60-luvulla syntyneet, muistoja!

Kaikissa karkeissa, jugurteissa ja monessa muussa tuotteessa oli sokeria, eikä keinotekoista glukoosisiirppia kuten nyt.

Mistähän johtuu, että näissä 1960-70-luvun muisteloissa oikeinkirjoitus on huomattavasti korkeammalla tasolla kuin tämänkin sivuston teksteissä yleensä? Silmin nähden parempaa, vaikka nuoremmissa ikäluokissa, 20-30-vuotiaissa, on esimerkiksi lukion käyneiden osuus tietääkseni suurempi kuin niissä, jotka noinkin vanhoja aikoja voivat muistella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kioskilla tosiaan maksoivat nallekarkit pennin kappale. Aina kun maasta löysi jonkun rahan, niin sillä sai karkkia.

Löysin kerran markan ja olin onneni kukkuloilla. Vuosi lienee 69-70. 

Muistan ikuisesti, mitä ostin. Kissa-salmiakkiaskin, tikkarin (sellainen vadelmatikkari, jossa oli oravan kuva) ja itselleni ja siskolleni jätskituutit. Eli empatiaa löytyi... :;D

Vanhanaikainen kasvatus kuitenkin tökki takaraivossa ja tunsin syyllisyyttä, koska en ollut jäljittänyt mitenkään tätä markan omistajaa. Eli en sitten osannut niin nautiskella herkusta. 

Muistaakseni tikkari oli viisi penniä, salmiakkiaski 15 ja loput meni jäätelöön. 

Olipa teillä halpaa jäätelöä.

Oma katkera kokemukseni 70-luvun alusta on se, kun minulla oli 70 penniä rahaa, olin kaupan pakastealtaasta poiminut jäätelötuutin, mutta se maksoikin 75 penniä, ja jouduin nolona viemään sen takaisin. Siis pettymyksen aiheuttama häpeä kirveli enemmän kuin saamatta jäänyt makunautinto.

Niin se on, tuollainenkin asia aiheutti helposti häpeän tunteita.

Irvisteltiin suupieliä ja silmiä venyttämällä.  Irvisteleville lapsille kerrottiin, että tuulen kääntyessä irvistys voi jäädä pysyväksi. 

Lienen tätä muistellutkin mutta en ole varma: Käytetyt vaatteet.

Minulla oli isoveli ja isosisko, joten luonnollisesti perin heidän vaattensa kun ne kävivät heille pieniksi ja 

rikkaat Helsingin tädit lähettivät meille (minulle) serkkujeni entisiä vaatteita.

Eikä siinä mitään mutta minulla oli  toisen vanhemman puolelta myös serkut, kaksoset. Joten perin heidänkin vaatteensa... ja vieläpä tuplasti. 

Onneksi nuo perintövaatteet olivat ihan kivoja.

Nykyään olenkin niin lihava, etten voi periä enää kenenkään vaatteita kun  toista näin lihavaa  ei ole.

Itse vien kyllä vaatteitani Uffin lootaan, jos joku haluaa askarrella vaikka teltan tai autokatoksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla ala-asteella piti saada Beavers-farkut! Ja kireät! koulussa meidän luokan tytöt kuuntelivat Bay City Rollerssia ja pojat Hurriganesia.

Juu, Beaversit oli myös minun ensimmäiset merkkifarkkuni ja oli niistä tosi ylpeä. Sain niihin myös Remun, Cissen ja Ilen nimmarit, kun pääsin itseäni vanhemman serkkuni kanssa Hurriganesin keikalle. Vähänkö oli koulukaverit kateellisia, kun maanantaina kouluun mennessä oli kyseiset farkut nimmareineen jalassa :)

Ja täällä myös Beaversit ekat merkkifarkut! Taisin olla myös eka meidän luokalla, jolla oli merkkifarkut, mutten osannut edes ylpeillä sillä, vaikka olin pienituloisen yksinhuoltajan lapsi. Muotia oli Helsingissa myös pitää pitkävartista kampaa takataskussa.

Vierailija kirjoitti:

Mistähän johtuu, että näissä 1960-70-luvun muisteloissa oikeinkirjoitus on huomattavasti korkeammalla tasolla kuin tämänkin sivuston teksteissä yleensä? Silmin nähden parempaa, vaikka nuoremmissa ikäluokissa, 20-30-vuotiaissa, on esimerkiksi lukion käyneiden osuus tietääkseni suurempi kuin niissä, jotka noinkin vanhoja aikoja voivat muistella.

