Vanhemmat, kerrotteko lapsillenne suoraan heidän luonteidensa heikkouksista?

En tietenkään kerro heikkouksia niin, että niistä tulee itseään toteuttava ennuste.

Saatan sanoa, että "järjestelmällisyys ei ole vahin puolesi. Veljelläsi on. Kaikilla ihmisillä on erilaiset vahvuudet ja heikkoudet".

Jos vertailen, niin tasapuolisesti molempia.

En todellakaan kerro ja vältän vertailemasta lapsia toisiinsa tyyliin "katso nyt Sakari, miten hienosti Pentti on siivonnut huoneensa, hänellä onkin kiltti ja siisti luonne".

Jos ette kerro, niin eikö ole vaarana, että lapsi jää sellaiseksi kuin on myös aikuisena? Eli kroonisesti.

Kertomalla lapsi ainakin tietäisi mitä voisi parantaa. Tietenkin vanhempi myös osoittaa, että lapsi on tärkeä ja rakas heikkouksistaan huolimatta.

Nämä kysymykset tulivat mieleeni, kun näen niin paljon pinttyneen itsekeskeisiä ihmisiä. Minkä ikäisenä, jos koskaan ja miten he ymmärtävät, että vika ei olekaan vain heidän läheisissään vaan heissä itsessäänkin? Kenen kerrottavaksi se jää?

ap

Vierailija kirjoitti:

Esim. lapsi ei viitsi pitää huolta tavaroistaan ja on käytökseltään itsekeskeinen. Kerrotteko nämä hänelle suoraan ja toivotte tai jopa edellytätte, että lapsi yrittäisi parantaa käytöstään? Minkä ikäiselle lapselle kerrotte ihan suoraan? Entä vertailetteko ääneen sisaruksia? Esim. toinen lapsi on järjestelmällisempi, avuliaampi, tahtoo hyvää tai ei ala kinaamaan, jos oikesti onkin näin? Kerrotetko lapselle suoraan, että ei ole syytä olla kateellinen sisarukselleen, vaan mieluummin alkaa kehittämään itseään?

No en varmasti puhu noin vammasesti lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Jos ette kerro, niin eikö ole vaarana, että lapsi jää sellaiseksi kuin on myös aikuisena? Eli kroonisesti.

Kertomalla lapsi ainakin tietäisi mitä voisi parantaa. Tietenkin vanhempi myös osoittaa, että lapsi on tärkeä ja rakas heikkouksistaan huolimatta.

Nämä kysymykset tulivat mieleeni, kun näen niin paljon pinttyneen itsekeskeisiä ihmisiä. Minkä ikäisenä, jos koskaan ja miten he ymmärtävät, että vika ei olekaan vain heidän läheisissään vaan heissä itsessäänkin? Kenen kerrottavaksi se jää?

ap

Sulla on vähän harhanen käsitys siitä miten noita itsekeskeisiä ihmisiä syntyy.

Lapsen käytöstä voi pyrkiä oikaisemaan eli kasvattamaan lasta muulla tavalla kuin leimaamalla. Luulen, että olisi tois tuhoisaa sanoa jo pienelle lapselle "olet surkea matikassa" tai "olet huono tavaroiden järjestämisessä". Siitä tulee helposti itseään toteuttava ennuste, kuten #1 sanoi. Aikuisellekin sanottuna tuollainen leimaaminen on huono juttu. Jos lapsi esim. lyö pikkusiskoaan, voi sanoa, että ketään ei saa lyödä jne. Mutta ei pidä sanoa "sinä olet tuollainen ilkeä lyöjä, aina olet lyömässä toisia".

Sääntö numero 1: älä koskaan anna palautetta persoonasta tai henkilökohtaisista ominaisuuksista. Anna palautetta voi toiminnasta tai teoista.

