Onko ylipainoisilla aina järkyttävän epäterveellinen "ruokavalio"?
Olen katsonut viime aikoina useampaa eri laihdutusohjelmaa (Suomessa ja ulkomailta) ja todennut, että lähes poikkeuksetta ylipainoisilla ohjelmissa on järkyttävä "ruokavalio" ja syövät jopa 5000 kaloria päivässä. Onko se sellaista kaikilla? Minun lähipiirissäni olevat läskit kovasti väittävät syövänsä enimmäkseen terveellisesti, mutta enpä enää tiedä.
Kommentit (146)
No minun mittani ovat 165/90 ja voin kyllä sanoa, että omat kiloni ovat tulleet ihan epäterveellisesti syömällä ja tosi vähällä liikunnalla. Herkkuja menee joka päivä. Syön kyllä vihanneksiakin tarpeeksi, mutta ihan liikaa kaikkea hyvää. Olen just tyypillinen herkkuperse ja inhoan liikuntaa.
Minulla on kaveri joka on reilusti yli satakiloinen, ja on aina ollut ylipainoinen. Hän on kasvissyöjä ts. ei syö lihaa tai kalaa, mutta elää mielestäni hyvin rajoitetulla ruokavaliolla. Ravinto koostuu lähinnä leivästä, perunoista, pavuista ja juustosta.
Joka tapauksessa, kaverini ei mässää eikä pahemmin herkuttele, ottaa joskus keksin, suklaapatukan tai palan kakkua mutta vaan tosiaan joskus. Itse asiassa paljon harvemmin kuin minä, samanikäinen ikihoikka.
Veikkaisin kaverini päivittäisen kalorimäärän pienemmäksi kuin omani. Molemmat pysymme painossamme vuodesta toiseen, emme liho emmekä laihdu.
Työssä olen huomannut että yhdellä superlihavalla naisella on aina eväsrasiassa salaatinlehtiä ja proteiinirahkaa lounaana, sellaista kevyttä :D Mitähän mättää kotona, tuskin noin kevyillä ruuilla tuollaista massaa ylläpidetään.
Eihän terveellisenkään ruoan syöminen ole terveellistä, jos sitä syö niin paljon, että lihoo ylipainoiseksi. Terveellistä ruokaa syöväkin voi siis syödä epäterveellisesti, jos syö liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Syön kaksi rahkaa päivässä. Paljon vettä ja kivennäisvettä. Viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. En laihdu. Veriarvot muuten loistavat koko ajan.
Mistä ihmeestä alapeukut?
Vierailija kirjoitti:
Työssä olen huomannut että yhdellä superlihavalla naisella on aina eväsrasiassa salaatinlehtiä ja proteiinirahkaa lounaana, sellaista kevyttä :D Mitähän mättää kotona, tuskin noin kevyillä ruuilla tuollaista massaa ylläpidetään.
No kuule just tuollaisten kyttääjien vuoksi lihavat ottavat evääksi tuollaista ruokaa. Jos ottaisivat rasvaisempaa, niin ihan onnessaan miettisit, että "No niin! Just tuon takia tuo on niiiiiin läski! Saisi syödä terveellisemmin!" Se työkaverisi ei vaan kehtaa tuoda töihin muunlaista ruokaa.

Ja jos tämä superlihava tulisi paikalle eväsrasiassaan jotakin huomattavasti epäterveellisempää, sinä naureskelisit partaasi, että ei ihmekään, kun on läski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön kaksi rahkaa päivässä. Paljon vettä ja kivennäisvettä. Viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. En laihdu. Veriarvot muuten loistavat koko ajan.
Mistä ihmeestä alapeukut?
Ihmiset ei pidä valehtelijoista?
Pari reippaasti ylipainoista duunikaveria syö duuniajalla samaa murkinaa kuin me muutkin. Erona annoskoko ja santsilautaset, sekä "kevytlimujen" kittaaminen. Jälkkäreistä eivät myöskään kieltäydy koskaan vaikka alla olisi kolme lautasellista muonaa..
