Te äo yli 135

Nainen-64 kirjoitti:

En esittele älyäni ja keskustelen muiden tasolla, mutta välillä kaipaan yliopistoaikaisia henkeviä ja älykkäitä keskustelukumppaneita. Tuntuu, että en saa tarpeeksi vastusta esim kahvipöydissä, joissa puheet jäävät yleensä pintapuolisiksi.

Ei ihmiset välttis kahvipöydissä jaksa jauhaa henkeviä, se on taukoaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran sain yhen insinöörin suuttumaan kun peittosin sen älykkyydessä. Sen puheista päätelleen joku nappas sitä ja kovaa. Ovat huonoja häviäjiä.

Perusinsinööri vastaakin koulutukseltaan hoitsua etten paljoa tuolla kehuisi. T: DI

Insinöörit ovat omasta mielestään luomakunnan kermaa.

missä te edes testaatte näitä älykkyyksiänne ja MIKSI

Kiinnostuksen aiheissa on eniten eroja. Omat kiinnostuksen aiheet ovat itseruokkivia edelleen löytämisen ketjuja, ja koska pyrin siihen ymmärrykseen, jossa asiat alkavat vastata itse itseensä, tällaisen oivalluspolun auettua on hyvin vaikea irtautua siitä katkaisten se kaikki istumaan jonkun seurana vain seuran vuoksi rupattelemaan. Mutta jos ihmisen tapaan, teen sen varmasti sen itsensä takia.

Seurassa olen hyvin harvoin täysin läsnä, ja syyn ollessa sama, pitäydyn eniten omissa oloissani. Koska koen olevan epäkohteliasta olla paikalla ja poissa yhtäaikaa, on kohteliaampaa olla menemättä ollekaan ennen kuin voi. Tämä on rajannut kovalla kädellä ihmisiä, joiden kanssa on tekemisissä, koska yleisin syy on, että ihmiset loukkaantuvat ja pitävät ylimielisenä, jos eivät tunne entuudestaan. Toiset eivät voi sietää tapaa, jossa asioiden luontaisia kulkuja yhdistää ennusteeseen niiden ilmeisestä kulkemasta lopputulokseen. Niinpä ne, ketkä ovat jääneet, ovat syystä olemassa, koska hyväksyvät oikkuni. Olen jokaisesta kiitollinen.

Jos otetaan jokin asia ja aletaan pyörittää sitä, oikean seurassa ajatus saa lentää. Se saavuttaa molemminpuolista riemua analogioiden lennon ja löytämisen ilossa, ja yhdessä mitään väistämättä voi ammentaa siihen koko ymmäryksen ja ihmisyytensä, kunnes on kuin henkisesti kylläinen, tai kuten usein käy, vieläkin nälkäisempi. Silloin jään siihen vaikka yöksi, koska sekin usein on liian lyhyt voida puhua kaikki. Toinen samanlainen ihminen on kuin hiipivä älyllinen nautinto, tai löytämisen pulpahdus, joka on kuin täydellinen ruoka, jota et koskaan ollut maistanut, ja yhtäkkiä haluat sitä lisää.

En mieti toisia tyhminä, tai itseä fiksuna, koska niin kuin vaikea voi olla helppoa, helppo voi olla vaikeaa, ja useimmiten se on siitä kiinni, miten syvälle missään menee. Helppo voi olla vaikeaa, jos ei ymmärrä oikeita asioita, ja vaikea voi olla helppoa, koska ei katso tarpeeksi syvälle. Näin ollen yksikään ihminenkään ei voi ihmisenä olla vähempi, vaikka onkin erilainen oman sosiaalisen evoluutionsa tuloksena. Mitä kuitenkin vältän, ovat toisten tarvitsijat, koska sellaisilla on taipumus yrittää muuttaa sinua syistä, jotka niiden pitäisi löytää itse itsessään.

ÄO antoi selityksen ajoittaiselle yksinäisyyden tunteelle, mutta se ei muuttanut mitään, joten tieto oli itsenä turha. Paras huono oli epäonnistumisen pelon muutos epäonnistumisen arvostamiseksi löytöretkllä

siihen, mitä oikeasti haluaa oppia. Se on yksi parhaita opettajia.

 

Kyllähän sä tiedät että me ei roikuta tällasilla pas ka palstoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran sain yhen insinöörin suuttumaan kun peittosin sen älykkyydessä. Sen puheista päätelleen joku nappas sitä ja kovaa. Ovat huonoja häviäjiä.

Perusinsinööri vastaakin koulutukseltaan hoitsua etten paljoa tuolla kehuisi. T: DI

Minä sain erään teekkarin, eli ex-poikaystäväni ärsyyntymään, kun autoin häntä matematiikan ja fysiikan tehtävissä. Eivät olleet minulle ennestään tuttuja menetelmiä, mutta vähän aikaa tehtäviä tuijotettuani näin niiden logiikan. Itse opiskelin silloin ihan eri alaa.

