Onko se imetys nyt niin tärkeää ensimmäisten elinpäivien jälkeen?

Meille ainakin lastenlääkäri sanoi, että ne ensimmäiset maitotipat ovat tärkeimpiä (siis ne jotka tulevat ennen kuin maito on edes kunnolla noussut).

Ei imetys ole mikään äitiyden mitta .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prosessoitu tuote vs. Aito tuote täysin tuoreena, kuten on tarkoitettu?

Kyllä luonto on loppuviimein aina ihmistä viisaampi.

Muuten samaa mieltä muuten ja tottakai äidinmaito on lähtökohtaisesti parempi, mutta tuo "luonto" -perustelu on kyllä yksinkertaisesti typerä. Luonto on niinkin julma että se tappaa lajeja sukupuuttoon, ei tarvitse mennä kauas taaksepäin kun suomalainen äiti- ja lapsikuolleisuuskin oli aivan jotain muuta kuin nykypäivänä. Niin sen on luonto suunnitellut.

Luonto on julma, me ihmiset olimme sen sijaan viisaampia. Olemme oppineet huijaamaan luontoa silloin kun se on tarpeellista; lapsi joka ei mahdu syntymään alateitse keisarileikataan, lapsi jonka äiti kykene ruokkimaan häntä rintamaidolla saa toisenlaista ravintoa jne. Väärin sanoa että luonto olisi se viisaampi, kyllä se ihminen on nimenomaan viisaampi. Meni jo vähän ohi aiheen, mutta kuitenkin. 

Ja tuo huijaus on epäonnistunut koska keisarinleikkausteen myötä emme altistu normaalille/terveelle mikrobimäärälle joka alatiesynnytyksessä tulee. Lisäksi rintamaidon IgA ja TN-alfa tajutaan vasta nyt kuinka tärkeitä ne yhdistettynä sopivaan mikrobialtistukseen vauvana- ja taaperoikäisenä ovat. Niin immuunipuolustuksen auttajina  kuin autoimmuunisairauksien estäjinä. 

Mutta jaa toki kaikkia virheellisiä käsityksiä täällä avoimesti, joita olet ilmeisesti valikoiden lukenut. 

Logiikkasi on kyllä vähintään mielenkiintoinen tai sitten et sisäistänyt lukemaasi.

Ihminen huijaa luontoa silloin kun se on ihmiselle eduksi niin kuin sanoin. Äiti jolla on liian ahdas lantio, josta syntyvä lapsi ei mahdu, kuolee ilman keisarinleikkausta niin kuin kuolee lapsikin. Mutta toki, normaali alatiesynnytyksen kautta tuleva mikrobialtistus on tärkeämpi kuin vaikkapa hengissä säilyminen? Luontohan on suunnitellut että äiti synnyttää aina alakautta, vaikka siinä kuolisi sekä äiti että lapsi. Siinä ei paljon (ainakaan sen yksilön kohdalla) lohduta hienot mikrobialtistukset jos luonnon suunnitelema syntymä johtaa kuolemaan. Sama äidinmaito esimerkissäni. Kun luonto epäonnistuu ja äidiltä ei tule äidinmaitoa, niin ihminen ei jää toimettomaksi vaan on kehittänyt vaihtoehdon: antaa lapselle toisenlaista ravintoa, sen äidinmaidon korviketta, eikä näännytä lasta joka myös johtaisi kuolemaan. 

Mikä noissa väittämässä on siis virheellistä, kerro toki. Väitän edelleen että ihminen on luontoa viisaampi, koska se on oppinut kiertämään luontoa silloin kun se on järkevää. 

Jankutat samaa. Pointtini on, että luonnon huijaaminen ei onnistu koska tilastollisesti nuo huijauskeinot lisäävät lapsen todennäköisyyttä saada eri autoimmuunisairauksia ja allergioita.  Ja sitten niitä lääkitään roppakaupalla... No, ei siinä mitään. Sen vuoksi luonto on viisaampi.

Esimerkkejä löytyy paljon, eikä rajoitu vain synnytykseen tai imetykseen. Imetys ja synnytys vain sattuu aina nostamaan tunteet pintaan, eikä silloin tunnu tutkimuksiin perustuvilla faktoilla olevan yhtään merkitystä.

