Vanhemmat, kerrotteko lapsillenne suoraan heidän luonteidensa heikkouksista?

Vierailija kirjoitti:

Tää nyt on  vähän monisyisempi juttu kuin että pamauttaa 12v synttäreillä lapselle, että "oot muuten ihan paska". Ihminen ei ole syntyjään itsekeskeinen tai huolimaton tai empatiakyvytön. Luontaisia vahvuuksia toki meillä jokaisella on (ja jonkun mielestä joku vahvuus on heikkous), ja niiden päälle se on vaan rakenettava. Mulla on esimerkkinä tässä oma poika, nyt 10v: erittäin pikkutarkka, huolellinen, täydellisyyteen pyrkivä lapsi, kantaa kotiin pelkkiä kymppejä koulusta, 10- kokeesta on ISO epäonnistuminen. Kääntöpuolena: hidas, asioihin takertuva, ei osaa siirtyä tekemisestä toiseen, jää jankkaamaan asioita. Saman luonteenpiirteen kaksi puolta siis, ei siinä ole muu auttanut kuin opettaa lapsi VÄHEMMÄN pikkutarkaksi ja huolelliseksi ja hyväksymään se, että aina ei tarvitsekkaan olla täydellinen. 

Ihminen nimenomaan ON syntyjään itsekeskeinen ja empatiakyvytön. Ne on ominaisuuksia, jotka opitaan mallista elämän myötä.

Vierailija kirjoitti:

Kerron. Olen selvästi aivan eri koulukuntaa, kuin niiiiin monet hössöttäjät. Jos esim. 10v ei siivoa huonettaan ja väittää ettei osaa, niin tasan vertaan 5v nuorempaan sisarukseen, joka pitää huoneensa kunnossa.

Sama 10v kokee olevansa huono matematiikassa, mutta on hyvä esim. äidinkielessä ja muussa ilmaisussa. Miksen myöntäis tätä lapselle? Pointti on, että sanon "On ok olla huonompi jossain, kaikkien ei tarvitse olla yhtä hyviä kaikessa, koska maailma ois aika tylsä paikka silloin".

Mitä itsekeskeisyyteen tulee, niin suurperheessä sitä ei voi sallia. Jos joku toimii itsekkäästi, niin sanon kyllä ja herkästi. Ohjenuora ja se mitä lapsille opetan, on se että kaikilla on oltava hyvä olla ja elää kotona, kuin myös kouluss ja jokaisen on omalta osaltaan ja ikätasonsa mukaan otettava tästä vastuu.

Kyllä todellakin lapsille pitää sanoa, jos jollain alueella erityisesti käytöksessä on parannettavaa. Jos lapsi möläyttelee mitä sattuu, kiusaa, meluaa, ei osaa jakaa ja ottaa muita huomioon, ei noudata sääntöjä jne. Jos lapselle antaa valheellisen kuvan omasta parmmuudestaan, niin ei hänelle muodostu realistista minäkuvaa, itsetuntoa tai käsitystä itsestään suhteessa maailmaan ja toisiin ihmisiin.

Nykyajan vanhemmilla kun ei tunnu olevan hajuakaan kasvatuksesta ja siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä (kasvatuksessa). Luullaan, että rajoittaminen, ojentaminen, suuttuminen ja vaikka huutaminen jotenkin traumatisoi lasta. Miten lapsi ikinä oppii, että kaikki tunteet ovat sallittuja.. tai miten tunteiden kanssa pärjätään, mistä voi suuttua ja mistä ei, miten kiukkua hillitään, miten osoitetaan ylipäätään mitään tunteita, jos vanhemmat tai muut kasvattajat eivät näytä esimerkkiä ja opeta? Enimmäkseen näkee kahta ääripäätä, joko ei mitään kuria tai sitten ollaan täysin tukahdutettuja.

Bonus: Pistää niin vihaksi vanhemmat, jotka antavat lastensa kiipeillä kaupassa kassalle ja siihen tasolle, jossa kaupppakassit pakataan. Se EI ole lapsia varten!

