai vähemmän. Niin kuin kaikki tilaisuudet joihin osallistuu paljon naisia.Ei todellakaan ole aina ollut. Itse vietin vanhojen päivää 1970-luvulla. Silloin vanhat todellakin pukeutuivat vanhuksiksi: vaatteet lainattiin omilta mummoilta tai vaareilta tai kaivettiin esiin vinttien kätköistä. Itse tanssin isoäitini muinoisessa lottapuvussa, ja tanssiparillani oli flanellipaita ja vaarinsa pussihousut. Meikkauksessa tai kampaamossa ei tosiaan käyty, ei tullut mieleenkään.
Nykyään se idea on kadonnut kokonaan, ei ollenkaan muisteta, mitä vanhojen päivä tarkoittaa (ollaan siis koulun vanhimpia, raihnaisia vanhuksia).
80-luvulla oli vielä samanlaista ja oli hauskaa, kun vanhat olivat ja käyttäytyivät kuin vanhat ja arvokkaat herrat ja neidit :)
Omat vanhojentanssit tanssin v.86.
Juhlat oli upeat ja vaatteet oli tuttujen ja sukulaisten vinteistä ym. osa tehnyt itse ja kaikenlaisia vanhanaikaisia asuja oli joukossa, mikä oli varsin piristävää. Nykyään tytöt näyttävät toistensa kopioilta.
Sääli kun hienon perinteen tarkoitus on unohdettu ja juhla muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vanhojentanssit menee vuosi vuodelta aina vain pahemmaksi kilpailuksi ja törsäilyksi.
Huvittaa kuinka likat valehtelee silmät kirkkaina, että tanssiaispukua tullaan kåyttämään uudestaan jossain muissa juhlissa, joten ei sen hinta niin kirpaise. Ja katin kontit: pukua ei toista kertaa käytetä, on ne niin leimallisesti vanhojentanssipukuja.
Höpöhöpö, aivan tavallisia juhlapukuja ne näyttävät olevan. Käyvät aivan hyvin vaikkapa RUK:n tanssiaisiin. Ja on muuten hyvä, jos niihin juhliin pääsevät neitokaiset ovat osallistuneet jo vanhojen tanssiaisiin.
1988 oli oma vanhojen päivä. Vuokrasin puvun teatterista(en katsonut tarpeelliseksi ostaa omaksi) kävin meikissä ja kampaajalla, kuten muutkin tytöt.
Limusiinikin vuokrattiin kymmenen tyypin kesken.
Että mikä on muuttunut?
En tajua mitä hohtoa vanhojentansseissa on. Jätin omani muutama vuosi sitten väliin kun ei kiinnostanut, enkä ollut ainoa. Pari kaveria ja sukulaista koitti mairitella menemään mutta en mennyt. En pidä tanssimisesta, niistä hirveistä prinsessamekoista tai niistä yliampuvista kampauksista. Miksi olisin osallistunut harjoittelemaan jotain jota vihaan yhden lukujakson ajaksi jotta voin pukeutua rumaan, epämukavaan mekkoon? Kuin koululiikuntaa, mutta nöyryyttävämpää.
Jälkikäteen ajatellen hyvä päätös, tuosta päivästä koituu enemmän stressiä kuin iloa.
Itse tanssin vuosi sitten wanhat ja selvisin yllättävänkin pienellä budjetilla. Korut löytyivät valmiiksi kotoa ja tiaraa lainattiin äidin kaverikta. Hiukset laitatin hiuspuolen ammattiopistolla, jolloin 3 vuosikurssin opiskelija väsäsi hiukseni n. 10eurolla juhlakuntoon, eikä jäljestekään osannut sanoa oliko kyseessä ammattilainen vei ei. Itse mekon vannehameineen tilasin Kiinasta, jollon hintaa rahtejen ja tullien jälkeen tuli vähän päälle 100e, eikä laadussa ollut valittamista. Pointtina tässä on se, että päivään saa palamaan rahaa niin paljon kuin itse vain haluaa, mutta halvallakin pääsee :)
Näin ennen
Minusta tässä on kyse jostain samasta kuin siitä miten somessa ja mediassa keskustellaan naisten ulkonäöstä. Siitä miten naisten tulee haluta tiettyjä asioita, jos eivät halua, ovat "outoja".
Vierailija kirjoitti:
Näin ennen
Tuo perinne saisi tehdä comebackin. Limusiinihienostelijat voisivat sitten teettää monen tonnin rokokoopukuja joissa tissivako pääsee oikeuksiinsa, vaatimattomammat tyypit voisivat kasata vintage-asunsa halvalla kirppikseltä, ja kaikki sopisivat yhtä lailla joukkoon, kun pointtina ei ole mikään amerikkalainen "prom" vaan pukeutua vanhanaikaisesti.
Musta ei oikeasti ole välttämättä edes niin paha. Ymmärrän, että kaikilla ei ole varaa, mutta kyllä tyttären lukiokoulutus täällä Suomessa on tullut niin paljon halvemmaksi kuin esikoisen oma tuli ulkomailla asuessamme. Nykyään lähinnä kauhulla muistelen kauhulla niitä maksuja, joten oikein kiltisti pulitin muutaman satkun kuopuksen Wanhoista ja risteilystä.