Pelkkä Mensan älykkyys testi ei mitenkään ennusta elämässä menestymistä tai onnellisuuden saavuttamista, ehkä päinvastoin.  Ymmärtää kuinka heikolla älykkyydellä maailmaa hallitaan mutta ei pysty sitä muuttamaan. Sen sijaan viisaat menestyvät maailmassa, viisaushan määritellään niin että selviytyy ennalta suunnittelemattomista ongelmista  siten ettei joudu niihin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sä tiedät että me ei roikuta tällasilla pas ka palstoilla.

Ja ne, jotka roikkuu, niiden ÄO laskee kuin lehmän häntä 👌

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ristikko kirjoitti:

ap. kirjoitti:

Joskus sorrun ylimieliseen ajatteluun, enkä voi ottaa vakavasti ihmisiä, jotka kamppailevat mielestäni hyvin yksinkertaisten asioiden eli "ongelmien" kanssa. En myöskään pysty pitämään kovin vakavastiotettavana ihmisiä, jotka uskovat jumalaan, yliluonnollisiin asioihin, horoskooppeihin.

Rupesi huvittamaan tämä. Olen taiteellinen. Olen älykäs -testit ylittävät tuon 35. Olen myöskin mediutiivinen. Vahva intuitioni muistuttaa ellei peräti ole ennaltanäkemistä.

Ei yliluonnolliset asiat ole uskon asioita. Niitä kokee yksi jos toinenkin eikä se ole merkki typeryydestä. Sen kyllä ymmärrän, että se joka ei koskaan ole kokenut mitään voisi näinkin näitä asioita luoda humpuukiksi. Todin taas se aidosti älykäs ihminen näkee kehittyneillä aivoillaan näiden asioiden läpi, tietäen että elämää on maapallon ulkopuolellakin.

Taidealoilla on tosiaan aika paljon ihmisiä (yleensä naisia) jotka uskovat esim.horoskooppeihin ja puhuvat  niistä paljon. Minulla on aina vähän epämukava olo niissä, tilanteissa, koska minulle ne jutut eivät mene läpi lainkaan ja kuulostavat  lähinnä hassuilta. En kuitenkaan sano mitään, vaan olen hiljaa koska en halua loukata kollegoja. 

Jokainen uskoo johonkin, joku jopa rahaan, niin miksei muihin höppiin. Uskonnot ovat kehitetty tavaksi johtaa ihmisiä ja ohjata moraalia, sekä tietysti tuomaan etuoikeuksia tietylle piirille.

Politiikka on samaa sarjaa, nytkin on "messias Marin" jota valtaväestö uskoo ja ovat valmiita antamaan tukensa taas vaaleissa. Hah!

Juuri siksi en avaakaan suutani ja ala aiheesta kinaamaan. Toki he saavat uskoa mihin uskovat, ei se minulle kuulu.

Itse uskon enimmäkseen sellaisiin asioihin, joihin on mielestäni jollain lailla rationaalista uskoa. Kukaan ei ole täysin rationaalinen, mutta itse tarvitsen jonkun muun syyn uskoa kuin emotionaalinen vaisto tai toive sitä, että jokin olisi totta.

Minä taas uskon aivan ehdottomasti hengelliseen maailmaan ja Jumalaan. On pääteltävissä ja laskettavissa, että on muita 'näkymättömiä' ulottuvuuksia, mutta itse olen uskossa, koska Jumala on tullut elämääni. Joku ateisti voisi kuvailla minulle tapahtuneita asioita yliluonnollisiksi, ja sitä ne ovatkin, mutta syynä eivät ole kummitukset/henkioppaat/aikamatkustus/alienit/taikavoimat, vaan korkeamman ulottuvuuden korkean älykkyyden voimat. Asiaa voi vaikka ajatella niin, että jos me kolmiulotteisessa tilassa elävät piirrämme paperille viivan, eli yksiulotteisen asian, niin:

A. Hahmotamme, että kyseessä on viiva, ja mistä se alkaa ja mihin loppuu

B. Näemme viivan ulkopuolella olevat asiat ja hahmotamme sen ympärillä olevan tilan.

Mutta jos olisit pieni olio sillä viivalla, ja pystyisit liikkumaan yksiulotteisesti vain viivan suuntaisesti (ja sanotaan vielä vaikka, että liikut erittäin hitaasti), et kykene havaitsemaan:

A2. Oman ulottuvuutesi kokonaisuutta

B2. Korkeampia ulottuvuuksia.

Samalla tavoin mekään emme kykene havaitsemaan meistä korkeampia ulottuvuuksia ja siellä olevaa tietoisuutta ja vaikutusvaltaa, joka kohdistuu meihin. Pahoittelut, en osaa selittää kunnolla, koska ajatukset päässäni ovat niin abstrakteja.

