Perintökeskustelusta (HS). Minusta jutussa unohdettiin että ei nykyeläkeläisten varallisuus suinkaan ole työtä tekemällä hankittu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ennenkin kirjoittanut, että keksikää te nykyinen fiksumpi sukupolvi se pilleri, jolla pääsette meistä suurista ikäluokista eroon. Ei jaksaisi näitä ainaisia syytöksiä. Me mieheni kanssa olemme ainakin itse pienen omaisuutemme hankkineet. Ai niin, pari vuotta sitten, kun äitini kuoli, perin 5600 euroa.

Niin, teidän vanhempanne olivat köyhempiä kuin te. Teidän ikäluokanne taas on rikkaampi kuin teidän lapsenne. Se ei ole pelkästään teidän ikäluokkanne ylivertaisen fiksuuden ja ahkeruuden ansiota vaan talouden suhdanteet ovat teidän ikäluokkaane melkolailla paremmin omaisuuden kartuttamisessa auttaneet kuin näitä nykyisiä nuoria aikuisia. Nykynuorilla on taloudellisesti paljon epävarmempi tulevaisuus edessään, pätkätöineen ja sosiaaliturvan heikennyksineen. Nykynuorilla ei vaan ole samassa mitakaavassa samoja mahdollisuuksia kerätä omaisuutta ihan vaan työtä tekemällä kuten teillä oli.

Palataan armaalle 40-luvulle ja suurten ikäluokkien aikaan. Pihan perälle puuceet, suihkun tilalle sauna kerran viikossa, ei puhelinta tai televisiota ja sähkötkin osalle ylellisyyttä. Eli ryhdytään elämään sitä elämää, josta työllä ponnisteltiin eteenpäin. Sosiaaliturvaksi riitti oma suku, yksinhuoltajan valintana oli usein antaa lapsi pois eikä yhteiskunta maksanut kenellekään korvausta siitä, että asui Helsingissä (vrt. nykyinen asumistuki).

Sä puhut nyt suurten ikäluokkien varhaislapsuuden ajasta. Suurin ikäluokka oli 1946 -syntyneet ja seuraavat siinä molemmin puolin. Tuskin he vielä vaippaikäisinä kauheasti yhteiskunnan eteen ponnistelivat silloin. Sen työn tekivät heidän vanhempansa, joille tuo kituuttaminen oli hyvin tyypillistä ja joiden tilanne oli tuo. Silti heistä moni kuitenkin sai sen oman asunnon hankittua ja kesämökinkin, joihin silloin pääsi kohtuullisillakin säästöillä käsiksi. Omat isovanhempani (s. 1918 ja 1919) ponnistivat Helsingissä aivan duunaripohjalta ja mummini vielä oli kotonakin useamman vuoden, lapsia oli toki perheessä vain kaksi. Omistusasunnon (kolmio) Helsingistä työllään ansaitsivat, ostivat kesämökin isolla tontilla 100 km Helsingistä ja vielä ihan säästöjäkin jäi rutkasti. Palkat eivät olleet isot, mutta säästäväisyys oli hyve.

Suuret ikäluokat taas olivat nuoria aikuisia 60-luvun lopulla ja 70-luvulla. Esim. yliopistoihin oli äärettömän helppo päästä, isäni hekoheko vitsi oli, että jos osasi kävellä Porthanian ovesta sisään, pääsi opiskelemaan. Töitä oli suurille ikäluokille paljon ja niihin pääsi käsiksi jo opiskeluaikana. Toisaalta koulutus ei ollut mikään välttämättömyys, ihan ylioppilaspohjalta pääsi ihan hyviin duuneihin ja siitä sitten etenemään ihan johtotehtäviin, esim. oma äitini on tällainen. Ylioppilaspohjalta pankin kassaneidiksi ja eläkkeelle sitten saman työnantajan konttorinjohtajan tehtävistä. Isäni taas kyllä vaurastui myös, koska eräs matkapuhelinyhtiö oli nousukiidossa hänen parhaimpina työvuosinaan ja heillä sattui olemaan aika höveli optio-ohjelma. Tyypillisesti isäni meni tuohon firmaan töihin opiskeluaikana, ei koskaan valmistunut, mutta eläköityi johtajana. En ollenkaan enkä missään nimessä väitä, että suuret ikäluokat eivät olisi tehneet duunia, mutta kyllä heillä tietynlainen turva oli siinä tekemisessä. Opiskelemalla sai varmasti hyvän duunin, sitä ei ollut burnoutiin saakka ja suurta pelkoa YT-neuvotteluista ei ollut. Työnantajan vaihtaminen ihan omasta halusta oli harvinaista. Lisäksi pitää muistaa, että inflaatio huolehti melko kivasti suurten ikäluokkien asuntolainoista. Omat vanhempani toki olivat siinä onnekkaita, että saivat ensiasuntonsa äitini vanhemmilta. Velattomasta isosta yksiöstä kantakaupungissa oli hyvä ponnistaa kohti isompaa.

