Miesvaltainen työpaikka ja navanalushuumori
Onko mitään keinoa saada taukopuheita siistimmiksi leimautumatta nipottajaksi? Lisäkseni yksi naistyöntekijä, ollut talossa minua kauemmin ja laukoo lähestulkoon yhtä roiseja juttuja.
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
>>Tämä on oikeasti hyvä! Tosin ongelmana tietysti on se, että siellä duunissa pitää jatkossakin olla töissäkin, >>joten tämä täytyy osata tehdä tosi hyvin ja myös hauskasti, että ei suututa kaikkia. Ikävä kyllä.
En ihan tajua logiikkaa, eli jos miehet heittävät pillujuttuja, se on okei ja siitä loukkaantuva nainen on tiukkapipo kukkahattutäti --- mutta jos nainen heittää samanlaista läppää miehistä, sitten ne roisit miehet suuttuu ja mustaksi muuttuu? Ja se on niin väärin, ettei MIEHIÄ saa suututtaa, ilmeisesti vain naisia saa loukata.
Just.
No tätä en kylläkään tarkoittanut. Mutta ymmärsin, että ap todellakin hakee tilanteeseen ratkaisua ja valitettavasti vain on niin, että jos onnistuu suututtamaan kaikki vanhat työntekijät niin helppoa ei ole siinä uudessa duunissa. Että jos onnistuu lyömään luun kurkkuun silleen jotenkin fiksusti ja hauskasti ketään (sitä yhtä naistakaan) suututtamatta, niin paremmat tsäänssit on, että pillujutut vähenee ja kaikilla on kivempaa, myös itsellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen opintojen ohessa keikkatyötä miesvaltaisessa duunissa. Minusta törkyjutut on hauskoja, ja lähden niihin itsekin mukaan. On rentouttavaa kun ei tarvitse esittää sivistynyttä koko ajan (joo, en ole sivistynyt, vaikka olenkin akateeminen mukahieno ihminen). Kestän myös minulle suunnatun kuittailun, koska osaan kuittailla takaisin. Ei minua tytötellä, kun en siihen rooliin sovi. Työkaverit on mukavaa porukkaa.
Ymmärrän kyllä, että kaikille tällainen ei sovi. Minusta kuitenkin ap:n työporukalla on oikeus olla rasvaisia ukkoja rasvaisine juttuineen, niin kauan kuin ap ei ole henkilökohtaisen kiusaamisen kohteena. Ei ole kiva, että joku ulkopuolelta tulee vaatimaan muutosta työyhteisöön.
Tietysti huonot ja samanlaisina toistuvat "vitsit" on ärsyttäviä, ihan riippumatta niiden sisällöstä.
Miksi kummassa olisi oikeus? Kohteliasta ja asiallista käytöstä vaaditaan aina ja kaikkialla, miksi työpaikka olisi jokin poikkeus? Kyseessä ei ole mikään kaveriporukka joka viettää aikaa vapaaehtoisesti yhdessä ja missä kaikki voivat olla vapaammin. Aloittaja ei tule ulkopuolelta, hän on työyhteisön jäsen.
Selvästikään ap ei osaa ihan täysin olla työyhteisön jäsen, vaan on tullut ulkopuolelta ja jäänyt henkisellä tasolla ulkopuoliseksi. Anteeksi nyt, mutta kyllä meillä törkyhuumorin ystävilläkin pitää olla elintilaa, ilman että joku kukkahattu tunkee sekaan mieltään pahoittamaan. Antakaa meille tilaa hengittää. En edelleenkään hyväksy ahdistelua, mutta jos tulee valmiiseen työporukkaan sievistelemään eikä kestä "kamalia" juttuja, niin sitten voi lähteä pois.
"Anteeksi nyt". Älä pyydä anteeksi, kun et pahoillasi ole. Aloittaja on työyhteisön jäsen, kun hänet on sinne palkattu. Siihen ei mikään henkisyys vaikuta.
Te ette tarvitse elintilaa työpaikalla, missä kaikilla pitäisi olla siedettävät olot. Asiallinen käytös ei ole liikaa vaadittu yhdelläkään työpaikalla, vaan itsestäänselvyys. Törkyhuumorianne voitte viljellä yksityiselämässä. Kuten monia muitakin taipumuksia on sopivampaa toteuttaa muualla kuin töissä. Te, jotka nimittelettee asiallista käytöstä haluavia kukkahatuiksi ja sievistelijöiksi, ette kuulu työelämään ja teidän olisi syytä lähteä pois. Ei niiden, jotka käyttäytyvät fiksusti.