T. Äo 154

Moi, voikohan ap nuo kuvaamasi asiat enemmän johtua sellaisista asioista että sinulla olisi älykkyyden ohella hieman jotain tarkkaavaisuushäiriötä tai/ja sosiaalisen kanssakäymisen vaikeutta? En tarkoita kysymystä millään pahalla :) Mielestäni vaan älykkyys ei ehkä suoraan korreloi kaikkiin mainitsemiisi asioihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ristikko kirjoitti:

ap. kirjoitti:

Joskus sorrun ylimieliseen ajatteluun, enkä voi ottaa vakavasti ihmisiä, jotka kamppailevat mielestäni hyvin yksinkertaisten asioiden eli "ongelmien" kanssa. En myöskään pysty pitämään kovin vakavastiotettavana ihmisiä, jotka uskovat jumalaan, yliluonnollisiin asioihin, horoskooppeihin.

Rupesi huvittamaan tämä. Olen taiteellinen. Olen älykäs -testit ylittävät tuon 35. Olen myöskin mediutiivinen. Vahva intuitioni muistuttaa ellei peräti ole ennaltanäkemistä.

Ei yliluonnolliset asiat ole uskon asioita. Niitä kokee yksi jos toinenkin eikä se ole merkki typeryydestä. Sen kyllä ymmärrän, että se joka ei koskaan ole kokenut mitään voisi näinkin näitä asioita luoda humpuukiksi. Todin taas se aidosti älykäs ihminen näkee kehittyneillä aivoillaan näiden asioiden läpi, tietäen että elämää on maapallon ulkopuolellakin.

Taidealoilla on tosiaan aika paljon ihmisiä (yleensä naisia) jotka uskovat esim.horoskooppeihin ja puhuvat  niistä paljon. Minulla on aina vähän epämukava olo niissä, tilanteissa, koska minulle ne jutut eivät mene läpi lainkaan ja kuulostavat  lähinnä hassuilta. En kuitenkaan sano mitään, vaan olen hiljaa koska en halua loukata kollegoja. 

Jokainen uskoo johonkin, joku jopa rahaan, niin miksei muihin höppiin. Uskonnot ovat kehitetty tavaksi johtaa ihmisiä ja ohjata moraalia, sekä tietysti tuomaan etuoikeuksia tietylle piirille.

Politiikka on samaa sarjaa, nytkin on "messias Marin" jota valtaväestö uskoo ja ovat valmiita antamaan tukensa taas vaaleissa. Hah!

Juuri siksi en avaakaan suutani ja ala aiheesta kinaamaan. Toki he saavat uskoa mihin uskovat, ei se minulle kuulu.

Itse uskon enimmäkseen sellaisiin asioihin, joihin on mielestäni jollain lailla rationaalista uskoa. Kukaan ei ole täysin rationaalinen, mutta itse tarvitsen jonkun muun syyn uskoa kuin emotionaalinen vaisto tai toive sitä, että jokin olisi totta.

Minä taas uskon aivan ehdottomasti hengelliseen maailmaan ja Jumalaan. On pääteltävissä ja laskettavissa, että on muita 'näkymättömiä' ulottuvuuksia, mutta itse olen uskossa, koska Jumala on tullut elämääni. Joku ateisti voisi kuvailla minulle tapahtuneita asioita yliluonnollisiksi, ja sitä ne ovatkin, mutta syynä eivät ole kummitukset/henkioppaat/aikamatkustus/alienit/taikavoimat, vaan korkeamman ulottuvuuden korkean älykkyyden voimat. Asiaa voi vaikka ajatella niin, että jos me kolmiulotteisessa tilassa elävät piirrämme paperille viivan, eli yksiulotteisen asian, niin:

A. Hahmotamme, että kyseessä on viiva, ja mistä se alkaa ja mihin loppuu

B. Näemme viivan ulkopuolella olevat asiat ja hahmotamme sen ympärillä olevan tilan.

Mutta jos olisit pieni olio sillä viivalla, ja pystyisit liikkumaan yksiulotteisesti vain viivan suuntaisesti (ja sanotaan vielä vaikka, että liikut erittäin hitaasti), et kykene havaitsemaan:

A2. Oman ulottuvuutesi kokonaisuutta

B2. Korkeampia ulottuvuuksia.

Samalla tavoin mekään emme kykene havaitsemaan meistä korkeampia ulottuvuuksia ja siellä olevaa tietoisuutta ja vaikutusvaltaa, joka kohdistuu meihin. Pahoittelut, en osaa selittää kunnolla, koska ajatukset päässäni ovat niin abstrakteja.

T. Äo 154

Täällä toinen yli 150. Noi kolmiulotteisuusteoriat sun muut ei ole sun omia ajatuksia. Noihan on ihan yleistä tietoa. Ärsyttää, kun ihmiset valehtelee.

