Painoin 14.10. 71,3 kiloa. Tänään 90,4 kiloa. En ole raskaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen hakenut apua ja saanut sitä. Olen ollut jo 20 vuotta syömishäiriöinen. Mistään terapiasta tai keskusteluryhmästä ei ole mitään apua, koska en pysty kontrolloimaan omaa syömistäni millään ajatusleikillä.

Olen esimerkiksi syönyt tammikuussa joka päivä 4 Runebergin torttua siitä lähtien, kun ne ovat kauppohin tulleet. Plus tietenkin suklaata ja vaikka mitä.

Osaan syödä oikein, normaalisti, viisi kertaa päivässä ja terveellisesti. En vain jostain syystä pysty siihen.

ap

Tuossa on pikkuinen ristiriita. Tai ei ihan pienikään. Jos ei pysty, ei osaa. Suurin osa laihduttajista tai laihduttamisen suunnittelijoista, tietävät teoriassa miten pitää syödä. 

Dopamiinia voi hankkia muualtakin kuin ruuasta. Kokeilen hiit-treeniä, se ei vie paljon aikaa ja sitä voi tehdä kotonakin.

Tarkoitin, että osaan, tiedän. En pysty. Tiedän, millainen on terveellinen aamupala. Tiedän, kuinka paljon kaloreita, hiilihydraatteja, proteiineja ja vitamiineja mistäkin saan ja miten voisin syödä terveellisesti. En vain pysty siihen, koska jossain vaiheessa päässä naksahtaa ja teen itselleni uunipellillisen pannukakkua ja syön sen siltä istumalta. 

ap

Eikä naksahda. Se ahdistus on kerääntynyt sisälläsi pidemmän aikaa, kunnes se vyöryy yli ja alat maanisesti leipoa ja syödä. Tuttu juttu täälläkin. Ei se ole mikään selittämätön naksahdus, vaan pidemmän ajan tapahtuma- ja tunneketju. Et pääse eroon näistä repsahdushetkistä, ellet opettele tunnistamaan sitä kasaantuvaa pahanolon tunnetta ja niitä asioita, jotka sen aiheuttavat. Ei se helppoa ole, mutta nyt yrität selitellä asiat niin, ettet pysty hallitsemaan itseäsi mitenkään. Se ei pidä paikkaansa. 

Kolmessa kuukaudessa 20 kikloa, eli kuukaudessa 6-7kg?

Mahdat kyllä höpöttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut Syömishäiriöpoliklinikalla hoidettavana. Se ei ole mitään halpaa lystiä ja hoidon kalleuden takia en sinne enää voi mennä (pelkkä käynti on melkein 90 euroa ja siellä olisi käytävä kuukausi- ja vuosikaupalla).

Minulla on ollut välillä jaksoja, jopa kuukausia, että olen pystynyt syömään normaalisti. Se on aina katkenntu johonkin stressitilanteeseen, jota en ole osannut hoitaa millään muulla tavalla kuin ahmimalla. 

Tiedän erittäin hyvin, milloin ahmimista on odotettavissa ja yritän jopa varautua niihin. Tiedostan myös ahmimistilanteissa, että ne voisi lopettaa ja sen jälkeen jatkaa normaalia syömistä. 

Syöminen on hallitsematonta, enkä pysty ajattelemaan juuri mitään muuta. Kavereita näen, kun painan tarpeeksi vähän. Esimerkiksi nyt ei tulisi mieleenikään tavata ketään, koska he ovat nähneet minut viimeksi viime vuoden lopulla, jolloin painoin 15-20 kiloa vähemmän. En jaksa selittää, miksi olen yhtäkkiä lihonut näin.

En ole koskaan pystynyt syömään mitään herkkua normaalisti. Siis ikinä. Ahmin jo lapsena. 

Haluaisin parantua, mutta omat keinot eivät riitä. Minut pitäisi sulkea johonkin ja jonkun pitäisi kantaa valmis, terveellinen ruoka eteeni. Oma tahdonvoima ei riitä yksin.

ap

1) rupeat syömään terveellisesti ja säännöllisesti

2) tee kaupassa vain terveellisiä valintoja. Jos kotona ei ole herkkuja joita ahmia niin luulisi että tilanteeseen saisi hallinnan. Ellet sitten riisiä ja kananmunia ajattellut ahmia.