Eikö teidän lapset kestä suoraa puhetta? Eikö teillä ole niin läheisiä ja lämpimiä välejä lapsiinne, että he tahtovat kuunnella teitä  ja mietitte yhdessä, että mitä tehdä ongelmalle? Ei epäjärjestelmällinen ihminen opi olemaan koko aikaa järjestelmällinen, mutta oppii edes pitämään tärkeät juttunsa järjestyksessä ja voi valita vaikka minimalismin ja askeettisuuden, jotta hallitsisi ympäristöään paremmin?

ap

Tää nyt on  vähän monisyisempi juttu kuin että pamauttaa 12v synttäreillä lapselle, että "oot muuten ihan paska". Ihminen ei ole syntyjään itsekeskeinen tai huolimaton tai empatiakyvytön. Luontaisia vahvuuksia toki meillä jokaisella on (ja jonkun mielestä joku vahvuus on heikkous), ja niiden päälle se on vaan rakenettava. Mulla on esimerkkinä tässä oma poika, nyt 10v: erittäin pikkutarkka, huolellinen, täydellisyyteen pyrkivä lapsi, kantaa kotiin pelkkiä kymppejä koulusta, 10- kokeesta on ISO epäonnistuminen. Kääntöpuolena: hidas, asioihin takertuva, ei osaa siirtyä tekemisestä toiseen, jää jankkaamaan asioita. Saman luonteenpiirteen kaksi puolta siis, ei siinä ole muu auttanut kuin opettaa lapsi VÄHEMMÄN pikkutarkaksi ja huolelliseksi ja hyväksymään se, että aina ei tarvitsekkaan olla täydellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö teidän lapset kestä suoraa puhetta? Eikö teillä ole niin läheisiä ja lämpimiä välejä lapsiinne, että he tahtovat kuunnella teitä  ja mietitte yhdessä, että mitä tehdä ongelmalle? Ei epäjärjestelmällinen ihminen opi olemaan koko aikaa järjestelmällinen, mutta oppii edes pitämään tärkeät juttunsa järjestyksessä ja voi valita vaikka minimalismin ja askeettisuuden, jotta hallitsisi ympäristöään paremmin?

ap

Palaute annetaan aina käytöksestä EI henkilön persoonasta. Sellainen ei ole rakentavaa edes aikuisten kesken vaan tyypillistä esimerkiksi narsistien vallankäytössä.

Puhutaan kyllä avoimesti, mutta ei sillä tavalla vertaillen, että "olisit nyt enempi kuin veljesi tai naapurin Liisa". Eri lähtökohdista nyt vaan ei synny samanlaista. Tottakai kompastuskohtia voidaan parantaa, mutta keinot pitää miettiä juuri kullekin lapselle sopiviksi. Tylysti vertailemalla ei tehdä palvelusta lapselle eikä aikuiselle.

En sano, että oletpa sinä huolimaton ja kärsimätön. Se on jotenkin rumasti sanottu. Saman asian voi sanoa eri tavalla, jolloin se kannustaa enemmän muutokseen eikä anna lapselle signaalia, että hän olisi jotenkin huonompi.

Meillä täsmällinen ja tarkka lapsi, huolehtii asiansa erinomaisesti, mm hygienia ja koulu. Hän saa välillä raivokohtauksia jos asiat ei mene kuten hän haluaa. Ollaan keskusteltu siitä että itseään täytyy oppia hillitsemään tai vaikeuksia on luvassa ihmissuhteissa esim töissä, parisuhteessa, ystävien kanssa.

Toinen lapsi käsittelee pettymyksiä lähinnä olankohautuksella tai toteamalla ettei se asia ollutkaan hänelle niin tärkeä. Hän on kuitenkin täysin vastakohta asioiden huolehtimisessa ja hygieniassa.

Emme hauku ketään, mutta otamme asiat esille. Myös minun huonoista puolistani keskustellaan, että pitäisi tehdä asialle jotain. Saatan myös pyytää ikäviä taipumuksiani anteeksi. Mieheni on tässä arempi, hän kyllä lapsille kertoo heidän puutteistaan mutta loukkaantuu jos hänen puutteistaan mainitaan. En nosta sitä puheenaiheeksi mutta lapsille saatan mainita että iskä ei ole valmis vielä juttelemaan siitä että hänessäkin on vikaa. Jotkut eivät ole koskaan siihen valmiita. Lapset ovat jo isoja ja ymmärtävät.

