Lue keskustelun säännöt.
Miten oman vanhempasi psyykkinen sairaus vaikutti sinuun lapsuudessasi?
31.01.2016 |
Pakko nyt kysyä näin, kun tuossa toisessa ketjussa koko ajan väitetään, että psyykkinen sairaus ei ole ongelma vanhemmuudessa.
Eli: kerro oma kokemuksesi, olipa se positiivinen tai negatiivinen. Ja kerro vielä oliko vanhempasi sairaus hoidossa.
Aloitan: Äitini masennus tarttui minuun. Äiti oli poissaoleva ja - no masentunut. Eikä masentuneen kanssa todellakaan ole kivaa olla. En syytä äitiäni masennuksestaan, mutta totta kai se vaikutti elämäämme.
Itse en ole aikuisiällä ollut masentunut, mutta mulla on ADHD ja syömishäiriöitä. Kyllä nämä näkyvät jossain määrin arjessamme, vaikka koen kyllä olevani ihan tarpeeksi hyvä äiti lapsilleni.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis voisiko ap täsmentää, mitä psyykkistä sairautta tarkoittaa? Vai puhutko psyykkisistä sairauksista vähän kuin mahakivusta, täsmentämättä ollenkaan onko kysessä kuukautiskipu, sappivaivat, mahahaava...?
Onko tällä aloituksella tarkoitus TAAS lisätä ennakkoluuloja sairaita ihmisiä kohtaan? Voitaisiinko esim miettiä, mitä vaikutuksia lapsiin on sillä, jos vanhempi suhtautuu muihin ihmisryhmiin alentuvasti? ;)
No voi jeesus nyt sentään. En voi täsmentää, jokainen voi kirjoittaa ihan omista kokemuksistaan. Kuten sanoin, positiivista tai negatiivista.
Itse kerroin jo omani, ja oman ystäväpiirini kokemusten perusteella en jaksa uskoa tuon toisen ketjun vakuuttelua siitä, että psyykkinen sairaus ei vaikuta vanhemmuuteen. Olisikin siksi kerrankin kiva kuulla KOKEMUKSIA siitä, että näin voi olla. Ei näitä vanhempien omia vakuutteluja tai yleismutuiluja aiheesta.
Ap.
Kerro millä logiikalla lievä pakkoneuroosi vaikuttaa vanhemmuuteen?
Ei jumalauta tämä lievä pakkoneuroosi -tyyppi ei luovuta. Eikö mene jakeluun että on muitakin mielenterveyden ongelmia, ja tässä ketjussa halutaan kuulla erilaisia esimerkkejä siitä miten ne ovat vaikuttaneet lapsen elämään?
Mä alan vähitellen uskoa etteivät ne sun pakkoneuroosi-oireesi ole ihan niin lieviä kuin itse kuvittelet.
Ööh...? En ole sanonutkaan mitää omista ongelmistani. Tuo on esimerkki, ymmärrätkö?? Ja sinä et edes taida tuntea pakkoneuroosi sairautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis voisiko ap täsmentää, mitä psyykkistä sairautta tarkoittaa? Vai puhutko psyykkisistä sairauksista vähän kuin mahakivusta, täsmentämättä ollenkaan onko kysessä kuukautiskipu, sappivaivat, mahahaava...?
Onko tällä aloituksella tarkoitus TAAS lisätä ennakkoluuloja sairaita ihmisiä kohtaan? Voitaisiinko esim miettiä, mitä vaikutuksia lapsiin on sillä, jos vanhempi suhtautuu muihin ihmisryhmiin alentuvasti? ;)
No voi jeesus nyt sentään. En voi täsmentää, jokainen voi kirjoittaa ihan omista kokemuksistaan. Kuten sanoin, positiivista tai negatiivista.
Itse kerroin jo omani, ja oman ystäväpiirini kokemusten perusteella en jaksa uskoa tuon toisen ketjun vakuuttelua siitä, että psyykkinen sairaus ei vaikuta vanhemmuuteen. Olisikin siksi kerrankin kiva kuulla KOKEMUKSIA siitä, että näin voi olla. Ei näitä vanhempien omia vakuutteluja tai yleismutuiluja aiheesta.
