Painoin 14.10. 71,3 kiloa. Tänään 90,4 kiloa. En ole raskaana.

Oletko hakenut apua syömishäiriöösi? Jos et, tee se pian.

Oletko kokeillut olisiko terapiasta apua? Paljon tsemppiä! Älä luovuta, pääset kyllä eroon!

Terapiaan mars! Lisäksi kannattaa ehkä yrittää saada painoa alas tosi pienillä muutoksilla, niin ehkä muutos tulisi pysyväksi. Pikkuhiljaa liikut vähän enemmän ja syöt terveellisemmin, ei mitään pätkäpaastoja tai jutan superdieettejä. Ruoka on hyvää ja joskus saa herkutella hyvällä omallatunnolla! Ruoka ei maistukaan niin hyvältä kun sitä ahmii liikaa

Itse pääsin alkavasta eroon ihan kotikeinoin, välillä se kummittelee mutta muistan tsemppini niin ei pääse valloilleen. 

Niin, minäkään usko noiden Nutrilett-juttujen olevan hyväksi sinulle. Mitä nopeampi painon pudotus, sen varmemmin tulee takaisin korkojen kera. Pieniä muutoksia suosittelisin. Myös terapiaa.

Ja yritä ylipäätään saada hyvää oloa mistä tahansa muusta kuin syömisestä. Tee asioita joista nautit, tai harjoittele nauttimaan esim. ulkoilusta (varsinkin auringosta), lukemisesta, meditoinnista, ystävien näkemisestä, elokuvista jne. Kohta huomaat, ettet tarvitse enää ruokaa, vaan muita asioita.

Olen hakenut apua ja saanut sitä. Olen ollut jo 20 vuotta syömishäiriöinen. Mistään terapiasta tai keskusteluryhmästä ei ole mitään apua, koska en pysty kontrolloimaan omaa syömistäni millään ajatusleikillä.

Olen esimerkiksi syönyt tammikuussa joka päivä 4 Runebergin torttua siitä lähtien, kun ne ovat kauppohin tulleet. Plus tietenkin suklaata ja vaikka mitä.

Osaan syödä oikein, normaalisti, viisi kertaa päivässä ja terveellisesti. En vain jostain syystä pysty siihen.

ap

Et tietenkään pääse josset yritä. Turha kuvitella että asiat muuttuu jos jatkaa samaa rataa. Vaikka kuinka olisin syömishäiriö, niin parantuminen lähtee itsestä. Ihan itse olet läskiksi kerännyt, joten voit joko

a) kohdata totuuden ja muuttaa toimintamallejasi

Tai

b) rypeä itsesäälissä ja elää siinä uskossa että olet uhri etkä voi tehdä tilanteelle mitään.

Jos valitset kohdan a, niin heität ne vitun laihdutuspirtelöt vittuun ja opettelet syömään oikeaa ruokaa, oikeita määriä ja säännöllisesti. Ei jojodiettejä tai paastoja.

Et tietenkään pääse josset yritä. Turha kuvitella että asiat muuttuu jos jatkaa samaa rataa. Vaikka kuinka olisin syömishäiriö, niin parantuminen lähtee itsestä. Ihan itse olet läskiksi kerännyt, joten voit joko

a) kohdata totuuden ja muuttaa toimintamallejasi

Tai

b) rypeä itsesäälissä ja elää siinä uskossa että olet uhri etkä voi tehdä tilanteelle mitään.

Jos valitset kohdan a, niin heität ne vitun laihdutuspirtelöt vittuun ja opettelet syömään oikeaa ruokaa, oikeita määriä ja säännöllisesti. Ei jojodiettejä tai paastoja.

Katso youtubesta "tapping weight loss".

Naputtelulla hoidetaan kaikenlaisia psyykkisiä häiriötiloja, mikään ei estä kokeilemasta.

Tiedät itsekin, että noin radikaali dieetti ei auta mitään pitkällä tähtäimellä, vaan ainoastaan laukaisee uuden ahmimisjakson. Ensin pitää normalisoida suhteesi ruokaan, ennen kuin painonpudotusta kannattaa harkitakaan. Googlaamalla löytyy tukiryhmiä, terapiaa jne. jos olet sellaiseen valmis. Voin myös suositella sellaista Duodecimin kustantamaa kirjaa kuin Irti ahminnasta - kohti tasapainoista suhdetta ruokaan. Olen lueskellut sitä ja tehnyt sen harjoituksia, ja tuntuu että oma BEDini alkaa helpottaa. Painoa olen pudottanut hyvin hitaasti, viisi kiloa puolessa vuodessa. Mutta väliäkös sillä kauanko siinä kestää, kunhan uudet tavat kestävät loppuelämän.

Sä olet näköjään jo itse luovuttanut, ja päättänyt ettet voi etkä haluakaan parantua. Mikäs siinä sitten auttaa, ei valittaminen ainakaan.

Voi... nyt kyllä Nutriletin sijaan hakeudut mielenterveyspalveluiden piiriin. 20 kg tuossa ajassa on vaatinut aivan yhtämittaista ahmimista. Oletko ehtinyt mitään muuta tehdä?

