Tyttö haluaa metsästysseuraan...
Tyttöni, 16v, haluaa liittyä paikalliseen metsästysseuraan. Tuli aivan puskista. Elokussa hän on käynyt kaverinsa kanssa metsästyskurssin, annoin luvan sen kummemmin ajattelematta asiaa. Nyt lokakuussa hän, kerrottuaan isänsä isälle metsästyskortista, oli saanut häneltä lahjaksi haulikon.
Hän ei saa haulikkoa omiin nimiinsä, joku kantolupa, ellei hän ole metsästysseuran jäsen. Tytön isä ei ole enää "kuvioissa", joten minun on nyt oltava vastuullisena. Tytön isoisä kannustaa tyttöä liittymään, sanoo että metsästys on loistava harrastus.
No niin, perusasiaan. En vastusta metsästystä, mutta ajatus siitä että kaupunkilaistyttöni kulkee maaseudulla metsässä miesporukassa haulikon kanssa, ei, ei minun tyttöni. En itse ole koskaan törmännyt metsästykseen, saati minkään saaliin käsittelyyn.
Nyt metsästysaika alkaa kuulemma olla suurimmalta osin ohi, mutta jotenkin kauhistuttaa. Mitä mieltä te olette, annanko luvan tytölle? Tytön isoisä lupasi opastaa tyttöä ja aseen tyttö voi antaa olla edelleen hänen asekaapissa, ettei sitä tarvitse kaupunkiin tuoda.
En tiedä, koko asia on aivan outo. Tyttö itse on innoissaan, on aiemmin ollut partiossa joten ei nyt aivan aloittelija ole luonnossa, metsästys ja aseet ovat vain asioita, joihin en ole koskaan aiemmin tarvinnut ottaa kantaa...
Kommentit (40)
Vähempi niissä porukoissa ahdistelija hörhöjä pyörii. Hyvä harrastus.
En nyt ihan saanut kiinni mikä on se ongelma, johon sinun muka pitäisi ottaa kantaa? Maaseutu? Metsä? Miesporukka? Haulikko?
Hyvä harrastus eikä se saalis aina ole pääasia. Anna tytön metsästää.
Ensimmäisen sorsan ammuin 12 vuotiaana, siitä lähtien olen ollut aloituspäivänä sorsastamassa 42 syksynä peräkkäin. Ei ollut hetken huumaa
Ihanaa lukea, että isoisällä ja lapsenlapsella on yhteinen harrastus <3
Hienoa kun nuori valitsee harrastuksen, jossa ollaan ulkona, eikä ruudun ääressä. Kehu, kannusta, kuljeta.
Hyvä harrastus, tottakai suostut!
Muakin aina kiinnosti metsästys, vaikkei suvussa ollut metsästäjiä ja olin kaupunkilainen.
Vierailija kirjoitti:
Tyttö taitaa haluta "metsästää" metsästysseuran miehiä.
Ainakin täällä päin metsästysseuraan kuuluu myös useampi nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö taitaa haluta "metsästää" metsästysseuran miehiä.
Ainakin täällä päin metsästysseuraan kuuluu myös useampi nainen.
Bi-seksuaalilla on silloin vaan enemmän tarjontaa.
Hienoa! Anna mahdollisuus. Isoisä ja muu porukka opettaa. Se on hieno harrastus!
Mikäs sen hienompaa kuin perheenäiti, joka tuo metsästä lapsille ruokaa kotiin! <3
Mikä tässä jutussa vaivaa, se haulikkoko? Pidätkö ap tytärtäsi enempi kiväärityttönä? Eikös haulikolla metsästetä lintuja. Helpompiahan ne on kuin jotkut hirvet. Metsästysharrastuksen kylkeen sopii koiraharrastus, se metsästyskoiran koulutus vähän niin kuin helposti kuuluu siihen kuvioon. Toki metsästää voi ilmankin, on niitä koiria muillakin. Mutta tuntemani naismetsästäjät kyllä metsästävät koiran kanssa ja näihin metsästyskoiriin muodostuu kyllä aivan erityinen suhde.
Nyt on tyttö kasvanut kieroon. Suosittele tytölle balettia tai ratsastusta taikka muita sopivia harrastuksia. Pojalle sitten metsästystä, kalastusta ym.
Vierailija kirjoitti:
Seuraavaksi sitten muodikkaasti sukupuolenvaihdos...
No mitä helvettiä nyt taas?! Miten se nyt liittyy tähän mitenkään? Vai oletko ihan aidosti sitä mieltä, että metsästys on vain miesten hommaa? Larppaatko sä jotain 50-lukua vai?
Annat tytön mennä. Isoisä lupasi opastaa ja asetin on isoisän hallussa. Minä metsästin myös nuorena, isä opetti.