Meiltä vaadittiin tosi paljon. Äidinkielen opetus oli korkeatasoista. Minullakin oli vaativa opettaja, jonka punakynä viuhui tarvittaessa ahkeraan.

Ei saanut olla huolimaton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla ala-asteella piti saada Beavers-farkut! Ja kireät! koulussa meidän luokan tytöt kuuntelivat Bay City Rollerssia ja pojat Hurriganesia.

Juu, Beaversit oli myös minun ensimmäiset merkkifarkkuni ja oli niistä tosi ylpeä. Sain niihin myös Remun, Cissen ja Ilen nimmarit, kun pääsin itseäni vanhemman serkkuni kanssa Hurriganesin keikalle. Vähänkö oli koulukaverit kateellisia, kun maanantaina kouluun mennessä oli kyseiset farkut nimmareineen jalassa :)

Ja täällä myös Beaversit ekat merkkifarkut! Taisin olla myös eka meidän luokalla, jolla oli merkkifarkut, mutten osannut edes ylpeillä sillä, vaikka olin pienituloisen yksinhuoltajan lapsi. Muotia oli Helsingissa myös pitää pitkävartista kampaa takataskussa.

Omilla kesäansioillani ostin elämäni ensimmäiset merkkifarkut ja ne olivat juuri Beaversit. Ne istuivat päälle tosi hyvin.

Meillä Savossakin oli muotia pitää isoa pitkävartista kampaa takataskussa. Luulen, että näin oli ympäri Suomen.

Vierailija kirjoitti:

Itse vien kyllä vaatteitani Uffin lootaan, jos joku haluaa askarrella vaikka teltan tai autokatoksen.

Huumorintajua sinulta ei ainakaan puutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse vien kyllä vaatteitani Uffin lootaan, jos joku haluaa askarrella vaikka teltan tai autokatoksen.

Huumorintajua sinulta ei ainakaan puutu.

Kiitos! Vaikka ei tämä lihavuus kyllä enää naurata...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla ala-asteella piti saada Beavers-farkut! Ja kireät! koulussa meidän luokan tytöt kuuntelivat Bay City Rollerssia ja pojat Hurriganesia.

Juu, Beaversit oli myös minun ensimmäiset merkkifarkkuni ja oli niistä tosi ylpeä. Sain niihin myös Remun, Cissen ja Ilen nimmarit, kun pääsin itseäni vanhemman serkkuni kanssa Hurriganesin keikalle. Vähänkö oli koulukaverit kateellisia, kun maanantaina kouluun mennessä oli kyseiset farkut nimmareineen jalassa :)

Ja täällä myös Beaversit ekat merkkifarkut! Taisin olla myös eka meidän luokalla, jolla oli merkkifarkut, mutten osannut edes ylpeillä sillä, vaikka olin pienituloisen yksinhuoltajan lapsi. Muotia oli Helsingissa myös pitää pitkävartista kampaa takataskussa.

Omilla kesäansioillani ostin elämäni ensimmäiset merkkifarkut ja ne olivat juuri Beaversit. Ne istuivat päälle tosi hyvin.

Meillä Savossakin oli muotia pitää isoa pitkävartista kampaa takataskussa. Luulen, että näin oli ympäri Suomen.

Beaversit ja se asiaankuuluva pitkävartinen kampa oli peräti meillä Nilsiässä muotia.  Että ei se kaikki muodikas nyt siellä Helsingissä vain ollut...;D

Muoti-ilmiöt levisivät kyllä ympäri Suomen. Olisiko nuorten lehdistä ja muistakin lehdistä saatu vinkkiä. Tietysti jos pääsi Seppälään tai muihin nuorison suosimiin kauppoihin, niin siellähän se muoti oli.

Joskus oli paikallisiakin muoti-ilmiöitä. Naapurikunnassa oli yhtenä talvena muotia suuritupsuiset pipot. Meillä taas ei sellaisia pidetty.