Minun äo:ni on "vain" 130. Otan osaa keskusteluun, sillä minulla on ystävä, jonka äo on yli 135. Sen todella huomaa hänestä. Ei yhtään niistä asioista kuin yleisesti luullaan (osaa ulkoa jotain, minkä voi lukea wikipediasta). Hän ymmärtää ja yhdistää uudet monimutkaiset abstraktit ilmiöt tuosta noin vaan. On tosi ymmärtäväinen, suvaitsevainen ja empaattinen.

Mulla äo jää hieman alle 130. Työssäni olen tekemisissä erikoislääkäreiden kanssa, joten oletan, että iso osa heistä osuu 120+/- tasolle, jotta ovat voineet suoriutua opinnoistaan. Muutama heistä on mielenkiintoisia keskustelukumppaneita, varsinkin ne joilla on kertynyt kokemusta riittävästi omasta erikoisalasta. Kyky kyseenalaistaa, ajatella monipuolisesti sekä naseva suullinen ulosanti virkistää minua keskusteluissa heidän kanssaan. Oma älykkyys painottuu kielelliselle puolelle, joten sanojen merkitykset ovat mulle helppoja. Rakastan huumoria, jossa yhdistellään ilmiöitä luovasti ja epäsovinnaisesti. Keskustelu huippuälykkään kanssaon stimuloivaa-olettaen siis, ettei ko. henkilö ole selkeästi autistinen.

Uppoudun helposti omiin ajatuksiini. Kyllästyn arkipäiväisistä asioista jaaritteluun. Välillä olen liian asiakeskeinen, mistä seuraa pieniä törmäyksiä muiden ihmisten kanssa.

Kokemus siitä, että joku ymmärtää, vaatii toiselta normaalia älykkyyttä, mutta ennenkaikkea hyviä sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja. Ja kieroutunutta huumorintajua. Pidän nopeista tyypeistä, hidas prosessointinopeus ärsyttää.

Koska älykkyyttä tunnutaan pidettävän tässäkin ketjussa kovin korkeassa arvossa, minulla olisi pari kysymystä mukana omat näkemykseni.

1.Miten älykkyys määritellään, mitä on älykkyys?

Mensan sivujen mukaan kyse on "yhteisesti sovituista ominaisuuksista". Tämähän on pohjimmiltaan absurdia: jos joku on lahjakas ja kykenevä yhdessä asiassa esim. matematiikassa ja joku muu toisessa esim. organisoinnissa, erityisen ahkera tai omaa korkean moraalin, ei jälkimmäisen kykyjä silti mitata älykkyystesteillä. Toisen kykyjä kyetään siis mittaamaan matemaattisesti mutta tuon toisen ei -tästä syystä saa toinen korkeat pisteet testeissä, kun taas toinen joutuu työkseen siivoamaan vessoja, ellei omaa kykyä ja häikäilemättömyyttä nousta sosiaalisessa hierarkiassa ylöspäin muilla keinoilla. Toisaalta, moni älykäs ihminen yhdistettynä terveeseen tunne-elämään todennäköisesti mieluummin siivoaakin niitä vessoja, kuin osallistuu nyky-yhteiskunnan moraalittomiin sosiaalisiin peleihin muiden kustannuksella, siis siinä tapauksessa, että empatiakyky ja inhimillisyys luetaan älykkäiden ihmisten ominaisuuksiksi, mikä ei tosiasiassa kylläkään ole tilanne yhteiskunnissa. Tästä syystä pääasiassa psykopaatit ja narsistit johtavat yhteisöitä, yrityksiä ja yhteiskuntia- häikäilemättömät oman edun tavoittelijat, jotka oikeuttavat väärätkin tekonsa sillä, että heillä ei ole ketään itseään tai kuviteltua älykkyyttänsä suurempaa tahoa , jota arvostaa. Toiset meistä kutsuvat tuota tahoa Jumalaksi, Luojaksi, Korkeammaksi Älyksi tms.

2.Onko oikeudenmukaista, että esim. ihminen, joka on kokenut elämänsä aikana käsittämättömän traumatisoivaa väkivaltaa, olisi ilman tuota väkivaltaa voinut kehittää älykkyyttänsä hyvinkin pitkälle, mutta lähtökohtiensa vuoksi hänellä ei siihen ollut mitään todellista mahdollisuutta? Myös hän päätyy siivoamaan vessoja tai lopuksi ikäänsä mielisairaalaan, vaikka selkeä potentiaali älykkyyden kehittymiseen olisi ollut olemassa ja tuon potentiaalin johdosta hän on selvinnyt vaikeista kokemuksistaan hengissä? Sama pätee varattomiin ihmisiin. 