No voi perse mikä vuodatus ihmiseltä joka teeskentelee tietävänsä jotain lasten kasvattamisesta vaikka ei ole ikinä hoitanut edes naapurin Villeä...

Kun sanot ihmiselle: "Sinä olet laiska", VAHVISTAT tätä huonoa käytösmallia. Tämä on ALKEELLISIMMAN TASON psykologia, jota on tutkittu ja testattu perusteellisesti. 

Käsityksesi ovat muutenkin vinksallaan. KUKAAN ei väitä, että tunteiden näkeminen vahingoittaisi lasta. Sen sijaan lapsen tasolle alentuminen huutaen ja kiukutellen aikuisen toimesta ei välttämättä ole paras metodi kasvatukselle vaikkakaan se ei aina ole vältettävissä kun ihmisiä ollaan.

Ikinä, koskaan ei saa verrata lasta toisiin! Ei missään tapauksessa pidä myöskään esittää luonneanalyyseja lapsesta. Nämähän ovat aivan kasvatuksen perusasioita.

Jos hoet ihmiselle vuosia, että sinä olet laiska ja huolimaton, hän alkaa uskoa sinua. Luonteenpiirteet ovat varsin pysyviä ominaisuuksia. Jos saat lapsen uskomaan, että hän on perusluonteeltaan laiska, niin mitä luulet siinä saavuttaneesi?

Lasta kasvatetaan tilanne kerrallaan. Voi sanoa, että nyt teit tuon huolimattomasti tai että tällä kertaa laiskottelit. Samaa lasta kehutaan sitten toisessa tilanteessa, että olitpa ahkera ja tämähän on huolellista työtä. Näin lapsi oppii, että hänen on mahdollisuus valita, miten tekee ja että hän ei ole vain yhdenlaiseksi tuomittu.

Kuvaamasi kaltainen leimaaminen ja vertailu on henkistä väkivaltaa, joka johtaa itsetunnon laskuun, ei käytöksen korjaamiseen. Uskomatonta settiä ottaen huomioon, millä vuosituhannella eletään ja mitä ihmisen psykologiasta tiedetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron. Olen selvästi aivan eri koulukuntaa, kuin niiiiin monet hössöttäjät. Jos esim. 10v ei siivoa huonettaan ja väittää ettei osaa, niin tasan vertaan 5v nuorempaan sisarukseen, joka pitää huoneensa kunnossa.

Sama 10v kokee olevansa huono matematiikassa, mutta on hyvä esim. äidinkielessä ja muussa ilmaisussa. Miksen myöntäis tätä lapselle? Pointti on, että sanon "On ok olla huonompi jossain, kaikkien ei tarvitse olla yhtä hyviä kaikessa, koska maailma ois aika tylsä paikka silloin".

Mitä itsekeskeisyyteen tulee, niin suurperheessä sitä ei voi sallia. Jos joku toimii itsekkäästi, niin sanon kyllä ja herkästi. Ohjenuora ja se mitä lapsille opetan, on se että kaikilla on oltava hyvä olla ja elää kotona, kuin myös kouluss ja jokaisen on omalta osaltaan ja ikätasonsa mukaan otettava tästä vastuu.

Kyllä todellakin lapsille pitää sanoa, jos jollain alueella erityisesti käytöksessä on parannettavaa. Jos lapsi möläyttelee mitä sattuu, kiusaa, meluaa, ei osaa jakaa ja ottaa muita huomioon, ei noudata sääntöjä jne. Jos lapselle antaa valheellisen kuvan omasta parmmuudestaan, niin ei hänelle muodostu realistista minäkuvaa, itsetuntoa tai käsitystä itsestään suhteessa maailmaan ja toisiin ihmisiin.