Soitat heti (koska on virka-aika) itsellesi ajan jonnekin. En osaa sanoa täsmällisesti minne, koska aloituksessasi ei ollut kotikuntaasi. Palvelut vaihtelevat, mutta joka kunnasta saa apua. 

Vierailija kirjoitti:

Olen hakenut apua ja saanut sitä. Olen ollut jo 20 vuotta syömishäiriöinen. Mistään terapiasta tai keskusteluryhmästä ei ole mitään apua, koska en pysty kontrolloimaan omaa syömistäni millään ajatusleikillä.

Olen esimerkiksi syönyt tammikuussa joka päivä 4 Runebergin torttua siitä lähtien, kun ne ovat kauppohin tulleet. Plus tietenkin suklaata ja vaikka mitä.

Osaan syödä oikein, normaalisti, viisi kertaa päivässä ja terveellisesti. En vain jostain syystä pysty siihen.

ap

Tuossa on pikkuinen ristiriita. Tai ei ihan pienikään. Jos ei pysty, ei osaa. Suurin osa laihduttajista tai laihduttamisen suunnittelijoista, tietävät teoriassa miten pitää syödä. 

Dopamiinia voi hankkia muualtakin kuin ruuasta. Kokeilen hiit-treeniä, se ei vie paljon aikaa ja sitä voi tehdä kotonakin.

10 jatkaa: Minä olen sairastanut BEDiä tasan 10 vuotta, mutta niinpä vain alan olla voiton puolella, vaikka tie onkin ollut hidas ja tuskallinen. Terapiasta yms. en minäkään ole kokenut olevan apua, vaan eniten olen hyötynyt tuosta kirjasta, säännöllisestä ateriarytmistä ja omista päänsisäisistä mietinnöistäni. Tärkein käännekohta minulle oli myöntää, että itse asiassa HALUSIN pitää kiinni ahmimisesta, koska siitä oli minulle myös hyötyä (ikävien tunteiden tukahduttaminen, mielihyvä, jne...). Syömishäiriöstä ei pääse eroon, ellei pysty olemaan itselleen suorastaan tuskallisen rehellinen. Tuntuu, että roikut vielä tekosyiden varjolla kiinni tuossa syömishäiriössäsi, koska saat siitä jotakin positiivistakin. Tämä voi tuntua julmalta tekstiltä, mutta mietipä tätä pointtia ihan kunnolla. 

Olen ollut Syömishäiriöpoliklinikalla hoidettavana. Se ei ole mitään halpaa lystiä ja hoidon kalleuden takia en sinne enää voi mennä (pelkkä käynti on melkein 90 euroa ja siellä olisi käytävä kuukausi- ja vuosikaupalla).

Minulla on ollut välillä jaksoja, jopa kuukausia, että olen pystynyt syömään normaalisti. Se on aina katkenntu johonkin stressitilanteeseen, jota en ole osannut hoitaa millään muulla tavalla kuin ahmimalla. 

Tiedän erittäin hyvin, milloin ahmimista on odotettavissa ja yritän jopa varautua niihin. Tiedostan myös ahmimistilanteissa, että ne voisi lopettaa ja sen jälkeen jatkaa normaalia syömistä. 

Syöminen on hallitsematonta, enkä pysty ajattelemaan juuri mitään muuta. Kavereita näen, kun painan tarpeeksi vähän. Esimerkiksi nyt ei tulisi mieleenikään tavata ketään, koska he ovat nähneet minut viimeksi viime vuoden lopulla, jolloin painoin 15-20 kiloa vähemmän. En jaksa selittää, miksi olen yhtäkkiä lihonut näin.

En ole koskaan pystynyt syömään mitään herkkua normaalisti. Siis ikinä. Ahmin jo lapsena. 

Haluaisin parantua, mutta omat keinot eivät riitä. Minut pitäisi sulkea johonkin ja jonkun pitäisi kantaa valmis, terveellinen ruoka eteeni. Oma tahdonvoima ei riitä yksin.

ap

Ahmintaan liittyy yleensä myös paljon ahdistusta ja ehkä masennustakin. Voit keskustella lääkärin kanssa ja miettiä, saisitko ahdistus- tai mielialalääkityksestä tukea syömisen hallintaan. Mutta sitten pitää olla säännöllinen seuranta-aika, koska nuo pääkoppalääkkeet voivat vaikuttaa syömiseen ihan päinvastaisellakin tavalla, varsinkin ensimmäisinä viikkoina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen hakenut apua ja saanut sitä. Olen ollut jo 20 vuotta syömishäiriöinen. Mistään terapiasta tai keskusteluryhmästä ei ole mitään apua, koska en pysty kontrolloimaan omaa syömistäni millään ajatusleikillä.

Olen esimerkiksi syönyt tammikuussa joka päivä 4 Runebergin torttua siitä lähtien, kun ne ovat kauppohin tulleet. Plus tietenkin suklaata ja vaikka mitä.