Ap.
Kerro millä logiikalla lievä pakkoneuroosi vaikuttaa vanhemmuuteen?
Ainakin se tuntuu aiheuttavan pakonomaista jankuttamista av-palstalla. Eiköhän se siis heijastu samalla tavalla kotielämässä.
ap.
Öööh, eli et siis edes tiedä pakkimielteen ja pakkoneuroosin eroa? Viittaat tuolla jankuttamisella pakkomielteeseen, josta siitäkin nyt voidaan olla eri mieltä. Nimittäin oma toimintasi on myös aika pakkomielteistä. Sen sijaan pakkoneuroosi on aivan eri sairaus. Siihen kuuluu mm tarkistelua, peseytymistä yms.
Vierailija kirjoitti:
Olen aliuiseen huolestunut, menettämisen pelkoinen ja alisuoriutunut. Läheisriippuvainen. Äitini oli masentunut, isäni alkoholisti.
Kauhean tutulta kuulostaa. Itsekin olen herkästi huolestuvaa/ahdistuvaa sorttia, parisuhteissa takertuvainen, alisuoriudun liian usein, kamppailen huonon omanarvontunnon kanssa...
t. se jonka äiti oli masentunut
En tiedä mikä äitini diagnoosi olisi mutta hän oli lapsuuteni ja nuoruuteni kotona erilaisten pelkotilojen ja neuroottisen käyttäytymisensä takia. Hän pelkäsi että minulle ja veljelleni tapahtuu jotakin, maalaili jatkuvasti piruja seinille siitä miten tavallinen nuhani on tyyliin syöpää jne. Emme ikinä saaneet mennä minnekään esim yöksi, matkustaa junalla tms. Miten tämä vaikutti minuun? Noh, olen yksi saakelin säikkyperse, pelkään kaikkea typerää siinä määrin että se häiritsee normaalia elämääni. Tiedostan ongelmani ja työstän niitä, mutta aika vaikeaa on. Äitini on jo kuollut onnettomuudessa, mikä oli uskomaton surkeiden sattumusten sarja, etenkin kun hän harvoin poistui kotoa mihinkään ja sen tapauksen jälkeen olen ollutkin vielä säikympi ja varovaisempi koska hetkellisesti vakuutuin siitä, että äitini oli täysin oikeassa kaikkine hulluine pelkoineen, kun hänelle kuitenkin kävi niin huonosti. Että aikamoista p*skaa tämä elo on. Veljeni taas kärsii ahdistuneisuudesta jota työstää omalla tahollaan, hän meistä silti varmaan "normaalimpi" on.
Vierailija kirjoitti:
Jos voin tuoda tähän väliin... Olen masentunut, puolet lasten elämästä. (7, 6) ollut sairaalahoidossa osan ajasta. Olisko parempi, että vanhempanne olisi tehnyt itsemurhan? Itse mietin, että lasten takia olen hengissä. Muuten olisin tehnyt itsemurhan aikoja sitten.
Onko parempi, että vanhempi on kerralla pois vai olisi kituttamalla elämässä kiinni? En jaksa lapsia (haluan todella paljon olla lasten kanssa, mutta) en pysty kuin kerrallaan noin. 10 päivää kuukaudessa.
Moikka!
Enpä usko, että kukaan toivoisi vanhempansa tekevän itsemurhaa psyykkisen sairauden takia, en oikein edes ymmärrä mitä tuolla tässä kohtaa tarkoitat?
On todella hyvä, että olet hoidossa, ja toivottavasti saat siitä apua. Toivottavasti myös sairauttasi on käsitelty hyvin lastesi kanssa, että he tietävät missä mennään, eivät syyllistä itseään, tai kanna liikaa huolta sinun voinnistasi.
Sinä et ole sairauttasi valinnut, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että aivan varmasti lapsesi ovat joutuneet paljon kärsimään sairaudestasi. Heillä täytyy olla tila ja mahdollisuus myös käsitellä omia kokemuksiaan, eikä vain suojella sinun tunteitasi.