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaveri joka on reilusti yli satakiloinen, ja on aina ollut ylipainoinen. Hän on kasvissyöjä ts. ei syö lihaa tai kalaa, mutta elää mielestäni hyvin rajoitetulla ruokavaliolla. Ravinto koostuu lähinnä leivästä, perunoista, pavuista ja juustosta.
Joka tapauksessa, kaverini ei mässää eikä pahemmin herkuttele, ottaa joskus keksin, suklaapatukan tai palan kakkua mutta vaan tosiaan joskus. Itse asiassa paljon harvemmin kuin minä, samanikäinen ikihoikka.
Veikkaisin kaverini päivittäisen kalorimäärän pienemmäksi kuin omani. Molemmat pysymme painossamme vuodesta toiseen, emme liho emmekä laihdu.
Siinäpä ne lihottavat tulikin: leivät, perunat, juustot. Ihmisen kuuluu saada hiilarit, protskut jne oikeassa suhteessa. Eli jos syö pelkkää hiilaria ja rasvaa niin lihoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työssä olen huomannut että yhdellä superlihavalla naisella on aina eväsrasiassa salaatinlehtiä ja proteiinirahkaa lounaana, sellaista kevyttä :D Mitähän mättää kotona, tuskin noin kevyillä ruuilla tuollaista massaa ylläpidetään.
No kuule just tuollaisten kyttääjien vuoksi lihavat ottavat evääksi tuollaista ruokaa. Jos ottaisivat rasvaisempaa, niin ihan onnessaan miettisit, että "No niin! Just tuon takia tuo on niiiiiin läski! Saisi syödä terveellisemmin!" Se työkaverisi ei vaan kehtaa tuoda töihin muunlaista ruokaa.
Totta tuokin, mutta ei se välttämättä ahda kotonakaan sapuskaa kaksin käsin. Mä esim käyn päivittäin syömässä samojen työkaverien kanssa, käynyt jo vuosia, ja suht koht samankokoisilla annoksilla mennään. Mä oon se lihava, muut normaalipainoisia ja osa hoikkia ja kaikilla meillä paino on pysynyt suht samana, ilman näkyviä muutoksia, vuodesta toiseen. Mä en laihdu, eikä nämä hoikemmat liho vaikka annoskoossa ei ole eroa. Nämä ottavat vielä usein kahville kaveriksi jonkun pullan tai kesällä jäätelön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön kaksi rahkaa päivässä. Paljon vettä ja kivennäisvettä. Viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. En laihdu. Veriarvot muuten loistavat koko ajan.
Mistä ihmeestä alapeukut?
Ihmiset ei pidä valehtelijoista?
Aaa, tämä olikin uusi juttu. Ylipainoiset ovat myös valehtelijoita! Kiitos oikein paljon.
Ei. Minä, sisko ja isä syödään aivan mitä sattuu, painoindeksi alle 20 kaikilla. Äiti on pyöreä. Syö todella tavallisesti ja terveesti. Ei oo makean perään, ei osta ikinä sipsejä, hampurilaisia jne. Kerran tekivät isän kanssa lomaviikolla testin. Kävivät vaa'alka ja söivät samat annokset koko viikon. Äiti painoi 2,1 kg enemmän kun tulivat, isä laihtui 600 grammaa:D mut äidillä onkin kyllä kaikki arvot hyvät ja todella hyvä kunto, meistä ainoa joka juossut puolimaratonin:) mun sankari kaikin tavoin <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön kaksi rahkaa päivässä. Paljon vettä ja kivennäisvettä. Viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. En laihdu. Veriarvot muuten loistavat koko ajan.
Mistä ihmeestä alapeukut?
Ihmiset ei pidä valehtelijoista?
Aaa, tämä olikin uusi juttu. Ylipainoiset ovat myös valehtelijoita! Kiitos oikein paljon.
Tarkenna nyt vähän, miten voit olla ylipainoinen syömällä päivässä kaksi rahkaa. ;) Ellet sitten (toivon mukaan) tarkoittanut syöväsi kaksi rahkaa muun ruoan lisäksi.