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita muistoja. Kaikki veti röökiä kotona ja dokasi myös. Rymd jauhetta kuljetettiin mökille, oli halvempaa kuin limu. Luusoppaa äiti teki joskus. Viikonloppuna oli uunikyljyksiä ja muusia. Vanhemmille haettiin ärrältä tupakkaa.

t. m-50

Vaari pisti mun ja isoveikan hakeen osuuskaupasta tupakkaa ja mustaa ruutia. Saatiin pitää vaihtorahat ostettiin niillä hirvee läjä karkkia ja purkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika vapaasti sitä telkkaria sai ainakin meillä katsoa. 70-luvulla sieltä ei niin kovin paljon lapsille sopimatonta ohjelmaa tullut.

Ainoastaan emme saaneet katsoa Yöjuttua tai jos sattui joku muu pelottavaksi tiedetty ohjelma tulemaan.

Myöskään Solveigin laulua en olisi saanut katsoa. Onnistuin kuitenkin sen salaa katsomaan. Se oli aika rajua katsottavaa lapselle. Varsinkin se Solveigin itsekäs ja kunnoton äiti oli jopa pelottava hahmo.

Tästä yle sai palautetta ettei niin ilkeää ihmistä voi olla olemassa.  Ensin hän repi tyttären hameen joka oli ostettu osamaksulla, haukkui pikkulutkaksi.  Kun perhe sai uuden asunnon, äiti sanoi ettei Solveigilla ole sinne asiaa, kysyi eikö sinulla ole ketään poikakaveria jonka luo voisit mennä.  Kyllä se ajan tekopyhyyttä osoitti.

Solveigin laulua ja elämän menoa ei katsottu koska se nainen oli kuin ilmetty äitini.

Vierailija kirjoitti:

Muoti-ilmiöt levisivät kyllä ympäri Suomen. Olisiko nuorten lehdistä ja muistakin lehdistä saatu vinkkiä. Tietysti jos pääsi Seppälään tai muihin nuorison suosimiin kauppoihin, niin siellähän se muoti oli.

Joskus oli paikallisiakin muoti-ilmiöitä. Naapurikunnassa oli yhtenä talvena muotia suuritupsuiset pipot. Meillä taas ei sellaisia pidetty.

Ne oli varmaan meidän kunnassa! Iso laskettelukeskus veti ja vetää turisteja. Viimeistään sieltä laskettelumäestä me hokasimme, että nyt pitää just saada tuollainen pastellivärinen isotupsuinen pipo, jossa oli edessä jokin pieni ommeltu kangasmerkki. 

Kalliita olivat, minä en saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika vapaasti sitä telkkaria sai ainakin meillä katsoa. 70-luvulla sieltä ei niin kovin paljon lapsille sopimatonta ohjelmaa tullut.

Ainoastaan emme saaneet katsoa Yöjuttua tai jos sattui joku muu pelottavaksi tiedetty ohjelma tulemaan.

Myöskään Solveigin laulua en olisi saanut katsoa. Onnistuin kuitenkin sen salaa katsomaan. Se oli aika rajua katsottavaa lapselle. Varsinkin se Solveigin itsekäs ja kunnoton äiti oli jopa pelottava hahmo.

Tästä yle sai palautetta ettei niin ilkeää ihmistä voi olla olemassa.  Ensin hän repi tyttären hameen joka oli ostettu osamaksulla, haukkui pikkulutkaksi.  Kun perhe sai uuden asunnon, äiti sanoi ettei Solveigilla ole sinne asiaa, kysyi eikö sinulla ole ketään poikakaveria jonka luo voisit mennä.  Kyllä se ajan tekopyhyyttä osoitti.

Solveigin laulua ja elämän menoa ei katsottu koska se nainen oli kuin ilmetty äitini.

Voi ei. Lähetän sinulle lämpimiä ja myötätuntoisia ajatuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muoti-ilmiöt levisivät kyllä ympäri Suomen. Olisiko nuorten lehdistä ja muistakin lehdistä saatu vinkkiä. Tietysti jos pääsi Seppälään tai muihin nuorison suosimiin kauppoihin, niin siellähän se muoti oli.

Joskus oli paikallisiakin muoti-ilmiöitä. Naapurikunnassa oli yhtenä talvena muotia suuritupsuiset pipot. Meillä taas ei sellaisia pidetty.

Ne oli varmaan meidän kunnassa! Iso laskettelukeskus veti ja vetää turisteja. Viimeistään sieltä laskettelumäestä me hokasimme, että nyt pitää just saada tuollainen pastellivärinen isotupsuinen pipo, jossa oli edessä jokin pieni ommeltu kangasmerkki. 