Samoin mun mielestä on todella väärin AINA jos lapsi syntyy tähän maailmaan valtava tehtävä harteillaan, tehtävä pelastaa vanhempansa. Olipa kyse sitten päihdeongelmista, rikollisuudesta, huonosta parisuhteesta tai psyykkisestä sairaudesta. Se on yksiselitteisesti väärin.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos voin tuoda tähän väliin... Olen masentunut, puolet lasten elämästä. (7, 6) ollut sairaalahoidossa osan ajasta. Olisko parempi, että vanhempanne olisi tehnyt itsemurhan? Itse mietin, että lasten takia olen hengissä. Muuten olisin tehnyt itsemurhan aikoja sitten.
Onko parempi, että vanhempi on kerralla pois vai olisi kituttamalla elämässä kiinni? En jaksa lapsia (haluan todella paljon olla lasten kanssa, mutta) en pysty kuin kerrallaan noin. 10 päivää kuukaudessa.
Moikka!
Enpä usko, että kukaan toivoisi vanhempansa tekevän itsemurhaa psyykkisen sairauden takia, en oikein edes ymmärrä mitä tuolla tässä kohtaa tarkoitat?
On todella hyvä, että olet hoidossa, ja toivottavasti saat siitä apua. Toivottavasti myös sairauttasi on käsitelty hyvin lastesi kanssa, että he tietävät missä mennään, eivät syyllistä itseään, tai kanna liikaa huolta sinun voinnistasi.
Sinä et ole sairauttasi valinnut, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että aivan varmasti lapsesi ovat joutuneet paljon kärsimään sairaudestasi. Heillä täytyy olla tila ja mahdollisuus myös käsitellä omia kokemuksiaan, eikä vain suojella sinun tunteitasi.
Samoin mun mielestä on todella väärin AINA jos lapsi syntyy tähän maailmaan valtava tehtävä harteillaan, tehtävä pelastaa vanhempansa. Olipa kyse sitten päihdeongelmista, rikollisuudesta, huonosta parisuhteesta tai psyykkisestä sairaudesta. Se on yksiselitteisesti väärin.
Ap.
Lässynlää. Mistä rahaa hoitoon? 4 krt viikossa oleva psykoterpia maksaa 300-350 euroa. Eli yli tonnin kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai se vaikuttaa! Otin lapsena paljon vastuuta enkä näyttänyt omaa pahaa oloani etten huolestuttaisi vanhempaani. Elin kriisistä kriisiin. Vanhempani oli rakastava ja huolehtiva, mutta hänellä oli/on useita mielenterveysongelmia: syvä depressio, epävakaa persoonallisuushäiriö ja kaksisuuntainen mielialahäiriö sekä päihdeongelma. Itse olen nyt aikuisena olosuhteisiin nähden selviytynyt hyvin, mutta minua vaivaa juurettomuuden tunne ja ahdistun hyvin herkästi. Minulla on myös syömishäiriö sekä ajoittain paniikkikohtauksia. Olen hyvin epävarma ihminen ja ailahtelevainen. Ajattelen paljon lapsuuttani, syitä ja seurauksia nykyiseen elämääni, yritän järkeillä itseni parempaan päin. Mies joutuu kestämään eniten eikä hän ymmärrä mitä olen käynyt läpi :(
Hyvä kommentti.
Juuri tuo juurettomuuden tunne on mielestäni ihan suoraa seurausta siitä että perusturvallisuuden tunne on ollut puutteellinen eli huolenpito lapsuudessa on ollut vähän sinne päin ja lapsi on joutunut pärjäämään aika monta kertaa yksin tilanteissa missä normaalisti aikuinen ottaisi vastuuta lapsesta ja katsoisi että lapsi pärjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis voisiko ap täsmentää, mitä psyykkistä sairautta tarkoittaa? Vai puhutko psyykkisistä sairauksista vähän kuin mahakivusta, täsmentämättä ollenkaan onko kysessä kuukautiskipu, sappivaivat, mahahaava...?
