Lue keskustelun säännöt.
Anoppi-purkaus!!!
12.02.2016 |
Olenko minä ihan kontrollifriikki vai tunteeko joku muukin samoin? Anoppi, eli 3-kuisen vauvamme mummo ärsyttää niin vietävästi.
Kun vauva on päiväunilla ja isovanhemmat ovat tulleet kylään, vauvan herätessä anoppi RYNTÄÄ nostamaan vauvan sängystä/vaunuista, vaikka minä tai lapsen isä haluaisimme "olla vauvaa vastassa" unilta herätessään, jottei hän säikähdä suotta. Pari kertaa olemme anopin kanssa juosseet kilpaa vauvan luo, ja arvatenkin anoppi voittaa aina... Ristiäisten etiketti meni kesken juhlien täysin uusiksi anopin toimesta, kaikista hankinnoista pitää kommentoida, että eikö nyt kirpputorilta olisi löytynyt, ja että eihän tuo ja tuo tavara ole edes anopin mielestä nätti... siis voi elämä. Miten opin sietämään tuota ihmistä?
Kommentit (213)
#136 täytän 42 tänä vuonna, esikoisen on jo kakskymppinen ja seurustelee joten voin hyvinkin olla anoppi ja isoäiti ennen viisikymppisiäni...missähän maailmassa mahdat elää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
#136 täytän 42 tänä vuonna, esikoisen on jo kakskymppinen ja seurustelee joten voin hyvinkin olla anoppi ja isoäiti ennen viisikymppisiäni...missähän maailmassa mahdat elää?
Olen 47 ja esikoiseni on 15. Toivottavasti olen anoppi vasta yli 10 vuoden päästä. Ystäväni on 44 ja saa esikoisensa keväällä. Äitini on minua 20 vuotta vanhempi mutta mummoksi ei nelikymppisenä päätynyt. Työkaverini on 57 ja teinin äiti.
Minun maailmassani mummot on vähän vanhempia
Toki ymmärrän, että nuoretkin saa lapsia ja tulee anopiksi. Mielikuvani ei vaan ole sama kuin sinun
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa...
Ap:n "ongelmat" kuulostavat niin tutuilta. Eli ymmärrän kyllä. Mutta ymmärrän myös, miksi anoppi ei ole läheinen lapsieni (juu, tiedän, ne on myös miehen...) kanssa. On silläkin ollut kestämistä...
Senkin tiedän, että vauvojen äidit ovat omituisia tosikkoja ja mielensäpahoittajia. Itsekkin olin.
Näin jälkeenpäin on helppo ymmärtää.
No meillä on kolme poikaa ja en varmasti pysty olemaan täydellinen anoppi vaikka mitä tekisin. Yritän silti.
Äiti on aina (ei vain ap) ylisuojeleva ja kontrollifriikki ekan kanssa. Onneksi tuo rauhoittuu tokan ja kolmannen jälkeen.
A) ei lapsi siitä rikki mene, jos anoppi sen nostaa ylös
B) isovanhemmat ovat rikkaus. Ja tarkoitan, että kummankin vanhemman äidit ovat rikkaus .. Ei vain äidin äiti. Todennäköisesti anoppikin rauhoittuu kun lapsia on enemmän.
Itselläni on maailman paras anoppi. Käydään yhdessä kaupoilla, juorutaan. Välillä anoppi saa siivouskohtauksen ja järjestelee minun järjestykseni toisenlaiseksi (todennäköisesti loogisemmaksi) ja minä etsin seuraavan viikon tavaroita. Mutta silti olemme ystäviä ja sukulaisia niin hyvässä kuin pahassa. Sanon aina muksuillekin, joita tuntuu ärsyttävän vähän joka asia äidissä (ovat teinejä), että jos teillä on 10 asiaa jota ärsyttää, niin kertokaa mulle se pahin. Tuo neuvo on aika hyvä mieheen ja miksei anoppiinkin. Ei anopin kanssa kannata turhaan vihoitella ja stressata. Tulee aikoja, jolloin anopin apua kuiteskin tarvitsee ja lapset tarvitsee mummoja.