Vielä rohkaisuna niille jotka asiallista käytöstä arvostavat: vaikka törkyjuttujen viljelijä näyttäisi työpaikan suosituimmalta ihmiseltä, hänestä on mahdollista päästä eroon. Tiedän kokemuksesta.
sellasia me ollaan. itse valitsit alas ja paikkas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen opintojen ohessa keikkatyötä miesvaltaisessa duunissa. Minusta törkyjutut on hauskoja, ja lähden niihin itsekin mukaan. On rentouttavaa kun ei tarvitse esittää sivistynyttä koko ajan (joo, en ole sivistynyt, vaikka olenkin akateeminen mukahieno ihminen). Kestän myös minulle suunnatun kuittailun, koska osaan kuittailla takaisin. Ei minua tytötellä, kun en siihen rooliin sovi. Työkaverit on mukavaa porukkaa.
Ymmärrän kyllä, että kaikille tällainen ei sovi. Minusta kuitenkin ap:n työporukalla on oikeus olla rasvaisia ukkoja rasvaisine juttuineen, niin kauan kuin ap ei ole henkilökohtaisen kiusaamisen kohteena. Ei ole kiva, että joku ulkopuolelta tulee vaatimaan muutosta työyhteisöön.
Tietysti huonot ja samanlaisina toistuvat "vitsit" on ärsyttäviä, ihan riippumatta niiden sisällöstä.
Miksi kummassa olisi oikeus? Kohteliasta ja asiallista käytöstä vaaditaan aina ja kaikkialla, miksi työpaikka olisi jokin poikkeus? Kyseessä ei ole mikään kaveriporukka joka viettää aikaa vapaaehtoisesti yhdessä ja missä kaikki voivat olla vapaammin. Aloittaja ei tule ulkopuolelta, hän on työyhteisön jäsen.
Selvästikään ap ei osaa ihan täysin olla työyhteisön jäsen, vaan on tullut ulkopuolelta ja jäänyt henkisellä tasolla ulkopuoliseksi. Anteeksi nyt, mutta kyllä meillä törkyhuumorin ystävilläkin pitää olla elintilaa, ilman että joku kukkahattu tunkee sekaan mieltään pahoittamaan. Antakaa meille tilaa hengittää. En edelleenkään hyväksy ahdistelua, mutta jos tulee valmiiseen työporukkaan sievistelemään eikä kestä "kamalia" juttuja, niin sitten voi lähteä pois.
Olen samaa mieltä. Meillä fasisteillakin pitää olla elintilaa, ilman että joku kukkahattu tunkee sekaan mieltään pahoittamaan. Tykkään puhua paljon fasismista ja roduista ja minulla on monesti mukana kirjoja, joista luen alleviivattuja kohtia. Jos joku sanoo jotain, kerron, että hän on jäänyt henkisellä tasolla ulkopuoliseksi, ja aloitan alusta. Juutalaisvitsit ovat erikoisalaani, osaan ne kaikki ja kerron myös ne kaikki.
Kyllä, fasismi ja kansanmurhat ovat ihan sama juttu kuin pippelivitsin kertominen. Onnittelut suhteellisuudentajustasi.
Eli nyt sitten huumori ei enää olekaan OK? Huumori on huumoria ja rennot ihmiset kivoja. Muut ovat kukkahattuja. Eikös täällä sitä mieltä oltu?
On se jännää, miten aikuiset ihmiset eivät osaa vitsailla muute kuin alapäävitseillä. Itse kyllä kestän jotain kohtuudella sillointällöin, mutta en tosiaankaan jokapäivää mauttomaksihan se menee. Kyllähän sitä voi olla hasuka ja vitsikäs ihan muillakin tavoilla.
Työskentelen miesvaltaisella alalla ja noi pillutissiperseääh-vitsit ei enää häiritse, osa niistä on itseasiassa ihan hyviä ja tulee naurettua mukana... Sen sijaan ilkeämieliset, sovinistiset kommentit pistää harmittamaan pitkäksi aikaa ja olen välillä jopa harkinnut työpaikan vaihtoa näiden takia kun niin p*ska fiilis ollut. Kommentit eivät kuitenkaan kohdistu suoraan minuun, vaan ylipäätään (nuoriin) naisiin. Mutta koen itseni sen verran vahvasti osaksi tätä ryhmää, että tuntuu kuin kommentit olisi suoraa arvostelua/vittuilua minua kohtaan. Tätä ei miehet tunnu ymmärtävän.