3. Jos henkilöllä on paljon kokemusperäistä tietoa eri elämän aloilta, paitsi työnsä myös  elämänkokemustensa kautta, mutta hänellä ei ole minkäänlaista virallista tutkintotodistusta näistä tiedoistaan tai mahdollisuutta hyödyntää ko. kokemuksia tai tietoja muuntamalla ne esim. matemaattiseen tai kielelliseen muotoon (joka siis on mitattavissa olevaa osaamista) onko hän mielestänne älykäs vai viisas ja mikä ero oikeastaan on viisaudella ja älykkyydellä? Kumpi loppujen lopuksi on mielestänne tässä elämässä tärkeämpi ominaisuus ja kuinka nuo kaksi voidaan erottaa toisistaan? 

Kiitos vastauksista.

Vierailija kirjoitti:

Koska älykkyyttä tunnutaan pidettävän tässäkin ketjussa kovin korkeassa arvossa, minulla olisi pari kysymystä mukana omat näkemykseni.

1.Miten älykkyys määritellään, mitä on älykkyys?

Mensan sivujen mukaan kyse on "yhteisesti sovituista ominaisuuksista". Tämähän on pohjimmiltaan absurdia: jos joku on lahjakas ja kykenevä yhdessä asiassa esim. matematiikassa ja joku muu toisessa esim. organisoinnissa, erityisen ahkera tai omaa korkean moraalin, ei jälkimmäisen kykyjä silti mitata älykkyystesteillä. Toisen kykyjä kyetään siis mittaamaan matemaattisesti mutta tuon toisen ei -tästä syystä saa toinen korkeat pisteet testeissä, kun taas toinen joutuu työkseen siivoamaan vessoja, ellei omaa kykyä ja häikäilemättömyyttä nousta sosiaalisessa hierarkiassa ylöspäin muilla keinoilla. Toisaalta, moni älykäs ihminen yhdistettynä terveeseen tunne-elämään todennäköisesti mieluummin siivoaakin niitä vessoja, kuin osallistuu nyky-yhteiskunnan moraalittomiin sosiaalisiin peleihin muiden kustannuksella, siis siinä tapauksessa, että empatiakyky ja inhimillisyys luetaan älykkäiden ihmisten ominaisuuksiksi, mikä ei tosiasiassa kylläkään ole tilanne yhteiskunnissa. Tästä syystä pääasiassa psykopaatit ja narsistit johtavat yhteisöitä, yrityksiä ja yhteiskuntia- häikäilemättömät oman edun tavoittelijat, jotka oikeuttavat väärätkin tekonsa sillä, että heillä ei ole ketään itseään tai kuviteltua älykkyyttänsä suurempaa tahoa , jota arvostaa. Toiset meistä kutsuvat tuota tahoa Jumalaksi, Luojaksi, Korkeammaksi Älyksi tms.

2.Onko oikeudenmukaista, että esim. ihminen, joka on kokenut elämänsä aikana käsittämättömän traumatisoivaa väkivaltaa, olisi ilman tuota väkivaltaa voinut kehittää älykkyyttänsä hyvinkin pitkälle, mutta lähtökohtiensa vuoksi hänellä ei siihen ollut mitään todellista mahdollisuutta? Myös hän päätyy siivoamaan vessoja tai lopuksi ikäänsä mielisairaalaan, vaikka selkeä potentiaali älykkyyden kehittymiseen olisi ollut olemassa ja tuon potentiaalin johdosta hän on selvinnyt vaikeista kokemuksistaan hengissä? Sama pätee varattomiin ihmisiin. 

3. Jos henkilöllä on paljon kokemusperäistä tietoa eri elämän aloilta, paitsi työnsä myös  elämänkokemustensa kautta, mutta hänellä ei ole minkäänlaista virallista tutkintotodistusta näistä tiedoistaan tai mahdollisuutta hyödyntää ko. kokemuksia tai tietoja muuntamalla ne esim. matemaattiseen tai kielelliseen muotoon (joka siis on mitattavissa olevaa osaamista) onko hän mielestänne älykäs vai viisas ja mikä ero oikeastaan on viisaudella ja älykkyydellä? Kumpi loppujen lopuksi on mielestänne tässä elämässä tärkeämpi ominaisuus ja kuinka nuo kaksi voidaan erottaa toisistaan? 

Kiitos vastauksista.

Omasta mielestä lahjakkuus, älykkyys ja viisaus ovat täysin eri asioita. Ja mitä sanon, on silkkaa MuTua, ei tieteellisesti tutkittua.

Lahjakkuus on uuden omaksumista tilanteissa, joissa kohtaa jotain uutta ja sitä, että osaa suodattaa tästä asiasta esiin sen oleellisimman, jolla kokeilemisesta kehkeytyy taito nopassa tahdissa.

Älykkyys on lähes samaa, mutta nousee enemmän esiin asioiden yhdistelemisen kautta monipuoliseksi kuvaksi kokonaisuudesta kaikissa asioissa.

Viisaus on oppi kokemuksista, jossa esim. juuri traumatisoivien kokemusten kautta oppii tuntemaan itsensä rehellisemmin ihmisenä.

