60-luvulla syntyneet, muistoja!
En enää muista nimeä, mutta kaupoissa oli vanukkaita, joiden logossa oli tytön pää. Värit keltainen ja ruskea. Muistan, että sain t-paidan, kun vanukkaita tuli ostettua tarpeeksi. Mikähän oli nimi?
Jäätelöitä oli mm. pingviinejä, joitain ihme peikonpäitä (oransssi tukka ja punainen naama). Melissa maitohyytelö tuli kauppoihin, ja sitä vihattiin!
Karkkeina tykkäsin Chewtitseistä, niitä oli minttua, appelsiinia, mansikkaa..
Sarjakuvia oli paljon. Tintit ja Asteriksit olivat suosikkejani. Veikko, Tette ja Jykke oli parina sarjana. Muffet (silloin ei vielä Smurffeja) . Puk-kirjoja luin paljon, samoin Lotta-sarjaa. Ja hevoskirjoja. Laura-sarjaa, Mustaa Oria, australialaista villiori-sarjaa. Uljas musta.. TV:ssä rakastin Ratsutilan Nuoria.
Telkussa oli Mahdollisuuksia rajoilla ja Tiikeriprikaati. Cannon. Starsky ja Hutch vähän vanhempana. Alkuperäinen Star Trek ja Avaruusasema Alfa. Itse en saanut katsoa Hitchcock Esittää -sarjaa tai Yöjuttua!
Paljon muutakin tulee mieleen .. Postailen lisää, jos muillekin tulee nostalgiaa mieleen! Muistoja, kiitos!
Kommentit (2694)
Voi että ihana ketju. 😍 Älkää nyt sit poistako.
Erittäin ihanaa, onnellista ja huoletonta aikaa. Olin vasta pieni, mutta muistan onnellisena aikana ja kesät olivat pitkiä ja kuumia. Olen syntynyt -66. Meille tuli pienen kylän ensimmäinen väri-tv, taisi olla jo -70 luvun alkua. Kyllähän sitä ihailtiin ja kaverit kävivät meillä kylässä sitä katsomassa.
Alkuviikosta tuli jostain syystä mieleen ihanat Pekka Töpöhäntä -kirjat, joita luin lapsena. Wikipediasta piti katsoa kaikkien kissojen nimet, kun olin unohtanut ison osan. Muistin kyllä Maija Maitoparran, Monnin, Pillin ja Pullan ja Rikkovaaran Rikun. Mutta sitten oli mm. Tuomiokirkon vanha Maija, Paksu Trisse, Risto ja Rauha ja Arkadian Ulla.
Luin myös saman kirjailijan Nalle Karvatassuja.
Muistaako kukaan kirjoja kissoista Manne ja Janne. Toinen oli lihava navettakissa, toinen yksisilmäinen kulkukissa. Kirjoja oli ainakin kolme.
Sitten oli kirja pojasta, joka halusi Labradoriin, ja 'karkasi' kotoa. Kuitenkin hän vain piiloutui vaatekomeron ylähyllylle. Muuta en kirjasta muista, olisi kiva saada nimi näin vuosikymmenten jälkeen.
Ja tästä kirjasta en muista muuta kuin nimen: Hyppelihiiri Myökki-Pyökkimetsässä.
Harmi, kun lapsuuden kirjat ovat menneet hukkaan. Joskus olisi kiva ollut käydä niitä läpi.
Taivaalta satoi punaista "hiekkaa" tms. Neuvostoliiton atomipommi koe oli juuri tehty.
Tietysti sitä ei silloin tiedetty. Hiekka jäi lumen päälle.
Safiiri ja Teräs - siinä vasta pelotti, kun sitä katseli pikkusiskon kanssa!