Nykyajan vanhemmilla kun ei tunnu olevan hajuakaan kasvatuksesta ja siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä (kasvatuksessa). Luullaan, että rajoittaminen, ojentaminen, suuttuminen ja vaikka huutaminen jotenkin traumatisoi lasta. Miten lapsi ikinä oppii, että kaikki tunteet ovat sallittuja.. tai miten tunteiden kanssa pärjätään, mistä voi suuttua ja mistä ei, miten kiukkua hillitään, miten osoitetaan ylipäätään mitään tunteita, jos vanhemmat tai muut kasvattajat eivät näytä esimerkkiä ja opeta? Enimmäkseen näkee kahta ääripäätä, joko ei mitään kuria tai sitten ollaan täysin tukahdutettuja.

Bonus: Pistää niin vihaksi vanhemmat, jotka antavat lastensa kiipeillä kaupassa kassalle ja siihen tasolle, jossa kaupppakassit pakataan. Se EI ole lapsia varten!

No voi perse mikä vuodatus ihmiseltä joka teeskentelee tietävänsä jotain lasten kasvattamisesta vaikka ei ole ikinä hoitanut edes naapurin Villeä...

Kun sanot ihmiselle: "Sinä olet laiska", VAHVISTAT tätä huonoa käytösmallia. Tämä on ALKEELLISIMMAN TASON psykologia, jota on tutkittu ja testattu perusteellisesti. 

Käsityksesi ovat muutenkin vinksallaan. KUKAAN ei väitä, että tunteiden näkeminen vahingoittaisi lasta. Sen sijaan lapsen tasolle alentuminen huutaen ja kiukutellen aikuisen toimesta ei välttämättä ole paras metodi kasvatukselle vaikkakaan se ei aina ole vältettävissä kun ihmisiä ollaan.

No voi perseensuti, ku tässä on nyt sulla ja monella muulla puurot ja vellit sekaisin. Jos lapsi on laiska, niin tietysti se pitää sanoa. Mut on monia tapoja sanoa, kuten "Olet laiska ja siksi todella huono ihminen" tai "Niin, sinä olet vähän laiska, niin siks sun täytyy skarpata vähän enemmän ja onnistut" ja tämän jälkimmäisen voi sanoa hyväksyvästikin.

Lasten on hyvä olla tietoisia omista haasteistaan ja aikuisen tehtävä on opettaa lapselle se, että siitä huolimatta voi pärjätä elämässä ja olla hyväksytty. Ongelmien tai puutteiden kieltäminen se ongelmia aiheuttaa.

Ja arvaa mitä, kasvatan työkseni myös muiden lapsia.

Minun äiti ei sietänyt kovinkaan hyvin reipasta temperamenttiani. Hän vetäytyi. Jouduin oppimaan joitakin kasvattajan ominaisuuksiani vasta aikuistuttuani toisissa hyvissä ja läheisissä suhteissani. Minulle on tuttua juurikin tuo lapsuudessani, että välittämistä ei ole osoitettu, mutta vaadittu on sitäkin enemmän.

Minulla ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa osoittaa välittämistä ja rakkautta omille lapsilleni. Lasten ei tarvitse miellyttää minua päästäkseen lähelle. Aina pääsee.

Joo, äitini kertoi kyllä, että hänen heikkoutensa on jonkinlainen tunnevammaisuus. Onnekseni sain kokea häneltä tätä vajaata rakkautta ja riittävästi ruokaa,  vaatteita ja perushuolehtimista ilman paijaamista ja kunnollisia keskusteluja. Onnekseni löysin muualta halit ja sylit ennen tätä parisuhdettani ja lapsia. Minulla on ollut aina takaraivossani vahva omanarvon tunne ja olen ollut lannistumaton ja näistä syistä pääsin hyvin eteenpäinkin elämässäni.

ap

16: Eikö sinusta ole erilaista sanoa lapselle "mietitään yhdessä, miten saat huoneesi paremmin pidettyä siistinä" (ja sitten miettisitte ja sopisitte keinot) kuin "olet niin sotkuinen, toisin kuin tuo sisaruksesi, olisit erilainen"? Tai: "ihmekös kun et opi matematiikkaa, kun olet tuollainen vatipää, katso nyt vaikka fiksua veljeäsi" vs "jos haluat hyvän numeron matikankokeesta, niin tarvitset paljon harjoittelua, voin auttaa"?