Joskus tilanteessa saatan mainita että tässä asiassa voisit ottaa mallia veljestäsi.

Olen vertaillut lapsia (isoja poikia, joten voi keskustella asioista) ja heidän luonteenpiirteitään omiini. Jos esim. on ilmennyt, että on aina käsitöissä jonon hännimmäinen eikä meinaa ehtia, olen maininnut itse olleeni samanlainen. Jos tietää itse kärsineensä joistain luonteenpiirteistä (epäjärjestelmällisyys, vetkuttelu), olen ajatellut että asiasta puhuminen auttaisi ennakoimaan asioita. Että omiin heikkouksiin huomion kiinnittäminen on yhtä tärkeää kuin vahvuuksiinkin.

Enää en ole samaa mieltä siitä, että puutteisiin kannattaa kiinniittää huomiota, koska eivät ne siitä paljon parane edes aikuisella. Muutos ei ainakaan tule ulkoa päin, se on varmaa.

Kerron lapsille, että en tahdo heidän olevan samanlaisia keskenään, mutta voisivat yrittää ottaa oppia toistensa vahvoista puolista.

En tietenkään sano suoraan, että sinulla on luonteenheikkous, vaan kerrron, että en siloittele heidän tietään ja tottakai heidän teoillaan tulee olemaan seurauksia. Ja nyt on käynyt näin ja näin, koska…

Esim. jos lapsi hukkaa koulukirjansa kerron, että varoitinhan, että niin voi vielä käydä, kun muu kiinnostaa enemmän kuin oman huoneen järjestys ja hylkää tavaroitaan minne sattuu koko kodissa. Voisikin olla aika oppia pitämään kirjat tallessa. Neuvon miten se onnistuu.

ap

Kerron. Olen selvästi aivan eri koulukuntaa, kuin niiiiin monet hössöttäjät. Jos esim. 10v ei siivoa huonettaan ja väittää ettei osaa, niin tasan vertaan 5v nuorempaan sisarukseen, joka pitää huoneensa kunnossa.

Sama 10v kokee olevansa huono matematiikassa, mutta on hyvä esim. äidinkielessä ja muussa ilmaisussa. Miksen myöntäis tätä lapselle? Pointti on, että sanon "On ok olla huonompi jossain, kaikkien ei tarvitse olla yhtä hyviä kaikessa, koska maailma ois aika tylsä paikka silloin".

Mitä itsekeskeisyyteen tulee, niin suurperheessä sitä ei voi sallia. Jos joku toimii itsekkäästi, niin sanon kyllä ja herkästi. Ohjenuora ja se mitä lapsille opetan, on se että kaikilla on oltava hyvä olla ja elää kotona, kuin myös kouluss ja jokaisen on omalta osaltaan ja ikätasonsa mukaan otettava tästä vastuu.

Kyllä todellakin lapsille pitää sanoa, jos jollain alueella erityisesti käytöksessä on parannettavaa. Jos lapsi möläyttelee mitä sattuu, kiusaa, meluaa, ei osaa jakaa ja ottaa muita huomioon, ei noudata sääntöjä jne. Jos lapselle antaa valheellisen kuvan omasta parmmuudestaan, niin ei hänelle muodostu realistista minäkuvaa, itsetuntoa tai käsitystä itsestään suhteessa maailmaan ja toisiin ihmisiin.

Nykyajan vanhemmilla kun ei tunnu olevan hajuakaan kasvatuksesta ja siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä (kasvatuksessa). Luullaan, että rajoittaminen, ojentaminen, suuttuminen ja vaikka huutaminen jotenkin traumatisoi lasta. Miten lapsi ikinä oppii, että kaikki tunteet ovat sallittuja.. tai miten tunteiden kanssa pärjätään, mistä voi suuttua ja mistä ei, miten kiukkua hillitään, miten osoitetaan ylipäätään mitään tunteita, jos vanhemmat tai muut kasvattajat eivät näytä esimerkkiä ja opeta? Enimmäkseen näkee kahta ääripäätä, joko ei mitään kuria tai sitten ollaan täysin tukahdutettuja.