Onko tällä aloituksella tarkoitus TAAS lisätä ennakkoluuloja sairaita ihmisiä kohtaan? Voitaisiinko esim miettiä, mitä vaikutuksia lapsiin on sillä, jos vanhempi suhtautuu muihin ihmisryhmiin alentuvasti? ;)
No voi jeesus nyt sentään. En voi täsmentää, jokainen voi kirjoittaa ihan omista kokemuksistaan. Kuten sanoin, positiivista tai negatiivista.
Itse kerroin jo omani, ja oman ystäväpiirini kokemusten perusteella en jaksa uskoa tuon toisen ketjun vakuuttelua siitä, että psyykkinen sairaus ei vaikuta vanhemmuuteen. Olisikin siksi kerrankin kiva kuulla KOKEMUKSIA siitä, että näin voi olla. Ei näitä vanhempien omia vakuutteluja tai yleismutuiluja aiheesta.
Ap.
Kerro millä logiikalla lievä pakkoneuroosi vaikuttaa vanhemmuuteen?
Ei jumalauta tämä lievä pakkoneuroosi -tyyppi ei luovuta. Eikö mene jakeluun että on muitakin mielenterveyden ongelmia, ja tässä ketjussa halutaan kuulla erilaisia esimerkkejä siitä miten ne ovat vaikuttaneet lapsen elämään?
Mä alan vähitellen uskoa etteivät ne sun pakkoneuroosi-oireesi ole ihan niin lieviä kuin itse kuvittelet.
Tää on se vanha tuttu palstahullu, joka aina kertoo, kuinka ei pysty mihinkään, kun pitää hinkata paikkoja. Hän on katkera ja ilkeä. Anna olla. Ei sitä voi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis voisiko ap täsmentää, mitä psyykkistä sairautta tarkoittaa? Vai puhutko psyykkisistä sairauksista vähän kuin mahakivusta, täsmentämättä ollenkaan onko kysessä kuukautiskipu, sappivaivat, mahahaava...?
Onko tällä aloituksella tarkoitus TAAS lisätä ennakkoluuloja sairaita ihmisiä kohtaan? Voitaisiinko esim miettiä, mitä vaikutuksia lapsiin on sillä, jos vanhempi suhtautuu muihin ihmisryhmiin alentuvasti? ;)
No voi jeesus nyt sentään. En voi täsmentää, jokainen voi kirjoittaa ihan omista kokemuksistaan. Kuten sanoin, positiivista tai negatiivista.
Itse kerroin jo omani, ja oman ystäväpiirini kokemusten perusteella en jaksa uskoa tuon toisen ketjun vakuuttelua siitä, että psyykkinen sairaus ei vaikuta vanhemmuuteen. Olisikin siksi kerrankin kiva kuulla KOKEMUKSIA siitä, että näin voi olla. Ei näitä vanhempien omia vakuutteluja tai yleismutuiluja aiheesta.
Ap.
Kerro millä logiikalla lievä pakkoneuroosi vaikuttaa vanhemmuuteen?
Ei jumalauta tämä lievä pakkoneuroosi -tyyppi ei luovuta. Eikö mene jakeluun että on muitakin mielenterveyden ongelmia, ja tässä ketjussa halutaan kuulla erilaisia esimerkkejä siitä miten ne ovat vaikuttaneet lapsen elämään?
Mä alan vähitellen uskoa etteivät ne sun pakkoneuroosi-oireesi ole ihan niin lieviä kuin itse kuvittelet.
Tää on se vanha tuttu palstahullu, joka aina kertoo, kuinka
ei pysty mihinkään, kun pitää hinkata paikkoja. Hän on katkera ja ilkeä. Anna olla. Ei sitä voi auttaa.
Sinähän se tässä ilkeä olet. Haukut ihmistä hulluksi. Kyllä monista sairauksista voi parantua, kunhan saa psykoterapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos voin tuoda tähän väliin... Olen masentunut, puolet lasten elämästä. (7, 6) ollut sairaalahoidossa osan ajasta. Olisko parempi, että vanhempanne olisi tehnyt itsemurhan? Itse mietin, että lasten takia olen hengissä. Muuten olisin tehnyt itsemurhan aikoja sitten.