Työ, johon päätyy, ei välttämättä sano mitään mistään noista kolmesta. Jotkut päätyvät alalle, jolle opiskelivat ja nauttivat työstään. Toiset kuitenkin pettyvät alaansa ja inhoavat työtään. Vain se merkitsee, millä yhdistelmällä tekemisen ja olemisen mielekkyys palkitsee.

Tällöin lahjakas oppii nopeasti uuden työn, älykkyys auttaa pärjäämään siinä ja viisaus ohjaa sellaisen työn äärelle, jossa voi henkisesti mahdollisimman hyvin.

Unelmatyö joka tapauksessa vaihtelee elämäntilanteen ja kokemusten kautta, koska itse henkisesti muutuu kasvaessaan, ja viisauden karttuessa voi huomata, ettei se unelmatyö vastaa ollenkaan sitä, miksi siihen aikoinaan alkoi. Unelmaan pyrkiminen voi johtaa oman elämän ja todellisen hyvinvoinnin sivuuttamiseen tavoilla, joita katuu katkerasti myöhemmässä elämässä.

Kun työn itselle asettamat vaatimukset ovat tasapainossa sen kanssa, mikä johtaa henkiseen hyvinvointiin, työn nimikkeellä ei ole mitään merkitystä, eikä työ silloin enää liity älykkyyteen tai lahjakkuuteen, vaan karttuneen viisauden määrään löytää tiensä oman tyytyväisyyden äärelle

Nuo muistaen täytyy sanoa, että monet mielenterveydelliset asiat, kuten huomion tarve ja egon vaikutukset oman arjen elämiseen, voivat tehdä ihmisen elämästä sietämätöntä, vaikka kaikki muuten olisi hyvin. Nämä vaikuttavat asioihin ihmisestä itsestään käsin, jolloin kokee alemmuutta sen takia, että työ ei kuulosta muiden silmissä hohdokkaalta. Myös parisuhteissa erilaiset tarvitsemiset itsensä tuntemisen sijaan johtavat eroon päätyviin ongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Koska älykkyyttä tunnutaan pidettävän tässäkin ketjussa kovin korkeassa arvossa, minulla olisi pari kysymystä mukana omat näkemykseni.

1.Miten älykkyys määritellään, mitä on älykkyys?

Mensan sivujen mukaan kyse on "yhteisesti sovituista ominaisuuksista". Tämähän on pohjimmiltaan absurdia: jos joku on lahjakas ja kykenevä yhdessä asiassa esim. matematiikassa ja joku muu toisessa esim. organisoinnissa, erityisen ahkera tai omaa korkean moraalin, ei jälkimmäisen kykyjä silti mitata älykkyystesteillä. Toisen kykyjä kyetään siis mittaamaan matemaattisesti mutta tuon toisen ei -tästä syystä saa toinen korkeat pisteet testeissä, kun taas toinen joutuu työkseen siivoamaan vessoja, ellei omaa kykyä ja häikäilemättömyyttä nousta sosiaalisessa hierarkiassa ylöspäin muilla keinoilla. Toisaalta, moni älykäs ihminen yhdistettynä terveeseen tunne-elämään todennäköisesti mieluummin siivoaakin niitä vessoja, kuin osallistuu nyky-yhteiskunnan moraalittomiin sosiaalisiin peleihin muiden kustannuksella, siis siinä tapauksessa, että empatiakyky ja inhimillisyys luetaan älykkäiden ihmisten ominaisuuksiksi, mikä ei tosiasiassa kylläkään ole tilanne yhteiskunnissa. Tästä syystä pääasiassa psykopaatit ja narsistit johtavat yhteisöitä, yrityksiä ja yhteiskuntia- häikäilemättömät oman edun tavoittelijat, jotka oikeuttavat väärätkin tekonsa sillä, että heillä ei ole ketään itseään tai kuviteltua älykkyyttänsä suurempaa tahoa , jota arvostaa. Toiset meistä kutsuvat tuota tahoa Jumalaksi, Luojaksi, Korkeammaksi Älyksi tms.

2.Onko oikeudenmukaista, että esim. ihminen, joka on kokenut elämänsä aikana käsittämättömän traumatisoivaa väkivaltaa, olisi ilman tuota väkivaltaa voinut kehittää älykkyyttänsä hyvinkin pitkälle, mutta lähtökohtiensa vuoksi hänellä ei siihen ollut mitään todellista mahdollisuutta? Myös hän päätyy siivoamaan vessoja tai lopuksi ikäänsä mielisairaalaan, vaikka selkeä potentiaali älykkyyden kehittymiseen olisi ollut olemassa ja tuon potentiaalin johdosta hän on selvinnyt vaikeista kokemuksistaan hengissä? Sama pätee varattomiin ihmisiin. 