Mistä ihmeestä olet saanut sen käsityksen, että nuo miehet eivät sitä ymmärtäisi?
Kuinka typerä pitäisi ihmisen olla, että heittäisi sovinistisia kommentteja päin naamaasi? Siitähän saisi jo perusteet irtisanomiseen. Siksi nuo jutut pitää sanoa kun olet paikalla, mutta ei puhuta sinulle suoraan. Tai naamioidaan vitsiksi. Viesti menee perille, mutta solvaaja välttyy vastuulta.
Nyt testataan ap:n kanttia ja heikkoja kohtia tuntuu löytyvän. Niitä käytetään hyväksi ja pian työyhteisöön sopimaton jäsen saadaan ihan itse irtisanoutumaan työstä. Ap:n työssä savustustapa on härskit jutut, jossakin toisessa työyhteisössä on erilainen tapa. Ap voi taistella tuulimyllyjä vastaan, antaa juttujen mennä toisesta korvasta ulos samantien tien tai lähteä. Hän voi myös yrittää tutustua miehiin henkilökohtaisesti hieman paremmin, jolloin vähitellen jutut hänen läsnä ollessa alkavat siistiytyä. En tiedä mikä suojatyöpaikka tämä paikka on kun miehillä on aikaa siellä louskuttaa suutaan. Kuulostaa enemmän uppoavalta laivalta ilman kapteenia ja osaavaa miehistöä, joten en välttämättä kauaksi aikaa tuohon kyytiin jäisi vaan etsisin ehjän paatin kunnon miehistöllä. Sen löytymiseen saakka antaisin juttujen mennä ohi ja tekisin vain omat työtehtäväni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen opintojen ohessa keikkatyötä miesvaltaisessa duunissa. Minusta törkyjutut on hauskoja, ja lähden niihin itsekin mukaan. On rentouttavaa kun ei tarvitse esittää sivistynyttä koko ajan (joo, en ole sivistynyt, vaikka olenkin akateeminen mukahieno ihminen). Kestän myös minulle suunnatun kuittailun, koska osaan kuittailla takaisin. Ei minua tytötellä, kun en siihen rooliin sovi. Työkaverit on mukavaa porukkaa.
Ymmärrän kyllä, että kaikille tällainen ei sovi. Minusta kuitenkin ap:n työporukalla on oikeus olla rasvaisia ukkoja rasvaisine juttuineen, niin kauan kuin ap ei ole henkilökohtaisen kiusaamisen kohteena. Ei ole kiva, että joku ulkopuolelta tulee vaatimaan muutosta työyhteisöön.
Tietysti huonot ja samanlaisina toistuvat "vitsit" on ärsyttäviä, ihan riippumatta niiden sisällöstä.
Miksi kummassa olisi oikeus? Kohteliasta ja asiallista käytöstä vaaditaan aina ja kaikkialla, miksi työpaikka olisi jokin poikkeus? Kyseessä ei ole mikään kaveriporukka joka viettää aikaa vapaaehtoisesti yhdessä ja missä kaikki voivat olla vapaammin. Aloittaja ei tule ulkopuolelta, hän on työyhteisön jäsen.
Selvästikään ap ei osaa ihan täysin olla työyhteisön jäsen, vaan on tullut ulkopuolelta ja jäänyt henkisellä tasolla ulkopuoliseksi. Anteeksi nyt, mutta kyllä meillä törkyhuumorin ystävilläkin pitää olla elintilaa, ilman että joku kukkahattu tunkee sekaan mieltään pahoittamaan. Antakaa meille tilaa hengittää. En edelleenkään hyväksy ahdistelua, mutta jos tulee valmiiseen työporukkaan sievistelemään eikä kestä "kamalia" juttuja, niin sitten voi lähteä pois.
Olen samaa mieltä. Meillä fasisteillakin pitää olla elintilaa, ilman että joku kukkahattu tunkee sekaan mieltään pahoittamaan. Tykkään puhua paljon fasismista ja roduista ja minulla on monesti mukana kirjoja, joista luen alleviivattuja kohtia. Jos joku sanoo jotain, kerron, että hän on jäänyt henkisellä tasolla ulkopuoliseksi, ja aloitan alusta. Juutalaisvitsit ovat erikoisalaani, osaan ne kaikki ja kerron myös ne kaikki.
