Erityisherkkyys - Uskooko joku siihen tosissaan?

Olen tunteellinen mies ja herkkä. Kiinnostunut estetiikasta, kulttuureista ja taiteesta. Välillä suorastaan vituttaa tämä luonteenpiirre, koska kokee asiat liian raskaasti. Ihmiset on niin kovia toisilleen, äkäisiä, kiihtyneitä, vittumaisia jne... ei välillä voi ymmärtää. Ja en ole mikään nyhverö itkupilli, vaan elämässä hyvin pärjäävä.

Oikeastaan vasta aikuisiällä opin pitämään tunnepitoiset puheeni kurissa, koska huomasin, että joillekin se vaan on liikaa puhua tunteista tai miettiä syvällisemmin asioita. En tiedä pitävätkö jotkut minua outona sen takia, samapa tuo. 

Vaikea löytää miehenä oman henkistä porukkaa, tuntuu että ei vaan millään sovi siihen perusmuottiin. Viihdynkin hyvin naisten seurassa tästä syystä. Mulla on yksi hyvä miespuolinen ystävä, jonka kanssa voin puhua ystyvyyssuhteista, kulttuureista ja syvällisistä asioista. Muuten oikeastaan joudun muiden seurassa "keksimään" jotain puhuttavaa.

Ihan sama olenko hermoheikko, itkupilli vai munaton luuseri. Mutta tällainen vaan olen, en itse halua ratsastaa millään erityisherkkä diagnoosilla. Luin kirjallisuutta asiasta (HSP), ja se auttoi minua tutustumaan omaan persoonaan paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Erityisherkkyys on minusta usein lähinnä huonon käytöksen oikeuttamista. Eräskin erityisherkkä henkilö kertoi julkisuudessa, kuinka saattaa joutua vaihtamaan ravintolassa pöytää monta kertaa, jos tuoli on huono, pöydässä tuntuu vetoa tai valo paistaa silmiin tms. No, nuo ovat toki kaikki ihan ok jos ne voi hoitaa huomaamattomasti ja muita häiritsemättä, mutta vähän tulee nyt kyllä mieleen sellainen ihminen joka alkaa kovaäänisesti muiden keskellä valittaa, kun MINUN asiat on nyt huonosti ja MINUN pitää saada parempaa ja ettekö te muut ymmärrä että MINÄ olen erityisherkkä. Siis on ihan ok vaihtaa vaikka tuolia jos edellinen on huono, mutta se että pitää suureen ääneen mainostaa olevansa ERITYISHERKKÄ ja siksi ei voi istua tällä tuolilla... normaali kohtelias ihminen sietää kyllä hetken aikaa pientä fyysistä epämukavuuttakin eikä se ole maailman loppu.

Olet niin väärässä kuin vain väärässä voi olla. Oikeasti erityisherkät eivät missään tapauksessa halua että heihin kiinnitetään huomiota, se on äärimmäisen epämukavaa, kaikki ne katseet, ihmettelyt, arvostelu. Oikeasti erityisherkkä ei mainosta herkkyyttään, vaan pyrkii välttämään tilanteita, joiden tietää aiheuttavan itselleen epämukavan olon ja jos sellaiseen joutuu, pyrkii mahdollisimman huomaamattomasti korjaamaan asiantilan. Itse en vaihtaisi epämukavaa tuolia, eikä sellaisia ole kyllä kohdalleni ravintoloissa sattunutkaan. Mutta paikkani valitsen tarkoin, aina ravintolan perältä nurkkapaikka, jossa näen ravintolan enkä itse tunne olevani "nähtävillä", enkä keskellä hyörinää. Parasta on ravintolat, joissa on omat loosit. Ravintolan tulee olla myös hiljainen ja hämyisästi valaistu ja niin että kaikki ruuat tarjoillaan pöytiin. En vaadi missään enkä koskaan mitään erityiskohtelua, enkä todellakaan halua huomiota itselleni, päinvastoin, viihdyn parhaiten kun saan olla rauhassa.

Ainakin minä erityisherkkänä haluan kaiken sujuvan mahdollisimman jouhevasti, rauhallisesti ja ikäänkuin huomaamattomasti.

Toinen juttu on se, että kaikki jotka sanovat olevansa erityisherkkiä eivät sitä ole.

