olen 36-vuotias enkä ole koskaan ollut määräaikaisessa työsuhteessa

44 vuotta, aina töissä, ei määräaikaisuuksia, ei äitiyslomia, joten kai mä oon hurjasti parempi kuin sinä, ap.

Vierailija kirjoitti:

Järkevä urasuunnittelu oli osaltani sitä että ensinnäkin olen aina ollut aktiivinen ja oma-aloitteinen. En ole karsastanut mitään töitä. Jo parikymppisenä minulla oli pitkä ja monipuolinen cv ja hyvät suositukset. Työntekijänä olen ollut ahkera ja tunnollinen, minusta ei yksinkertaisesti ole haluttu eroon. Kaikenlaista on tullut nähtyä vuosien mittaan, tarjoilijan työssä istuskeltiin pöydillä "kun jalkoja särkee" ja kesätöihin tulleet alkoivat ensi töikseen vaatia vapaita viikonloppuja reissujaan varten.

Lisäksi opiskelin tradenomiksi jotta työmahdollisuudet olisivat mahdollisimman monipuoliset. Tiedän kyllä että se ei kaikille käy mutta on yksi salaisista aseistani. Työpaikkoja on aina avoimena ja hyvällä cv:llä ja etenkin vakuuttavalla esiintymisellä haastatteluissa olen vahvoilla.

Nyt siihen ei tarvetta koska olen loppuelämän työssä erittäin vakavaraisessa firmassa.

ap

Kovin ainutlaatuiselta et kuulosta, sori vaan. Monia kaltaisiasi "oma-aloitteisia ja aktiivisia" tekijöitä on pilvin pimein määräaikaisissakin töissä. Nykyään ei myöskään ole "loppuelämän työpaikkoja" missään. Enpä uskaltaisi moista sanoa, vaikka olen itsekin 34-vuotiaana toisessa vakituisessa työpaikassa isossa vakavaraisessa firmassa.

Vierailija kirjoitti:

Järkevä urasuunnittelu oli osaltani sitä että ensinnäkin olen aina ollut aktiivinen ja oma-aloitteinen. En ole karsastanut mitään töitä. Jo parikymppisenä minulla oli pitkä ja monipuolinen cv ja hyvät suositukset. Työntekijänä olen ollut ahkera ja tunnollinen, minusta ei yksinkertaisesti ole haluttu eroon. Kaikenlaista on tullut nähtyä vuosien mittaan, tarjoilijan työssä istuskeltiin pöydillä "kun jalkoja särkee" ja kesätöihin tulleet alkoivat ensi töikseen vaatia vapaita viikonloppuja reissujaan varten.

Lisäksi opiskelin tradenomiksi jotta työmahdollisuudet olisivat mahdollisimman monipuoliset. Tiedän kyllä että se ei kaikille käy mutta on yksi salaisista aseistani. Työpaikkoja on aina avoimena ja hyvällä cv:llä ja etenkin vakuuttavalla esiintymisellä haastatteluissa olen vahvoilla.

Nyt siihen ei tarvetta koska olen loppuelämän työssä erittäin vakavaraisessa firmassa.

ap

No voi morjens :D :D

Minulla ihan sama, paitsi olen eri ikäluokkaa. En siis ole ollut työtön, nykyään ei vaan tehdä vakituisia sopimuksia! Lisäksi olen tietenkin nuori nainen, mikä saattaa vaikuttaa.

Alapeukkuja saat siksi koska vaikutat ylimieliseltä tullessasi opettamaan meitä huonompia ihmisiä. "Kannattaisi olla yhtä hyvä kuin minä niin saisitte hyvän vakituisen työpaikan."