3) etsit toisen keinon saada mielihyvää. Mielihyvähormooneja erittyy niin liikunnasta, runkkaamisesta kuin musiikinkuuntelemisestakin.

Tarkoitat toki hyyvää, mutta nyt ongelma ei totisesti ratkea näillä ohjeilla. 

Aloittaja varmasti rupeasi syömään terveellisesti ja säännöllisesti, jos se vain olisi mahdollista. 

Voi että toivon parantumistasi paljon! Oletko masentunut tai mistä luulisit ahdistuksesi kumpuavan?

Vierailija kirjoitti:

Voi että toivon parantumistasi paljon! Oletko masentunut tai mistä luulisit ahdistuksesi kumpuavan?

Ongelmaa on käyty läpi monta kertaa ja se lähtee jo ihan lapsuudesta. Äiti on ollut masentunut ja itsekin syömishäiriöinen ja yrittänyt pitää minua laihana, koska itse on siinä epäonnistunut. Äiti rajoitti syömisiäni ja kiinnitti kaikkeen syömiseen huomiota. En ollut ennen aikuisikää ikinä pyöreä tai lihava, paitsi äidin mielestä. Äitini sanoi ihan suoraan minulle, että olen syönyt liikaa, kun olin teini-ikäinen. Aloin laihduttaa, enkä syönyt mitään. Sitten kamalassa nälässä aloin ahmia kaappeja tyhjäksi, kun en kestänyt sitä nälkää enää. Kierre alkoi.

En voi enää syyttää äitiäni, vaan ongelma on minun. Äiti kuitenkin huomauttelee edelleen syömisestäni, jos satutaan olemaan samassa tilassa. Päähäni on iskostunut se, että kaikki herkku on "syntiä", eikä kuulu normaaliin ruokavalioon. Kaikki herkuttelu on pahasta ja kaikki herkku lihottaa heti.

Olen ollut koko aikuisikäni ylipainoinen ja ahminut ahdistukseeni. Jokainen stressitilanne saa minut ahmimaan, koska en pysty käsittelemään niitä asioita muuten. Tiedän sen, mutta olen voimaton stressin edessä. Olen yrittänyt liikuntaa stressiin, vaihtaa herkut vaikka porkkanoihin, tehdä jotain tosi kivaa stressin poistamiseksi ja vaikka mitä. Ahdistus on vain niin syvällä, ettei se mene vähällä ohi.

On todella vaikeaa puhua asiasta kenellekään (muuten kun näin anonyymisti), koska neuvot ovat juuri tällaisia, joita täällä saan. "Ota itseäsi niskasta kiinni, älä syö herkkuja, hoida itsesi kuntoon, tapaa ystäviä, liiku, älä osta herkkuja..". 

ap

140 000 ylimääräistä kaloria reilussa 3 kuukaudessa. Siinä saa jo pistellä reippaasti.

Mä painin itse kans tän saman ongelman kanssa. Lokakuussa painoin 82kg, joulun jälkeen 90,6kg, eli parissa kuukaudessa tuli lähes 9kg. Mä olen kanssa ollut terapiassa ja ryhmässä. Mulla oli pitkään tää syömisongelma hallinnassa, mutta sitten kun sain lapsen se taas riistäytyi käsistä. Lapsi +1v on ihana, mutta myös huutaa, repii, saa kovia raivareita jne. Raivokohtaukset voivat kestää parikin tuntia. Mä olen hoitanut omaa ahdistustani syömällä, välillä lappasin ruokaa suuhun samalla kun lapsi huusi. Olen yh-äiti. Loppuvuosi oli erityisen hankala koska mulla alkoi työtkin samalla. Niin siihen ruokaan, erityisesti sokeriin, on ihanaa tuudittautua.

Tiedän, että näin ei saisi sanoa, mutta aiemmin olen päässyt kuiville sillä, että olen laihduttanut. Laihtuminen nostaa itsetuntoa ja erityisesti hiilarien välttely on vetänyt mut kuiville. Jostain syystä haluan olla hyvä itselleni silloin kun mulla on vyötärö. Kun olo on kuin läskisialla niin paljon huvita mikään. Itseäni tsemppaa se, että tunnen olevani hyvän näköinen.Motivaatiota on välillä tarvinnut kaivaa tosi paljon, mutta juuri nyt mua motivoi se, että en halua kesällä olla lihava. 

