Psykodynaaminen psykoterapia - löytyykö kokemuksia?

On kokemusta. "Potilaana" ja terapeuttina. Mita haluat tietaa?

On kokemusta psykodynaamisen psykoterapeutin kanssa työskentelystä ja ko. suuntaus on mielestäni terapiamuodoista lähimpänä hömppähuuhaata.

Psykoterapeutti ei käytännössä puhu mitään (hän ei halua vaikuttaa siihen mitä aiheita valitset tai miten niitä käsittelet, eli muistuttaa psykoanalyysia) ja saat itse johdatella keskustelua. Johonkin väliin terapeutti pistää jonkin pienen kommentin. Terapia saattaa kestää vuosia, minimaallisella panostuksella terapeutin osalta. Mutta ko. suuntauksen mukaan näin pitääkin mennä. Nostat itse esiin, käsittelet ja ratkaiset ongelmasi.

Ongelmia pidetään ensisijaisesti lapsuudesta ja vanhemmista johtuvina.

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta. "Potilaana" ja terapeuttina. Mita haluat tietaa?

Lähinnä kiinnostaa, onko realistista odottaa saavansa ihan oikeaa apua terapiasta, vai onko lopputulos todennäköisesti vain iso kasa hukkaan keitettyä rahaa. Jos apua voi saada, minkätyyppistä se voisi olla?

Vierailija kirjoitti:

Ongelmia pidetään ensisijaisesti lapsuudesta ja vanhemmista johtuvina.

Niin pidetään. Minun autismin kirjon häiriötänikin pidettiin. Oikean diagnoosin sain sitten muualta myöhemmin.

Kertokaa lisää kokemuksia.. En ole ap, mutta kiinnostaa mikä rooli psykodynaamisessa terapiassa on terapeutilla, jos ei sano mitään..

Riippuu paljon terapeutista, sinusta ja minkalaista apua olet vailla. Siis ns. "oikean" (siis sinulle sopivan) terapeutin loytaminen on tarkeaa, koska se terapiasuhde on todella tarkea osa koko terapiaa. Jos tuntuu, etta terapeutin kanssa ei "klikkaa", neuvoisin etsimaan uuden terapeutin.

Terapeuteilla on erilaisia tapoja tyoskennella ja omat terapeuttini (kahdesta terapeutista kokemuksia) olivat todella erilaisia. Toisen terapeutin kanssa tyoskentely sujui hyvin, eika minulla tullut mitenkaan analysoitu olo. Psykoanalyysi on todella erilaista psykodynaamisen psykoterapian kanssa.

Itselleni terapiasta on ollut hyotya, olemme tyostaneet ongelmiani tassa ja nyt ja myos puhuneet paljon lapsuudestani ja nuoruudestani, jotka olivat minulle vaikeita aikoja ja ehdottomasti aiheuttivat ainakin osan nykyisista ongelmistani. Terapeuttini jutteli kanssani, eika istunut hiljaa koko tuntia.

Koin terapian positiivisena, mutta haastavana. Joku muu terapiasuuntaus voi sopia sinulle paremmin, jos jostain syysta terapeutti tai terapia ei tunnu omalta. Eli neuvoisin lueskelemaan eri suuntauksista...

Asun ulkomailla ja taalla on yleista, etta psykologi on kouluttautunut kayttamaan 2-3 eri terapiasuuntausta. En tieda, onko tama sama tilanne Suomessa. Jos on, voit valita psykologin, joka on kouluttautunut pariin suuntaukseen ja jonka kanssa voit keskustella avoimesti, millainen suuntaus sinulle voisi sopia.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu paljon terapeutista, sinusta ja minkalaista apua olet vailla. Siis ns. "oikean" (siis sinulle sopivan) terapeutin loytaminen on tarkeaa, koska se terapiasuhde on todella tarkea osa koko terapiaa. Jos tuntuu, etta terapeutin kanssa ei "klikkaa", neuvoisin etsimaan uuden terapeutin.