Onko parempi, että vanhempi on kerralla pois vai olisi kituttamalla elämässä kiinni? En jaksa lapsia (haluan todella paljon olla lasten kanssa, mutta) en pysty kuin kerrallaan noin. 10 päivää kuukaudessa.
Moikka!
Enpä usko, että kukaan toivoisi vanhempansa tekevän itsemurhaa psyykkisen sairauden takia, en oikein edes ymmärrä mitä tuolla tässä kohtaa tarkoitat?
On todella hyvä, että olet hoidossa, ja toivottavasti saat siitä apua. Toivottavasti myös sairauttasi on käsitelty hyvin lastesi kanssa, että he tietävät missä mennään, eivät syyllistä itseään, tai kanna liikaa huolta sinun voinnistasi.
Sinä et ole sairauttasi valinnut, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että aivan varmasti lapsesi ovat joutuneet paljon kärsimään sairaudestasi. Heillä täytyy olla tila ja mahdollisuus myös käsitellä omia kokemuksiaan, eikä vain suojella sinun tunteitasi.
Samoin mun mielestä on todella väärin AINA jos lapsi syntyy tähän maailmaan valtava tehtävä harteillaan, tehtävä pelastaa vanhempansa. Olipa kyse sitten päihdeongelmista, rikollisuudesta, huonosta parisuhteesta tai psyykkisestä sairaudesta. Se on yksiselitteisesti väärin.
Ap.
Lässynlää. Mistä rahaa hoitoon? 4 krt viikossa oleva psykoterpia maksaa 300-350 euroa. Eli yli tonnin kuussa.
Rahaa saa mm. tekemällä töitä. Sitä voi myös lainata tai ihan suoraan pyytää läheisiltään. Mikä tässä on sinulle epäselvää?
Anna linkki, mikä tutkimus kertoo, että nimenomaan 4x/viikko psykoterapia on paras masennukseen? Mikä terapiamuoto? Miksi?
Väyliä toipumiseen on on niin monta kuin toipujiakin.
Vierailija kirjoitti:
Siis voisiko ap täsmentää, mitä psyykkistä sairautta tarkoittaa? Vai puhutko psyykkisistä sairauksista vähän kuin mahakivusta, täsmentämättä ollenkaan onko kysessä kuukautiskipu, sappivaivat, mahahaava...?
Onko tällä aloituksella tarkoitus TAAS lisätä ennakkoluuloja sairaita ihmisiä kohtaan? Voitaisiinko esim miettiä, mitä vaikutuksia lapsiin on sillä, jos vanhempi suhtautuu muihin ihmisryhmiin alentuvasti? ;)
Sulla on nyt lääkkeet loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos voin tuoda tähän väliin... Olen masentunut, puolet lasten elämästä. (7, 6) ollut sairaalahoidossa osan ajasta. Olisko parempi, että vanhempanne olisi tehnyt itsemurhan? Itse mietin, että lasten takia olen hengissä. Muuten olisin tehnyt itsemurhan aikoja sitten.
Onko parempi, että vanhempi on kerralla pois vai olisi kituttamalla elämässä kiinni? En jaksa lapsia (haluan todella paljon olla lasten kanssa, mutta) en pysty kuin kerrallaan noin. 10 päivää kuukaudessa.
Moikka!
Enpä usko, että kukaan toivoisi vanhempansa tekevän itsemurhaa psyykkisen sairauden takia, en oikein edes ymmärrä mitä tuolla tässä kohtaa tarkoitat?
On todella hyvä, että olet hoidossa, ja toivottavasti saat siitä apua. Toivottavasti myös sairauttasi on käsitelty hyvin lastesi kanssa, että he tietävät missä mennään, eivät syyllistä itseään, tai kanna liikaa huolta sinun voinnistasi.