3. Jos henkilöllä on paljon kokemusperäistä tietoa eri elämän aloilta, paitsi työnsä myös  elämänkokemustensa kautta, mutta hänellä ei ole minkäänlaista virallista tutkintotodistusta näistä tiedoistaan tai mahdollisuutta hyödyntää ko. kokemuksia tai tietoja muuntamalla ne esim. matemaattiseen tai kielelliseen muotoon (joka siis on mitattavissa olevaa osaamista) onko hän mielestänne älykäs vai viisas ja mikä ero oikeastaan on viisaudella ja älykkyydellä? Kumpi loppujen lopuksi on mielestänne tässä elämässä tärkeämpi ominaisuus ja kuinka nuo kaksi voidaan erottaa toisistaan? 

Kiitos vastauksista.

Vastaan vain kohta 2. Olen joutunut valitettavasti tätä miettimään.

Heidän potentiaali jää joko kokonaan käyttämättä tai osittain, mutta tällöinkin elämä on usein hyvin kaoottista. Eliniän ennuste on matala.

Traumaattisen lapsuuden vaikutusta mm koulunkäyntiin pitäisi tutkia huomattavasti nykyistä enemmän! Asia pitää nostaa yleiseen keskusteluun. On hirvittävää todeta että ihmisen elämä voi lähes tai kokonaan tuhoutua jo

varhaislapsuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Koska älykkyyttä tunnutaan pidettävän tässäkin ketjussa kovin korkeassa arvossa, minulla olisi pari kysymystä mukana omat näkemykseni.

1.Miten älykkyys määritellään, mitä on älykkyys?

Mensan sivujen mukaan kyse on "yhteisesti sovituista ominaisuuksista". Tämähän on pohjimmiltaan absurdia: jos joku on lahjakas ja kykenevä yhdessä asiassa esim. matematiikassa ja joku muu toisessa esim. organisoinnissa, erityisen ahkera tai omaa korkean moraalin, ei jälkimmäisen kykyjä silti mitata älykkyystesteillä. Toisen kykyjä kyetään siis mittaamaan matemaattisesti mutta tuon toisen ei -tästä syystä saa toinen korkeat pisteet testeissä, kun taas toinen joutuu työkseen siivoamaan vessoja, ellei omaa kykyä ja häikäilemättömyyttä nousta sosiaalisessa hierarkiassa ylöspäin muilla keinoilla. Toisaalta, moni älykäs ihminen yhdistettynä terveeseen tunne-elämään todennäköisesti mieluummin siivoaakin niitä vessoja, kuin osallistuu nyky-yhteiskunnan moraalittomiin sosiaalisiin peleihin muiden kustannuksella, siis siinä tapauksessa, että empatiakyky ja inhimillisyys luetaan älykkäiden ihmisten ominaisuuksiksi, mikä ei tosiasiassa kylläkään ole tilanne yhteiskunnissa. Tästä syystä pääasiassa psykopaatit ja narsistit johtavat yhteisöitä, yrityksiä ja yhteiskuntia- häikäilemättömät oman edun tavoittelijat, jotka oikeuttavat väärätkin tekonsa sillä, että heillä ei ole ketään itseään tai kuviteltua älykkyyttänsä suurempaa tahoa , jota arvostaa. Toiset meistä kutsuvat tuota tahoa Jumalaksi, Luojaksi, Korkeammaksi Älyksi tms.

2.Onko oikeudenmukaista, että esim. ihminen, joka on kokenut elämänsä aikana käsittämättömän traumatisoivaa väkivaltaa, olisi ilman tuota väkivaltaa voinut kehittää älykkyyttänsä hyvinkin pitkälle, mutta lähtökohtiensa vuoksi hänellä ei siihen ollut mitään todellista mahdollisuutta? Myös hän päätyy siivoamaan vessoja tai lopuksi ikäänsä mielisairaalaan, vaikka selkeä potentiaali älykkyyden kehittymiseen olisi ollut olemassa ja tuon potentiaalin johdosta hän on selvinnyt vaikeista kokemuksistaan hengissä? Sama pätee varattomiin ihmisiin. 

3. Jos henkilöllä on paljon kokemusperäistä tietoa eri elämän aloilta, paitsi työnsä myös  elämänkokemustensa kautta, mutta hänellä ei ole minkäänlaista virallista tutkintotodistusta näistä tiedoistaan tai mahdollisuutta hyödyntää ko. kokemuksia tai tietoja muuntamalla ne esim. matemaattiseen tai kielelliseen muotoon (joka siis on mitattavissa olevaa osaamista) onko hän mielestänne älykäs vai viisas ja mikä ero oikeastaan on viisaudella ja älykkyydellä? Kumpi loppujen lopuksi on mielestänne tässä elämässä tärkeämpi ominaisuus ja kuinka nuo kaksi voidaan erottaa toisistaan? 

Kiitos vastauksista.