Jos ap haluaa pitää vauvan turvassa ulkopuolisten epätoivotuilta lähestymisiltä, niin kantoliina on tähän hyvä väline. Kun vauva nukkuu päiväunet kantoliinassa ja heräilee siinä, niin ei tule kukaan anoppi sitä ottamaan siitä syliinsä. Sama juttu kodin ulkopuolella liikkuessa. Vieraat ihmiset saattavat joskus kurkkia vaunuihin ja työntää naamaansa sinne, mutta kun vauva on turvallisesti kantoliinassa, niin ei kukaan tunge siihen liian lähelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:n tilanteen täysin! Meillä ongelma on lapsen täti. Hänellä ei ole perhettä ja kun saimme esikoisemme, hän hurahti täysin. Ja pahinta on, että puhe ei auta mitään. Jos hän on meillä kylässä, hän saattaa alkaa puhua leluista, tavaroista ja vaatteista, joita lapsi mielestään tarvitsee. Sanomme napakasti, mutta kohteliaasti ei kiitos ja seuraavalla viikolla posti tuo nuo asiat ja paljon muuta... Synttärit ja muut juhlat on ihan kamalat aina, hän pölähtää paikalla kymmenien pakettien kanssa, ei ymmärrä lainkaan meidän perinteitä vaan kommentoi kaikkea jne. Rajoja on asetettu, on puhuttu ja laitettu viestiä, soitettu ja esim. synttärikutsuun kirjoitettu ihan suoraan, että tavaraa on jo paljon, vieraita tulee paljon, jos tuot lahjan tuo yksi!! Mutta ei auta. Välit tässä vielä menee kun jonakin päivänä me vanhemmat menetämme hermomme kokonaan.
Ongelmana siis, että ostaa liikaa lahjoja?
Vaikea ymmärtää tätäkin
No sun ehkä. Meilläkään ei haluta et hyllyt ja komerot tursuaa kaiken maailman hilavitkutinta ja vikisevää. Lapset leikkii paremmin kun on muutama armas lelu johon voi keskittyä ja siivoaminenkin on helpompaa opettaa, kun ei tarvi koko lattiaa aurata jottei lennä naamalleen vaihtaessaan huonetta. Sisarukseni lapset uivat kuvainnollisesti siinä kaikessa leluissa ja vaikka niitä paketteja onkin hauska jouluna, ne tuppaavat jäämään leikkimättä pian juhlien jälkeen.
Jos noita tavaroita tulisi meille samalla tahdilla kuin ekalle kirjoittajalle, osa leluista lentäis varastoon odottamaan vuoroaan.
Vierailija kirjoitti:
Juu rajat anopille jne. Totta kai. Ihan oikeita ajatuksia ja hyviäkin vastauksia joukossa, mutta kyllä minusta on ihan käsittämätöntä, että neli-viiskymppiselle naiselle pitää asettaa jotain rajoja kuin lapselle. Kyllä viidenkymmenen vuoden elämänkokemuksella pitää ymmärtää käytösasioita jo ihan ilman, että miniäparka joutuu omassakodissaan, oman lapsensa ollessa kyseessä taistelemaan tilaa itselleen. Johan nyt!
Anoppi on huonokäytöksinen. Hän ei ymmärrä, missä rajat menevät ja sitten täällä kovistellaan, että "syy on teidän, miksette avanneet suutanne" esim. ristiäisissä. Siis HALOO? Jos nuoret vanhemmat ovat järjestäneet ristiäiset kuten parhaaksi näkevät, anoppi ei tule sinne lupaa kysymättä muuttelemaan asioita. Se on vain ja ainoastaan anopin syytä, ei nuorten vanhempien, jotka "eivät saa suutaan auki". Jo se, että heidän pitää oman vauvansa ristiäisissä alkaa puolustaa oikeuksiaan, on täysin tavatonta.
Ap, koeta jaksaa. Sinulla on paljon työsarkaa tuon ihmisen kanssa, mutta pidä pintasi. Yritä olla kuitenkin asiallinen ja kohtelias, etteivät välit mene, sillä lapselle mummosuhteesta on paljon iloa, vaikkei sinulle olisikaan. Puhuisin anoppisi kanssa vakavasti ja ystävällisesti, menkää vaikka jonnekin kahville ja kerro tuntemuksiasi. Muista myös kiittää siitä, mikä on ollut hyvää, mutta selvitä omia näkemyksiäsi. Ei anoppi voi laittaa sääntöjä kodissanne, vaan hänen aikansa on nyt siirtyä syrjemmälle ja antaa teille päärooli vauvan elämässä ja omassa kodissanne ja omissa juhlissanne.