En maksaisi äitinä moisia turhuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Näin ennen
Huomaatko: suurin osa on juhlapuvuissa ja kuvat olivat 1950- ja 60-luvuilta siis siltä ajalta, jolloin meneillään oli 40-luvulta alkanut tapa. Varsinaisen perinteen mukaan (sen 1900-luvun alkupuolella alkaneen) pukeudutaan vanhojenpäivänä juhlapukuun, ei välttämättä vanhaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ihan järkkyä, imetti visiin vaikutteita jenkkien prom-juhlista. Ei todellakaan kelpaa enää kummin kaimalta lainatut mekot, pitää olla teetetty tai vähintään jostain erikoisliikkeestä ostettu monen sadan kolttu. Tietysti myös meikit ja hiuksetkin kuin morsiamella.
Promhan se siellä taustalla on ollut jo pitkään. Nyt vuokraillaan jo limusiineja ja ollaan kuin tytöt ja pojat isossa maailmassa, jossa tytöt ja pojat yrittävät olla kuin isossa maailmassa.
Mutta Suomen oloissa onnistuvat vain näyttämään säälittäviltä Amerikan-kopioilta. Tyttöparat.
Vierailija kirjoitti:
1988 oli oma vanhojen päivä. Vuokrasin puvun teatterista(en katsonut tarpeelliseksi ostaa omaksi) kävin meikissä ja kampaajalla, kuten muutkin tytöt.
Limusiinikin vuokrattiin kymmenen tyypin kesken.Että mikä on muuttunut?
Neljässä vuodessa näköjään paljon. Minulla oli vanhojen päivä vuonna 1984. Minulla oli päälläni äidinäidin kauhtunut mekko n. vuodelta 1944 (mummu oli minua 75 vuotta vanhempi) ja päässäni äidin siniharmaa villainen huivi n. vuodelta 1968. Kaikki muut tytöt olivat pukeutuneet vähän samaan tapaan. Ehkä sinä asuit suuressa kaupungissa, joidenlaisissa yleensäkin lukiolaiset ovat aina hienostelleet? Minä asuin pienessä kaupungissa lounaisrannikolla ja meillä oli pieni, mukava lukio eikä hienostelusta tietoakaan.
Tanssin wanhat kolme vuotta sitten, mekkoon meni muokkauksien kanssa vähän vajaa 200e koska olin vähän turhan myöhään liikkeellä ja kampaamoon n. 50e. Meikkasin itse, kengät oli valmiina ja ravintolaan en mennyt. Halvemmallakin olisi päässyt.
Mulle on ihan sama miten paljon muut siihen pistää rahaa tai osallistuuko ollenkaan :D Jos on varaa niin tuhlatkoon vaikka kaksi tonnia. Kallis mekko/kampaus/meikki ei aina oo hieno ja halpakaan ei yleensä ole rumaa.
Vierailija kirjoitti:
pulutossu kirjoitti:
Mielestäni häidenkään ei tulisi olla mikään prinsessapäivä. Vanhojentanssit ovat toki menettäneet merkityksensä vuosia sitten, mutta on niitä kiva katsoa niiden pukujen takia, parasta viihdettä on silti seurata kun nuoret naama näkkärillä, katse lattiassa ja olkaimetonta mekkoa ylemmäs nostellen tanssivat jotain cicapota haudanvakavina. Voi kun ammattikouluihinkin tulisi jotain vastaavaa perinnetapahtumaa, lukiolaisille on penkkarit, abiristeilyt ja vanhojentanssit, amiksilla ei mitään.
Viikset?
Corolla?
Haalarit?
Finnejä?o
Paskaset kädet ja rasvanen tukka?
Eks noi oo just se syy miks amikseen mennään?
Ihailtavaa yrittämistä mutta nyt osuit väärään. Minä opiskelen viittomakielen ohjaajaksi, eikä meillä suinkaan ole viiksiä koska olemme kaikki naisia, paskaiset kädet ja haalarit puuttuvat myös, finnejä toki voi olla joillakin ja toisinaan myönnän hiusteni olevan rasvaiset, mutta eiköhän näitä lukiolaisilla enemmän näy kun ikähaarukka on melkoisesti nuorempi kuin mitä meillä täällä ammattiopistolla. Niin ja minä hain tänne siksi että saisin ammattiosaamisen, mutta sen lisäksi olisi mukavaa kehittää jotain kaikkia ammattioppilaitoksia yhdistävä tapahtuma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ihan järkkyä, imetti visiin vaikutteita jenkkien prom-juhlista. Ei todellakaan kelpaa enää kummin kaimalta lainatut mekot, pitää olla teetetty tai vähintään jostain erikoisliikkeestä ostettu monen sadan kolttu. Tietysti myös meikit ja hiuksetkin kuin morsiamella.
Promhan se siellä taustalla on ollut jo pitkään. Nyt vuokraillaan jo limusiineja ja ollaan kuin tytöt ja pojat isossa maailmassa, jossa tytöt ja pojat yrittävät olla kuin isossa maailmassa.
Mutta Suomen oloissa onnistuvat vain näyttämään säälittäviltä Amerikan-kopioilta. Tyttöparat.
Minusta kyllä eivät näytä kopioilta ollenkaan, ja onnistuvat kyllä täydellisesti laittamaan itsensä. Silti ikävää, että homma on mennyt niin kalliiksi, ettei kaikilla ole varaa tuohon juhlaan.
Minä ainakin olen aika järkyttynyt tästä nykymenosta.
Parempi et olisi et nykyaikana pidettäisiin sukupuolineutraalit juhlat
Ällöttävää kun siellä miehet kumminkin kyyläävät pyntättyjä tyttöjä
Kuinkahan monen palstalaisen työpaikka olisi vaarassa, jos hyvätuloiset alkaisivat kuluttaa vain saman verran kuin pienituloiset?
Mitä hittoa? :D ihan kuin naimisiin mentäessä.