Nallekarkit maksoi pennin kappale. Intiaanipurkka, hassupurkka, shewitskarkit,nekkutikkarit, topsy jäätelö, omenalimppari, olihan noita herkkuja. Twistinaru,paperinuket,barbi,muistovihko,ystävänivihko. Pyhäkoulu, seurakunnan lastenleirit. Ompelijan tekemät vaatteet. Bonanza, Peyton Place,Kasper.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat katsoivat jonakin viikonloppuiltana 70-luvulla telkkasista Hitchcockin Linnut -elokuvaa. Lapset eivät saaneet katsoa. Muistane tehneeni olohuoneeseen jos jostakin asiasta käyntiä, ja muistan nähneeni lintuja telkkarista.
Kyllä mä Linnut silloin 70-luvulla katselin, tosin ihan pieni en tuolloin ollut, vaan ehkä varhaisteini. Se on siis tullut 70-luvun jälkipuoliskolla, koska muistan hyvin nähneeni sen väreissä ja meille tuli väritelkkari 1975.
En ylipäätäänkään muista, että meiltä lapsilta olisi erityisesti kielletty jotain ohjelmia, vaan kyllä siihen aikaan katsottiin koko perheen voimin kaikki mahdolliset ohjelmat mitä teeveestä tuli. No eihän sieltä tuohon aikaan paljoa tullutkaan, vaan pääasiassa lumisadetta ja testikuvaa. Ohjelmat alkoi klo 17-18 ja päättyi jo klo 22 aikaan, eli kahdelta kanavalta muutama tunti päivässä.
Vielä 70-luvun alkupuolella, pienessä kauppalassa Savossa, meillä oli tuttavia, joilla ei ollut lainkaan telkkaria. Niinpä he joskus tulivat katsomaan meille telkkariamme, joka oli musta-valkoinen.
Oli se niin kiva yhdessä katsoa Peyton placet sun muut.
Myöhemmin väritelkkarit yleistyi. Meillä ei vielä sellaista ollut ja niinpä menimme tuttavien luo katsomaan värinä Syksyn sävelet, Euroviisut sekä missikisat ja tietenkin taitoluistelukilpailut.
Muut ohjelmat katsottiin musta-valkoisina kotona ja jokainenhan sai kuvitella lähetykset minkä värisiksi vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vielä 70-luvun alkupuolella, pienessä kauppalassa Savossa, meillä oli tuttavia, joilla ei ollut lainkaan telkkaria. Niinpä he joskus tulivat katsomaan meille telkkariamme, joka oli musta-valkoinen.
Oli se niin kiva yhdessä katsoa Peyton placet sun muut.Myöhemmin väritelkkarit yleistyi. Meillä ei vielä sellaista ollut ja niinpä menimme tuttavien luo katsomaan värinä Syksyn sävelet, Euroviisut sekä missikisat ja tietenkin taitoluistelukilpailut.
Muut ohjelmat katsottiin musta-valkoisina kotona ja jokainenhan sai kuvitella lähetykset minkä värisiksi vaan.
Silloinhan muutenkin köyhän ainut huvitus oli vilkas mielikuvitus.
Aika vapaasti sitä telkkaria sai ainakin meillä katsoa. 70-luvulla sieltä ei niin kovin paljon lapsille sopimatonta ohjelmaa tullut.
Ainoastaan emme saaneet katsoa Yöjuttua tai jos sattui joku muu pelottavaksi tiedetty ohjelma tulemaan.
Myöskään Solveigin laulua en olisi saanut katsoa. Onnistuin kuitenkin sen salaa katsomaan. Se oli aika rajua katsottavaa lapselle. Varsinkin se Solveigin itsekäs ja kunnoton äiti oli jopa pelottava hahmo.
Saimme jäätelötuutteja joissa alimmaisena oli iso pyöreä purukumi. Kauppa-autosta ostettiin 5 pennin tikkari tai kaksi silloin kun rahaa niihin oli saatu. Tv oli iso juttu silloin kun se ostettiin, en voinut ymmärtää miten se toimi ja luulin että ne siellä tv-eessä näkevät minut yhtä hyvin kuin minä heidät :)
Telkusta tuli kunnon ohjelmia eikä mitään hömppää.
mammanpoika kirjoitti:
Vähän kyllä epäilen että ei ole kovin montaa niin vanhaa täällä, ainakaan enää tähän aikaan.