T. yksi anoppi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
#136 täytän 42 tänä vuonna, esikoisen on jo kakskymppinen ja seurustelee joten voin hyvinkin olla anoppi ja isoäiti ennen viisikymppisiäni...missähän maailmassa mahdat elää?
Olen 47 ja esikoiseni on 15. Toivottavasti olen anoppi vasta yli 10 vuoden päästä. Ystäväni on 44 ja saa esikoisensa keväällä. Äitini on minua 20 vuotta vanhempi mutta mummoksi ei nelikymppisenä päätynyt. Työkaverini on 57 ja teinin äiti.
Minun maailmassani mummot on vähän vanhempia
Toki ymmärrän, että nuoretkin saa lapsia ja tulee anopiksi. Mielikuvani ei vaan ole sama kuin sinun
Niinpä.Ystävättäreni oli 20v kun sai lapsensa ja muistaakseni noin 40+ kun tuli isoäidiksi, itse olin 25v kun sain lapseni, nyt 64v eikä tietoakaan lapsenlapsesta.Saattaa hyvinkin käydä niin, että kuolen ennenkuin lapsestani tulee vanhempi.Mutta jokainen elää omaa elämäänsä ja "sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi ...."
Pane vauva lukkojen taakse ja hymyile vinosti anopin järkyttyneelle ilmeelle. Sitten miehesi kertoo vanhemmilleen, että "meillä on nyt uudet säännöt..".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä ymmärrän aloittajaa. Oma anoppini on hyvin voimakastahtoinen ihminen, pompottelee vieläkin koko sukua, vaikka on nyt jo niin huonossa kunnossa, että on melkein petipotilaana. Hänellä on aina ollut asenne, että hän on oikeassa ja muut väärässä. Ennen lapsia annoin tuon päällepäsmäröinnin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska ei hän minua niin komennellut, kun piti minua vielä vieraampana ihmisenä. Mutta kun lapset syntyivät, hän kuvitteli päättävänsä, että vauva nukkuu päiväunet silloin kun hänen aikatauluun sopii, eri ruokien maistelu aloitetaan silloin kun hän haluaa, "että saa sitten sanoa, että on mummulassa maistanut ensimmäisen kerran tätä ruokaa". Heti olisi pitänyt tukistaa lasta, jos se ei tottele. Ei millään voinut ymmärtää, että nykyään neuvolassa suositellaan erilaisia juttuja, kuin 50 vuotta sitten. Mieheni on saanut äitinsä pompottelusta niin tarpeekseen, että todella harvoin nähdään.
Mun mielestä ap:n anopista ei saanut sellaista käsitystä, että hän olisi joku ilkeä pompottelija ja päsmäröijä. Hän on ihan vaan innostunut vauvasta ja haluaa auttaa. Ap vaan ei tykkää siitä.
Ei minunkaan anoppini ilkeä ole. Hän on vain aikaisemmin ollut hirveän toimelias ja aikaansaava ihminen, ja nyt kun on huonossa kunnossa ja dementiakin vaivaa, ei ymmärrä, että vaatimustasoa voi laskea ja maailma pyörii ilman häntäkin, ja siksi komentelee sukua, että kaikki hommat tulee tehtyä juuri niin kuin hän haluaa. Nuo minun lasteni hoitoon liittyvät esimerkit johtuvat siitä, että halusi auttaa ja oli innoissaan lastenlapsista. Meillä vain oli erilaiset käsitykset, miten kannattaisi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen lapsenlapseni syntyi 4 kk sitten. En ole nähnyt häntä, koska ei ole kutsuttu enkä halua tuppautua. Poikani anopilta olen kuullut, että vauva on ihana ja nimiäiset oli kiva kaverijuhla, joissa hän oli mukana ainoana sukulaisena. Asia selvä, en tunkeudu perheeseen antamaan neuvoja ja pilaamaan kenenkään elämää. Siksi on kurjaa kuulla, että miniän mielestä olen huono anoppi, kun en varakkuudesta huolimatta osta heille mitään tarpeellista tavaraa turvaistuimesta rattaisiin. Kelpaan siis lompakoksi, mutta en näkemään lasta.
Että mua raivostuttaa!