Vierailija kirjoitti:

Se on se "erityis"- sana joka häiritsee näitä eritysherkkyyden vähättelijöitä!:D

Luulevat että jos joku muu on ERTYISherkkä on hän itse jotenkin vähemmän erityinen! Jos diagnoosinimike olisi vain vaikka yliherkkä, olisi vähättelijöitä paljon vähemmän :P

Joo, olet osittain oikeassa, nimittäin mm. se "erityis"-sana häiritsee minua tässä erityisherkkyyshypetyksessä. Olen itsekin erittäin herkkä (myös muiden kuin minun havainto, esim. lääkäreiden) mutta en kehtaisi kutsua itseäni "erityisherkäksi". Sanasta tulee sellainen vaikutelma, että olisin jotenkin erityisempi ja ainutlaatuisempi kuin vähemmän herkät, mitä en todellakaan ole! Jokainen meistä on yhtä erityinen ja ainutlaatuinen, oli sitten herkkä tai ei! (HSP:n olisi voinut kyllä paremminkin suomentaa.)

Mutta moni HSP täälläkin näyttää tosissaan kuvittelevan, että herkkyys tekee heistä jotenkin erityisempiä, viisaampia ja hienompia ihmisiä, joiden elämä olisi paljon nautinnollisempaa ja parempaa kuin harmailla "taviksilla". Ei se pidä paikkaansa.

Lisäksi, _olen_ lukenut (paljonkin) kirjallisuutta niin erityisherkkyydestä kuin herkkyydestä ylipäänsä, koska se kiinnostaa minua. Kirjoja, jotka käsittelevät synnynnäistä herkkyyttä monesta erilaisesta näkökulmasta. Lisäksi luen muutakin psykologista kirjallisuutta. Eli en muodostanut käsitystäni nopean googlauksen perusteella. :)

T. Kommentin 72 kirjoittaja

Haloo onko tuo muka joku virallinen "diagnoosi? Jos on, mikä numero?

Miten kenellekkään voi tulla mieleen sanasta erityis, että olisi jotenkin erityinen.

Varsinkin, kun jokainen varmasti tietää, ettei tuolla sanalla sitä haeta!

Miksi täytyy ymmärtää tahallaan väärin ja viilata pilkkua. Pikkumaista!

Mä en ole koskaan ajatellut, että sillä tarkoitettaisiin sellaista. Mutta mä olenkin oikeasti erityisherkkä, yliherkkä, aistiyliherkkä (miten sen haluaa sanoa) ja olen vain ymmärtänyt, mistä koulukiusaamiseni on johtunut.

Siitä, ettei minussa olekkaan mitään vikaa!

Mehu kirjoitti:

Olen pienestä asti murehtinut maailmaa tavattoman paljon. Itkenyt holtittomasti, jos joku koki epäoikeudenmukaisuutta. Pillahdin itkuun kun näin hiiren hiirenloukussa. Itkin 2 päivää kun näin emostaan eksyneen tipun meidän kotikadulla. Aloin itkemään, jos kaupassa/tapahtumassa/laivalla tuli kuulutus että lapsi etsii vanhempiaan. Aloin itkemään jos opettaja torui minua. Työssäni toimittajana yksikin ilkeä ihminen tai inhottava palaute masentaa minut päiviksi. Itken herkästi leffoissa sekä ilosta että surusta. En kestä väkivaltaa elokuvissa. Minulla on matala kipukynnys. En osaa tehdä mitään päätöksiä, tilaaminen ravintolassa on ylitsepääsemätön este. Kritiikki satuttaa minua lujasti. Harrastan joukkuelajia, ja jos olen tehnyt pienenkään mokan, olen purskahtanut itkuun. Jännitän kamalasti. Innostun salamannopeasti eri asioista. Vastaavasti harmistun todella nopeasti. En kestä lainkaan ilkeitä ihmisiä tai ilkeitä kommentteja, rupean itkemään. Rakastan estetiikkaa, hajuja, makuja, ääniä, muotoja. Inhoan melua ja ihmistungoksia. Rakastan ystäviä ja poikaystävääni, mutta rakastan myös yksinoloa ja hiljaisuutta. Murehdin maailmaa, olen yliempaattinen ja suren muiden ihmisten kohtaloita tavattoman paljon.

Luulin että olen erityisherkkä, mutta se onkin kai hippien huuhaata? Saisinko tilalle jonkin toisen diagnoosin? kiitooos!