Nojaa, onhan lapselle varmaan parempi syntyä keisarinleikkauksella ja elää sen kanssa, että hänellä saattaa olla hieman kasvanut riski joihinkin sairauksiin kuin kuolla synnytyksessä.

t. autoimmuunitautia sairastava, jota on imetetty yli 1-vuotiaaksi, eikä edes mitään sukurasitetta kyseiselle taudille

Eikö täällä ole ketään muuta, jonka mielestä imetys olisi ollut kauheaa? Imetittekö silti hammasta purren, edes osittain? Alan taas epäillä, että minusta ei ole niin hyväksi äidiksi...

ap

Vierailija kirjoitti:

Eikö täällä ole ketään muuta, jonka mielestä imetys olisi ollut kauheaa? Imetittekö silti hammasta purren, edes osittain? Alan taas epäillä, että minusta ei ole niin hyväksi äidiksi...

ap

Hammasta purren täysimetin ekat kolme kuukautta, oli imuote ja asento-ongelmia. Sitten kaikki helpotti ja kaksi vuotiaaksi asti imetin

Imetyksestä on hyötyä ensimmäistenkin elinpäivien jälkeen verrattuna korvikkeeseen, ja usein imetys on kaikkein tarkoituksenmukaisin ja vaivattomin vauvan ruokintatapa. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Hormonihuuruisilla hysteerikoilla on kuitenkin taipumusta liioitella tuon imetyksen merkitystä verrattuna vauvan loppuelämän ruokavalioon. Rintamaito on terveellisempää kuin korvike, luomutomaatti on terveellisempää kuin tavallinen tomaatti, bataatti on terveellisempää kuin peruna, ruokosokeri on terveellisempää kuin tavallinen sokeri jne. Jos kokonaisuus on kunnossa, eivät nuo vähemmän terveelliset vaihtoehdot kenenkään terveyttä romahduta. Vauvan loppuelämän terveys on niin monen eri tekijän summa, ja vanhempien kannattaa pyrkiä löytämään hyvä tasapaino. Jokainenhan tietää, että vauvan terveydelle on esim. haitallisempaa elää kaupungissa saasteiden keskellä kuin maalla, mutta harva silti heittää kirvestä kaivoon ja julistautuu paskaksi äidiksi, vaikka ei olisi halua muuttaa. 

Jos imetys onnistuu kätevästi, tai äidillä on mahdollisuus siihen paneutua ja käyttää aikaa, niin hieno juttu. Vähän niin kuin on kiva, jos jollain äidillä on aikaa leipoa itse lisäaineetonta leipää lapsilleen. Mutta on todella typerää esimerkiksi maata marttyyrina kaiken päivää väkisin imettämässä kuopusta, jos imetys ei ota suosiolla onnistuakseen, jotta ei vaan leimautuisi laiskaksi äidiksi, jos on vaikkapa vanhempia lapsia, joiden hoitaminen jää tällöin kuukausiksi retuperälle. Kannattaa optimoida ja punnita eri vaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja. Kaikissa asioissa ei kannata oikaista, mutta jokainen äiti tuntee itse perheensä ja tietää parhaiten, mitkä asiat kuluttavat suhteettomasti voimavaroja saatavaan hyötyyn verrattuna, ja milloin vauvan hoito ja kasvatus on kokonaisuutena laadukasta. 

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, onhan lapselle varmaan parempi syntyä keisarinleikkauksella ja elää sen kanssa, että hänellä saattaa olla hieman kasvanut riski joihinkin sairauksiin kuin kuolla synnytyksessä.

t. autoimmuunitautia sairastava, jota on imetetty yli 1-vuotiaaksi, eikä edes mitään sukurasitetta kyseiselle taudille

Tottakai :) Ja onhan niitä itse asiassa "huijauskeinoja" olemassa jotka pyrkivät jäljittelemään  alatiesynnytyksen mikrobikantaa. Pyrin vain kertomaan faktat faktoina. Alatiesynnytys nopeuttaa myös äidin palautumista synnytyksestä. Lisäksi tuo mikrobialtistus tarkoittaa muutenkin sitä ettei elettäisi ylisteriilissä ympäristössä. Esim. maaseutuympäristö eläimineen on hyvää altistumista. Ja nykyään myös siedätetään ihmisiä pois esim. heinäallergiasta. Ei siis lisätä lääkekuormaa..