Terapeuteilla on erilaisia tapoja tyoskennella ja omat terapeuttini (kahdesta terapeutista kokemuksia) olivat todella erilaisia. Toisen terapeutin kanssa tyoskentely sujui hyvin, eika minulla tullut mitenkaan analysoitu olo. Psykoanalyysi on todella erilaista psykodynaamisen psykoterapian kanssa.

Itselleni terapiasta on ollut hyotya, olemme tyostaneet ongelmiani tassa ja nyt ja myos puhuneet paljon lapsuudestani ja nuoruudestani, jotka olivat minulle vaikeita aikoja ja ehdottomasti aiheuttivat ainakin osan nykyisista ongelmistani. Terapeuttini jutteli kanssani, eika istunut hiljaa koko tuntia.

Koin terapian positiivisena, mutta haastavana. Joku muu terapiasuuntaus voi sopia sinulle paremmin, jos jostain syysta terapeutti tai terapia ei tunnu omalta. Eli neuvoisin lueskelemaan eri suuntauksista...

Asun ulkomailla ja taalla on yleista, etta psykologi on kouluttautunut kayttamaan 2-3 eri terapiasuuntausta. En tieda, onko tama sama tilanne Suomessa. Jos on, voit valita psykologin, joka on kouluttautunut pariin suuntaukseen ja jonka kanssa voit keskustella avoimesti, millainen suuntaus sinulle voisi sopia.

Ja tama oli siis 2.

Kävin 3 vuotta psykodynaamisessa terapiassa ja suosittelisin sitä sellaisille kenellä ei ole ongelmia itseilmaisun kanssa. Itselläni on todella vaikeaa puhua aroista asioista ja koin etten saanut siihen terapeutin suunnalta tarpeeksi apua. Vika on tietysti myös itsessäni, terapeutissa sekä siinä etten saanut muodostettua kunnon luottamussuhdetta.

Mitä muuten olen kuullut niin moni on kokenut kognitiivisen terapian hyväksi, mutta myös jokunen on saanut apua psykodynaamisesta. Kannattaa tosiaan lueskella eri suuntauksista ja miettiä mikä itselleen sopisi. Omalta osaltani terapia meni osittain hukkaan, mutta opin siellä silti paljon asioita itsestäni. Toivottavasti löydät osaavan terapeutin, jonka kanssa henkilökemiat käyvät yhteen!

up

On kokemusta. Mykkänä nurkassa töröttävä terapeutti, minun monologiani viikosta toiseen. Yhteenkään kysymykseeni ei koskaan vastattu. Puolen vuoden jäljeen totesin että tää oli kyllä nyt tässä. Sittemmin sain vaikeaan depressiooni parempaa apua .

Vierailija kirjoitti:

Kävin 3 vuotta psykodynaamisessa terapiassa ja suosittelisin sitä sellaisille kenellä ei ole ongelmia itseilmaisun kanssa. Itselläni on todella vaikeaa puhua aroista asioista ja koin etten saanut siihen terapeutin suunnalta tarpeeksi apua. Vika on tietysti myös itsessäni, terapeutissa sekä siinä etten saanut muodostettua kunnon luottamussuhdetta.

Mitä muuten olen kuullut niin moni on kokenut kognitiivisen terapian hyväksi, mutta myös jokunen on saanut apua psykodynaamisesta. Kannattaa tosiaan lueskella eri suuntauksista ja miettiä mikä itselleen sopisi. Omalta osaltani terapia meni osittain hukkaan, mutta opin siellä silti paljon asioita itsestäni. Toivottavasti löydät osaavan terapeutin, jonka kanssa henkilökemiat käyvät yhteen!

Ai jos on terapian tarpeessa niin pitää opiskella eri terapiat  että saa apua. Taitaa olla sitten paree että jättää terapiat käymättä ettei vaan mene vahingossa vääränlaiselle terapeutille ja menee pää ihan sekaisin.

Vaihtoehtoisesti jos on hyvä ystävä jolle kertoa murheensa. Ystävän kanssa kemiat käy yhteen.