Erityisherkkyys ei ole mikään diagnoosi, mutta jos sellaista kaipaat, kannattaa aloittaa selvittely ahdistuneisuushäiriöistä. Eivät tosin ole lainkaan muodikkaita.

Vierailija kirjoitti:

Kaikista tapaamistani erityisherkistä on nähnyt kyllä että feikkaavat. Helpompaa mennä diagnoosin taakse piiloon kuin kohdata tosiasiat.

Jos et itse ole eritysiherkkä, on aika vaikeaa havaita toista erityisherkkää. Ne, jotka tekevät erityisherkkyydestä numeroa, eivät useinkaan ole erityisherkkiä. Erityisherkät eivät pidä meteliä itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin vinkkinä, jos todella erityisherkkyys ottaa päähän: yleensä oikeasti erityisherkkä ihminen ei asiaa hirveästi mainosta. Jos jotkut tykkäävät itseään ja erilaisuuttaan kauheasti korostaa, vaikkapa perusteettomasti tällaisella piirteellä, niin ei se silti tarkoita ettei itse ilmiötä ole olemassa.

Niinpä. Ihmetytti kun yksi lapsuuden leikkien johtohahmoista on kertonut olevansa erityisherkkä. Really? Se ihminen joka oli aina ensimmäisenä menossa ja rohkeana eturivissä. Ehkä hän ihan oikeasti kokee olevansa todellisuudessa herkkä ja mahdollisesti niin ettei ihmisten käsitys vastaa hänen todellista minäänsä joka on herkempi kuin luullaan, mutta että erityisherkkä? Minä olin erityisherkkä oikeasti ja olin aina jonon viimeisenä. Pelkäsin liian voimakkaita hajuja, ääniä, ihan kaikkea. Ihmisen ympärillä tuskastuivat erityisesti tuohon miten paljon hajut vaivasivat. Aistiyliherkkyyden lisäksi olin liian herkkä kaikilla mahdollisilla tavoilla ja asioista palautumisen hitaus on ollut yksi elämäni suurimpia vaikeuksia. Koskaan en ole kenellekään kertonut olevani erityisherkkä, koska tämä on minulle aika kipeä asia, vaikka tässä on toki myös hyvät puolensa.

Eihän erityisherkkyys liity siihen onko ekstrovertti vai introvertti. Yhtä lailla ulospäinsuuntautunut ihminen voi olla erityisherkkä. 

Oma esikoinen, joka siis superekstrovertti, on paljon herkempi kuin pienempi introvertti veljensä. Esikoinen elää jotenkin niin täysillä kaiken, on erityisen lahjakas huomioimaan toisia ihmisiä, ja varmaan siksi loukkaantuu herkemmin jos joku toinen ei osaa samalla tavalla huomioida. On myös tosi kipuherkkä, vaikka ei koskaan erityisen arka olekaan ollut kiipeilemään tms. Ja vaikka avoin onkin, niin etenkin pienempänä meni aivan täysin pois tolaltaan, jos jotkut tietyt rutiinit eivät toteutuneet.

Kuopus taas on paljon "kovapäisempi" eikä välitä samalla tavalla kanssaihmisistään tai heidän mielipiteistään. 

Lestadiolaisten tauti.

Vierailija kirjoitti:

Hyödyttömiä ulisevia neitejä on aina ollut, mutta että nykyisellään se on jokin diagnoosikin.

Paitsi ettei se ole diagnoosi. Herkkyys ei ole sairaus, vaan piirre, ominaisuus kuten jokaisen oma temperamenttikin. Se, että edessä on sana "erityinen" ei tarkoita, etteikö ihminen olisi yhtä vahva ja aikaansaava, kuin ei-herkät ihmiset. Oikeasti erityisherkät eivät mainosta asiaa missään, vaan keskittyvät pitämään itsestään huolta todennäköisesti entistä paremmin, kun itse tietävät omat kuormittumisvaaransa.   

Minulle erityisherkkyys ei ole ikinä merkinnyt kykenemättömyyttä pärjätä elämässä ja käsitellä asioita, päin vastoin tuntuu että sen ansiosta ihmissuhteeni ovat onnistuneet ja helpommin pyrin tasapainoiseen ja harmonisen elämään, koska en halua turhaan kuromittua. Tunnistan kyllä tuon että se on vähän muotitermi ja nykyään vähän jokainen tunnistaa itsensä siinä, mutta mikäpä minä olen muita tuomitsemaan kun en heitä tunne. Jos siitä kuuluttelee kovaan ääneen jatkuvasti, vähän epäilyttää onko todella kyseessä erityisherkkyys vai pelkkä huomion- ja erikoisuuden hakuisuus.