Entisaikaan vanhemmat tosiaan päästelivät "totuuksia" suustaan, ja kertoivat suoraan, jos lapsi oli heistä vaikka ruma, rumempi kuin naapurin maija tai tyhmä ja muutenkin kelvoton. Onneksi tuollaista ei enää pidetä hyväksyttävänä.

11

Perheessäni lasten luonteen heikkouksia ei arvosteltu, niitä katsottiin läpi sormien. Sisareni on saanut hyväksyttyä aika huonoa käytöstä ja tämä on tullut vastaan aikuisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron. Olen selvästi aivan eri koulukuntaa, kuin niiiiin monet hössöttäjät. Jos esim. 10v ei siivoa huonettaan ja väittää ettei osaa, niin tasan vertaan 5v nuorempaan sisarukseen, joka pitää huoneensa kunnossa.

Sama 10v kokee olevansa huono matematiikassa, mutta on hyvä esim. äidinkielessä ja muussa ilmaisussa. Miksen myöntäis tätä lapselle? Pointti on, että sanon "On ok olla huonompi jossain, kaikkien ei tarvitse olla yhtä hyviä kaikessa, koska maailma ois aika tylsä paikka silloin".

Mitä itsekeskeisyyteen tulee, niin suurperheessä sitä ei voi sallia. Jos joku toimii itsekkäästi, niin sanon kyllä ja herkästi. Ohjenuora ja se mitä lapsille opetan, on se että kaikilla on oltava hyvä olla ja elää kotona, kuin myös kouluss ja jokaisen on omalta osaltaan ja ikätasonsa mukaan otettava tästä vastuu.

Kyllä todellakin lapsille pitää sanoa, jos jollain alueella erityisesti käytöksessä on parannettavaa. Jos lapsi möläyttelee mitä sattuu, kiusaa, meluaa, ei osaa jakaa ja ottaa muita huomioon, ei noudata sääntöjä jne. Jos lapselle antaa valheellisen kuvan omasta parmmuudestaan, niin ei hänelle muodostu realistista minäkuvaa, itsetuntoa tai käsitystä itsestään suhteessa maailmaan ja toisiin ihmisiin.

Nykyajan vanhemmilla kun ei tunnu olevan hajuakaan kasvatuksesta ja siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä (kasvatuksessa). Luullaan, että rajoittaminen, ojentaminen, suuttuminen ja vaikka huutaminen jotenkin traumatisoi lasta. Miten lapsi ikinä oppii, että kaikki tunteet ovat sallittuja.. tai miten tunteiden kanssa pärjätään, mistä voi suuttua ja mistä ei, miten kiukkua hillitään, miten osoitetaan ylipäätään mitään tunteita, jos vanhemmat tai muut kasvattajat eivät näytä esimerkkiä ja opeta? Enimmäkseen näkee kahta ääripäätä, joko ei mitään kuria tai sitten ollaan täysin tukahdutettuja.

Bonus: Pistää niin vihaksi vanhemmat, jotka antavat lastensa kiipeillä kaupassa kassalle ja siihen tasolle, jossa kaupppakassit pakataan. Se EI ole lapsia varten!

No voi perse mikä vuodatus ihmiseltä joka teeskentelee tietävänsä jotain lasten kasvattamisesta vaikka ei ole ikinä hoitanut edes naapurin Villeä...

Kun sanot ihmiselle: "Sinä olet laiska", VAHVISTAT tätä huonoa käytösmallia. Tämä on ALKEELLISIMMAN TASON psykologia, jota on tutkittu ja testattu perusteellisesti. 

Käsityksesi ovat muutenkin vinksallaan. KUKAAN ei väitä, että tunteiden näkeminen vahingoittaisi lasta. Sen sijaan lapsen tasolle alentuminen huutaen ja kiukutellen aikuisen toimesta ei välttämättä ole paras metodi kasvatukselle vaikkakaan se ei aina ole vältettävissä kun ihmisiä ollaan.