No, noilta kituuttajilta, eli niiltä suurten ikäluokkien vanhemmilta jäi sitten melkomoinen perintö - noin keskiluokkaisen näkökulmasta. Se Ukin ostama mökkikin on vuosien saatossa kokenut käsittämättömän arvonnousun. Isäni kuoltua viime vuonna se oli pakko arvioituttaa ja välittäjän mukaan myyntitilanteessa ei lähtisi myymään alle 800.000 €. Raha on tuossa täysin sivuseikka, koska me emme sitä ole myymässä mistään hinnasta, vaan se on Ukkini perintö suvulle. Kyllä mä olisin kokenut sen aika hemmetin epäreiluksi jos isäni olisi sen päättänyt myydä ja käyttää rahat hummailuun. Rahaa isommassa roolissa paikan menetys ikuisiksi ajoiksi.

Kyllä minä näkisin, että siitä peritystä omaisuudesta kuitenkin pitäisi pitää sen verran huolta, että se vähintään saman arvoisena jatkaisi kulkuaan seuraavalle polvelle. Eikä nyt tarvitse puhua mistään vanhasta rahasta, vaan ihan perusasioista. Omat tienestit ja perinnön korot käytettäkööt golfmatkoihin ja kauneusleikkauksiin jos se tekee onnelliseksi.

Ottakaa huomioon, että tämmöiset arvonnousut tapahtuvat vain pääkaupunkiseudulla. Väestön paetessa kaupunkeihin tapahtuu ihan päinvastaista. Se vanhempieni omakotitalo ei ole enää minkään arvoinen, hyvä jos menee kaupaksi lainkaan. Ja iltasanomat on ennustaneet, että kesämökkienkin arvotkin romahtavat, jos ovat syrjässä, kun kohta on mökkejä kaupan yllinkyllin... Jos se mökki ei kiinnosta, niin siitä on pelkkiä kuluja.: minulle on tulossa tiemaksut, kiinteistövuokrat, aurauskulut, metsänraivuu... En haluaisi periä mokomaa mökkiä, mutta pakko on, koska vanhempani haluavat sen säilyvän lapsilleni. Eli lapseni perivät sen, mutta käytännössä minähän olen se, joka kaiken maksaa. Minulla ei olisi varaa. Toivottavasti vanhempani elävät niin kauan, että lapseni ovat jo töissä ja tosiaan hoitavat sen mökin.

Ja pahimmillaan siinä käy, että joudut laittamaan rahaa, mikä oli perinnön arvo. Juoksevien kulujen lisäksi maksat kiinteistön ja kunnossapidon kustannukset. Esim vuotava katto on korjattava, muuten lahoaa pystyyn ja uusi katto maksaakin 40.000€. Siinä ei taputella käsiä, eikä mökkiä voi edes myydä.

Voihan jeesuksen pillu näitä selittäjiä. Kas kun ei maksa 100 000 se katto.

http://laatukoti.net/palvelut/kattoremontti/kattoremonttilaskuri/#remon…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä kenenkään kuullut uskottavasti perustelevan, miksi on oikeudenmukaista että nuorempien eläkeikä pitenee vuosikausia, samalla kuin eläke pienenee? Vain älyttömiä kärjistyksiä siitä, että eläkejärjestelmän epäreiluudesta valittavat haluaisivat pistää kaikki vanhemmat päiviltä, hei kamoon.

Tämä on se mikä hiertää. Vähemmän töitä, enemmän pätkiä, pidempi kovempi työura (meillä ainakin joka kvartaali tulostavoitteet kovenee ja rivien välistä kuulee että jos ei tuloksetkin oikeasti kovene, työt "muuttaa") pienempi lyhyempi eläke. Ylikalliiksi muuttuneeseen asumiseen menee leijonanosa tuloista. Onko liikaa vaatia että ainakin isovanhempien jättämästä perinnöstä osa säilyisi vanhemmiltakin eteenpäin?

Eläkeikä nousee koska keskimääräinen elinikä nousee. Jos ei nousisi niin mikään yhteiskunta ei kestäisi jatkuvasti suurempaa määrää yhteiskunnan varoilla eläviä jotka eläkkeensä lisäksi tarvitsevat paljon enemmän terveydenhoitoa ja muuta tukipalvelua.

Edes nämä nykyiset 65-70v eivät ole välttämättä niin huonossa kunnossa että eivät voisi tehdä töitä.

Ainakin meidän pihalta useampikin pappa käy tekemässä keikkaa kun energiaa riittää.

Tätäpä juuri. Nykyisetkin voisivat tehdä töitä, mutta heidän ei tarvitse. Meidän tarvitsee, vaikka kukaan ei vielä tiedä, voimmeko. Edelleenkään ei ole mitään syytä siihen, miksi ei olisi nostettu eläkeikää kaikilta. Tai siis on, suunnattomat äänestävät ikäluokat jotka pitävät kyllä omistaan huolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurten ikäluokkien vanhemmat olivat harvemmin mitään rikkaita. Toki on niitäkin, joille on jäänyt perintömetsät, talot ja suuret pääomat, mutta ne ovat harvemmassa. Suurten ikäluokkien elämäntyyli on ollut aivan erilainen, toki moni pääsi nauttimaan myös elintason noususta. Nykyään tulonsiirtojenkin varassa elävien ihmisten elämäntapa on "pikkuporvarillinen" verrattuna vaikkapa 70-luvun elintasoon.