Sinä et ole sairauttasi valinnut, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että aivan varmasti lapsesi ovat joutuneet paljon kärsimään sairaudestasi. Heillä täytyy olla tila ja mahdollisuus myös käsitellä omia kokemuksiaan, eikä vain suojella sinun tunteitasi.
Samoin mun mielestä on todella väärin AINA jos lapsi syntyy tähän maailmaan valtava tehtävä harteillaan, tehtävä pelastaa vanhempansa. Olipa kyse sitten päihdeongelmista, rikollisuudesta, huonosta parisuhteesta tai psyykkisestä sairaudesta. Se on yksiselitteisesti väärin.
Ap.
Lässynlää. Mistä rahaa hoitoon? 4 krt viikossa oleva psykoterpia maksaa 300-350 euroa. Eli yli tonnin kuussa.
Rahaa saa mm. tekemällä töitä. Sitä voi myös lainata tai ihan suoraan pyytää läheisiltään. Mikä tässä on sinulle epäselvää?
Anna linkki, mikä tutkimus kertoo, että nimenomaan 4x/viikko psykoterapia on paras masennukseen? Mikä terapiamuoto? Miksi?
Väyliä toipumiseen on on niin monta kuin toipujiakin.
Työkyvytön ei pysty töitä tekemään eikä pienellä eläkkeellä oleva saa helposti lainaa. Puhuinko masennuksesta? Esim altistumisterapia vie ihan useamman tunnin viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos voin tuoda tähän väliin... Olen masentunut, puolet lasten elämästä. (7, 6) ollut sairaalahoidossa osan ajasta. Olisko parempi, että vanhempanne olisi tehnyt itsemurhan? Itse mietin, että lasten takia olen hengissä. Muuten olisin tehnyt itsemurhan aikoja sitten.
Onko parempi, että vanhempi on kerralla pois vai olisi kituttamalla elämässä kiinni? En jaksa lapsia (haluan todella paljon olla lasten kanssa, mutta) en pysty kuin kerrallaan noin. 10 päivää kuukaudessa.
Moikka!
Enpä usko, että kukaan toivoisi vanhempansa tekevän itsemurhaa psyykkisen sairauden takia, en oikein edes ymmärrä mitä tuolla tässä kohtaa tarkoitat?
On todella hyvä, että olet hoidossa, ja toivottavasti saat siitä apua. Toivottavasti myös sairauttasi on käsitelty hyvin lastesi kanssa, että he tietävät missä mennään, eivät syyllistä itseään, tai kanna liikaa huolta sinun voinnistasi.
Sinä et ole sairauttasi valinnut, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että aivan varmasti lapsesi ovat joutuneet paljon kärsimään sairaudestasi. Heillä täytyy olla tila ja mahdollisuus myös käsitellä omia kokemuksiaan, eikä vain suojella sinun tunteitasi.
Samoin mun mielestä on todella väärin AINA jos lapsi syntyy tähän maailmaan valtava tehtävä harteillaan, tehtävä pelastaa vanhempansa. Olipa kyse sitten päihdeongelmista, rikollisuudesta, huonosta parisuhteesta tai psyykkisestä sairaudesta. Se on yksiselitteisesti väärin.
Ap.
Sinulla tuota idealismia riittää kuin teini-ikäisellä. Realismista taas ei tietoakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis voisiko ap täsmentää, mitä psyykkistä sairautta tarkoittaa? Vai puhutko psyykkisistä sairauksista vähän kuin mahakivusta, täsmentämättä ollenkaan onko kysessä kuukautiskipu, sappivaivat, mahahaava...?
Onko tällä aloituksella tarkoitus TAAS lisätä ennakkoluuloja sairaita ihmisiä kohtaan? Voitaisiinko esim miettiä, mitä vaikutuksia lapsiin on sillä, jos vanhempi suhtautuu muihin ihmisryhmiin alentuvasti? ;)
Sulla on nyt lääkkeet loppu.[/quote
Kiitos kun stigmatisoit..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis voisiko ap täsmentää, mitä psyykkistä sairautta tarkoittaa? Vai puhutko psyykkisistä sairauksista vähän kuin mahakivusta, täsmentämättä ollenkaan onko kysessä kuukautiskipu, sappivaivat, mahahaava...?