Tuo ei paljon lohduttanut, että tätä voisi kestää kuukauden (!) saati useamman. Tosin minua ahdisti ajatus imetyksestä jo ennen vauvan syntymää ja tosiaan ajattelin, etten imettäisi ollenkaan. Vaikka eipä omalla imetystahdillani maito varmaan riitä viikkoa paria kauempaa, jos sitäkään.

ap

ainahan se rintamaito ois parasta, mutta kenenkään ei oo pakko imettää. korvikkeillakin kasvaa terveitä lapsia. pääasia että huolehtii ja rakastaa, itse imettänyt yhden, toinen pullolapsi. molemmilla yhtä vähän korvatulehduksia jne tähän mennessä

Minäkin olin miettinyt jo ennen synnytystä, etten halua imettää. Ajattelin sitten kuitenkin, että ehkä ensimaito on niin terveellistä, että sitä kannattaa antaa. Aion siis koettaa imettää synnytyksen jälkeen, jolloin ensimaitoa olisi todennäköisesti tullut, mutta maito ei kuitenkaan olisi heti noussut, joten imetyksen olisi voinut helposti lopettaa. Vauva ei vaan suostunut imemään, vaikka täysaikainen ja terve olikin, joten alusta asti menimme pelkällä korvikkeella. Ja näin anonyymisti myönnän, että olin vain tyytyväinen, kun imetys ei onnistunut.

Summa summarum. Imettäminen on tärkeintä äidille, ei niinkään sille lapselle. Äiti on surkea jos ei suorita ja näe paljon vaivaa lapsensa eteen. Äiti ei rakasta lastaan jos ei tee asiat vaikeimman kautta. Tässä äitiyden pakonomaisessa suorittamisessa jää joskus lapsen todelliset tarpeet toissijaiseksi. Näin olen lähipiirissäni pistänyt merkille.

Vierailija kirjoitti:

Summa summarum. Imettäminen on tärkeintä äidille, ei niinkään sille lapselle. Äiti on surkea jos ei suorita ja näe paljon vaivaa lapsensa eteen. Äiti ei rakasta lastaan jos ei tee asiat vaikeimman kautta. Tässä äitiyden pakonomaisessa suorittamisessa jää joskus lapsen todelliset tarpeet toissijaiseksi. Näin olen lähipiirissäni pistänyt merkille.

Kyllä ruoka ja hellyys ovat varmaan vauvalle toissijaisia tarpeita, jos olet näin pistänyt merkille...

Vierailija kirjoitti:

Eikö täällä ole ketään muuta, jonka mielestä imetys olisi ollut kauheaa? Imetittekö silti hammasta purren, edes osittain? Alan taas epäillä, että minusta ei ole niin hyväksi äidiksi...

ap

Imetys oli suorastaan oksettavaa, en tykännyt yhtään, mutta kuitenkin yritin parhaani alussa. Mutta aloin antamaan korviketta, kun en enää jaksanut herätä öisin tunnin välein tunniksi imettämään ja silti lapsi ei saanut maitoa tarpeeksi. Itki ja itki vain.

Epäonnistumisen ja syyllisyyden tunne oli kauheaa, kun tajusin ettei minusta ole imettäjäksi ja ensimmäisen korvikkeen ns. luvan kanssa kävin ostamassa. Mutta sen eron lapsen olossa ja voinnissa näkikin jo lähes samantien, kun sai massunsa täyteen korviketta, lapsi oli n. 1,5kk tuolloin.

Neuvolassa onneksi ei kritisoitu päätöstäni lopettaa imetys, vaan heidän mielestään oli parempi, että kaikki voivat hyvin ja saavat nukkua myös yöllä paremmin.

Tästä on nyt n. 20 vuotta aikaa ja lapsi on terve, ei allergioita, ei "muotidiagnooseja", järkeä löytyy ja kaikki on ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Mulla on kolme lasta, joista yksikään ei ole saanut koskaan rintamaitoa. Ihan ovat hyvin pärjänneet, kaikilla keskiarvo yli 9 koulussa ja kaksi urheilee suomenmestaruustasolla.

Niin, mitenköhän korkealle he olisivatkaan päässeet rintamaidolla?

Niinpä, sanopa se. Kukaan ei tarjoutunut luovuttajaksi, vaikka lähipiirissä imettäviä äitejä olikin. Itse olin tyytyväinen, että rintasyövän jälkeen pystyin ylipäänsä vielä kolme lasta saamaan.