T. Sama 30 v ja 10 vuotta samassa työpaikassa

Lisäksi tein 3 vuoden "syrjähypyn" epäarvostetetulle alalle päästäkseni etenemään suht nopeasti esimiesasemaan ja saadakseni siten kokemusta esimiestyöstä, HR-asioista jne. Sitäkin on myöhemmin arvostettu CV:ssäni.

ap

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi tein 3 vuoden "syrjähypyn" epäarvostetetulle alalle päästäkseni etenemään suht nopeasti esimiesasemaan ja saadakseni siten kokemusta esimiestyöstä, HR-asioista jne. Sitäkin on myöhemmin arvostettu CV:ssäni.

ap

Hienoa, ap! Työelämän kirkkain tähti on nyt löytynyt! Senhän sä halusit kuulla?

Moni ihminen alisuoriutuu koska he itse eikä kukaan muukaan vaadi heiltä tarpeeksi. Moni ajattelee että tämä nyt vaan on tämmöistä tämä nykypäivän työelämä. Mutta kun ei se välttämättä ole. Yritin kannustaa ihmisiä tsemppaamaan ja nostamaan rimaa. Miettimään olisiko jossain joku polku jota lähteä kulkemaan. Se vaatii työtä ja vaivannäköä joten ehkä siksi moni älähtää kun sitä ei haluta kuulla. Tietenkään kaikille ei riitä vakitöitä mutta aina joillekin kuitenkin. Etkö haluaisi olla yksi heistä?

ap

Olen 56-vuotias ja olen ollut aina vain määräaikaisissa työsuhteissa.

Urasuunnitteluni oli ehdottomasti järkevää, mutta ikävä kyllä, suunnitelmani eivät täysin toteutuneet.

Pääsin opiskelemaan alaa, jolla ei ollut silloin työttömyyttä, kun aloitin. Oli tosin miesvaltainen ala, ja naisena ei oikein päässyt etenemään, enhän ollut edes reserviupseeri.

Urasuunnitelmani tyssäsi seuraavaksi siihen, että en päässyt seuraavaan suunnittelemaani opiskelupaikkaa yliopistoon, enkä vielä pariin seuraavaankaan. 

Mutta ei se mitään, vielä 1980-luvulla töitä riitti mukavasti määräaikaisenakin. 1990-luvulla perheen perustaminen tuli ajankohtaiseksi ja pääsin viimein yliopistoon. Vaan ei siitäkään ura urennut, sillä samoja paikkoja hakee noin 40 pätevää ja kokenutta. Paitsi niitä , joihin on jo käytännössä valittu jo oikea henkilö ajat sitten, ja virka on vain muodollisesti julkisessa haussa.

Siis ethän sä ole edes kovin pitkää työuraa ehtinyt tehdä kun olet opiskellut ja ollut lasten kanssa kotona 5,5 vuotta! Oot varmaan fiksu ja hyvä työntekijä mutta ei sulla nyt mitään syytä henkselien paukuttamiseen ole. Ja sitäpaitsi yksityisellä puolella työsuhteet ovat useimmiten toistaiseksi voimassaolevia, turhista päästään eroon yt-menettelyn kautta tarvittaessa.

Kiito tsemppauksesta. Kyllä me tiedämme, että aina on joku, joka saa työpaikan. 

Näemme töissä olevia ihmisiä päivittäin. Tuolla näkyykin olevan postinjakaja liikkeellä, ja joku kuorma-autonkuljettaja. Jälkimmäinen on todennäköisesti yrittäjä itse, tai ehkä hänen työntekijänsä.

Saamme myös harva se päivä tiedoksi päätöksen, että joku on saanut työpaikan. Se tiedonanto voi alkaa sanoilla "kiitämme kiinnostuksesta " ja jatkuu  " valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun"...

Eräät onnistuvat urasuunnittelussa paremmin kuin eräät toiset. Harmi, kun emme osaa ennustaa, mikä on se tulevaisuudessa työllistävä ala, vaikka onnistuisimmekin saamaan juuri sen opiskelu- ja harjoittelupaikan, joka luki urasuunnitelmassamme.