Bonus: Pistää niin vihaksi vanhemmat, jotka antavat lastensa kiipeillä kaupassa kassalle ja siihen tasolle, jossa kaupppakassit pakataan. Se EI ole lapsia varten!

Ap, pidän sinua äitinä kelvottomana ja mielipiteitäsi lastenkasvatuksesta järjettöminä. Toivon, että otat mallia naapurin Liisasta, joka on lämmin ja hyvä äiti ja osaa kasvattaa lapsensa.

Näinkö tarkoitit? 

En vertaile lapsia keskenään tai naapurin lapsiin. Esikoinen on suttupytty ja kyllä sanon  suoraan, että huone on epäsiisti ja inhottaa, että märät pyyhkeet ja likaiset pikkarit on lattialla. En näe mitään väärää tuossa, että patistan siistimään huonetta ja huolehtimaan tavaroistaan paremmin. Ei vaan mene perille. Jos vaivautuu siistimään huoneen ja laittamaan tavarat paikoilleen, pyykit koriin. Kehun lasta. Ei oo tuokaan tehonnut, että kehumalla saisi lastan jatkamaan huoneen pitämistä siistinä. Rahalla en aio alkaa lahjomaan. Sitä on lapsi välillä ehdottanut, kun luokkakaveritkin saa rahaa, jos tekee jotain kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ette kerro, niin eikö ole vaarana, että lapsi jää sellaiseksi kuin on myös aikuisena? Eli kroonisesti.

Kertomalla lapsi ainakin tietäisi mitä voisi parantaa. Tietenkin vanhempi myös osoittaa, että lapsi on tärkeä ja rakas heikkouksistaan huolimatta.

Nämä kysymykset tulivat mieleeni, kun näen niin paljon pinttyneen itsekeskeisiä ihmisiä. Minkä ikäisenä, jos koskaan ja miten he ymmärtävät, että vika ei olekaan vain heidän läheisissään vaan heissä itsessäänkin? Kenen kerrottavaksi se jää?

ap

Sulla on vähän harhanen käsitys siitä miten noita itsekeskeisiä ihmisiä syntyy.

Itseasiassa juuri noin niitä itsekeskeisiä ihmisiä syntyy. Kysy vaikka Sinkkosen Jarilta. Tai lueskele viimeisimpiä tutkimustuloksia narsismin synnystä.

Vierailija kirjoitti:

Jos ette kerro, niin eikö ole vaarana, että lapsi jää sellaiseksi kuin on myös aikuisena? Eli kroonisesti.

Kertomalla lapsi ainakin tietäisi mitä voisi parantaa. Tietenkin vanhempi myös osoittaa, että lapsi on tärkeä ja rakas heikkouksistaan huolimatta.

Nämä kysymykset tulivat mieleeni, kun näen niin paljon pinttyneen itsekeskeisiä ihmisiä. Minkä ikäisenä, jos koskaan ja miten he ymmärtävät, että vika ei olekaan vain heidän läheisissään vaan heissä itsessäänkin? Kenen kerrottavaksi se jää?

ap

Aivan kuin et itse olisi itsekeskeinen ja muutenkin ikävä ihminen. Ainakin annat nyt ihan sellaisen vaikutelman itsestäsi. Kertoiko sinun äitisi sinulle sen? Entä kertoiko äitisi sinulle samalla lailla mitä hänen omat heikkoutensa ovat?

Tuokin on hetteikköinen pinta tuo "Tietenkin vanhempi myös osoittaa, että lapsi on tärkeä ja rakas heikkouksistaan huolimatta". Ai kertoo vai? Ei minun äitini ainakaan kertonut.

Ainoa mitä kuulin olikin sitten se, mikä minussa oli vikana. Hänessä en kuullut hänen mainitsevan kertaakaan mitään vikaa itsessään. En mitään. Hän olikin narsistinen.