Ei sillä ole merkitystä perivätkö suuret ikäluokat omilta vanhemmiltaan mitään. Fakta on, että suhdanteilta he perivät maksimaaliset voitot ja järjestivät asiat niin, että heidän jälkeensä se on mahdottomuus nuoremmille sukupolville. Ihan turha puhua mistään kovasta työstä kun tänä päivänä sillä ei vaan pärjää. Suurten ikäluokkien työelämä oli vielä reilua, sitä se ei enää ole ollut pitkään aikaan. 

Ei kai kukaan kielläkään sitä, etteikö varallisuus olisi kasaantunut suurille ikäluokille. Ja totta on, että nykyään harva kovatuloinenkaan voi saavuttaa vaikkapa suuriin ikäluokkiin kuuluvien duunarivanhempiensa varallisuustasoa. Täytyisi päästä myös pois siitä ajattelusta, että mullekaikkijusthetijanyt ja muuttaa arvomaailmaa. Ihminen ei oikeasti tarvitse edes suurta taloa, autoa, kesämökkejä ja kaiken maailman kouhotuksia, joita nykyään riittää; pitää keskittyä nauttimaan aineettomista asioista. Se on vaikeaa, kun ihminen on niin ahne.

Oliko tää kritiikki kohdistettu siis sille ns. "ahneelle sukupolvelle" = suurille ikäluokille joilla on ne ne isto talot, pelit ja vehkeet?

Eikö se ole ihan luonnollista, kun vanhemmilla sukupolvilla on suuremmat omaisuusmassat, kun työhistoriaa on useimmilla takana 40-50 vuotta, kuin ne olisi 30v, jotka ovat olleet työelämässä 10 vuotta.

Nuorempien omaisuutta pitäisi verrata samaan, mikä oli heidän vanhempiensa omaisuus kun he olivat saman ikäisiä.

Luulen, oman omaisuuteni olevan lähes saman vanhempieni ikäisenä ja sen lisäksi olen saanut korkeamman elintason jo lapsesta lähtien, toisin kuin vanhempani.

Verrataanpa. Minun vanhemmistani toinen on ollut suurituloinen ja toinen oli pitkään pienituloinen. He ostivat kolmekymppisinä noin 200 neliön uudehkon rivitaloasunnon hyvältä alueelta pääkaupunkisudulta, jonka maksoivat 8 vuodessa. Tuon ajan oli taloudellisesti aika tiukkaa. Nelikymppisinä heillä oli velaton rivari, kesämökki, vene ja muuta omaisuutta, jota alkoivat kartuttaa. Eläkkeelle jäädessä kuusikymppisenä omaisuutta oli jo huomattavasti. Kummallakin oli todella pitkät työsuhteet saman työnantajan palveluksessa. Eläkkeet ovat runsaat.

Meillä sekä minä että puolisoni olemme suurituloisia samaan tapaan kuin se parempituloinen vanhemmistani. Olemme onnistuneet ostamaan 120 neliön kerrostaloasunnon vanhasta talosta, johon tulee kohta putkiremontti. Tämä on maksettu, kun olemme noin 55-vuotiaita. Jää nähtäväksi, miten työelämä sinne asti kantaa. Meillä ei ole kesämökkiä, eikä tulekaan, mutta yritämme jotain säästää eläkepäivien varalle. Parhaassa tapauksessa eläke tulee olemaan noin puolet siitä, mitä vanhampani saavat. Jos työelämän kanssa tulee häikkää viidenkympin jälkeen, eläke jää helposti neljäsosaan vanhempieni eläkkeestä.

Bulevardiltako ostitte kämpän vai miten kummassa kahdella suurituloisella voi kestää 55 ikävuoteen saakka sen maksaminen? Etenkin, jos eläisitte samalla elämäntyylillä kuin vanhempasi rivariaan maksaessa?

Entä mistä päättelit tuon, että eläkkeesi on parhaassakin tapauksessa vain puolet vanhempiesi eläkkeestä?

Olipas siinä asiallinen kommentti. Kämppää ei ostettu Bulevardilta, vaan samalta alueelta, missä sijaitsee vanhempieni 200 neliön rivari. Sikäli tilanne on erittäin vertailukelpoinen.

Eläkkeen suuruuden päättelin omasta eläkeotteestani sekä siihen liittyvästä ennusteesta. Minä kuulun niihin ikäluokkiin, joille eläke ei kertynyt alle 23-vuotiaana, ei kertynyt opinnoista eikä perhevapailta. Minulle ei myöskään tule kertymään ns. Superkarttumaa. Eläke lasketaan minulle hyvin pieneksi jäävänä prosenttiosuutena koko työuran tulojen keskiarvosta, jolloin mukana on myös osa-aikatyötä, jossa oli hyvin pieni palkka. Vanhemmilleni eläke on laskettu ihan eri perusteilla kuin minulle. Heillä prosentti on suuri ja juuri ennen eläkkeelle jäämistä saadut tulot ovat se luku, mistä prosentteja lasketaan.