2134 kommentin ja kuusi vuotta jatkuneen ketjun jälkeen tämä ensimmäinen kommentti huvittaa edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat katsoivat jonakin viikonloppuiltana 70-luvulla telkkasista Hitchcockin Linnut -elokuvaa. Lapset eivät saaneet katsoa. Muistane tehneeni olohuoneeseen jos jostakin asiasta käyntiä, ja muistan nähneeni lintuja telkkarista.
Kyllä mä Linnut silloin 70-luvulla katselin, tosin ihan pieni en tuolloin ollut, vaan ehkä varhaisteini. Se on siis tullut 70-luvun jälkipuoliskolla, koska muistan hyvin nähneeni sen väreissä ja meille tuli väritelkkari 1975.
En ylipäätäänkään muista, että meiltä lapsilta olisi erityisesti kielletty jotain ohjelmia, vaan kyllä siihen aikaan katsottiin koko perheen voimin kaikki mahdolliset ohjelmat mitä teeveestä tuli. No eihän sieltä tuohon aikaan paljoa tullutkaan, vaan pääasiassa lumisadetta ja testikuvaa. Ohjelmat alkoi klo 17-18 ja päättyi jo klo 22 aikaan, eli kahdelta kanavalta muutama tunti päivässä.
Se oli 70-luvun alkua, kun Hitchcockin Linnut tuli telkkarista. Olin silloin 7-8 -vuotias. Olisi kyllä ollut liian pelottava niin pienelle lapselle, ihan hyvä, etteivät vanhemmat antaneet katsoa.
Jokusen vuoden vanhempia oltiin, ehkä ala-asteen viimeisiä vuosina, kun siskon kanssa käytiin elokuvissa katsomassa Manaaja. Minua nuorempi siskoni ainakin säikkyi elokuvasta niin, ettei kuukausiin uskaltanut istua kuin sellaisessa tuolissa, jossa oli seinä suoraan selän takana - ei siis esim. keittiön pöydän ääressä tuolilla niin, että takana olikin tyhjää tilaa.
Kylälle avattiin yhtenä (ja vain yhtenä) kesänä kioski! Siitä olisi saanut ostaa jopa jäätelöä. Meillä ei ollut kotona koskaan makeisia tai jäätelöä eikä itselläni lapsena tietysti rahaakaan. Joulukuusessa oli joitain folio suklaaenkeleitä koristeena mutta niissä oli kuulemma matoja.., joten ne säästettiin myös seuraavaan jouluun. Muistaakseni ne jäätelöt oli jonkinlaisia puikkojäätelöitä, mutta en ole enää varma. Katselin kuola valuen kun vanhemmat nuoret kävivät ostamassa kauniilta kioskin myyjältä niitä jäätelöitä. Nyt vanhempana jäätelöä ei tästä taloudesta ole koskaan puuttunut.. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joukko-oppi vouhutus oli opetushallituksen stallariälykääpiöiden aikaansaannos. Naurettiin jo silloin koulussa mahat kipeiksi ja piirrettiin leikkaavia ympyröitä. Leijona se, tiikeri tämä, että voi kristuksen kevät.
No, minä en ainakaan nauranut. Helpompaa joukko-oppi oli kuin lukiossa yrittää ymmärtää äärettomyyden käsitettä matematiikassa. Se vasta älytöntä oli eikä mitään tekemistä minkään käytännön asian kanssa. En mennyt viimeisen kurssin kokeeseen lainkaan, otin kurssista mieluummin nelosen. Lukion lyhyen matematiikan numeroksi päästötodistukseen tulikin sitten kutonen, mutta en ole sitä koskaan katunut. En ole noita äärettömyyksiä ja niihin lähenemisiä ja niistä loittoamisia tarvinnut elämässäni mihinkään 37 vuoteen ylioppilaskirjoitusten jälkeenkään.