Nyt oon ollut vähähiilarisella tammikuun ja 5 kiloa on lähtenyt. Olo on paljon parempi. Olen myös yrittänyt opetella sietämään lapsen raivareita muulla tavoin kuin syömällä. Usein tuijotan kelloa ja odotan iltaa että saan hänet nukkumaan. Nytkin olen flunssassa aivan uupunut, silti on pakko käydä töissä, lapsi huutaa ja olo on kurja, mutta olen selvinnyt illan.

Niin sitä mä vaan, että kyllä se laihduttaminenkin voi olla hyväksi, mutta ehkä mikään Nutrilett ei ole hyvä. Itselläni vähähiilarinen toimii, se vähentää sokerin himoja. Ainakin mun aiempi kokemus on, että olen saanut ahmintakohtaukset pysymään poissa tai ainakin vähenemään huomattavasti sillä että saavutan hallinnan tunteen.

Vierailija kirjoitti:

Mä painin itse kans tän saman ongelman kanssa. Lokakuussa painoin 82kg, joulun jälkeen 90,6kg, eli parissa kuukaudessa tuli lähes 9kg. Mä olen kanssa ollut terapiassa ja ryhmässä. Mulla oli pitkään tää syömisongelma hallinnassa, mutta sitten kun sain lapsen se taas riistäytyi käsistä. Lapsi +1v on ihana, mutta myös huutaa, repii, saa kovia raivareita jne. Raivokohtaukset voivat kestää parikin tuntia. Mä olen hoitanut omaa ahdistustani syömällä, välillä lappasin ruokaa suuhun samalla kun lapsi huusi. Olen yh-äiti. Loppuvuosi oli erityisen hankala koska mulla alkoi työtkin samalla. Niin siihen ruokaan, erityisesti sokeriin, on ihanaa tuudittautua.

Tiedän, että näin ei saisi sanoa, mutta aiemmin olen päässyt kuiville sillä, että olen laihduttanut. Laihtuminen nostaa itsetuntoa ja erityisesti hiilarien välttely on vetänyt mut kuiville. Jostain syystä haluan olla hyvä itselleni silloin kun mulla on vyötärö. Kun olo on kuin läskisialla niin paljon huvita mikään. Itseäni tsemppaa se, että tunnen olevani hyvän näköinen.Motivaatiota on välillä tarvinnut kaivaa tosi paljon, mutta juuri nyt mua motivoi se, että en halua kesällä olla lihava. 

Nyt oon ollut vähähiilarisella tammikuun ja 5 kiloa on lähtenyt. Olo on paljon parempi. Olen myös yrittänyt opetella sietämään lapsen raivareita muulla tavoin kuin syömällä. Usein tuijotan kelloa ja odotan iltaa että saan hänet nukkumaan. Nytkin olen flunssassa aivan uupunut, silti on pakko käydä töissä, lapsi huutaa ja olo on kurja, mutta olen selvinnyt illan.

Niin sitä mä vaan, että kyllä se laihduttaminenkin voi olla hyväksi, mutta ehkä mikään Nutrilett ei ole hyvä. Itselläni vähähiilarinen toimii, se vähentää sokerin himoja. Ainakin mun aiempi kokemus on, että olen saanut ahmintakohtaukset pysymään poissa tai ainakin vähenemään huomattavasti sillä että saavutan hallinnan tunteen.

Kiitos tästä. Tunnistan itsessäni tuon saman, että laihtuessa olo on hyvä, eikä tee mieli ahmia. Kaikki voi muuttua jostain tosi pienestä, kuten juhlista, joissa syö vaikka yhden pullan tai pikkuleivän. Kuin portin aukaisisi ja ilta menee ahmiessa.

Tänään, kaksi viikkoa Nutrilett-pirtelöitä syöneenä, paino on 87,4kg. Suunnittelin olevani helmikuun Nutrilett-dieetillä ja palaavani takaisin normaaliin ruokavalioon. Siihen, jonka osaan takaperinkin ulkoa, mutta joka on hankala noudattaa. Hankalaa siksi, että lihavana ei tee mieli syödä yhtään mitään, saati viisi kertaa päivässä. 

ap