Onko tällä aloituksella tarkoitus TAAS lisätä ennakkoluuloja sairaita ihmisiä kohtaan? Voitaisiinko esim miettiä, mitä vaikutuksia lapsiin on sillä, jos vanhempi suhtautuu muihin ihmisryhmiin alentuvasti? ;)
No voi jeesus nyt sentään. En voi täsmentää, jokainen voi kirjoittaa ihan omista kokemuksistaan. Kuten sanoin, positiivista tai negatiivista.
Itse kerroin jo omani, ja oman ystäväpiirini kokemusten perusteella en jaksa uskoa tuon toisen ketjun vakuuttelua siitä, että psyykkinen sairaus ei vaikuta vanhemmuuteen. Olisikin siksi kerrankin kiva kuulla KOKEMUKSIA siitä, että näin voi olla. Ei näitä vanhempien omia vakuutteluja tai yleismutuiluja aiheesta.
Ap.
Kerro millä logiikalla lievä pakkoneuroosi vaikuttaa vanhemmuuteen?
Ei jumalauta tämä lievä pakkoneuroosi -tyyppi ei luovuta. Eikö mene jakeluun että on muitakin mielenterveyden ongelmia, ja tässä ketjussa halutaan kuulla erilaisia esimerkkejä siitä miten ne ovat vaikuttaneet lapsen elämään?
Mä alan vähitellen uskoa etteivät ne sun pakkoneuroosi-oireesi ole ihan niin lieviä kuin itse kuvittelet.
Tää on se vanha tuttu palstahullu, joka aina kertoo, kuinka
ei pysty mihinkään, kun pitää hinkata paikkoja. Hän on katkera ja ilkeä. Anna olla. Ei sitä voi auttaa.
Sinähän se tässä ilkeä olet. Haukut ihmistä hulluksi. Kyllä monista sairauksista voi parantua, kunhan saa psykoterapiaa.
Sinähän se olet! Kuule, olen ennenkin sanonut sulle, että ei se (etenkään analyyttinen, LOL) psykoterapia ole mikään absoluuttinen tie onneen ja autuuteen. Tuskin se sinulle on edes oikea hoitomuoto. Olet nyt jumissa ajatuksessa, että tietynlaista hoitoa pitää saada, muuten käy huonosti. Ei noin. Sinun pitää ihan itse tehdä työ toipumisesi eteen, vaikka kävisit missä terapiassa. Aloita hyvin pienistä asioista muutos. Tsemppiä!
Antakaa tuon yhden jankkaajan huudella yksikseen, tai kohta koko keskustelu kääntyy siihen. Näitä kokemuksia on mielenkiintoista lukea, joten lisää jos vain löytyy!
Postraumaattista stressiä,otaksuisin. Tätä ei välttämättä itse edes tunnista. Stressi taas aiheuttaa unettomuutta ja toisinpäin. Kierre on valmis. Nukkuminen on tärkeää. Unen puute tekee vaikka mitä kropalle ja mielelle. Ja lääkäritkin tekee vääriä diaknooseja. Täytyy olla omat aivot ja ajatella ja kuunnella kehoaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis voisiko ap täsmentää, mitä psyykkistä sairautta tarkoittaa? Vai puhutko psyykkisistä sairauksista vähän kuin mahakivusta, täsmentämättä ollenkaan onko kysessä kuukautiskipu, sappivaivat, mahahaava...?
Onko tällä aloituksella tarkoitus TAAS lisätä ennakkoluuloja sairaita ihmisiä kohtaan? Voitaisiinko esim miettiä, mitä vaikutuksia lapsiin on sillä, jos vanhempi suhtautuu muihin ihmisryhmiin alentuvasti? ;)
No voi jeesus nyt sentään. En voi täsmentää, jokainen voi kirjoittaa ihan omista kokemuksistaan. Kuten sanoin, positiivista tai negatiivista.