No voi perseensuti, ku tässä on nyt sulla ja monella muulla puurot ja vellit sekaisin. Jos lapsi on laiska, niin tietysti se pitää sanoa. Mut on monia tapoja sanoa, kuten "Olet laiska ja siksi todella huono ihminen" tai "Niin, sinä olet vähän laiska, niin siks sun täytyy skarpata vähän enemmän ja onnistut" ja tämän jälkimmäisen voi sanoa hyväksyvästikin.

Lasten on hyvä olla tietoisia omista haasteistaan ja aikuisen tehtävä on opettaa lapselle se, että siitä huolimatta voi pärjätä elämässä ja olla hyväksytty. Ongelmien tai puutteiden kieltäminen se ongelmia aiheuttaa.

Ja arvaa mitä, kasvatan työkseni myös muiden lapsia.

Jos sanot ihmiselle hänen olevan laiska niin joko luot itseään toteuttavan luonnehdinnan tai sinua ei kuunnella lainkaan tai käskysi muuttuu tehottomaksi, koska:

A) Henkilö uskoo sinua ja alkaa uskoa olevansa laiska ja käyttäytyä kuten olettaa laiskan ihmisen käyttäytyvän.

B) Henkilö ei usko sanomaasi eikä myöskään kykene muuttamaan nykyistä käytöstään, koska et ole tullut antaneeksi MITÄÄN spesifistä ohjetta tai määräystä, jota henkilön pitäisi yrittää toteuttaa.

C) Synnytät kognitiivisen dissonanssin: "Olet vähän laiska, mutta kyllä sun nyt pitää siivota." Laiska ei siivoa. Kognitiivisessa dissonanssissa ihminen tyypillisesti valitsee itselleen sillä hetkellä miellyttävimmän vaihtoehdon. Todennäköisimmin pyydetty työ jää tekemättä.

Tämä pätee myös aikuisiin niin työelämässä kuin muuallakin.

PS

Ja MIKSI jokainen älyttömiä mielipiteitään netissä esittelevä tituleeraa aina itseään lopulta asiansa ammattilaiseksi???

Mulla ei ole lapsia, mutta kommentoinpa silti. Mun mielestä lapsen kanssa pitää keskustella epätoivotusta käytöksestä, kunhan aina muistaa kehua myös hyvää käytöstä. Ja nimenomaan puhutaan käytöksestä, eli lapsi ei ole huono, vaikka käyttäytyisi huonosti. Sanoa vaikka, että kuule Teppo, sinä kun olet niin fiksu ja ahkera poika, niin näyttäisitkö äidille miten hyvin osaat siivota huoneesi.

Korostaisin sitä, että lapselle tulisi mielikuva siitä, että hän on fiksu ja hyvä tyyppi, niin ehkä hän käyttäytyisikin sen mukaan.

No just taannoin kerroin lapselle, kuinka meillä oli ollut pikkuveljen kanssa mukava ja leppoisa aamu, kunnes kyseinen lapsi heräsi ja alkoi purnata ja lyödä pikkuveljeä. Joten kyllähän siinä sisaruksia vertailtiin. Sitten alettiin pohtia yhdessä ratkaisuja, kuinka aamu saataisiin takaisin raiteilleen.

Seuraavana aamuna oli kaikilla alusta asti mukavaa, ja muistutin lapselle, että juuri hän (yhdessä muiden kanssa totta kai) teki aamusta kaikille kivan.

Vierailija kirjoitti:

16: Eikö sinusta ole erilaista sanoa lapselle "mietitään yhdessä, miten saat huoneesi paremmin pidettyä siistinä" (ja sitten miettisitte ja sopisitte keinot) kuin "olet niin sotkuinen, toisin kuin tuo sisaruksesi, olisit erilainen"? Tai: "ihmekös kun et opi matematiikkaa, kun olet tuollainen vatipää, katso nyt vaikka fiksua veljeäsi" vs "jos haluat hyvän numeron matikankokeesta, niin tarvitset paljon harjoittelua, voin auttaa"?