Hieno homma ja hyvä, että selvisit syövästä.

On kuitenkin olemassa äitejä, jotka itse valitsevat jaksavatko/haluavatko imettää. Eri asia on he, jotka eivät pysty imettämään. Usein kovassa äänessä ovat ne äidit, jotka eivät ole syystä tai toisesta imettämään ja syyllistyvät. Vaikka ymmärtävät todellisuuden, he silti tulevat jankkaamaan ja selittelemään omia vaikeuksiaan. Kukaan ei halua syyllistää heitä.

Kyse on tulevaisuuden vauvoista ja niistä valinnoista mihin vielä voi vaikuttaa. Ja ennenkaikkea kyse on valistuksesta. Jos ap kysyy onko se niin tärkeää, niin tottakai tietoa saa antaa. Imetys on tärkeää; se on parasta ravintoa vauvalle, oikeaa superfoodia. Mutta jos sinulla on ollut syöpä tai rintasi on tubulaariset tai maitoa ei vain kertakaikkisesti tule, niin se on ihan eri asia, kuin se ettei vaan huvita tai halua imettää. Tai jopa, ettei tiedä kuinka tärkeää imetys olisi, kuten ap:n aloitus osoittaa.

Itse näkisin imetyksen hyödyt kehitysmaissa sen verran vähäisiksi, että jos imetys tuntuu ahdistavalta, haittaa suhdetta vauvaan tms niin pitäisin haittoja siinä tapauksessa kutakuinkin yhtä suurina kuin hyötyjä.

Äh ajatuskatko eli kun emme elä kehitysmaassa, niin näen haitat aika vähäisiksi (kehitysmaissa edut ovat tietenkin huomaatavammat).

76

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö täällä ole ketään muuta, jonka mielestä imetys olisi ollut kauheaa? Imetittekö silti hammasta purren, edes osittain? Alan taas epäillä, että minusta ei ole niin hyväksi äidiksi...

ap

Hammasta purren täysimetin ekat kolme kuukautta, oli imuote ja asento-ongelmia. Sitten kaikki helpotti ja kaksi vuotiaaksi asti imetin <3 pidempäänkin mielelläni, mutta sitten oli jo pakko priorisoida oma lääkitys.

Samoin, hammasta purren. Mutta minulle oli informoitu, että se ei tule olemaan helppoa. Myös eri vaiheista oli tietoa, joten tiesin mitä on tulossa. Ehkä nykyään ongelmana on se, että luullaan sen olevan helppoa? Jos imetyksen ongelmista ei saa puhua, niin ihmiset vastoinkäymisten vuoksi saattavat liian helposti lannistua. Pitäisi saada reilusti sanoa, että ihan helvettiähän se oli ainakin ensimmäisen kuukauden, mutta tosiaan helpotti, kun kaikki säädöt saatiin kohdilleen, vauva oppi ja itse oppi säätämään. Tietysti vaiheet aina pisti pakan uusiksi, mutta senkin kun tiesi, niin ei ollut mahdotonta kestää sitä kaikkea. On ollut monta muutakin vaikeaa asiaa elämässä, joten mielelläni imetin, kun tiesin sen hyödyt. Mielessä voi punnita, mikä on tärkeää.

Minä lopetin imetyksen, kun vauva oli 2 vuorokautta, kun se sattui niin h*lvetisti. Vauvan imuote ja -asento oli useammankin hoitajan tarkastamana oikea, mutta silti kipu oli järkyttävää, kuin joku olisi puukolla avannut rinnat. Eikä kipu hävinnyt mihinkään vaikka olisi koettanut imettää pidempään. Useamman yrityksen jälkeen minulle tuli suuri halua heittää vauva ikkunasta ulos, jotta kipu vain loppuisi... Jos vauva olisi kuollut nälkään ilman imetystä olisin koettanut jatkaa, mutta kun niin suurta motivaattoria ei ollut, niin 2 päivän ikäisestä alkaen mentiin pelkällä korvikkeella.

Terveisin ei-tarpeeksi-sadistinen äiti.

*masokisti :D Ehkä hoitajat olivat niitä ei-tarpeeksi-sadistisia, kun eivät pakottaneet jatkamaan imetystä.