Kyllä, fasismi ja kansanmurhat ovat ihan sama juttu kuin pippelivitsin kertominen. Onnittelut suhteellisuudentajustasi.
Kuka puhui kansanmurhista? Taisi olla omaa mielikuvitustasi. Ei juutalaisvitsien kertominen ole laitonta.
Eli sulle tosissaaan ja rautalangasta, kun muu ei näköjään mene läpi: Se olisi ihan samaa helvetin tyhmää toisia epäkunnioittavaa skeidaa, mitä mulkkuvitsit ovat ja jotka pakotetaan alas toisten kurkusta huumorin nimissä ja koska ne ovat muka huumoria niistä ei muka saisi loukkaantua.
Tiedän tunteen. Yleisesti alapäähuumori on ihan hauskaa oman ikäisten parissa, mutta ne keski-ikäisten (50-60v.) miesten laukomina YÖK! Niillä on joku sellainen lapsellinen ja vastemielinen tapa kertoa "vitsit" ja se tekee niistä kuvottavia. Ainii ja mitenkö itse toimin, yleensä vitsit laantuu hetkeksi, kun kertoo itse vielä roisimman ja mielellään keski-ikäisten miehisyyttä loukkaavan vitsin, jonka jälkeen vaihtaa puheenaihetta.
Työskentelen välillä täysin miesvaltaisessa toimipisteessä ja välillä ainoana miehenä naisten kanssa, pisteessä missä kaikki muut ovat naisia on todella paljon ankeampi ilmapiiri. Lisäksi naiset eivät kestä omaan työsuoritukseensa/persoonaansa kestävää vittuilua tippaakaan, miesvaltaisessa toimipisteessä vittuillaan kaikille tasapuolisesti pomosta lähtien ja tunnelma on paljon välittömämpi. Muutenkin naisten taipumus kytätä työkaverinsa tauko yms. aikoja tuli yllätyksenä.
Miesvaltainen ala on valinta, jonka kanssa on vaan elettävä, tai sitten ei.
Minäpä paljastan sinulle salaisuuden: ei miesvaltaisilla aloilla ole sen roisimpia juttuja kuin naisvaltaisillakaan. No, itse asiassa en ole koskaan täysin naisvaltaisella alalla ollut Suomessa, ja siellä ulkomailla en ymmärtänyt tarpeeksi paikallisten puhetta.
Vaihtoehtoja on kaksi:
A) se on ihan oikeasti vähän hankala työpaikka, ja sille sinä et voi yhtään mitään. Kuten eivät ne miehetkään, jotka eivät sellaisesta pidä. Etsi parempaa paikkaa.
B) kokeilevat uutta työntekijää, kuinka hienohipiäinen olet. Yltyvät vain siitä, kun otat siitä nokkiisi ja selvästi pahoitat mielesi. Tähän auttaa se, että et välitä, mutta toisinaan heität jonkun sen verran kamalan herjan, että hiljenevät.
Mieti nyt kuitenkin, kumpi olisi parempi: ne roisit taukojutut vaiko se, että kaikki hiljenevät ja vilkaisevat toisiaan, kun sinä astut sisään?
Vierailija kirjoitti:
]
Yleensä tuollainen "huumori" jää yläasteelle tai pahimpiin junttimiesten porukoihin.
Tajuatko miten henkisesti rasittavaa on tehdä vaikka matemaattista insinöörityötä, kuten lujuuslaskentaa, 8 tuntia päivässä? Siihen on tosi hyvä vastapaino heittää tauoilla ja töiden ulkopuolella jutut ihan älyvapaiksi, kun itse töitä tehdessä pitää ajatellä järjellä ja vakavasti.
Älyvapaata juttua tulee, mutta alapäähuumori on yleensä lähinnä noloa. Ja silti jaksan ihan hyvin insinööristellä vaikkapa lujuuslaskennan parissa 8 tuntia päivässä. Onneksi on samanhenkistä väkeä kahvitauolla.