^ ystäväsuhde EI ole terapiasuhde. Terapiassa nimenomaan on se idea, että "auttaja" on täysin ulkopuolinen ihminen, johon ihmisellä ei ole sukulaisuus/ystävyyssuhdetta. 

Itse kävin psykodynaamisessa terapiassa 5 vuotta. Psykiatrin alkukonsultaatioiden perusteella hän suositteli minulle dynaamista terapiaa, tulin vuosien myötä jotenkin siihen tulokseen että tätä muotoa suositellaan just ihmisille, jotka pystyvät melko hyvin jo analysoimaan, pohtimaan ja sanoittamaan käytöstään ja ajatuksiaan. Jokin ratkaisukeskeisempi tai kognitiivinen saattaa sopia mm. ihmiselle, joka tarvitsee selkeitä toimintaohjeita "tee näin, älä tee niin" ja ohjaavampaa otetta (esim. itsetuhoisen käytöksen vuoksi).

Kieltämättä kyllä muakin välillä turhautti se hyvin paljon lapsuudenperheen perhedynamiikkaan ja äitisuhteeseen keskittyminen, vaikka tottahan se on että lapsuusperheen ihmissuhteet vaikuttavat _paljon_ihmisen psyykkiseen kehitykseen. Kyllähän terapeuttini sanoi, etteivät nuo terapian suuntautumismuodot ole niin jyrkkiä, enemmän veteen piirrettyjä viivoja (tai ainakaan hän ei ollut mikään jäykän ja jyrkän analyyttinen). Transferenssi siinä on vissiin se, johon pyritään ja joka sitten toimii (jos toimii): asiakas alkaa heijastamaan ja "elämään uudelleen" turvallisessa vuorovaikutuksessa pettymyksiä yms. vaikeita tunteita, ja huomaa että niistä voi selvitä, kun vierellä on turvallinen toinen ihminen, jolle kertoa sekä ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan.

Vierailija kirjoitti:

^ ystäväsuhde EI ole terapiasuhde. Terapiassa nimenomaan on se idea, että "auttaja" on täysin ulkopuolinen ihminen, johon ihmisellä ei ole sukulaisuus/ystävyyssuhdetta. 

Itse kävin psykodynaamisessa terapiassa 5 vuotta. Psykiatrin alkukonsultaatioiden perusteella hän suositteli minulle dynaamista terapiaa, tulin vuosien myötä jotenkin siihen tulokseen että tätä muotoa suositellaan just ihmisille, jotka pystyvät melko hyvin jo analysoimaan, pohtimaan ja sanoittamaan käytöstään ja ajatuksiaan. Jokin ratkaisukeskeisempi tai kognitiivinen saattaa sopia mm. ihmiselle, joka tarvitsee selkeitä toimintaohjeita "tee näin, älä tee niin" ja ohjaavampaa otetta (esim. itsetuhoisen käytöksen vuoksi).

Kieltämättä kyllä muakin välillä turhautti se hyvin paljon lapsuudenperheen perhedynamiikkaan ja äitisuhteeseen keskittyminen, vaikka tottahan se on että lapsuusperheen ihmissuhteet vaikuttavat _paljon_ihmisen psyykkiseen kehitykseen. Kyllähän terapeuttini sanoi, etteivät nuo terapian suuntautumismuodot ole niin jyrkkiä, enemmän veteen piirrettyjä viivoja (tai ainakaan hän ei ollut mikään jäykän ja jyrkän analyyttinen). Transferenssi siinä on vissiin se, johon pyritään ja joka sitten toimii (jos toimii): asiakas alkaa heijastamaan ja "elämään uudelleen" turvallisessa vuorovaikutuksessa pettymyksiä yms. vaikeita tunteita, ja huomaa että niistä voi selvitä, kun vierellä on turvallinen toinen ihminen, jolle kertoa sekä ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan.