Ymmärrän oikein hyvin, mitä ap tässä ajaa takaa. Yhteiskunna puolesta tässä vaan eniten harmittaa, kun jää todella paljon rerursseja ja sosiaalista pääomaa käyttämättä, kun osaavia ja hyvin koulutettuja ihmisiä on työttömänä aivan liian paljon. Toisaalta työelämässä on paljon niitä, jotka ovat lapsesta saakka työtä tehneet ja olisivat jo ansainneet vapaata ja niitä, jotka eivät ole todellisuudessa enää työkykyisiä. Sitten on yhä enemmän niitä, jotka joutuvat yhden ihmisen palkalla tekemään useamman ihmisen työt.

Ystävä hyvä, me kaikki emme suinkaan ole jääneet työttömiksi siitä syystä, että olisimme alisuoriutuneet. Jos vilpitön tarkoituksesi oli rohkaista meitä, avaa silmäsi! Katso ympärillesi ja huomaa, että moni yli odotusten suoriutunut, suorastaan menestynyt niin opinnoissaan kuin työuralla, on tällä hetkellä työtön.

Se on totta, että jos ei mitään yritä, ei mitään saa. Murheellinen totuus on kuitenkin se, että jos ei ole onnistunut syntymään ns. kultalusikka suussa tai vähintään avioitumaan oikeaan sukuun ja tehnyt oikean lottorivin lisäksi muitakin onnistuneita valintoja, on suuri todennäköisyys jäädä kaikesta yrittämisestä huolimatta ilman työtä, edes sitä määräaikaista.

Aika hyvä, jos parikymppisenä on ollut jo hyvä cv ja suosituksia. Aika monella ei ole ollut siinä iässä kun opiskelutodistuksia ja kesätöitä.

Ole onnellinen! Olen 24 ja tuskin tulen ikinä olemaan vakituisessa työsuhteessa. Opiskelen luokanopettajaksi.

Vierailija kirjoitti:

En tarkoittanut ylpeillä vaan lähinnä avata keskustelun aiheesta. Paljon puhutaan siitä että nykyään on vain pätkätöitä niin vaihteeksi tätäkin puolta. Haluan kannustaa muita tekemään järkevää urasuunnittelua ja olemaan haluttavia työntekijöitä eikä alistumaan pätkätöihin. Moneen asiaan voi itse vaikuttaa.

ap

Sulla on toistaiseksi ollut suojatyöpaikka, mutta odotapa kun täytät yli 40 ja työpaikallasi alkaa yt:t. Olet ensimmäisten joukossa lähdössä.

Vierailija kirjoitti:

Järkevä urasuunnittelu oli osaltani sitä että ensinnäkin olen aina ollut aktiivinen ja oma-aloitteinen. En ole karsastanut mitään töitä. Jo parikymppisenä minulla oli pitkä ja monipuolinen cv ja hyvät suositukset. Työntekijänä olen ollut ahkera ja tunnollinen, minusta ei yksinkertaisesti ole haluttu eroon. Kaikenlaista on tullut nähtyä vuosien mittaan, tarjoilijan työssä istuskeltiin pöydillä "kun jalkoja särkee" ja kesätöihin tulleet alkoivat ensi töikseen vaatia vapaita viikonloppuja reissujaan varten.

Lisäksi opiskelin tradenomiksi jotta työmahdollisuudet olisivat mahdollisimman monipuoliset. Tiedän kyllä että se ei kaikille käy mutta on yksi salaisista aseistani. Työpaikkoja on aina avoimena ja hyvällä cv:llä ja etenkin vakuuttavalla esiintymisellä haastatteluissa olen vahvoilla.

Nyt siihen ei tarvetta koska olen loppuelämän työssä erittäin vakavaraisessa firmassa.

ap

Jaha, että taas tällainen "minäolenahkerajaenpelkäätyötänykynuoretovatlaiskapaskoja"-provo. Huvittavaa kun en ole nähnyt omassa työpaikassani yhtään näitä "laita viikonloppu vapaaksi, mä lähden ryyppää"- nuoria. Enkä ole myöskään ite sellainen. 