Joukko-opista oli koulun jälkeen hyötyä vain kerran: yliopiston tilastotieteen kurssilla. Sen sijaan derivaatta on vain sana, ja kieliopin sijamuotoja ei enää ole edes sanaristikoissa.
Joukko-opista oli hyötyä ohjelmoinnin opettelussa. OR ja AND ja muut oli helppo ymmärtää, kun oli ollut leikkaukset ja unionit.
kangaspuut oli yleisiä kotona 60 luvulla. Siis mattoja niillä yleensä kudottiin, toiset myivätkin niitä. olivat hyvin tehtyjä,itselläni ihan hyviä vielä 40 vuotta myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
No eihän sieltä tuohon aikaan paljoa tullutkaan, vaan pääasiassa lumisadetta ja testikuvaa. Ohjelmat alkoi klo 17-18 ja päättyi jo klo 22 aikaan, eli kahdelta kanavalta muutama tunti päivässä.
Meillä näkyi vain yksi kanava. Ei osannut kaivatakaan enempää, tekemistä löytyi muutenkin. Varmaan radiota kuunneltiin enemmän ja luettiin kirjoja, ja varsinkin oltiin tosi paljon ulkona. Lastenohjelmia oli aika vähän. Muistan kun joskus tuli mielenkiintoisen näköistä ruotsinkielistä lastenohjelmaa ja ärsytti kuin en ymmärtänyt mitä siinä puhuttiin. Opiskelin sitten ruotsin kunnolla, kun se alkoi yläasteella, ja muutamia muitakin kieliä sittemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joukko-oppi vouhutus oli opetushallituksen stallariälykääpiöiden aikaansaannos. Naurettiin jo silloin koulussa mahat kipeiksi ja piirrettiin leikkaavia ympyröitä. Leijona se, tiikeri tämä, että voi kristuksen kevät.
No, minä en ainakaan nauranut. Helpompaa joukko-oppi oli kuin lukiossa yrittää ymmärtää äärettomyyden käsitettä matematiikassa. Se vasta älytöntä oli eikä mitään tekemistä minkään käytännön asian kanssa. En mennyt viimeisen kurssin kokeeseen lainkaan, otin kurssista mieluummin nelosen. Lukion lyhyen matematiikan numeroksi päästötodistukseen tulikin sitten kutonen, mutta en ole sitä koskaan katunut. En ole noita äärettömyyksiä ja niihin lähenemisiä ja niistä loittoamisia tarvinnut elämässäni mihinkään 37 vuoteen ylioppilaskirjoitusten jälkeenkään.
Joukko-opista oli koulun jälkeen hyötyä vain kerran: yliopiston tilastotieteen kurssilla. Sen sijaan derivaatta on vain sana, ja kieliopin sijamuotoja ei enää ole edes sanaristikoissa.
Joukko-opista oli hyötyä ohjelmoinnin opettelussa. OR ja AND ja muut oli helppo ymmärtää, kun oli ollut leikkaukset ja unionit.
Minä aloitin koulutieni 1972 ja olin nähnyt joukko-opin laskentokirjaa (juu, silloin opeteltiin laskentoa, ei matematiikkaa) jo vuotta vanhemmalta sukulaistytöltä. Minusta se oli helppoa AUB = A unioni B. Ja joskus se U oli ylösalaisin ja silloin se tarkoitti jotain muuta, jota en enää muista. Näistähän luovuttiin sitten aika pian, ja nykyään ollaan kai sitä mieltä, että niissä ei ollut mitään järkevää.
Juhannuksena oli aina limonaadikori, ei ollut jokapäiväistä juomaa. Oli niin hyvää, että otin pienen pullon, vaikkei ollut juuri jano. Ruoka oli tavallista kotiruokaa ja tuon ajan välipalana otin kaurahiutaleita sekoitettuna kylmään maitoon tai näkkäriä, jolle laitoin siivuja HK:n sinistä makkaraa.