Ja erityisherkkyys ei todellakaan liity mitenkään mielen heikkouteen, itkuherkkyyteen jne. vaikka termistä niin voi päätellä. Enemmän se kertoo siitä että ihminen kuormittuu fysioloigisesti herkemmin kuin toiset, oli se sitten kovat äänet, sosiaaliset tilanteet, hajut, elämänkokemukset jne. ja tarvitsee enemmän aikaa, hiljaisuutta ja lepoa palautuakseen niistä. Se on siis ihan biologisesti selitettävissä oleva fysiologinen asia. Itsellä hyvä esimerkki on järkyttävän hyvät unenlahjat, itselle on ihan perus nukkua se 9-12 tuntia yössä, jos oikein on univelkaa raskaan työviikon jälkeen niin saatan nukkua enemmänkin. Mitään masennusta/uupumusta en ole ikinä sairastanut, joten ei selity silläkään suuri unentarve. 

Erityisherkkyys tarkoittaa sitä, että henkilön aistit tai jokin niistä on yliherkkä. Tämä voidaan ihan kliinisesti testata ja todeta, ei ole huuhaata. Aistiherkkyydessä on eroja sekä yksilöiden että sukupuolten välillä: naisten hajuaisti esimerkiksi on herkempi kuin miesten. Aistiyliherkkä haistaa sen homeisen leivänpalan 15 metrin päästä, jota Ap mussuttaa tyytyväisenä meetvurstinsa alla.

Monen psyykkisen sairauden taustalla on hermoston geneettinen toimintahäiriö, joka vaikuttaa hermoimpulssien kulkuun. Niin todennäköisesti on aistiyliherkkyydenkin kohdalla.

Ap tietenkin on näitä tikapuuhermostolla varustettuja, joilta puuttuu mm. aivot, niin aika vaikea hänen päätään tässä asiassa kääntää.

Itse käytän mieluummin termiä aisti- ja tunneherkkä, koska sana erityisherkkä houkuttelee näitä valivalimammoja kuin hunaja kärpäsiä.

Oma erityisherkkyyteni näkyy mm. Sillä, että oksennan herkästi hajuille, en kestä lämpötilojen vaihteluita, meteliä tai nälkää lainkaan. Itken myös herkästi, oli kyseessä ihan elokuva, kaverini kertomassa huolistaan tai onnellisuuden puuska. Kyse ei ole siitä, ettenkö osaisi hillitä tunteitani, mutta useimmiten päivän fiilikset menevät iloinen-surullinen akselilla ja välimuotoja on vähemmän.

Skep Tikku kirjoitti:

Minä olen täysin vakuuttunut, että se on pelkkää huuhaata. Mieleltään epävakaiden ihmisten keksintö, jonka taakse yritetään piilottaa oma kykenemättömyys käsitellä asioita ja pärjätä elämässä.

Minusta ne ihmiset, jotka sanovat olevansa erityisherkkiä, eivät yleensä ole kykenemättömiä käsittelemään asioita ja pärjäämään elämässä, monissa tapauksissa jopa päinvastoin.

Erityisherkkien määräksi joku arvioi 20-30%. Hetkinen onko noin suuri määrä jokin erityisyyden osoitus, ehkä parempi olisi puhua ihan vaan vähän erilaisista ihmisistä.

Ja kun omassa tuttavapiirissä nämä nyt "erityisherkät" ovat samoja jotka paasasivat narsisteista 10 vuotta sitten niin ei oikein herätö luottamusta kun he muutenkin ovat aina sitä mitä julkisuudessa kulloinkin puhutaan.

Jos kohta joku keksii jonkun "auringon voiman voimalliset lapset" -systeemin niin nämä nyt herkät ovat sitten mielestään sellaisia, kas kun tykkäävät auringosta.....

On herkkiä ja on vähemmän herkkiä mutta en ihan usko mihinkään vielä muita herkkiä erityisempään herkkyyteen.

Vierailija kirjoitti:

On herkkiä ja on vähemmän herkkiä mutta en ihan usko mihinkään vielä muita herkkiä erityisempään herkkyyteen.

Uskotko, että joku voi olla vaikkapa erityisen musikaalinen?