Osaan syödä oikein, normaalisti, viisi kertaa päivässä ja terveellisesti. En vain jostain syystä pysty siihen.

ap

Tuossa on pikkuinen ristiriita. Tai ei ihan pienikään. Jos ei pysty, ei osaa. Suurin osa laihduttajista tai laihduttamisen suunnittelijoista, tietävät teoriassa miten pitää syödä. 

Dopamiinia voi hankkia muualtakin kuin ruuasta. Kokeilen hiit-treeniä, se ei vie paljon aikaa ja sitä voi tehdä kotonakin.

Tarkoitin, että osaan, tiedän. En pysty. Tiedän, millainen on terveellinen aamupala. Tiedän, kuinka paljon kaloreita, hiilihydraatteja, proteiineja ja vitamiineja mistäkin saan ja miten voisin syödä terveellisesti. En vain pysty siihen, koska jossain vaiheessa päässä naksahtaa ja teen itselleni uunipellillisen pannukakkua ja syön sen siltä istumalta. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Syöminen on hallitsematonta, enkä pysty ajattelemaan juuri mitään muuta. Kavereita näen, kun painan tarpeeksi vähän. Esimerkiksi nyt ei tulisi mieleenikään tavata ketään, koska he ovat nähneet minut viimeksi viime vuoden lopulla, jolloin painoin 15-20 kiloa vähemmän. En jaksa selittää, miksi olen yhtäkkiä lihonut näin.

En ole koskaan pystynyt syömään mitään herkkua normaalisti. Siis ikinä. Ahmin jo lapsena. 

Haluaisin parantua, mutta omat keinot eivät riitä. Minut pitäisi sulkea johonkin ja jonkun pitäisi kantaa valmis, terveellinen ruoka eteeni. Oma tahdonvoima ei riitä yksin.

ap

Ensinnäkin: Sinun ei tarvitse selitellä painoasi kenellekään, jos et halua. Ymmärrän kyllä, että hävettää näyttäytyä silloin, kun on lihonut nopeasti, mutta eristäytyminen ei ainakaan auta tilannettasi. Toiseksi, se että joku muu kantaa ruoat eteesi ja vie herkut pois, ei auta mitään. Repsahtaisit vain heti, kun pääsisit omillesi. Ikävä kyllä tämä on sellainen asia, joka sinun pitää tehdä yksin. Muilta saat apua ja opastusta, mutta varsinainen työ sinun on tehtävä itse.

Kuulostaa siltä, että et edes halua apua. Olet niin syvällä epätoivon alhossa, ettet pysty tällä hetkellä edes ottamaan vastaan muiden neuvoja. Pitäisiköhän sinun ensin hoitaa mielialasi paremmaksi? Mene lääkärille ja tee masennustesti. Masennus ja syömisongelmat kulkevat usein käsi kädessä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut Syömishäiriöpoliklinikalla hoidettavana. Se ei ole mitään halpaa lystiä ja hoidon kalleuden takia en sinne enää voi mennä (pelkkä käynti on melkein 90 euroa ja siellä olisi käytävä kuukausi- ja vuosikaupalla).

Minulla on ollut välillä jaksoja, jopa kuukausia, että olen pystynyt syömään normaalisti. Se on aina katkenntu johonkin stressitilanteeseen, jota en ole osannut hoitaa millään muulla tavalla kuin ahmimalla. 

Tiedän erittäin hyvin, milloin ahmimista on odotettavissa ja yritän jopa varautua niihin. Tiedostan myös ahmimistilanteissa, että ne voisi lopettaa ja sen jälkeen jatkaa normaalia syömistä. 

Syöminen on hallitsematonta, enkä pysty ajattelemaan juuri mitään muuta. Kavereita näen, kun painan tarpeeksi vähän. Esimerkiksi nyt ei tulisi mieleenikään tavata ketään, koska he ovat nähneet minut viimeksi viime vuoden lopulla, jolloin painoin 15-20 kiloa vähemmän. En jaksa selittää, miksi olen yhtäkkiä lihonut näin.

En ole koskaan pystynyt syömään mitään herkkua normaalisti. Siis ikinä. Ahmin jo lapsena. 

Haluaisin parantua, mutta omat keinot eivät riitä. Minut pitäisi sulkea johonkin ja jonkun pitäisi kantaa valmis, terveellinen ruoka eteeni. Oma tahdonvoima ei riitä yksin.

ap

1) rupeat syömään terveellisesti ja säännöllisesti

2) tee kaupassa vain terveellisiä valintoja. Jos kotona ei ole herkkuja joita ahmia niin luulisi että tilanteeseen saisi hallinnan. Ellet sitten riisiä ja kananmunia ajattellut ahmia.

3) etsit toisen keinon saada mielihyvää. Mielihyvähormooneja erittyy niin liikunnasta, runkkaamisesta kuin musiikinkuuntelemisestakin.

Sama ongelma. Kun kohtaus iskee, lähden käymään isän luona, joka tietää ongelmastani. Siellä en kehtaa käydä jääkaapilla ja muutaman teekupposen jälkeen kohtaus helpottaa.