Itse halusin keskittyä nimenomaan lapsuudenperheeseen sekä äiti- ja isäsuhteeseen ja aloitin psykodynaamisella terapialla. Se oli minulle yhtä tyhjän kanssa ja muutamien kokeilujen jälkeen päädyin ratkaisukeskeiseen terapiaan. Aiemmin olin kuvitellut että ratkaisukeskeinen suuntaus on kevyttä jutustelua, jossa ei oteta huomioon potilaan menneisyyttä, mutta olin onneksi väärässä. Terapeutillani on koulutus sekä ratkaisukeskeiseen että kognitiiviseen psykoterapiaan ja puolen vuoden aikana olen hyötynyt terapiasta suunnattoman paljon enemmän kuin osasin odottaa.

Minä kävin kaksi vuotta psykodynaamisessa terapiassa kahdesti viikossa. 

Omat ongelmani johtuivat juurikin traumaattisesta lapsuudesta, joten sikäli suuntaus oli oikea. Sain käytyä asioita läpi omaan tahtiini, toki aika intensiivisestikin, ja koen, että se pelasti aikuisuuteni. Hakeuduin terapiaan noin 30-vuotiaana. Olen analyyttinen ja verbaalisesti lahjakas, ja asioiden työstäminen puhumalla sopi minulle. Toki se vei rahaa ja aikaa, mutta näin jälkeenpäin ajatellen kahden vuoden jakso todella kannatti. Pääsin suurimmaksi osaksi häpeän ja alemmuuden tunteesta, jota koin perhetaustani vuoksi. Välillä koen edelleen juuri tuota häpeää ja ahdistuksen tunteita, mutta pärjään niiden kanssa ja voin elää ihan normaalia elämää.

Ei ole vain hukkaan heitettyä rahaa. Jos olet itse sitä mieltä jo aloittaessasi niin ei kannata aloittaakaan.

Psykodynaaminen psykoterapia pelasti minut. Kolme vuotta terapiaa antoi minulle työkalut selvitä vakavasta masennuksesta, palauduin työkykyiseksi. Lopetuksesta on nyt 11 vuotta ja olen onnellinen. Osastolla tai muussakaan hoidossa ei ole tarvinnut käydä, pientä ylläpitolääkitystä syön ettei sairaus uusi (oli toistuvuuden merkkejä).

Suosittelen ainakin kokeilemaan. Uskon että kognitiivinen terapia tai psykoanalyysi ei mulla olisi toiminut yhtä tehokkaasti.

.

Minut se tuhosi ja traumatisoi. Vieläkin mietin viikottain terapiaani ahdistuksen kanssa vaikka lopettamisesta on jo yli 6kk. Kiitti vaan. 

M-L.R. Etelä-Helsingissä en suosittelisi, mutta kukin tavallaan.

Psykodynaamisessa suuntauksessa sama ongelma eletään uudestaan ja uudestaan terapeutin ja potilaan välillä. Jos potilas parisuhteessaan ei pärjää tasavertaisesti puolisonsa kanssa ja kertoo tästä terapiassa, terapeutti tekee tästä "ongelman" potilaan ja terapautin väliin esimerkiksi osoittamalla halveksuntaa "SINÄKÖ et muka pärjää?!" terapiassa potkitaan, halveksitaan ja mitätöidään, psykoanalyyttisissa teorioissa uskotaan, että potilaalle ei saa antaa välitöntä helpotus ta vaan näin toimien korjataan ihmisen persoonaa ja identiteettiä ja näin saadaan muutos käytökseen. Ratkaisukeskeisissä voisi taas käsitykseni mukaan korjata käytöstä ja persoonallisuuden kasvu tapahtuu elämässä. Jonkun psykoanalyytikon sivuilta luin, että analyysi on matka jonka loppitulos ei ole selvä. Tuleeko ihmisestä onnellisempi, ei välttämättä mutta hänestä tulee varmasti tietoisempi omista puolistaan. Ehkä sieltä terapiasta kuoriutuu hirviö... ;)

Itse en koskaan enään suostu dynamiisiun tai analyyttisiin.