Anoppi on juuri tuollainen kutsua odottava. Hän aina puhuu että pitää kutsua käymään useimmin?! Ei oikein mene mun järkeen! Eikö lapsensa tykönä voisi käydä ilman erillistä kutsua?
Ja pitääkö minun/meidän myös odottaa että kutsutaan käymään? Olen tottunut siihen että kotiin voi mennä ilman pyyntöä ja myös meille voi tulla ilman että erikseen pyydetään.
Arvaaa vaan millaiset vihat sais anoppi päälleen kun tunkisi lupaa kysymättä toisten kotiin. Sillon se vastaa sekaantuja olisikin. Minusta tuo on jo surullista että ei kutsuta edes nimiäisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä te aina kitisette anoppien käytöksestä? Pistäkää ne ämmät ojennukseen niin elämä helpompaa.
Anoppi-purkaus tarkoittaa samaa kuin purkaus-anoppi. Opettele yhdyssanat (ei "yhdys-sanat").
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anoppi-purkaus tarkoittaa samaa kuin purkaus-anoppi. Opettele yhdyssanat (ei "yhdys-sanat").
Nari nari :D Eikö sitten muuta sanottavaa ollut?
Olet säälittävä. Jos sovit sukulaisten kanssa, että lähettävät rahat tilille ja eivät näytä naamaansa. Koskaan. Itsekäs ...sanonko mikä...
Vierailija kirjoitti:
Tästä keskustelusta nousi esiin kaksi kumoamatonta totuutta:
Anoppi on aina väärässä
Nuoret äidit ovat uskomattoman tosikkoja
Eikun ymmärsit ihan väärin. Sanoma on se, että
av:llä hilluu enimmäkseen käytöstavoista tietämätöntä sakkia, jotka eivät ymmärrä mitään äidin ja vauvan suhteesta. Kukaan ei nappaa vauvaa syliinsä, jos käytännöistä ei ole sovittu äidin kanssa. Jos epäselvää, lupa kysytään joka kerta erikseen.
3kk herää vuorokauden aikana aika monta kertaa unilta, meillä muistaakseni 4 krt vaikka nukkuivat hyvin putkeen, jotkut varmaan nukkuu pienempiä pätkiä jatiheämmin noin pienenä. Vaikka anoppi kävisi teillä joka päivä saat itse olla mussusi ensimmäinen ihminen kenet näkee herättyään 21/vk ja kopalle ensin kirmaava anoppi 7krt/vk.
En ees jaksa lukea läheskään kaikkia vastauksia, joten joku on varmaan voinut kommentoida samaa...
Ensinnäkin, vauva kun on sun ensimmäinen, niin suhtaudut häneen todella ripustautuvasti. Toisaalta ymmärrettävää, toisaalta ei tervettä pidemmän päälle. Sillä:
A. Opetat vauvan tuolla tyylillä roikkumaan sussa ja myöhemmin kun jatkaa, niin sä haluaisitkin omaa tilaa, mutta muksu ei anna.
B. Kun tarvisit lastenhoitajaa, on hirveen vaikee yhtäkkiä anopin tulla auttamaan, kun kokee, ettei mitään osaa tehdä oikein, kun olet nyt oikein moittinut.
Toiseksi, musta tuntuu, et sua on ärsyttänyt joku anopissas jo paljon ennen vauvaa, mistä johtuen nyt:
A. Käytät vauvaa välineenä näyttämään anopille anopin paikan
B. Vaikka miehes peesaa sua, niin oletko varma, että on oikeasti sun kanssa samaa mieltä asioista eikä vaan sano sun mieliks, että pääsee helpommalla? Siis jos miestäs häiritsi myös tuo ristiäistarjottavien siirtely oikeasti, niin kyllähän hän olis silloin ollut se, joka äidilleen asiasta sanoo. (ja vielä jatkaisin, että sinä aikuinen ihminen laitat anopille viestin, etkä puhu kasvotusten tai edes puhelimessa?!)
Tää menee nyt psykologian puolelle, mutta tiedätkö, että yksi syy, miksi sä ärsyynnyt sun anoppiin (tai ylipäätään ihmiset ärsyyntyy toisiinsa) on se, että näet anopissa sellaisia piirteitä, mistä et pidä, mutta jollaisia myös sinulla on, mutta et halua tätä myöntää.