Olen 39-vuotias. En ole ollut määräaikaisessa työsuhteessa valmistumiseni jälkeen (valmistuin 25-vuotiaana). Kolmas työpaikka nyt menossa. Välillä olen pitänyt tosin äitiyslomaa pari vuotta. Ymmärrän kyllä olevani todella onnekas. Toisaalta mietityttää, että mikä tässä nykysysteemissä oikein mättää, kun ihan tavallisen, vakituisen työpaikaan omaaminen on jotain ihmeellistä. Eikö sen pitäisi olla tavallisen ahkeralle työntekijälle hyvinvointivaltiossa sääntö eikä mikään poikkeus?

Vierailija kirjoitti:

Moni ihminen alisuoriutuu koska he itse eikä kukaan muukaan vaadi heiltä tarpeeksi. Moni ajattelee että tämä nyt vaan on tämmöistä tämä nykypäivän työelämä. Mutta kun ei se välttämättä ole. Yritin kannustaa ihmisiä tsemppaamaan ja nostamaan rimaa. Miettimään olisiko jossain joku polku jota lähteä kulkemaan. Se vaatii työtä ja vaivannäköä joten ehkä siksi moni älähtää kun sitä ei haluta kuulla. Tietenkään kaikille ei riitä vakitöitä mutta aina joillekin kuitenkin. Etkö haluaisi olla yksi heistä?

ap

En, en haaveile vakityöstä saman työnantajan palveluksessa. Jo nyt ahdistaa, kun tiedän että teen nykyiselle työnantajalle vielä kaksi vuotta tätä samaa projektia. Töitä kyllä haluan tehdä, mutta jossain vaiheessa jälleen yrittäjänä ja sitä ennen määräaikaisuuksina. Työttömäksi jäämistä en pelkää.

Missä maassa ap asustelee, kun uskaltaa sanoa olevansa loppuelämän duunissa? Ja jotenkin tuntuisi ahdistavalta tietää olevansa loppuelämän duunissa neljänkympin korvilla.

Ai niin, aika samoilla mennään: 42 v, ei päivääkään työttömänä, aina vakituiset työsuhteet jne.

Mä en ole koskaan nirsoillut töistä tai saanut huonoa palautetta työpaikalla, mutta silti olen ollut aina määräaikaisissa työsuhteissa ja niiden välissä joskus työttömänä. En muuten automaattisesti ajattelisi, että vakituiseen työsuhteeseen palkattu olisi jotenkin parempi kuin työtön tai määräaikaisuuksia tekevä. Määräaikaisena oma paikka pitää jatkuvasti lunastaa uudelleen, joten luulen, että itseään saattaa kehittää ja skarpata vähän eri tavoin kuin niin sanotussa varmassa työpaikassa. Samalla oppii käyttämään rahansa fiksusti ja sietämään epävarmuutta, mikä ei voi olla kasvattamatta.

Mutta siis kiva sulle, ap. Me kaikki emme valitettavasti vaan ole yhtä onnekkaita.

Hyvätkin työntekijät voidaan nykyään potkia ulos. Ja hyvät työntekijätkin voivat jäädä ilman työtä jos ei ole työkokemusta.

Minä, 30v. vaihdoin vakituisen työsuhteeni määräaikaiseen. Vakituisessa paikassani jokainen päivä oli piinaava ja inhosin sitä, työyhteisö oli sairas. Nykyisessä määräaikaisessa työsuhteessani olen tyytyväinen. Teen kaikenlisäksi tuntityötä, mikä vakituiseen työntekijöön verrattuna antaa minulle paremman mahdollisuuden suunnitella työvuorojani. Jos haluan tehdä lyhyempää päivää, se on ok. Jos haluan tehdä lyhyempää viikkoa, on sekin ok.

En ole ajatellut olevani loppuikäni työsuhteessa, ahdistava ajatuskin että tässä se nyt olisi, mikään ei tulisi muuttumaan. Ei kiitos.