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen välillä täysin miesvaltaisessa toimipisteessä ja välillä ainoana miehenä naisten kanssa, pisteessä missä kaikki muut ovat naisia on todella paljon ankeampi ilmapiiri. Lisäksi naiset eivät kestä omaan työsuoritukseensa/persoonaansa kestävää vittuilua tippaakaan, miesvaltaisessa toimipisteessä vittuillaan kaikille tasapuolisesti pomosta lähtien ja tunnelma on paljon välittömämpi. Muutenkin naisten taipumus kytätä työkaverinsa tauko yms. aikoja tuli yllätyksenä.
Kyllähän se törkyjuttujen kertojan mielestä on ankeaa, kun äkkiä pitäisi alkaa käyttäytyä kuin sivistynyt aikuinen. Ehkä lastentarha tai yläasteen tupakkapaikka olivat enemmän makuusi?
Vierailija kirjoitti:
Miesvaltainen ala on valinta, jonka kanssa on vaan elettävä, tai sitten ei.
Minäpä paljastan sinulle salaisuuden: ei miesvaltaisilla aloilla ole sen roisimpia juttuja kuin naisvaltaisillakaan. No, itse asiassa en ole koskaan täysin naisvaltaisella alalla ollut Suomessa, ja siellä ulkomailla en ymmärtänyt tarpeeksi paikallisten puhetta.
Vaihtoehtoja on kaksi:
A) se on ihan oikeasti vähän hankala työpaikka, ja sille sinä et voi yhtään mitään. Kuten eivät ne miehetkään, jotka eivät sellaisesta pidä. Etsi parempaa paikkaa.
B) kokeilevat uutta työntekijää, kuinka hienohipiäinen olet. Yltyvät vain siitä, kun otat siitä nokkiisi ja selvästi pahoitat mielesi. Tähän auttaa se, että et välitä, mutta toisinaan heität jonkun sen verran kamalan herjan, että hiljenevät.
Mieti nyt kuitenkin, kumpi olisi parempi: ne roisit taukojutut vaiko se, että kaikki hiljenevät ja vilkaisevat toisiaan, kun sinä astut sisään?
C) Eivät ole koskaan oppineet, millaista on aikuismainen käytös ja miten nykyaikaisella työpaikalla pitäisi olla. Tai tietävät kyllä, mutta luulevat että kohteliaisuussäännöt eivät koske heitä syystä x. Heidätkin saadaan kyllä tajuamaan, mutta se vaatii useamman rohkean työntekijän ja esimiehen asiaan puuttumista.
Otat yhteyttä työnjohtoon. Jos ei auta niin voit yrittää valitusta seksuaalisesta häirinnästä nimettömästi. Yhteys työsuojeluun, liittoon ja jos iso firma niin pääkonttoriin.
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen välillä täysin miesvaltaisessa toimipisteessä ja välillä ainoana miehenä naisten kanssa, pisteessä missä kaikki muut ovat naisia on todella paljon ankeampi ilmapiiri. Lisäksi naiset eivät kestä omaan työsuoritukseensa/persoonaansa kestävää vittuilua tippaakaan, miesvaltaisessa toimipisteessä vittuillaan kaikille tasapuolisesti pomosta lähtien ja tunnelma on paljon välittömämpi. Muutenkin naisten taipumus kytätä työkaverinsa tauko yms. aikoja tuli yllätyksenä.
Kestä vittuilua ja päänaukomista? Mitä mahdoitkaan tällä tarkoittaa? Miksi niitä pitäisi kestää? Oma työyhteisösi ei kuulosta kovinkaan terveeltä.

Ja kirjoittaja itse vaikuttaa sairaalloisen miellyttämisenhaluiselta. On ylpeä siitä että kestää työpaikkakiusaamista ja tekee sitä itsekin saadakseen "tosiäijien" hyväksyntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa. Ps kuulun itsekin siiihen roisiin osaan.
Eikö koskaan kyllästytä? Eikö joskus voisi vitsailla muustakin kuin seksisaiheista?
Ap
Paljon miel navanalushuumoria, kuin ilkämielistä panettelua ja vaatteista yms kimittämistä. Olen itse ollut sekä nais- että miesvaltaisissa töissä ja valitsen kyllä miehet ja navanalushuumorin.
Kyllä, fasismi ja kansanmurhat ovat ihan sama juttu kuin pippelivitsin kertominen. Onnittelut suhteellisuudentajustasi.
Eihän kommentoimasi henkilö mitään kansanmurhaa aikonut tehdä. Hän haluaa keskustella fasismista ja kertoa juutalaisvitsejä. Juutalaisvitsit eivät ole yhtään pippelivitsejä pahempia.