Entisaikaan vanhemmat tosiaan päästelivät "totuuksia" suustaan, ja kertoivat suoraan, jos lapsi oli heistä vaikka ruma, rumempi kuin naapurin maija tai tyhmä ja muutenkin kelvoton. Onneksi tuollaista ei enää pidetä hyväksyttävänä.

11

:D hirnuin tälle "vatipää"-kommentoinnille :) Onpa todellakin hyvä, ettei nykyään enää vanhemmat (yleensä) tölväise noin lapsilleen. Minunkin äitini sai aina kuulla, miten on tosi huono matikassa eikä sitten oppinut matikkaa ja alkoi lintsata matikantunneilta. Vaikka hän on muuten tosi älykkään oloinen ja osaa esim. kieliä ja avaruudellista hahmottamista hienosti. Todennäköisesti hän olisi pystynyt pärjäämään matikassa vähintäänkin keskitasoisesti, jos olisi uskonut kykyihinsä. Eihän sitä silloin enää kannata tuhlata aikaansa harjoittelemiseen, jos on ihan virallisesti vatipääksi ja toivottomaksi tapaukseksi julistettu.

Vierailija kirjoitti:

Kerron. Olen selvästi aivan eri koulukuntaa, kuin niiiiin monet hössöttäjät. Jos esim. 10v ei siivoa huonettaan ja väittää ettei osaa, niin tasan vertaan 5v nuorempaan sisarukseen, joka pitää huoneensa kunnossa.

Sama 10v kokee olevansa huono matematiikassa, mutta on hyvä esim. äidinkielessä ja muussa ilmaisussa. Miksen myöntäis tätä lapselle? Pointti on, että sanon "On ok olla huonompi jossain, kaikkien ei tarvitse olla yhtä hyviä kaikessa, koska maailma ois aika tylsä paikka silloin".

Mitä itsekeskeisyyteen tulee, niin suurperheessä sitä ei voi sallia. Jos joku toimii itsekkäästi, niin sanon kyllä ja herkästi. Ohjenuora ja se mitä lapsille opetan, on se että kaikilla on oltava hyvä olla ja elää kotona, kuin myös kouluss ja jokaisen on omalta osaltaan ja ikätasonsa mukaan otettava tästä vastuu.

Kyllä todellakin lapsille pitää sanoa, jos jollain alueella erityisesti käytöksessä on parannettavaa. Jos lapsi möläyttelee mitä sattuu, kiusaa, meluaa, ei osaa jakaa ja ottaa muita huomioon, ei noudata sääntöjä jne. Jos lapselle antaa valheellisen kuvan omasta parmmuudestaan, niin ei hänelle muodostu realistista minäkuvaa, itsetuntoa tai käsitystä itsestään suhteessa maailmaan ja toisiin ihmisiin.

Nykyajan vanhemmilla kun ei tunnu olevan hajuakaan kasvatuksesta ja siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä (kasvatuksessa). Luullaan, että rajoittaminen, ojentaminen, suuttuminen ja vaikka huutaminen jotenkin traumatisoi lasta. Miten lapsi ikinä oppii, että kaikki tunteet ovat sallittuja.. tai miten tunteiden kanssa pärjätään, mistä voi suuttua ja mistä ei, miten kiukkua hillitään, miten osoitetaan ylipäätään mitään tunteita, jos vanhemmat tai muut kasvattajat eivät näytä esimerkkiä ja opeta? Enimmäkseen näkee kahta ääripäätä, joko ei mitään kuria tai sitten ollaan täysin tukahdutettuja.

Bonus: Pistää niin vihaksi vanhemmat, jotka antavat lastensa kiipeillä kaupassa kassalle ja siihen tasolle, jossa kaupppakassit pakataan. Se EI ole lapsia varten!

Tämä on tällainen vaatija-kasvattaja, joka ei ymmärrä, että todellakin vanhemman viha ja ahdistus jostain lapsen käytösmallista vahingoittaa lasta. Vaatia kyllä osataan ja näyttää oma turhautuminen lapseen, mutta ei kannustaa ja auttaa lasta.