Älykkyys on enimmältä osin perusominaisuus eikä opittu tai harjoitettu asia, vähän niin kuin pituus riippuu enimmäkseen geeneistä ja vain vähän ympäristöstä. Tietysti aivan tavattoman kurjissa oloissa voi sekä älykkyys että pituuskasvu kärsiä, mutta Suomessa sellainen on onneksi harvinaista.

Älykkyydellä ei tietenkään ole pakko tehdä mitään hienoa, ja joskus samassa paketissa tulee sen verran muita haasteita, ettei menestyminen onnistu, vaikka älykkyyttä olisikin. Sikäli tutkinnon puuttuminen ei ollenkaan tarkoita, etteikö voisi olla älykäs.

Mistä te tiedätte ÄO:nne, te jotka sanotte yhden tietyn luvun?

Minä olen osallistunut useisiin mittauksiin. Toiset antavat numeron ja toiset eivät. Toiset ovat ehkä luotettavampia kuin toiset. Hajonta on ollut valtavaa eri testien välillä. Yksikään tulos ei ole ollut matala eikä edes hirveän tavallinen, mutta alimman ja ylimmän tuloksen välinen suuri ero heikentää kyllä luottamusta mittaamiseen, ainakin niin tarkkaan mittaamiseen, että voisi sanoa jonkun tietyn luvun.

En tiedä tarkalleen äo:tani, mutta olen keskivertoa älykkäämpi. Koulu on sujunut vaivattomasti, mutta erinomaisin arvosanoin kaikilla koulutusasteilla.

1) lievää ongelmaa on uppoutumisen kanssa. Osaan hoitaa perheen arjen, koska olen kehittänyt siihen hyviä systeemejä :D Mutta kyllä kiinnostavat asiat monesti vie mennessään

Pystyn ottamaan vakavasti myös itseäni selvästi vähemmän älykkäät ihmiset. Myös esimerkiksi kehitysvammaiset ihmiset. Ihmisarvo ei ole älykkyydestä kiinni. Koen että oma älyni myös tekee välillä arjen vaikeaksi, vähän vähemmän älykkäät ihmiset tuntuvat toisinaan pärjäävään tässä maailmassa paremmin.

Ja joo, kykenen myös kommunikoimaan vaikkapa nyt kehitysvammaistenkin kanssa. Ja kaikkien muidenkin. En koe vaikeaksi.

Tunnen kyllä itseni yksinäiseksi. Mulla on paljon kavereita ja vielä enemmän tuttuja, mut silti kyllä, koen yksinäisyyttä.

En ole löytänyt ketään, joka täysin ymmärtäisi minua. Mut en ole ajatellut että se liittyisi älykkyyteen. Kai me vaan kaikki ollaan tosi erilaisia, eikä kukaan voi ymmärtää toista läpi kotaisin. Monissa asioissa olen jakanut kokemuksia monien ihmisten kanssa, mutta aina eri asioissa vähän eri tyyppien.

En ole testannut äo:tani, mutta ponnistin köyhästä ja kouluttamattomasta kodista omin voimin tohtoriksi. Olin lapsena yksinäinen ja vain luin. Eka mieheni oli huippuälykäs ja -ongelmainen autisti, jonka kanssa riitti aina puhuttavaa. Toinen oli tohtori, nykyinen taas Ivy League -yliopistossa opiskellut, joten ainakin seura on ollut älykästä. Olin yliopistossa tutkijana, mutta en kestänyt hierarkioita ja siirryin freelanceriksi.

Olen aina ihmetellyt ns. tavallisia ihmisiä, jotka eivät koskaan kyseenalaista mitään ja osaavat elää onnellisina. Minua masentaa päivittäin ihmiskunta, joka ahneutensa takia aiheuttaa tälle ainutlaatuiselle (ja meille ainoalle mahdolliselle) planeetalla peruuttamattoman tuhon, todennäköisesti seuraavan 10 vuoden aikana. Koen myös suurta tuskaa teollisten eläinten kärsimyksen ja luonnonvastaisen lyhyen elämän takia.

Koska lapsena luin kaiken, missä oli kirjoitusta, luin myös äidilleni tulleet Valitut palat. Sieltä jäi mieleen kaksi anekdoottia. Yksi oli: Yliopistoprofessorilta kysyttiin, mitä ominaisuutta hän arvostaa eniten ihmisissä, ja hän vastasi: "Kiltteyttä." Toinen taas: Myrsky oli heittänyt meren rantaan tuhansia kaloja. Yksi mies heitteli niitä takaisin mereen. Toinen paikalle tullut sanoi: "Mitä väliä tuolla on? Niitähän on valtavasti." Mies vastasi: "Sillä on väliä tälle kalalle." Luin myös Albert Scweitzerista ja elämän kunnioittamisesta. Nämä kaikki kolahtivat ja ovat edelleen arvojani.