Mulla on joskus aikanaan ollut myös huonot välit anoppiini, mutta tänä päivänä ollaan todella läheisiä ja voin melkein, mistä tahansa (pl mun ja miehen seksielämä) puhua hänelle. Ja ei, anoppi ei ole muuttunut, vaan minä! Olen opetellut hyväksymään itsessäni huonoja piirteitä, toki koittanut niitä parantaa, mutta ratkaisu on loppupelissä jokaisella itsellään. Vain skitsofreenikko voi tapella peilin kanssa, muuten riitelyyn tarvitaan 2 henkilöä. Kyllähän mua joskus joku anopissa ärsyttää, mutta tiedätkö mikä auttaa? Mietin kaikkia asioita, mistä olen anopista kiitollinen ja ne ärsyttävät piirteet ei enää olekaan niin ärsyttäviä. Ja koska meillä on hyvät välit, voin ihan kasvotusten sanoa anopille, jos en jostain hänen tekemisestään pidä ja yleensä anoppi muuttaa käytöstään, sillä ei hän ole ajatustenlukija, joten ilman pyyntöäni, ei varmasti olisi muutostakaan.
Sun täytyy nyt kasvaa ihmisenä ja vauva onneks vähän kasvattaa jokaista vanhempaa. Mutta mitä täydellisempi oot omasta mielestäs, sitä vaikeempi sun on ihmisenä kasvaa.
Oikeesti toivoisin, et voisit ottaa rennosti ja nauttia vauva-ajasta, se on kuitenkin lopulta hyvin lyhyt.
t. kolmen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä ymmärrän aloittajaa. Oma anoppini on hyvin voimakastahtoinen ihminen, pompottelee vieläkin koko sukua, vaikka on nyt jo niin huonossa kunnossa, että on melkein petipotilaana. Hänellä on aina ollut asenne, että hän on oikeassa ja muut väärässä. Ennen lapsia annoin tuon päällepäsmäröinnin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska ei hän minua niin komennellut, kun piti minua vielä vieraampana ihmisenä. Mutta kun lapset syntyivät, hän kuvitteli päättävänsä, että vauva nukkuu päiväunet silloin kun hänen aikatauluun sopii, eri ruokien maistelu aloitetaan silloin kun hän haluaa, "että saa sitten sanoa, että on mummulassa maistanut ensimmäisen kerran tätä ruokaa". Heti olisi pitänyt tukistaa lasta, jos se ei tottele. Ei millään voinut ymmärtää, että nykyään neuvolassa suositellaan erilaisia juttuja, kuin 50 vuotta sitten. Mieheni on saanut äitinsä pompottelusta niin tarpeekseen, että todella harvoin nähdään.
Mun mielestä ap:n anopista ei saanut sellaista käsitystä, että hän olisi joku ilkeä pompottelija ja päsmäröijä. Hän on ihan vaan innostunut vauvasta ja haluaa auttaa. Ap vaan ei tykkää siitä.
Ei minunkaan anoppini ilkeä ole. Hän on vain aikaisemmin ollut hirveän toimelias ja aikaansaava ihminen, ja nyt kun on huonossa kunnossa ja dementiakin vaivaa, ei ymmärrä, että vaatimustasoa voi laskea ja maailma pyörii ilman häntäkin, ja siksi komentelee sukua, että kaikki hommat tulee tehtyä juuri niin kuin hän haluaa. Nuo minun lasteni hoitoon liittyvät esimerkit johtuvat siitä, että halusi auttaa ja oli innoissaan lastenlapsista. Meillä vain oli erilaiset käsitykset, miten kannattaisi auttaa.
Olipas surullista luettavaa tuo, että tiedät sun anopilla olevan dementiaa, mutta et silti halua ymmärtää häntä!? Kai tiedät, että dementia muuttaa persoonaa? Koitapa googlettaa, jos sitten ymmärtäisit anoppia paremmin.
Ps. Ei en ole sitä mieltä, että lasta saisi tukistaa.
Niin, jostain ostomaniasta hän taitaa kärsiä. :( kotonaan ei kuitenkaan ole tolkutonta määrää tavaraa...
Mutta tämä menee jo ap:n ongelmien ohi. Pointti oli vaan se, että sukulaissuhteet voivat olla todella vaikeita ja ns. rajojen asettaminen vaatia todella paljon. Me olemme nyt niin kyllästyneitä jo vuosia jatkuneeseen tilanteeseen, että teot ja sanat alkavat olla jo tylyjä.