Itse kerroin jo omani, ja oman ystäväpiirini kokemusten perusteella en jaksa uskoa tuon toisen ketjun vakuuttelua siitä, että psyykkinen sairaus ei vaikuta vanhemmuuteen. Olisikin siksi kerrankin kiva kuulla KOKEMUKSIA siitä, että näin voi olla. Ei näitä vanhempien omia vakuutteluja tai yleismutuiluja aiheesta.
Ap.
Kerro millä logiikalla lievä pakkoneuroosi vaikuttaa vanhemmuuteen?
Ei jumalauta tämä lievä pakkoneuroosi -tyyppi ei luovuta. Eikö mene jakeluun että on muitakin mielenterveyden ongelmia, ja tässä ketjussa halutaan kuulla erilaisia esimerkkejä siitä miten ne ovat vaikuttaneet lapsen elämään?
Mä alan vähitellen uskoa etteivät ne sun pakkoneuroosi-oireesi ole ihan niin lieviä kuin itse kuvittelet.
Tää on se vanha tuttu palstahullu, joka aina kertoo, kuinka
ei pysty mihinkään, kun pitää hinkata paikkoja. Hän on katkera ja ilkeä. Anna olla. Ei sitä voi auttaa.
Sinähän se tässä ilkeä olet. Haukut ihmistä hulluksi. Kyllä monista sairauksista voi parantua, kunhan saa psykoterapiaa.
Sinähän se olet! Kuule, olen ennenkin sanonut sulle, että ei se (etenkään analyyttinen, LOL) psykoterapia ole mikään absoluuttinen tie onneen ja autuuteen. Tuskin se sinulle on edes oikea hoitomuoto. Olet nyt jumissa ajatuksessa, että tietynlaista hoitoa pitää saada, muuten käy huonosti. Ei noin. Sinun pitää ihan itse tehdä työ
toipumisesi eteen, vaikka kävisit missä terapiassa. Aloita hyvin pienistä asioista muutos. Tsemppiä!
Olen jo aloittajut terapian :) yksin en pysty sairauttani sairauttani parantamaan, sillä sairaus on niin laaja. Ja todellakin, olisi käynyt huonosti jos terapia ei olisi alkanut. Tottakai itse pitää tehdä työ, mutta ei kuitenkaan yksin vaan terapeutin avulla. Ja kiitos tsemistä, sitä tilen tarvitsemaan, tulee olemaan pitkä ja raskas prosessi tuo paraneminen.
Myös minun äidilläni on ollut vaikea masennus jo vuosia. Äiti oli aina vihainen ja turhautunut kotona, hänelle ei oikein edes uskaltanut puhua, kun tiesi että vastaus on halveksivaa tuhahtelua ja mulkoilua. Kaikki oli aina väärin ja äiti suuttui ihan pienistäkin asioista valtavasti, äiti on lisäksi edelleen sitä mieltä, että minun murrosikäni oli kauhea ja minä olin vaikea silloin. Myönnän olleeni hankala, mutta enimmäkseen omissa oloissani viihdyin kuitenkin, joten en nyt ihan kohtuutonta vaivaa aiheuttanut, äiti ei vain näe sitä, miten hänen masennuksensa väritti tuota aikaa. Kerrankin olin viettänyt lähes koko viikonlopun huoneessani lukien ja kirjoittaen lähinnä nauttien omasta ajasta. Illalla äiti sitten koputti oveen ja ilmoitti, että olen pilannut hänen viikonloppunsa ja huoneestani otetaan ovi pois, kaikkea tällaista sattui vähän väliä. On varmaan sanomattakin selvää, että tämä vaikutti lapsuuteeni ja nuoruuteeni, äiti ei ikinä ole ollut minulle kovin läheinen. Pelkään häntä edelleen toisinaan jos pitää esimerkiksi pyytää tai kertoa jotain. Ylipäätään ihmisiin luottaminen oli hankalaa, kun oli tottunut siihen, että huutoa tulee milloin mistäkin syystä ja sitä seuraa viikkokausien mökötys ja puhumattomuus.
No aloitapas aiheesta sitten oma ketju, eiks joo?