Kalliita olivat, minä en saanut.

(0-luvulla ainakin oli näitä pastellinvärisiä isotupsupipoja, ei 70-luvulla. Silloin oli lähinnä perusvärit ja ehkä murretutkin muotia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muoti-ilmiöt levisivät kyllä ympäri Suomen. Olisiko nuorten lehdistä ja muistakin lehdistä saatu vinkkiä. Tietysti jos pääsi Seppälään tai muihin nuorison suosimiin kauppoihin, niin siellähän se muoti oli.

Joskus oli paikallisiakin muoti-ilmiöitä. Naapurikunnassa oli yhtenä talvena muotia suuritupsuiset pipot. Meillä taas ei sellaisia pidetty.

Ne oli varmaan meidän kunnassa! Iso laskettelukeskus veti ja vetää turisteja. Viimeistään sieltä laskettelumäestä me hokasimme, että nyt pitää just saada tuollainen pastellivärinen isotupsuinen pipo, jossa oli edessä jokin pieni ommeltu kangasmerkki. 

Kalliita olivat, minä en saanut.

(0-luvulla ainakin oli näitä pastellinvärisiä isotupsupipoja, ei 70-luvulla. Silloin oli lähinnä perusvärit ja ehkä murretutkin muotia.

siis 80-luvulla pastellipipot   :  ))

Joulukuusessa oli värikkäitä muovipalloja joissa oli valkoista lunta päällä puoliksi, hopean väristä lametta jota on nytkin saatavilla, sädetikut oli kauniita, sähkökynttilät tuli kuuseen, äiti iloitsi punaisesta joulutähtikukasta, kauniin väriset paperikuoriset valkoiset karkit kuusen oksilla, olkihimmelit, kierrekynttilät joita ei raaskittu polttaa, enkelikello, värikkäät muoviset joululiinat, isot roihukynttilät ulos, kurpitsasalaatti jouluna, oranssi muovinen lasten pulkka tuli joululahjaksi, kintaat joissa oli turkista ulkopuoli ja nahkaa kämmenosa... ja vaikka mitä muuta! Oli se hienoa jännittävää aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kioskilla tosiaan maksoivat nallekarkit pennin kappale. Aina kun maasta löysi jonkun rahan, niin sillä sai karkkia.

Löysin kerran markan ja olin onneni kukkuloilla. Vuosi lienee 69-70. 

Muistan ikuisesti, mitä ostin. Kissa-salmiakkiaskin, tikkarin (sellainen vadelmatikkari, jossa oli oravan kuva) ja itselleni ja siskolleni jätskituutit. Eli empatiaa löytyi... :;D

Vanhanaikainen kasvatus kuitenkin tökki takaraivossa ja tunsin syyllisyyttä, koska en ollut jäljittänyt mitenkään tätä markan omistajaa. Eli en sitten osannut niin nautiskella herkusta. 

Muistaakseni tikkari oli viisi penniä, salmiakkiaski 15 ja loput meni jäätelöön. 

Olipa teillä halpaa jäätelöä.

Oma katkera kokemukseni 70-luvun alusta on se, kun minulla oli 70 penniä rahaa, olin kaupan pakastealtaasta poiminut jäätelötuutin, mutta se maksoikin 75 penniä, ja jouduin nolona viemään sen takaisin. Siis pettymyksen aiheuttama häpeä kirveli enemmän kuin saamatta jäänyt makunautinto.

Minä sain kauppa-autorahaksi markan. Sillä sai kaksi eskimoa tai yhden tuutin. Jostakin syystä en ensin edes tiennyt, että tuutteja on olemassa ja ihmettelin, kun naapurin tyttö selitti sellaista oudon mallista jäätelöä. Ei silloin tursunneet lehdet mainoksia eikä varsinkaan itse käyty kaivamassa hyllyjä ja pakastimia. Myyjät seisoivat tyyriisti tiskin takana ja muistanpa senkin, kuinka tärkeästi mieskauppias pakkasi äitini terveyssidepaketin paperiin. Ehkäisyvälineitä sai vain apteekista ja äitini muisteli, kuinka kaksi emäntää oli kävellyt päivän edestakaisin pitkin kylän raittia keräten rohkeutta. Sitä tarina ei kertonut, miten se päättyi eli riittikö rohkeus kondomien ostoon vai kertomaan äidilleni, että ei niitä saatu ostetuksi.