Vierailija kirjoitti:

Erityisherkkien määräksi joku arvioi 20-30%. Hetkinen onko noin suuri määrä jokin erityisyyden osoitus, ehkä parempi olisi puhua ihan vaan vähän erilaisista ihmisistä.

Ja kun omassa tuttavapiirissä nämä nyt "erityisherkät" ovat samoja jotka paasasivat narsisteista 10 vuotta sitten niin ei oikein herätö luottamusta kun he muutenkin ovat aina sitä mitä julkisuudessa kulloinkin puhutaan.

Jos kohta joku keksii jonkun "auringon voiman voimalliset lapset" -systeemin niin nämä nyt herkät ovat sitten mielestään sellaisia, kas kun tykkäävät auringosta.....

Miten tuntuu siltä että erityisherkkyys on nyt muotia. Olen törmännyt siihen monet kerrat netissä ja mediassa viime aikoina.

Tein muutaman testin itselleni ja niiden perusteella olen itsekin erityisherkkä ( pisteet luokkaa 19- 20 max 23) mutta en tee siitä numeroa enkä anna sen vaikuttaa mihinkään. Ei se ole tähänkään mennessä vaikuttanut.

Tuli vaan mieleen joistakin toisista erityisherkistä, että ovat takertuneet siihen " herkkyyteen" ikääkuin se selittäisi kaiken heidän elämässään ja heitä täytyy ymmärtää ja jopa paapoa. Epäilen, että monilla löytyisi muitakin ominaisuuksia jopa diagnooseja jotka vaikuttavat olotilaan. Erityisherkkyys ei ole sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin vinkkinä, jos todella erityisherkkyys ottaa päähän: yleensä oikeasti erityisherkkä ihminen ei asiaa hirveästi mainosta. Jos jotkut tykkäävät itseään ja erilaisuuttaan kauheasti korostaa, vaikkapa perusteettomasti tällaisella piirteellä, niin ei se silti tarkoita ettei itse ilmiötä ole olemassa.

Niinpä. Ihmetytti kun yksi lapsuuden leikkien johtohahmoista on kertonut olevansa erityisherkkä. Really? Se ihminen joka oli aina ensimmäisenä menossa ja rohkeana eturivissä. Ehkä hän ihan oikeasti kokee olevansa todellisuudessa herkkä ja mahdollisesti niin ettei ihmisten käsitys vastaa hänen todellista minäänsä joka on herkempi kuin luullaan, mutta että erityisherkkä? Minä olin erityisherkkä oikeasti ja olin aina jonon viimeisenä. Pelkäsin liian voimakkaita hajuja, ääniä, ihan kaikkea. Ihmisen ympärillä tuskastuivat erityisesti tuohon miten paljon hajut vaivasivat. Aistiyliherkkyyden lisäksi olin liian herkkä kaikilla mahdollisilla tavoilla ja asioista palautumisen hitaus on ollut yksi elämäni suurimpia vaikeuksia. Koskaan en ole kenellekään kertonut olevani erityisherkkä, koska tämä on minulle aika kipeä asia, vaikka tässä on toki myös hyvät puolensa.

Eihän erityisherkkyys liity siihen onko ekstrovertti vai introvertti. Yhtä lailla ulospäinsuuntautunut ihminen voi olla erityisherkkä. 

Oma esikoinen, joka siis superekstrovertti, on paljon herkempi kuin pienempi introvertti veljensä. Esikoinen elää jotenkin niin täysillä kaiken, on erityisen lahjakas huomioimaan toisia ihmisiä, ja varmaan siksi loukkaantuu herkemmin jos joku toinen ei osaa samalla tavalla huomioida. On myös tosi kipuherkkä, vaikka ei koskaan erityisen arka olekaan ollut kiipeilemään tms. Ja vaikka avoin onkin, niin etenkin pienempänä meni aivan täysin pois tolaltaan, jos jotkut tietyt rutiinit eivät toteutuneet.

Kuopus taas on paljon "kovapäisempi" eikä välitä samalla tavalla kanssaihmisistään tai heidän mielipiteistään. 

Aivan. Tuota mieltä olen minäkin, mutta muutama erityisherkäksi itsensä diagnosoinut nainen näyttää selittävän kaiken ja kaikki ongelmansa elämässä erityisherkkyydellä. Ovat hiljaisia, vetäytyneitä introvertteja, joilla ei ole sosiaalista elämää eikä juuri ystäviä.

Ennen vanhaan ne olivat vain tärähtäneitä.