Minä olen ylipainoinen ja voin rehellisesti myöntää että ihan herkuista johtuu. Liikaa herkkuja ja olematon liikunta, siinä minun lihavuuden salaisuus 😀
Jos mä söisin noin niin kuin noissa ohjelmissa olevat ylipainoiset syö, niin mä en tiedä kuinka lihava mä olisin. Miten kukaan voi oikeasti syödä tuollaisia määriä ja tuollaisia ruokia päivästä ja viikosta toiseen? Eli juu ei, ihan samalla tavalla tuollaista ruokavaliota ihmettelee +20kg ylipainoinen. Eikä ihmettele yhtään miksi nuo ihmiset on ylipainoisia.
Vierailija kirjoitti:
No ei ole. Minä syön terveellisesti, mutta liian paljon. Juhlapyhinä mätän kunkin sesongin ruokia, mutta muuten ihan normaalia sapuskaa. Minulla on 50 kg ylipainoa. Kuulostaa ihan järkyttävältä määrältä, mutta eihän se ole kuin 5 kg/1 vuosi eli joka vuosi joulukinkut jakonvehdit ja kesäloman siiderit ja makkarat jää vartalolle.
Itseäni ärsyttää, että noissa laihdutusohjelmissa on aina just noita, joiden ruokavalio on selkeästi pielessä. Totta kai ihminen laihtuu jos vaihtaa päivittäiset hampurilaiset johonkin koriruokaan. Mitäs sitten, kun sitä ylipainoa on terveellisestä ruuasta huolimatta, muuttuu hippasen verran vaikeammaksi painon pudottaminen.
Ei ole yhtään sen vaikeampaa. Ihan sama pätee: syö vähemmän tai kuluta enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Mä sanoisin että ruokavalioni on terveellinen mutta annokset on isoja ja liikuntaa en kiireisen arjen takia jaksa harrastaa. Siksi minulla on hiukan ylipainoa, mutta onneksi se ei minua haittaa, muita kyllä mutta se on taas heidän ongelma:)
Ei, kyllä se sinun ylipaino on vain ja ainoastaan sinun ongelma. Kenellekään muulle se ei aiheuta diabetesta, verenpainetautia, rasvamaksaa tai mitään muutakaan ylipainon lieveilmiötä.
Lasketaanpa: olen lihonut 15-35v eli 20 vuodessa 50 kiloa mikä tekee 2,5 kiloa per vuosi eli olen syönyt 2,5x9000 kaloria eli 22500 kaloria ylimääräistä vuodessa (yhteen kiloon tarvitaan 9000 kaloria). Tuo jaettuna 365:lla on vajaa 62 kaloria. Eli saan päivittäin 62 ylimääräistä kaloria. Mitä se nyt on, puolikas banaani?
Aineenvaihdunta jo itsessään voi vaihdella jopa 700 kaloria päivässä, joten tuo 62 kaloria voi olla myös fysiologinen ero normaalipainoiseen kaveriini nähden vaikka söisimme samaa ruokaa samoina aikoina. Sellasta se on, nämä asiat vain ovat helpompia joillekin, toiset taas saavat olla koko ajan tarkkoina, ettei painoa keräänny.
Raflaavuushan tekee ohjelmista kiinnostavaa: lihavat ovat aivan mielettömän lihavia, ja syövät aivan kauhistuttavan epäterveellisesti. Suurin pudottaja -tyyppiset formaatit ovat aivan omissa sfääreissään keräämässä kauhistelevia katsojia vaikuttumassa siitä, kun erittäin vaikeasti ylipainoista ruoskitaan armeijatyyppisillä leireillä jumalaisiin mallinmittoihin.
Tosielämän "läskiys" on usein huomattavasti tylsempää, ja sen takia sitä ei noissa ohjelmissa juuri näykään. Ketä kiinnostaa seurata sellaista elämää, jossa ylipaino on kertynyt salakavalasti, painonpudotus tapahtuu "normaalilla kotiruoalla" ja sauvakävelyllä, ja jossa onnistumistarinat eivät ole sellaisia, joissa entinen satakiloinen käveleekin gasellinjalkaisena kaunottarena pepsodent-hymy hohtaen yleisön ihasteltavaksi?